Syitä miksi miehet eivät ole pitäneet perhevapaita
- työnteon vähentäminen riistäisi minulta pääasiallisen tarkoitukseni, vaimoni tarkoitusta ei voida ottaa pois sen ollessa sisäänrakennettu hänen naiseuteensa
- vaimoni on luonteeltaan enemmän hoivaaja ja kestää toistuvaa rutiinia paremmin
- vapaiden pitäminen ei olisi urasuunnitelmien kannalta näyttänyt hyvältä
- äiti on lapselle tärkein ihminen
- ei minusta mitään apua olisi ollut
- vaimo halusi olla kotona
- ei noissa pikkufirmoissa isäkuukausia pidetä enkä osaa olla lomalla töistä kuin viikon kerrallaan
- miksi miehistä yritetään tehdä naisia?
- lapset ovat tylsiä ja töissä on mukavampaa
- en erityisesti pidä pienten lasten hoitamisesta
Kaikki kohdat lainattu Hesarin jutusta. Aivan järkyttävää. Miksi tällaiset ihmiset hankkii lapsia ja miksi joku haluaa hankkia tällaisten miesten kanssa lapsia???? Onpa valtavan hyvä ettei lastensaanti vaikuta naisten uraan sitten mitenkään.
Kommentit (425)
En ole mitenkään yllättynyt vastauksista, eivätkä ne mielestäni edes ole ikäviä, vaan kuulostavat rehellisiltä kommenteilta. Ikävää, että perheiden ei anneta vapaasti valita kuka haluaa hoitaa lapsia, vaan tähän yritetään pakottaa lainsäädännöllä.
T. Vihervassarinainen, joka piti pitkät hoitovapaat
Olen pitänyt kolmesti.
Mieluummin sitä on kotona kuin töissä.
Kuka mies oikeasti haluaa lapsia samalla tavalla kuin naiset? Näiltä miehiltä olisi pitänyt kysyä, että halusitko lapsia alkaa päälle.
Sairaanhoitaja1 kirjoitti:
Tottakai minä pidän kaikki perhevapaat, joihin vaan olen oikeutettu!
Uskomattoman vaikeata se on vaan ollut esinaisten taholta jokaikinen kerta. On yritetty ja kokeiltu kaikki kikat, että olisi mahdollisimman hankalaa tai saisi höylättyä päiviä pois jostain päästä. Viimeksi paljastui, että ei ollut myöntänytkään perhevapaata vaan näkyy palkattomana vapaana eläkeyhtiössä. Ei siinä muuta, mutta tuokin näkyy nyt sitten tilastoissa pitämättömänä perhevapaana enkä minulle kerry eläkettä edes kys. ajalta.
Tämä kuntatyönantajilla ja sote-alalla.
Iltalehteen juttu!
Niin. Syntyvyyskeskustelussakin pitäisi ehkä lähteä liikkeelle tosiasioista. Keskimäärin isejä ei omat lapset niin kiinnosta etenkään silloin kun ne ovat pieniä. Erotilanteissakin vaan poseerataan tai koitetaan tahallaan hankaloittaa entisen kumppanin elämää, mutta oikeasti ei miehet niin lasten seurasta perusta.
Ne on tylsiä. On kiinnostavampaakin tekemistä, kuten uralla eteneminen.
Vierailija kirjoitti:
Kuka mies oikeasti haluaa lapsia samalla tavalla kuin naiset? Näiltä miehiltä olisi pitänyt kysyä, että halusitko lapsia alkaa päälle.
Haluta lapsia alkaa päälle?

Lapset kyllä huomaa tämän ja sitten on turha ihmetellä jos myöhemmin ottavat etäisyyttä kun huomaavat että oma isä ei edes ole kiinnostunut heidän asioistaan tai mistään.
Vierailija kirjoitti:
Kuka mies oikeasti haluaa lapsia samalla tavalla kuin naiset? Näiltä miehiltä olisi pitänyt kysyä, että halusitko lapsia alkaa päälle.
On paljon miehiä, jotka haluavat jopa enemmän lapsia kuin naiset. Oma mieheni mukaan luettuna. Hän halusi lapsia, ja hänelle oli tärkeää, että niitä on monta. Meillä on neljä. Minulle kaksi olisi riittänyt, mutta tulin mieheni toiveesta vastaan. Tunnen muitakin sellaisia perheitä. Miehet näissä yleensä ovat korkeasti koulutettuja ja menestyneitä, ei tarvitse esittää mitään
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen näitä 60+ ikäisiä naisia, jotka tekevät kotona kaiken. Jos he ovat poissa kotoa päivänkin, niin miehelle tehdään ruuat valmiiksi jääkaappiin. Osa tuon ikäluokan miehistä ei osaa edes perunoita keittää, kun on joku aina passannut heitä. Enkä tarkoita tällä kaikkia tuon ikäisiä pariskuntia, mutta kunhan Kommentoin, että tuokin on suht yleistä. Se malli mikä sitten kotoa tulee, niin sitä on nähtävästi vaikea muuttaa. (sitaatti päättyy)
Me olemme 60+ pari, jossa mies piti monta kuukautta vapaata jo ammoisella 1990-luvulla. Emmekä olleet ainoa perhe lähipiirissä, jossa isä oli pitkään kotona. Kannatti, kaikilla mittareilla.
Vierailija kirjoitti:
Oikea kysymys tässä on se, miksi noin vastaavat miehet ovat joutuneet iseiksi. Selvästikään eivät omasta halustaan.
Yleistyksiä miehistä tuosta ei voi tehdä - ellei sitten sovi miesviha-agendaan.
Muitakin tutkimuksia aiheesta on - ja nimenomaan tutkimuksia, ei hesarin puolivillaisia kyselyitä.
Jokainen normaaliälyinen mies pystyy huolehtimaan siitä, ettei päädy isäksi. Miehet ovat ihan itse elämästään vastuussa. Myös lapsistaan. Harva mies on varmaan raiskauksen seurauksena isä.
Täytyy vaan toivoa, ettei tällaisissa perheissä äidille tapahdu mitään. Muuten lapsista tulee täysorpoja 🙄
Miesten perhevapaat lisääntyvät heti kun naisten perhevapaaoikeuksia leikataan reilulla kädellä.
Sitä odotellessa.
Kyllä se suurin syy on kuitenkin äidin vastustus, koska ei saisi viettää niin paljon aikaa vauvan kanssa.
"Minua ei vain kiinnosta pienten lasten hoitaminen."
Tässä jutussa olin aivan järkyttynyt miten tutkija oli ensin luullut,että tämä kommentti olisi trollausta. Aika monikin isä saattaa ajatella näin, ainakin käytöksestä päätellen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä on että naisille tulee kerta toisensa jälkeen yllätyksenä että miehet eivät ole samanlaisia kuin naiset? Väännän rautalangasta: Miesten tehtävä on ollut aina pitää perheensä toimeentulosta ja turvallisuudesta huolta, naisten tehtävä on ollut hoitaa lapset.
Näin on menty 100 000 vuotta ihmiskunnan historiaa. Nyt luullaan että jotenkin muutamassa vuodessa kaikki yhtäkkiä kääntyy erilaiseksi. Oletteko kuulleet koskaan edes evoluutiosta? Kun tietynlaiset ihmiset jäävät ympäristön paineesta henkiin ja toisenlaiset eivät, ei niitä periytyneitä taipumuksia voida ideologisilla päätöksillä muuttaa tuosta vain.
Ja höpö höpö. Miksi sitten suurin osa naisista säästää nykyään etukäteen että saa maksettua puolet kustannuksista äitiysvapaan aikana? Tuo myytti perhettään elättävästä miehestä on ihan samaa luokkaa äitimyytin (siis että naisella olisi juuri sukupuolensa perusteella joku mystinen tieto vanhemmuudesta) kanssa. Se ei pidä paikkaansa, tuskin on koskaan pitänyt. Naiset ovat esim. maatalousyhteiskunnassa raataneet aina yhtälailla kuin miehet. Oikeastaan tuo myytti elättävästä miehestä on syntynyt vasta 1800-luvun porvariston nousun myötä, eli hyvin myöhään ihmiskunnan historiassa.

Eli jos naiset on raataneet miesten rinnalla niin mistä sitten kumpuaa feminismin harhainen vihaideologia?
Meillä se oli puhtaasti rahakysymys. Lasten sairastellessa mies jää useammin kotiin.
Kyllä työkulttuureissakin on eroja. Oman mieheni edellisessä työpaikassa oli sellainen työkulttuuri, ettei isyyslomia ollut soveliasta pitää. Nykyisessä työssä taas kaikki isät pitävät isyysvapaansa, osa pidempiäkin vanhempainvapaita. Johdon asenteilla on tosi iso merkitys myös tässä. Eli ei ole aina vain miehen omista mielipiteistä kiinni.
Toinen iso asia ainakin meidän perheessä on ollut se, ettei nuorille naisille helposti anneta vakituisia työpaikkoja. Pitkiä sijaisuuksia olen tehnyt vuosia. Kovasti on kehuttu hyväksi työntekijäksi, muttei se juuri lämmitä. Ei minulla ole ollut työtä mihin palata äitiysvapaan jälkeen.
Muinoin "Nuukialla" yli nelisenkymmentäja risat vuotta sitten työskennellessäni todettiin, että isyyslomalle voi toki jäädä, mutta takaisin ei tarvi tulla. Eli reilu meininki siihen aikaan.