Minua luullaan nuoremmaksi eikä sen vuoksi oteta vakavasti

Klassinen ajatus on kaiketi yleensä se, että nainen automaattisesti toivoisi näyttävänsä ikäistään nuoremmalta. Moni tavoittelee "ikuista nuoruutta" keinolla millä hyvänsä. Mutta entäs jos joku oikeasti todella kärsii siitä, että jatkuvasti nipistetään iästä n.10v pois, eikä sen vuoksi oteta vakavasti?

Olen 33-v kolmen lapsen äiti, ja moni aidosti olettaa että olen vähintäänkin teiniäiti. Esikoiseni sain kuitenkin ollessani 24v. Ulkonäköni perusteella uudet tuttavuudet esimerkiksi töissä olettavat, että en voi osata/tietää jotain, koska "olet niin nuori". Toki kun avaan suuni niin ääni kellossa muuttuu nopeasti, ja hetken kanssani aikaa vietettyään ihmiset nopeasti korjaavat virhearvionsa, mutta tästä herää niin monta kysymystä..

Kerran olin hammaslääkärissä myöhässä 5min ja päätin kuitenkin kokeilla onneani, 50+ hl paasasi kuin nippa-nappa parikymppiselle "kuinka nyt ei ehditä mitään tekemään kun tulit myöhässä" ja minä totean että joo, oli lasten kanssa vähän haipakkaa ja joskus on vastaavissa tilanteissa tehty se mitä ehditään, tällä kertaa oli niin tiukka aikataulu että päätettiin kuitenkin varata uusi aika. Kyllä yleensä olen ajoissa, mutta aikuiselle 30+ perheenäidille varmaan todettaisiin asian laita hieman eri tavalla.

Toisen kerran eri hammaslääkäri jutteli kuin nuorelle, mites oon aamu mennyt, mitäs sä teet, lässynlässyn, kunnes jälleen mainitsin monikossa _lapset_, ja hl tarkisti ikäni, "ai anteeksi, ajattelin että olisit 10v nuorempi!"

Silmälääkärissä nuorimman kanssa kesken kaiken haluttiin varmistaa, että olen siis varmasti lapseni äiti.

Jos olen vanhimman poikani kanssa kahvilassa kahdestaan, saan pitkiä katseita kun poika puhuttelee minua äitinä, tätä on vaikea selittää mutta kyllä sen aistii kun ajatellaan että "onpas siinä nuori äiti".

Puistossa koko perheen kesken tulee usein tunne, että miehestäni ajatellaan että lapset ovat todennäköisesti jollekin toiselle ja minä olen nuorikko äitipuoli (mieheni on minua 3v vanhempi ja näyttää suunnilleen ikäiseltään).

Bussissa kun olen yksin kolmen lapseni kanssa, selkeästi ihmetellään asiaa.

Olen suht.pienikokoinen, s/m ja 160cm pitkä, normaalivartaloinen. En mielestäni käytä juuri "nuorisolle tyypillisiä" vaatteita. En meikkaa vahvasti. Itse asiassa meikillä voisin varmaan luoda itsestäni "kypsempää" mielikuvaa. En kuitenkaan itse voi mitenkään ymmärtää kuinka kohdallani voidaan olettaa, että olisin niin paljon nuorempi, ja tämä todella häiritsee minua

Ei ole ok olettaa toisen ihmisen sukupuolta, ei arvostella ulkonäköä tai painoa, mutta auta armias jo näytät ikäistäsi nuoremmalta, ensinnäkin naisvaltaisella alalla on ihan "ok" yhä vähätellä nuorempia (?!), ja kun kuullaan että oletkin kuitenkin jo 33v jota vain luullaan nuoremmaksi, niin sitten ollaan ehkä vähän "kateellisia" kun "se näyttää niin nuorelta".

Itse siis todella kärsin tästä asetelmasta enemmän kuin nautin siitä. Haluaisin, että minuun suhtaudutaan kuten ikäiseeni, yli 30v perheenäitiin kuuluisi. Kohtalotovereita?