Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Aivan ohis, mutta eikös jokainen tykkää juuri niistä asioista mistä tykkää? Eli nollakommentti ainakin tuo ensimmäinen kappaleesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani liikkumattomuus alkoi, kun pk alkoi. Siellä ne istuu ja kyyhöttää koko päivän, milloin mistäkin syystä. Enemmän päiviä kokonaan sisällä kuin niitä, jolloin myös ulkoillaan. Onneksi saa sentään matkat sinne ulkoilmaa. Iltaisin käydään potkupyöräilemässä jos keretään, tai juoksee naapurin kanssa pihassa. Illat kyllä huonoja ulkoilulle siinä mielessä, että pitäisi ehtiä rauhoittumaankin jotta pääsisi nukkumaan ajoissa. Onneksi saatiin uusi pk paikka, jossa lapset käy myös kerran viikossa jumppasalissa ja päivittäin ulkona kaksi kertaa, ellei nyt kaatamalla sada tai ole hurjat pakkaset.
No varmaan vanhemmallakin on jotain vastuuta päiväkoti-ikäisen lapsen elämästä?
Jos lapsi viettää valtaosan päivän hereilläoloajasta päiväkodissa, olisi varmaan ihan kohtuullista, että siellä liikuttaisiin. Toki sitä voi iltaisinkin tehdä, mutta silloin pitäisi ehtiä tehdä aika monta muutakin asiaa siinä muutamassa tunnissa. Ei niiden päikkytätien tarvitse samalla laittaa ruokaa ja pyykätä, joten luulisi, että nyt edes tunnin ehtisivät ulkoilla.
eri
Toki siellä ulkoillaan, mutta yleensä pihassa vapaan leikin merkeissä. Rauhalliset lapset ovat enimmäkseen hiekkalaatikolla. Kun joskus tästä päiväkodin aikuisille sanoin, vastaus oli että kaikki ulkonaolo lasketaan liikunnaksi.
-eri myös.
Omassa lapsuudessani liikuttiin paljon. Sisällä ei oltu juuri koskaan, vanhemmat jopa ajoivat ulos metelöimästä. Joka paikkaan käveltiin, juostiin tai ajettiin pyörillä. Leikittiin, palattiin ja ihmeteltiin maailmaa.
Näin 50 vuotiainakin olemme hyväkuntoisia ja perusterveitä, johon varmasti oli lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla oma vaikutuksensa.
Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on antaa älypuhelin tai tabletti. Liikkuminen loppuu siihen paikkaan ja kylkiäisenä tulee yövalvomiset sekä älyttömät idolit, joita netistä löytyy kaiken ikäisille.
Älypuhelin ja tabletti K18 ja käyttö esim. koulutehtäviin vanhempien valvonnassa. Tavallinen puhelin tekstiviestivalmiudella riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani liikkumattomuus alkoi, kun pk alkoi. Siellä ne istuu ja kyyhöttää koko päivän, milloin mistäkin syystä. Enemmän päiviä kokonaan sisällä kuin niitä, jolloin myös ulkoillaan. Onneksi saa sentään matkat sinne ulkoilmaa. Iltaisin käydään potkupyöräilemässä jos keretään, tai juoksee naapurin kanssa pihassa. Illat kyllä huonoja ulkoilulle siinä mielessä, että pitäisi ehtiä rauhoittumaankin jotta pääsisi nukkumaan ajoissa. Onneksi saatiin uusi pk paikka, jossa lapset käy myös kerran viikossa jumppasalissa ja päivittäin ulkona kaksi kertaa, ellei nyt kaatamalla sada tai ole hurjat pakkaset.
No varmaan vanhemmallakin on jotain vastuuta päiväkoti-ikäisen lapsen elämästä?
Jos lapsi viettää valtaosan päivän hereilläoloajasta päiväkodissa, olisi varmaan ihan kohtuullista, että siellä liikuttaisiin. Toki sitä voi iltaisinkin tehdä, mutta silloin pitäisi ehtiä tehdä aika monta muutakin asiaa siinä muutamassa tunnissa. Ei niiden päikkytätien tarvitse samalla laittaa ruokaa ja pyykätä, joten luulisi, että nyt edes tunnin ehtisivät ulkoilla.
eri
Toki siellä ulkoillaan, mutta yleensä pihassa vapaan leikin merkeissä. Rauhalliset lapset ovat enimmäkseen hiekkalaatikolla. Kun joskus tästä päiväkodin aikuisille sanoin, vastaus oli että kaikki ulkonaolo lasketaan liikunnaksi.
-eri myös.
Kaikissa päiväkodeissa ei ulkoilla. Sehän se ongelma tässä onkin. Jos haluaa lapsensa saavan ulkoilla ja käydä jumppasalissa, pitää ottaa etukäteen selville tällaiset asiat ja valita pk jossa näin tapahtuu. Tai ulkoilu alkaa iltaisin klo 16, mutta jos lapset haetaan pois aikaisemmin ei ulkona käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jokainen tekee omat päätökse liikkuuko lapsi vai ei. Ei lapsia voi pakottaa
Voiko lapsen pakottaa kouluun tai pistämään pipon päähän pakkasella? Te kaverivanhemmat ette tajua kuinka paljon tuhoa te teette lapsillenne. Luuletko, että lapsesi kiittelee sinua nelikymppisenä ensimmäisen sydänkohtauksen jälkeen siitä, ettet jaksanut roudata häntä harrastuksiin.
En itse ainakaan toivo olevani enää hengissä kolmenkymmenen vuoden päästä, kun lapsi viettää nelikymppisiään. Jos itsekään elää niin pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani liikuttiin paljon. Sisällä ei oltu juuri koskaan, vanhemmat jopa ajoivat ulos metelöimästä. Joka paikkaan käveltiin, juostiin tai ajettiin pyörillä. Leikittiin, palattiin ja ihmeteltiin maailmaa.
Näin 50 vuotiainakin olemme hyväkuntoisia ja perusterveitä, johon varmasti oli lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla oma vaikutuksensa.
Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on antaa älypuhelin tai tabletti. Liikkuminen loppuu siihen paikkaan ja kylkiäisenä tulee yövalvomiset sekä älyttömät idolit, joita netistä löytyy kaiken ikäisille.
Älypuhelin ja tabletti K18 ja käyttö esim. koulutehtäviin vanhempien valvonnassa. Tavallinen puhelin tekstiviestivalmiudella riittää.
No toteutapa tämä sitten käytännössä. Meillä älypuhelimet hankittiin aikanaan juuri koulun takia, koska tarvitsivat niitä siellä. Ja oikeasti lapsille on tärkeää olla jotensakin samanlainen kuin kaverit, jos lapsi ei tiedä mitään muiden jutuista, hän jää yksin. Eikä se tarkoita sitä, että pitäisi olla jotain ylettömän väkivaltaisia pelejä pelaamassa, kyllä ne lapset tekee laitteilla muutakin. Välillä vaikka potkitaan palloa ja välillä puhutaan peleistä, tällaista se usein on. Toki maailma olisi parempi paikka, jos laki kieltäisi monet laitteet alaikäisiltä, siitä olen samaa mieltä. Mutta jos yksi vanhempi kieltää lapseltaan kaiken, se osuu vain sen lapsen nilkkaan.
Ja vaikka sinä olisit lapsena juossut ulkona päivät läpeensä, kaikki eivät tehneet niin edes kultaisina vuosina. Minä esim. luin paljon ja kirjoitin kirjeitä, en pitänyt siinä hirveää meteliä. Toki olin myös ulkona kavereiden kanssa ja sain liikuntaa. Vaikka tässä ketjussa aiheesta puhutaan joidenkin lasten huonosta kunnosta, koen jotenkin outona sen, että meistä on tullut näin amerikkalaisia. Suuri osa on rapakunnossa, mutta urheilumenestystä ihaillaan yli kaiken. Joku lukeminen, maalaaminen yms. on ihan vinksahtaneiden ihmisten hommaa. Vaikka saa näitäkin tehdä, kunhan ne eivät vie aikaa pyhältä urheilulta. Olen opiskellut yliopistossa mm. kirjallisuutta, kirjoittamista ja suomen kieltä, ja tuskin olisin kyennyt tällaiseen, jos minut olisi aina lapsena ajettu ulos juoksemaan ympäriinsä. Meitä nyt vaan on erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yhden liikkumattoman ala-asteikäisen lapsen liikunnallinen vanhempi. Olen ilmoittanut lapsen eri lajeihin ja niitä on kokeillut 1-2 kauden ajan, mutta mitään niistä ei ole halunnut jatkaa. Syyksi sanoo ettei siellä ole ollut kavereita.
Koulun höntsäkerho oli lemppari, mutta se muutettiin palloilukerhoksi johon tuli juuri näitä futis- ja sählynharrastajia jotka kilpailevat verenmaku suussa joten tämäkin harrastus jäi. Lisäksi hänellä on muutama hyvä kaveri mutta he eivät ole liikunnallisia joten heistä ei saa seuraa ulos, ja yksin ei mene, eikä meillä vanhemmilla toki olisikaan sydäntä pakottaa yksin esim. pyöräilemään.
Ollaan kysytty mitä haluaisi harrastaa mutta mikään ei kuulemma kiinnosta. Maksaisin ratsastuksenkin jos vaan joku kiinnostaisi. Kokeiltu ollaan golfkoulukin, ajatuksella ettei lapsi ole mikään sähäkkä joukkuepelaaja (sellaistakin lajia kokeillut harrastaa) ja tykkää rauhallisemman temmon harrastuksista mutta ei. Taloyhtiön pihalla ei ole leikkipaikkaa joten omalla pihalla ei kuulemma keksi mitään ja kohta alkaakin olla teini joten pihaleikkien aika ohi.
Kertokaa mitä ihmettä tässä voi tehdä, kun ei toista voi pakottaakkaan? Sitten on tuo sisarus, jonka kanssa ei tällaista ongelmaa ole vaan ilolla käy liikuntaharrastuksissaan useamman kerran viikkoon.
Frisbeegolf?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö kouluissa enää le liikuntaa? Meiilä ope valvoi, että oppilaat kiersivät tietyn lenkin. Oli myös pesäpalloa ja yleisurheilua. Talvella sisäliikuntaa ja luistelua. Eikö tosiaankaan enää vaadita lapsilta mitään liikuntasuorituksia? Opettajien olisi aika herätä!
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani liikuttiin paljon. Sisällä ei oltu juuri koskaan, vanhemmat jopa ajoivat ulos metelöimästä. Joka paikkaan käveltiin, juostiin tai ajettiin pyörillä. Leikittiin, palattiin ja ihmeteltiin maailmaa.
Näin 50 vuotiainakin olemme hyväkuntoisia ja perusterveitä, johon varmasti oli lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla oma vaikutuksensa.
Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on antaa älypuhelin tai tabletti. Liikkuminen loppuu siihen paikkaan ja kylkiäisenä tulee yövalvomiset sekä älyttömät idolit, joita netistä löytyy kaiken ikäisille.
Älypuhelin ja tabletti K18 ja käyttö esim. koulutehtäviin vanhempien valvonnassa. Tavallinen puhelin tekstiviestivalmiudella riittää.
Tässä on jonkin verran perää, mutta panisin tuohon ikärajaksi 14.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älyluurit ja tietsikat pois penikoilta ja myös aikuisilta. Nuo ovat pääsyy liikkumattomuuteen ja keskittymiskyvyn katoamiseen, mitä nykyään liian herkästi diagnisoidaan ADHD tms. autismikirjon häiriöiksi.
Minä liikun nimenomaan älypuhelimen innostamana. Lenkillä on aina musiikkia tai äänikirja kuulokkeissa, jopa uidessa kuuntelen äänikirjaa. Tunti menee huomaamatta, kun on kiinnostava kirja.
(Jos joku kysyy miten kuuntelen uidessa, niin parhaimmaksi on osoittautunut ihan vain laittaa (vedenkestävä) puhelin minigrip-pussissa uimalakin sisään ja sieltä halpisnappikuulokkeet korviin. Uin yleensä niin, että pää ei ole kokonaan vedessä. On myös vanha swimcast-laite, mutta se pätkii, uudet vastaavat voivat olla parempia.)
Niin että aivoärsykkeitä on vain saatava senkin ajan? Anna kun arvaan: ainoa aika vuorokaudesta jolloin sulle ei tule aivoärsykkeitä joko ruudulta tai luureista, on yö?
Vierailija kirjoitti:
Eikö kouluissa enää le liikuntaa? Meiilä ope valvoi, että oppilaat kiersivät tietyn lenkin. Oli myös pesäpalloa ja yleisurheilua. Talvella sisäliikuntaa ja luistelua. Eikö tosiaankaan enää vaadita lapsilta mitään liikuntasuorituksia? Opettajien olisi aika herätä!
Kouluissa on liikuntaa, mutta sitä on pari-kolme oppituntia viikossa ja opettajilla on hyvin vähän keinoja saada liikkumattomat oppilaat liikkumaan tunneilla. Jos oppilas ei suostu ottamaan jalkapallopelissä tai vaikka lenkillä juoksuaskelta, niin sitten oppilas ei ota. Opettaja voi tietenkin antaa huonon arvosanan, mutta koska tällaiset toimintamallit ovat kotoaopittuja, todennäköisesti hänelle on sanottu, että liikkanumerolla ei ole mitään väliä.
Lisäksi opettajat tasapainoilevat opettamisen ja liikuttamisen välillä. Näissäkin keskusteluissa täällä tulee säännöllisesti esiin toive, että ei olisi vain pelattu, vaan olisi ensin opeteltu tekniikkaa. Tämä kaikki tekniikan opettelu on kuitenkin poissa liikkumisajasta, koska vaikkapa oikean potkutekniikan näyttäminen kerran on ihan yhtä tyhjän kanssa. Sen oppiminen vaatii paljon toistoja ja usein on mielekkäämpää pistää vain lapset pelaamaan vajavaisella tekniikalla.
Liikunnanopettajat tekevät parhaansa ja ovat hyvin monien lapsien kohdalla ainoita ihmisiä, jotka liikuttavat heitä. Heillä on kuitenkin hyvin rajalliset resurssit käytettävissään, joten kyllä se on vanhemmat, joiden olisi aika herätä ja ottaa edes vähän vastuuta lapsistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kouluissa enää le liikuntaa? Meiilä ope valvoi, että oppilaat kiersivät tietyn lenkin. Oli myös pesäpalloa ja yleisurheilua. Talvella sisäliikuntaa ja luistelua. Eikö tosiaankaan enää vaadita lapsilta mitään liikuntasuorituksia? Opettajien olisi aika herätä!
Kouluissa on liikuntaa, mutta sitä on pari-kolme oppituntia viikossa ja opettajilla on hyvin vähän keinoja saada liikkumattomat oppilaat liikkumaan tunneilla. Jos oppilas ei suostu ottamaan jalkapallopelissä tai vaikka lenkillä juoksuaskelta, niin sitten oppilas ei ota. Opettaja voi tietenkin antaa huonon arvosanan, mutta koska tällaiset toimintamallit ovat kotoaopittuja, todennäköisesti hänelle on sanottu, että liikkanumerolla ei ole mitään väliä.
Lisäksi opettajat tasapainoilevat opettamisen ja liikuttamisen välillä. Näissäkin keskusteluissa täällä tulee säännöllisesti esiin toive, että ei olisi vain pelattu, vaan olisi ensin opeteltu tekniikkaa. Tämä kaikki tekniikan opettelu on kuitenkin poissa liikkumisajasta, koska vaikkapa oikean potkutekniikan näyttäminen kerran on ihan yhtä tyhjän kanssa. Sen oppiminen vaatii paljon toistoja ja usein on mielekkäämpää pistää vain lapset pelaamaan vajavaisella tekniikalla.
Liikunnanopettajat tekevät parhaansa ja ovat hyvin monien lapsien kohdalla ainoita ihmisiä, jotka liikuttavat heitä. Heillä on kuitenkin hyvin rajalliset resurssit käytettävissään, joten kyllä se on vanhemmat, joiden olisi aika herätä ja ottaa edes vähän vastuuta lapsistaan.
Minun mielestäni näissä keskusteluissa on tullut usein esille se, että voitaisiin välillä hetkeksi kokonaan unohtaa se potkupallo. Ei potkittaisi eikä harjoiteltaisi tekniikkaa, vaan tehtäisiin jotain ihan toisenlaista. Se lössinä pelivälineen perässä juoksu/luistelu lopulta opettaa tosi vähän useimmille meistä. Ne, jotka siitä tykkäävät, osaavat tehdä sen itsenäisestikin, ja muut lähinnä yrittävät väistellä pelivälinettä.
Esimerkiksi voimistelu ja kehonhuolto jäävät usein retuperälle, vaikka niillä olisi arjessa iso merkitys.
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessani liikuttiin paljon. Sisällä ei oltu juuri koskaan, vanhemmat jopa ajoivat ulos metelöimästä. Joka paikkaan käveltiin, juostiin tai ajettiin pyörillä. Leikittiin, palattiin ja ihmeteltiin maailmaa.
Näin 50 vuotiainakin olemme hyväkuntoisia ja perusterveitä, johon varmasti oli lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla oma vaikutuksensa.
Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on antaa älypuhelin tai tabletti. Liikkuminen loppuu siihen paikkaan ja kylkiäisenä tulee yövalvomiset sekä älyttömät idolit, joita netistä löytyy kaiken ikäisille.
Älypuhelin ja tabletti K18 ja käyttö esim. koulutehtäviin vanhempien valvonnassa. Tavallinen puhelin tekstiviestivalmiudella riittää.
Miksei samantien palkattua piiskuria sähköruoskan kanssa juoksemaan jokaisen lapsen perässä, jos kerran heitellään täysin toteuttamiskelvottomia ideoita, joilla ei ole mitään mahdollisuutta päätyä käytäntöön?
Varmasti yksi syy, mikä vaikuttaa ongelman laajuuteen ovat juuri kaltaisesi aikuiset, joiden päähän mahtuu tasan yksi ajatus: ruutu. Sanotaan vain, että kännykät pitää ottaa pois ja ajatusprosessi pysähtyy juuri siihen. No aika ei kulje taaksepäin ja teknologista kehitystä ei voi peruuttaa ja lapsille ei tule tulemaan 3110:jä. Sitä ei vain ole tapahtumassa, ei valtakunnallisella tasolla, koska sellainen laki ei menisi ikinä läpi eikä yksilötasolla, koska lasten välinen kommunikaatio on ei tällä hetkellä liiku tekstareilla tai paperikirjeillä, joten puhelin, jolla ei pääse lasten käyttämiin viestintäkanaviin eristää lapsen tovereistaan.
Meidän aikuisten pitäisi päästä vihdoin siitä ruudusta yli ja pystyä miettimään myös muita ratkaisuja ongelmaan. Ruutuajan rajoittaminen on varmasti hyvä asia pienillä lapsilla, mutta yhtään vanhemmilla sitä on hyvin vaikea perustella. Ei vain toimi, että teini saisi olla vain tunnin puhelimellaan, koska koko maailma on mukautunut älylaitteiden ympärille.
Ainut ratkaisu, minkä itse pystyn keksimään, on pienestä pitäen alkanut tavoitteellinen liikunta ja mielellään jossain yhteisössä. Ei ole väliä onko kyseessä yksilö- vai joukkuelaji, kunhan sen ympärille muodostuisi hyvä yhteisö, jonka sisäiset kaverisuhteet auttavat kantamaan yli niistä teini-iän turbulenteista vuosista ja pitäisi mielenkiinnon myös liikkumisessa. Tavoitteettomilla harrastuksilla on se huono puoli, että ne on äärimmäisen helppoja lopettaa, koska niiden eteen ei ole nähty vaivaa ja ei ole mitään tavoitetta, jonka menettää, kun lajin lopettaa.
Itse olen kilpaurheillut nuoruuteni yksilölajissa ja ehdin kyllä siitä huolimatta juomaan kaljaa, polttamaan röökiä ja pussailemaan satunnaisten tyttöjen kanssa bileissä. Nämä kokemukset eivät jääneet minulta väliin, mutta treenien takia en hengaillut siellä kaupungilla joka ilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottakaa älypuhelimet pois ja patistakaa ulos liikkumaan ja leikkimään lapsianne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kouluissa enää le liikuntaa? Meiilä ope valvoi, että oppilaat kiersivät tietyn lenkin. Oli myös pesäpalloa ja yleisurheilua. Talvella sisäliikuntaa ja luistelua. Eikö tosiaankaan enää vaadita lapsilta mitään liikuntasuorituksia? Opettajien olisi aika herätä!
Kouluissa on liikuntaa, mutta sitä on pari-kolme oppituntia viikossa ja opettajilla on hyvin vähän keinoja saada liikkumattomat oppilaat liikkumaan tunneilla. Jos oppilas ei suostu ottamaan jalkapallopelissä tai vaikka lenkillä juoksuaskelta, niin sitten oppilas ei ota. Opettaja voi tietenkin antaa huonon arvosanan, mutta koska tällaiset toimintamallit ovat kotoaopittuja, todennäköisesti hänelle on sanottu, että liikkanumerolla ei ole mitään väliä.
Lisäksi opettajat tasapainoilevat opettamisen ja liikuttamisen välillä. Näissäkin keskusteluissa täällä tulee säännöllisesti esiin toive, että ei olisi vain pelattu, vaan olisi ensin opeteltu tekniikkaa. Tämä kaikki tekniikan opettelu on kuitenkin poissa liikkumisajasta, koska vaikkapa oikean potkutekniikan näyttäminen kerran on ihan yhtä tyhjän kanssa. Sen oppiminen vaatii paljon toistoja ja usein on mielekkäämpää pistää vain lapset pelaamaan vajavaisella tekniikalla.
Liikunnanopettajat tekevät parhaansa ja ovat hyvin monien lapsien kohdalla ainoita ihmisiä, jotka liikuttavat heitä. Heillä on kuitenkin hyvin rajalliset resurssit käytettävissään, joten kyllä se on vanhemmat, joiden olisi aika herätä ja ottaa edes vähän vastuuta lapsistaan.
Minun mielestäni näissä keskusteluissa on tullut usein esille se, että voitaisiin välillä hetkeksi kokonaan unohtaa se potkupallo. Ei potkittaisi eikä harjoiteltaisi tekniikkaa, vaan tehtäisiin jotain ihan toisenlaista. Se lössinä pelivälineen perässä juoksu/luistelu lopulta opettaa tosi vähän useimmille meistä. Ne, jotka siitä tykkäävät, osaavat tehdä sen itsenäisestikin, ja muut lähinnä yrittävät väistellä pelivälinettä.
Esimerkiksi voimistelu ja kehonhuolto jäävät usein retuperälle, vaikka niillä olisi arjessa iso merkitys.
Näitten kommenttien lukeminen hämmentää kyllä minua usein, mutta ehkä minulla on vain ollut hyvä tuuri liikunnanopettajien kanssa. Kyllä ainakin meillä poikien liikunnassa oli aika paljon telinevoimistelun tapaista toimintaa.
Lihashuoltojumpassa ja venyttelyssä on se huono puoli, että ainakin meidän luokillamme ihan kaikki universaalisti vihasivat sitä ja aina, kun niitä tehtiin, juuri kukaan ei keskittynyt ja hyödyt jäivät kiltisti sanottuna marginaalisiksi. Itse, kun vedän junnuryhmiä, olen tiukkana siitä, että loppuvenyttelyt tehdään, mutta ei niitä kukaan lapsi jaksaisi.
Lisäksi kehonhuollon merkitys liikunnassa on kuitenkin aika marginaalinen ja koskee lähinnä paljon liikkuvia ihmisiä. Joissain suosituksissa on, että kuntoliikkujalla pitäisi olla harjoittelussa 5 % kehonhuoltoa. Kun ylipainoinen, rapakuntoinen istumatyöläinen lähtee ratkomaan selkäongelmiaan jollain venyttelyllä ja keppijumpalla, se voi auttaa oireisiin, mutta ei syihin. Todellisuudessa hän tarvitsisi aivan erilaista liikuntaa, joka ihan oikeasti vahvistaa hänen kehoaan ja auttaa sitä selkää jaksamaan päivittäisen rasituksen.
Väitän, että jokaiselle lapselle löytyy edes yksi mieluisa urheilulaji/liikuntaharrastus. Kyse on monesti vanhempien viitseliäisyydestä. Ei jakseta kuskailla lasta kokeilemaan eri harrastuksia tai halitaan muuten vaan miellyttää lasta, joka tottakai valitsee puhelimen tai pelaamisen liikkumisen sijasta.
Vierailija kirjoitti:
Väitän, että jokaiselle lapselle löytyy edes yksi mieluisa urheilulaji/liikuntaharrastus. Kyse on monesti vanhempien viitseliäisyydestä. Ei jakseta kuskailla lasta kokeilemaan eri harrastuksia tai halitaan muuten vaan miellyttää lasta, joka tottakai valitsee puhelimen tai pelaamisen liikkumisen sijasta.
Tuo on niin totta. Ratsastus, baletti, jalkapallo, hiihto ja taekwondo vaativat ja antavat niin erilaisia asioita, että luulisi jonkun olevan edes vähän muita vähemmän epämieluisaa lapselle.
Tietenkin, jos lasta ei olla ollenkaan liikutettu taaperoikäisenä, vaan pikkukakkonen on hoitanut vanhemman roolin, voi olla, että kaikki itsensä rasittaminen on lapsesta epämieluisaa, koska hän ei ole ennen kokenut sellaista. Siinä vaiheessa vanhemman pitäisi kuitenkin nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi ja korjata asia aktiivisesti. Harrastusten aikaisen aloittamisen hyvä puoli on se, että lapsi tottuu liikkumaan reippaasti pienestä pitäen. Jos liikkuminen on 10-vuotiaaksi saakka ollut kävelyä kerran kesässä jätskille, sen jalkapallon kevyen höntsäryhmänkin liikkumistahti voi tuntua aika hurjalta.
Vilkaiskaa peiliin. Pienten lasten liikkumattomuuden malli opitaan liikkumattomilta vanhemmilta. Jos vanhemmat touhuavat ja ovat aktiivisia, todennäköisesti lapsetkin ovat sitä. Mutta kun ei jaksa, ei kelpaa tekosyyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vilkaiskaa peiliin. Pienten lasten liikkumattomuuden malli opitaan liikkumattomilta vanhemmilta. Jos vanhemmat touhuavat ja ovat aktiivisia, todennäköisesti lapsetkin ovat sitä. Mutta kun ei jaksa, ei kelpaa tekosyyksi.
Ei ole meillä auttanut. Olen siis bonusvanhempi ja puolisoni, lapsen äiti, vihaa liikkumista ja lapsi on oppinut häneltä tuon mallin. Minä olen ollut tässä kuviossa nyt 4,5 vuotta ja liikun aktiivisesti, mutta olen yhä vaan ainoa liikkuja perheessä.
Alue: Aihe vapaa
Mun lapsella on ollut tunnin koulutaksimatka, vaikka matkaa alle 15 km. Ei asuta korvessa, vaan 70 km Helsingin rautatieasemalta. Täällä oli koulu 3 km päässä vielä silloin kun muutettiin. Taksireitit eivät voi olla kaikille nopeita. Tällä hetkellä lapsi pääsee koululle aika suoraan, mutta 50 min etuajassa, koska taksi tekee vielä toisen kierroksen kun on vienyt ekan erän.