Kertokaa miksi nuorempi sukupolvi uupuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne ketkä huutelee pullamössöistä eivät kyllä käsitä mitään siitä millaista nuorilla on töissä tällä hetkellä.

Aika moni meistä pullamössöhuutelijoista teemme itse ihan sitä samaa työtä kuin ne nuoretkin ja juuri siksi ihmettelemmekin, mikä siinä on, kun nimenomaan nuoret uupuvat.

Meillä on vakaa osaaminen niihin omiin töihin ja työelämään. Se auttaa huomattavasti sietämään tätä nykyaikaa. Mikä siinä on ettei kukaan osaa muka sitä ajatella? Jos nyt pitäisi olla 20v ensimmäisessä työpaikassa opettelemassa aivan kaikkea työelämään liittyvää, niin uuvuttaisiin mekin.

Niin, haluaisiko joku vanhemmista konkareista muistella ja kertoa, millainen se oman työuran alku oli ja mikä tunnelma siitä jäi? Mitkä asiat auttoivat ja mikä oli haastavaa? Ehkä siitä voisi oppia jotain, mutta samalla selkiytyisi se, ovatko asiat muuttuneet.

Itse menin julkiselle. Silloin lyötiin vanhemman tekijän pariksi opettelemaan ja pikkuhiljaa lisättiin sitä itsenäisyyttä. Kaikki eivät silloinkaan halunneet opettaa, mutta aina joku auttoi. Ei tarvinnut opetella miljoonaa järjestelmää ja salasanaa kun niitä ei ollut niin paljon. Oli paperia ja paperikalentereja ja sihteerejä.

Nykyiseen verrattuna oma perehdytykseni oli sellaista rauhallista opettelua. Varmaan joku nurisi selän takana, mutta en muista että olisi huudettu tai haukuttu. Ehkä vähän vittuiltiin joskus.

Nyt muistan sen ainakin ihan kivana aikana ja sellaisena, että opettelin luottamaan niihin omiin taitoihin. Olen ollut aina samassa työpaikassa, eli ei ole muuhun vertailukohtaa.

Kilpailu hyvistä työpaikoista on tänä päivänä kovaa. Yleinen ajatus on se, että keskiluokkaan on kuuluttava, jotta säilyttää arvonsa yhteisössä.

Yhteen työpaikkaan on kuitenkin helposti satoja hakijoita ja työn vaatimukset kasvavat kokoajan. Työt tulevat kotiin asti, on jatkuvia palavereja, sähköposteja, muutoksia, kehittämishankkeita ja samalla pitäisi se jokapäiväinen työkin tehdä ajallaan. Jos et täytä näitä älyttömiä vaatimuksia, on jonossa sata seuraavaa työn vastaanottajaa.

Myös omalla vapaa-ajallaan on suoritettava hyvinvointiaan.

Toinen vaihtoehto on sitten perusduuniin jääminen ja persaukisuus näillä hinnoilla. Sitten voikin unohtaa tulevaisuuden suunnittelemisen kokonaan. Ennen oli varaa duunariammatissakin säästää omaa asuntoa varten ja lisäksi pitää vaikka autoa ja/tai harrastaa asioita, ylipäänsä tehdä jotain.

Ja huomio, korkeakouluun ei todellakaan noin vaan pienellä vaivannäöllä keskiverto pääse. Vaan pänttääminen alkaa jo yläasteella, josta on päästävä hyvään jatkokouluun ja siitä huippunumeroilla suoraan korkeakouluun. Jonka jälkeen suorittaminen jatkuu läpi elämän, eikä koskaan tule pääsemään eläkkeelle.

Ja ainiin päiväkodista asti saat kasvaa sairaassa metelissä, tungoksessa ja huonossa ilmapiirissä mistä kaikki työntekijätkin haluaa vaan pois. Enkä tarkoita tällä tilityksellä kaikkia ihmisiä, vaan nämä on niitä mahdollisia syitä uupumiselle sen huonon kasvatuksen lisäksi...

Millenialit uupuvat, koska he ovat kasvaneet 90-luvun laman aikaan. Sotien jälkeisestä ajasta lamaan saakka suomalaista yteiskuntaa väritti talouskasvu ja optimistinen usko tulevaan (myös 50-l sotakorvausaikaan). Tällainen usko on laman aikana lapsuutensa viettäneille vieras. Vaikka olisi kuinka ahkera ja hyvä, se ei takaa mitään ja mihinkään ei voi turvata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne ketkä huutelee pullamössöistä eivät kyllä käsitä mitään siitä millaista nuorilla on töissä tällä hetkellä.

Aika moni meistä pullamössöhuutelijoista teemme itse ihan sitä samaa työtä kuin ne nuoretkin ja juuri siksi ihmettelemmekin, mikä siinä on, kun nimenomaan nuoret uupuvat.

Ymmärrätkö kuinka paljon vaikeampi prosessi on nykyään saman työn saaminen? Samoihin töihin vaaditaan korkeakoulututkintoa, johon on ennen päästy merkonomin papereilla. Ja niihin mihin ei koulutusta ole tarvinnut, vaaditaan vähintään ammattitutkinto. Lisäksi samaan työhön on satoja hakijoita, mihin ennen oli varmasti vähemmän. Eikä niillä ammattitöiden palkoilla todellakaan nykyään rahallisesti pärjää.

Nykyään myös oma aika pitäisi käyttää itseään kehittäen, että pysyisi sosiaalisissa vaatimuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kysytte tätä? Nuoret tulevat kertomaan miksi uupuvat, niin vanhukset raakkuu kuorossa miten nuoriso on väärässä ja oikea syy on se, että nuoret on huonoja.

Jos kerran tiedätte nuorison asiat nuorisoa paremmin, niin lakatkaa ihmettelemästä. Perustakaa suoraan ketjuja joiden otsikko on "haukutaan nuorisoa". Sitähän te nimittäin aidosti näillä ketjuilla haette.

Tämä. Kun keskustelu joskus lähtisikin myötätunnosta ja halusta ymmärtää sekä tukea, mutta tätä haukkumista se aina on.

Tsemppiä nuoret. Koittakaa vain etsiä keinoja, joilla jaksatte paremmin.

Hassua miten eri silmillä näitä ketjuja luetaan. Itse en ole vielä erityisen vanha enkä nuori, tai no kai olen melkein nelikymppisenä jo vanhus, mutta siis mikään oma lehmä ei ole ojassa enkä muistele kaiholla miten parikymppisenä hiihdin töihin 20 kilometria 50 asteen pakkasessa tms.

Mutta kuitenkin näissä ketjuissa näen AINA sekä pullamössönuorten haukkumista ETTÄ "vanhusten" haukkumista. Ei voi pelkästään myötätuntoisesti todeta, että nuorilla on vaikeaa, vaan pitää aina naljailla, että kyllä sentään vanhoilla ihmisillä oli helppoa koska ??? (eikä oikeastaan osata antaa faktapohjaista syytä, miksi työelämä oli vähemmän rankkaa menneinä vuosikymmeninä.) Vanhemmat ihmiset haukutaan automaattisesti tyhmiksi, jotka eivät vaan voi millään tajuta nykyelämän vaatimuksia, joskus se on jo ketjun otsikossa mikä on tyyliin "vanhemmat sukupolvet eivät tajua mitään mistään". Sitten kun jotkut tietysti tulevat huomauttamaan, että ei elämä nyt meilläkään mitään herkkua ollut 60/70/80/90-luvulla, saatikka nykyään, ja selittävät kokemuksiaan, niin se koetaan heti hirveän loukkaavana nuorten haukkumisena.

Kuten jo todettu, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Se vastaa joskus ihan vaan korjaten virheitä. Lukiossa ei ole koskaan ollut helppoa. Pitkä matikka on aina olla vaikeaa. Englantia on ollut paljon vaikeampi oppia, koska ei ollut mitään internetiä, jossa löytää kavereita muista maista joiden kanssa harjoitella puhumista jne. Tentitkirjat olivat 800 sivua. Siinä sinulle tosiasioita.

Jokainen 45+ on joutunut jossain vaiheessa opettelemaan tietokoneen käytön. Luuleeko joku, että se oli kaikille helppoa ja herkku juttu? Ei ollut rankkaa kenellekään, kun työpaikan pysyminen oli ehkä kiinni siitä? Se ei ollut mitään intuitiivistä ohjelmaa, joka piti hallita. Niitä opiskeltiin tunteja viikossa.

Mikä saa nuoret oikeasti kuvittelemaan ettei vanhemmilla ikäpolvilla ole ollut vaatimuksia? Että he pystyivät seisomaan juoruamassa lankapuhelimella työpäivän aikana? Että kahvitauot kestivät 1h tai että yötöitä ei ollut kenelläkään? Moni on rikkonut sekä selkänsä, että polvensa niiden työelämän vaatimusten kanssa ja hankkinut vielä alkoholiongelman siihen päälle.

Kukaan nuori ei ole sanonut tällaista. Vanhat täällä kilvan selostaa miten nuorilla ei mikään ole vaikeaa vaan kaikki oli ennen vaikeampaa. Mikä yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.

Tottakai on ollut haasteita. Fakta kuitenkin on, että joskus työpaikoille on kävelty kysymään töitä ja niitä on saatu. Fakta on että ennen ei rajoitettu opintoja vaan sait lukea vaikka 15v niitä 800s tenttikirjoja (joita itsekin yliopistolla pääsääntöisesti 2019 luin). Faktaa on sekin, että inflaatio söi lainat ja vanhempien varallisuus oli riittävä tae lainalle.

Eli uupumus johtuu nyt siitä, että joskus kauan sitten töitä sai helposti?

Nämä ns. kalkkikset ovat käyneet läpi 90- luvun laman, eikä se ollut helppoa työikäisille. Silloin ei todellakaan kävelty yhtään minnekään ja sai olla iloinen, jos sai edes pidettyä sen paikan mikä itsellä oli.

Inflaatio söi lainan boomereilat, mutta jo 90- luvulla korot olivat jotain 16%. Se ei todellakaan koskaan ole ollut helppoa tai ilmaista ostaa asuntoa. En tiedä ketään, joka olisi tavispalkoilla maksanut asuntonsa muutamassa vuodessa. Mutta ehkä sitten nämä jo menehtyneet boomerit onnistuivat siinä?

Saat sinä opiskella niin kauan kun haluat ja hakea aina vaan uusiin opintoihin. Valtio ei vaan kustanna sitä, etkä voi viedä muilta tilaa loputtomasti samassa paikassa. Ei valtio ole koskaan maksanut 15 vuotta opintotukea jollekin opiskelemiseen ja hän olisi elänyt sillä sen ajan. Eli uupumuksen syy on, ettei niitä opiskeluja voi pidentää vuosikymmenien kestoisiksi? Ehkä se ala on väärä, jos sen tutkinnon läpivieminen kestää noin pitkään?

Ennen yli 5v kestoiset opinnot oli sääntö eikä poikkeus.

Mutta sovitaan niin että vain teillä oli vaikeaa ja nuorilla helppoa. Ettei petä se kovan elämän nähnyt sydän.

Ennen vuoden 1992 opintotukiuudistusta opintotuki oli huomattavasti lainapainoitteisempaa ja tuossa yhteydessä opintorahan määrän nousi 2,5 kertaisesti. Tuon vuoksi lähes kaikki opiskelijat ottivat opintolainaa 1980-luvulla ja opintotukea myönnettiin enimmällään 7 vuodeksi. Tuolloin ei ollut käytössä mitään alempaa korkeakoulututkintoa yliopistotutkinnon maisterin papereiden välissä. Oli kylläkin olemassa luonnontieteiden (LuK) ja humanististen (HuK) kandidaatin arvot, mutta ne eivät olleet tutkintoja vaan perustutkinto oli filosofian kandidaatti (FK), jonka perusteella myönnettiin filosofian maisterin arvo.

Niinpä valmistuminen edellytti aina gradun tekemisistä, mikä pitkitti monien opintoja yli 5 vuoteen. Lisäksi monet halusivat suorittaa perustutkintoa laajemman tutkinnon erilaisten sivuaineiden opintojen avulla. Perustutkintoon riitti 160 opintoviikkoa (noin 288 opintopistettä), mutta monet suorittavat yli 200 opintoviikon (noin 360 opintopistettä) parantaakseen asemiaan työmarkkinoilla.

Miten se nykynuorten elämää helpottaa, että nykyään on kandin tutkinto siinä välissä, kun ei sillä työllisty paria poikkeusalaa (farmasia ja varhaiskasvatus) lukuunottamatta? Ihan samalla tavalla nykyisten yo-opiskelijoiden pitää tehdä gradu, jos mielivät olla työelämässä korkeakoulutetun statuksella. Sen lisäksi pitää vaan ensin tehdä kandidaatintutkielma.

Nykyinen perustutkinto (joka on siis maisterin tutkinto, vaikka siinä on pakko tehdä se kandi alle) on 180 + 120 op, eli yhteensä 300 opintopistettä. Monet suorittaisivat enemmänkin ihan tuosta samasta syystä kuin ennenkin, esim. itse suoritin reilut 370 opintopistettä perustutkintoon ja siihen päälle 90 op jatko-opintoja, koska halusin perusopinnot kahdesta eri oppiaineesta ja käytännössä tein ensimmäisen alanvaihdon siinä sivussa. Nyt viimeisimmissä uudistuksissa tutkintoon kirjattavien opintojen enimmäismäärää on alettu rajoittaa, koska opiskelijoita yritetään painostaa ulos siinä viiden vuoden tavoiteajassa.

t. tuoreehko yo-ope

Vierailija kirjoitti:

Millenialit uupuvat, koska he ovat kasvaneet 90-luvun laman aikaan. Sotien jälkeisestä ajasta lamaan saakka suomalaista yteiskuntaa väritti talouskasvu ja optimistinen usko tulevaan (myös 50-l sotakorvausaikaan). Tällainen usko on laman aikana lapsuutensa viettäneille vieras. Vaikka olisi kuinka ahkera ja hyvä, se ei takaa mitään ja mihinkään ei voi turvata.

Minä milleniaali uuvuin kyllä boomerivanhempieni traumatisoivan kohtelun seurauksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työtahti paljon kovempi kuin aiemmin, kaikkeen vaaditaan koulutus. Ensin koulutukseen pääsyyn on iso kilpailu ja sitten koulutuksen jälkeen on kova kilpailu työpaikoista. Nykyisin ei anneta nuorille vakiduuneja vaan kokoajan roikotetaan jojon päässä, että jatkuuko työt. Eläkettä ei tule olemaan. Palkannousu on paljon maltillisempaa kuin aikaisemmalla sukupolvella, ostovoima paljon alempi kuin edellisellä sukupolvella etc etc. Nykyisten nuorten ostovoima ja tulevaisuus etc on pohjamudissa verrattuna edeltävään sukupolveen.

Esimerkiksi;

Äitini oli yksinhuoltaja, mutta pystyi silti sairaanhoitajan palkalla elättämään 2 lasta ja ostamaan asunnon pk-seudulta 80-luvulla.

Itse olen lapseton ja minulla on suht samanverran tienaava puoliso (itse olen sairaanhoitaja), eikä meillä ole yhdessä varaa ostaa asuntoa edes ok seudun kehyskunnasta.

Onko kenties maata ajettu aika vauhdilla alas?

Työtahdista kertonee jo sekin, että potilas materiaali osastollani on vaativampaa kuin aloittaessani 15v sitten, hoitajia oli vuorossa lähes 50% enemmän ja potilaita oli suhtkoht samanverran tai vähän vähemmän.

Heikot palkat ja alhainen ostovoima koskevat myös vanhempia työssä olevia ikäluokkia. Sen sijaan jatkuvasti toistuvaa väitettä siitä että nuorille olisi vain pätkää ja määräaikaista en usko. Tunnen konsultin työssäni useita työpaikkoja ja kaikissa niissä myös nuorilla on normaalit toistaiseksi voimassaolevat työsopimukset. Toki 6 kuukauden koeajalla, mutta se koskee kaiken ikäisiä eikä koeaikapurku ole pätkätyö.

Ikuisia koko työuran kestäviä työpaikkoja ei ikinä ole ollut muualla kuin julkisella puolella ja tehdastöissä paikkakunnilla joissa sitten muita työpaikkoja ei ollutkaan. Muutaman vuoden välein meidänkin on pitänyt etsiä uutta työpaikkaa joko pakon edestä tai parempien työolojen persolla.

Mitä tulee siihen että äitisi hankki aikoinaan asunnon pääkaupunkiseudulta. Sinä pysty siihen huomattavasti helpommin kuin äitisi, edellyttäen että elät yhtä vaatimattomasti kuin hän aikoinaan. Eli asut vuokralla jossakin rintamamiestalon yläkerrassa pienessä hellahuoneessa, syöt ainoastaan perunaa ja ruskeakastiketta, ei mitään netflixejä eikä muitakaan kuukausimaksullisia palveluja ja säästät asuntoon.

Ei koske samalla tavalla. Teillä ollut koko työuran alun ja sen keskivaiheille asti hyvä ostovoima eli olette saaneet ostettua sen auton, talon ja mahdollisesti kesämökin mihin aina huonolla palkalla ja ostovoimalla työskennellyt nuori ei ole pystynyt.

Lopputekstisi on ihan yhtä tuubaa mitä alkukin, jokaista virhettä en jaksaisi edes korjata mitä selität, mutta korjataan jotain. Ensinnäkin on tutkittu ja todistettu juttu, että työelämä on hyvin pitkälti sirpaloitunut ja siitä kärsivät juurikin "nuoret" ikäluokat, jotka luetaan alle 35-vuotiaiksi ja mitä nuorempi niin sitä korostuneempi se ero on sinun ikäluokkaan.

Ja ei, vaikka asuisin jossain varastossa niin silti suhteessa palkkaan ja elinkustannuksiin minun olisi vaikeampi ostaa asunto kuin äitini, tämäkin selviää jos katsot tilastot.

Lisäksi mitäpä sinä tiedät, asuin solussa opiskeluni ja asuin solussa myös valmistumiseni jälkeen.

Tiedät itsekin nämä asiat, mutta pyrit vain vääristelemään asioita, jotta kokisit itse olosi paremmaksi, koska "olet itse saavuttanut nämä asiat" - vaikka kyse on vain siitä, että kaikki sinun aikanasi ovat saavuttaneet samat asiat jos on edes vähän yrittänyt.

Uskallan väittää jos pistettäisiin nyt 60vuotiaat (kun olivat itse 16v) nykyisten 16-24v kanssa samalle luokalle/kursseille, niin eivät pärjäisi alkuunkaan. Kilpailu ja taso noussut niin paljon.

Sama kuin pistäisi 70 luvun urheilijan nykyaikaista urheilijaa vastaan, eivät pärjäisi alkuunkaan

Mistä te oikein revitte näitä nuoria joilla ei ole autoja eikä omaa kotia?Opetelkaa rahan käyttöä!Tavallisilla kaupassa työskentelevilläkin on omat autot ja kodit.,en edes tiedä ketään joilla ei olisi.

Ei kyllä ole. Kaupan kassa ei missään olosuhteissa saa asuntolainaa nykyisin. Ei tulot riitä. Vuokraluukun saa toki.

Autoa ei tuttavapiirini nuorista omista kuin kourallinen. Omistusasuntoa ei ole kenelläkään.

Lainansaanti on vaikeutunut huomattavasti monella tavalla. Vakuutena käy vain reaalivakuus henkilötakauksen sijaan, mikä tarkoittaa, että vanhemmat eivät noin vaan voi tavan vuoksi taata useamman lapsen lainoja. Täytyy olla realisoitavaa omaisuutta vastaava määrä. Ja realisoitavalla tarkoitan sitä, pankki ottaa huomioon nykymarkkinat. Vaikka joku ehdotti halvan kämpän ostamista, katsoo pankki tarkasti, saavatko itse kämpän myytyä, realisoitua tarvittaessa lainaa vastaan. Eivät anna pientäkään lainaa halpaan asuntoon, joka on halpa juuri siksi, ettei markkinoita ole. Ostovoiman väheneminen tarkoittaa sitä että palkat ovat pienemmät suhteessa elinkuluihin. No tämä tarkoittaa sitä, ettei normaalipalkka enää läpäisekään korkojen stressitestiä, koska väljyyttä ei ole. Moni täällä leveilevä entisillä ehdoilla lainan saanut käännytettäisiin nyt suoraan ovelta. Hämmästys olisi suuri, otaksun.

Vierailija kirjoitti:

Eläkeikä hinattu 70 ikävuoteen. Eläkemaksu 2000€:n bruttopalkasta 200€. Lisänä verot ja muut maksut.

Ei järkeä. Mieluummin jättää oravanpyörän kokonaan väliin.

kyllä samaa mieltä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne ketkä huutelee pullamössöistä eivät kyllä käsitä mitään siitä millaista nuorilla on töissä tällä hetkellä.

Aika moni meistä pullamössöhuutelijoista teemme itse ihan sitä samaa työtä kuin ne nuoretkin ja juuri siksi ihmettelemmekin, mikä siinä on, kun nimenomaan nuoret uupuvat.

Meillä on vakaa osaaminen niihin omiin töihin ja työelämään. Se auttaa huomattavasti sietämään tätä nykyaikaa. Mikä siinä on ettei kukaan osaa muka sitä ajatella? Jos nyt pitäisi olla 20v ensimmäisessä työpaikassa opettelemassa aivan kaikkea työelämään liittyvää, niin uuvuttaisiin mekin.

Niin, haluaisiko joku vanhemmista konkareista muistella ja kertoa, millainen se oman työuran alku oli ja mikä tunnelma siitä jäi? Mitkä asiat auttoivat ja mikä oli haastavaa? Ehkä siitä voisi oppia jotain, mutta samalla selkiytyisi se, ovatko asiat muuttuneet.

Itse menin julkiselle. Silloin lyötiin vanhemman tekijän pariksi opettelemaan ja pikkuhiljaa lisättiin sitä itsenäisyyttä. Kaikki eivät silloinkaan halunneet opettaa, mutta aina joku auttoi. Ei tarvinnut opetella miljoonaa järjestelmää ja salasanaa kun niitä ei ollut niin paljon. Oli paperia ja paperikalentereja ja sihteerejä.

Nykyiseen verrattuna oma perehdytykseni oli sellaista rauhallista opettelua. Varmaan joku nurisi selän takana, mutta en muista että olisi huudettu tai haukuttu. Ehkä vähän vittuiltiin joskus.

Nyt muistan sen ainakin ihan kivana aikana ja sellaisena, että opettelin luottamaan niihin omiin taitoihin. Olen ollut aina samassa työpaikassa, eli ei ole muuhun vertailukohtaa.

Mun palkaton harjoittelu opintojen aikana oli tuollainen, mitä kuvasit. Töihin mennessä sitten täysin itsenäisesti yksin ensimmäisestä päivästä ja sama tahti kuin kokeneilla, koska työt ei odota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Boomerit riistävät taloudellisesti 20-40-vuotiaita ja yrittävät v*ttuilla kaikesta mahdollisesta. Koulutusta on liikaa tai liian vähän, pitää olla motivoitunut, mutta ei saa olla yli-innokas, vanha patu pesee elämänkokemuksella aina nuoren uratykin jne.

Kyllä. 80-luvulla oli jo kaikki tarvittava tieto ja nuorten uudet opit on haihatuksia. Nuoret ei tajua, nuoret ei osaa, nuoret ei pysty, nuoret ei.

Koittakaapa vanhemmat sanoa yksi hyvä asia nykynuorista. Aidosti hyvä, ei sellainen v*ttuileva parhaat valittajat, kuten te aina tähän kysymykseen vastaatte.

Minun on ainakin tosi vaikea keksiä mitään erityisen hyvää juuri nykynuorista. Olin itse teini 2000-luvun alussa, enkä näe nykypäivän teineissä juuri mitään eroa senaikaisiin. Paitsi sen, että nykypäivän nuoret halveksivat vanhempia ihmisiä suuremmalla todennäköisyydellä kuin ennen.

Ja nuorethan ovat aina pitäneet itseään paljon parempina kuin "vanhukset"; nykyään se vain korostuu entistä enemmän, ja usein ihan vanhempien sukupolvien siunauksella, koska kaikki vanhatkin haluavat olla vain yksi nuorista.

Väärät roolimallit!! Oikeasta elämästä muodostuu kieroontunut kuva.

(Tosi Tv, Tubettajat, Marin jne.)

Ikäluokkani ja nuoremmat ovat lapsesta asti notkuneet puhelimilla ja tietokoneilla, niin itsekin. Ruutuaikaa tulee helposti 6-8 tuntia päivässä. Onhan se ihan puhdasta matematiikkaa, että ei siinä tunnit vuorokaudessa riitä opiskeluun/työhön, liikuntaan ja riittävään uneen. Puhelimen käyttö vaikuttaa suoraan mielialaan. Tämän tiedostan ja yritän taistella mielenterveyteni puolesta ruutuja vastaan.

Ei elämä ole koskaan ollut helppoa. Sekin on ollut tärkeä oivallus. Jos saisin valita, niin en nyt aikakoneella matkustaisi minnekään muuhunkaan aikaan. Ei se elämä, varsinkaan naisen elämä, sen hohdokkaampaa olisi ollut 1800-luvulla tai 1940-luvulla. Sotaa, kuolemaa, sairautta, riistoa, alistamista, sitä on ollut aina. Elämme nyt oikeastaan aika hyvää aikaa, vaikka eihän tämä mitään täydellistä ole, niin kuin ei elämä koskaan. Riittävän hyvää kuitenkin, ja omalla asenteella voi vaikuttaa näkeekö kaikessa uhkia vai mahdollsiuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epärealistiset käsitykset siitä mitä elämä on. Kuvitellaan ettei ahdistus, epäonnistuminen ja kriisit kuuluisi normaaliin elämään. Harhaluulot siitä, että joka päivä rakastaa työtään ja elämäänsä.

Me 50+ vuotiaan ollaan väsyneitä , uupuneista, eronneita, läheisiä haudanneita, petettyjä, jätettyjä, velallisia, unelmansa kadottaneita, sairaita, kivuliaita, yksinäisiä Mutta kun sekin on elämää, eikä tästä ainoastaan halua luopua, niin hammasta purren kohti niitä pieniä ilon hetkiä joita aina välillä on.

Hammasta purren kestäminen ja valittamatta eteenpäin puskeminen on vain yksi tapa käsitellä vaikeuksia. Nuoret tuntuvat nykyään hakevan humaanimpia tapoja selviytyä. Se, että asettaa rajoja ja hakee tukea toisilta ei tarkoita, että odottaisi koko elämän olevan yhtä vaaleanpunaista hattaraa. Enää ei vain olla valmiita mitä tahansa paskaa nielemään.

Tämä on mielestäni ketjun tärkein pointti. Tässäkin keskustelussa huomaa, että vanhempien sukupolvien ratkaisu nuorten uupumiseen on syyllistäminen ja raivoaminen. Auttavatko ne todella? 

En minä ainakaan suuremmin etsi ratkaisuja. Eikä minua kiinnosta edes syyllistää. Kerron ketjussa mitä ajattelen, kun nuoret selittävät ihan pokkana, kuinka heille kaikki on niin vaikeaa ja muille vanhemmille se oli niin helppoa. Se ei ollut sitä. Ei missään vaiheessa. Lukio on aina ollut haastavaa. Aina. Sinne vaan karsittiin paljon aiemmin ( keskikoulu) ja sitten osa jätettiin suoraan luokalle, kuten 80- luvulla.

Kenen sitä paskaa pitäisi niellä? Koska nyt tätä, emme suostu nielemään enää paskaa, käytännössä tarkoittaa, että osa hommista tulee kokonaan jäämään tekemättä. Niitä paskahommia kun tulee aina olemaan. Vai miten se tukossa oleva viemäri aiotaan saada auki, kun sen putkimiesnesteen kaataminen sinne pönttöön ei toimi?

Näitä raskaita ja likaisia töitä tulee jatkossakin olemaan, mutta nuoriso sanoo, ettei he aio enää suostua niihin hommiin. No, hyvä niin, itsehän he siinä sitten makaavat. Kun nämä loput noihin hommiin suostuneet tekijät jäävät eläkkeelle he kyllä osaavat vielä omat juttunsa hoitaa itselleen, kunnes ei enää tarvitse.

No ennen näistä paskahommista maksettiin palkkaa, jolla pystyi elämään ja niitä siitä syystä myös arvostettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työtahti paljon kovempi kuin aiemmin, kaikkeen vaaditaan koulutus. Ensin koulutukseen pääsyyn on iso kilpailu ja sitten koulutuksen jälkeen on kova kilpailu työpaikoista. Nykyisin ei anneta nuorille vakiduuneja vaan kokoajan roikotetaan jojon päässä, että jatkuuko työt. Eläkettä ei tule olemaan. Palkannousu on paljon maltillisempaa kuin aikaisemmalla sukupolvella, ostovoima paljon alempi kuin edellisellä sukupolvella etc etc. Nykyisten nuorten ostovoima ja tulevaisuus etc on pohjamudissa verrattuna edeltävään sukupolveen.

Esimerkiksi;

Äitini oli yksinhuoltaja, mutta pystyi silti sairaanhoitajan palkalla elättämään 2 lasta ja ostamaan asunnon pk-seudulta 80-luvulla.

Itse olen lapseton ja minulla on suht samanverran tienaava puoliso (itse olen sairaanhoitaja), eikä meillä ole yhdessä varaa ostaa asuntoa edes ok seudun kehyskunnasta.

Onko kenties maata ajettu aika vauhdilla alas?

Työtahdista kertonee jo sekin, että potilas materiaali osastollani on vaativampaa kuin aloittaessani 15v sitten, hoitajia oli vuorossa lähes 50% enemmän ja potilaita oli suhtkoht samanverran tai vähän vähemmän.

Heikot palkat ja alhainen ostovoima koskevat myös vanhempia työssä olevia ikäluokkia. Sen sijaan jatkuvasti toistuvaa väitettä siitä että nuorille olisi vain pätkää ja määräaikaista en usko. Tunnen konsultin työssäni useita työpaikkoja ja kaikissa niissä myös nuorilla on normaalit toistaiseksi voimassaolevat työsopimukset. Toki 6 kuukauden koeajalla, mutta se koskee kaiken ikäisiä eikä koeaikapurku ole pätkätyö.

Ikuisia koko työuran kestäviä työpaikkoja ei ikinä ole ollut muualla kuin julkisella puolella ja tehdastöissä paikkakunnilla joissa sitten muita työpaikkoja ei ollutkaan. Muutaman vuoden välein meidänkin on pitänyt etsiä uutta työpaikkaa joko pakon edestä tai parempien työolojen persolla.

Mitä tulee siihen että äitisi hankki aikoinaan asunnon pääkaupunkiseudulta. Sinä pysty siihen huomattavasti helpommin kuin äitisi, edellyttäen että elät yhtä vaatimattomasti kuin hän aikoinaan. Eli asut vuokralla jossakin rintamamiestalon yläkerrassa pienessä hellahuoneessa, syöt ainoastaan perunaa ja ruskeakastiketta, ei mitään netflixejä eikä muitakaan kuukausimaksullisia palveluja ja säästät asuntoon.

Ei koske samalla tavalla. Teillä ollut koko työuran alun ja sen keskivaiheille asti hyvä ostovoima eli olette saaneet ostettua sen auton, talon ja mahdollisesti kesämökin mihin aina huonolla palkalla ja ostovoimalla työskennellyt nuori ei ole pystynyt.

Lopputekstisi on ihan yhtä tuubaa mitä alkukin, jokaista virhettä en jaksaisi edes korjata mitä selität, mutta korjataan jotain. Ensinnäkin on tutkittu ja todistettu juttu, että työelämä on hyvin pitkälti sirpaloitunut ja siitä kärsivät juurikin "nuoret" ikäluokat, jotka luetaan alle 35-vuotiaiksi ja mitä nuorempi niin sitä korostuneempi se ero on sinun ikäluokkaan.

Ja ei, vaikka asuisin jossain varastossa niin silti suhteessa palkkaan ja elinkustannuksiin minun olisi vaikeampi ostaa asunto kuin äitini, tämäkin selviää jos katsot tilastot.

Lisäksi mitäpä sinä tiedät, asuin solussa opiskeluni ja asuin solussa myös valmistumiseni jälkeen.

Tiedät itsekin nämä asiat, mutta pyrit vain vääristelemään asioita, jotta kokisit itse olosi paremmaksi, koska "olet itse saavuttanut nämä asiat" - vaikka kyse on vain siitä, että kaikki sinun aikanasi ovat saavuttaneet samat asiat jos on edes vähän yrittänyt.

Uskallan väittää jos pistettäisiin nyt 60vuotiaat (kun olivat itse 16v) nykyisten 16-24v kanssa samalle luokalle/kursseille, niin eivät pärjäisi alkuunkaan. Kilpailu ja taso noussut niin paljon.

Sama kuin pistäisi 70 luvun urheilijan nykyaikaista urheilijaa vastaan, eivät pärjäisi alkuunkaan

Mistä te oikein revitte näitä nuoria joilla ei ole autoja eikä omaa kotia?Opetelkaa rahan käyttöä!Tavallisilla kaupassa työskentelevilläkin on omat autot ja kodit.,en edes tiedä ketään joilla ei olisi.

Ei kyllä ole. Kaupan kassa ei missään olosuhteissa saa asuntolainaa nykyisin. Ei tulot riitä. Vuokraluukun saa toki.

Autoa ei tuttavapiirini nuorista omista kuin kourallinen. Omistusasuntoa ei ole kenelläkään.

Lainansaanti on vaikeutunut huomattavasti monella tavalla. Vakuutena käy vain reaalivakuus henkilötakauksen sijaan, mikä tarkoittaa, että vanhemmat eivät noin vaan voi tavan vuoksi taata useamman lapsen lainoja. Täytyy olla realisoitavaa omaisuutta vastaava määrä. Ja realisoitavalla tarkoitan sitä, pankki ottaa huomioon nykymarkkinat. Vaikka joku ehdotti halvan kämpän ostamista, katsoo pankki tarkasti, saavatko itse kämpän myytyä, realisoitua tarvittaessa lainaa vastaan. Eivät anna pientäkään lainaa halpaan asuntoon, joka on halpa juuri siksi, ettei markkinoita ole. Ostovoiman väheneminen tarkoittaa sitä että palkat ovat pienemmät suhteessa elinkuluihin. No tämä tarkoittaa sitä, ettei normaalipalkka enää läpäisekään korkojen stressitestiä, koska väljyyttä ei ole. Moni täällä leveilevä entisillä ehdoilla lainan saanut käännytettäisiin nyt suoraan ovelta. Hämmästys olisi suuri, otaksun.

Sitten on vielä sekin seikka, ettei pätkätyöläiselle myönnetä lainaa. Jos nyt on ennenkin työpaikkoja vaihdettu ja mitä muuta, suhtautuivat pankit tähän täysin eri tavoin kuin ennen. Pankkien aiempi höveliys myös kostautui laman aikaan ja ne eivät tee samoja virheitä uudestaan. Ne varmistavat, että saavat omansa takaisin. Valitettavasti tämä näyttäytyy hakijalle todella tiukkoina ehtoina. Pankit myös tiedostavat talouskriisin uhan eri tavoin kuin tavan kansalainen. Se on todellisuutta.

Some, vertailu muihin, kilpailu ja jatkuva suorittaminen. Työvuorot mitä sattuu (ainakin kaupanalalla missä paljon nuoria) ja kun työvuorot on mitä on ei aikaa jää palautumiseen kaverit on töissä kun itse et ole ,tiettyä aikaa vaativia harrastuksia ei voi ottaa. Päivävuoroja saattaa olla listassa vaikka olet silloin koulussa. Ihan jäätävä kiire ja pitäisi osata kaikki heti, ei perehdytetä ajan kanssa. Stressi kasvaa muilla työntekijöillä kun ei heti osata ja tuleehan siitä paska fiilis. Varsinkin jos olet kiltti ja suorittaja tyyppi joka hakee hyväksyntää eikä uskalla sanoa ei. Itsekkin joskus uupunut ollut ja työpaikkaa vaihtanut mutta ei se ruoho yhtään vihreämpää ole. "Ammattilaisena" olis pitänyt minunkin osata kaikki ilman perehdytystä, ihan itse saanut onkia kaikki työkalut tekemiseen kun kellään ei ole aikaa. Tässä työpaikassa ilmeisesti ihan normaalia ottaa aina muutaman kuukauden hermoloma vuorotellen. Kun ei ole myyntiä ei uusia palkata jos joku lähtee ja saat tehdä useamman hommat kun ei ne hommat mihkään samaa tahtia vähene, mutta ei sitä myyntiäkään voi olla jos ei tavara ole hyllyssä tai ehdi tilata. Ja kun taas on myyntiä niin "hyvinhän" tässä on pärjätty ei me lisää tunteja/tekijöitä tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne ketkä huutelee pullamössöistä eivät kyllä käsitä mitään siitä millaista nuorilla on töissä tällä hetkellä.

Aika moni meistä pullamössöhuutelijoista teemme itse ihan sitä samaa työtä kuin ne nuoretkin ja juuri siksi ihmettelemmekin, mikä siinä on, kun nimenomaan nuoret uupuvat.

Meillä on vakaa osaaminen niihin omiin töihin ja työelämään. Se auttaa huomattavasti sietämään tätä nykyaikaa. Mikä siinä on ettei kukaan osaa muka sitä ajatella? Jos nyt pitäisi olla 20v ensimmäisessä työpaikassa opettelemassa aivan kaikkea työelämään liittyvää, niin uuvuttaisiin mekin.

Niin, haluaisiko joku vanhemmista konkareista muistella ja kertoa, millainen se oman työuran alku oli ja mikä tunnelma siitä jäi? Mitkä asiat auttoivat ja mikä oli haastavaa? Ehkä siitä voisi oppia jotain, mutta samalla selkiytyisi se, ovatko asiat muuttuneet.

Itse menin julkiselle. Silloin lyötiin vanhemman tekijän pariksi opettelemaan ja pikkuhiljaa lisättiin sitä itsenäisyyttä. Kaikki eivät silloinkaan halunneet opettaa, mutta aina joku auttoi. Ei tarvinnut opetella miljoonaa järjestelmää ja salasanaa kun niitä ei ollut niin paljon. Oli paperia ja paperikalentereja ja sihteerejä.

Nykyiseen verrattuna oma perehdytykseni oli sellaista rauhallista opettelua. Varmaan joku nurisi selän takana, mutta en muista että olisi huudettu tai haukuttu. Ehkä vähän vittuiltiin joskus.

Nyt muistan sen ainakin ihan kivana aikana ja sellaisena, että opettelin luottamaan niihin omiin taitoihin. Olen ollut aina samassa työpaikassa, eli ei ole muuhun vertailukohtaa.

Mun palkaton harjoittelu opintojen aikana oli tuollainen, mitä kuvasit. Töihin mennessä sitten täysin itsenäisesti yksin ensimmäisestä päivästä ja sama tahti kuin kokeneilla, koska työt ei odota.

Ennen oli jotkut asiat tosiaan letkeämmin. Kaikki ei ollut, mutta ehkä ne oleelliset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun perusteella kysymys kannattaisi varmaan kääntää toisinpäin. Mikä on vanhemman väen erinomaisuuden salaisuus? Yhtä vaikeaa tai vaikeampaakin on ollut kuin nykynuorilla, mutta ette uuvu. Miksi? Mistä on noin vahva aines tehty?

Samaa ajattelin. Kertokaa, oi viisaat tädit, niin jospa mekin surkeat nykynuoret tästä noustaisiin.

Ihmettelen myös, että miksi moneen kertaan korkeakoulutetut ihmiset kyselevät täällä yksi toisensa perään samaa asiaa, vaikka vastaus on ilmiselvästi teidän kaikkien tiedossa: olette vain niin hirveän paljon parempia ihmisiä kuin me nuoremmat.

No jos tämän 40-v täti-ihmisen mielipide mihinkään kelpaa, niin minun mielestäni nykynuoret eivät ole mitenkään surkeampia eivätkä vanhemmat ihmiset mitenkään parempia.

Mutta tässäkin ketjussa jos joku ehdottaa, että kenties ongelma voisi edes osittain juontaa juurensa vaikka somen ja nykymedian informaatiotulvaan, joka tutkitusti heikentää ihmisten keskittymiskykyä kautta linjan, on vastauksena heti "EI!! SOMESSA JNE EI OLE MITÄÄN VIKAA!!! KYLLÄ TYÖ JA OPISKELU VAAN ON PALJON RANKEMPAA NYKYÄÄN JA NYKYNUORILTA VAADITAAN SATATUHATTA KERTAA ENEMMÄN KUIN MILTÄÄN SUKUPOLVELTA KOSKAAN AIEMMIN HISTORIAN AIKANA!!!!!!"

Aijaa. Mä taas olen nähnyt täällä lähinnä nuorten kommentteja siitä, kuinka informaatiotulva ja tavoitettavissaolo- + somevaatimukset ovat esimerkiksi niitä uupumuksen aiheuttajia. Johon tädit: KYLLÄ TÄDIT YHTÄ LAILLA OVAT SOMESSA JA MEILTÄKIN VAADITAAN JA JOPA JOUDUTTIIN OPETTELEMAAN SEKÄ TIETOKONEEN ETTÄ TIKTOKIN KÄYTTÖ JA IHAN SAMA INFORMAATIOTULVA SE MEILLÄKIN ON!!!

Mutta te ette ole syntyneet siihen. Se on se kokonaiskuormitus! Somet ja muut tuli vasta kun olette olleet jo pitkälle varttuneita aikuisia. Nykyään vauvat suurinpiirtein syntyy luuri kädessä.

Olette elänyt montakymmentä vuotta sitä leppoisaa elämää. Ette te elä samanlaisessa digimaailmassa kuin ne, jotka siihen maailmaan on syntyneet!! Kuten sanoit hyvä kun osaatte käyttää .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun perusteella kysymys kannattaisi varmaan kääntää toisinpäin. Mikä on vanhemman väen erinomaisuuden salaisuus? Yhtä vaikeaa tai vaikeampaakin on ollut kuin nykynuorilla, mutta ette uuvu. Miksi? Mistä on noin vahva aines tehty?

Samaa ajattelin. Kertokaa, oi viisaat tädit, niin jospa mekin surkeat nykynuoret tästä noustaisiin.

Ihmettelen myös, että miksi moneen kertaan korkeakoulutetut ihmiset kyselevät täällä yksi toisensa perään samaa asiaa, vaikka vastaus on ilmiselvästi teidän kaikkien tiedossa: olette vain niin hirveän paljon parempia ihmisiä kuin me nuoremmat.

No jos tämän 40-v täti-ihmisen mielipide mihinkään kelpaa, niin minun mielestäni nykynuoret eivät ole mitenkään surkeampia eivätkä vanhemmat ihmiset mitenkään parempia.

Mutta tässäkin ketjussa jos joku ehdottaa, että kenties ongelma voisi edes osittain juontaa juurensa vaikka somen ja nykymedian informaatiotulvaan, joka tutkitusti heikentää ihmisten keskittymiskykyä kautta linjan, on vastauksena heti "EI!! SOMESSA JNE EI OLE MITÄÄN VIKAA!!! KYLLÄ TYÖ JA OPISKELU VAAN ON PALJON RANKEMPAA NYKYÄÄN JA NYKYNUORILTA VAADITAAN SATATUHATTA KERTAA ENEMMÄN KUIN MILTÄÄN SUKUPOLVELTA KOSKAAN AIEMMIN HISTORIAN AIKANA!!!!!!"

Aijaa. Mä taas olen nähnyt täällä lähinnä nuorten kommentteja siitä, kuinka informaatiotulva ja tavoitettavissaolo- + somevaatimukset ovat esimerkiksi niitä uupumuksen aiheuttajia. Johon tädit: KYLLÄ TÄDIT YHTÄ LAILLA OVAT SOMESSA JA MEILTÄKIN VAADITAAN JA JOPA JOUDUTTIIN OPETTELEMAAN SEKÄ TIETOKONEEN ETTÄ TIKTOKIN KÄYTTÖ JA IHAN SAMA INFORMAATIOTULVA SE MEILLÄKIN ON!!!

Mutta te ette ole syntyneet siihen. Se on se kokonaiskuormitus! Somet ja muut tuli vasta kun olette olleet jo pitkälle varttuneita aikuisia. Nykyään vauvat suurinpiirtein syntyy luuri kädessä.

Olette elänyt montakymmentä vuotta sitä leppoisaa elämää. Ette te elä samanlaisessa digimaailmassa kuin ne, jotka siihen maailmaan on syntyneet!! Kuten sanoit hyvä kun osaatte käyttää .

Tiedätkö miten vaikeaa esim tietokoneen käytön opettelu oli, kun siihen ei ollut vauvasta asti tottunut?

Teille on lyöty koneet ja tabletit jo vauvana käteen ja kaikki tulee luonnostaan. Paitsi juuri oli uutinen ettei nykynuoret osaa konettakaan käyttää.

Ajatellaan nyt vaikka 60 tai 70 luvulla ekaluokkalaista Sirpaa ja verrataan sitä vuoden 2010 ekaluokkalaiseen.

Ei pääsisi Sirpa luokaltaan.

Vaatimustaso on nykynuorille ollut satakertainen kun ajatellaan jo ihan varhaiskasvatusta ja peruskoulua. Ajat oli yksinkertaisemmat. Kaikki oli yksinkertaisempaa ennen.

Eikö teillä ole omia lapsia ja nuoria ollenkaan?