Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitääkö nuo IS luvut lasten harrastusmaksuista paikkansa?
09.03.2023 |
Jääkiekko 8000e/v, taitoluistelu 12000e/v ja kilparatsastus 30000e/v. Jutun mukaan harrastusmaksut ovat nousseet rajusti ja että moni laji alkaa olla rikkaiden etuoikeus.
Ihmettelen, kun esim 10k nettorahan eteen on joutunut maksamaan aika paljon veroja, ja varmasti perheellä, jolla on varaa laittaa kymppitonni vuodessa lapsen harrastukseen, on muitakin kalliita menoja, iso talo, autot, ehkä toinenkin harrastava lapsi jne. Eli pitää varmaan olla miljonääri, että on tuollaiseen varaa? Joku on aina toista rikkaampi, mutta tuntuu olevan aika yleinen laji tuo jääkiekko, joten vaikea uskoa, että 8000e/v olisi mitenkään yleinen hinta. Vai maksavatko rikkaat vanhemmat veronsa muualle kuin Suomeen, kun tuolla tavalla raha riittää elämiseen? :)
Kommentit (241)
Yläkouluiässä myös seurat alkaa karsia osallistujia, eli he haluavat keskittyä siihen top10-ryhmään ja muut ohjataan poistumaan harrastuksesta. Tämä tulee monille yllätyksenä.
Eivät todellakaan karsi. Lähes kaikki urheiluseurat ovat riippuvaisia junnujoulkueiden vanhemmilta keräämistä maksuista.
Meidänkin lastemme jalkapalloseuralla on vielä lukioikäisillekin kolme eri tasojoukkuetta SM-joukkueesta höntsäporukkaan.
Kilparyhmästä ohjataan jo ala-asteella vähemmän haastavaan tasoryhmään jos tulee treeneihin vain silloin tällöin ja lähinnä hölisemään kavereiden kanssa eivätkä nämä ottelu- ja turnausmatkat hirveästi nappaa kun on muutakin tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheen tulot 350 000€/ v ja kyllä tuntuu kalliilta yhden lapsen kilpavoimistelu ja toisen lätkä. Yhteensä useita tuhansia/ kausi.
Vierailija kirjoitti:
Yläkouluiässä myös seurat alkaa karsia osallistujia, eli he haluavat keskittyä siihen top10-ryhmään ja muut ohjataan poistumaan harrastuksesta. Tämä tulee monille yllätyksenä.
Eivät todellakaan karsi. Lähes kaikki urheiluseurat ovat riippuvaisia junnujoulkueiden vanhemmilta keräämistä maksuista.
Meidänkin lastemme jalkapalloseuralla on vielä lukioikäisillekin kolme eri tasojoukkuetta SM-joukkueesta höntsäporukkaan.
Kilparyhmästä ohjataan jo ala-asteella vähemmän haastavaan tasoryhmään jos tulee treeneihin vain silloin tällöin ja lähinnä hölisemään kavereiden kanssa eivätkä nämä ottelu- ja turnausmatkat hirveästi nappaa kun on muutakin tekemistä.
No todellakin karsivat. Nuoria poistetaan vuosittain joukkueesta, eikä heidän jatkonsa kiinnosta, koska eivät ole tulevia huippu-urheilijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sivistää itseään, että on muitakin harrastuksia kuin urheilu. Yleensä älykkäimmät lapset ovat muissa kuin urheiluharrastuksissa. Toinen vaihtoehto ei ole jengiytyminen.
Ensinnäkin lapsena harrastettu tai harrastamatta jätetty liikunta vaikuttaa koko loppuelämän terveyteen. Lihakset ja luusto joko kehittyvät ja vahvistuvat kasvuiän loppuun mennessä tai eivät.
Gylddyrellissä harrastuksessa nuoruutensa viettänyt ei lukion loppuun mennessä poikkea ulkoiselta habitukseltaan juurikaan pleikkaa huoneessaan energiajuoman ja sipsien kera pelanneesta.
Aika harvassa "sivistävässä" harrastuksessa muodostuu sellaista yhteisöllisyyttä ja kaveripiiriä joka kantaa niiden vaikeiden teinivuosien yli jolloin kaikki lapsena aloitetut harrastukset lopetetaan.
Toki monissa yksilölajeissa on täsmälleen sama ongelma. Kuka jaksaa angstisena teininä lykkiä hikilaudoilla metsässä yksin räkä poskella. Meinasin pudota tuolilta kun näin jutusta mitä tämäkin "ilmainen" urheilu nykyään vanhemmille maksaa.
Ai sivistävissä harrastuksissa kuten teatterissa, kuorossa tai soittamisessa ei synny sosiaalisia suhteita? :D
Minä en ole ikinä käynyt liikuntaharrastuksissa. Lapsena leikittiin pihalla kaiket päivät, juostiin nattaa ja sellaista. Talvella laskettiin mäkeä kodin vieressä, luisteltiin ja hiihdettiin. Pyöräilin koulumatkat ja myös harrastuksiin ja huvikseen vaan. Jääkiekkoilijat näkyvät kulkevan hallille aina autolla välinekassien kanssa. Uin kesäisin kaiket päivät, tuntikausia. Kävelin todella paljon sekä kadulla että metsässä. Harrastukseni oli sellainen, jossa saatoin lähteä vaikka viikonloppuna pyörällä 10 km:n päähän. Jos itse halusin.
Minulla on edelleen samoja ystäviä kuin yläasteella. Ei siihen mitään harrastusta ole tarvittu.
Lapsen liikumisen rakentamisessa pihaleikkien ympärille on se ongelma, että ne alkavat loppumaan yleensä siinä 10 vuoden korvilla tai viimeistään yläasteelle siirryttäessä. Yläaste on kuitenkin todella kriittinen vaihe nuoren elämässä ja silloin toivoisi, että ei ajaudu vääriin porukoihin.
Minä rupesin vasta yläasteikäisenä esimerkiksi kulkemaan pyörällä eri puolille kaupunkia. Nämä "tavoitteelliset harrastajat" kuskataan autolla sinne harrastuksiin.
Tavoitteellisessa harrastamisessa on se ongelma, että kun kaikki toiminta on ohjattua sekä koulussa että vapaa-ajalla ja kaikki ryhmät ulkopuolelta koottuja, niin ei osata itse keksiä tekemistä tai tutustua ihmisiin omatoimisesti. Samalla tulee hukattua lapsuus ja nuoruus treeneissä.
On myös epäekologista ja rahan haaskausta, että pitää rakentaa halleja ja tehdä automatkoja lähiliikunnan sijaan.
Sinä fillaroit jonnekin 15 min istuksimaan jossain ja toinen tyyppi viedään autolla tekemään 2 h treeni ja sä kuvittelet olevasi se urheilullinen tyyppi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kunniallinen ja lainkuuliainen työssäkävijä minustakin tuli, vaikka ei todellakaan mitään maksullista harrastusta olisi voinut edes unelmissaan harrastaa.
Pihalle piirrettiin ruutuhyppelyä vaten ruutuja ym ilmaista urheiltiin. Juostiin metsissä, rakennettiin lumiukkoja ja käytiin uimassa ym.
Polkypyörään sain teininä rahat, kun kävin mansikoita poimimassa kahtena kesänä.
Juu, sama. Mietin vain, että mikä on se hyöty, jota haetaan, kun maksetaan tuollaisia summia? Onko vain tarkoituksena verkostoitua muiden rikkaiden kanssa? Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka suuri % nuista lapsista sitten menestyy lajissaan ja tienaa sillä vanhempiensa menettämät rahat korkojen kera takaisin, ja niin, että itsensäkin elättää leveästi.
Ap
Miksi harrastuksesta pitäisi välttämättä tulla ammatti, tai miksi sen pitäisi maksaa itsensä takaisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yläkouluiässä myös seurat alkaa karsia osallistujia, eli he haluavat keskittyä siihen top10-ryhmään ja muut ohjataan poistumaan harrastuksesta. Tämä tulee monille yllätyksenä.
Eivät todellakaan karsi. Lähes kaikki urheiluseurat ovat riippuvaisia junnujoulkueiden vanhemmilta keräämistä maksuista.
Meidänkin lastemme jalkapalloseuralla on vielä lukioikäisillekin kolme eri tasojoukkuetta SM-joukkueesta höntsäporukkaan.
Kilparyhmästä ohjataan jo ala-asteella vähemmän haastavaan tasoryhmään jos tulee treeneihin vain silloin tällöin ja lähinnä hölisemään kavereiden kanssa eivätkä nämä ottelu- ja turnausmatkat hirveästi nappaa kun on muutakin tekemistä.
No todellakin karsivat. Nuoria poistetaan vuosittain joukkueesta, eikä heidän jatkonsa kiinnosta, koska eivät ole tulevia huippu-urheilijoita.
Täällä löytyy futiksessa A-junnuille asti kilpa, haaste ja "tosissaan höntsäävien" ryhmä.
Tosissaan höntsäävät ovat sitä sakkia, jotka haluavat säntillistä ohjattua treeniä 2-3 krt viikko plus peli, mutta pienemmällä intensiteetillä kuin nuo kaksi muuta ryhmää. Mutta tästäkin sakista putoaa jos ei käy treeneissä säännöllisesti. Nuoremmissa ikäluokissa ovat saattaneet kuulua vaikkapa kilpasakkiin mutta vanhemmiten eivät jaksa ottaa niin tosissaan enää.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on outoa, että monet lasten harrastukset käytännössä muuttuvat kilpaurheiluksi tai vastaavaksi pian alun jälkeen ja käytännössä tähtäävät siihen, että osasta tulee ammattilaisia.
Miksi näitä ei voisi harrastaa myös vähemmällä kilpailullisuudella ja panostuksella? Tällöin olisi aikaa esimerkiksi useampaan harrastukseen tai muuhun ajanviettoon, vanhemmilla riittäisi rahat paremmin harrastusten mahdollistamiseen eikä niin moni lopettaisi teini-iässä kun ei oltaisi tyyliin aamu kuudelta jäähallilla ja uusiksi vielä illalla ja sama kuutena päivänä viikossa + kilpailumatkat päälle.
Eihän tällainen mikään harrastus enää ole ja vain menestyvimmät ja innokkaimmat viitsivät tuollaista jatkaa. Tämä taas ei ole lainkaan hyvä mm. nuorten liikkumisen kannalta.
Aikuisetkaan yleensä eivät harrasta kilpailu- tai uramielessä mitään vaan omaksi ilokseen tai terveytensä takia tai vaikka kavereiden kanssa sosiaalisena toimintana ja tämä tapahtuu pääasiassa muun elämän ehdoilla. Miksi lapsilla pitäisi olla toisin? Ja ymmärrän kyllä, että osaa lapsista kiinnostaa panostaa harrastukseen oikeasti paljon ja jopa tavoitella siitä uraa, mutta kun kaikkia tai edes suurinta osaa ei, ei ainakaan kovin montaa vuotta.
Olen tuskaillut samaa. Melkein kaikki liikunta ja urhailu on sellaista, että pitäisi tavoitteellisesti harrastaa monta kertaa viikossa ja lisäksi saattaa olla jotain pelimatkoja (jos joukkuepelistä kyse). Onneksi omat lapseni löysivät sellaisen liikuntaharrastuksen, mitä voi harrastaa vain harrastamisen ilosta 1-2 kertaa viikossa, joten aikaa jää muullekin elämälle. Ja kesäkaudella näitä ei ole, joten lapsi ei putoa tahdista, jos perhe matkustelee tai menee vaikka mökille kesällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sivistää itseään, että on muitakin harrastuksia kuin urheilu. Yleensä älykkäimmät lapset ovat muissa kuin urheiluharrastuksissa. Toinen vaihtoehto ei ole jengiytyminen.
Ensinnäkin lapsena harrastettu tai harrastamatta jätetty liikunta vaikuttaa koko loppuelämän terveyteen. Lihakset ja luusto joko kehittyvät ja vahvistuvat kasvuiän loppuun mennessä tai eivät.
Gylddyrellissä harrastuksessa nuoruutensa viettänyt ei lukion loppuun mennessä poikkea ulkoiselta habitukseltaan juurikaan pleikkaa huoneessaan energiajuoman ja sipsien kera pelanneesta.
Aika harvassa "sivistävässä" harrastuksessa muodostuu sellaista yhteisöllisyyttä ja kaveripiiriä joka kantaa niiden vaikeiden teinivuosien yli jolloin kaikki lapsena aloitetut harrastukset lopetetaan.
Toki monissa yksilölajeissa on täsmälleen sama ongelma. Kuka jaksaa angstisena teininä lykkiä hikilaudoilla metsässä yksin räkä poskella. Meinasin pudota tuolilta kun näin jutusta mitä tämäkin "ilmainen" urheilu nykyään vanhemmille maksaa.
Ai sivistävissä harrastuksissa kuten teatterissa, kuorossa tai soittamisessa ei synny sosiaalisia suhteita? :D
Minä en ole ikinä käynyt liikuntaharrastuksissa. Lapsena leikittiin pihalla kaiket päivät, juostiin nattaa ja sellaista. Talvella laskettiin mäkeä kodin vieressä, luisteltiin ja hiihdettiin. Pyöräilin koulumatkat ja myös harrastuksiin ja huvikseen vaan. Jääkiekkoilijat näkyvät kulkevan hallille aina autolla välinekassien kanssa. Uin kesäisin kaiket päivät, tuntikausia. Kävelin todella paljon sekä kadulla että metsässä. Harrastukseni oli sellainen, jossa saatoin lähteä vaikka viikonloppuna pyörällä 10 km:n päähän. Jos itse halusin.
Minulla on edelleen samoja ystäviä kuin yläasteella. Ei siihen mitään harrastusta ole tarvittu.
Lapsen liikumisen rakentamisessa pihaleikkien ympärille on se ongelma, että ne alkavat loppumaan yleensä siinä 10 vuoden korvilla tai viimeistään yläasteelle siirryttäessä. Yläaste on kuitenkin todella kriittinen vaihe nuoren elämässä ja silloin toivoisi, että ei ajaudu vääriin porukoihin.
Minä rupesin vasta yläasteikäisenä esimerkiksi kulkemaan pyörällä eri puolille kaupunkia. Nämä "tavoitteelliset harrastajat" kuskataan autolla sinne harrastuksiin.
Tavoitteellisessa harrastamisessa on se ongelma, että kun kaikki toiminta on ohjattua sekä koulussa että vapaa-ajalla ja kaikki ryhmät ulkopuolelta koottuja, niin ei osata itse keksiä tekemistä tai tutustua ihmisiin omatoimisesti. Samalla tulee hukattua lapsuus ja nuoruus treeneissä.
On myös epäekologista ja rahan haaskausta, että pitää rakentaa halleja ja tehdä automatkoja lähiliikunnan sijaan.
Sinä fillaroit jonnekin 15 min istuksimaan jossain ja toinen tyyppi viedään autolla tekemään 2 h treeni ja sä kuvittelet olevasi se urheilullinen tyyppi?
Olen eri, mutta näillä treeneihin kuskatuilla joukkueurheilijoilla on usein hämmästyttävän huono kunto ja tietynlainen resilienssi puuttuu.
Osataan tosiaan kuntoilla tasan se kaksi tuntia optimioloissa, ei muuta.
Vierailija kirjoitti:
Hiihtokisoja on ympäri maata ja jo matkakulut majoituksineen maksavat aina. Lisäksi kilpahiihto on välineurheilua mitä suurimmassa määrin ja jos haluat pärjätä, kamojen on oltava
Palataanpa hetkeksi maan pinnalle ja verrataan kilpahiihtoa jääkiekkoon joka on mitä suurimmassa määrin välineurheilua ja kaikki harjoittelu tapahtuu jäähallissa jossa jääaika maksaa suurissa kaupungeissa tolkuttomasti.
Jääkiekossa ei oikein mitään muuta tehdäkään kuin matkustetaan otteluihin joka viikonloppu.
Silti kilpahiihto oli yhtäkkiä kalliimpaa.
Jääkiekossa huomattava määrä suomalaisia pääsee sentään miljoonatuloille ja tuossa lajissa voi elättää itsensä ihan kohtuullisesti jopa Suomessa.
No palataan maanpinnalle ja lasketaan vähän. Oletetaan, että nuorella on vaikka 4 paria pertsa ja 4 paria vapaan suksia (tämä ei oikeasti ole paljoa) + monot ja sauvat kumpaankin lajiin. Tämä maksaa karkeasti 5500 € ja ne pitää uusia joka kausi. Siihen sitten päälle vielä kisa- ja treeniasua, laseja, voiteita + huoltovälineitä yms yms. niin kyllä siitä tulee aika paljon varustekuluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yläkouluiässä myös seurat alkaa karsia osallistujia, eli he haluavat keskittyä siihen top10-ryhmään ja muut ohjataan poistumaan harrastuksesta. Tämä tulee monille yllätyksenä.
Eivät todellakaan karsi. Lähes kaikki urheiluseurat ovat riippuvaisia junnujoulkueiden vanhemmilta keräämistä maksuista.
Meidänkin lastemme jalkapalloseuralla on vielä lukioikäisillekin kolme eri tasojoukkuetta SM-joukkueesta höntsäporukkaan.
Kilparyhmästä ohjataan jo ala-asteella vähemmän haastavaan tasoryhmään jos tulee treeneihin vain silloin tällöin ja lähinnä hölisemään kavereiden kanssa eivätkä nämä ottelu- ja turnausmatkat hirveästi nappaa kun on muutakin tekemistä.
No todellakin karsivat. Nuoria poistetaan vuosittain joukkueesta, eikä heidän jatkonsa kiinnosta, koska eivät ole tulevia huippu-urheilijoita.
No ei nuoria varmasti aktiivisesti haluta pois harrastuksen parista, mutta monilla paikkakunnilla höntsäjoukkueet kuolevat pois, koska osallistujia ei riitä ja ei voida olettaa, että kaikki sitten mahtuisivat siihen tavoitteelliseen kilpajengiin, jos taidot tai harjoitusmotivaatio ei riitä. Pikkulapsilla on "kaikki pelaa" meininki, mutta jossain vaiheessa sitten siirtytään tavoitteelliseen urheiluun kilpajoukkueissa ja silloin ei voida pitää mukana niitä, jotka eivät vaivaudu treeneihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Meillä lapsi pelaa lätkää ja toisenkin lapsen harrastus löytyi näköjään hinnakkaimpien harrastusten listalta. Molemmat lapset ovat itse valinneet lajinsa ja treenaavat tavoitteellisesti.
Tarkoituksena ei lapsilla eikä vanhemmilla ole päästä lajin huipulle tai saada siitä ammattia. Rahallisesti harrastaminen on iso panostus ja koko perheen arki ja pyhä kuluu harrastusten tahdittamina. Plussat ovat kuitenkin tähän saakka voittaneet miinukset.
Lapset saavat hyvän toisen ja erillisen kaveripiirin koulukavereiden rinnalle. Se luo varmuutta sosiaalisesti molempiin suuntiin. Lapset oppivat hallitsemaan ajankäyttöään koulun ja treenien välillä. Selkeä vuorokausirytmi harrastusten takia luo hyvän pohjan jaksamiselle ja estää ylilyöntejä esim. liiallisen valvomisen kanssa. Syödä pitää paljon ja hyvin että jaksaa. Erityinen oma taito jonka osaa paremmin kun keskivertotyyppi tuo itsevarmuutta. Nuori saa mallin urheilulliseen elämäntapaan.
Tässä siis muutama plussa. Näiden takia siis kannustamme lapsia harrastuksissaan huonommistakin puolista huolimatta joita tässäkin ketjussa on monia lueteltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
, mutta monilla paikkakunnilla höntsäjoukkueet kuolevat pois, koska osallistujia ei riitä ja ei voida olettaa, että kaikki sitten mahtuisivat siihen tavoitteelliseen kilpajengiin, jos taidot tai harjoitusmotivaatio ei riitä
Todellisuus on monessa pienessä seurassa ja paikkakunnalla valitettavasti se että ei saada lajiin panostavia poikia tai tyttöjä kuin yhteen kilpajoukkueeseen.
Joka sekin hajoaa helposti viimeistään lukioiässä kun tyttö-/poikaystävät ja opiskelu alkaa dominoida monilla ajankäyttöä.
Yksikään seura ei kuitenkaan halua aktiivisesti ohjata ketään lopettamaan harrastusta kokonaan vaikka innostus ja ajankäyttö ei riitäkään kilpajoukkueen harjoitus- ja ottelutahtiin.
Tuollainenn on jonkun katkeran vanhemman tilitystä kun harrastus valittiin vanhempien kunnianhimon perusteella eikä lapsen kiinnostuksen tai liikunnallisten lahjojen mukaan ja piltin putoaminen kilparyhmästä otetaan verisenä provokaationa. Näitä on tullut nähtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Vierailija kirjoitti:
, mutta monilla paikkakunnilla höntsäjoukkueet kuolevat pois, koska osallistujia ei riitä ja ei voida olettaa, että kaikki sitten mahtuisivat siihen tavoitteelliseen kilpajengiin, jos taidot tai harjoitusmotivaatio ei riitä
Todellisuus on monessa pienessä seurassa ja paikkakunnalla valitettavasti se että ei saada lajiin panostavia poikia tai tyttöjä kuin yhteen kilpajoukkueeseen.
Joka sekin hajoaa helposti viimeistään lukioiässä kun tyttö-/poikaystävät ja opiskelu alkaa dominoida monilla ajankäyttöä.
Yksikään seura ei kuitenkaan halua aktiivisesti ohjata ketään lopettamaan harrastusta kokonaan vaikka innostus ja ajankäyttö ei riitäkään kilpajoukkueen harjoitus- ja ottelutahtiin.
Tuollainenn on jonkun katkeran vanhemman tilitystä kun harrastus valittiin vanhempien kunnianhimon perusteella eikä lapsen kiinnostuksen tai liikunnallisten lahjojen mukaan ja piltin putoaminen kilparyhmästä otetaan verisenä provokaationa. Näitä on tullut nähtyä.
Tähän vähän tilastofaktaa. Suomalainen lapsi aloittaa urheiluseurassa keskimäärin 6-vuotiaana, keskittyy yhteen lajiin keskimäärin 9-vuotiaana ja lopettaa keskimäärin 11-vuotiaana.
-ohis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kerta viikossa ei vaan riitä, jos haluaa oppia lajista jotain. Esim. luistelussa kerta viikossa ei todellakaan riitä siihen, että oppisi piruetteja tai hyppyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kerta viikossa ei vaan riitä, jos haluaa oppia lajista jotain. Esim. luistelussa kerta viikossa ei todellakaan riitä siihen, että oppisi piruetteja tai hyppyjä.
Jep. Ja koska tavoitteena ei olekaan oppia lajista mitään, vaan vain liikkua, niin se laji voidaan lopettaa koska tahansa, jos jokin muu asia alkaa kiinnostamaan enemmän. Yksilön kannalta ihan kiva juttu, mutta vuoron järjestäjän kannalta ikävämpi.
Alue: Aihe vapaa
Kaikki muut kommentoijat ovat tuoneet esiin, että he haluavat nimenomaan antaa lapselle mahdollisuuden harrastaa asiaa, josta hän on innostunut. Mutta sinä katsot näitä kommentteja omien ennakkokäsitystesi läpi. Kun olet päättänyt, että harrastuksilla haetaan statusta ja taloudellista hyötyä, niin mikään perustelu ei saa sinua muuttamaan mieltäsi.
Koulunkäynti on ensiarvoisen tärkeää, mutta ainakin omat lapseni ovat menestyneet koulussa ilman, että minun olisi tarvinnut erityisesti panostaa heidän koulunkäyntiinsä.