Lue keskustelun säännöt.
Minua luullaan nuoremmaksi eikä sen vuoksi oteta vakavasti
Kyllästynyt-89
23.03.2023 |
Klassinen ajatus on kaiketi yleensä se, että nainen automaattisesti toivoisi näyttävänsä ikäistään nuoremmalta. Moni tavoittelee "ikuista nuoruutta" keinolla millä hyvänsä. Mutta entäs jos joku oikeasti todella kärsii siitä, että jatkuvasti nipistetään iästä n.10v pois, eikä sen vuoksi oteta vakavasti?
Olen 33-v kolmen lapsen äiti, ja moni aidosti olettaa että olen vähintäänkin teiniäiti. Esikoiseni sain kuitenkin ollessani 24v. Ulkonäköni perusteella uudet tuttavuudet esimerkiksi töissä olettavat, että en voi osata/tietää jotain, koska "olet niin nuori". Toki kun avaan suuni niin ääni kellossa muuttuu nopeasti, ja hetken kanssani aikaa vietettyään ihmiset nopeasti korjaavat virhearvionsa, mutta tästä herää niin monta kysymystä..
Kerran olin hammaslääkärissä myöhässä 5min ja päätin kuitenkin kokeilla onneani, 50+ hl paasasi kuin nippa-nappa parikymppiselle "kuinka nyt ei ehditä mitään tekemään kun tulit myöhässä" ja minä totean että joo, oli lasten kanssa vähän haipakkaa ja joskus on vastaavissa tilanteissa tehty se mitä ehditään, tällä kertaa oli niin tiukka aikataulu että päätettiin kuitenkin varata uusi aika. Kyllä yleensä olen ajoissa, mutta aikuiselle 30+ perheenäidille varmaan todettaisiin asian laita hieman eri tavalla.
Toisen kerran eri hammaslääkäri jutteli kuin nuorelle, mites oon aamu mennyt, mitäs sä teet, lässynlässyn, kunnes jälleen mainitsin monikossa _lapset_, ja hl tarkisti ikäni, "ai anteeksi, ajattelin että olisit 10v nuorempi!"
Silmälääkärissä nuorimman kanssa kesken kaiken haluttiin varmistaa, että olen siis varmasti lapseni äiti.
Jos olen vanhimman poikani kanssa kahvilassa kahdestaan, saan pitkiä katseita kun poika puhuttelee minua äitinä, tätä on vaikea selittää mutta kyllä sen aistii kun ajatellaan että "onpas siinä nuori äiti".
Puistossa koko perheen kesken tulee usein tunne, että miehestäni ajatellaan että lapset ovat todennäköisesti jollekin toiselle ja minä olen nuorikko äitipuoli (mieheni on minua 3v vanhempi ja näyttää suunnilleen ikäiseltään).
Bussissa kun olen yksin kolmen lapseni kanssa, selkeästi ihmetellään asiaa.
Olen suht.pienikokoinen, s/m ja 160cm pitkä, normaalivartaloinen. En mielestäni käytä juuri "nuorisolle tyypillisiä" vaatteita. En meikkaa vahvasti. Itse asiassa meikillä voisin varmaan luoda itsestäni "kypsempää" mielikuvaa. En kuitenkaan itse voi mitenkään ymmärtää kuinka kohdallani voidaan olettaa, että olisin niin paljon nuorempi, ja tämä todella häiritsee minua
Ei ole ok olettaa toisen ihmisen sukupuolta, ei arvostella ulkonäköä tai painoa, mutta auta armias jo näytät ikäistäsi nuoremmalta, ensinnäkin naisvaltaisella alalla on ihan "ok" yhä vähätellä nuorempia (?!), ja kun kuullaan että oletkin kuitenkin jo 33v jota vain luullaan nuoremmaksi, niin sitten ollaan ehkä vähän "kateellisia" kun "se näyttää niin nuorelta".
Itse siis todella kärsin tästä asetelmasta enemmän kuin nautin siitä. Haluaisin, että minuun suhtaudutaan kuten ikäiseeni, yli 30v perheenäitiin kuuluisi. Kohtalotovereita?
Kommentit (122)
Tämä on juuri sellainen ongelma josta ei ymmärrä yhtään mitään ilman omakohtaista kokemusta.
Miehenä ihan yhtä raskas ongelma. Päälle viisikymppisenä alkaa jo helpottaa kun hiukset ja parta ovat harmaat, niin ihmiset jo vähän miettivät asennettaan ennen suun aukaisua. Että hetkinen, tukka ja parta harmaa, ei toi voi olla enää kolmevitonen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen babyfeissi ja saan vähättelyä osakseni. Minulle kerrotaan päivänselviä asioita kuin en ymmärtäisi niitä itse. Olen aina ollut fiksu ja itsenäinen, mutta harva sitä uskoo. Olen pikkusisko ja sen mukaista on kohtelu perheessäkin, vaikka olen ärähtänyt siitä miljoona kertaa.
Siis kilometrin sepustus miten sua ei oteta vakavasti kun myöhästelet hammaslääkäristä ja käyt leikkipuistossa ja bussissakin katsellaan mielestäsi oudosti.
Sanoisin että suurin osa noista tilanteista on mielikuvituksesi tuotetta, harvaa kiinnostavat oikeasti jotkut random bussimatkustajat tai puistossa kävijät.
Kasvata itsetunto ja lakkaa miettimästä jatkuvasti mitä muut sinusta miettivät, vastaus kun yleensä on etteivät mitään, ethän sinäkään mieti kuin itseäsi. Miksi muut olisivat poikkeus?
Voimia kärsimykseen. Järkytys seuraa, kun huomaat, että myös vanhemman näköisiä voidaan kohdella asiattomasti.
Ehkä sitten juuri kun olet kerennyt tottua tuohon ulkonäkö alkaakin "vastaamaan todellisuutta"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä johtuu kolmekymppisten naisten harha siitä, että heitä luullaan muka parikymppisiksi?
Jokainen erottaa kolmekymppisen naisen parikymppisestä. Ette todellakaan näytä enää nuorilta.
Helvet*iin siitä kitisemästä. Mä ainaki näytän..
"28-vuotiaana työkaveri oletti että asun vanhempieni luona, luuli kai alle 20-vuotiaaksi."
MINULLA IHAN SAMA!!! Yksi työkaveri aikoinaan kysyi ihan vakavissaan, että asunko vanhempieni kanssa. Ihmettelin kysymystä, olin siinä vaiheessa asunut omillani jo vuosikausia. Hän sitten ihan ihmeissään suu auki (kirjaimellisesti) ihmetteli, kun kerroin ikäni. Hän luuli minua 8 vuotta nuoremmaksi (sanoi itse.) En kerro minkä ikäinen olin silloin, mutta joka tapauksessa ihan selkeästi aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on juuri sellainen ongelma josta ei ymmärrä yhtään mitään ilman omakohtaista kokemusta.
Miehenä ihan yhtä raskas ongelma. Päälle viisikymppisenä alkaa jo helpottaa kun hiukset ja parta ovat harmaat, niin ihmiset jo vähän miettivät asennettaan ennen suun aukaisua. Että hetkinen, tukka ja parta harmaa, ei toi voi olla enää kolmevitonen...
Hieno että joku mieskin uskaltautui avaamaan näkemyksiään, kiitos tästä! Ei ole sukupuolisidonnainen ongelma ollenkaan, ja tiedän myös miehiä jotka pitkään kokeneet "pojittelua". Juuri kuten asian ilmaisit, olisi hienoa jos aina ja kaikissa tilanteissa jätettäisiin ne oletukset ja ennakkoluulot mitä ulkonäkö kenties aiheuttaa, pois, ja keskityttäisiin siihen mitä sieltä suusta tulee ulos ja millainen ulosanti ja olemus henkilöllä muuten on. Mutta näinhän se ei mene..
Raskainta siinä on ehkä se että ihmiset automaattisesti olettavat, ettei sinulla ole elämänkokemusta ja ottavat sellaisen isällisen/äidillisen puhetavan ja asenteen.
Se menee koomiseksi kun joku joka voisi olla lapsesi, puhuu sinulle sellaisella isällisellä/äidillisellä nuotilla.
Kertoo miten elämä menee :D Että kuule, elämässä voi sattua vaikka mitä...(vanhemman äänellä).
Se on jatkuvasti toistuessaan psykologisesti raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä annan ihmisten luulla mitä luulevat, koska asiasta harvemmin on mitään haittaa. Ylipäätään olen sitä ihmistyyppiä, että toisesta sisään ja toisesta ulos, mutta muutaman kerran en ole antanut olla.
Yhtenä kesänä olin monta kuukautta töissä erään henkilön kanssa, joka oli veemäinen tyyppi kaikin tavoin. Vikalla viikolla kyseli syksyn suunnitelmia ja multa kysyi, monesko vuosi lukiota alkaa. Kerroin palauttavani gradun ja valmistuvani alalta x ja että on työpaikka odottaa seuraavana vuonna. Ilme oli aika hyvä ja ruuan henkeen vetämisestä seurannut yskän puuska vielä parempi. Oli aika hiljainen loppuviikko.
Vierailija kirjoitti:
Siis kilometrin sepustus miten sua ei oteta vakavasti kun myöhästelet hammaslääkäristä ja käyt leikkipuistossa ja bussissakin katsellaan mielestäsi oudosti.
Sanoisin että suurin osa noista tilanteista on mielikuvituksesi tuotetta, harvaa kiinnostavat oikeasti jotkut random bussimatkustajat tai puistossa kävijät.
Kasvata itsetunto ja lakkaa miettimästä jatkuvasti mitä muut sinusta miettivät, vastaus kun yleensä on etteivät mitään, ethän sinäkään mieti kuin itseäsi. Miksi muut olisivat poikkeus?
Tämä että oletetaan 10v nuoremmaksi pelkästään ulkonäön perusteella ei ole oman mielikuvitukseni tuotosta, vaan saan kuulla tästä jatkuvasti ihan suoraan, myös epäsuoraan. Jos olisit lukenut tekstini kunnolla, olisit ymmärtänyt. Tapanani ei ole koskaan olla myöhässä mistään mutta sen kerran kun olen, oletetaan että olen nuorempi, vaikka todellisuudessa olen vain kohdannut arkisia, perheenäideille yleisiä ongelmia, ja minulle puhutaan tässä tilanteessa kuin nuorelle.
Itsetuntoni kanssa minulla ei ole mitään ongelmia, päinvastoin, hyvä itsetuntoni ärsyttää ihmisiä usein vieläkin enemmän. Kyse on siitä, onko asiallista olettaa toisesta henkilöstä mitään pelkän ulkonäön perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä annan ihmisten luulla mitä luulevat, koska asiasta harvemmin on mitään haittaa. Ylipäätään olen sitä ihmistyyppiä, että toisesta sisään ja toisesta ulos, mutta muutaman kerran en ole antanut olla.
Yhtenä kesänä olin monta kuukautta töissä erään henkilön kanssa, joka oli veemäinen tyyppi kaikin tavoin. Vikalla viikolla kyseli syksyn suunnitelmia ja multa kysyi, monesko vuosi lukiota alkaa. Kerroin palauttavani gradun ja valmistuvani alalta x ja että on työpaikka odottaa seuraavana vuonna. Ilme oli aika hyvä ja ruuan henkeen vetämisestä seurannut yskän puuska vielä parempi. Oli aika hiljainen loppuviikko.
Mahtava payback! :D
Kiitos viestistäsi!
Liioittelet ongelmaasi. Itselläni sama "ongelma". En kuitenkaan ota itseeni ja muutenkin käyttäydyn asiallisesti näissä tilanteissa. Jätän muiden suhtautumiset omaan arvoonsa. Näytän mieluummin nuorelta, ja se on ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on aina taipumus pyrkiä saavuttamaan psykologinen yliote, ja nuorelta näyttävä on avoin kutsu siihen jota ei voi vastustaa. Tilaisuus.
Toinen osasto ovat sitten nämä aika harvinaiset tapaukset, jotka näyttävät ikäänsä vänhemmilta.
Heidän maailmansa näyttää varmaan täysin toisenlaiselta. Nelikymppiset ukot jotka näyttävät kuusikymppisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Liioittelet ongelmaasi. Itselläni sama "ongelma". En kuitenkaan ota itseeni ja muutenkin käyttäydyn asiallisesti näissä tilanteissa. Jätän muiden suhtautumiset omaan arvoonsa. Näytän mieluummin nuorelta, ja se on ihan ok.
Me ihmiset ollaan niin erilaisia, tässä on takana vähän syvempi ajatus kuin mitä sinä ymmärsit. Asiahan usein lähinnä naurattaa minua, mutta kyllä se saa myös kyllästyttää ja ärsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on aina taipumus pyrkiä saavuttamaan psykologinen yliote, ja nuorelta näyttävä on avoin kutsu siihen jota ei voi vastustaa. Tilaisuus.
Toinen osasto ovat sitten nämä aika harvinaiset tapaukset, jotka näyttävät ikäänsä vänhemmilta.
Heidän maailmansa näyttää varmaan täysin toisenlaiselta. Nelikymppiset ukot jotka näyttävät kuusikymppisiltä.
Hyvin sanottu, kiitos tästä viestistä!
Tiedättekö muuten, mistä lapsenkasvoisuus tieteellisesti johtuu?
Sen aiheuttaa telomeerien pituus, normaalia pidemmät telomeerit.
Telomeerien pituuden taas määrää vanhemman ikä syntyessä. Mitä iäkkäämpi vanhempi, sitä pidemmät telomeerit. Tästä syystä lapsenkasvoisuus yleistyy ja sata vuotta sitten näytettiin miehekkäiltä.
Koska heidän vanhempansa olivat hyvin nuoria.
Mitä pidemmät telomeerit ihmisellä on, sitä nuoremmalta hän näyttää ikäisekseen. Ylipitkien telomeerien vahvin merkki on lapsenkasvoisuus, tieteellisesti. Telomeerien pituus riippuu taas vanhemman iästä lapsen syntyessä. Tästä syystä lapsenkasvoisuus yleistyy, koska vanhemmat ovat nykyään iäkkäämpiä ja samasta syystä ennen näytettiin vanhoilta nuorina. Koska vanhemmat olivat hyvin nuoria.
En jaksa edes laskea, montako kertaa jaksoit teksteissäsi korostaa sitä, että olet PERHEENÄITI ja sinulla on lapsia. Muita saavutuksia sinulla ei elämässäsi olekaan? Onhan se hienoa, että saa monistettua itseään, mutta menee tuo jankutuksesi jo vähän liioittelun puolelle.
Kiitos ensimmäisestä asiallisesta vastauksesta ja samankaltaisista kokemuksista! Kiusallista todellakin. Oma itsetuntoni kestää tämän kaiken kyllä, mutta onhan se ärsyttävää!