Moittiiko teidän miehet ruokaa?

Ei moiti. Syö sitä mitä laitan, kitisemättä.

Ei moiti ikinä. Olen 18 vuoden ajan tehnyt kaikki lämpimät ruoat, pidän siitä ja olen hyvä kokki. Mies ei osaa kokata, muttei liioin ole typerä - paitsi kiittää ja kehuu, myös kantaa korttiaan kekoon toisissa asioissa vastaavasti enemmän. Molemmat arvostavat toisen vaivannäköä, ihan syystäkin.

Meillä naiset moittii ruokaa.

Jatkuvasti kuulee että "ruoka on pahasta", "ruoka pitäisi kieltää", ja "eikö kukaan saa tuota ruokaa kuriin".

https://tinyurl.com/2p83rdmz

Ei tietenkään, aina syö hyvällä ruokahalulla ja kehuu. Tekee myös usein itse ruokaa

Mietin tässä yhtenäpäivänä samaa asiaa, kun ap:kin. Oma mies ei osaa tehdä ruokaa ollenkaan, mutta vaatii huippuravintolan ruokia joka päivä :D

Tiedän, että olen hyvä tekemään ruokaa ja käynyt joskus ravintolakoulunkin, vaikka en ammatikseni ole koskaan ruokaa laittanut. 

Mies on liian hyvälle oppinut, eikä tajua, ettei se ruoka aina voi olla mielettömän herkullista ja just oikean rakenteista. Josku se pastalaatikko voi olla vähän löysempää ja joskus vähän tönkömpää, mutta kyllä sen syödä voi.

Ja huonosti tekee ruoka kauppansa, jos ei ole miehen lempiruokaa. 

Koskaan ei kiitä ruuasta, mutta joskus sanoo, että "kyllähän tuota söi" ja tätä yleensä silloin, kun ruoka on minun mielestä ollut tosi hyvää. Eli kai tuo on miehen mielestä kiitos ?

Miehen kotona ei koskaan kiitetty ruuasta ja kaikille oli selvää, että äiti sen ruuan tekee ja perheelle tarjoaa, mutta itse ei edes syönyt pöydässä vaan jakkaralla hellan vieressä tai varmaan joskus muulloin, koska en tainnut nähdä anoppia koskaan ruokapäydässä/syömässä.

Ärsyttää. Joskus olen miehelle sanonut, että minulle sopii, että kumpikin tekee omat ruokansa. Siihen ei ole sanonut mitään.

Ja kaiken huipuksi, esim silloin, kun sisareni on meillä miehensä kanssa ruokavieraana saattaa valittaa ruuasta, kuin pikkulapsi, koska luulee kai, että se on hienoa ja hän on kova jätkä, kun osaa moittia ruokaa. 

Olen silloin kyllä kylmästi sanonut, että jos itse joskus pääsisin valmiiseen ruokapöytään, en kyllä valittaisi, vaan olisin onnellinen, että joku minulle jaksaa ruokaa laittaa.

Olen monesti miettinyt, millaista elämä olisi, jos aina saisikin tulla puhtaaseen kotiin, joku olisi siivonnut sen ja saisi mennä valmiiseen ruokapöytään, eikä koskaan tarvitsisi miettiä, että mitä teen tänään tai huomenna ruuaksi. 

Olispa se onnea. Monilla miehillä on elämä noin onnellista, mutta ne ei edes tajua sitä, vaan pitävät  luonnollisena, että kaikki tulee heille itsestään, tuosta vaan.

Onpa surullista. Jotenkin en oikeasti halua uskoa, että tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Mulla on monesti mennyt kokkailu päin he!vettiä ja silti toinen arvostaa ja on iloinen kun yritän, vaikka oikeasti on se parempi kokki meistä. Mullekaan ei tulisi mieleenkään arvostella _kenenkään_ tekemää ruokaa, jos mulle sitä tarjoaa.

Minusta toiselle ruuan laittaminen on tosi hieno ja kaunis asia, olkoon se kuinka arkinen tapa tai asia tahansa. Ei sellaista voi ottaa itsestäänselvyytenä. Siksi tulee aina tosi paha mieli toisten puolesta, kun joku vastaava mäntti arvostelee.

Olen ehkä hieman kiivas, mutta jos mieheni moittisi tai arvostelisi ruokiani, en todellakaan sietäisi sitä (eri asia on keskustella aiheesta yhdessä, esim itse kysyn mieheltäni usein neuvoja jos omasta mielestäni vaikka joku ruokani oli hieman pliisu tai rakenne kehno jne). Sanoisin heti, että jos tulee vielä jatkossa mäkätystä niin syöttäminen loppuu siihen. 

Toisaalta en helposti kyllä jaksa tajuta ihmisiäkään, jotka antautuvat tuolla tavalla haukuttaviksi - nyt ryhdistäydyt ja ensi kerralla jo sanot sille että voi painua sinne he!vettiin mielipiteineen ja ostaa itse (omilla rahoillaan) ruokansa.

Ei moiti, enkä katselisi tuollaista käytöstä alkuunkaan. Jos ei itse viitsi tehdä mitään, niin ei ole vara valittaa. Ei ole mikään miesten ominaisuus, että mikään kotiruoka ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kummassa on enemmän vikaa, ihmisessä joka valittaa valmiissa pöydässä vai ihmisessä joka kuuntelee moista valitusta. Olette kyllä tavallaan oiva match.

Eiköhän se "vika" kuitenkin ole vain siinä valittajassa? 

Sanoisin että jos ei kelpaa voi tehä itse ruokansa.

Ei valita. Jos itse harmittelen, että tuli vähän oudon makusta (tms kritisoin itse tekemääni ruokaa), niin hän aina on, että ihan hyvää se on tai muuten kehuu sitä.

Jos jatkuvasti valittaisi toteaisin: sinä teet jatkossa ruuat, niin on sitten oikeanlaista. Aiheesta saa aina sanoa (toki kohteliaasti), esim. suolaa on ihan liikaa, mutta turhasta napina on lapsellista.

Ei moiti sen sijaan kehuu usein ja on kiitollinen. Ilahtuu näin 15 vuoden jälkeenkin aina kun olen tehnyt ruokaa. Siivoaa myös kokkailujeni jäljet koska teen aikataulusyistä useammin ruokaa kuin hän. En katselisi ilkeää tai typerää käytöstä eikä onneksi ole tarvinnutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä yhtenäpäivänä samaa asiaa, kun ap:kin. Oma mies ei osaa tehdä ruokaa ollenkaan, mutta vaatii huippuravintolan ruokia joka päivä :D

Tiedän, että olen hyvä tekemään ruokaa ja käynyt joskus ravintolakoulunkin, vaikka en ammatikseni ole koskaan ruokaa laittanut. 

Mies on liian hyvälle oppinut, eikä tajua, ettei se ruoka aina voi olla mielettömän herkullista ja just oikean rakenteista. Josku se pastalaatikko voi olla vähän löysempää ja joskus vähän tönkömpää, mutta kyllä sen syödä voi.

Ja huonosti tekee ruoka kauppansa, jos ei ole miehen lempiruokaa. 

Koskaan ei kiitä ruuasta, mutta joskus sanoo, että "kyllähän tuota söi" ja tätä yleensä silloin, kun ruoka on minun mielestä ollut tosi hyvää. Eli kai tuo on miehen mielestä kiitos ?

Miehen kotona ei koskaan kiitetty ruuasta ja kaikille oli selvää, että äiti sen ruuan tekee ja perheelle tarjoaa, mutta itse ei edes syönyt pöydässä vaan jakkaralla hellan vieressä tai varmaan joskus muulloin, koska en tainnut nähdä anoppia koskaan ruokapäydässä/syömässä.

Ärsyttää. Joskus olen miehelle sanonut, että minulle sopii, että kumpikin tekee omat ruokansa. Siihen ei ole sanonut mitään.

Ja kaiken huipuksi, esim silloin, kun sisareni on meillä miehensä kanssa ruokavieraana saattaa valittaa ruuasta, kuin pikkulapsi, koska luulee kai, että se on hienoa ja hän on kova jätkä, kun osaa moittia ruokaa. 

Olen silloin kyllä kylmästi sanonut, että jos itse joskus pääsisin valmiiseen ruokapöytään, en kyllä valittaisi, vaan olisin onnellinen, että joku minulle jaksaa ruokaa laittaa.

Olen monesti miettinyt, millaista elämä olisi, jos aina saisikin tulla puhtaaseen kotiin, joku olisi siivonnut sen ja saisi mennä valmiiseen ruokapöytään, eikä koskaan tarvitsisi miettiä, että mitä teen tänään tai huomenna ruuaksi. 

Olispa se onnea. Monilla miehillä on elämä noin onnellista, mutta ne ei edes tajua sitä, vaan pitävät  luonnollisena, että kaikki tulee heille itsestään, tuosta vaan.

Onko tää ihan totta? Mä en hetkeäkään katselisi tälläistä käytöstä. Räjähtäisin ihan täysin ja lakkaisin täysin tekemästä ruokaa. Mulle on aivan sama siinä tilanteessa, että mitä mies syö vai syökö ollenkaan. Mulle ja mun tekeleille ei yksinkertaisesti puhuta noin. Maksaisin omat ruokani ja jos mies edes yrittäisi mennä mun ruokia syömään, edes leivän verran, niin saisi näpeilleen. Niihin ei kosketa. Samoin jos joku yhteisellä aterialla alkaisi haukkumaan ruokaa niin olen aina puolustamassa sitä, vaikka ei olisi ihan niin onnistunut. Mutta ruokaa ei yksinkertaisesti haukuta ja käytöstavat on löydyttävä ollaan kuinka perhettä tai sukua tahansa. 

Meillä on tällä hetkellä se tilanne, että mies ostaa kaikki ruoat tai maksaa kaikki ruoat (käyn käteisellä kaupassa näissä tilanteissa) ja minä kokkaan. Kaikki aamupalasta lähtien eli aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Mies arvostaa tätä todella paljon ja sanookin, että on ihana lähteä aamulla eväskassin kanssa töihin ja tulla kotiin kun on ruoka tulossa tai alan tekemään sitä ja ei tarvitse syödä ravintola ruokaa tai noutoruokaa. Välillä toki kyselen, että tekisikö jotain toisin ja saisi maukkaampaa vielä. On kiva kuulla, että mitä hän muuttaisi reseptissä. Mutta tätä tapahtuu vain silloin kun kyselen ja haluan oikeasti tietää. Muuten hän kiittää ruoasta ja syö hyvällä ruokahalulla ja korjaa astiat pois pöydästä. 

Ei helmiä sioille.

Mun ex aviomies oli ruokavalittaja. Aina jotain mainittavaa vaikka tein meidän 5- henkisen perheen kaikki ruuat, myös leivonnaiset.

Jossain vaiheessa ex alkoi rähjäämään, että en osoita riittävästi rakkautta koska en laita hänen ateriaansa valmiiksi hänelle lautaselle.

Ja liiton lopussa mies huusi suoraan että tarjoan hänelle paskaa ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä yhtenäpäivänä samaa asiaa, kun ap:kin. Oma mies ei osaa tehdä ruokaa ollenkaan, mutta vaatii huippuravintolan ruokia joka päivä :D

Tiedän, että olen hyvä tekemään ruokaa ja käynyt joskus ravintolakoulunkin, vaikka en ammatikseni ole koskaan ruokaa laittanut. 

Mies on liian hyvälle oppinut, eikä tajua, ettei se ruoka aina voi olla mielettömän herkullista ja just oikean rakenteista. Josku se pastalaatikko voi olla vähän löysempää ja joskus vähän tönkömpää, mutta kyllä sen syödä voi.

Ja huonosti tekee ruoka kauppansa, jos ei ole miehen lempiruokaa. 

Koskaan ei kiitä ruuasta, mutta joskus sanoo, että "kyllähän tuota söi" ja tätä yleensä silloin, kun ruoka on minun mielestä ollut tosi hyvää. Eli kai tuo on miehen mielestä kiitos ?

Miehen kotona ei koskaan kiitetty ruuasta ja kaikille oli selvää, että äiti sen ruuan tekee ja perheelle tarjoaa, mutta itse ei edes syönyt pöydässä vaan jakkaralla hellan vieressä tai varmaan joskus muulloin, koska en tainnut nähdä anoppia koskaan ruokapäydässä/syömässä.

Ärsyttää. Joskus olen miehelle sanonut, että minulle sopii, että kumpikin tekee omat ruokansa. Siihen ei ole sanonut mitään.

Ja kaiken huipuksi, esim silloin, kun sisareni on meillä miehensä kanssa ruokavieraana saattaa valittaa ruuasta, kuin pikkulapsi, koska luulee kai, että se on hienoa ja hän on kova jätkä, kun osaa moittia ruokaa. 

Olen silloin kyllä kylmästi sanonut, että jos itse joskus pääsisin valmiiseen ruokapöytään, en kyllä valittaisi, vaan olisin onnellinen, että joku minulle jaksaa ruokaa laittaa.

Olen monesti miettinyt, millaista elämä olisi, jos aina saisikin tulla puhtaaseen kotiin, joku olisi siivonnut sen ja saisi mennä valmiiseen ruokapöytään, eikä koskaan tarvitsisi miettiä, että mitä teen tänään tai huomenna ruuaksi. 

Olispa se onnea. Monilla miehillä on elämä noin onnellista, mutta ne ei edes tajua sitä, vaan pitävät  luonnollisena, että kaikki tulee heille itsestään, tuosta vaan.

Mä olisin heivannut tuollaisen miehen pihalle jo deittailun  alkuvaiheessa. En oikeasti ymmärrä miksi kukaan ihminen suostuu olemaan sellaisen kumppanin kanssa, joka ei arvosta häntä, käyttäytyy kuin pikkulapsi ja kohtelee kumppaniaan piikana.

Ihme kitisijä. Jos ei kelpaa, voi kokata itse omat sapuskansa.

Vaimo on vähän tuollainen. Ensinnäkin niin nirso että 90% ruokalajeista ei kannata lähteä edes kokeilemaan tai ainakaan ei kannata kertoa mitä ne on, ja toisakseen sitten aina puolittain muka kehuu mutta sitten "joku outo maku tässä kyllä on" tai viimeksi oli kyllä parempaa tai joku on ihan suorastaan pahaa vaikka viimeksi väitti pitäneensä.  Tosi lannistavaa. Nykyään en viitsi mitään monimutkaisempaa kokatakaan muuten kun silloin kun tulee vieraita. Vieraiden kuullen kyllä kehuu vuolaasti, varsinkin jos ovat hänen vieraitaan, kai se on joku meriitti kun on mies joka osaa kokata muutakin kun ranskalaisia ja kalapuikkoja, mutta jälkikäteen sitten tulee vähän toisenlaista palautetta sivulauseessa kuinka se ja se ny ei tällä kertaa oikein onnistunut.

Meillä mies kehui aina ruokaani ja kiitteli. Olen joutunut opettamaan miehelle että kestän rakentavaa palautetta ja haluansitä. Eli jos suolaa on liian vähän niin saa huoleti miettiä asiaa ääneen ja sitä voi lisätä. Mies uskaltaa myös sanoa että makaroni ei ole hänen lemppareita mutta silti teen sitä välillä koska minä ja lapset tykätään. Silloin mies ottaa vain vähän makaroni ruokaa ja syö paljon leipää ja kaikki tämä valittamatta.

Eli minusta rakentava palaute ok mutta apn mies ei ilmeisesti anna sitä vaan valittaa turhasta. En jaksaisi kuunnella tuota.

Ei, mutta oma isä osasi kyllä olla ärsyttävä tässä asiassa. Äiti teki kaikki ruoat, mutta sitten isä aina besserwisseröi, että voisi olla enemmän suolaa tai kypsennetty paremmin yms (ei muuten kiinnostanut jos esim. me lapset ei tykätty suolaisesta). No meni äidiltä jossain välissä hermot joten löi vain suolapurkin pöytään, että herra kokatkoon itse seuraavalla kerralla ja jos ei niin pitäköön turpansa kiinni ja lisätköön ihan rauhassa suolaa omalle lautaselleen. 

Meillä mies ei valita ruoasta ikinä, kaikki kelpaa ja kehuu ruokaa.Olen kyllä hyvä kokki jamhoidan kyllä kokonaan ruoanlaiton meillä.Mies siivoaamnpyytämättä keittiön ruoan jälkeen, sanoo että se homma kuuluu hänelle kun kokkaan ja keittää iltakahvit.Sama ukko ollut 40 v.