Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Ihmettelen viivajuoksuun takertumista terveyden mittarina. Itsellä meni lapsena aina nuo kuntotestit plörinäksi, kun piippausten tahdissa edestakaisin pää kolmantena jalkana juokseminen oli lähinnä hysteerisen huvittavaa omasta ja kavereiden mielestä. Naurettiin ja kompuroitiin omiin jalkoihin ja pudottiin muutaman juoksun jälkeen. Ei se sydämentykytyksistä kiinni ollut. Kuitenkin olin aktiivinen lapsi josta kasvoi liikunnallinen aikuinen.
Varmaan motivoi liikkumaan, kun kaikki tuollaiset lapset leimataan keuhkovammaisiksi ja vanhemmat hirviöiksi, jos ei laita penskaa heti seuraan suorittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Ihmettelen viivajuoksuun takertumista terveyden mittarina. Itsellä meni lapsena aina nuo kuntotestit plörinäksi, kun piippausten tahdissa edestakaisin pää kolmantena jalkana juokseminen oli lähinnä hysteerisen huvittavaa omasta ja kavereiden mielestä. Naurettiin ja kompuroitiin omiin jalkoihin ja pudottiin muutaman juoksun jälkeen. Ei se sydämentykytyksistä kiinni ollut. Kuitenkin olin aktiivinen lapsi josta kasvoi liikunnallinen aikuinen.
Varmaan motivoi liikkumaan, kun kaikki tuollaiset lapset leimataan keuhkovammaisiksi ja vanhemmat hirviöiksi, jos ei laita penskaa heti seuraan suorittamaan.
Nyt oli kyse siitä, että tämä vanhempi itse arvioi lapsensa kunnon sellaiseksi, että tuo viivajuoksu ei onnistu kovin häävisti. Kuten hän itsekin kirjoitti, todellista tulosta hän ei tiedä. Luulisi että vanhempi puhuu nimenomaan lapsen kunnosta, eikä kavereiden kanssa nauramisesta ja kompuroinnista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää ottaa mallia Islannista, jossa valtio maksaa yhden lapsen harrastuksen 18-vuotiaaksi saakka. Siellä on kuplahalleja koulujen vieressä ja ponilla itsekseen ratsastava alakoululainen ei ole outo näky maaseudulla. Yhtään mönkijää en nähnyt Islannissa ollessani.
Islannissa lasten ja nuorten päihteiden ja tupakan kokeilu ja käyttö vähenivät noin 50% uudistuksen alun jälkeen. Sen lisäksi ihmiset integroituvat islantilaiseen elämäntapaan.
Surullista, jos Islannissa harrastuksiksi lasketaan vain nämä valmentajan ohjaamat maksulliset kilpaurheilujutut.
Lasten pitäisi liikkua aktiivisesti päivittäin ja harrastaa hikiliikuntaa monta kertaa viikossa. Aivan äärimmäisen harva täyttää näitä vaatimuksia ilman ohjattua liikuntaa. Toki yksittäisinä päivinä ja jopa viikkoina saatetaan liikkua riittävästi, mutta tuskin loka-marraskuun räntäsateissa.
Liikunta kuntoilun vuoksi ei vain tunnu oikein sopivan lapsen ajatusmaailmaan. Innostus liikuntaan pitäisi syntyä, koska liikunta on kivaa eikä koska se on hyödyllistä. Harvan mielestä se lenkkeily räntäsateessa on loppujen lopuksi hirveän kivaa, vaikka se onkin hyödyllistä.
Minä kuljin yläasteella koulumatkat pyörällä silloin kun ei ollut lunta. Siihen motivoi se, että matka kesti vähemmän aikaa ja ei joutunut seisomaan täyteen ahdetussa bussissa. Kuljin myös kävellen tai pyörällä kavereille ja kaverien kanssa. Harrastin partiota, jossa tuli aika kiitettävästi liikuntaa. Mikään ohjattu palloilu ei kiinnostanut eikä sellaisesta tunnin pätkästä ole yhtä suurta apua kuin hyötyliikunnasta. Eli vastaus on hyötyliikunta sekä sellainen liikunta, joka on kustakin hauskaa.
Kun olin lapsi oli lapsilla paljon vapaa-aikaa ja vähän valvontaa tai ohjausta. Leikittiin nattaa ja Kirkonrottaa pihalla ja hypittiin narua, milloin mitäkin. Uimahallissa käytiin kaverin kanssa kuusivuotiaasta, matkat tietysti käveltiin. Kesällä uitiin luonnonvesissä tuntikausia. Enäähän lapsia ei jätetä valvomatta, eikä entiseen ole paluuta. Silti pitäisi olla vähemmän ohjattua toimintaa, että lapset saisivat oma-aloitteisesti leikkiä. Ala-asteikäiset liikkuvat luonnostaan, jos sitä ei häiritä älylaitteilla ja autokuskauksella.
Vierailija kirjoitti:
Minä elin lapsuuteni 80- ja 90-luvuilla ja kyllä me silloin juoksimme PALJON. Pienempinä pelattiin kirkkistä, tervapataa ja keinupersistä niin veren maku suussa, että nykyiset futisjannut olisivat ihmeissään. Vähän vanhempina sitten siirryttiin höntsäämään pallopelejä. Nämä olivat siis varsinaisten harrastusten päälle.
Olen huomannut samaa ilmiötä kun ollaan pelattu vaikka puulaakia tms. höntsäfutista nuorempien ikäluokkien edustajien kanssa. He ovat monesti ihan ihmeissään siitä, kuinka "tosissaan" me pelaamme. Omassa lapsuudessa 90-luvulla oli normaalia pelata tosissaan, aina. Inhoan sellaista läpsyttelyä, että muka pelaillaan jotain ja varotaan ja himmaillaan koko ajan. Siinä menee koko pelaamisen idea pilalle. Reilu pitää olla eikä toisia saa vahingoittaa tahallaan, mutta täysillä yritetään aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Ihmettelen viivajuoksuun takertumista terveyden mittarina. Itsellä meni lapsena aina nuo kuntotestit plörinäksi, kun piippausten tahdissa edestakaisin pää kolmantena jalkana juokseminen oli lähinnä hysteerisen huvittavaa omasta ja kavereiden mielestä. Naurettiin ja kompuroitiin omiin jalkoihin ja pudottiin muutaman juoksun jälkeen. Ei se sydämentykytyksistä kiinni ollut. Kuitenkin olin aktiivinen lapsi josta kasvoi liikunnallinen aikuinen.
Varmaan motivoi liikkumaan, kun kaikki tuollaiset lapset leimataan keuhkovammaisiksi ja vanhemmat hirviöiksi, jos ei laita penskaa heti seuraan suorittamaan.
Nyt oli kyse siitä, että tämä vanhempi itse arvioi lapsensa kunnon sellaiseksi, että tuo viivajuoksu ei onnistu kovin häävisti. Kuten hän itsekin kirjoitti, todellista tulosta hän ei tiedä. Luulisi että vanhempi puhuu nimenomaan lapsen kunnosta, eikä kavereiden kanssa nauramisesta ja kompuroinnista.
En vastannut tuolle lainausten alussa olevalle äidille, vaan juuri tuohon kommenttiin jonka lainasin. Ketjussa on moneen kertaan todettu että jos saa tuosta testistä huonon tuloksen, on objektiivisesti huonossa kunnossa ja terveys vaarassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Ihmettelen viivajuoksuun takertumista terveyden mittarina. Itsellä meni lapsena aina nuo kuntotestit plörinäksi, kun piippausten tahdissa edestakaisin pää kolmantena jalkana juokseminen oli lähinnä hysteerisen huvittavaa omasta ja kavereiden mielestä. Naurettiin ja kompuroitiin omiin jalkoihin ja pudottiin muutaman juoksun jälkeen. Ei se sydämentykytyksistä kiinni ollut. Kuitenkin olin aktiivinen lapsi josta kasvoi liikunnallinen aikuinen.
Varmaan motivoi liikkumaan, kun kaikki tuollaiset lapset leimataan keuhkovammaisiksi ja vanhemmat hirviöiksi, jos ei laita penskaa heti seuraan suorittamaan.
No jos ei jaksa edes yrittää koulussa eri testeissä ja kokeissa, se kertoo sitten erilaisista ongelmista. Oma muistikuva vuosikymmenten takaa koulusta oli, että ne lapset, jotka olivat huonommassa kunnossa eivätkä muutenkaan pärjänneet liikunnassa, pistivät testit läskiksi, etteivät he joutuisi näkemään sitä todellista tulosta ja ne, jotka muutenkin pärjäsivät liikunnassa tekivät testitkin kunnolla.
Oikein tehtynä viivajuoksu kertoo aika hyvän arvion maksimaalisesta hapenottokyvystä ja maksimaalinen hapenottokyky kertoo hyvin paljon kehon kokonaisterveydestä.
Minun mielestäni ratkaisu tähän vaikeaan ongelmaan on se, että laitetaan sekä vanhemmille että lapsille reilun metrin mittainen keppi hattuun kiinni ja kepin päähän berliininmunkki. Tämä keino motivoisi vanhempia ja lapsia juoksemaan munkin perässä aina väsymykseen ja hikoiluun asti. Kun he puuskuttavat, jalkoihinsa nojaillen, otetaan herkku pois ja laitetaan tilalle vesipullo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Ihmettelen viivajuoksuun takertumista terveyden mittarina. Itsellä meni lapsena aina nuo kuntotestit plörinäksi, kun piippausten tahdissa edestakaisin pää kolmantena jalkana juokseminen oli lähinnä hysteerisen huvittavaa omasta ja kavereiden mielestä. Naurettiin ja kompuroitiin omiin jalkoihin ja pudottiin muutaman juoksun jälkeen. Ei se sydämentykytyksistä kiinni ollut. Kuitenkin olin aktiivinen lapsi josta kasvoi liikunnallinen aikuinen.
Varmaan motivoi liikkumaan, kun kaikki tuollaiset lapset leimataan keuhkovammaisiksi ja vanhemmat hirviöiksi, jos ei laita penskaa heti seuraan suorittamaan.
Nyt oli kyse siitä, että tämä vanhempi itse arvioi lapsensa kunnon sellaiseksi, että tuo viivajuoksu ei onnistu kovin häävisti. Kuten hän itsekin kirjoitti, todellista tulosta hän ei tiedä. Luulisi että vanhempi puhuu nimenomaan lapsen kunnosta, eikä kavereiden kanssa nauramisesta ja kompuroinnista.
En vastannut tuolle lainausten alussa olevalle äidille, vaan juuri tuohon kommenttiin jonka lainasin. Ketjussa on moneen kertaan todettu että jos saa tuosta testistä huonon tuloksen, on objektiivisesti huonossa kunnossa ja terveys vaarassa.
Harvoinpa ne hyväkuntoiset perseilevät noissa testeissä. Todennäköisesti ne pelleilijät ovat vetäneet niin pitkälle kuin pystyvät ja alkavat sitten leikkimään, ettei kaverit tajuaisi, että kunto loppui jo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Ihmettelen viivajuoksuun takertumista terveyden mittarina. Itsellä meni lapsena aina nuo kuntotestit plörinäksi, kun piippausten tahdissa edestakaisin pää kolmantena jalkana juokseminen oli lähinnä hysteerisen huvittavaa omasta ja kavereiden mielestä. Naurettiin ja kompuroitiin omiin jalkoihin ja pudottiin muutaman juoksun jälkeen. Ei se sydämentykytyksistä kiinni ollut. Kuitenkin olin aktiivinen lapsi josta kasvoi liikunnallinen aikuinen.
Varmaan motivoi liikkumaan, kun kaikki tuollaiset lapset leimataan keuhkovammaisiksi ja vanhemmat hirviöiksi, jos ei laita penskaa heti seuraan suorittamaan.
Move-testi ei ole mikään pelkkä viivajuoksu, vaan siinä testataan hyvin monia asioita. Jos siinä saa kokonaisarvioksi heikon, niin kyllä se tilanne on ihan oikeasti heikko. Ja niiden heikon arvion saavien lapsien määrä nousee vuosittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Ihmettelen viivajuoksuun takertumista terveyden mittarina. Itsellä meni lapsena aina nuo kuntotestit plörinäksi, kun piippausten tahdissa edestakaisin pää kolmantena jalkana juokseminen oli lähinnä hysteerisen huvittavaa omasta ja kavereiden mielestä. Naurettiin ja kompuroitiin omiin jalkoihin ja pudottiin muutaman juoksun jälkeen. Ei se sydämentykytyksistä kiinni ollut. Kuitenkin olin aktiivinen lapsi josta kasvoi liikunnallinen aikuinen.
Varmaan motivoi liikkumaan, kun kaikki tuollaiset lapset leimataan keuhkovammaisiksi ja vanhemmat hirviöiksi, jos ei laita penskaa heti seuraan suorittamaan.
No jos ei jaksa edes yrittää koulussa eri testeissä ja kokeissa, se kertoo sitten erilaisista ongelmista. Oma muistikuva vuosikymmenten takaa koulusta oli, että ne lapset, jotka olivat huonommassa kunnossa eivätkä muutenkaan pärjänneet liikunnassa, pistivät testit läskiksi, etteivät he joutuisi näkemään sitä todellista tulosta ja ne, jotka muutenkin pärjäsivät liikunnassa tekivät testitkin kunnolla.
Oikein tehtynä viivajuoksu kertoo aika hyvän arvion maksimaalisesta hapenottokyvystä ja maksimaalinen hapenottokyky kertoo hyvin paljon kehon kokonaisterveydestä.
"No jos ei jaksa edes yrittää koulussa eri testeissä ja kokeissa, se kertoo sitten erilaisista ongelmista. Oma muistikuva vuosikymmenten takaa koulusta oli, että ne lapset, jotka olivat huonommassa kunnossa eivätkä muutenkaan pärjänneet liikunnassa, pistivät testit läskiksi"
No tässä ketjussahan juuri puhuttiinkin niistä huonompikuntoisista lapsista, ja pointtini olikin tavallaan se, että kun liikunnasta ei-innostuneet, kuntotestin ei-vakavasti ottavat lapset tunaroivat viivajuoksun, ei se surkea tulos oikeasti kerro kaikkea lapsen kunnosta tai terveydestä.
Näiden lasten kohdalla pitäisikin miettiä, miksi ei jakseta edes yrittää, mihin lapsille luontainen liikunnan ilo on kadonnut? Onko kenties haukuttu oudoksi huonoksi pullukaksi joka ei osaa tai onko liikuntaa aina lähestytty suorituksena ja kilpailuna, eikä hauskana ja kivana asiana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää ottaa mallia Islannista, jossa valtio maksaa yhden lapsen harrastuksen 18-vuotiaaksi saakka. Siellä on kuplahalleja koulujen vieressä ja ponilla itsekseen ratsastava alakoululainen ei ole outo näky maaseudulla. Yhtään mönkijää en nähnyt Islannissa ollessani.
Islannissa lasten ja nuorten päihteiden ja tupakan kokeilu ja käyttö vähenivät noin 50% uudistuksen alun jälkeen. Sen lisäksi ihmiset integroituvat islantilaiseen elämäntapaan.
Surullista, jos Islannissa harrastuksiksi lasketaan vain nämä valmentajan ohjaamat maksulliset kilpaurheilujutut.
Lasten pitäisi liikkua aktiivisesti päivittäin ja harrastaa hikiliikuntaa monta kertaa viikossa. Aivan äärimmäisen harva täyttää näitä vaatimuksia ilman ohjattua liikuntaa. Toki yksittäisinä päivinä ja jopa viikkoina saatetaan liikkua riittävästi, mutta tuskin loka-marraskuun räntäsateissa.
Liikunta kuntoilun vuoksi ei vain tunnu oikein sopivan lapsen ajatusmaailmaan. Innostus liikuntaan pitäisi syntyä, koska liikunta on kivaa eikä koska se on hyödyllistä. Harvan mielestä se lenkkeily räntäsateessa on loppujen lopuksi hirveän kivaa, vaikka se onkin hyödyllistä.
Minä kuljin yläasteella koulumatkat pyörällä silloin kun ei ollut lunta. Siihen motivoi se, että matka kesti vähemmän aikaa ja ei joutunut seisomaan täyteen ahdetussa bussissa. Kuljin myös kävellen tai pyörällä kavereille ja kaverien kanssa. Harrastin partiota, jossa tuli aika kiitettävästi liikuntaa. Mikään ohjattu palloilu ei kiinnostanut eikä sellaisesta tunnin pätkästä ole yhtä suurta apua kuin hyötyliikunnasta. Eli vastaus on hyötyliikunta sekä sellainen liikunta, joka on kustakin hauskaa.
Kun olin lapsi oli lapsilla paljon vapaa-aikaa ja vähän valvontaa tai ohjausta. Leikittiin nattaa ja Kirkonrottaa pihalla ja hypittiin narua, milloin mitäkin. Uimahallissa käytiin kaverin kanssa kuusivuotiaasta, matkat tietysti käveltiin. Kesällä uitiin luonnonvesissä tuntikausia. Enäähän lapsia ei jätetä valvomatta, eikä entiseen ole paluuta. Silti pitäisi olla vähemmän ohjattua toimintaa, että lapset saisivat oma-aloitteisesti leikkiä. Ala-asteikäiset liikkuvat luonnostaan, jos sitä ei häiritä älylaitteilla ja autokuskauksella.
Lisäyksenä, että 20 minuutin koulumatkapyöräilystä kertyi viikossa lähes kolme ja puoli tuntia hengästyttävää liikuntaa, josta ainakin puolet (menomatkat :) poljettuna niin kovaa kuin keuhkoista ja pohkeista ikinä saa irti. Pyörän hinnalla. Tähän ei kulunut yhtään ylimääräistä aikaa vaan päinvastoin sitä säästyi. Sitten tietysti vapaa-ajan riennot erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lähtee ihan aikuisista. Jos aikuinen käy kuntosalilla mutta ei liiku lasten kanssa- ei ne lapset liiku itsekseen kuin hippaleikintai jalistreenin verran.
Me ollaan ratlaistu asiat niin että lapsilla on yksi liikuntaharrastus, jonka lisäksi käydään perheen kanssa vähintään kerran viikossa uimassa ja toinen -kolmas kerta esim hiihtämässä/ laskettelemassa/luistelemassa/ tennistä/padelia/ keilaamista/kiipeilyä/retkeilyä/frisbeegolfia yms.
Toivomme siis että liikkuminen olisi heille aikuisena itsestäänselvyys ja ettei lukitu yhteen lajiin vaan kaikkea saa kokeilla periaate tuon yhden mieluisen harrastuksen lisäksi.
Siinä tulee myös samalla vietettyä koko perheen yhteistä aikaa säännöllisesti ja kaikki saavat lokeiluun eri lajeja.
Meillä on ollut juuri tuo systeemi: lapsilla yksi ohjattu liikuntaharrastus, ja vähintään kerran viikossa liikuntaa perheen kanssa.
Ja move-testien perusteella hän todennäköisesti kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla on tutkijoiden mukaan vaikeuksia selvitä arjesta.
Miksi lapsesi kuuluu siihen porukkaan, joka on huonokuntoisimpien joukossa tässä maassa? Onko se sinusta OK? Aiotko tehdä asialle jotain vai toteatko vain, että lapsen kunnolla ei ole mitään merkitystä?
Tuossa edellä on kerrottu, mitä asialle on tehty. Yksi ohjattu liikuntaharrastus kerran viikossa, pari kertaa viikossa liikuntaa vanhemman kanssa, koulumatkojen kävelyä, retkeilyä viikonloppuisin. Enempää en pysty tekemään. Trampoliinin ostaisin, mutta piha on yhteiskäytössä, eivätkä naapurit halua tramppaa.
Miten niin et pysty? Jos lapsi on kaikesta tuosta huolimatta erittäin huonossa kunnossa, pitäisikö sitten miettiä, mitä niinä kahtena kertana liikuntakertana vanhempien kanssa tehdään? Tuskin mitään hirveän aktiivista tai lapsi ei olisi erittäin huonossa kunnossa. Joku pelkkä kävely tai uimahallin terapia-altaassa leikkiminen ei vielä ole kovin reipasta liikuntaa lapselle eikä kehitä esimerkiksi liikkuvuutta tai lihaskuntoa.
Jos liikunta vanhempien kanssa ei ole riittävää lapselle, hän voi mennä useammin ohjattuihin treeneihin ja vanhemmat voivat liikkua itse treenien aikana.
Se altaassa leikkiminen vastaa hyvinkin vesijumppaa mitä tulee raskauteen. Ongelma siinä on lähinnä se, että se ei vastaa useimpien vanhempien mielikuvaa siitä, että millaista lasten liikunnan tulee olla. Ja juuri tästä syystä lapset painostetaan uimaseuraan, missä sitten treenataan kisoihin kauhomalla allasta päästä päähän valmentajan komentojen mukaan.
Tuo ei ole se ongelma, vaan ongelma on se, että lapset, jotka eivät liiku säännöllisesti kovaa ovat erittäin huonossa kunnossa. Se polskiminen on erittäin hyvä osa lapsen liikkumispalettia, mutta jos se on ainut/raskain osa, niin lapsi löytyy todennäköisesti sieltä testiryhmän alapäästä.
Erittäin huonossa kunnossa on se joka ei esimerkiksi jaksa nousta yhtä-kahta kerrosta portaita ilman, että hengästyy. Näin tuskin on polskijoilla asian laita, koska silloin ei oikein jaksaisi polskiakaan.
Mun lapseni täytyy nousta kaksi kierrosta portaita jo päästäkseen kotiovelta omaan huoneeseen, eikä hän todellakaan hengästy. Mutta silti tuli move-testin viivajuoksussa huono tulos.
Toinen lapseni elää ihan samaa arkea, mutta todennäköisesti saisi viivajuoksussa luokan parhaan tuloksen. Kyseessä on ihan temperamenttiero. Metsäretkellä toinen kävelee ja ihailee maisemia, toinen juoksee hullun lailla.
Sitten kannattaisi varmaan etsiä sen toisenkin temperamentille sopivia harrastuksia tai liikkumismuotoja.
Toisen lapsesi sydän ja keuhkot ovat heikossa kunnossa ja on aika vastuutonta vanhemmalta todeta, että se nyt vain on hänen temperamentinsa.
Ihmettelen viivajuoksuun takertumista terveyden mittarina. Itsellä meni lapsena aina nuo kuntotestit plörinäksi, kun piippausten tahdissa edestakaisin pää kolmantena jalkana juokseminen oli lähinnä hysteerisen huvittavaa omasta ja kavereiden mielestä. Naurettiin ja kompuroitiin omiin jalkoihin ja pudottiin muutaman juoksun jälkeen. Ei se sydämentykytyksistä kiinni ollut. Kuitenkin olin aktiivinen lapsi josta kasvoi liikunnallinen aikuinen.
Varmaan motivoi liikkumaan, kun kaikki tuollaiset lapset leimataan keuhkovammaisiksi ja vanhemmat hirviöiksi, jos ei laita penskaa heti seuraan suorittamaan.
No jos ei jaksa edes yrittää koulussa eri testeissä ja kokeissa, se kertoo sitten erilaisista ongelmista. Oma muistikuva vuosikymmenten takaa koulusta oli, että ne lapset, jotka olivat huonommassa kunnossa eivätkä muutenkaan pärjänneet liikunnassa, pistivät testit läskiksi, etteivät he joutuisi näkemään sitä todellista tulosta ja ne, jotka muutenkin pärjäsivät liikunnassa tekivät testitkin kunnolla.
Oikein tehtynä viivajuoksu kertoo aika hyvän arvion maksimaalisesta hapenottokyvystä ja maksimaalinen hapenottokyky kertoo hyvin paljon kehon kokonaisterveydestä.
"No jos ei jaksa edes yrittää koulussa eri testeissä ja kokeissa, se kertoo sitten erilaisista ongelmista. Oma muistikuva vuosikymmenten takaa koulusta oli, että ne lapset, jotka olivat huonommassa kunnossa eivätkä muutenkaan pärjänneet liikunnassa, pistivät testit läskiksi"
No tässä ketjussahan juuri puhuttiinkin niistä huonompikuntoisista lapsista, ja pointtini olikin tavallaan se, että kun liikunnasta ei-innostuneet, kuntotestin ei-vakavasti ottavat lapset tunaroivat viivajuoksun, ei se surkea tulos oikeasti kerro kaikkea lapsen kunnosta tai terveydestä.Näiden lasten kohdalla pitäisikin miettiä, miksi ei jakseta edes yrittää, mihin lapsille luontainen liikunnan ilo on kadonnut? Onko kenties haukuttu oudoksi huonoksi pullukaksi joka ei osaa tai onko liikuntaa aina lähestytty suorituksena ja kilpailuna, eikä hauskana ja kivana asiana.
No, mitä olen puhunut tuttujen liikunnanopettajien kanssa ja lukenut toisten kommentteja lehdistä yms. niin noiden testien tulokset ovat täysin linjassa sen kanssa, mitä he näkevät päivittäin liikuntatunneilla.
Näillä opettajilla on takanaan viiden vuoden yliopistokoulutus liikuntatieteellisessä ja vuosikymmenten kokemus työstä lasten parissa. Heillä on kyllä myös näkemystä asiasta ja jos he sanovat, että käytännön elämä ja tieteelliset tutkimustulokset menevät aivan käsikädessä, olen valmis uskomaan sekä heitä että tiedettä, enkä jonkun satunnaisen palstailijan mutuilua, miksi lapset eivät itseasiassa olekaan huonossa kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen suurena ongelmana sekä seuratoiminnassa että koululiikunnassa, ja myös näissä aihetta käsittelevissä julkisissa keskusteluissa, että puhujina ja toiminnan järjestäjinä ovat aina ihmiset, jotka ovat juuri näitä "inhoan sitä ettei pelata aina tosissaan ja täysillä" ja "jos ei viivajuoksussa jaksa edes yrittää niin on kyse jostain ongelmista eikä haluta nähdä todellista tulosta" ynnä muut kommentit, joista paistaa läpi, että ihminen itse on paitsi hyvin urheilullinen myös erittäin kilpailuhenkinen.
Itse en ole, enkä ikinä ole ollut kumpaakaan. Olin lapsena se musikaalinen taiteilija, joka tykkäsi soittaa ja lukea kirjoja. En voinut käsittää näiden "aina pitää pelata täysillä" -tyyppien ajatusmaailmaa, enkä halunnut kuulua tuollaiseen porukkaan, omat kaverit olivat ihan muissa ympyröissä. En usko, että tuollaiset aina liikuntaa rakastaneet ja sitä valtavan tärkeänä elämänsisältönä pitävät ihmiset osaisivat todella antaa vakavasti otettavia vinkkejä ja näkemyksiä, kuinka meidät vähän liikkuvat saataisiin liikkumaan enemmän.
Vierailija kirjoitti:
No, mitä olen puhunut tuttujen liikunnanopettajien kanssa ja lukenut toisten kommentteja lehdistä yms. niin noiden testien tulokset ovat täysin linjassa sen kanssa, mitä he näkevät päivittäin liikuntatunneilla.
Näillä opettajilla on takanaan viiden vuoden yliopistokoulutus liikuntatieteellisessä ja vuosikymmenten kokemus työstä lasten parissa. Heillä on kyllä myös näkemystä asiasta ja jos he sanovat, että käytännön elämä ja tieteelliset tutkimustulokset menevät aivan käsikädessä, olen valmis uskomaan sekä heitä että tiedettä, enkä jonkun satunnaisen palstailijan mutuilua, miksi lapset eivät itseasiassa olekaan huonossa kunnossa.
Ja itse olen puhunut kohta eläköityvän opettajan kanssa nykylasten käytöksestä. Se on surkeaa, ja siksi tämä opettaja ei malta odottaa eläkkeelle pääsemistään. Nykyään on ihan erilaiset ongelmat lasten tottelemattomuuden ja rajattomuuden kanssa kuin koskaan aikaisemmin. Jossain vaiheessa on varmasti pakko myöntää, että tämä nykyajan pehmeä, rajaton ja ylisuojelevainen kasvatus ei ollutkaan hyvä asia.
Kunnilla on edullisia liikuntapaikkoja. Ei tarvi mitään eliittiharrastuksia olla.
Myös liikunnan vetäjällä on merkitys. Jotkut ryhmät on yhden vapaaehtoisen varassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Vierailija kirjoitti:
Koen suurena ongelmana sekä seuratoiminnassa että koululiikunnassa, ja myös näissä aihetta käsittelevissä julkisissa keskusteluissa, että puhujina ja toiminnan järjestäjinä ovat aina ihmiset, jotka ovat juuri näitä "inhoan sitä ettei pelata aina tosissaan ja täysillä" ja "jos ei viivajuoksussa jaksa edes yrittää niin on kyse jostain ongelmista eikä haluta nähdä todellista tulosta" ynnä muut kommentit, joista paistaa läpi, että ihminen itse on paitsi hyvin urheilullinen myös erittäin kilpailuhenkinen.
Itse en ole, enkä ikinä ole ollut kumpaakaan. Olin lapsena se musikaalinen taiteilija, joka tykkäsi soittaa ja lukea kirjoja. En voinut käsittää näiden "aina pitää pelata täysillä" -tyyppien ajatusmaailmaa, enkä halunnut kuulua tuollaiseen porukkaan, omat kaverit olivat ihan muissa ympyröissä. En usko, että tuollaiset aina liikuntaa rakastaneet ja sitä valtavan tärkeänä elämänsisältönä pitävät ihmiset osaisivat todella antaa vakavasti otettavia vinkkejä ja näkemyksiä, kuinka meidät vähän liikkuvat saataisiin liikkumaan enemmän.
En edes ole erityisen kilpailuhenkinen, paitsi silloin kun urheillaan ja kilpaillaan. Se on vähän niin kuin osa sitä juttua. Esimerkiksi töissä minulla ei ole kunnianhimoa tai kilpailuhenkeä juurikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen suurena ongelmana sekä seuratoiminnassa että koululiikunnassa, ja myös näissä aihetta käsittelevissä julkisissa keskusteluissa, että puhujina ja toiminnan järjestäjinä ovat aina ihmiset, jotka ovat juuri näitä "inhoan sitä ettei pelata aina tosissaan ja täysillä" ja "jos ei viivajuoksussa jaksa edes yrittää niin on kyse jostain ongelmista eikä haluta nähdä todellista tulosta" ynnä muut kommentit, joista paistaa läpi, että ihminen itse on paitsi hyvin urheilullinen myös erittäin kilpailuhenkinen.
Itse en ole, enkä ikinä ole ollut kumpaakaan. Olin lapsena se musikaalinen taiteilija, joka tykkäsi soittaa ja lukea kirjoja. En voinut käsittää näiden "aina pitää pelata täysillä" -tyyppien ajatusmaailmaa, enkä halunnut kuulua tuollaiseen porukkaan, omat kaverit olivat ihan muissa ympyröissä. En usko, että tuollaiset aina liikuntaa rakastaneet ja sitä valtavan tärkeänä elämänsisältönä pitävät ihmiset osaisivat todella antaa vakavasti otettavia vinkkejä ja näkemyksiä, kuinka meidät vähän liikkuvat saataisiin liikkumaan enemmän.
En edes ole erityisen kilpailuhenkinen, paitsi silloin kun urheillaan ja kilpaillaan. Se on vähän niin kuin osa sitä juttua. Esimerkiksi töissä minulla ei ole kunnianhimoa tai kilpailuhenkeä juurikaan.
Ehkä olen nyt hieman ilkeä, mutta urheilun osalta tässä juuri kerrottiin, että ne lapset, joilla ei ole kunnianhimoa tai kilpailuhenkeä viivajuoksuun, ovat vain huonoja siinä.
Joten oletko ajatellut, että ehkä olet työssäsi vain huono?
Ohis.
Syön koululounaan joka päivä ja kyllä se ihan hyvää perusruokaa on. Kyllä nälkä lähtisi jos lapset sitä söisivät. Mutta mutta, eipä meinaa maistua kuin kananugettipäivänä.. monille lapsille ei maistu peruna (koska ei halua ottaa kastiketta), salaattia otetaan pikkuruinen siivu, kalaruoka HYI! Jne. Aniharva lapsi syö koulussa suosituksen mukaisen, monipuolisen annoksen jossa olisi sopivassa suhteessa salaatti, proteiiniosa, hiilariosa, leipä/levite ja juoma. Varmasti on nälkä lapsilla, en yhtään ihmettele. Herää kysymys miten kodeissa syödään, kun isolle osasta lapsia erilaiset kiusauksetkin on ihan utopistinen ruoka, tai keitto!
Ei ihme että lapsetkin liikalihoo jos he eivät ole koskaan saaneet kotonakaan perusruokaa.