Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Meidän lapsi on luonnostaan rauhallinen. Muistan kun taaperoaikoina ihmettelin, kun joka paikassa varoiteltiin kuinka rankkaa on juosta lapsen perässä kun lähtee liikkeelle ja tekee kaikkea vaarallista ja päätöntä, kun oma lapsi nökötti tyytyväisenä leikkimatolla lelujensa kanssa. Jos sille antoi 1-vuotiaana Lidlin kuvaston käteen, istui tunnin tutkimassa kuvia ja kääntelemässä sivuja.
Nyt on 5-luokkalainen, ja samanlainen edelleen. Inhoaa kaikkia "pihapelejä" eikä todellakaan lähde vapaaehtoisesti ulos juoksentelemaan tai seikkailemaan metsiin. Ei ikipäivinä suostuisi harrastamaan mitään kilpaurheilua. On käynyt ratsastustunneilla 4-vuotiaasta, mutta se on vain tunti viikossa eikä riitä liikunnaksi. Koulumatkatkin kulkee taksilla, koska kouluun on melkein 15 km matka valtatietä.
Me ollaan saatu lapsi liikkumaan yksinkertaisesti hankkimalla välineitä, jotka ovat lapsesta kiinnostavia. Meillä on onneksi ylimääräinen huone, josta tehtiin jumppahuone. Siellä on voimistelupatja ja pehmeä lattiapuomi, joogaliina, voimistelurenkaat ja puolapuut. Vieraspatjat on huoneessa myös temppuilukäytössä. (Lisäksi on soutulaite, jota me vanhemmat käytetään ja lapsi joskus, ja kuntopyörä jota kukaan ei käytä ikinä.)
Lapsi on ollut nyt pari vuotta todella innoissaan voimistelusta, mutta ei silti halua mihinkään seuraan. Opettelee youtubevideoiden avulla temppuja, kaikenlaisia siltakaatoja ja "walkovereita", osaa kävellä käsillään ja kieppua joogaliinassa katonrajassa. Helposti monta tuntia päivässä kuluu tuolla temppuilemassa, ja välillä lojuu patjoilla tekemässä läksyjä tai pelaamassa robloxia kavereiden kanssa etänä.
Tuo jumppahuone on toiminut uskomattoman hyvin. Eniten käytetyt välineet (voimistelupatja, -puomi, -renkaat ja joogaliina maksoivat yhteensä muutaman satasen, joten ei ole edes kallis harrastus. En osaa kuvitella, miten saisin lapsen oma-alotteisesti harrastamaan mitään muuta liikuntaa. Tai kesäisin pomppii trampoliinissa ja ui paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jospa sille koululiikunnalle tekisi jotain, se kun on tunnetusti yksi paras keino poistaa lapsilta luontainen liikunnan ilo.
No mitäs se jotain olisi?
Teillä koululiikunnan vastustajilla on aina hirveästi mielipiteitä, mitä se ei saisi olla, mutta ikinä ei kuule, mitä sen konkreettisesti pitäisi olla. Tulee vain jotain epämääräisiä ajatuksia, että "kivaa yhdessä tekemistä", mutta mitä se kiva yhdessä tekeminen olisi.
Kuvittele itsesi tilanteeseen: olet jostain syystä joutunut viikoksi liikunnan opettajan sijaiseksi. Edessäsi on viisitoista 5. luokkalaista poikaa. Mitä teette tämän viikon liikkatunneilla. Korostan vielä: ei, mitä ette tee vaan mitä teette. Ihan konkreettisesti.
Onpa taas yllättävää. Koululiikunnan haukkujia löytyy kyllä pilvin pimein, mutta kenelläkään ei ole yhtään ideaa, mikä olisi kaikkien vitosluokkalaisten poikien mielestä kivaa tekemistä liikkatunnille.
Extraplussapisteen saisi vielä siitä, jos se olisi jotain suurinpiirtein realistisesti toteutettavaa eikä jotain tuulitunnelilentämistä.
Yksi syy, miksi en viitsinyt vastata tuohon kysymykseen, on että alakoululaiset ovat liikuntatunneilla sekaryhmissä, ja kivan tekemisen keksiminen nimenomaisesti ryhmän pojille on lievästi epäreilua.
Muutenkin tässä ketjussa tuntuu jotenkin olevan varsin jyrkkä ja verenmakuinen käsitys oikeasta liikunnasta, eikä se oikein houkuta ehdottelemaan.
Mutta yleisellä tasolla sanoisin, että lipunryöstö etenkin metsässä taitaa olla monen tuon ikäisen suosikki.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi on luonnostaan rauhallinen. Muistan kun taaperoaikoina ihmettelin, kun joka paikassa varoiteltiin kuinka rankkaa on juosta lapsen perässä kun lähtee liikkeelle ja tekee kaikkea vaarallista ja päätöntä, kun oma lapsi nökötti tyytyväisenä leikkimatolla lelujensa kanssa. Jos sille antoi 1-vuotiaana Lidlin kuvaston käteen, istui tunnin tutkimassa kuvia ja kääntelemässä sivuja.
Nyt on 5-luokkalainen, ja samanlainen edelleen. Inhoaa kaikkia "pihapelejä" eikä todellakaan lähde vapaaehtoisesti ulos juoksentelemaan tai seikkailemaan metsiin. Ei ikipäivinä suostuisi harrastamaan mitään kilpaurheilua. On käynyt ratsastustunneilla 4-vuotiaasta, mutta se on vain tunti viikossa eikä riitä liikunnaksi. Koulumatkatkin kulkee taksilla, koska kouluun on melkein 15 km matka valtatietä.
Me ollaan saatu lapsi liikkumaan yksinkertaisesti hankkimalla välineitä, jotka ovat lapsesta kiinnostavia. Meillä on onneksi ylimääräinen huone, josta tehtiin jumppahuone. Siellä on voimistelupatja ja pehmeä lattiapuomi, joogaliina, voimistelurenkaat ja puolapuut. Vieraspatjat on huoneessa myös temppuilukäytössä. (Lisäksi on soutulaite, jota me vanhemmat käytetään ja lapsi joskus, ja kuntopyörä jota kukaan ei käytä ikinä.)
Lapsi on ollut nyt pari vuotta todella innoissaan voimistelusta, mutta ei silti halua mihinkään seuraan. Opettelee youtubevideoiden avulla temppuja, kaikenlaisia siltakaatoja ja "walkovereita", osaa kävellä käsillään ja kieppua joogaliinassa katonrajassa. Helposti monta tuntia päivässä kuluu tuolla temppuilemassa, ja välillä lojuu patjoilla tekemässä läksyjä tai pelaamassa robloxia kavereiden kanssa etänä.
Tuo jumppahuone on toiminut uskomattoman hyvin. Eniten käytetyt välineet (voimistelupatja, -puomi, -renkaat ja joogaliina maksoivat yhteensä muutaman satasen, joten ei ole edes kallis harrastus. En osaa kuvitella, miten saisin lapsen oma-alotteisesti harrastamaan mitään muuta liikuntaa. Tai kesäisin pomppii trampoliinissa ja ui paljon.
Voimistelullahan on paljon sukulaislajeja, joita voi kanssa käydä kokeilemassa, jos yksin kikkailu alkaa kyllästyttämään. Esim. parkour, sirkus ja cheerleading voisivat olla vaihtoehtoja, jos perinteinen voimistelu seurassa ei nappaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jospa sille koululiikunnalle tekisi jotain, se kun on tunnetusti yksi paras keino poistaa lapsilta luontainen liikunnan ilo.
No mitäs se jotain olisi?
Teillä koululiikunnan vastustajilla on aina hirveästi mielipiteitä, mitä se ei saisi olla, mutta ikinä ei kuule, mitä sen konkreettisesti pitäisi olla. Tulee vain jotain epämääräisiä ajatuksia, että "kivaa yhdessä tekemistä", mutta mitä se kiva yhdessä tekeminen olisi.
Kuvittele itsesi tilanteeseen: olet jostain syystä joutunut viikoksi liikunnan opettajan sijaiseksi. Edessäsi on viisitoista 5. luokkalaista poikaa. Mitä teette tämän viikon liikkatunneilla. Korostan vielä: ei, mitä ette tee vaan mitä teette. Ihan konkreettisesti.
Onpa taas yllättävää. Koululiikunnan haukkujia löytyy kyllä pilvin pimein, mutta kenelläkään ei ole yhtään ideaa, mikä olisi kaikkien vitosluokkalaisten poikien mielestä kivaa tekemistä liikkatunnille.
Extraplussapisteen saisi vielä siitä, jos se olisi jotain suurinpiirtein realistisesti toteutettavaa eikä jotain tuulitunnelilentämistä.
Yksi syy, miksi en viitsinyt vastata tuohon kysymykseen, on että alakoululaiset ovat liikuntatunneilla sekaryhmissä, ja kivan tekemisen keksiminen nimenomaisesti ryhmän pojille on lievästi epäreilua.
Muutenkin tässä ketjussa tuntuu jotenkin olevan varsin jyrkkä ja verenmakuinen käsitys oikeasta liikunnasta, eikä se oikein houkuta ehdottelemaan.
Mutta yleisellä tasolla sanoisin, että lipunryöstö etenkin metsässä taitaa olla monen tuon ikäisen suosikki.
Ei kaikissa alakouluissa ole mitään sekaryhmiä. Ei meidän lasten koulussa ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jospa sille koululiikunnalle tekisi jotain, se kun on tunnetusti yksi paras keino poistaa lapsilta luontainen liikunnan ilo.
No mitäs se jotain olisi?
Teillä koululiikunnan vastustajilla on aina hirveästi mielipiteitä, mitä se ei saisi olla, mutta ikinä ei kuule, mitä sen konkreettisesti pitäisi olla. Tulee vain jotain epämääräisiä ajatuksia, että "kivaa yhdessä tekemistä", mutta mitä se kiva yhdessä tekeminen olisi.
Kuvittele itsesi tilanteeseen: olet jostain syystä joutunut viikoksi liikunnan opettajan sijaiseksi. Edessäsi on viisitoista 5. luokkalaista poikaa. Mitä teette tämän viikon liikkatunneilla. Korostan vielä: ei, mitä ette tee vaan mitä teette. Ihan konkreettisesti.
Onpa taas yllättävää. Koululiikunnan haukkujia löytyy kyllä pilvin pimein, mutta kenelläkään ei ole yhtään ideaa, mikä olisi kaikkien vitosluokkalaisten poikien mielestä kivaa tekemistä liikkatunnille.
Extraplussapisteen saisi vielä siitä, jos se olisi jotain suurinpiirtein realistisesti toteutettavaa eikä jotain tuulitunnelilentämistä.
Yksi syy, miksi en viitsinyt vastata tuohon kysymykseen, on että alakoululaiset ovat liikuntatunneilla sekaryhmissä, ja kivan tekemisen keksiminen nimenomaisesti ryhmän pojille on lievästi epäreilua.
Muutenkin tässä ketjussa tuntuu jotenkin olevan varsin jyrkkä ja verenmakuinen käsitys oikeasta liikunnasta, eikä se oikein houkuta ehdottelemaan.
Mutta yleisellä tasolla sanoisin, että lipunryöstö etenkin metsässä taitaa olla monen tuon ikäisen suosikki.
Lipunryöstö metsässä olisi kelvannut minulle 5.-luokkalaisena poikana ja varmaan aika monelle muullekin. Hyvä ehdotus siis minusta, mutta mitä sanoo palstaraati?
Lipunryöstöhän on aika kilpailullinen ja fyysinen mies miestä vastaan, jossa jahdataan toisia, joten olisiko se kelvannut myös vähemmän kilpailuhenkisille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani liikkumattomuus alkoi, kun pk alkoi. Siellä ne istuu ja kyyhöttää koko päivän, milloin mistäkin syystä. Enemmän päiviä kokonaan sisällä kuin niitä, jolloin myös ulkoillaan. Onneksi saa sentään matkat sinne ulkoilmaa. Iltaisin käydään potkupyöräilemässä jos keretään, tai juoksee naapurin kanssa pihassa. Illat kyllä huonoja ulkoilulle siinä mielessä, että pitäisi ehtiä rauhoittumaankin jotta pääsisi nukkumaan ajoissa. Onneksi saatiin uusi pk paikka, jossa lapset käy myös kerran viikossa jumppasalissa ja päivittäin ulkona kaksi kertaa, ellei nyt kaatamalla sada tai ole hurjat pakkaset.
No varmaan vanhemmallakin on jotain vastuuta päiväkoti-ikäisen lapsen elämästä?
Olipa rakentava kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi on luonnostaan rauhallinen. Muistan kun taaperoaikoina ihmettelin, kun joka paikassa varoiteltiin kuinka rankkaa on juosta lapsen perässä kun lähtee liikkeelle ja tekee kaikkea vaarallista ja päätöntä, kun oma lapsi nökötti tyytyväisenä leikkimatolla lelujensa kanssa. Jos sille antoi 1-vuotiaana Lidlin kuvaston käteen, istui tunnin tutkimassa kuvia ja kääntelemässä sivuja.
Nyt on 5-luokkalainen, ja samanlainen edelleen. Inhoaa kaikkia "pihapelejä" eikä todellakaan lähde vapaaehtoisesti ulos juoksentelemaan tai seikkailemaan metsiin. Ei ikipäivinä suostuisi harrastamaan mitään kilpaurheilua. On käynyt ratsastustunneilla 4-vuotiaasta, mutta se on vain tunti viikossa eikä riitä liikunnaksi. Koulumatkatkin kulkee taksilla, koska kouluun on melkein 15 km matka valtatietä.
Me ollaan saatu lapsi liikkumaan yksinkertaisesti hankkimalla välineitä, jotka ovat lapsesta kiinnostavia. Meillä on onneksi ylimääräinen huone, josta tehtiin jumppahuone. Siellä on voimistelupatja ja pehmeä lattiapuomi, joogaliina, voimistelurenkaat ja puolapuut. Vieraspatjat on huoneessa myös temppuilukäytössä. (Lisäksi on soutulaite, jota me vanhemmat käytetään ja lapsi joskus, ja kuntopyörä jota kukaan ei käytä ikinä.)
Lapsi on ollut nyt pari vuotta todella innoissaan voimistelusta, mutta ei silti halua mihinkään seuraan. Opettelee youtubevideoiden avulla temppuja, kaikenlaisia siltakaatoja ja "walkovereita", osaa kävellä käsillään ja kieppua joogaliinassa katonrajassa. Helposti monta tuntia päivässä kuluu tuolla temppuilemassa, ja välillä lojuu patjoilla tekemässä läksyjä tai pelaamassa robloxia kavereiden kanssa etänä.
Tuo jumppahuone on toiminut uskomattoman hyvin. Eniten käytetyt välineet (voimistelupatja, -puomi, -renkaat ja joogaliina maksoivat yhteensä muutaman satasen, joten ei ole edes kallis harrastus. En osaa kuvitella, miten saisin lapsen oma-alotteisesti harrastamaan mitään muuta liikuntaa. Tai kesäisin pomppii trampoliinissa ja ui paljon.
Voimistelullahan on paljon sukulaislajeja, joita voi kanssa käydä kokeilemassa, jos yksin kikkailu alkaa kyllästyttämään. Esim. parkour, sirkus ja cheerleading voisivat olla vaihtoehtoja, jos perinteinen voimistelu seurassa ei nappaa.
Joo, ollaan ehdotettukin, mutta tulee jyrkkä ei. Lapset on erilaisia, ja pitää löytää jokaiselle se oma tapa liikkua. Toiset tykkäävät tehdä asioita omassa rauhassa. Ja tietysti muutkin harrastukset vaikuttavat, lapsella on ratsastuksen lisäksi muita ei-liikunnallisia viikottaisia harrastuksia, joista ei halua luopua, mutta ei myöskään halua että ihan joka päivä on joku harrastusmeno.
Eikä temppuile pelkästään yksinään, kun kaverit ovat innostuneet myös. En tiedä onko se joku yleisempi ilmiö, vai vaan noiden koulussa, mutta nuo temput ovat olleet tosi suosittuja. Tosin, koululiikunnassa sitä ei huomioida millään lailla, vaan sähly ja lentopallo jyräävät. Kysyttiin opelta arviointikeskustelussa, että voisiko joskus olla voimistelua, kun salissa on kuulemma houkuttelevan näköisiä köysiä ja renkaita ja patjoja, mutta lupauksesta huolimatta niitä ei ole käytetty kertaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi on luonnostaan rauhallinen. Muistan kun taaperoaikoina ihmettelin, kun joka paikassa varoiteltiin kuinka rankkaa on juosta lapsen perässä kun lähtee liikkeelle ja tekee kaikkea vaarallista ja päätöntä, kun oma lapsi nökötti tyytyväisenä leikkimatolla lelujensa kanssa. Jos sille antoi 1-vuotiaana Lidlin kuvaston käteen, istui tunnin tutkimassa kuvia ja kääntelemässä sivuja.
Nyt on 5-luokkalainen, ja samanlainen edelleen. Inhoaa kaikkia "pihapelejä" eikä todellakaan lähde vapaaehtoisesti ulos juoksentelemaan tai seikkailemaan metsiin. Ei ikipäivinä suostuisi harrastamaan mitään kilpaurheilua. On käynyt ratsastustunneilla 4-vuotiaasta, mutta se on vain tunti viikossa eikä riitä liikunnaksi. Koulumatkatkin kulkee taksilla, koska kouluun on melkein 15 km matka valtatietä.
Me ollaan saatu lapsi liikkumaan yksinkertaisesti hankkimalla välineitä, jotka ovat lapsesta kiinnostavia. Meillä on onneksi ylimääräinen huone, josta tehtiin jumppahuone. Siellä on voimistelupatja ja pehmeä lattiapuomi, joogaliina, voimistelurenkaat ja puolapuut. Vieraspatjat on huoneessa myös temppuilukäytössä. (Lisäksi on soutulaite, jota me vanhemmat käytetään ja lapsi joskus, ja kuntopyörä jota kukaan ei käytä ikinä.)
Lapsi on ollut nyt pari vuotta todella innoissaan voimistelusta, mutta ei silti halua mihinkään seuraan. Opettelee youtubevideoiden avulla temppuja, kaikenlaisia siltakaatoja ja "walkovereita", osaa kävellä käsillään ja kieppua joogaliinassa katonrajassa. Helposti monta tuntia päivässä kuluu tuolla temppuilemassa, ja välillä lojuu patjoilla tekemässä läksyjä tai pelaamassa robloxia kavereiden kanssa etänä.
Tuo jumppahuone on toiminut uskomattoman hyvin. Eniten käytetyt välineet (voimistelupatja, -puomi, -renkaat ja joogaliina maksoivat yhteensä muutaman satasen, joten ei ole edes kallis harrastus. En osaa kuvitella, miten saisin lapsen oma-alotteisesti harrastamaan mitään muuta liikuntaa. Tai kesäisin pomppii trampoliinissa ja ui paljon.
Voimistelullahan on paljon sukulaislajeja, joita voi kanssa käydä kokeilemassa, jos yksin kikkailu alkaa kyllästyttämään. Esim. parkour, sirkus ja cheerleading voisivat olla vaihtoehtoja, jos perinteinen voimistelu seurassa ei nappaa.
Ketjun perusteella vaikuttaa, että joillekin vain seurassa liikkuminen on oikeaa liikkumista.
Ohis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani liikkumattomuus alkoi, kun pk alkoi. Siellä ne istuu ja kyyhöttää koko päivän, milloin mistäkin syystä. Enemmän päiviä kokonaan sisällä kuin niitä, jolloin myös ulkoillaan. Onneksi saa sentään matkat sinne ulkoilmaa. Iltaisin käydään potkupyöräilemässä jos keretään, tai juoksee naapurin kanssa pihassa. Illat kyllä huonoja ulkoilulle siinä mielessä, että pitäisi ehtiä rauhoittumaankin jotta pääsisi nukkumaan ajoissa. Onneksi saatiin uusi pk paikka, jossa lapset käy myös kerran viikossa jumppasalissa ja päivittäin ulkona kaksi kertaa, ellei nyt kaatamalla sada tai ole hurjat pakkaset.
No varmaan vanhemmallakin on jotain vastuuta päiväkoti-ikäisen lapsen elämästä?
En nyt oikein ymmärrä tätä vastausta. Eikö se juuri ole vastuun ottamista, että siirtää lapsensa päiväkotiin, jonka avulla WHO:nkin suosittelema vähintään kaksi tuntia päivässä liikkumista toteutuu? Valitettavasti päivässä ei tunnit riitä siihen, että työpäivän jälkeen tekisi ruokaa, söisi, kävisi kaupassa ja vielä liikkuisi kaksi tuntia ja hoitaisi iltatoimet niin, että muksut nukkuu klo 19.
Ihmiset ajavat 500m kauppareissutkin autolla niin minkälaisen esimerkki annetaan lapselle? Tiedän perheitä joissa tuollaiset matkat ajetaan autolla vaikka kauppakasseja otetaan kaupasta mukaan vain 2kpl.
Amerikan meininkiä kun autolla pitää päästä kaikkialle ja kukaan ei kävele mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en muista, että koululiikunnassa olisi koskaan tullut hiki. Pelattiin lentopalloa, eli istuttiin takakentällä ettei häiritty muiden peliä. Luisteltiin, eli hitaasti vapaasti liikuttiin luistimilla edestakaisin pakkasessa kunnes varpaat jäätyivät. Oli yleisurheilua - yksi liikkuu, kaksikymmentä katsoo vierestä. Piti pelata lentopalloa - ei osattu lyödä palloa eikä osattu liikkua joukkueena ilman törmäilyä, joten yleensä se pallo putosi maahan. Suunnistusta - luokan "suosituimmat" päättivät, mihin piti mennä ja käveltiin hitaasti ja valitettiin. Opettajat huusivat, yrittivät saada liikkumaan nolaamalla. Oli kamalaa. Hirveän ikäviä muistoja. Ilon löysin vasta lukiossa rullaluistimista ja tanssista. Ilosta kumpusi motivaatio, jonka avulla liikkumista jatkunut keski-ikään asti ja siten paino, kunto ja terveys hyvät.
Tärkeintä on arkiliikunta ja sen lisääminen. Mistä saataisiin niin aikuisille kuin lapsillekin vallalle asenne, että on hyvä ja arvokas asia liikkua kävellen tai pyöräillen - että paikasta toiseen siirtymisiä voi aivan hyvin tehdä ilman autoakin, jos ei ole kyse pitkästä matkasta? Liian helposti mennään joka paikkaan autolla.
Olen itse elänyt liikunnallisesti hyvin aktiivisen lapsuuden ja nuoruuden, mutta aikuisiällä liikunta jäi pitkäksi aikaa hyvin vähäiseksi. Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja ottanut tavakseni käydä päivittäin kaupassa kävellen (olen tehnyt näin noin 1,5 vuotta). Kannan siis 7-henkisen perheen ostokset käsipelillä. Välillä tämä on tylsää mutta enimmäkseen piristävää ja pitää yllä peruskuntoa. Aluksi "uusi elämä" tuntui rasittavalta mutta pikku hiljaa tästä on tullut arkinen rutiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älyluurit ja tietsikat pois penikoilta ja myös aikuisilta. Nuo ovat pääsyy liikkumattomuuteen ja keskittymiskyvyn katoamiseen, mitä nykyään liian herkästi diagnisoidaan ADHD tms. autismikirjon häiriöiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Vierailija kirjoitti:
Älyluurit ja tietsikat pois penikoilta ja myös aikuisilta. Nuo ovat pääsyy liikkumattomuuteen ja keskittymiskyvyn katoamiseen, mitä nykyään liian herkästi diagnisoidaan ADHD tms. autismikirjon häiriöiksi.
Minä liikun nimenomaan älypuhelimen innostamana. Lenkillä on aina musiikkia tai äänikirja kuulokkeissa, jopa uidessa kuuntelen äänikirjaa. Tunti menee huomaamatta, kun on kiinnostava kirja.
(Jos joku kysyy miten kuuntelen uidessa, niin parhaimmaksi on osoittautunut ihan vain laittaa (vedenkestävä) puhelin minigrip-pussissa uimalakin sisään ja sieltä halpisnappikuulokkeet korviin. Uin yleensä niin, että pää ei ole kokonaan vedessä. On myös vanha swimcast-laite, mutta se pätkii, uudet vastaavat voivat olla parempia.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylä- ja lähikouluja pitäisi perustaa lisää niiden sulkemisen sijaan. Mitä se hyödyttää lapsen kehitystä, jos joutuu istumaan 3h koulutaksissa joka ikinen arkipäivä. Aikuinen saa valita työmatkan pituuden, mutta lapset ei.
Ne kyläkoulut lakkautettiin siksi, että siellä kylällä ei ole luokkakaveria lapsellesi.
Lapsi ei saa valita koulumatkansa pituutta, mutta aikuinen saa valita lapsensa koulumatkan pituuden. Jos muuttaa 1,5 tunnin päähän lähimmästä koulusta, niin se on aivan ikioma valinta ja siitä on aivan turha syyttää yhteiskuntaa. Tuskinpa siellä kylällä on montaa leikkikaveriakaan lapsellesi, joten ei tarvitse hämmästyä, jos lapsella ei ole ystäviä. Aikuisen ja erityisesti lapsen vanhemman pitää kantaa vastuu valinnoistaan ja olla kiitollinen, että yhteiskunta sentään hoitaa sen lapsesi roudaamisen sinne kouluun.
Vanhempien syyllistäminen saa jo aivan megalomaanisia piirteitä. Ilmeisesti maatalousyrittäjänkin pitäisi pistää firma pakettiin ja muuttaa jonnekin lähiöön, että lapsella on kavereita ja sopiva koulumatka.
Silloin tässäkin ketjussa ihannoituina vanhoina aikoina, jolloin lapsilla oli keskimäärin parempi kunto, ei yhdelläkään aikuisella olisi tullut mieleen valita ammattiaan ja asuinpaikkansa sen mukaan, millaiset olivat lapsen liikuntamahdollisuudet.
Kotipaikkakunnallani pyörii vielä jatkuva ruletti siitä mitä kouluja toimii jatkossa. Joku onkin yhtäkkiä liian pieni tai sisäilmaongelmainen ja taas koululaiset kärrätään muualle. Todellakaan ei voi suunnitella asuinpaikkaansa sen mukaan, että vieressä on kiva koulu.
Lapsuudessani ja nuoruudessani 80-luvulla asuin ihan tiheään asutulla alueella, mutta silti valtaosan kouluvuosistani kuljin kouluun bussilla. Puolitoista vuotta oli sellaista luksusta, että kouluun oli joku kilometrin kävelymatka. Sitten liikuttiin muuten.
Vaikka koulut vetävätkin homeeseen ja niitä joudutaan lakkauttelemaan, niin jos on 1,5 h matka suuntaansa (100 km) koululle, niin kyllä siinä voi vähän omiakin valintojaan miettiä eikä vain syyttää yhteiskuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhosin lapsena ja inhoan edelleen kaikkea ohjattua liikuntaa, enkä urheilusta ole koskaan välittänyt. Ainoa laji josta pidin, oli ampumaurheilu mutta sekin on säännöillä pilattu. Metsästystä harrastin myös, mutta aina pitäisi kuulua johonkin porukkaan jos haluat metsästää jänistä isompia. Tälläisellä seurapakolla tapettiin minun innostukseni. Samoin jos haluat harrastaa pistooliammuntaa, on sinun vähän väliä todisteltava viranomaisille aktiivisuutesi ja siinäkin olisi hyvä kuulua johonkin saatanan kerhoon ennen kuin edes lupia voit hakea. Ja sitten tietysti järjettömät patruunarajoitukset. Haluan ja halusin jo silloin tehdä näitä harrastuksia yksin ja omalla tahdilla ja panostuksella. Suorastaan vituttaa kuulua johonkin mikkihiirikerhoon siitä riemusta, että voin todistella 5 vuoden välein poliisisedälle harrastusaktiivisuuttani. On se saatanan kumma kun koitat laillisesti harrastaa, niin silloin sinua kytätään ja pistetään kaikkien seulojen läpi. Jos olisin ostanut pistoolini pimeiltä markkinoilta, niin ei olisi kukaan valittanut "tulivoimasta" ja kysele tarkoitusta. Pointtini on, että kaikki seuraharrastaminen on syöpää ja sen nostaminen yli muiden tappaa innon harrastaa.
Ehkä on ihan hyvä, ettet saanut pyssyä käteen...
Mitä sekoilet? Onhan minulla jo 6. Ostin ensimmäisen oman 18v. Remington 870. Ja siihen on kertynyt lisää. Vituttaa mennä aina 5 vuoden välein uusimaan käsiaselupia. Rahaa kuluu ihan turhaan. Onneksi voin käydä omalla hiekkakuopalla leikkimässä niillä. Ärsyttää vaan se pakko kuulua johonkin pilipaliseuraan. Liityin vain siksi, että saisin ostaa Tauruksen Beretta 92 kopion (joo tiedän että köyhäilin). Laittomissa aseissa ei kukaan kysele seuraan kuulumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani liikkumattomuus alkoi, kun pk alkoi. Siellä ne istuu ja kyyhöttää koko päivän, milloin mistäkin syystä. Enemmän päiviä kokonaan sisällä kuin niitä, jolloin myös ulkoillaan. Onneksi saa sentään matkat sinne ulkoilmaa. Iltaisin käydään potkupyöräilemässä jos keretään, tai juoksee naapurin kanssa pihassa. Illat kyllä huonoja ulkoilulle siinä mielessä, että pitäisi ehtiä rauhoittumaankin jotta pääsisi nukkumaan ajoissa. Onneksi saatiin uusi pk paikka, jossa lapset käy myös kerran viikossa jumppasalissa ja päivittäin ulkona kaksi kertaa, ellei nyt kaatamalla sada tai ole hurjat pakkaset.
No varmaan vanhemmallakin on jotain vastuuta päiväkoti-ikäisen lapsen elämästä?
Jos lapsi viettää valtaosan päivän hereilläoloajasta päiväkodissa, olisi varmaan ihan kohtuullista, että siellä liikuttaisiin. Toki sitä voi iltaisinkin tehdä, mutta silloin pitäisi ehtiä tehdä aika monta muutakin asiaa siinä muutamassa tunnissa. Ei niiden päikkytätien tarvitse samalla laittaa ruokaa ja pyykätä, joten luulisi, että nyt edes tunnin ehtisivät ulkoilla.
eri
Alue: Aihe vapaa
Meillä on jotain vähän saman tapaista käytössä, mutta siinä saa olla pirun varovainen, ettei liikunnasta tule joku pakollinen paha tai "rangaistus" jolla sitten tienataan kivat jutut.