Lue keskustelun säännöt.
Kävin sairaanhoitajan luona juttelemassa ahdistuksessa. Onko tää todellakin tälläistä?
06.03.2023 |
Olin siis saanut lääkäriltä lähetteen sinne. Sairaanhoitaja kyseli ensin elämästäni ja vastasin rehellisesti. Sen jälkeen katselimme näytöltä videoita masennuksesta ja ahdistukseta, nämä olisin ihan hyvin voinut tehdä kotonakin. Ja sitten hän selitti minulle miten netistä löytyy hyviä apusivuja ahdistukseen ja käski tehdä erilaiisia hengitysharjoituksia. Seuraavia aikoja vielä on, mutta tuntuu onkohan tämä ihan turhaa... Tuntuu että kävin vain siellä istumassa ja sairaanhoitaja selitti minulle kuin 7..vuotiaalle mitä ahdistus on ja miten siitä pääsee eroon.
Kommentit (511)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt itseltäsi, mikä sinua ahdistaa?
Olen. Jos sen tietäisin, niin varmaan voisin itseäni auttaa.
Jos itseäni ahdistaa, tiedän aina mistä se johtuu. Tämän selvittäminen ei ole kummoinenkaan asia. Kysymys kuuluu; mitkä asiat minua ahdistavat ja miksi? Mistä asiasta/asioista johtuen olen juuri nyt ahdistunut? Sitten ei tarvitse muuta kuin pysähtyä tekemään huomioita, ja olla itselleen rehellinen vastatessaan näihin kysymyksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parannan ahditukset 100 kertaa helpommin kuin yksikään hoitsu. Hoitusu on tyhmiä ja niitten palkkoja muka pitäisi nostaa. Niitten palkkoja pitää laskea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun teitä käy siinä vastaanotolla se 8 ihmistä päivässä niin ei rehellisesti kiinnosta keksiä mitään mieltä avaavaa innovaatiota kun suurin osa käy vain pakon edestä istumassa ja sitten menee kotiin oleskelemaan joku kalja kädessä
Just, onpa rankaa. Ehkä pitäis vaihtaa alaa sit.
Kannattaa tulla kokeilemaan. Käy vain ensin se ammattikorkeakoulututkinto ja tervetuloa :) Jos sitä sen reilu 7 tuntia päivässä kuuntelee kaikenmaailman työnvälttelijöiden voivotuksia ja katselee kun suurinosa on pukeutunut merkkivaatteisiin ja suurin ongelma on kun ei vaan haluta tehdä mitään. Teen työtäni rahan vuoksi enkä ole mikään pyhimys.
Ymmärrän kyllä kuinka tuo työ on varmaan rankkaa. Silti siinä on vastuu toisista. Pahimmillaan joku voi vaikka päättää päivänsä jos ei saa apua. Sen vuoksi minusta ikävää jos jollekin ei ne asiakkaat merkitse oikein mitään. Siinä ei ymmärrä toisia yhtään jos ei pysty asettumaan heidän asemaansa. Tosin ei minusta olisi siihen ammattiin ja omakin elämä mitä on. Myönnän sen. Sivusta.
Mulle ei auta kun bentsot ahdistukseen. Joka päivä ahdistanut lapsesta asti ja nyt 35 vuotta. Koskaan en oo töitä tehnyt kun sosiaalinen phobia estää. Pakenin ensin alkoholilla, sitten sain bentsot ja kun otettiin perusteettomasti pois, siirryin huumeisiin ja nykyään taas lähinnä pilveä ja psykedeelejä käytän, paitsi nyt ei ole ollut tarjolla niin olen juonut aika paljon, en tosi tänään. Toivon, että saan vielä sllmuni auki psykedeeleillä ja ei ole mitään hävittävää. Voin sanoa lasta kokemuksestani, että mielenterveyteen julkisilta ei kannata hakea apua, koska sitä ei ole tarjolla. Rahalla saa paremmin yksityisiä reittejä pitkin järkyttyä noita asioita. Mulla paheni vaan asiat sen takia kun aikoinaan noissa juoksin ja vihasin ihan kaikkia ja koko elämää. Nykyään arvostankin tätä aika paljon, vaikken apua ole saanutkaan. Pitäs koittaa itse ne ratkaista, se on pelin henki.
Sh on vain sh, ei hällä ole mielenterveyshoitajan tmv koulutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt itseltäsi, mikä sinua ahdistaa?
Olen. Jos sen tietäisin, niin varmaan voisin itseäni auttaa.
Jos itseäni ahdistaa, tiedän aina mistä se johtuu. Tämän selvittäminen ei ole kummoinenkaan asia. Kysymys kuuluu; mitkä asiat minua ahdistavat ja miksi? Mistä asiasta/asioista johtuen olen juuri nyt ahdistunut? Sitten ei tarvitse muuta kuin pysähtyä tekemään huomioita, ja olla itselleen rehellinen vastatessaan näihin kysymyksiin.
Oletko elänyt lapsuudesta asti ahdistavissa olosuhteissa? Lukuisten ahdistavien kokemusten myötä voi kehittyä sellainen tunnesotku, jonka selvittäminen voi viedä aikaa useita vuosia. Elämäkään ei pysähdy siksi aikaa, kun yrittää työstää jotakin uuteen järjestykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt itseltäsi, mikä sinua ahdistaa?
Olen. Jos sen tietäisin, niin varmaan voisin itseäni auttaa.
Jos itseäni ahdistaa, tiedän aina mistä se johtuu. Tämän selvittäminen ei ole kummoinenkaan asia. Kysymys kuuluu; mitkä asiat minua ahdistavat ja miksi? Mistä asiasta/asioista johtuen olen juuri nyt ahdistunut? Sitten ei tarvitse muuta kuin pysähtyä tekemään huomioita, ja olla itselleen rehellinen vastatessaan näihin kysymyksiin.
Minä taas on aina osaa löytää sitä syytä. Itselläni kiusaamiseen liittyvät jutut, muut ikävät tapahtumat, lapsuus, vanhempien kanssa tapahtuneet asiat sekä huonot välit heidän kansaan, yksinäisyys, huono itsetunto, opiskelut yms aiheuttavat todella ison "pallon" ja lopulta en enää tiedä mistä kaikki alkaa ja mihin loppuu. Sivusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hengitysharjoitukset eivät sovi kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olet ollut näiden asioiden tiimoilta hoidossa 3 kk niin voit hakeutua kelan psykoterapiaan.
Eli psykiatrille aika kun 3 kk on kulunut ja hakemus Kelaan.
Maksaa itselle alle 40 e kerta.
Ei haluta maksaa sitä neljää kymppiä kun se on sitten pois huumeista, alkoholista ja tupakasta
Yhtä lailla se on pois ruuasta ja laskuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma hoitajani ei edes tunnistanut minua kun nähtiin noin viidettätoista kertaa ja mulkaisi pahasti. Ihmetteli kun halusin lopettaa "hoidon".
Vierailija kirjoitti:
Hengitysharjoitukset eivät sovi kaikille.
Eihän nää auta kun usea idiootti ei osaa edes henkilötunnusta sanoa, yritä siinä sitten auttaa :')
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun teitä käy siinä vastaanotolla se 8 ihmistä päivässä niin ei rehellisesti kiinnosta keksiä mitään mieltä avaavaa innovaatiota kun suurin osa käy vain pakon edestä istumassa ja sitten menee kotiin oleskelemaan joku kalja kädessä
Just, onpa rankaa. Ehkä pitäis vaihtaa alaa sit.
Kannattaa tulla kokeilemaan. Käy vain ensin se ammattikorkeakoulututkinto ja tervetuloa :) Jos sitä sen reilu 7 tuntia päivässä kuuntelee kaikenmaailman työnvälttelijöiden voivotuksia ja katselee kun suurinosa on pukeutunut merkkivaatteisiin ja suurin ongelma on kun ei vaan haluta tehdä mitään. Teen työtäni rahan vuoksi enkä ole mikään pyhimys.
JOS todella arvelet, että rumasti pukeutuminen auttaa ahdistukseen, niin lupaan ripotellä päälleni tuhkaa ja pukeutua säkkiin tullessani seuraavan kerran vastaanotolle. Onhan se kurjaa, jos terapeutti tuntee kateutta. Eihän hän välttämättä tiedä, miten käsitellä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko ahdistuksen/masennuksen selättäneet laittaa konkreettisia sivu/kirja tms vinkkejä. Olen lukenut kymmeniä kirjoja, mutta olotila on ja pysyy.
Onko joku selättänyt ahdistuksen ja masennuksen? Monilla oireet ainoastaan lievenevät aikaa myöten, eivät katoa.
- sivusta
Ihan vaan ymmärisin asioiden olevan omissa käsissäni. Tiedän että tuntuu tylsältä vastaukselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen oli ammattikuntana mielenterveyshoitajat. Mihin he ovat kadonneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko olemassa jotain vertaistukijärjestöjä tai nettiryhmiä, jossa voisi avautua niin, että saman kokenut ymmärtäisi?
Erinomainen idea. Olisi hyvä päästä keskustelemaan asiasta siitä jotain tietävien kanssa. Esim. Sellaisten, jotka ovat onnistuneet selättämään ahdistuneisuutensa.
Kela järjestää esim. Silmu-kuntouskursseja, joissa pääsee keskustelemaan samaa läpikäyvien ihmisten kanssa. Toki osallistujamäärät ovat rajatut, mutta aina niihin jotkut pääsevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko ahdistuksen/masennuksen selättäneet laittaa konkreettisia sivu/kirja tms vinkkejä. Olen lukenut kymmeniä kirjoja, mutta olotila on ja pysyy.
Onko joku selättänyt ahdistuksen ja masennuksen? Monilla oireet ainoastaan lievenevät aikaa myöten, eivät katoa.
- sivusta
Ihan vaan ymmärisin asioiden olevan omissa käsissäni. Tiedän että tuntuu tylsältä vastaukselta.
Oliko sinulla diagnooseja? Missä kävit puhumassa asioistasi? Montako vuotta meni läpimurtoon? Haluan vain nyt varmistaa käsitämmekö ahdistuksen ja masennuksen samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia odotuksia sinulla oli käynnistä? Millaista apua olisit toivonut? Mitä keinoja olet itse yrittänyt?
Jos sinulla itsellä on joku ajatus siitä, mikä juuri sinua voisi auttaa, kannattaa jutella siitä seuraavalla käynnillä.
Masennuksen hoito on erilaista kuin vaikkapa murtuneen raajan tai angiinan hoito.Uskomatonta vastuunsiirtoa! Jos ihminen on sisältä rikki ja se raahautuu lääkäriin saamaan apua, niin sen pitäisi vielä itse tietää mitä hoitoa pitäisi saada! Eikö sen koulutetun ammattilaisen kuulu tietää ja osata auttaa? Masennuksessa ja ahdistuksessahan ei nimenomaan ongelmanratkaisukyky ole parhaimmillaan, siksihän sitä apua haetaan.
Toivottavasti tuo viesti ei ollut hoitoalan työntekijän kirjoittama...Mun mielestä olisi aika oleellista tietää, millaista apua ihminen itse olisi halunnut - hänhän koki, ettei saanut sitä, mitä olisi tarvinnut. Hän lähti hoitajan luota tyhjin käsin saamatta apua. Jos olisin tämä hoitaja, olisin aika helkkarin huolestunut omasta ammattitaidostani. Se oikea apu on sitä, että ihminen tulee kuulluksi. Vasta silloin se hoitaja osaa _auttaa_ ihmistä löytämään niitä asioita, joista on hänelle apua.
Mutta tiedätkö mitä? Just tuollaista kuvatun kaltaista "hoitoa" suurin osa saa mielenterveyspuolella. Koneelta luettua "tässä olis hengitysharjoituksia, ootko syönyt, nukkunut, ollut ulkona. Kokeillaan tätä lääkettä, ja tätä ja tota." Kun potilas ei toivu, hänessä on jotain vikaa. Kun ei parannu, vaikka kovasti parannetaan.Kuin vastuunsiirtoa? Toki olen kiinnostunut tietämään, mikä sille potilaalle (ap) olisi ollut omasta mielestä hyvä, mitä hän olisi toivonut. Ei potilaat ole yhdestä muotista vaikka olisivat masentuneita. He ovat jokainen erilaisia. Ei mikään käypähoito-ohje ole ihmelääke. Paremmin se potilas ITSE tietää kuin se, joka on tehnyt "kaikille sopivan" lätinäohjeen hengitysharjoituksista. Hengitysharjoittelu on varmasti hyödyllistä, mutta olisiko sen ohjeistuksen voinut antaa yksilöllisemmin, tai myöhemmin? Tarvitsiko pitää vastaanotolla kävijää jonain masennuskloonina, jolle puhutaan kuin 7-vuotiaalle? Kyse ei ole ongelmanratkaisukyvyn vaatimisesta. Kyse on siitä, että kukaan muu ei pysty parantamaan masennuksesta kärsivää, vaikka olisi miten korkealle koulutettu ammattilainen. Pystyy auttamaan ja antamaan välineitä, joilla se ihminen saa tunnekoppansa järjestykseen. Kukaan ei voi tehdä sitä toisen puolesta. Se parantuminen lähtee itsestä, parhaimmillaan ammattilaisen avulla, eikä ole yhtä nopsaa kuin murtuneen raajan kipsaus.
Toivottavasti sinä et ole masentunut, jos ajattelet, että joku ammattilainen pystyy noin vaan lopettamaan masennuksen yksinään. Potilas ja hänen ajatuksensa, kokemuksensa on ykkössijalla ja sitä potilasta pitäisi kuunnella, eikä tarjota vain sitä, mitä ohje sanoo. Metsään se koulutetun ohje nytkin meni, kun se potilas ei ole masennus, jota pitää opettaa, vaan elävä ihminen, jolla on omat tunteet, kokemukset ja ajatukset, jotka pitää hoidossa ja avussa huomioida. Ihminen on se avain, itsensä ja parantumisensa avain.
Onhan se selvää, että kaikki potilaat ovat yksilöitä, potilasta pitää kuunnella ja että potilaan pitää toimia itsekin aktiivisesti oman paranemisensa eteen jne.
Mutta muistan kun itse kävin juttelemassa psyk. sairaanhoitajan kanssa. Terveyskeskuslääkäri ehdotti sitä, kun kerroin olevani todella väsynyt ja paljon stressiä elämässä. Masennuskyselyn tulos oli muistaakseni keskivaikea masennus.
Kerroin hoitajalle omasta tilanteestani, hän kuunteli ja välillä kommentoi ja käynnin lopuksi kysyi, miten hän voisi minua auttaa. Kysymys tuli yllättäen enkä osannut oikein vastata siihen. Mielessäni ajattelin vain, että "mä haluan, että sä helpotat mun oloa", mutta en sitä tietenkään ääneen sanonut, koska sitähän siinä ei haettu.
Itse olisin odottanut jotain sen tyyppistä kuin että tuntuisiko minusta hyvältä jutella vielä lisää tai että tuntuiko tällainen keskustelu siltä, että se olisi minulle jatkossakin hyväksi vai tuntuuko tämän perusteella siltä, että jonkinlainen muu apu olisi mieluisampaa/hyödyllisempää tms. Siis jotain tällaista itse sanoisin varmaan hoitajana. Ei kai voida oikeasti olettaa, että huonosti voiva ja ajatustensa kanssa melko solmussa oleva ihminen pystyisi noin vain sanomaan, mitä hoitajan seuraavaksi pitäisi hänen kanssaan tehdä?
- eri vastaaja
Itse olen saanut ahdistus ja masennus diagnoosin muutama vuosi sitten. Alla oli ensin työuupumusta, joka johtui eräänlaisesta huijarisyndroomasta. Tunsin, että olin päässyt tehtäviin vähän vahingossa ja tein sitten tuplasti töitä, ettei kukaan pääse asiasta sanomaan. Sitten lapseni sairastui ja äkkiä olin tilanteessa, että mitä minä tein, ei auttanut lasta. Että vaikka kuinka yritin korjata ja hoitaa kaiken, niin hänen sairauttaan en pystynyt poistamaan.
Ensimmäinen käynti oli juuri tuota, opastettiin omahoitopaikkoihin ja hengitysharjoituksia. Olin ihan helvetin pettynyt, koska odotin, että nyt oloni parantuu ja kaikki kääntyy hyväksi. Odotin siis ihmelääkettä. Mutta seuraavien käyntien aikana aloin ymmärtää miksi voin huonosti ja sain lähetteen työpsykologille. Pääsin hänen avullaan kiinni tuohon riittämättömyyden tunteeseen ja miten se heijastui ihan kaikkeen, miten laitoin joka asiassa riman ihan helvetin korkealle.
Kaksi vuotta kävin hoidossa, söin myös mielialalääkkeitä. Nyt voin hyvin, enkä enää yritä olla täydellinen.
Toki tästäkin olisi voinut alkaa vetää johtopäätöksiä onko lapsuudessa ollut jotain tms, mistä moinen täydellisyyden tavoittelu tulee, mutta en koe sille mitään tarvetta. Kun tiedän, että olen sellainen, osaan toimia toisin. Välillä tuntuu, että ihan hakemalla haetaan syytä jostain, niin että voi sanoa ettei se mun vika ole. Tietysti on tilanteita, että se vanhojen kaivelu auttaa ja kaiken syy on siellä menneisyydessä. Mutta osalle varmasti auttaisi ihan se, että ymmärtää itseään enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt itseltäsi, mikä sinua ahdistaa?
Olen. Jos sen tietäisin, niin varmaan voisin itseäni auttaa.
Jos itseäni ahdistaa, tiedän aina mistä se johtuu. Tämän selvittäminen ei ole kummoinenkaan asia. Kysymys kuuluu; mitkä asiat minua ahdistavat ja miksi? Mistä asiasta/asioista johtuen olen juuri nyt ahdistunut? Sitten ei tarvitse muuta kuin pysähtyä tekemään huomioita, ja olla itselleen rehellinen vastatessaan näihin kysymyksiin.
Oletko elänyt lapsuudesta asti ahdistavissa olosuhteissa? Lukuisten ahdistavien kokemusten myötä voi kehittyä sellainen tunnesotku, jonka selvittäminen voi viedä aikaa useita vuosia. Elämäkään ei pysähdy siksi aikaa, kun yrittää työstää jotakin uuteen järjestykseen.
Plus ylisukupolviset traumat. Isovanhempien sotakokemukset, sodan jälkeinen uurastus missä lasten tuli vaan pärjätä, 70-luku ja märkä sukupolvi kasvattajina... Voi meitä. Missä hellyys ja lasten tarpeet?
Sama kokemus minulla ja psyk. sairaanhoitajalle juttelu tuntui et hän nautti kuunnella mun yksityisasioita ja kyseli yksityiskohtia esim. lapsuuden traumoista, aivan kuin odotti et mitä vielä mehukkaampaa vielä kuulee, mut hänellä ei sit ollutkaan mitään muuta tarjota kuin sitä kuuntelua. Minä olisin tarvinnut esim. ihan oikeaa traumaterapia, enkä jonkun pissiksen kommenttia että "voivoi kun kuulostaa pahalta, varmasti on tuntunut pahalta jne" mikä ei johda yhtään mihinkään. Kerrassaan nöyryyttävä kokemus ja yhteen kertaan jäi. Mielummin olen yksin ongelmineni kun oikeaa apua ei kertakaikkiaan saa.