Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitääkö nuo IS luvut lasten harrastusmaksuista paikkansa?
09.03.2023 |
Jääkiekko 8000e/v, taitoluistelu 12000e/v ja kilparatsastus 30000e/v. Jutun mukaan harrastusmaksut ovat nousseet rajusti ja että moni laji alkaa olla rikkaiden etuoikeus.
Ihmettelen, kun esim 10k nettorahan eteen on joutunut maksamaan aika paljon veroja, ja varmasti perheellä, jolla on varaa laittaa kymppitonni vuodessa lapsen harrastukseen, on muitakin kalliita menoja, iso talo, autot, ehkä toinenkin harrastava lapsi jne. Eli pitää varmaan olla miljonääri, että on tuollaiseen varaa? Joku on aina toista rikkaampi, mutta tuntuu olevan aika yleinen laji tuo jääkiekko, joten vaikea uskoa, että 8000e/v olisi mitenkään yleinen hinta. Vai maksavatko rikkaat vanhemmat veronsa muualle kuin Suomeen, kun tuolla tavalla raha riittää elämiseen? :)
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sivistää itseään, että on muitakin harrastuksia kuin urheilu. Yleensä älykkäimmät lapset ovat muissa kuin urheiluharrastuksissa. Toinen vaihtoehto ei ole jengiytyminen.
Ensinnäkin lapsena harrastettu tai harrastamatta jätetty liikunta vaikuttaa koko loppuelämän terveyteen. Lihakset ja luusto joko kehittyvät ja vahvistuvat kasvuiän loppuun mennessä tai eivät.
Gylddyrellissä harrastuksessa nuoruutensa viettänyt ei lukion loppuun mennessä poikkea ulkoiselta habitukseltaan juurikaan pleikkaa huoneessaan energiajuoman ja sipsien kera pelanneesta.
Aika harvassa "sivistävässä" harrastuksessa muodostuu sellaista yhteisöllisyyttä ja kaveripiiriä joka kantaa niiden vaikeiden teinivuosien yli jolloin kaikki lapsena aloitetut harrastukset lopetetaan.
Toki monissa yksilölajeissa on täsmälleen sama ongelma. Kuka jaksaa angstisena teininä lykkiä hikilaudoilla metsässä yksin räkä poskella. Meinasin pudota tuolilta kun näin jutusta mitä tämäkin "ilmainen" urheilu nykyään vanhemmille maksaa.
Ai sivistävissä harrastuksissa kuten teatterissa, kuorossa tai soittamisessa ei synny sosiaalisia suhteita? :D
Minä en ole ikinä käynyt liikuntaharrastuksissa. Lapsena leikittiin pihalla kaiket päivät, juostiin nattaa ja sellaista. Talvella laskettiin mäkeä kodin vieressä, luisteltiin ja hiihdettiin. Pyöräilin koulumatkat ja myös harrastuksiin ja huvikseen vaan. Jääkiekkoilijat näkyvät kulkevan hallille aina autolla välinekassien kanssa. Uin kesäisin kaiket päivät, tuntikausia. Kävelin todella paljon sekä kadulla että metsässä. Harrastukseni oli sellainen, jossa saatoin lähteä vaikka viikonloppuna pyörällä 10 km:n päähän. Jos itse halusin.
Minulla on edelleen samoja ystäviä kuin yläasteella. Ei siihen mitään harrastusta ole tarvittu.
Lapsen liikumisen rakentamisessa pihaleikkien ympärille on se ongelma, että ne alkavat loppumaan yleensä siinä 10 vuoden korvilla tai viimeistään yläasteelle siirryttäessä. Yläaste on kuitenkin todella kriittinen vaihe nuoren elämässä ja silloin toivoisi, että ei ajaudu vääriin porukoihin.
Lasten liikkumisen rakentamisessa tavoitteellisen harrastamisen ympärille on se ongelma, että kaiken vapaa-ajan käyttäminen yhden asian hiomiseen ja siinä kilpailemiseen ei useinkaan enää murrosiässä kiinnosta. Lisäksi monelle tulee fyysisiä vaivoja yksipuolisesta harjoittelusta ja loukkaantumisista, ja näidenkin takia voi olla lopettaminen edessä. Aikuisena ei aina edes pysty urheilemaan urheiluvammojen takia.
Yläkouluiässä myös seurat alkaa karsia osallistujia, eli he haluavat keskittyä siihen top10-ryhmään ja muut ohjataan poistumaan harrastuksesta. Tämä tulee monille yllätyksenä.
Tätä tapahtuu jopa aikaisemminkin, jo 5-6 luokkalaisille. Ihmetyttää, että eikö seuroille raha kelpaa. Meillä lähipiirissä kokemusta ulos savustamisesta jalkapallosta, uinnista ja kamppailulajeista.
Meidän poika lempattiin ulos taekwondosta, koska ei halunnut osallistua otteluihin. Siihen oli ihan terveydellinen peruste. Poikaa harmittaa edelleen, näin 10 vuotta myöhemmin, kun ei voinut sitä harreastusta jatkaa. Nyt katselin samaisen seuran nettisivuja ja siellä on nykyään mahdollista suuntautua joko otteluun tai "taito-osuuteen". Ja siinä taito-osuudessakin voi kilpailla halutessaan. Jostain syystä seuran johto ei hyväksynyt, että lapseni jättäisi ottelutreenit väliin. Ja olen ihan varma siitä, että jos poika olis saanut taekwondossa jatkaa, hän niittäisi seuralle mainetta voittamalla näitä taitokisoja varmaan ihan kansainvälisestikin.
Kaverin todella innokas ja motivoitunut lapsi potkittiin uintiseurasta ulos, koska ei halunnut osallistua kilpailuihin ja naapurin lapsi lopetti juuri jalkapallon, koska ei halunnut käydä 6 kertaa viikossa treeneissä, vaan halusi jatkaa tanssissa ja teaterissa myös.
Kyllä seuroille varmaan kelpaa raha, mutta sinun pitää ymmärtää, että ryhmiä on erilaisia.
Jos lapsi on kilpavalmennusryhmässä uinnissa, niin siellä treenataan kilpailuja varten. Tuskinpa se lapsi oli niin hirveän innokas ja motivoitunut, kunhan vain tykkäsi uinnista. Hänelle sopi varmaan paremmin käydä perheensä kanssa polskimassa silloin tällöin.
Jonkin verran valmentaneena, voin sanoa, että on äärimmäisen vaikeaa valmentaa ryhmää, jonka tavoitteet eivät ole yhteneviä. Jos vaikka kilpavalmennusryhmässä 8 nuorta haluaa treenata tosissaan kilpailuihin ja 2 haluaa vain polskia ja pitää hauskaa, niin se sekoittaa pakkaa todella pahasti ja usein vie ne motivoituneetkin lapset mukaan härväykseen.
Kertoo myös jonkinlaisesta harhaisuuden asteesta uskoa vakaasti, että oma lapsensa olisi jokin kansainvälinen stara, jos vain ei olisi lopettanut lajia. Taekwondo-seurojakin on varmasti monenlaisia ja sitä treenausta ei voida räätälöidä jokaiselle lapselle erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poika pelaa omasta halustaan tennistä tai siis on pelannut yli 10 vuotta. Kulut nousivat siinä vaiheessa, kun alkoivat kisoihin osallistumiset. Toki meillä on vain yksi lapsi, mutta kai sekin vaatii yleensä harkintaa, että monelleko aiot jatkossa kustantaa mitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sivistää itseään, että on muitakin harrastuksia kuin urheilu. Yleensä älykkäimmät lapset ovat muissa kuin urheiluharrastuksissa. Toinen vaihtoehto ei ole jengiytyminen.
Ensinnäkin lapsena harrastettu tai harrastamatta jätetty liikunta vaikuttaa koko loppuelämän terveyteen. Lihakset ja luusto joko kehittyvät ja vahvistuvat kasvuiän loppuun mennessä tai eivät.
Gylddyrellissä harrastuksessa nuoruutensa viettänyt ei lukion loppuun mennessä poikkea ulkoiselta habitukseltaan juurikaan pleikkaa huoneessaan energiajuoman ja sipsien kera pelanneesta.
Aika harvassa "sivistävässä" harrastuksessa muodostuu sellaista yhteisöllisyyttä ja kaveripiiriä joka kantaa niiden vaikeiden teinivuosien yli jolloin kaikki lapsena aloitetut harrastukset lopetetaan.
Toki monissa yksilölajeissa on täsmälleen sama ongelma. Kuka jaksaa angstisena teininä lykkiä hikilaudoilla metsässä yksin räkä poskella. Meinasin pudota tuolilta kun näin jutusta mitä tämäkin "ilmainen" urheilu nykyään vanhemmille maksaa.
Ai sivistävissä harrastuksissa kuten teatterissa, kuorossa tai soittamisessa ei synny sosiaalisia suhteita? :D
Minä en ole ikinä käynyt liikuntaharrastuksissa. Lapsena leikittiin pihalla kaiket päivät, juostiin nattaa ja sellaista. Talvella laskettiin mäkeä kodin vieressä, luisteltiin ja hiihdettiin. Pyöräilin koulumatkat ja myös harrastuksiin ja huvikseen vaan. Jääkiekkoilijat näkyvät kulkevan hallille aina autolla välinekassien kanssa. Uin kesäisin kaiket päivät, tuntikausia. Kävelin todella paljon sekä kadulla että metsässä. Harrastukseni oli sellainen, jossa saatoin lähteä vaikka viikonloppuna pyörällä 10 km:n päähän. Jos itse halusin.
Minulla on edelleen samoja ystäviä kuin yläasteella. Ei siihen mitään harrastusta ole tarvittu.
Lapsen liikumisen rakentamisessa pihaleikkien ympärille on se ongelma, että ne alkavat loppumaan yleensä siinä 10 vuoden korvilla tai viimeistään yläasteelle siirryttäessä. Yläaste on kuitenkin todella kriittinen vaihe nuoren elämässä ja silloin toivoisi, että ei ajaudu vääriin porukoihin.
Lasten liikkumisen rakentamisessa tavoitteellisen harrastamisen ympärille on se ongelma, että kaiken vapaa-ajan käyttäminen yhden asian hiomiseen ja siinä kilpailemiseen ei useinkaan enää murrosiässä kiinnosta. Lisäksi monelle tulee fyysisiä vaivoja yksipuolisesta harjoittelusta ja loukkaantumisista, ja näidenkin takia voi olla lopettaminen edessä. Aikuisena ei aina edes pysty urheilemaan urheiluvammojen takia.
Yläkouluiässä myös seurat alkaa karsia osallistujia, eli he haluavat keskittyä siihen top10-ryhmään ja muut ohjataan poistumaan harrastuksesta. Tämä tulee monille yllätyksenä.
Tätä tapahtuu jopa aikaisemminkin, jo 5-6 luokkalaisille. Ihmetyttää, että eikö seuroille raha kelpaa. Meillä lähipiirissä kokemusta ulos savustamisesta jalkapallosta, uinnista ja kamppailulajeista.
Meidän poika lempattiin ulos taekwondosta, koska ei halunnut osallistua otteluihin. Siihen oli ihan terveydellinen peruste. Poikaa harmittaa edelleen, näin 10 vuotta myöhemmin, kun ei voinut sitä harreastusta jatkaa. Nyt katselin samaisen seuran nettisivuja ja siellä on nykyään mahdollista suuntautua joko otteluun tai "taito-osuuteen". Ja siinä taito-osuudessakin voi kilpailla halutessaan. Jostain syystä seuran johto ei hyväksynyt, että lapseni jättäisi ottelutreenit väliin. Ja olen ihan varma siitä, että jos poika olis saanut taekwondossa jatkaa, hän niittäisi seuralle mainetta voittamalla näitä taitokisoja varmaan ihan kansainvälisestikin.
Kaverin todella innokas ja motivoitunut lapsi potkittiin uintiseurasta ulos, koska ei halunnut osallistua kilpailuihin ja naapurin lapsi lopetti juuri jalkapallon, koska ei halunnut käydä 6 kertaa viikossa treeneissä, vaan halusi jatkaa tanssissa ja teaterissa myös.Kyllä seuroille varmaan kelpaa raha, mutta sinun pitää ymmärtää, että ryhmiä on erilaisia.
Jos lapsi on kilpavalmennusryhmässä uinnissa, niin siellä treenataan kilpailuja varten. Tuskinpa se lapsi oli niin hirveän innokas ja motivoitunut, kunhan vain tykkäsi uinnista. Hänelle sopi varmaan paremmin käydä perheensä kanssa polskimassa silloin tällöin.
Jonkin verran valmentaneena, voin sanoa, että on äärimmäisen vaikeaa valmentaa ryhmää, jonka tavoitteet eivät ole yhteneviä. Jos vaikka kilpavalmennusryhmässä 8 nuorta haluaa treenata tosissaan kilpailuihin ja 2 haluaa vain polskia ja pitää hauskaa, niin se sekoittaa pakkaa todella pahasti ja usein vie ne motivoituneetkin lapset mukaan härväykseen.
Kertoo myös jonkinlaisesta harhaisuuden asteesta uskoa vakaasti, että oma lapsensa olisi jokin kansainvälinen stara, jos vain ei olisi lopettanut lajia. Taekwondo-seurojakin on varmasti monenlaisia ja sitä treenausta ei voida räätälöidä jokaiselle lapselle erikseen.
Tuo on niin totta. Lasten jalkapallossa on todella tyypillistä, että treeneissä 90 % lapsista haluaisi harjoitella/pelata jalkapalloa ja sitten 10 % haluaa pitää jotain sirkusesitystä. Näitten lasten vanhemmat ovat sitten tyypillisesti niitä joiden mielestä "tärkeintä on, että kaikilla on hauskaa".
No joo, niin onkin, mutta kun se 90 % on äärimmäisen kyllästynyt katselemaan sitä jatkuvaa esitystä ja haluaisi päästä jo pelaamaan, mutta se yksi sankari päättikin potkia kaikkien pallot aidan yli ja vanhemmat naureskelevat sille kentän laidalla...
Vierailija kirjoitti:
, mutta monilla paikkakunnilla höntsäjoukkueet kuolevat pois, koska osallistujia ei riitä ja ei voida olettaa, että kaikki sitten mahtuisivat siihen tavoitteelliseen kilpajengiin, jos taidot tai harjoitusmotivaatio ei riitä
Todellisuus on monessa pienessä seurassa ja paikkakunnalla valitettavasti se että ei saada lajiin panostavia poikia tai tyttöjä kuin yhteen kilpajoukkueeseen.
Joka sekin hajoaa helposti viimeistään lukioiässä kun tyttö-/poikaystävät ja opiskelu alkaa dominoida monilla ajankäyttöä.
Yksikään seura ei kuitenkaan halua aktiivisesti ohjata ketään lopettamaan harrastusta kokonaan vaikka innostus ja ajankäyttö ei riitäkään kilpajoukkueen harjoitus- ja ottelutahtiin.
Tuollainenn on jonkun katkeran vanhemman tilitystä kun harrastus valittiin vanhempien kunnianhimon perusteella eikä lapsen kiinnostuksen tai liikunnallisten lahjojen mukaan ja piltin putoaminen kilparyhmästä otetaan verisenä provokaationa. Näitä on tullut nähtyä.
Valitettavasti junioriurheilussa tapahtuu myös paljon kaikkea ikävää, vaikka seuran arvot olisi virallisesti jotain ihan muuta. Tiedän kyllä esimerkkejä miten nuoria pelaajia on opastettu lopettamaan mutta tietenkään en lähde tänne mitään nimiä laittamaan.
Me maksamme tavoitteellisesti taitoluistelevan yläkoululaisen urheilusta yli 1400e kuussa eikä se vielä sisällä bensoja eikä ruokia. Ollaan tavallinen palkansaajaperhe ja on muitakin harrastavia lapsia. Tuskin kenestäkään kotimaisessa seuravalmennuksessa tulee huippuja mutta tässä lajissa maksaa valmennus ja jääaika ja leiritykset ja matkat.
N. 5000e seuran kausimaksut
N. 1000e seuralle kilpailumaksuja
Ulkomaan kisamatkat 1000e alkaen. Usein on useampi kilpailu.
Reilu 1000e luistimet ja terät. Luistimet kestää vuoden.
N. 1000e kisapuku ja ohjelma (ohjelmia ja pukuja on kaksi)
N. 6000e leiritykset (liiton, kotimaan, ulkomaan). Luistelijat on melkein koko kesän leireillä.
Vajaa 1000e kotimaan kisamatkojen yöpymiset.
Ynnä muut ekstrat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse lapsena ja nuorena urheillut tosissani ja omasta halustani pyrkinyt huipulle. Minulla on aika realistinen käsitys siitä, miten paljon se vaatii työtä eikä kaikista silti tule huippuja. Lapseni ei siis todellakaan urheile sen takia, että minä haluaisin siitä hänelle ammatin. Hän urheilee, koska kiinnostui lajista, kokeili ja se vei hänen sydämensä. Nyt treenejä on 4-5x viikossa. Laji on kallis, mutta meillä on siihen varaa. Ja sain itse aikanaan urheilusta niin paljon, että haluan tarjota saman lapselleni. Mutta jos lastani ei kiinnostaisi urheilla, sekin olisi ok. Pääasia, että hän on onnellinen ja saa tehdä elämässään asioita, joista nauttii.
Meidän lasten harrastuksiin kuluu 30 000 euroa vuodessa. Harrastuksia on joka päivälle. Melkein kaikilla on 2 harrastuskertaa joka päivä. Lapset nauttivat harrastuksistaan ja ovat kaikessa ikätasoaan parempia. Harrastuksissa on kavereita. Lapseni eivät tahdo keksiä mitään tekemistä naapurin lasten tai serkkujen kanssa. Harrastuksissa on ns. tasoistaan seuraa.
Ihmettelen vanhempia, jotka eivät viitsi panostaa lapsiinsa. Rehellisesti en edes pidä mitään lukemista, amatöörikerhoja tai pihalla touhuilua harrastuksina. Heistä tulee niitä ostarilla notkujia. Mun lapset tulevat hankkimaan ammatin yliopistosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
, mutta monilla paikkakunnilla höntsäjoukkueet kuolevat pois, koska osallistujia ei riitä ja ei voida olettaa, että kaikki sitten mahtuisivat siihen tavoitteelliseen kilpajengiin, jos taidot tai harjoitusmotivaatio ei riitä
Todellisuus on monessa pienessä seurassa ja paikkakunnalla valitettavasti se että ei saada lajiin panostavia poikia tai tyttöjä kuin yhteen kilpajoukkueeseen.
Joka sekin hajoaa helposti viimeistään lukioiässä kun tyttö-/poikaystävät ja opiskelu alkaa dominoida monilla ajankäyttöä.
Yksikään seura ei kuitenkaan halua aktiivisesti ohjata ketään lopettamaan harrastusta kokonaan vaikka innostus ja ajankäyttö ei riitäkään kilpajoukkueen harjoitus- ja ottelutahtiin.
Tuollainenn on jonkun katkeran vanhemman tilitystä kun harrastus valittiin vanhempien kunnianhimon perusteella eikä lapsen kiinnostuksen tai liikunnallisten lahjojen mukaan ja piltin putoaminen kilparyhmästä otetaan verisenä provokaationa. Näitä on tullut nähtyä.
Valitettavasti junioriurheilussa tapahtuu myös paljon kaikkea ikävää, vaikka seuran arvot olisi virallisesti jotain ihan muuta. Tiedän kyllä esimerkkejä miten nuoria pelaajia on opastettu lopettamaan mutta tietenkään en lähde tänne mitään nimiä laittamaan.
Kaikki lapset eivät vain sovi kaikkiin ryhmiin. Jos kyseessä on kilpajoukkue, niin kaikkien pitää sitoutua harjoittelemaan sen tasoisesti. Ei ole reilua muulle joukkueelle, jos yksi tulee vaan peleihin sähläämään käymättä treeneissä. Kaikissa kunnissa ei tietenkään ole kaikissa lajeissa joukkueita kaiken tasoisille nuorille ja se on ikävää, mutta sellainen se maailma nyt vaan on. Ei se toimi niinkään, että yksi nuori voi sabotoida koko joukkueen menestymismahdollisuudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sivistää itseään, että on muitakin harrastuksia kuin urheilu. Yleensä älykkäimmät lapset ovat muissa kuin urheiluharrastuksissa. Toinen vaihtoehto ei ole jengiytyminen.
Ensinnäkin lapsena harrastettu tai harrastamatta jätetty liikunta vaikuttaa koko loppuelämän terveyteen. Lihakset ja luusto joko kehittyvät ja vahvistuvat kasvuiän loppuun mennessä tai eivät.
Gylddyrellissä harrastuksessa nuoruutensa viettänyt ei lukion loppuun mennessä poikkea ulkoiselta habitukseltaan juurikaan pleikkaa huoneessaan energiajuoman ja sipsien kera pelanneesta.
Aika harvassa "sivistävässä" harrastuksessa muodostuu sellaista yhteisöllisyyttä ja kaveripiiriä joka kantaa niiden vaikeiden teinivuosien yli jolloin kaikki lapsena aloitetut harrastukset lopetetaan.
Toki monissa yksilölajeissa on täsmälleen sama ongelma. Kuka jaksaa angstisena teininä lykkiä hikilaudoilla metsässä yksin räkä poskella. Meinasin pudota tuolilta kun näin jutusta mitä tämäkin "ilmainen" urheilu nykyään vanhemmille maksaa.
Ai sivistävissä harrastuksissa kuten teatterissa, kuorossa tai soittamisessa ei synny sosiaalisia suhteita? :D
Minä en ole ikinä käynyt liikuntaharrastuksissa. Lapsena leikittiin pihalla kaiket päivät, juostiin nattaa ja sellaista. Talvella laskettiin mäkeä kodin vieressä, luisteltiin ja hiihdettiin. Pyöräilin koulumatkat ja myös harrastuksiin ja huvikseen vaan. Jääkiekkoilijat näkyvät kulkevan hallille aina autolla välinekassien kanssa. Uin kesäisin kaiket päivät, tuntikausia. Kävelin todella paljon sekä kadulla että metsässä. Harrastukseni oli sellainen, jossa saatoin lähteä vaikka viikonloppuna pyörällä 10 km:n päähän. Jos itse halusin.
Minulla on edelleen samoja ystäviä kuin yläasteella. Ei siihen mitään harrastusta ole tarvittu.
Lapsen liikumisen rakentamisessa pihaleikkien ympärille on se ongelma, että ne alkavat loppumaan yleensä siinä 10 vuoden korvilla tai viimeistään yläasteelle siirryttäessä. Yläaste on kuitenkin todella kriittinen vaihe nuoren elämässä ja silloin toivoisi, että ei ajaudu vääriin porukoihin.
Lasten liikkumisen rakentamisessa tavoitteellisen harrastamisen ympärille on se ongelma, että kaiken vapaa-ajan käyttäminen yhden asian hiomiseen ja siinä kilpailemiseen ei useinkaan enää murrosiässä kiinnosta. Lisäksi monelle tulee fyysisiä vaivoja yksipuolisesta harjoittelusta ja loukkaantumisista, ja näidenkin takia voi olla lopettaminen edessä. Aikuisena ei aina edes pysty urheilemaan urheiluvammojen takia.
Yläkouluiässä myös seurat alkaa karsia osallistujia, eli he haluavat keskittyä siihen top10-ryhmään ja muut ohjataan poistumaan harrastuksesta. Tämä tulee monille yllätyksenä.
Tätä tapahtuu jopa aikaisemminkin, jo 5-6 luokkalaisille. Ihmetyttää, että eikö seuroille raha kelpaa. Meillä lähipiirissä kokemusta ulos savustamisesta jalkapallosta, uinnista ja kamppailulajeista.
Meidän poika lempattiin ulos taekwondosta, koska ei halunnut osallistua otteluihin. Siihen oli ihan terveydellinen peruste. Poikaa harmittaa edelleen, näin 10 vuotta myöhemmin, kun ei voinut sitä harreastusta jatkaa. Nyt katselin samaisen seuran nettisivuja ja siellä on nykyään mahdollista suuntautua joko otteluun tai "taito-osuuteen". Ja siinä taito-osuudessakin voi kilpailla halutessaan. Jostain syystä seuran johto ei hyväksynyt, että lapseni jättäisi ottelutreenit väliin. Ja olen ihan varma siitä, että jos poika olis saanut taekwondossa jatkaa, hän niittäisi seuralle mainetta voittamalla näitä taitokisoja varmaan ihan kansainvälisestikin.
Kaverin todella innokas ja motivoitunut lapsi potkittiin uintiseurasta ulos, koska ei halunnut osallistua kilpailuihin ja naapurin lapsi lopetti juuri jalkapallon, koska ei halunnut käydä 6 kertaa viikossa treeneissä, vaan halusi jatkaa tanssissa ja teaterissa myös.Kyllä seuroille varmaan kelpaa raha, mutta sinun pitää ymmärtää, että ryhmiä on erilaisia.
Jos lapsi on kilpavalmennusryhmässä uinnissa, niin siellä treenataan kilpailuja varten. Tuskinpa se lapsi oli niin hirveän innokas ja motivoitunut, kunhan vain tykkäsi uinnista. Hänelle sopi varmaan paremmin käydä perheensä kanssa polskimassa silloin tällöin.
Jonkin verran valmentaneena, voin sanoa, että on äärimmäisen vaikeaa valmentaa ryhmää, jonka tavoitteet eivät ole yhteneviä. Jos vaikka kilpavalmennusryhmässä 8 nuorta haluaa treenata tosissaan kilpailuihin ja 2 haluaa vain polskia ja pitää hauskaa, niin se sekoittaa pakkaa todella pahasti ja usein vie ne motivoituneetkin lapset mukaan härväykseen.
Kertoo myös jonkinlaisesta harhaisuuden asteesta uskoa vakaasti, että oma lapsensa olisi jokin kansainvälinen stara, jos vain ei olisi lopettanut lajia. Taekwondo-seurojakin on varmasti monenlaisia ja sitä treenausta ei voida räätälöidä jokaiselle lapselle erikseen.
Erikoista, että peräti kahdeksan aidosti motivoitunutta lasta lähtisi säännönmukaisesti kahden häröilyyn mukaan. Hieman epäilyttää, kiinnostaakohan niitä kahdeksaa oikeasti.
Ja kun toisten harhaisuuden asteen puheeksi otit, niin voihan se olla, että itsekään et ole noissa tilanteissa ihan sellainen millaisena itsesi näet.
-eri, ohis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
, mutta monilla paikkakunnilla höntsäjoukkueet kuolevat pois, koska osallistujia ei riitä ja ei voida olettaa, että kaikki sitten mahtuisivat siihen tavoitteelliseen kilpajengiin, jos taidot tai harjoitusmotivaatio ei riitä
Todellisuus on monessa pienessä seurassa ja paikkakunnalla valitettavasti se että ei saada lajiin panostavia poikia tai tyttöjä kuin yhteen kilpajoukkueeseen.
Joka sekin hajoaa helposti viimeistään lukioiässä kun tyttö-/poikaystävät ja opiskelu alkaa dominoida monilla ajankäyttöä.
Yksikään seura ei kuitenkaan halua aktiivisesti ohjata ketään lopettamaan harrastusta kokonaan vaikka innostus ja ajankäyttö ei riitäkään kilpajoukkueen harjoitus- ja ottelutahtiin.
Tuollainenn on jonkun katkeran vanhemman tilitystä kun harrastus valittiin vanhempien kunnianhimon perusteella eikä lapsen kiinnostuksen tai liikunnallisten lahjojen mukaan ja piltin putoaminen kilparyhmästä otetaan verisenä provokaationa. Näitä on tullut nähtyä.
Valitettavasti junioriurheilussa tapahtuu myös paljon kaikkea ikävää, vaikka seuran arvot olisi virallisesti jotain ihan muuta. Tiedän kyllä esimerkkejä miten nuoria pelaajia on opastettu lopettamaan mutta tietenkään en lähde tänne mitään nimiä laittamaan.
Kyllä minäkin olen opastanut yhden lapsen lopettamaan lajin ainakin toistaiseksi. Aina sille ei vain voi mitään.
Vedän kiipeilyjunnuja ja yksi lapsi vaaransi härväyksellään koko ryhmän. Kiipeily on turvallinen laji, jos siinä toimitaan ohjeiden mukaan, mutta totta kai riskit ovat isot, jos turvallisuusohjeita ei noudateta. Onnettomuus voi helposti olla kuollettava, jos tiputaan lattialle katonrajasta.
Tällaisessa ryhmässä yksi lapsi voi käytöksellään sitoa ohjaajan käytännössä kokonaan huolehtimaan, ettei hän pääse hengestään ja koko muu ryhmä jää oman onnensa nojaan. En ole lääkäri, eli en nyt ala diagnosoimaan, mutta sanotaanko, että en olisi kovin yllättynyt, jos löytyisi jokin kirjainyhdistelmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sivistää itseään, että on muitakin harrastuksia kuin urheilu. Yleensä älykkäimmät lapset ovat muissa kuin urheiluharrastuksissa. Toinen vaihtoehto ei ole jengiytyminen.
Ensinnäkin lapsena harrastettu tai harrastamatta jätetty liikunta vaikuttaa koko loppuelämän terveyteen. Lihakset ja luusto joko kehittyvät ja vahvistuvat kasvuiän loppuun mennessä tai eivät.
Gylddyrellissä harrastuksessa nuoruutensa viettänyt ei lukion loppuun mennessä poikkea ulkoiselta habitukseltaan juurikaan pleikkaa huoneessaan energiajuoman ja sipsien kera pelanneesta.
Aika harvassa "sivistävässä" harrastuksessa muodostuu sellaista yhteisöllisyyttä ja kaveripiiriä joka kantaa niiden vaikeiden teinivuosien yli jolloin kaikki lapsena aloitetut harrastukset lopetetaan.
Toki monissa yksilölajeissa on täsmälleen sama ongelma. Kuka jaksaa angstisena teininä lykkiä hikilaudoilla metsässä yksin räkä poskella. Meinasin pudota tuolilta kun näin jutusta mitä tämäkin "ilmainen" urheilu nykyään vanhemmille maksaa.
Ai sivistävissä harrastuksissa kuten teatterissa, kuorossa tai soittamisessa ei synny sosiaalisia suhteita? :D
Minä en ole ikinä käynyt liikuntaharrastuksissa. Lapsena leikittiin pihalla kaiket päivät, juostiin nattaa ja sellaista. Talvella laskettiin mäkeä kodin vieressä, luisteltiin ja hiihdettiin. Pyöräilin koulumatkat ja myös harrastuksiin ja huvikseen vaan. Jääkiekkoilijat näkyvät kulkevan hallille aina autolla välinekassien kanssa. Uin kesäisin kaiket päivät, tuntikausia. Kävelin todella paljon sekä kadulla että metsässä. Harrastukseni oli sellainen, jossa saatoin lähteä vaikka viikonloppuna pyörällä 10 km:n päähän. Jos itse halusin.
Minulla on edelleen samoja ystäviä kuin yläasteella. Ei siihen mitään harrastusta ole tarvittu.
Lapsen liikumisen rakentamisessa pihaleikkien ympärille on se ongelma, että ne alkavat loppumaan yleensä siinä 10 vuoden korvilla tai viimeistään yläasteelle siirryttäessä. Yläaste on kuitenkin todella kriittinen vaihe nuoren elämässä ja silloin toivoisi, että ei ajaudu vääriin porukoihin.
Lasten liikkumisen rakentamisessa tavoitteellisen harrastamisen ympärille on se ongelma, että kaiken vapaa-ajan käyttäminen yhden asian hiomiseen ja siinä kilpailemiseen ei useinkaan enää murrosiässä kiinnosta. Lisäksi monelle tulee fyysisiä vaivoja yksipuolisesta harjoittelusta ja loukkaantumisista, ja näidenkin takia voi olla lopettaminen edessä. Aikuisena ei aina edes pysty urheilemaan urheiluvammojen takia.
Yläkouluiässä myös seurat alkaa karsia osallistujia, eli he haluavat keskittyä siihen top10-ryhmään ja muut ohjataan poistumaan harrastuksesta. Tämä tulee monille yllätyksenä.
Tätä tapahtuu jopa aikaisemminkin, jo 5-6 luokkalaisille. Ihmetyttää, että eikö seuroille raha kelpaa. Meillä lähipiirissä kokemusta ulos savustamisesta jalkapallosta, uinnista ja kamppailulajeista.
Meidän poika lempattiin ulos taekwondosta, koska ei halunnut osallistua otteluihin. Siihen oli ihan terveydellinen peruste. Poikaa harmittaa edelleen, näin 10 vuotta myöhemmin, kun ei voinut sitä harreastusta jatkaa. Nyt katselin samaisen seuran nettisivuja ja siellä on nykyään mahdollista suuntautua joko otteluun tai "taito-osuuteen". Ja siinä taito-osuudessakin voi kilpailla halutessaan. Jostain syystä seuran johto ei hyväksynyt, että lapseni jättäisi ottelutreenit väliin. Ja olen ihan varma siitä, että jos poika olis saanut taekwondossa jatkaa, hän niittäisi seuralle mainetta voittamalla näitä taitokisoja varmaan ihan kansainvälisestikin.
Kaverin todella innokas ja motivoitunut lapsi potkittiin uintiseurasta ulos, koska ei halunnut osallistua kilpailuihin ja naapurin lapsi lopetti juuri jalkapallon, koska ei halunnut käydä 6 kertaa viikossa treeneissä, vaan halusi jatkaa tanssissa ja teaterissa myös.Kyllä seuroille varmaan kelpaa raha, mutta sinun pitää ymmärtää, että ryhmiä on erilaisia.
Jos lapsi on kilpavalmennusryhmässä uinnissa, niin siellä treenataan kilpailuja varten. Tuskinpa se lapsi oli niin hirveän innokas ja motivoitunut, kunhan vain tykkäsi uinnista. Hänelle sopi varmaan paremmin käydä perheensä kanssa polskimassa silloin tällöin.
Jonkin verran valmentaneena, voin sanoa, että on äärimmäisen vaikeaa valmentaa ryhmää, jonka tavoitteet eivät ole yhteneviä. Jos vaikka kilpavalmennusryhmässä 8 nuorta haluaa treenata tosissaan kilpailuihin ja 2 haluaa vain polskia ja pitää hauskaa, niin se sekoittaa pakkaa todella pahasti ja usein vie ne motivoituneetkin lapset mukaan härväykseen.
Kertoo myös jonkinlaisesta harhaisuuden asteesta uskoa vakaasti, että oma lapsensa olisi jokin kansainvälinen stara, jos vain ei olisi lopettanut lajia. Taekwondo-seurojakin on varmasti monenlaisia ja sitä treenausta ei voida räätälöidä jokaiselle lapselle erikseen.
Erikoista, että peräti kahdeksan aidosti motivoitunutta lasta lähtisi säännönmukaisesti kahden häröilyyn mukaan. Hieman epäilyttää, kiinnostaakohan niitä kahdeksaa oikeasti.
Ja kun toisten harhaisuuden asteen puheeksi otit, niin voihan se olla, että itsekään et ole noissa tilanteissa ihan sellainen millaisena itsesi näet.
-eri, ohis.
Eivät ne kaikki välttämättä siihen mukaan lähdekään, mutta kun puhutaan lapsiryhmistä, niin aina on mukana niitä, jotka seuraavat äänekkäimpiä/ryhmän johtajia. Jos ne härhäävät, niin seuraajatkin härväävät, jos ne pelaavat ohjeiden mukaan, niin seuraajatkin pelaavat. Jos et tunnista tätä ilmiötä, et selkeästi ole ollut ikinä lapsiryhmien kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
, mutta monilla paikkakunnilla höntsäjoukkueet kuolevat pois, koska osallistujia ei riitä ja ei voida olettaa, että kaikki sitten mahtuisivat siihen tavoitteelliseen kilpajengiin, jos taidot tai harjoitusmotivaatio ei riitä
Todellisuus on monessa pienessä seurassa ja paikkakunnalla valitettavasti se että ei saada lajiin panostavia poikia tai tyttöjä kuin yhteen kilpajoukkueeseen.
Joka sekin hajoaa helposti viimeistään lukioiässä kun tyttö-/poikaystävät ja opiskelu alkaa dominoida monilla ajankäyttöä.
Yksikään seura ei kuitenkaan halua aktiivisesti ohjata ketään lopettamaan harrastusta kokonaan vaikka innostus ja ajankäyttö ei riitäkään kilpajoukkueen harjoitus- ja ottelutahtiin.
Tuollainenn on jonkun katkeran vanhemman tilitystä kun harrastus valittiin vanhempien kunnianhimon perusteella eikä lapsen kiinnostuksen tai liikunnallisten lahjojen mukaan ja piltin putoaminen kilparyhmästä otetaan verisenä provokaationa. Näitä on tullut nähtyä.
Valitettavasti junioriurheilussa tapahtuu myös paljon kaikkea ikävää, vaikka seuran arvot olisi virallisesti jotain ihan muuta. Tiedän kyllä esimerkkejä miten nuoria pelaajia on opastettu lopettamaan mutta tietenkään en lähde tänne mitään nimiä laittamaan.
Kaikki lapset eivät vain sovi kaikkiin ryhmiin. Jos kyseessä on kilpajoukkue, niin kaikkien pitää sitoutua harjoittelemaan sen tasoisesti. Ei ole reilua muulle joukkueelle, jos yksi tulee vaan peleihin sähläämään käymättä treeneissä. Kaikissa kunnissa ei tietenkään ole kaikissa lajeissa joukkueita kaiken tasoisille nuorille ja se on ikävää, mutta sellainen se maailma nyt vaan on. Ei se toimi niinkään, että yksi nuori voi sabotoida koko joukkueen menestymismahdollisuudet.
Lasten ikäluokat pienenevät tässä kymmenen vuoden sisällä niin radikaalisti, että aika moni seura joutuu yhdistelemään nykyistä enemmän eri tasoisia lapsia tai sitten yksinkertaisesti pistämään pillit pussiin. Tämä rahakysymys nopeuttaa vääjäämätöntä kehitystä. Toivottavasti myös yhteiskunta suuntaa rahavirtansa ennen kaikkea matalan kynnyksen toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sivistää itseään, että on muitakin harrastuksia kuin urheilu. Yleensä älykkäimmät lapset ovat muissa kuin urheiluharrastuksissa. Toinen vaihtoehto ei ole jengiytyminen.
Ensinnäkin lapsena harrastettu tai harrastamatta jätetty liikunta vaikuttaa koko loppuelämän terveyteen. Lihakset ja luusto joko kehittyvät ja vahvistuvat kasvuiän loppuun mennessä tai eivät.
Gylddyrellissä harrastuksessa nuoruutensa viettänyt ei lukion loppuun mennessä poikkea ulkoiselta habitukseltaan juurikaan pleikkaa huoneessaan energiajuoman ja sipsien kera pelanneesta.
Aika harvassa "sivistävässä" harrastuksessa muodostuu sellaista yhteisöllisyyttä ja kaveripiiriä joka kantaa niiden vaikeiden teinivuosien yli jolloin kaikki lapsena aloitetut harrastukset lopetetaan.
Toki monissa yksilölajeissa on täsmälleen sama ongelma. Kuka jaksaa angstisena teininä lykkiä hikilaudoilla metsässä yksin räkä poskella. Meinasin pudota tuolilta kun näin jutusta mitä tämäkin "ilmainen" urheilu nykyään vanhemmille maksaa.
Ai sivistävissä harrastuksissa kuten teatterissa, kuorossa tai soittamisessa ei synny sosiaalisia suhteita? :D
Minä en ole ikinä käynyt liikuntaharrastuksissa. Lapsena leikittiin pihalla kaiket päivät, juostiin nattaa ja sellaista. Talvella laskettiin mäkeä kodin vieressä, luisteltiin ja hiihdettiin. Pyöräilin koulumatkat ja myös harrastuksiin ja huvikseen vaan. Jääkiekkoilijat näkyvät kulkevan hallille aina autolla välinekassien kanssa. Uin kesäisin kaiket päivät, tuntikausia. Kävelin todella paljon sekä kadulla että metsässä. Harrastukseni oli sellainen, jossa saatoin lähteä vaikka viikonloppuna pyörällä 10 km:n päähän. Jos itse halusin.
Minulla on edelleen samoja ystäviä kuin yläasteella. Ei siihen mitään harrastusta ole tarvittu.
Lapsen liikumisen rakentamisessa pihaleikkien ympärille on se ongelma, että ne alkavat loppumaan yleensä siinä 10 vuoden korvilla tai viimeistään yläasteelle siirryttäessä. Yläaste on kuitenkin todella kriittinen vaihe nuoren elämässä ja silloin toivoisi, että ei ajaudu vääriin porukoihin.
Lasten liikkumisen rakentamisessa tavoitteellisen harrastamisen ympärille on se ongelma, että kaiken vapaa-ajan käyttäminen yhden asian hiomiseen ja siinä kilpailemiseen ei useinkaan enää murrosiässä kiinnosta. Lisäksi monelle tulee fyysisiä vaivoja yksipuolisesta harjoittelusta ja loukkaantumisista, ja näidenkin takia voi olla lopettaminen edessä. Aikuisena ei aina edes pysty urheilemaan urheiluvammojen takia.
Yläkouluiässä myös seurat alkaa karsia osallistujia, eli he haluavat keskittyä siihen top10-ryhmään ja muut ohjataan poistumaan harrastuksesta. Tämä tulee monille yllätyksenä.
Tätä tapahtuu jopa aikaisemminkin, jo 5-6 luokkalaisille. Ihmetyttää, että eikö seuroille raha kelpaa. Meillä lähipiirissä kokemusta ulos savustamisesta jalkapallosta, uinnista ja kamppailulajeista.
Meidän poika lempattiin ulos taekwondosta, koska ei halunnut osallistua otteluihin. Siihen oli ihan terveydellinen peruste. Poikaa harmittaa edelleen, näin 10 vuotta myöhemmin, kun ei voinut sitä harreastusta jatkaa. Nyt katselin samaisen seuran nettisivuja ja siellä on nykyään mahdollista suuntautua joko otteluun tai "taito-osuuteen". Ja siinä taito-osuudessakin voi kilpailla halutessaan. Jostain syystä seuran johto ei hyväksynyt, että lapseni jättäisi ottelutreenit väliin. Ja olen ihan varma siitä, että jos poika olis saanut taekwondossa jatkaa, hän niittäisi seuralle mainetta voittamalla näitä taitokisoja varmaan ihan kansainvälisestikin.
Kaverin todella innokas ja motivoitunut lapsi potkittiin uintiseurasta ulos, koska ei halunnut osallistua kilpailuihin ja naapurin lapsi lopetti juuri jalkapallon, koska ei halunnut käydä 6 kertaa viikossa treeneissä, vaan halusi jatkaa tanssissa ja teaterissa myös.Kyllä seuroille varmaan kelpaa raha, mutta sinun pitää ymmärtää, että ryhmiä on erilaisia.
Jos lapsi on kilpavalmennusryhmässä uinnissa, niin siellä treenataan kilpailuja varten. Tuskinpa se lapsi oli niin hirveän innokas ja motivoitunut, kunhan vain tykkäsi uinnista. Hänelle sopi varmaan paremmin käydä perheensä kanssa polskimassa silloin tällöin.
Jonkin verran valmentaneena, voin sanoa, että on äärimmäisen vaikeaa valmentaa ryhmää, jonka tavoitteet eivät ole yhteneviä. Jos vaikka kilpavalmennusryhmässä 8 nuorta haluaa treenata tosissaan kilpailuihin ja 2 haluaa vain polskia ja pitää hauskaa, niin se sekoittaa pakkaa todella pahasti ja usein vie ne motivoituneetkin lapset mukaan härväykseen.
Kertoo myös jonkinlaisesta harhaisuuden asteesta uskoa vakaasti, että oma lapsensa olisi jokin kansainvälinen stara, jos vain ei olisi lopettanut lajia. Taekwondo-seurojakin on varmasti monenlaisia ja sitä treenausta ei voida räätälöidä jokaiselle lapselle erikseen.
Erikoista, että peräti kahdeksan aidosti motivoitunutta lasta lähtisi säännönmukaisesti kahden häröilyyn mukaan. Hieman epäilyttää, kiinnostaakohan niitä kahdeksaa oikeasti.
Ja kun toisten harhaisuuden asteen puheeksi otit, niin voihan se olla, että itsekään et ole noissa tilanteissa ihan sellainen millaisena itsesi näet.
-eri, ohis.
Eivät ne kaikki välttämättä siihen mukaan lähdekään, mutta kun puhutaan lapsiryhmistä, niin aina on mukana niitä, jotka seuraavat äänekkäimpiä/ryhmän johtajia. Jos ne härhäävät, niin seuraajatkin härväävät, jos ne pelaavat ohjeiden mukaan, niin seuraajatkin pelaavat. Jos et tunnista tätä ilmiötä, et selkeästi ole ollut ikinä lapsiryhmien kanssa tekemisissä.
Ilmiö on tuttu. Mutta aika harvoin taitaa olla tilanne niin surullinen, että lapset pitävät johtajanaan sitä ryhmän ainoaa motivaatiotonta häröilijää aikuisen valmentajan sijasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Summa varmaan puolittuisi, jos peli- ja leirimatkat tehtäisiin kimppakyydeillä ja majoituttaisiin salimajoituksessa tai edes leirikeskus- tai retkeilymajatyyppisessa majoituksessa hotellien sijaan. Aika paljon kuluista on aikuisten mukavuudenhalun syytä.
Toinen ongelma on sitten, että junioritoiminnalla käytännössä rahoitetaan aikuisten edustusjoukkueiden toimintaa. Tätähän mikään seura ei myönnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
, mutta monilla paikkakunnilla höntsäjoukkueet kuolevat pois, koska osallistujia ei riitä ja ei voida olettaa, että kaikki sitten mahtuisivat siihen tavoitteelliseen kilpajengiin, jos taidot tai harjoitusmotivaatio ei riitä
Todellisuus on monessa pienessä seurassa ja paikkakunnalla valitettavasti se että ei saada lajiin panostavia poikia tai tyttöjä kuin yhteen kilpajoukkueeseen.
Joka sekin hajoaa helposti viimeistään lukioiässä kun tyttö-/poikaystävät ja opiskelu alkaa dominoida monilla ajankäyttöä.
Yksikään seura ei kuitenkaan halua aktiivisesti ohjata ketään lopettamaan harrastusta kokonaan vaikka innostus ja ajankäyttö ei riitäkään kilpajoukkueen harjoitus- ja ottelutahtiin.
Tuollainenn on jonkun katkeran vanhemman tilitystä kun harrastus valittiin vanhempien kunnianhimon perusteella eikä lapsen kiinnostuksen tai liikunnallisten lahjojen mukaan ja piltin putoaminen kilparyhmästä otetaan verisenä provokaationa. Näitä on tullut nähtyä.
Valitettavasti junioriurheilussa tapahtuu myös paljon kaikkea ikävää, vaikka seuran arvot olisi virallisesti jotain ihan muuta. Tiedän kyllä esimerkkejä miten nuoria pelaajia on opastettu lopettamaan mutta tietenkään en lähde tänne mitään nimiä laittamaan.
Kaikki lapset eivät vain sovi kaikkiin ryhmiin. Jos kyseessä on kilpajoukkue, niin kaikkien pitää sitoutua harjoittelemaan sen tasoisesti. Ei ole reilua muulle joukkueelle, jos yksi tulee vaan peleihin sähläämään käymättä treeneissä. Kaikissa kunnissa ei tietenkään ole kaikissa lajeissa joukkueita kaiken tasoisille nuorille ja se on ikävää, mutta sellainen se maailma nyt vaan on. Ei se toimi niinkään, että yksi nuori voi sabotoida koko joukkueen menestymismahdollisuudet.
Kysehän ei siis ole ollut mistään sähläämisestä yms, vaan ihan siitä, että taitotaso ei riitä valmennukselle. Se on ihan luonnollinen asia. Jotkut joukkueet aloittavat tämän karsinnan vaan valitettavan aikaisin, eikä se palaute tule lapselle ikätason mukaisesti. Jos on valmentanut pitkään 18-vuotiaita, ei ehkä osaa kommunikoida 13-vuotiaiden kanssa. Kommentoin tätä vaan ihan sen takia, kun väitettiin että tällaista ei tapahdu. Olen itsekin kuullut valmentajan suusta, että osan ei pitäisi pelata yhtään missään.
Näin se on aina ollut. Monet luokkiksista harrasti ratsastusta tai taitoluistelua. Me oltiin köyhiä ja harrastin yleisurheilua. En ollut koskaan katkera tästä. Vanhemmatkaan ei maininneet asiasta. Ihan tasapainoinen musta tuli.
Vierailija kirjoitti:
Summa varmaan puolittuisi, jos peli- ja leirimatkat tehtäisiin kimppakyydeillä ja majoituttaisiin salimajoituksessa tai edes leirikeskus- tai retkeilymajatyyppisessa majoituksessa hotellien sijaan. Aika paljon kuluista on aikuisten mukavuudenhalun syytä.
Toinen ongelma on sitten, että junioritoiminnalla käytännössä rahoitetaan aikuisten edustusjoukkueiden toimintaa. Tätähän mikään seura ei myönnä.
Tästä on jo aikaisemmin ollut keskustelua joko tässä tai toisessa ketjussa. Itse olen ollut joukkueen rahojen kanssa tekemisissä ja yhtään niistä rahoista ei mennyt edustukselle. Useinhan edustus toimii osakeyhtiönä ja juniorit on ry. Jos joku haluaa maksaa seuralle ilman tarkkaa tietoa rahojen käytöstä, on se hänen oma ongelmansa.
Testattiin joskus tuota kimppakyytiä. Ei siinä paljon säästöä tullut kun tarvittiin monta autoa ja peräkärryjä. Hotelleista saa myös helpommin ruuat (kaikki vaihtoehdot on testattu ;).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summa varmaan puolittuisi, jos peli- ja leirimatkat tehtäisiin kimppakyydeillä ja majoituttaisiin salimajoituksessa tai edes leirikeskus- tai retkeilymajatyyppisessa majoituksessa hotellien sijaan. Aika paljon kuluista on aikuisten mukavuudenhalun syytä.
Toinen ongelma on sitten, että junioritoiminnalla käytännössä rahoitetaan aikuisten edustusjoukkueiden toimintaa. Tätähän mikään seura ei myönnä.
Tästä on jo aikaisemmin ollut keskustelua joko tässä tai toisessa ketjussa. Itse olen ollut joukkueen rahojen kanssa tekemisissä ja yhtään niistä rahoista ei mennyt edustukselle. Useinhan edustus toimii osakeyhtiönä ja juniorit on ry. Jos joku haluaa maksaa seuralle ilman tarkkaa tietoa rahojen käytöstä, on se hänen oma ongelmansa.
Testattiin joskus tuota kimppakyytiä. Ei siinä paljon säästöä tullut kun tarvittiin monta autoa ja peräkärryjä. Hotelleista saa myös helpommin ruuat (kaikki vaihtoehdot on testattu ;).
Ei tule paljon säästöä, vaikka mentäisiin kimppakyydeillä? Ei tule paljon säästöä, vaikka vaihdettaisiin hotellit lattiamajoitukseen? Ei tule paljon säästöä, vaikka vähennettäisiin pakollisia vaateostoksia?
Pakko kai se sitten on kaikessa mennä kalleimman mukaan, jos vähästä säästöstä ei ole mihinkään.
Lapsi kävi ratsastamassa 20 €/h. Noin 1-2 kertaa viikossa. Ei ollut kilparatsastusta. Pääkaupunkiseudulla kaikesta saa kallista.
Alue: Aihe vapaa
Tätä tapahtuu jopa aikaisemminkin, jo 5-6 luokkalaisille. Ihmetyttää, että eikö seuroille raha kelpaa. Meillä lähipiirissä kokemusta ulos savustamisesta jalkapallosta, uinnista ja kamppailulajeista.
Meidän poika lempattiin ulos taekwondosta, koska ei halunnut osallistua otteluihin. Siihen oli ihan terveydellinen peruste. Poikaa harmittaa edelleen, näin 10 vuotta myöhemmin, kun ei voinut sitä harreastusta jatkaa. Nyt katselin samaisen seuran nettisivuja ja siellä on nykyään mahdollista suuntautua joko otteluun tai "taito-osuuteen". Ja siinä taito-osuudessakin voi kilpailla halutessaan. Jostain syystä seuran johto ei hyväksynyt, että lapseni jättäisi ottelutreenit väliin. Ja olen ihan varma siitä, että jos poika olis saanut taekwondossa jatkaa, hän niittäisi seuralle mainetta voittamalla näitä taitokisoja varmaan ihan kansainvälisestikin.
Kaverin todella innokas ja motivoitunut lapsi potkittiin uintiseurasta ulos, koska ei halunnut osallistua kilpailuihin ja naapurin lapsi lopetti juuri jalkapallon, koska ei halunnut käydä 6 kertaa viikossa treeneissä, vaan halusi jatkaa tanssissa ja teaterissa myös.