Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ehkä maailman yksinkertaisin ongelma ratkaistavaksi. Puhelimet pois ja mukulat pihalle. Kyllä ne siellä liikkuu niin kuin ennen vanhaankin.
Mä kyllä vaan luin kirjoja silloin ennen vanhaan. Muuten ettekö te yhtään ole miettineet, että miksi ei ole päivittäistä lukusuositusta, vaikka lapset ovat lukijoinakin rapakunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylä- ja lähikouluja pitäisi perustaa lisää niiden sulkemisen sijaan. Mitä se hyödyttää lapsen kehitystä, jos joutuu istumaan 3h koulutaksissa joka ikinen arkipäivä. Aikuinen saa valita työmatkan pituuden, mutta lapset ei.
Ne kyläkoulut lakkautettiin siksi, että siellä kylällä ei ole luokkakaveria lapsellesi.
Lapsi ei saa valita koulumatkansa pituutta, mutta aikuinen saa valita lapsensa koulumatkan pituuden. Jos muuttaa 1,5 tunnin päähän lähimmästä koulusta, niin se on aivan ikioma valinta ja siitä on aivan turha syyttää yhteiskuntaa. Tuskinpa siellä kylällä on montaa leikkikaveriakaan lapsellesi, joten ei tarvitse hämmästyä, jos lapsella ei ole ystäviä. Aikuisen ja erityisesti lapsen vanhemman pitää kantaa vastuu valinnoistaan ja olla kiitollinen, että yhteiskunta sentään hoitaa sen lapsesi roudaamisen sinne kouluun.
Vanhempien syyllistäminen saa jo aivan megalomaanisia piirteitä. Ilmeisesti maatalousyrittäjänkin pitäisi pistää firma pakettiin ja muuttaa jonnekin lähiöön, että lapsella on kavereita ja sopiva koulumatka.
Silloin tässäkin ketjussa ihannoituina vanhoina aikoina, jolloin lapsilla oli keskimäärin parempi kunto, ei yhdelläkään aikuisella olisi tullut mieleen valita ammattiaan ja asuinpaikkansa sen mukaan, millaiset olivat lapsen liikuntamahdollisuudet.
Kotipaikkakunnallani pyörii vielä jatkuva ruletti siitä mitä kouluja toimii jatkossa. Joku onkin yhtäkkiä liian pieni tai sisäilmaongelmainen ja taas koululaiset kärrätään muualle. Todellakaan ei voi suunnitella asuinpaikkaansa sen mukaan, että vieressä on kiva koulu.
Lapsuudessani ja nuoruudessani 80-luvulla asuin ihan tiheään asutulla alueella, mutta silti valtaosan kouluvuosistani kuljin kouluun bussilla. Puolitoista vuotta oli sellaista luksusta, että kouluun oli joku kilometrin kävelymatka. Sitten liikuttiin muuten.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä pitäisi vain hyväksyä se, että kaikki eivät ole erityisen kiinnostuneita liikunnasta eivätkä halua harrastaa urheilua. Tietysti tekee sellaisellekin lapselle ja nuorelle ihan hyvää esimerkiksi pyöräillä tai kävellä se koulumatka ja kiva, jos hyppii trampalla pihalla ja skoottailee kotikadulla, mutta turha täällä on marista siitä, että jonkun viivajuoksun testitulokset on niin huonoja ja kaikki ei vaan innostu edes yrittämään. Sellaista se on.
Itse olen jo aikoja sitten hyväksynyt esimerkiksi noita jääkiekko- ja jalkapallojoukkueiden nuoria poikia katsoessani, että kaikki nyt eivät ilmeisesti pysty lukemaan lukukauden aikana edes sitä yhtä lukupassissa olevaa kirjaa tai eivät ole vielä lukioikäisinäkään pätkääkään kiinnostuneita seuraamaan yhteiskunnallisia asioita, eivät sen vertaa, että voisivat osallistua keskusteluun saman ikäisten kanssa yhteiskuntaopin tunnilla edes vähän alusta. Aika kuluu treeneissä treeneissä treeneissä. Viivajuoksussa varmaan pärjäävät tosi hienosti. Sellaista se on.
Pitääkö meidän myös hyväksyä liikkumattomuudesta seuraavat räjähdysmäisesti kasvavat terveydenhoidon kulut ja sairaspoissaolot? Onko se asia, johon yhteiskunnalla on varaa sanoa, että ihan sama, kaikki eivät halua liikkua?
Mitäs sinä tiedät lätkä- ja futisjunnujen lukemisesta? Olet katsonut 2000-luvun alun jenkkiteinikomedioita, joissa urheilijat olivat aina tyhmiä ja luulet sen olevan totuus? Et ole itse viitsinyt lukea sen vertaa, että tietäisit tavoitteellisella urheiluharrastuksella ja kulumenestyksellä olevan hyvin vahva korrelaatio?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä pitäisi vain hyväksyä se, että kaikki eivät ole erityisen kiinnostuneita liikunnasta eivätkä halua harrastaa urheilua. Tietysti tekee sellaisellekin lapselle ja nuorelle ihan hyvää esimerkiksi pyöräillä tai kävellä se koulumatka ja kiva, jos hyppii trampalla pihalla ja skoottailee kotikadulla, mutta turha täällä on marista siitä, että jonkun viivajuoksun testitulokset on niin huonoja ja kaikki ei vaan innostu edes yrittämään. Sellaista se on.
Itse olen jo aikoja sitten hyväksynyt esimerkiksi noita jääkiekko- ja jalkapallojoukkueiden nuoria poikia katsoessani, että kaikki nyt eivät ilmeisesti pysty lukemaan lukukauden aikana edes sitä yhtä lukupassissa olevaa kirjaa tai eivät ole vielä lukioikäisinäkään pätkääkään kiinnostuneita seuraamaan yhteiskunnallisia asioita, eivät sen vertaa, että voisivat osallistua keskusteluun saman ikäisten kanssa yhteiskuntaopin tunnilla edes vähän alusta. Aika kuluu treeneissä treeneissä treeneissä. Viivajuoksussa varmaan pärjäävät tosi hienosti. Sellaista se on.
Pitääkö meidän myös hyväksyä liikkumattomuudesta seuraavat räjähdysmäisesti kasvavat terveydenhoidon kulut ja sairaspoissaolot? Onko se asia, johon yhteiskunnalla on varaa sanoa, että ihan sama, kaikki eivät halua liikkua?
Mitäs sinä tiedät lätkä- ja futisjunnujen lukemisesta? Olet katsonut 2000-luvun alun jenkkiteinikomedioita, joissa urheilijat olivat aina tyhmiä ja luulet sen olevan totuus? Et ole itse viitsinyt lukea sen vertaa, että tietäisit tavoitteellisella urheiluharrastuksella ja kulumenestyksellä olevan hyvin vahva korrelaatio?
Joo, lätkäjätkät on oikein kuuluja siitä, että kahmivat laudaturit. No ei. Ei ennen eikä nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien pitäisi liikkua lasten kanssa pienestä pitäen.
Tässä on totuuden siemen. Voin ihan omakohtaisesti vahvistaa, että omien vanhempieni liikkumattomuus kostautui minulle viimeistään murrosiän paikkeilla.
Vaikka kävinkin "hurjat" kaksi kertaa viikossa treeneissä (olen harrastanut tanssia, kamppailulajeja, jne), niin ei ne riitä kompensoimaan sitä istumisen ja liikkumattomuuden määrää, mitä muuten tein loput vapaa-ajasta. Vanhempani olivat hyvin passiivisia ja mukavuudenhaluisia ihmisiä (tässä kohtaa voidaan toki huomauttaa, että ei sen liikunnan ole pakko olla epämukavaa) ja lapsuuden ajat vanhempien kanssa tuli vietettyä istuen ja oleskellen. Seurasin vanhempien ryyppäämistä ja istumista. Halusin kovasti pyöräretkille, mutta vanhemmistani ei ollut siihen. Sanoivat, että mene ite polkemaan pyörää tuohon lähelle tuota samaa tylsää reittiä (eli pyöräile varastohallin ympäri).
Tästä liikkumattomuudestani voisi kirjoittaa romaanin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylä- ja lähikouluja pitäisi perustaa lisää niiden sulkemisen sijaan. Mitä se hyödyttää lapsen kehitystä, jos joutuu istumaan 3h koulutaksissa joka ikinen arkipäivä. Aikuinen saa valita työmatkan pituuden, mutta lapset ei.
Ne kyläkoulut lakkautettiin siksi, että siellä kylällä ei ole luokkakaveria lapsellesi.
Lapsi ei saa valita koulumatkansa pituutta, mutta aikuinen saa valita lapsensa koulumatkan pituuden. Jos muuttaa 1,5 tunnin päähän lähimmästä koulusta, niin se on aivan ikioma valinta ja siitä on aivan turha syyttää yhteiskuntaa. Tuskinpa siellä kylällä on montaa leikkikaveriakaan lapsellesi, joten ei tarvitse hämmästyä, jos lapsella ei ole ystäviä. Aikuisen ja erityisesti lapsen vanhemman pitää kantaa vastuu valinnoistaan ja olla kiitollinen, että yhteiskunta sentään hoitaa sen lapsesi roudaamisen sinne kouluun.
Vanhempien syyllistäminen saa jo aivan megalomaanisia piirteitä. Ilmeisesti maatalousyrittäjänkin pitäisi pistää firma pakettiin ja muuttaa jonnekin lähiöön, että lapsella on kavereita ja sopiva koulumatka.
Silloin tässäkin ketjussa ihannoituina vanhoina aikoina, jolloin lapsilla oli keskimäärin parempi kunto, ei yhdelläkään aikuisella olisi tullut mieleen valita ammattiaan ja asuinpaikkansa sen mukaan, millaiset olivat lapsen liikuntamahdollisuudet.
Nyt ei puhuttu liikuntamahdollisuuksista vaan ihan koulumatkoista. Se paljon puhuttu lukutaito taas...
Kyllä on ihan vanhemman asia, jos päättää muuttaa 1,5 h päähän lähimmästä koulusta. Ottaen huomioon, että se ei ole varmaankaan ihan ydinkeskustan ruuhkissa, niin 1,5 tunnissa ajaa 100 kilometriä, ihan minimissään 50, vaikka pitäisi körötellä useamman kylän kautta. Jos siellä ei asu muita perheitä, niin ei sinne yhden tai parin lapsen takia aleta koulua perustamaan. Tämän pitäisi olla itsestään selvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylä- ja lähikouluja pitäisi perustaa lisää niiden sulkemisen sijaan. Mitä se hyödyttää lapsen kehitystä, jos joutuu istumaan 3h koulutaksissa joka ikinen arkipäivä. Aikuinen saa valita työmatkan pituuden, mutta lapset ei.
Ne kyläkoulut lakkautettiin siksi, että siellä kylällä ei ole luokkakaveria lapsellesi.
Lapsi ei saa valita koulumatkansa pituutta, mutta aikuinen saa valita lapsensa koulumatkan pituuden. Jos muuttaa 1,5 tunnin päähän lähimmästä koulusta, niin se on aivan ikioma valinta ja siitä on aivan turha syyttää yhteiskuntaa. Tuskinpa siellä kylällä on montaa leikkikaveriakaan lapsellesi, joten ei tarvitse hämmästyä, jos lapsella ei ole ystäviä. Aikuisen ja erityisesti lapsen vanhemman pitää kantaa vastuu valinnoistaan ja olla kiitollinen, että yhteiskunta sentään hoitaa sen lapsesi roudaamisen sinne kouluun.
Vanhempien syyllistäminen saa jo aivan megalomaanisia piirteitä. Ilmeisesti maatalousyrittäjänkin pitäisi pistää firma pakettiin ja muuttaa jonnekin lähiöön, että lapsella on kavereita ja sopiva koulumatka.
Silloin tässäkin ketjussa ihannoituina vanhoina aikoina, jolloin lapsilla oli keskimäärin parempi kunto, ei yhdelläkään aikuisella olisi tullut mieleen valita ammattiaan ja asuinpaikkansa sen mukaan, millaiset olivat lapsen liikuntamahdollisuudet.
Kotipaikkakunnallani pyörii vielä jatkuva ruletti siitä mitä kouluja toimii jatkossa. Joku onkin yhtäkkiä liian pieni tai sisäilmaongelmainen ja taas koululaiset kärrätään muualle. Todellakaan ei voi suunnitella asuinpaikkaansa sen mukaan, että vieressä on kiva koulu.
Lapsuudessani ja nuoruudessani 80-luvulla asuin ihan tiheään asutulla alueella, mutta silti valtaosan kouluvuosistani kuljin kouluun bussilla. Puolitoista vuotta oli sellaista luksusta, että kouluun oli joku kilometrin kävelymatka. Sitten liikuttiin muuten.
Vaikka koulut vetävätkin homeeseen ja niitä joudutaan lakkauttelemaan, niin jos on 1,5 h matka suuntaansa (100 km) koululle, niin kyllä siinä voi vähän omiakin valintojaan miettiä eikä vain syyttää yhteiskuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koululiikunnasta jäi huono maku opettajan kilpailumielisyyden takia. Kilpailun tarkoitus on parantaa yksilön suoritusta, mutta sen voisi säästää lajiharjoituksiin.
Esimerkki-Elina johon kaikkia verrattiin harjoitti omaa lajiaan muuten. Koulun perusopetukseen sen ei olisi pitänyt vaikuttaa. Nyt tarkoitus oli vain todeta kuinka huono ja kömpelö on Elinaan verrattuna. Ei kannusta ketään.
Aikuisena käyn kyllä itsenäisesti uimassa ja kuntosalilla mutta vain silloin kun itselle sopii. Kaikenlainen ryhmäpaine on persiistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jospa sille koululiikunnalle tekisi jotain, se kun on tunnetusti yksi paras keino poistaa lapsilta luontainen liikunnan ilo.
No mitäs se jotain olisi?
Teillä koululiikunnan vastustajilla on aina hirveästi mielipiteitä, mitä se ei saisi olla, mutta ikinä ei kuule, mitä sen konkreettisesti pitäisi olla. Tulee vain jotain epämääräisiä ajatuksia, että "kivaa yhdessä tekemistä", mutta mitä se kiva yhdessä tekeminen olisi.
Kuvittele itsesi tilanteeseen: olet jostain syystä joutunut viikoksi liikunnan opettajan sijaiseksi. Edessäsi on viisitoista 5. luokkalaista poikaa. Mitä teette tämän viikon liikkatunneilla. Korostan vielä: ei, mitä ette tee vaan mitä teette. Ihan konkreettisesti.
Onpa taas yllättävää. Koululiikunnan haukkujia löytyy kyllä pilvin pimein, mutta kenelläkään ei ole yhtään ideaa, mikä olisi kaikkien vitosluokkalaisten poikien mielestä kivaa tekemistä liikkatunnille.
Extraplussapisteen saisi vielä siitä, jos se olisi jotain suurinpiirtein realistisesti toteutettavaa eikä jotain tuulitunnelilentämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla lapsellani liikkumattomuus alkoi, kun pk alkoi. Siellä ne istuu ja kyyhöttää koko päivän, milloin mistäkin syystä. Enemmän päiviä kokonaan sisällä kuin niitä, jolloin myös ulkoillaan. Onneksi saa sentään matkat sinne ulkoilmaa. Iltaisin käydään potkupyöräilemässä jos keretään, tai juoksee naapurin kanssa pihassa. Illat kyllä huonoja ulkoilulle siinä mielessä, että pitäisi ehtiä rauhoittumaankin jotta pääsisi nukkumaan ajoissa. Onneksi saatiin uusi pk paikka, jossa lapset käy myös kerran viikossa jumppasalissa ja päivittäin ulkona kaksi kertaa, ellei nyt kaatamalla sada tai ole hurjat pakkaset.
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani liikkumattomuus alkoi, kun pk alkoi. Siellä ne istuu ja kyyhöttää koko päivän, milloin mistäkin syystä. Enemmän päiviä kokonaan sisällä kuin niitä, jolloin myös ulkoillaan. Onneksi saa sentään matkat sinne ulkoilmaa. Iltaisin käydään potkupyöräilemässä jos keretään, tai juoksee naapurin kanssa pihassa. Illat kyllä huonoja ulkoilulle siinä mielessä, että pitäisi ehtiä rauhoittumaankin jotta pääsisi nukkumaan ajoissa. Onneksi saatiin uusi pk paikka, jossa lapset käy myös kerran viikossa jumppasalissa ja päivittäin ulkona kaksi kertaa, ellei nyt kaatamalla sada tai ole hurjat pakkaset.
No varmaan vanhemmallakin on jotain vastuuta päiväkoti-ikäisen lapsen elämästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ehkä maailman yksinkertaisin ongelma ratkaistavaksi. Puhelimet pois ja mukulat pihalle. Kyllä ne siellä liikkuu niin kuin ennen vanhaankin.
Mutku se on henkist pahoinpitelyyyyy!!!!
Omat vanhempani veivät lapsena jatkuvasti johonkin liikunnan pariin. Uitiin, hiihdettiin, lasketeltiin ja sitten oli vielä ne omat harrastukset. Aktiivinen elämäntapa jäi päälle ja omat lapset tuntui luontevalta viedä heti kun ikä salli eli noin kolme vuotiaana erilaisiin liikuntaharrastuksiin.
Nyt kaksi ala-koululaista liikkuu harrastusten parissa päivittäin. Isomman lapsen kavereista valitettavasti kuitenkin suurin osa on sellasia jotka eivät harrasta mitään, koulun jälkeen ulos ei suostu tulemaan kukaan, ainoa tekeminen on kotona istuminen puhelimella. Näiden lasten vanhemmat eivät myöskään patista lapsia ulos vaan sisällä istuminen on täysin sallittua joka päivä. Kauheasti mitään muitakaan rajoja ei tunnu olevan vaan puhelimella saa olla vapaasti, karkkia saa syödä ihan niin paljon kun haluaa, ei nukkumaanmeno aikoja. Välillä tunnun olevan ainoa tiukkapipo-vanhempi joka paasaa terveellisistä elämäntavoista ja liikunnan tärkeydestä.
Yhtään ei tilannetta helpota ettei koulussa arvosteta edes niitä vähiä liikuntatunteja mitä lukujärjestykseen on merkitty, vaan ne saatetaan korvata useita viikkoja perättäin jollain toisella aineella tai vaikkapa elokuvan katselulla. Tämä jos joku lisää pahasti jo valmiiksi passiivisten lasten suhtautumista liikuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani veivät lapsena jatkuvasti johonkin liikunnan pariin. Uitiin, hiihdettiin, lasketeltiin ja sitten oli vielä ne omat harrastukset. Aktiivinen elämäntapa jäi päälle ja omat lapset tuntui luontevalta viedä heti kun ikä salli eli noin kolme vuotiaana erilaisiin liikuntaharrastuksiin.
Nyt kaksi ala-koululaista liikkuu harrastusten parissa päivittäin. Isomman lapsen kavereista valitettavasti kuitenkin suurin osa on sellasia jotka eivät harrasta mitään, koulun jälkeen ulos ei suostu tulemaan kukaan, ainoa tekeminen on kotona istuminen puhelimella. Näiden lasten vanhemmat eivät myöskään patista lapsia ulos vaan sisällä istuminen on täysin sallittua joka päivä. Kauheasti mitään muitakaan rajoja ei tunnu olevan vaan puhelimella saa olla vapaasti, karkkia saa syödä ihan niin paljon kun haluaa, ei nukkumaanmeno aikoja. Välillä tunnun olevan ainoa tiukkapipo-vanhempi joka paasaa terveellisistä elämäntavoista ja liikunnan tärkeydestä.
Yhtään ei tilannetta helpota ettei koulussa arvosteta edes niitä vähiä liikuntatunteja mitä lukujärjestykseen on merkitty, vaan ne saatetaan korvata useita viikkoja perättäin jollain toisella aineella tai vaikkapa elokuvan katselulla. Tämä jos joku lisää pahasti jo valmiiksi passiivisten lasten suhtautumista liikuntaan.
Jos yhtään lohduttaa, niin kyllä minäkin saan säännöllisesti kuulla, että KENELLÄKÄÄN ei ole niin tiukkisvanhempia, kuin lapsillani, että olisi edes jonkinlaiset ruutuajat (meillä on aika löysät, kunhan liikkumiset, koulut yms. hoituu myös) ja nukkumaanmenojat. Kuulemma kenelläkään muulla näitä asioita ei rajoiteta mitenkään.
Haluaisin uskoa, että tuo ei pidä ihan täysin paikkaansa ja mitä olen jutellut poikien luokkakavereiden vanhempien kanssa, niin ei tosiaan pidä.
-ap
Se on vain teknologisen kehityksen suunta evoluutiossa, turhaa kuluttaa energiaa jos ei tarvi. Ennen ihannoitiin ylipainoa, koska se oli merkki vauraudesta, nykyään köyhyydestä, tuolloin lihaksikkaat hyväkuntoiset olivat köyhiä farmareita. Nykypäivänä hyvää kuntoa ei juuri missään enää tarvita, koneilla tehdään raskaat työt.
Ollaan palaamassa entisaikaan jolloin rikkaiden ylipainoisten kumppanit käy säännöllisesti pettämässä "talonpoikien" kanssa.
Toisaalta mikään ei ole muuttunut, koskaan ei olla tyytyväisiä mihinkään. Tehdään kärpäsestä härkäsiä eikä olla koskaan tyytyväisiä, aina pitää valittaa jostain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yhden liikkumattoman ala-asteikäisen lapsen liikunnallinen vanhempi. Olen ilmoittanut lapsen eri lajeihin ja niitä on kokeillut 1-2 kauden ajan, mutta mitään niistä ei ole halunnut jatkaa. Syyksi sanoo ettei siellä ole ollut kavereita.
Koulun höntsäkerho oli lemppari, mutta se muutettiin palloilukerhoksi johon tuli juuri näitä futis- ja sählynharrastajia jotka kilpailevat verenmaku suussa joten tämäkin harrastus jäi. Lisäksi hänellä on muutama hyvä kaveri mutta he eivät ole liikunnallisia joten heistä ei saa seuraa ulos, ja yksin ei mene, eikä meillä vanhemmilla toki olisikaan sydäntä pakottaa yksin esim. pyöräilemään.
Ollaan kysytty mitä haluaisi harrastaa mutta mikään ei kuulemma kiinnosta. Maksaisin ratsastuksenkin jos vaan joku kiinnostaisi. Kokeiltu ollaan golfkoulukin, ajatuksella ettei lapsi ole mikään sähäkkä joukkuepelaaja (sellaistakin lajia kokeillut harrastaa) ja tykkää rauhallisemman temmon harrastuksista mutta ei. Taloyhtiön pihalla ei ole leikkipaikkaa joten omalla pihalla ei kuulemma keksi mitään ja kohta alkaakin olla teini joten pihaleikkien aika ohi.
Kertokaa mitä ihmettä tässä voi tehdä, kun ei toista voi pakottaakkaan? Sitten on tuo sisarus, jonka kanssa ei tällaista ongelmaa ole vaan ilolla käy liikuntaharrastuksissaan useamman kerran viikkoon.
Toisaalta aika moneen juttuun vanhemmat pakottavat lapsensa.
Meillä toiselta pojalta loppui jostain syystä into jalkapalloon. Totesimme, että jos hän haluaa lopettaa sen, niin se on OK, mutta jotain urheilullista on pakko tehdä. Annoimme kolme vaihtoehtoa:
1. Joku ohjattu urheilu harrastus.
2. Liikkuminen vanhempien kanssa vanhempien harrastuksissa (tässä oli ehtona, että mukaan lähdetään kitisemättä eikä tule joka päiväistä kiistaa, että mennäänkö vai ei)
3. Itsenäinen liikkuminen (tässä ehtona oli, että sinne ulos lähdetään säästä riippumatta ja ilman tappeluita ja siellä tehdään jotain järkevää)
Poika valitsi vaihtoehdon yksi ja muutaman lajikokeilun jälkeen päädyttiin korikseen ja hän on tällä hetkellä aivan äärettömän innostunut lajista ja pelaa jo kilparyhmässä.
Sanoisin siis, että jotain tiettyä juttua ei voi/kannata pakottaa, mutta voit kyllä sanoa, että jotain pitää tehdä.
Meillä ostetaan peliaikaa liikkumalla. Olen lapselle suoraan sanonut, että hyllyssä ei ole pleikkaria, jos ei ole jotain ohjattua liikuntaharrastusta (kilpailla ei tarvi, mutta itsenäinen höntsä ei käy, koska on vielä sen verran pieni, ettei siitä mitään tule). Näillä spekseillä on aina jotain harrastusta löytynyt. Olen myös kertonut liikunnan merkityksestä ihmisille ja siitä, mitä tehdään, jos ei oikein huvita.
Inhosin lapsena ja inhoan edelleen kaikkea ohjattua liikuntaa, enkä urheilusta ole koskaan välittänyt. Ainoa laji josta pidin, oli ampumaurheilu mutta sekin on säännöillä pilattu. Metsästystä harrastin myös, mutta aina pitäisi kuulua johonkin porukkaan jos haluat metsästää jänistä isompia. Tälläisellä seurapakolla tapettiin minun innostukseni. Samoin jos haluat harrastaa pistooliammuntaa, on sinun vähän väliä todisteltava viranomaisille aktiivisuutesi ja siinäkin olisi hyvä kuulua johonkin saatanan kerhoon ennen kuin edes lupia voit hakea. Ja sitten tietysti järjettömät patruunarajoitukset. Haluan ja halusin jo silloin tehdä näitä harrastuksia yksin ja omalla tahdilla ja panostuksella. Suorastaan vituttaa kuulua johonkin mikkihiirikerhoon siitä riemusta, että voin todistella 5 vuoden välein poliisisedälle harrastusaktiivisuuttani. On se saatanan kumma kun koitat laillisesti harrastaa, niin silloin sinua kytätään ja pistetään kaikkien seulojen läpi. Jos olisin ostanut pistoolini pimeiltä markkinoilta, niin ei olisi kukaan valittanut "tulivoimasta" ja kysele tarkoitusta. Pointtini on, että kaikki seuraharrastaminen on syöpää ja sen nostaminen yli muiden tappaa innon harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Se on vain teknologisen kehityksen suunta evoluutiossa, turhaa kuluttaa energiaa jos ei tarvi. Ennen ihannoitiin ylipainoa, koska se oli merkki vauraudesta, nykyään köyhyydestä, tuolloin lihaksikkaat hyväkuntoiset olivat köyhiä farmareita. Nykypäivänä hyvää kuntoa ei juuri missään enää tarvita, koneilla tehdään raskaat työt.
Ollaan palaamassa entisaikaan jolloin rikkaiden ylipainoisten kumppanit käy säännöllisesti pettämässä "talonpoikien" kanssa.
Toisaalta mikään ei ole muuttunut, koskaan ei olla tyytyväisiä mihinkään. Tehdään kärpäsestä härkäsiä eikä olla koskaan tyytyväisiä, aina pitää valittaa jostain.
En kyllä nyt millään tavalla ymmärrä analogiaa. Entisaikaan avioiduttiin taloudellisista syistä, eikä avioero ollut mahdollinen. Pyöreys oli etenkin naisilla suotava ominaisuus, ja jos isäntä kävi vieraissa, niin pyöreäposkinen piika oli se todennäköisin kohde, halusipa itse tai ei. Avioton lapsi pilasi naisen loppuelämän, eikä ehkäisyä ollut.
Nykypäivänä erotaan, jos puoliso ei enää kiinnosta tai miellytä silmää.
Vierailija kirjoitti:
Inhosin lapsena ja inhoan edelleen kaikkea ohjattua liikuntaa, enkä urheilusta ole koskaan välittänyt. Ainoa laji josta pidin, oli ampumaurheilu mutta sekin on säännöillä pilattu. Metsästystä harrastin myös, mutta aina pitäisi kuulua johonkin porukkaan jos haluat metsästää jänistä isompia. Tälläisellä seurapakolla tapettiin minun innostukseni. Samoin jos haluat harrastaa pistooliammuntaa, on sinun vähän väliä todisteltava viranomaisille aktiivisuutesi ja siinäkin olisi hyvä kuulua johonkin saatanan kerhoon ennen kuin edes lupia voit hakea. Ja sitten tietysti järjettömät patruunarajoitukset. Haluan ja halusin jo silloin tehdä näitä harrastuksia yksin ja omalla tahdilla ja panostuksella. Suorastaan vituttaa kuulua johonkin mikkihiirikerhoon siitä riemusta, että voin todistella 5 vuoden välein poliisisedälle harrastusaktiivisuuttani. On se saatanan kumma kun koitat laillisesti harrastaa, niin silloin sinua kytätään ja pistetään kaikkien seulojen läpi. Jos olisin ostanut pistoolini pimeiltä markkinoilta, niin ei olisi kukaan valittanut "tulivoimasta" ja kysele tarkoitusta. Pointtini on, että kaikki seuraharrastaminen on syöpää ja sen nostaminen yli muiden tappaa innon harrastaa.
Ehkä on ihan hyvä, ettet saanut pyssyä käteen...
Vanhempien syyllistäminen saa jo aivan megalomaanisia piirteitä. Ilmeisesti maatalousyrittäjänkin pitäisi pistää firma pakettiin ja muuttaa jonnekin lähiöön, että lapsella on kavereita ja sopiva koulumatka.
Silloin tässäkin ketjussa ihannoituina vanhoina aikoina, jolloin lapsilla oli keskimäärin parempi kunto, ei yhdelläkään aikuisella olisi tullut mieleen valita ammattiaan ja asuinpaikkansa sen mukaan, millaiset olivat lapsen liikuntamahdollisuudet.