Minkä ikäinen olet ja mikä on isoin ongelmasi tällä hetkellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

40. Olen perheellinen ja rakastunut toiseen naiseen. En ole pettänyt, enkä aio pettää, mutta vähän ikäväähän tämä on haikailla mahdottoman rakkauden perään. En myöskään aio erota, koska lapset jäisivät kuitenkin vaimon luo ja haluan heidät elämääni. Luksusongelma kuitenkin siinä mielessä, että parisuhteemme on ihan hyvä. Olen vain sattunut kohtaamaan sielunkumppanini.

Ihastumisaste ei mielestäni vielä kerro sielunkumppanuudesta mitään. Ihastuminen itsessään luo kultareunukset kohteen ympärille.

Sanoisin, että kyseessä ei ole pelkkä ihastuminen, vaan rakastuminen, kuten sanoin.

Kyseessä on työkaveri, jonka tunnen usean vuoden ajalta ja jonka kanssa olemme ystäviä. He ovat myös vaimoni kanssa tavanneet joitakin kertoja.

Olemme tämän naisen kanssa keskustelleet laajasti myös muista kuin töihin liittyvistä asioista, muun muassa hänen yksityiselämänsä vaikeuksista, ja minun puoleltani tunne on parin viime vuoden aikana syventynyt rakkaudeksi. Vähän niinkuin vahingossa. Hänen puoleltaan kyse on varmaankin vain ystävyydestä tai ainakaan en ole lukenut mitään merkkejä muusta.

Minulla oli aivan vastaava tilanne paitsi että olin itse se sinkkunainen ja mies oli varattu. Kolme vuotta olimme hyviä työkavereita. Ihastukseni syveni vähitellen, mies kertoi myöhemmin minun herättäneen jo ensi kohtaamisella sydämen nyrjähdyksen.

Mies erosi parisuhteestaan (joka vuosien varrella kertomansa mukaan oli monin tavoin ristiriitainen ja vaikea). Olin niin rakastunut kuin vain ihminen olla jo voi, olin 32v enkä koskaan kokenut mitään vastaavaa. Ja uskoin koko sydämestäni tuntevani hänet niin hyvin, juurikin pitkästä työystävyydestä johtuen, ettei mikään voisi mennä pieleen. Ensimmäisen virallisesti yhteisen kesämme vietimme pitkälti mökillä ja muistan miten makoilin hänen vierellään järven yölintuja kuunnellen ja haaveilin siitä, että hiusten jo harmaantuessa, siitä me edelleen toisemme löytäisimme pötköttelemästä.

How wrong was I.Parisuhteen alkaessa ja miehen kiintymyssuhde-systeemin aktivoituessa tulikin vastaan pommeja toisen perään ja vasta sitten ymmärsinkin vähän toisesta näkökulmasta miksi tämä edellinen parisuhde oli hänen kuvauksensa mukaan *ristiriitoja täynnä*. En olisi voinut kuuna päivänä kuvitella, että niin kauan kaverina ollut mies voi parisuhteessa muuttua niin toiseksi! Ja me olimme todellakin käyneet vaikka ja millaisia keskusteluja pitkät yövuorot läpeensä, vietetty viikonloppuja tyhy-päivillä ym ym.

Eli kyllä: palavat tunteet ilman että on oikeasti suhteessa, rakentavat toisen päälle kultareunuksen.

Suhteen päättyminen repi minut henkisesti rikki tavalla jota en osannut sitäkään kuvitella. Vuosi meni ihan vaan pelkkien haavojen nuolemiseen ja työkyvyn tekohengittämiseen.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. En lähde asiaa tässä tämän enempää avaamaan. Ja kuten sanoin jo ensimmäisessä viestissäni, minun ongelmani on luksusongelma, vaikka se aiheuttaakin paljon haasteita omaan tunne-elämään.

Tässäkin ketjussa on paljon vastauksia henkilöiltä, joilla on ihan oikeuta ongelmia terveyden, ihmissuhteiden yms. kanssa. Minun suurin ongelmani on se, että elämässäni on kaksi naista, joita rakastan. Ja kummatkin vieläpä haluavat olla osa elämääni, toi en puolisona ja toinen ainakin ystävänä. Objektiivisesti tarkastellen huonomminkin voisi olla ja tiedostan tämän.

Tunne-elämän pettäminen voi olla petetylle pahempaa kuin fyysinen pettäminen. Toivottavasti hän ei saa tietää.

Yli 50 vuotias

Mies sairastunut unettomuuteen.

Kertoo käytökseni rikkoneen hänet.

Minulla on ollut itsemurhayrityksiä,manipuloin, alkoholia juoruani haastan riitaa.

Ystäviä ei ole.

Käyn töissä,olen terve ,nätti.

Tilinsaldo 300000

En saa orgasmia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

40. Olen perheellinen ja rakastunut toiseen naiseen. En ole pettänyt, enkä aio pettää, mutta vähän ikäväähän tämä on haikailla mahdottoman rakkauden perään. En myöskään aio erota, koska lapset jäisivät kuitenkin vaimon luo ja haluan heidät elämääni. Luksusongelma kuitenkin siinä mielessä, että parisuhteemme on ihan hyvä. Olen vain sattunut kohtaamaan sielunkumppanini.

Ihastumisaste ei mielestäni vielä kerro sielunkumppanuudesta mitään. Ihastuminen itsessään luo kultareunukset kohteen ympärille.

Sanoisin, että kyseessä ei ole pelkkä ihastuminen, vaan rakastuminen, kuten sanoin.

Kyseessä on työkaveri, jonka tunnen usean vuoden ajalta ja jonka kanssa olemme ystäviä. He ovat myös vaimoni kanssa tavanneet joitakin kertoja.

Olemme tämän naisen kanssa keskustelleet laajasti myös muista kuin töihin liittyvistä asioista, muun muassa hänen yksityiselämänsä vaikeuksista, ja minun puoleltani tunne on parin viime vuoden aikana syventynyt rakkaudeksi. Vähän niinkuin vahingossa. Hänen puoleltaan kyse on varmaankin vain ystävyydestä tai ainakaan en ole lukenut mitään merkkejä muusta.

Minulla oli aivan vastaava tilanne paitsi että olin itse se sinkkunainen ja mies oli varattu. Kolme vuotta olimme hyviä työkavereita. Ihastukseni syveni vähitellen, mies kertoi myöhemmin minun herättäneen jo ensi kohtaamisella sydämen nyrjähdyksen.

Mies erosi parisuhteestaan (joka vuosien varrella kertomansa mukaan oli monin tavoin ristiriitainen ja vaikea). Olin niin rakastunut kuin vain ihminen olla jo voi, olin 32v enkä koskaan kokenut mitään vastaavaa. Ja uskoin koko sydämestäni tuntevani hänet niin hyvin, juurikin pitkästä työystävyydestä johtuen, ettei mikään voisi mennä pieleen. Ensimmäisen virallisesti yhteisen kesämme vietimme pitkälti mökillä ja muistan miten makoilin hänen vierellään järven yölintuja kuunnellen ja haaveilin siitä, että hiusten jo harmaantuessa, siitä me edelleen toisemme löytäisimme pötköttelemästä.

How wrong was I.Parisuhteen alkaessa ja miehen kiintymyssuhde-systeemin aktivoituessa tulikin vastaan pommeja toisen perään ja vasta sitten ymmärsinkin vähän toisesta näkökulmasta miksi tämä edellinen parisuhde oli hänen kuvauksensa mukaan *ristiriitoja täynnä*. En olisi voinut kuuna päivänä kuvitella, että niin kauan kaverina ollut mies voi parisuhteessa muuttua niin toiseksi! Ja me olimme todellakin käyneet vaikka ja millaisia keskusteluja pitkät yövuorot läpeensä, vietetty viikonloppuja tyhy-päivillä ym ym.

Eli kyllä: palavat tunteet ilman että on oikeasti suhteessa, rakentavat toisen päälle kultareunuksen.

Suhteen päättyminen repi minut henkisesti rikki tavalla jota en osannut sitäkään kuvitella. Vuosi meni ihan vaan pelkkien haavojen nuolemiseen ja työkyvyn tekohengittämiseen.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. En lähde asiaa tässä tämän enempää avaamaan. Ja kuten sanoin jo ensimmäisessä viestissäni, minun ongelmani on luksusongelma, vaikka se aiheuttaakin paljon haasteita omaan tunne-elämään.

Tässäkin ketjussa on paljon vastauksia henkilöiltä, joilla on ihan oikeuta ongelmia terveyden, ihmissuhteiden yms. kanssa. Minun suurin ongelmani on se, että elämässäni on kaksi naista, joita rakastan. Ja kummatkin vieläpä haluavat olla osa elämääni, toi en puolisona ja toinen ainakin ystävänä. Objektiivisesti tarkastellen huonomminkin voisi olla ja tiedostan tämän.

Ota riski ja rakastu!!!

Jötä tylsä lihava mamma!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

40. Olen perheellinen ja rakastunut toiseen naiseen. En ole pettänyt, enkä aio pettää, mutta vähän ikäväähän tämä on haikailla mahdottoman rakkauden perään. En myöskään aio erota, koska lapset jäisivät kuitenkin vaimon luo ja haluan heidät elämääni. Luksusongelma kuitenkin siinä mielessä, että parisuhteemme on ihan hyvä. Olen vain sattunut kohtaamaan sielunkumppanini.

Ihastumisaste ei mielestäni vielä kerro sielunkumppanuudesta mitään. Ihastuminen itsessään luo kultareunukset kohteen ympärille.

Sanoisin, että kyseessä ei ole pelkkä ihastuminen, vaan rakastuminen, kuten sanoin.

Kyseessä on työkaveri, jonka tunnen usean vuoden ajalta ja jonka kanssa olemme ystäviä. He ovat myös vaimoni kanssa tavanneet joitakin kertoja.

Olemme tämän naisen kanssa keskustelleet laajasti myös muista kuin töihin liittyvistä asioista, muun muassa hänen yksityiselämänsä vaikeuksista, ja minun puoleltani tunne on parin viime vuoden aikana syventynyt rakkaudeksi. Vähän niinkuin vahingossa. Hänen puoleltaan kyse on varmaankin vain ystävyydestä tai ainakaan en ole lukenut mitään merkkejä muusta.

Minulla oli aivan vastaava tilanne paitsi että olin itse se sinkkunainen ja mies oli varattu. Kolme vuotta olimme hyviä työkavereita. Ihastukseni syveni vähitellen, mies kertoi myöhemmin minun herättäneen jo ensi kohtaamisella sydämen nyrjähdyksen.

Mies erosi parisuhteestaan (joka vuosien varrella kertomansa mukaan oli monin tavoin ristiriitainen ja vaikea). Olin niin rakastunut kuin vain ihminen olla jo voi, olin 32v enkä koskaan kokenut mitään vastaavaa. Ja uskoin koko sydämestäni tuntevani hänet niin hyvin, juurikin pitkästä työystävyydestä johtuen, ettei mikään voisi mennä pieleen. Ensimmäisen virallisesti yhteisen kesämme vietimme pitkälti mökillä ja muistan miten makoilin hänen vierellään järven yölintuja kuunnellen ja haaveilin siitä, että hiusten jo harmaantuessa, siitä me edelleen toisemme löytäisimme pötköttelemästä.

How wrong was I.Parisuhteen alkaessa ja miehen kiintymyssuhde-systeemin aktivoituessa tulikin vastaan pommeja toisen perään ja vasta sitten ymmärsinkin vähän toisesta näkökulmasta miksi tämä edellinen parisuhde oli hänen kuvauksensa mukaan *ristiriitoja täynnä*. En olisi voinut kuuna päivänä kuvitella, että niin kauan kaverina ollut mies voi parisuhteessa muuttua niin toiseksi! Ja me olimme todellakin käyneet vaikka ja millaisia keskusteluja pitkät yövuorot läpeensä, vietetty viikonloppuja tyhy-päivillä ym ym.

Eli kyllä: palavat tunteet ilman että on oikeasti suhteessa, rakentavat toisen päälle kultareunuksen.

Suhteen päättyminen repi minut henkisesti rikki tavalla jota en osannut sitäkään kuvitella. Vuosi meni ihan vaan pelkkien haavojen nuolemiseen ja työkyvyn tekohengittämiseen.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. En lähde asiaa tässä tämän enempää avaamaan. Ja kuten sanoin jo ensimmäisessä viestissäni, minun ongelmani on luksusongelma, vaikka se aiheuttaakin paljon haasteita omaan tunne-elämään.

Tässäkin ketjussa on paljon vastauksia henkilöiltä, joilla on ihan oikeuta ongelmia terveyden, ihmissuhteiden yms. kanssa. Minun suurin ongelmani on se, että elämässäni on kaksi naista, joita rakastan. Ja kummatkin vieläpä haluavat olla osa elämääni, toi en puolisona ja toinen ainakin ystävänä. Objektiivisesti tarkastellen huonomminkin voisi olla ja tiedostan tämän.

Isukin pippeli jöpöttää???

Vierailija kirjoitti:

52 vuotta. Jouduin miettimään vastausta pitkään, koska elämäni on mallillaan ja hyvin turvattua. 

Olen alkanut menopaussin myötä nukkua paljon huonommin kuin ennen. Turvaudun satunnaisesti lääkitykseen. Toivon, ettei tämä pahene, vaan loppuu kun muutosprosessi on ohi.

Muutosprosessi on ohi kun

Mahasi on tynnyri

Pill u on rutikuiva

Silmät painuneet kuopalle

Vierailija kirjoitti:

22v ,en onnistu saamaan miestä

Jos ei nyt..niin hommaa kissa

39-vuotias. Isoin ongelmani on hmm no just nyt ei oo ongelmaa kun sain korjautettua silmälasinikin.

Työttömyys. 50v. En enää oikeasti tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Olen tehnyt koko ikäni pelkästään pätkätöitä ja nyt en saa enää niitäkään. Ilmaiseksi kelpaan, mutta palkkaa ei haluta maksaa, kun "ei ole varaa." Ei minullakaan olisi varaa ilmaiseksi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

68v

Olen tehnyt hakemuksen ja odottelen pyyhe olalla, milloin pääsen uimahalliin saunomaan naisten kanssa

Ei vain malttaisi odottaa...

 " Tämä on hauska..."

28. Isoin ongelma taitaa olla taaperon vatsavaivat. Ne hallitsevat meidän arkea ihan liikaa. Toivottavasti ensi neuvolakäynnillä saisi vähän apua tähän.

18. Liaan vähän vapaa-aikaa. olen täysipäiväinen opiskelija ja lisäksi käyn töissä, olen siis noin 13 tuntia päivästä orjana koulun ja töiden puolesta ja vielä pitää ehtiä kotona tehtävät koulujutut, kotityöt, ruuanlaitot ja ihmissuhteiden ylläpito ja vielä jotenkin pitää mielenterveyskin kasassa.

39v. Suurin huoleni on se että en osaa päättää ostaisiko sijoitusasunnon vai ei.

36 v. Nuoresta asti ollut jo ties mitä terveysvaivaa (terveellisistä elämäntavoista huolimatta), ja lisää taitaa olla tulossa, hoh-hoijaa.

Kaikkihan se on perseestä, mutta juuri nyt ottaa päähän eniten nälkä. Mies haukkuu jos syön, joten viimeksi söin eilen aamulla.

42 vuotta

Lapseni tuomittiin taposta vankilaan alkuvuodesta. Miten tällaisesta pääsee yli? Itkua on riittänyt miltei enemmän kuin edellisenä 10 vuotena. Pettymys, suru, raivo, epäusko.. vihaan lastani ja rakastan lastani. Toivon mukaan 2-3 vuoden päästä pääsee ulos. Mitä sen jälkeen? Voittaako rakkaus kaiken?

Että päästin itseni lihomaan. Ikävuoden 45-55 meni hujauksessa. Olin sporttinen, mutta nyt 15 kiloa painavampana on saunatissit, jotka estää liikunnan. Laihdutan mutten laihdu.

Olen myös traumatisoitunut kehooni kohdistuneesta väkivallasta. Siihen en voinut vaikuttaa. Mutta painoon olisin voinut.

48 vuotta. Suurimpina huolina on:

- Ammatillinen tulevaisuus, olen nyt työelämässä mutta alalla jossa työllisyysnäkymät heikkenevät vuosi vuodelta. Toisaiseksi oma työnantaja on pysynyt tilanteen päällä ja korona-ajan lomautuksia lukuunottamatta ei irtisanomisia ole ollut. Tulos kuitenkin heikkenee ja näkymät myös. Pelkään etten saa töitä.

- Teini-ikäisen lapseni yksinäisyys. Ei hän siitä kamalasti valita, mutta näen, että se häntä itseä häiritsee, ettei onnistu löytämään koulun ulkopuolista ystävää. 

- Vanhempieni terveys. Vielä pärjäävät varsin hyvin ilman apua, mutta molemmat sairaita ja vain ajan kysymys milloin tilanne muuttuu. Asun kaukana ja huoli on, miten voin heitä auttaa, olen heidän ainoa elossa oleva lapsi.

23, muutto ulkomailta takaisin Suomeen ja uuden elämän aloittaminen. Työnhaku, kämpän haku, mahdollinen opiskelu, mikä kaupunki? 

34, isoin ongelmani ylipaino.

Nainen 51. Uusperhe rahattoman miehen kanssa. Vuosi sitten hänellä oli vielä rahaa,sitten konkurssi ja kaikki meni. Arvatkaa kuka täällä elämisen nyt maksaa?