Kertokaa miksi nuorempi sukupolvi uupuu?

Vierailija kirjoitti:

lukion jälkeen mietin että haluaisin perustaa jonkun maatilan kun tuntuu että en tule kestämään hektistä ja stressillistä työelämää.

Kuule, ei se maatilakaan itse itseään pyöritä.

Ei nyky-työelämää voi verrata johonkin 80-lukuun, jossa töitä sai kysymällä ja päivät suuri osa toimistotyöstä oli nykyvinkkelistä katsoen suojatyöpaikkoja.

Nykymaailmassa 1 ihminen hoitaa viiden työt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulumaailma. Olen kirjoittanut täsät monesti HS kouluaiheisten juttujen palstoille. Koulussa ei vaadita mitään, koko koulu liian helppoa. Nuoret oppivat liian helpolle ja sitten työmaailma ei olekaan sitä helppoa. Pitäisi tehdä säännöllisesti töitä ja tehdä niitä ikäviäkin juttuja. Ensi kertaa 20 vuotiaana... 

22.1. 2022 kommenttini Hesarissa

Joko meidän opetushallitus palaisi vanhaan?

Lukemaan ei opi, koska ei ole läksyjä tai niitä on aivan liian vähän.

Koska ei ole kokeita, ei tarvitse lukea.

Kun ei lueta riittävästi, jää myös kirjoitustaito vajaaksi. Eikä ole niitä läksyjä.

Matematiikka, sama juttu, pikku tehtävä läksyksi tai ei ollenkaan. Puolet matematiikan kirjan tehtävistä jää nykyisin tekemättä.

Kokeita ei ole, jolloin ei voi kunnolla seurata oppimista ja osaamisen tasoa.

Tehtäviä ei tarkisteta opettajan toimesta vaan oppilaat "tarkistavat" itse.

Oppilaiden osaaminen arvotetaan tuntikäyttäytymisen perusteella, jolloin arvosanat ei kuvaa oikeaa osaamista.

Sitten Suomessa ihmetellään, kun nuoret aikuiset masentuu työelämässä, kun pitää suoriutua tehtävistä ja pelkkä paikallaolo ei olekaan enää hyväksyttävää. Monesti masennus saattaa johtua siitä, ettei saa mitään aikaan, josta olla ylpeä.

Läksyt tehdään, jos niitä on 5-10minuutissa.

Kun tekemistä on liian vähän, oppilaat ei opi rutiineja, jotka kantavat sitten opiskeluaika ja aikuisena. Rutiini voi olla esimerkiksi kertotaulu. Kun tekee tarpeeksi, muistaa vastaukset eikä tarvitse joka kerta laskea sormin 7x3 on 21.

Hyvä Opetushallitus, Puuttukaa tähän jo!

Pisatorni on kaatunut suomalaisten lasten osalta.

Milloin olet ollut koulussa? Oma nuoreni sai ainakin joka päivä läksyjä ja vietti niiden parissa tunnista kolmeen, siis joka päivä koulun jälkeen. Siitä huolimatta hän pääsi niukin naukin lukioon, siihen ainoaan, mikä kaupungissamme enää on. En ole nähnyt ollenkaan kuvatunlaista koulumaailmaa, vaan vaatimukset ovat olleet korkealla, eikä numerot todellakaan tulleet ilmaiseksi.

Sinun lapsesihan on todiste surkeasta koulusysteemistä. Niin huonot lähtökohdat, että joutuu tekemään kaikkensa päästäkseen edes lukioon. Ja kun on lukiossa, niin varmaan uupuu totaalisesti.

No, auttaako se sitten, että vaaditaan enemmän?

Lapsellani on lukihäiriö, autismi ja masennus ja hän uupui totaalisesti jo yläkoulussa.

Helvetin heikkoja ovat. Totuus on, että koskaan ei elämä, opiskelu ja työ ole ollut helpompaa kuin nykyään. Silti nämä muka uupuvat, joo varmasti siksi että ovat niin heikkoja kun eivät ikinä elämässään ole pyristelleet minkään kanssa.

Iäkkäämmät voisivat katsoa peiliin. Miten meillä näkyy mediassa/ihmisuhteissa lämpö, rakkaus, usko elämään, välittäminen, toivo, positiivisuus, ilo, inhimillisyys?

Verratkaa vaikka kulttuuriin Ruotsissa, niin ero on suuri. Siellä on välittämistä, joka näkyy yhteiskunnassa monin tavoin.

Meitä pelotellaan mediassa koko ajan jollain asialla.

Kun tulee järkyttäviä uutisia, olipa pandemia tai sota, täältä ei löydy ihmistä joka puhuisi lämpimästi ihmisille, lohduttaen, toivoa luoden, yhteishenkeä kasvattaen. Ei papit, ei poliitikot, ei psykologit, ei opettajat, ei älyköt, ei kukaan.

Siksi meillä nuoret esim. eivät välitä vanhemmista ihmisistä, eivät toisistaankaan, koska välittämiseen ei ole kasvettu, eikä sitä näy mediassa. Vapaa-ajat sitten opetellaan tappamaan peleissä.

Mediatalot hoi, ihmiset, ottakaa koppia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lukion jälkeen mietin että haluaisin perustaa jonkun maatilan kun tuntuu että en tule kestämään hektistä ja stressillistä työelämää.

Kuule, ei se maatilakaan itse itseään pyöritä.

Todella tiedän tämän entisen nuoruudessaan olleen maanviljelijän tyttärenä, mutta se on erilaisesti rankkaa. Maatalous on nyt huonossa jamassa kaikkien eu juttujen jälkeen, mutta itselleni sekin fyysisine ja rahallisinekin haasteineen tuntuu voittavan tällä hetkellä joka päiväisen opiskelun ja istumisen koneen ääressä omine murheineen, kun on sitä vuosia tehnyt.

Oma nuoreni on kohdannut elämässään suurempia vaikeuksia, kuin moni ikäisensä. Sairastumista, kuolemaa ja perheen talousvaikeuksia em. syistä johtuen. Jos joku häntä väittää pullamössöksi niin nauran. Toki pidän häntä kuin kukkaa kämmenellä suojelen ja autan missä voin. Sanottakoon nyt vielä, että kärsimykset eivät ole jalostaneet häntä yhtään, vaan kaikki, myös koulu, on ollut hänelle vaikeampaa kuin muille. Olisin suonut hänelle toisenlaiset lähtökohdat.

Vierailija kirjoitti:

Keskittyvät vääriin asioihin, kuten siihen äly - tyhmennys laitteen naputtamiseen ja kyttäämiseen joka välissä. Seurataan jotain ihme bloggaajia ja instagrameja. Kyllähän tuollainen väsyttää. 

Itselläni ei ole äly - tyhmennyslaitetta. Ihan tavallinen puhelin millä soitetaan ja tekstataan. Hoidan asiat tietokoneella, kun asiat hoidettu kone menee kiinni. Keskityn olennaiseen eli omaan elämääni en muiden instaan tai johonkin turhanpäiväisiin julkkiksiin ja heidän elämänsä esittelyyn. 

Ohje - keskity omaan elämääsi ja sen rakentamiseen, kun seuraat äly - tyhmennyslaitteella muiden elämää, rakennat sitä, et omaasi.

Menee vähän ot, mutta itse olen nelikymppinen ja jonkin verran seurailen somea. Vaikka pidänkin itseäni suht fiksuna, niin välillä meinaan mennä jonkun somevouhotuksen lankaan tai herään miettimään, voiko joku asia olla tottakaan (ei). Kyllä se sumentaa omaa ajattelukykyä, ja kaikilla ei ehkä ole elämänkokemusta ja järkeä ymmärtää totuuden, feikin ja elämässä tärkeiden asioiden eroa ja merkitystä.

Ehkä osittain kysymys voikin olla tästä, että todellisuus oikeasta elämästä ja sen vastoinkäymisistä hämärtyy. Kaikilla on vastoinkäymisiä. Kaikilla on joskus vaikeaa. Joillakin on todella vaikeaa. Se on elämää, jota meidän kaikkien on elettävä. Ehkä kaikille ei ole annettu lapsuudessa oikeita palikoita käsitellä asioita, niin ei ole resilienssiä riittävästi. Ehkä uskotaan liikaa siihen, että kaikki voivat olla isona, mitä ikinä haluavat. Kun ei voi, niin ei voi. Ehkä odotukset on liian korkealla.

Mutta on se elämä muuttunutkin. Lasten vanhemmilla on huomattavasti enemmän painolastia kuin ennen. Kaiket illat kuskataan lapsia harrastuksiin ja tehdään opettajienkin töitä, kaikesta metatyöstä puhumattakaan. Ennen lapset pistettiin työpäivän jälkeen pihalle, ja kotiin huudeltiin iltapalalle. Ja sitten ne lapsetkin on ahdistuneita, kun alakoululaisenkin harrastus tähtää änäriin ja olis pakko olla paras. Ja rahaakin palaa.

Työelämässä ei uskalleta pitää puoliaan, henkilöstöä vähennetään ja työpinot kasvaa. Sitten some ujuttaa aivoihin ulkonäkökriteerit itselle ja puolisolle, niin hankalaa on. Väsyneenä ei jaksa ylläpitää mitään oikeita sosiaalisia suhteita, joilla olisi iso merkitys ainakin suurimmalle osalle ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Pullamössö sukupolvelle hyvä ettei olla ruokaakin pureskeltu valmiiksi koko lapsuuden ajan eikä koskaan ole tarvinut opetella vastuuta ja niin ahdistuuhan siittä jos joutuu tekemään jotain muuta kuin somessa roikkuminen tykkäyksiå kalastellen

Tuon sanan käyttö kertoo vain, että olet itse sitä parjattua !pullamössösukupolvea!, joka "sai kaiken valmiina jäkäjäkä".... Nykypolvet eivät tiedä, mitä pullamössö edes tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

En lukenut kaikkia kommentteja vielä, mutta 47-vuotiaana äitinä olen seurannut oman nuoreni lukionkäyntiä sivusta.

Minuakin alkoi ahdistaa jo heti ekan luokan vanhempainillassa, kun lukion opo alkoi kertoa, miten pitää tehdä suunnitelmia kirjoituksiin, että sitten voi hakea haluamiinsa jatko-opintoihin. No itse en kyllä 16-vuotiaana vielä osannut sanoa ollenkaan, minne hakisin opiskelemaan. KamaIa paineita oppilaille heti opintojen alkuun!

Nykyopiskelu on aika irrallista vaeltelua, koska enää ei ole omaa luokkaa. Ei mitään yhtenäistä luokkahenkeä, verrattuna 90-luvun lukioon. Se on myös itsenäistä ja yksinäistä: kaikkien pitää itse valita tulevien kurssiensa sisällöt, mikä vaatii suunnittelua. Tällaistakaan ei ennen ollut, kun käteen lykättin rehtorin laatima lukujärjestys.

Eli nykyään kaikki pitää tietää ja etsiä itse, kun ennen vain uitiin valmiin virran mukana, mikä oli huoletonta ja paljon helpompaa. Jäi aikaa elää nuoruutta. Nyt nuoruus on pelkkää työelämään valmistautumista ja omien mahdollisuuksien maksimointia, sillä työttömyys on vääjäämätöntä ja tulevaisuus tuntuu siksi synkältä.

Lapsia kilpailutetaan jo taaperoikäisistä: laitetaan erityispäiväkotiin, harrastuksiin, painotetuille luokille jne. Jatkuvaa kiipimistä oravanpyörässä. Pitää verkostoitua, hankkia kesätöitä, haalia erilaisia diplomeita ja meriittejä loistavan koulutyön lisäksi.

Kaikki tämä vain siksi, että työtä ei ole tarjolla tarpeeksi. Me vanhemmat olemme kokeneet 90-luvun laman ja tiedämme, mitä se on. Pätkätyötä ja ilmaisharjoittelua, maisterintutkinnolla ei tee mitään, kun töitä ei saa. Työelämäkin on pelkkää työnantajaan päin joustamista ja nöyristelyä. Pienellä palkalla kiirettä ja ylitöitä. Mitä elämää sekin on?

Eipä ihme, että uuvuttaa jo valmiiksi.

Olen samaa mieltä siitä että kurssimuotoinen lukio oli ja on karmea virhe. Lukio olisi syytä pitää luokkamuotoisena ja sitten jatko-opinnoissa siirrytään jokaisen omavalintaisiin opintoihin. Toimi erinomaisesti aikaisemmin. Miksiköhän piti korjata sellaista joka ei ollut rikki?

Mutta, mitä työpaikkoihin tulee, niin nythän niitä on, toisin kuin 90-luvun lamassa ja sen jälkeen. Jopa niin paljon että tarvitaan vuosittain kymmeniä tuhansia asiantuntijoita paikkaamaan työvoimapulaamme. Ja, kyllä ne ovat ihan normaaleja toistaiseksi voimassaolevia työsuhteita. Olen nähnyt useita työpaikkoja it-konsultin toimessani eikä missään niissä ole harrastettu pätkätyösuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni on jo yläasteen päätettyään uupunut koska koulussakin vaaditaan paljon.

Et ole tosissasi. Yläasteen?! 😀

Itse uuvuin ensimmäisen kerran yläasteella. Tosin vaadin itse itseltäni kohtuuttoman paljon. Ei kyllä auttanut kun kotona kuuli laiskoista nuorista, laiskoista työttömistä jne. Päähän jäi tosi vahvasti sellainen ajatusmalli että on pakko koko ajan tehdä kaikkensa ettei kukaan vaan luule laiskaksi. Kun joku kevät lukiossa hain lukuisia kesätyöpaikkoja mutten saanut töitä niin sain osakseni isäni pettymyksen kun "en nähnyt tarpeeksi vaivaa".

Olen nyt kolmekymppinen. Ystäväpiiristäni harvalla on vakituista työsopimusta. Itse olen myös määräaikaiskierteessä. Vakituisen työn saaminen vastaisi lottovoittoa. Voisi sitten oikeasti suunnitella vähän pidemmälle elämää, ostaa asunnon jne.

Ainakin omalla kohdalla kyllä vaikuttaa sekin kun on kouluajoista saakka saanut jatkuvasti kuulla maailman huonosta tilasta (ilmastonmuutos jne) ja kuinka asiat menevät vain huonompaan ja huonompaan. On siis nuoresta asti jo isketty päähän se ajatus ettei toivoa paremmasta tulevaisuudesta ole.

Meille palkataan jatkuvalla syötöllä kaksi-kolmikymppisiä vakituisiin töihin. Kannattaa miettiä mitä opiskelee. 

Niinpä niin, helppo huudella, kukaan ei ole ennustaja. Minullekin sanottiin hakiessani yliopistoon, että alallani tulee olemaan valmistuttuani eläköitymisbuumi ja töitä tulee riittämään. No, eipä tullutkaan buumia. Toimipisteitä yhdistettiin, virkoja lakkautettiin ja kaikesta on säästetty.

Olen hakenut töitä enemmän ja vähemmän kohta 20 vuotta. Pelkkää pätkää ja ilmaisharjoittelua. Enää en edes haluaisi alalleni, koska siellä on mahdotonta työskennellä ikävän työympäristön takia. Pahoittelut verorahojen tuhlaamisesta, kanssakansalaiset.

Suomessa on ongelmana, että hakijalla on oltava juuri kyseisen alan paperit. Mikään muu ei kelpaa. Ihmisiä pidetään kehityskelvottomina ja tyhminä. Tai kyse on lähinnä kai palkasta. Ilmaisharjoittelijaksi kelpaa vaikka minkälaisella taustalla.

Toinen ongelma on ikä. Liian nuori (nainen) on kokematon ja tuleva synnyttäjä-poissaolija. Viisikymppinen taas liian vanha, kallis ja kokenut. Silti eläkkeelle päästään vasta 70-vuotiaina ja kaikki pitävät kunnostaan huolta, eikös?

Ymmärrän nuorten huolen ja ahdistuksen hyvin. Ei olisi kivaa, että vaaditaan kaikessa täydellisyyttä, tehokkuutta ja huippusuorituksia.

Tietenkin pitää olla työssä sen alan koulutus. Mitä ihmettä. Ahtaajan papereillako sinä lääkärin virkoihin alkaisit ihmisiä laittamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pullamössö sukupolvelle hyvä ettei olla ruokaakin pureskeltu valmiiksi koko lapsuuden ajan eikä koskaan ole tarvinut opetella vastuuta ja niin ahdistuuhan siittä jos joutuu tekemään jotain muuta kuin somessa roikkuminen tykkäyksiå kalastellen

Tuon sanan käyttö kertoo vain, että olet itse sitä parjattua !pullamössösukupolvea!, joka "sai kaiken valmiina jäkäjäkä".... Nykypolvet eivät tiedä, mitä pullamössö edes tarkoittaa.

Ei niin. Edes pullaa ei ole tarvinut itse mössätä. Sellaista on lumihiutalesukupolven elämä. Väsyttää ajatuskin, että pitäisi jotain tehdä jopa itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut kaikkia kommentteja vielä, mutta 47-vuotiaana äitinä olen seurannut oman nuoreni lukionkäyntiä sivusta.

Minuakin alkoi ahdistaa jo heti ekan luokan vanhempainillassa, kun lukion opo alkoi kertoa, miten pitää tehdä suunnitelmia kirjoituksiin, että sitten voi hakea haluamiinsa jatko-opintoihin. No itse en kyllä 16-vuotiaana vielä osannut sanoa ollenkaan, minne hakisin opiskelemaan. KamaIa paineita oppilaille heti opintojen alkuun!

Nykyopiskelu on aika irrallista vaeltelua, koska enää ei ole omaa luokkaa. Ei mitään yhtenäistä luokkahenkeä, verrattuna 90-luvun lukioon. Se on myös itsenäistä ja yksinäistä: kaikkien pitää itse valita tulevien kurssiensa sisällöt, mikä vaatii suunnittelua. Tällaistakaan ei ennen ollut, kun käteen lykättin rehtorin laatima lukujärjestys.

Eli nykyään kaikki pitää tietää ja etsiä itse, kun ennen vain uitiin valmiin virran mukana, mikä oli huoletonta ja paljon helpompaa. Jäi aikaa elää nuoruutta. Nyt nuoruus on pelkkää työelämään valmistautumista ja omien mahdollisuuksien maksimointia, sillä työttömyys on vääjäämätöntä ja tulevaisuus tuntuu siksi synkältä.

Lapsia kilpailutetaan jo taaperoikäisistä: laitetaan erityispäiväkotiin, harrastuksiin, painotetuille luokille jne. Jatkuvaa kiipimistä oravanpyörässä. Pitää verkostoitua, hankkia kesätöitä, haalia erilaisia diplomeita ja meriittejä loistavan koulutyön lisäksi.

Kaikki tämä vain siksi, että työtä ei ole tarjolla tarpeeksi. Me vanhemmat olemme kokeneet 90-luvun laman ja tiedämme, mitä se on. Pätkätyötä ja ilmaisharjoittelua, maisterintutkinnolla ei tee mitään, kun töitä ei saa. Työelämäkin on pelkkää työnantajaan päin joustamista ja nöyristelyä. Pienellä palkalla kiirettä ja ylitöitä. Mitä elämää sekin on?

Eipä ihme, että uuvuttaa jo valmiiksi.

Olen samaa mieltä siitä että kurssimuotoinen lukio oli ja on karmea virhe. Lukio olisi syytä pitää luokkamuotoisena ja sitten jatko-opinnoissa siirrytään jokaisen omavalintaisiin opintoihin. Toimi erinomaisesti aikaisemmin. Miksiköhän piti korjata sellaista joka ei ollut rikki?

Mutta, mitä työpaikkoihin tulee, niin nythän niitä on, toisin kuin 90-luvun lamassa ja sen jälkeen. Jopa niin paljon että tarvitaan vuosittain kymmeniä tuhansia asiantuntijoita paikkaamaan työvoimapulaamme. Ja, kyllä ne ovat ihan normaaleja toistaiseksi voimassaolevia työsuhteita. Olen nähnyt useita työpaikkoja it-konsultin toimessani eikä missään niissä ole harrastettu pätkätyösuhteita.

En olisi päässyt ylioppilaaksi ilman kurssimuotoista lukiota. Oppitunnit on täysin turhia ja kotona opiskelu oli jo 90 luvulla paljon tehokkaampaa. En olisi mistään kurssista saanut kiitettäviä numeroita jos olisi pitänyt istua tunnilla.

Sattuipa sopivasti kun juuri olen saikulla työuupumuksen vuoksi. Minua ainakin uuvuttaa jatkuva tehokkuusajattelu. Jos selviät organisaation säästökuurista ja olet sopeutunut siihen edes jotenkin, palkinnoksi tulee parin vuoden päästä uusi "sopeuttaminen" eli suomeksi vyön kiristäminen. Tätä kun jatkaa sen kolme kierrosta niin alkaa palikat olla niin sekaisin ja porukka niin loppu että vanhat lähtee ja uudet ei viihdy. Sen pituinen se.

Terkkuja terveysalalta!

Työllistymisen jälkeen taitaa olla ensimmäinen kerta kun nykyaikaisilla lumihiutaleilta vaaditaan jotain niin ahdistaa ja uuvuttaahan se jos joutuu opettelemaan vastuuta kun ei kaikki menekkään enään niin kuin itse vanhemmiltaan vaatii

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei täti, kasvoit ja teit työuraasi ihan erilaisessa maailmassa kuin nykynuoret. Niin minäkin. Olen sua vain kymmenen vuotta nuorempi mutta meidän sukupolviemme välissä kulkee kummallinen raja-aita, jonka toiselta puolelta vanhempi väestö huutelee pätemistään. Mielestäni oman ja nuoremman sukupolven välissä ei sitä ole, vaan x-sukupolven jäsen ymmärtää millenniaalien kasvua ja maailman muutosta sivusta seuranneena tuon sukupolven olevan henkisesti tosi ahtaalla hyvinvointivaltion raunioissa.

Täällä toinen täti, joka haluaisi täsmennystä mikä se oleellinen ero meidän viisikymppisten maailmaan nuoremmilla on? Mekään ei kävelty rakennuksille kysymään töitä mestarilta kuten vanhempamme eikä meilläkään ole mitään koko elämän kestäneitä vakaita työsuhteita. 

Oletteko te eläneet kuunnellen sitä, että maailmassa ei pärjää jos ei ole täydellinen? Minä pääsin ylioppilaaksi 2015 ja paineet pärjätä oli hirveät, koska jopa opo sanoi että kirjoitukset määrittää koko loppuelämän. Yliopistossa tehtiin selväksi, että töitä ei sitten ole ellet ole mukana kaikessa mahdollisessa ja verkostoidu. Viestiä tulee töistä öisin ja heti pitää vastata tai työnantaja raivoaa. Palkkoja ei makseta, lapsia ei voi hankkia koska terveydenhuolto on kriisissä, lastensuojelu voi lapset jos niitä teet, ympäristö on kriisissä... Vähän meinaa olla stressitasot koholla.

Niin sitä puhuttiin jo kun me oltiin nuoria. Hirveät paineet pääseekö yliopistoon sisään ja saako tutkinnot tehtyä siinä ajassa kun opintotukea saa, saako töitä. Me valmistuimme lamaan suoraan, joten töitä ei tietenkään saanut eikä ollut kesätöistä kokemusta samasta syystä. Nyttemmin meillä viiskymppisillä on useimmilla toiset ellei kolmannetkin loppututkinnot tehtynä ja uravalinta mennyt uusiksi pariin kertaan. Asia mikä silloin nuorena oli olevinaan jotenkin mahdotonta. 

Koulutukseenkin on tehty muutos, että osa aloituspaikoista on varattu ensikertalaisille. Pääsykokeet hankalampia (ehkä) kuin ennen. Opiskelet nuorena ammatin ja päädyt alalle josta et tykkää/sovi sulle, sitten et pääsekään enää opiskelee uutta alaa > masennut

Omat syyt jaksamisen kanssa kamppailuun ovat olleet: perhetilanne, traumaattinen lapsuus ja täysin hoitamaton mielenterveys (kiitos lama-ajan sairaiden vanhempien, jotka eivät huolehtineet minusta), liian suuri työmäärä ja aivan surkeaa johtamista (terveydenhoitoala), maailmantilanne, stressi ja huoli rahatilanteesta, tulevaisuudesta yms.

Vierailija kirjoitti:

Helvetin heikkoja ovat. Totuus on, että koskaan ei elämä, opiskelu ja työ ole ollut helpompaa kuin nykyään. Silti nämä muka uupuvat, joo varmasti siksi että ovat niin heikkoja kun eivät ikinä elämässään ole pyristelleet minkään kanssa.

Minusta kuulostat katkeralta. Oletko kateellinen, että nuoremmilla sukupolvilla on mielestäsi helpompaa?

Helppoa olisi, jos vain kävisi kansakoulun ja menisi sahalle töihin, hommaisi eukon ja perheen. Siinä painaisi töitä työnsankarina päästen lopulta sahan piällysmieheksi ja jäis eläkkeelle. Kuolis sydänkohtaukseen 67-vuotiaana.

Nyt: käyt kielipäiväkodin, kymmenessä harrastuksessa, musiikkiluokalla naapurikunnassa, verkostoidut, käyt kilpailuissa ulkomailla, hoidat koulun, tiedät miten pyrit juristiksi jo 10-vuotiaana, valitset oikeat aineet lukiossa, hankit loistavaa kesätyökokemusta juristin uraa ajatellen, osallistut järjestötyöhön, näytät hyvältä, olet esiintymis-, ongelmanratkaisu-, priorisointi- ja organisointitaitoinen, haet huippuyliopistoon, saat alasi kesätyötä moninaisten haastattelukierrosten jälkeen, hankit täydellisen puolison, valmistut huippuarvosanoin, pääset video-, psykologia- ja caseratkaisutyöhaastatteluiden jälkeen alasi näköalapaikkaan töihin, teet uraa, kehität itseäsi sekä teet väitöskirjan, kiivit ylöspäin uralla tehden kolmen muunkin työt, olet kommentoiva asiantuntija, teet töitä myös eläkkeellä, kuolet dementikkona 98-vuotiaana.

Nuorimmat uupuvat jo siitä, että pitää noudattaa sääntöjä. Ei ole totuttu siihen kotona. Tämä näkyy hyvin kouluissa, joissa osa saa suunnilleen paniikkikohtauksen, jos opettaja sanoo tiukempaan sävyyn ei. Sitten mennään parkumaan mamman helmoihin ja mamma tulee parkumaan koululle, kun hänen herkkää lumihiutalettaan on satutettu. Tämän jatkuessa pitkään opettaja uupuu, kun koko ajan pitää käyttää energiaa asioihin, jotka ennen olisivat hoituneet sillä, että sanoo ei ja lapsi tottelee. 

Christiiina kirjoitti:

Nykyään on se trendi, että työpaikoilla yksi ihminen tekee kahden ihmisen työt yhden ihmisen palkalla.

Mutta jos näin on, niin miksi nimenomaan nuoret työntekijät uupuvat? Mikseivät nelikymppiset, viisikymppiset, kuusikymppiset ja liki seitsenkymppiset uuvu? Heillä on lisäpaineena vielä se että ikääntyvän on hyvin vaikeata saada uusi työpaikka.

Vierailija kirjoitti:

Ei nyky-työelämää voi verrata johonkin 80-lukuun, jossa töitä sai kysymällä ja päivät suuri osa toimistotyöstä oli nykyvinkkelistä katsoen suojatyöpaikkoja.

Nykymaailmassa 1 ihminen hoitaa viiden työt.

Ero -80 luvun ja nykyajan välillä on se että enää ei tarvi vaivautua itse kyselemään töitä paikan päälle kun sen saman asian voi hoitaa soittamalla tai viestillä jos on itse panostanut omaan koulutukseen. Tai no en tarkalleen tiedä 80 luvun työllistymisestä koska synnyin vasta 1986. Nyky aikana on paljon helpompi työllistyä kuin silloin kun minä astuin työelämään varsinkin kun on itse opetellut taitoja minkä käytöstä joku haluaa maksaa