Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilkaiskaa peiliin. Pienten lasten liikkumattomuuden malli opitaan liikkumattomilta vanhemmilta. Jos vanhemmat touhuavat ja ovat aktiivisia, todennäköisesti lapsetkin ovat sitä. Mutta kun ei jaksa, ei kelpaa tekosyyksi.
Ei ole meillä auttanut. Olen siis bonusvanhempi ja puolisoni, lapsen äiti, vihaa liikkumista ja lapsi on oppinut häneltä tuon mallin. Minä olen ollut tässä kuviossa nyt 4,5 vuotta ja liikun aktiivisesti, mutta olen yhä vaan ainoa liikkuja perheessä.
Kyllähän se varmaan vaatisi koko perheen elämäntapaa. Jos yksi lähtee lenkille ja toinen jää sohvalle katsomaan telkkaria sipsipussin kanssa, niin kyllähän sen osaa arvata, kumpaa lapsi seuraa. Myös kerran opittujen mallien muuttaminen on paljon vaikeampaa kuin asioiden tekeminen alusta saakka oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsilla on liikaa ohjattua, aikataulutettua ja valmiiksi suunniteltua tekemistä jonka lisäksi ei sitten tehdäkään juuri muuta kuin sitä samaa mitä aikuisetkin tekevät eli istutaan tietsikan ääressä tai näprätään puhelinta. Koulun ja opettajien järjestämien kevätretkipäivien sijasta kouluissa voitaisiin pitää kesän kynnyksellä yksi sellainen koulupäivä missä testattaisiin oppilaiden omaa luovuutta, aloite- ja yhteistyökykyä sekä itse tekemisen paloa. Kunkin luokan oppilaat saisivat suunnitella alusta loppuun oman luokkansa yhden koko koulupäivän tekemiset ja tekeminen pitäisi olla sellaista mihin kaikki voivat osallistua ja mistä ei aiheudu koululle eikä oppilaille ylimääräisiä kustannuksia ja mitä kaikki haluavat yhdessä tehdä, opettajat saisivat puuttua suunnitelmiin vain jos jotain näyttää menevän ihan överiksi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla on liikaa ohjattua, aikataulutettua ja valmiiksi suunniteltua tekemistä jonka lisäksi ei sitten tehdäkään juuri muuta kuin sitä samaa mitä aikuisetkin tekevät eli istutaan tietsikan ääressä tai näprätään puhelinta. Koulun ja opettajien järjestämien kevätretkipäivien sijasta kouluissa voitaisiin pitää kesän kynnyksellä yksi sellainen koulupäivä missä testattaisiin oppilaiden omaa luovuutta, aloite- ja yhteistyökykyä sekä itse tekemisen paloa. Kunkin luokan oppilaat saisivat suunnitella alusta loppuun oman luokkansa yhden koko koulupäivän tekemiset ja tekeminen pitäisi olla sellaista mihin kaikki voivat osallistua ja mistä ei aiheudu koululle eikä oppilaille ylimääräisiä kustannuksia ja mitä kaikki haluavat yhdessä tehdä, opettajat saisivat puuttua suunnitelmiin vain jos jotain näyttää menevän ihan överiksi.
Ihan jatkuvastihan lapset suunnittelet kouluissa itse tekemistä ja toteuttavat erilaisia projekteja. Täälllä ne aina haukutaan hankehumpaksi ja vaaditaan tilalle ulkoaopettelua kirjoista.
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla on liikaa ohjattua, aikataulutettua ja valmiiksi suunniteltua tekemistä jonka lisäksi ei sitten tehdäkään juuri muuta kuin sitä samaa mitä aikuisetkin tekevät eli istutaan tietsikan ääressä tai näprätään puhelinta. Koulun ja opettajien järjestämien kevätretkipäivien sijasta kouluissa voitaisiin pitää kesän kynnyksellä yksi sellainen koulupäivä missä testattaisiin oppilaiden omaa luovuutta, aloite- ja yhteistyökykyä sekä itse tekemisen paloa. Kunkin luokan oppilaat saisivat suunnitella alusta loppuun oman luokkansa yhden koko koulupäivän tekemiset ja tekeminen pitäisi olla sellaista mihin kaikki voivat osallistua ja mistä ei aiheudu koululle eikä oppilaille ylimääräisiä kustannuksia ja mitä kaikki haluavat yhdessä tehdä, opettajat saisivat puuttua suunnitelmiin vain jos jotain näyttää menevän ihan överiksi.
Aletaan menemään aika kauas alkuperäisestä aiheesta...
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla on liikaa ohjattua, aikataulutettua ja valmiiksi suunniteltua tekemistä jonka lisäksi ei sitten tehdäkään juuri muuta kuin sitä samaa mitä aikuisetkin tekevät eli istutaan tietsikan ääressä tai näprätään puhelinta. Koulun ja opettajien järjestämien kevätretkipäivien sijasta kouluissa voitaisiin pitää kesän kynnyksellä yksi sellainen koulupäivä missä testattaisiin oppilaiden omaa luovuutta, aloite- ja yhteistyökykyä sekä itse tekemisen paloa. Kunkin luokan oppilaat saisivat suunnitella alusta loppuun oman luokkansa yhden koko koulupäivän tekemiset ja tekeminen pitäisi olla sellaista mihin kaikki voivat osallistua ja mistä ei aiheudu koululle eikä oppilaille ylimääräisiä kustannuksia ja mitä kaikki haluavat yhdessä tehdä, opettajat saisivat puuttua suunnitelmiin vain jos jotain näyttää menevän ihan överiksi.
Silloin kun minä olin koulussa, siellä oli liikuntapäiviä jolloin käytiin esim pidemmillä pyöräretkillä, laskettelemassa, pulkkamäessä, pilkillä jne. Onkohan semmoisia enää? Vai onko kaikki kielletty, kun jollekin voi tulla paha mieli kun kavereilla on hienommat pyörät ja pulkat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani liikuttiin paljon. Sisällä ei oltu juuri koskaan, vanhemmat jopa ajoivat ulos metelöimästä. Joka paikkaan käveltiin, juostiin tai ajettiin pyörillä. Leikittiin, palattiin ja ihmeteltiin maailmaa.
Näin 50 vuotiainakin olemme hyväkuntoisia ja perusterveitä, johon varmasti oli lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla oma vaikutuksensa.
Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on antaa älypuhelin tai tabletti. Liikkuminen loppuu siihen paikkaan ja kylkiäisenä tulee yövalvomiset sekä älyttömät idolit, joita netistä löytyy kaiken ikäisille.
Älypuhelin ja tabletti K18 ja käyttö esim. koulutehtäviin vanhempien valvonnassa. Tavallinen puhelin tekstiviestivalmiudella riittää.
Kyllä aikalailla pahinta, mitä lapselle voi tänä päivänä tehdä, on olla antamatta hänelle älypuhelinta. Tykättiin siitä tai ei, lasten sosiaalinen kommunikaatio on hyvin pitkälti erilaisissa some-kanavissa. Ihan niiden omien oikeidenkin kavereiden kesken. Jos estät lapseltasi pääsyn esim. luokan WA-ryhmään, voit olla varma, että eristät lapsesi kavereistaan. Kenen etu se sitten on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla on liikaa ohjattua, aikataulutettua ja valmiiksi suunniteltua tekemistä jonka lisäksi ei sitten tehdäkään juuri muuta kuin sitä samaa mitä aikuisetkin tekevät eli istutaan tietsikan ääressä tai näprätään puhelinta. Koulun ja opettajien järjestämien kevätretkipäivien sijasta kouluissa voitaisiin pitää kesän kynnyksellä yksi sellainen koulupäivä missä testattaisiin oppilaiden omaa luovuutta, aloite- ja yhteistyökykyä sekä itse tekemisen paloa. Kunkin luokan oppilaat saisivat suunnitella alusta loppuun oman luokkansa yhden koko koulupäivän tekemiset ja tekeminen pitäisi olla sellaista mihin kaikki voivat osallistua ja mistä ei aiheudu koululle eikä oppilaille ylimääräisiä kustannuksia ja mitä kaikki haluavat yhdessä tehdä, opettajat saisivat puuttua suunnitelmiin vain jos jotain näyttää menevän ihan överiksi.
Silloin kun minä olin koulussa, siellä oli liikuntapäiviä jolloin käytiin esim pidemmillä pyöräretkillä, laskettelemassa, pulkkamäessä, pilkillä jne. Onkohan semmoisia enää? Vai onko kaikki kielletty, kun jollekin voi tulla paha mieli kun kavereilla on hienommat pyörät ja pulkat?
Laskettelua taitaa olla aika harvoissa paikoissa, koska nykyään aktiviteetit ei saa olla maksullisia. Tätä voidaan tietenkin kiertää, jos vaikka vanhempainyhdistys kerää rahat ja maksaa reissun, mutta silloinkaan retki ei saa olla rajattu vain niille, jotka ovat osallistuneet kustannuksiin.
Muuten liikuntapäiviä on kyllä, mutta eivät ne tietenkään mitään ratkaise, koska niitä on yksi tai kaksi vuodessa ja niissäkin ne, joita ei kiinnosta "lähtevät kävelylle" eli nurkan taakse röökille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani liikkumattomuus alkoi, kun pk alkoi. Siellä ne istuu ja kyyhöttää koko päivän, milloin mistäkin syystä. Enemmän päiviä kokonaan sisällä kuin niitä, jolloin myös ulkoillaan. Onneksi saa sentään matkat sinne ulkoilmaa. Iltaisin käydään potkupyöräilemässä jos keretään, tai juoksee naapurin kanssa pihassa. Illat kyllä huonoja ulkoilulle siinä mielessä, että pitäisi ehtiä rauhoittumaankin jotta pääsisi nukkumaan ajoissa. Onneksi saatiin uusi pk paikka, jossa lapset käy myös kerran viikossa jumppasalissa ja päivittäin ulkona kaksi kertaa, ellei nyt kaatamalla sada tai ole hurjat pakkaset.
Mun lapsi potkupyöräilee (nykyään polkupyöräilee) päikkymatkat ja ihan kaikissa tietämissäni päiväkodeissa lapset kyllä ulkoilee päivittäin. Lisäksi salivuorot. Helposti tulee se 2h ulkoilua, toki lapsesta riippuu liikkuuko se siellä ulkona vai nököttääkö hiekkiksellä.
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani liikuttiin paljon. Sisällä ei oltu juuri koskaan, vanhemmat jopa ajoivat ulos metelöimästä. Joka paikkaan käveltiin, juostiin tai ajettiin pyörillä. Leikittiin, palattiin ja ihmeteltiin maailmaa.
Näin 50 vuotiainakin olemme hyväkuntoisia ja perusterveitä, johon varmasti oli lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla oma vaikutuksensa.
Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on antaa älypuhelin tai tabletti. Liikkuminen loppuu siihen paikkaan ja kylkiäisenä tulee yövalvomiset sekä älyttömät idolit, joita netistä löytyy kaiken ikäisille.
Älypuhelin ja tabletti K18 ja käyttö esim. koulutehtäviin vanhempien valvonnassa. Tavallinen puhelin tekstiviestivalmiudella riittää.
50-vuotias hyväkuntoinen ja perusterve alkaa kyllä koko ajan olla harvinaisempi ja harvinaisempi. Tuon ikäisistä iso osa on ylipainoisia tai lihavia. Lihavuus ei tietysti aina tarkoita sairautta ja huonokuntoisuutta, mutta hyvin usein tarkoittaa. Toki tämän päivän huonokuntoiset nuoret tuskin on viisikymppisenä edes sellaisessa kunnossa kuin viisikymppiset nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani liikkumattomuus alkoi, kun pk alkoi. Siellä ne istuu ja kyyhöttää koko päivän, milloin mistäkin syystä. Enemmän päiviä kokonaan sisällä kuin niitä, jolloin myös ulkoillaan. Onneksi saa sentään matkat sinne ulkoilmaa. Iltaisin käydään potkupyöräilemässä jos keretään, tai juoksee naapurin kanssa pihassa. Illat kyllä huonoja ulkoilulle siinä mielessä, että pitäisi ehtiä rauhoittumaankin jotta pääsisi nukkumaan ajoissa. Onneksi saatiin uusi pk paikka, jossa lapset käy myös kerran viikossa jumppasalissa ja päivittäin ulkona kaksi kertaa, ellei nyt kaatamalla sada tai ole hurjat pakkaset.
No varmaan vanhemmallakin on jotain vastuuta päiväkoti-ikäisen lapsen elämästä?
Jos lapsi viettää valtaosan päivän hereilläoloajasta päiväkodissa, olisi varmaan ihan kohtuullista, että siellä liikuttaisiin. Toki sitä voi iltaisinkin tehdä, mutta silloin pitäisi ehtiä tehdä aika monta muutakin asiaa siinä muutamassa tunnissa. Ei niiden päikkytätien tarvitse samalla laittaa ruokaa ja pyykätä, joten luulisi, että nyt edes tunnin ehtisivät ulkoilla.
eri
Toki siellä ulkoillaan, mutta yleensä pihassa vapaan leikin merkeissä. Rauhalliset lapset ovat enimmäkseen hiekkalaatikolla. Kun joskus tästä päiväkodin aikuisille sanoin, vastaus oli että kaikki ulkonaolo lasketaan liikunnaksi.
-eri myös.
Kaikissa päiväkodeissa ei ulkoilla. Sehän se ongelma tässä onkin. Jos haluaa lapsensa saavan ulkoilla ja käydä jumppasalissa, pitää ottaa etukäteen selville tällaiset asiat ja valita pk jossa näin tapahtuu. Tai ulkoilu alkaa iltaisin klo 16, mutta jos lapset haetaan pois aikaisemmin ei ulkona käydä.
En ole kyllä ikinä kuullut päiväkodista jossa ei ulkoiltaisi. Jos näin tosiaan on niin sitten olisi kyllä päiväkodin toimintatavoissa kovasti parannettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilkaiskaa peiliin. Pienten lasten liikkumattomuuden malli opitaan liikkumattomilta vanhemmilta. Jos vanhemmat touhuavat ja ovat aktiivisia, todennäköisesti lapsetkin ovat sitä. Mutta kun ei jaksa, ei kelpaa tekosyyksi.
Ei ole meillä auttanut. Olen siis bonusvanhempi ja puolisoni, lapsen äiti, vihaa liikkumista ja lapsi on oppinut häneltä tuon mallin. Minä olen ollut tässä kuviossa nyt 4,5 vuotta ja liikun aktiivisesti, mutta olen yhä vaan ainoa liikkuja perheessä.
Kyllähän se varmaan vaatisi koko perheen elämäntapaa. Jos yksi lähtee lenkille ja toinen jää sohvalle katsomaan telkkaria sipsipussin kanssa, niin kyllähän sen osaa arvata, kumpaa lapsi seuraa. Myös kerran opittujen mallien muuttaminen on paljon vaikeampaa kuin asioiden tekeminen alusta saakka oikein.
Ja myönnän kyllä, että tykkään liikkua paljon yksin (kuntosalilla käyminen) ja ryhmässä, eli lähinnä jalkapallo, johon tietenkään puoliso ja lapsi eivät voi osallistua. Mutta kävelemässä kävimme yhdessä suhteellisen säännöllisesti n. vuoden ajan suhteen alussa, jonka jälkeen puoliso lopetti sen homman kokonaan. Käyn kyllä edelleen yksin käveleskelemässä kerran-pari viikossa ja pyöräilen matkat salille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani liikuttiin paljon. Sisällä ei oltu juuri koskaan, vanhemmat jopa ajoivat ulos metelöimästä. Joka paikkaan käveltiin, juostiin tai ajettiin pyörillä. Leikittiin, palattiin ja ihmeteltiin maailmaa.
Näin 50 vuotiainakin olemme hyväkuntoisia ja perusterveitä, johon varmasti oli lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla oma vaikutuksensa.
Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on antaa älypuhelin tai tabletti. Liikkuminen loppuu siihen paikkaan ja kylkiäisenä tulee yövalvomiset sekä älyttömät idolit, joita netistä löytyy kaiken ikäisille.
Älypuhelin ja tabletti K18 ja käyttö esim. koulutehtäviin vanhempien valvonnassa. Tavallinen puhelin tekstiviestivalmiudella riittää.
50-vuotias hyväkuntoinen ja perusterve alkaa kyllä koko ajan olla harvinaisempi ja harvinaisempi. Tuon ikäisistä iso osa on ylipainoisia tai lihavia. Lihavuus ei tietysti aina tarkoita sairautta ja huonokuntoisuutta, mutta hyvin usein tarkoittaa. Toki tämän päivän huonokuntoiset nuoret tuskin on viisikymppisenä edes sellaisessa kunnossa kuin viisikymppiset nyt.
Sattuneesta syystä tunnen paljon viisikymppisiä. Eivät ole huonokuntoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vois auttaa, kun ois sellaisia liikuntamahdollisuuksia minne ei pääse ne ketkä urheilee muutenkin. Vain ne, ketkä liikkuu vähän, ja on vasta aloittamassa. Ne kovasti liikkuvat kun helposti pilaa sen tunnelman niiltä ketkä vasta aloittelee. Tai sitten niiden liikunnallisten ihmisten, aikuisten sekä lasten, pitäisi ymmärtää laskea sitä omaa tasoaan oikein kunnolla, että ne sohvaperunatkin saisivat jonkinlaista onnistumisen iloa siitä ensikosketuksesta liikuntaan. Siinä menee mieli matalaksi kun on ekaa kertaa paikalla, ja joku himoatleetti tulee ja jyrää taidoillaan maanrakoon. Vois toimia vähän niin kuin kamppailulajeissa usein tehdään, eli se kokenut sovittaa oman tekemisensä sen aloittelijan kanssa samalle tasolle, ja antaa hänen suorittaa rauhassa. Se lisää sitten sitä motivaatiota jatkaa. Ihminen tarvii onnistumisen tunnetta, etenkin uutta asiaa aloittaessaan. Niin lapset kuin aikuisetkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yhden liikkumattoman ala-asteikäisen lapsen liikunnallinen vanhempi. Olen ilmoittanut lapsen eri lajeihin ja niitä on kokeillut 1-2 kauden ajan, mutta mitään niistä ei ole halunnut jatkaa. Syyksi sanoo ettei siellä ole ollut kavereita.
Koulun höntsäkerho oli lemppari, mutta se muutettiin palloilukerhoksi johon tuli juuri näitä futis- ja sählynharrastajia jotka kilpailevat verenmaku suussa joten tämäkin harrastus jäi. Lisäksi hänellä on muutama hyvä kaveri mutta he eivät ole liikunnallisia joten heistä ei saa seuraa ulos, ja yksin ei mene, eikä meillä vanhemmilla toki olisikaan sydäntä pakottaa yksin esim. pyöräilemään.
Ollaan kysytty mitä haluaisi harrastaa mutta mikään ei kuulemma kiinnosta. Maksaisin ratsastuksenkin jos vaan joku kiinnostaisi. Kokeiltu ollaan golfkoulukin, ajatuksella ettei lapsi ole mikään sähäkkä joukkuepelaaja (sellaistakin lajia kokeillut harrastaa) ja tykkää rauhallisemman temmon harrastuksista mutta ei. Taloyhtiön pihalla ei ole leikkipaikkaa joten omalla pihalla ei kuulemma keksi mitään ja kohta alkaakin olla teini joten pihaleikkien aika ohi.
Kertokaa mitä ihmettä tässä voi tehdä, kun ei toista voi pakottaakkaan? Sitten on tuo sisarus, jonka kanssa ei tällaista ongelmaa ole vaan ilolla käy liikuntaharrastuksissaan useamman kerran viikkoon.
Frisbeegolf?
Kun asuttiin talossa, jossa ei ollut kaksinen piha, niin käytiin leikkipuistoissa, kentillä, uimassa, kävelemässä ja metsässä. Koronasulun aika hengattiin metsässä. Tänä talvena hiihtämässä, luistelemassa, kävelemässä ja pulkkamäessä. Nykyään kun kaikilla on hirveästi harrastuksia niin pitää sopia erikseen kaverin kanssa aika, jos haluaa seuraa. Onneksi minun lapsuudessani ei ollut harrastuspakkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
"Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan."
Ja tuossa kiteytyy iso osa siitä, miksi ihminen joka ei ole saanut liikuttua, lopettaa liikunnan ensiyritykseen. Siis kun törmää tuollaisiin "minä olen sinua parempi"-asenteisiin. Jos halutaan saada ihmiset liikkumaan, niin sen liikunnan pitää olla kivaa, ja siellä pitää törmätä kannustavaan asenteeseen. Vanhat jäärät, ketkä arvostelee toisia, ja pitää itseään ylivertaisina, pilaavat takuuvarmasti aloittelijan yrityksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yhden liikkumattoman ala-asteikäisen lapsen liikunnallinen vanhempi. Olen ilmoittanut lapsen eri lajeihin ja niitä on kokeillut 1-2 kauden ajan, mutta mitään niistä ei ole halunnut jatkaa. Syyksi sanoo ettei siellä ole ollut kavereita.
Koulun höntsäkerho oli lemppari, mutta se muutettiin palloilukerhoksi johon tuli juuri näitä futis- ja sählynharrastajia jotka kilpailevat verenmaku suussa joten tämäkin harrastus jäi. Lisäksi hänellä on muutama hyvä kaveri mutta he eivät ole liikunnallisia joten heistä ei saa seuraa ulos, ja yksin ei mene, eikä meillä vanhemmilla toki olisikaan sydäntä pakottaa yksin esim. pyöräilemään.
Ollaan kysytty mitä haluaisi harrastaa mutta mikään ei kuulemma kiinnosta. Maksaisin ratsastuksenkin jos vaan joku kiinnostaisi. Kokeiltu ollaan golfkoulukin, ajatuksella ettei lapsi ole mikään sähäkkä joukkuepelaaja (sellaistakin lajia kokeillut harrastaa) ja tykkää rauhallisemman temmon harrastuksista mutta ei. Taloyhtiön pihalla ei ole leikkipaikkaa joten omalla pihalla ei kuulemma keksi mitään ja kohta alkaakin olla teini joten pihaleikkien aika ohi.
Kertokaa mitä ihmettä tässä voi tehdä, kun ei toista voi pakottaakkaan? Sitten on tuo sisarus, jonka kanssa ei tällaista ongelmaa ole vaan ilolla käy liikuntaharrastuksissaan useamman kerran viikkoon.
Frisbeegolf?
Kun asuttiin talossa, jossa ei ollut kaksinen piha, niin käytiin leikkipuistoissa, kentillä, uimassa, kävelemässä ja metsässä. Koronasulun aika hengattiin metsässä. Tänä talvena hiihtämässä, luistelemassa, kävelemässä ja pulkkamäessä. Nykyään kun kaikilla on hirveästi harrastuksia niin pitää sopia erikseen kaverin kanssa aika, jos haluaa seuraa. Onneksi minun lapsuudessani ei ollut harrastuspakkoa.
Tekemisestä tulee helposti epäsäännöllistä, jos se vaatii paljon suunnittelua ja ponnisteluja. Nykyisin tuntuu, että monelle yksinkertaiset ja lähellä käytettävissä olevat huvit eivät ole riittävän hienoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yhden liikkumattoman ala-asteikäisen lapsen liikunnallinen vanhempi. Olen ilmoittanut lapsen eri lajeihin ja niitä on kokeillut 1-2 kauden ajan, mutta mitään niistä ei ole halunnut jatkaa. Syyksi sanoo ettei siellä ole ollut kavereita.
Koulun höntsäkerho oli lemppari, mutta se muutettiin palloilukerhoksi johon tuli juuri näitä futis- ja sählynharrastajia jotka kilpailevat verenmaku suussa joten tämäkin harrastus jäi. Lisäksi hänellä on muutama hyvä kaveri mutta he eivät ole liikunnallisia joten heistä ei saa seuraa ulos, ja yksin ei mene, eikä meillä vanhemmilla toki olisikaan sydäntä pakottaa yksin esim. pyöräilemään.
Ollaan kysytty mitä haluaisi harrastaa mutta mikään ei kuulemma kiinnosta. Maksaisin ratsastuksenkin jos vaan joku kiinnostaisi. Kokeiltu ollaan golfkoulukin, ajatuksella ettei lapsi ole mikään sähäkkä joukkuepelaaja (sellaistakin lajia kokeillut harrastaa) ja tykkää rauhallisemman temmon harrastuksista mutta ei. Taloyhtiön pihalla ei ole leikkipaikkaa joten omalla pihalla ei kuulemma keksi mitään ja kohta alkaakin olla teini joten pihaleikkien aika ohi.
Kertokaa mitä ihmettä tässä voi tehdä, kun ei toista voi pakottaakkaan? Sitten on tuo sisarus, jonka kanssa ei tällaista ongelmaa ole vaan ilolla käy liikuntaharrastuksissaan useamman kerran viikkoon.
Frisbeegolf?
Kun asuttiin talossa, jossa ei ollut kaksinen piha, niin käytiin leikkipuistoissa, kentillä, uimassa, kävelemässä ja metsässä. Koronasulun aika hengattiin metsässä. Tänä talvena hiihtämässä, luistelemassa, kävelemässä ja pulkkamäessä. Nykyään kun kaikilla on hirveästi harrastuksia niin pitää sopia erikseen kaverin kanssa aika, jos haluaa seuraa. Onneksi minun lapsuudessani ei ollut harrastuspakkoa.
Tekemisestä tulee helposti epäsäännöllistä, jos se vaatii paljon suunnittelua ja ponnisteluja. Nykyisin tuntuu, että monelle yksinkertaiset ja lähellä käytettävissä olevat huvit eivät ole riittävän hienoja.
Epäsäännöllisyyteen auttaa se, että harrastusajat ovat kalenterissa. Silloin ei tarvitse joka päivä miettiä, mitä tekisi. Siihen voi sitten lisäksi käydä vaikka uimassa ja hiihtämässä silloin, kun huvittaa.
Alue: Aihe vapaa
Näissä keskusteluissa tulee aina sellainen kuva, että poikien liikunta toimii paljon paremmin kuin tyttöjen liikunta. Mistä se johtuu? Onko opetus niin erilaista vielä nykyäänkin vai ovatko tytöt keskimäärin liikuntavastaisempia, mikä pilaa tuntien fiiliksen?
Ymmärrän, että 80-luvulla oli vielä eläkeikää lähestyviä opettajia, jotka ovat saaneet koulutuksensa sotine aikaan ja liikkatunnit ovat voineet olla aika mielenkiintoisia, mutta kuvittelisin, että tilanne on nykyään aika erilainen.
Itsellä omat kokemukset ovat 90-luvulta poikien liikunnasta. Olin sellainen solidi kasin oppilas. Pysyin hyvin mukana, mutta en loistanut. Omat kilpalajit eivät tukeneet koululiikuntaa mitenkään, joten olin esim pallopeleissä sellaista keskikastia, pelkkää kuntoa vaativissa lajeissa pärjäsin paremmin. Oma mielikuva on, että kaikki meidän luokilla viihtyivät liikuntatunneilla vähintään kohtalaisesti ja ainakin paremmin kuin ruotsin tunneilla. Meillä oli kyllä ainakin omasta mielestä aina hyviä opettajia, vaikka ne vaihtuivatkin tiheästi.