Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa miksi nuorempi sukupolvi uupuu?
27.02.2023 |
Koen hiukan vaikeaksi käsittää, miksi ihmeessä tämä nuorempi sukupolvi nyt uupuu niin mahdottomaan tahtiin (esim tänään 27.2. HS "Nuorten työuupumus uhkaa jo taloutta").
Siis mikä ihme näitä uuvuttaa?
Yritän siis vilpittämästi hahmottaa, mistä tämä johtuu? Onko aines jotenkin "heikompaa" nykyisin? Eikö ole paineensietokykyä?
Työelämä ei taatusti ole kovin paljon erilaista kuin ollut parikymmentä viime vuotta (vähintään). On paineistavia töitä, on pas*oja työpaikkoja, on huonoja pomoa, mutta on myös erinomaisia työpaikkoja, hyviä työkokemuksia jne. Eli samaa kuin ennenkin.
Okei, en itse ole enää nuori, ikää 52 v.
Opiskelin yliopistossa maisteritutkinnon, olin hanttihommissa laman aikana ja sen jälkeen sitten kokoaikaisesti työelämässä. Elämään mahtunut kaikenlaista vastoinkäymistä, mutta vielä tässä porskutetaan.
Onko jokin maailmassa niin muuttunut, että nuoret uupuu ELÄMÄSTÄ yleisesti (???) vai mistä on kyse?
Kommentit (1167)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klassinen viisaus toteutuu taas:
Hard times create strong men
Strong men create good times
Good times create weak men
Weak men create hard times
Vanhemmat sukupolvet on vielä sota-ajan ja sen jälkeisen ajan jäljiltä taistelijoita ja selviytyjiä. Ei toki kaikki, mutta selvästi enemmän kuin nuoremmat, koska uupumus lisääntyy. Ollaan valmiita näkemään paljonkin vaivaa, ei odoteta että on helppoa ja kivaa jne. Nyt sitten boomereille ja heidän jälkeläisilleen kun on syntynyt lapsia, he ovat syntyneet pehmeämpään maailmaan. Ei ole ollut useimmilla Suomessa sellaista kovuutta ja kurjuutta, ei taloudellista niukkuutta, kiusaamiseen puututaan kun omassa lapsuudessa se oli lähinnä hyväksyttyä että tuollaista se on ja itse täytyy pitää puolensa tai kärsiä, emotionaalisesti ihmisiä ei ennen rohkaistu miettimään omia tunnetilojaan vaan vain stoalaisesti kestämään ne ja painamaan.
Nämä uuden ajan ihmiset voi olla jollain tapaa herkempiä, empaattisempia, parempia ihmisiä jopa, mutta kun työelämä ja maailma on vielä paljolti vanhojen aikojen mukaisia, niin merkittävän osan on siellä vaikea pärjätä. Siellä pitäisi usein toimia sillä vanhan ajan mentaliteetilla, että paskat väliä miltä tuntuu, ken ei työtä tee sen ei syömänkään pidä jne.
Tuossa voi olla tietty perä, että nykyihmisten mentaliteetti ja vanhempien sukupolvien rakentaman työelämän mentaliteetti eivät sovi vaan yhteen. Kun tunnesanoittajat ja oman yksilöllisen tiensä ja intohimonsa tavoittelijat törmäävät "perkele mennään vaikka läpi harmaan kiven ja kitinät pois, ja ihan turhaa kaikki haihattelu intohimoista ja mukavuudesta" -sukupolven rakentamaan ja pitkälti vieläkin hallitsemaan työelämään, ei yhteensopivuus ole kovin hyvä. Jotkut ei kestä, jotkut varmaan kestäisivät jos päättäisivät mutta kokevat sellaisen elämän liian epäinhimilliseksi, ja vetäytyvät pois.
Itse uskon, että työelämän ei olisi pakko olla tällainen. Se voi muuttua sukupolvien mukana. Myös työn määrä ja merkitys yleensä voivat muuttua automaation kehityksen myötä, kunhan automaaation tekemän työn verotus, näin saadun rahan jakaminen "toimettomille" yms. saadaan jotenkin toimimaan. Nyt on vaan tällainen vähän hankala murrosvaihe jossa vanha ja uusi maailma törmäävät. Vanhan maailman ihmiset porskuttaa, uuden ihmisille on vaikeaa.
Kyse ei ole vain vanhemman sukupolven arvoista. Työelämä pelaa kapitalismin säännöillä. Vaikka kuinka lässytettäisiin arvoista, lopulta se on tulos tai ulos. Yrityksen tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa eikä palvella työntekijöiden hyvinvointia, ihan osakeyhtiölainsäädännönkin mukaan. Tästä syntyy ylittämätön ristiriita puheiden ja käytännön välillä.
Itse uskon ettei sen aina tarvitse olla ylittämätön. Olen itse ollut nimittäin it-alan firmassa, jossa minusta nämä eivät olleet ristiriidassa. Tulosta tehtiin, mutta toisaalta työntekijöistä pidettiin hyvin huolta ja jaksamisesta huolehtimiseen projektien kiireissä panostettiin kovasti. Liikunta- ja harrastusedut oli avokätiset (mm. polkupyöräetu 4000 euron arvoiseen pyörään asti), coachingiin tai terapiaan pääsi haluttaessa, työpäivän kesken oli ihan ok mennä vaikka firman saunaan, pelata pleikkarilla tai juoda kalja sohvalla istuen jos ei mikään aikataulupaine pakottanut muuhun. Firman Tesloja ja venettä sai vuokrata jne.
Mutta koko mentaliteetti oli sellainen firman perustaneiden "hipsterien" näköinen, rento ja pehmeä. Ei siellä edes yritetty erityisesti kasvaa suureksi firmaksi tai mitään, vaan tuottaa sen verran että saadaan pidettyä yllä sitä mukavaa meininkiiä kannattavasti. Vieläkin niillä menee hyvin tiettävästi, eli ei ollut vain nousukauden huumaa (itse en ole töissä enää siellä, koska miehen työn takia paikkakunta vaihtui).
Mulla on vastaava kokemus. Ensimmäisissä työpaikoissa nuppi hajoili. Sitten satuin pieneen työpaikkaan. Täällä on erikoinen, veltto mentaliteetti. Työpäivä alkaa puolen tunnin kahvitauolla, jolloin parannetaan maailmaa. Kaikenikäiset ruikuttavat milloin mistäkin. Mutta erikoisesti tämä homma... Toimii.
Edellisessä työpaikassa valittajalle tölväistiin sanat "etsi ratkaisu". Täällä keksitään porukalla ratkaisu. Mikään ongelma ei jää hiertämään. Aloittelijakaan ei lamaannu tietämättömyyteen.
Työpäivät alkavat hitaasti ja ihmiset saattavat karata kesken päivän hammaslääkäriin tai ties minne. Mutta sitten he tulevatkin tekemään pidempää päivää.
Työn vaatimustaso ja työlle tarkoitettu aika vastaavat toisiaan. Edellisessä paikassa kaiken piti näyttää uskomattoman hienolta, vaikka työaika oli mitoitettu vain keskinkertaisen suorituksen mukaan. Suorituksia kytättiin tarkasti, ja suorite perustui päivittäiseen raportointiin. Täällä aikaa ei kulu raportointiin, koska esimies seuraa vain euroja. Häntä ei kiinnosta vaikka työt tehtäisiin päällään seisten ja pelkkää hepreaa puhuen.
Olen tuuminut, että onko tämä paikka 80-lukulaisen työelämän aikakapseli. Itselläkään ei enää vanne kiristä päätä.
Tärkein henkinen ero on, että työntekijät eivät kilpaile toisiaan vastaan ja silti kaikilla on samanlainen työnkuva. Auttajia riittää ja työnteon mittareita on vain yksi eli raha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan töissä on ollut raskasta ja vaativaa, ja perheet ym on ollut hoidettava. Mikä tässä nyt on kymmenessä vuodessa muka muuttunut. Meidän vanhempamme selvisivät sodista, jälleenrakensivat maamme pommitusten jäljiltä, ei ollut "teknologiaa" apuna, ei pesukoneita eikä muitakaan rankkoja päiviä helpottavia asioita, koulussa ja töissä käytiin lauantaisinkin. Miten silloin selvittiin mutta nyt ei mitenkään. En ymmärrä.
Ihmiskunta kehittyy. Kun ei ole ensimmäisenä mielessä sota ja sen tuhoista selviytminen , niin on kapasiteettia murehtia muita asioita. Kuten, onko tässä mitään järkeä? Voisiko jotain tehdä toisin? Tarviiko tämmöiseen suostua? Milloin meiltä vaaditaan jo liikaa?
Ja tämä on ollut rankka vuosikymmen. Ensin pelättiin kuoleeko kaikki koronaan. Sitten onkin pelätty mitä venäjä tekee.
Kaiken yleisen pahoinvoinnin (työn vaativuus, nykyasenteet ym aiemmissa viesteissä luetellut asiat) lisäksi nuoret miettivät tällä hetkellä tuleeko sota. Jos tulee, niin miten käy isän, miehen, veljen, lasten, kavereiden.. onko Suomi varautunut vai käykö niinkuin huoltovarmuuskeskuksen maskien kanssa.
Ja siihen päälle se, että ehditään pohtia onko tässä enää mitään mieltä, että koko elämä pyhitetään työlle, kun muitakin vaihtoehtoja olisi. Raha esim on vain ihmisen keksintö. Sen arvo on ihmisen keksintö.
Yleisesti on sellainen ajopuu olo. Ei voi vaikuttaa mihinkään mitä tapahtuu. Silloin ennemmin keskittyisi itselleen tärkeimpiin juttuihin ja harvalla se on siinä vaiheessa työ.
Ihan kaikki me tätä mietitään.
Vierailija kirjoitti:
Epärealistiset käsitykset siitä mitä elämä on. Kuvitellaan ettei ahdistus, epäonnistuminen ja kriisit kuuluisi normaaliin elämään. Harhaluulot siitä, että joka päivä rakastaa työtään ja elämäänsä.
Me 50+ vuotiaan ollaan väsyneitä , uupuneista, eronneita, läheisiä haudanneita, petettyjä, jätettyjä, velallisia, unelmansa kadottaneita, sairaita, kivuliaita, yksinäisiä Mutta kun sekin on elämää, eikä tästä ainoastaan halua luopua, niin hammasta purren kohti niitä pieniä ilon hetkiä joita aina välillä on.
Tämä. Oikeaan elämään kuuluu välillä harmaa arki ja tylsyys ja vastoinkäymiset ja se ettei aina suju ja ole kivaa. Nuoret ei ymmärrä ja siedä tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkiset ongelmat, jotka johtuvat vanhempien kiireisen elämän johdosta. Eivät ole olleet läsnä lapsiensa elämässä, eivät ole ehtineet kasvattaa.
Muuttuneet arvot myös vaikuttaa.
Hmm, X-sukupolvisena sanoisin, että meidän aikaan paljon vähemmän kasvatettiin ja silti meillä ei näitä ongelmia samassa mittakaavassa ole. "Mukulat" sai pääosin kasvaa itsekseen, toruttiin ja rangaistiin kyllä kun teki väärin tai ei totellut, mutta juurikaan ei opetettu asioita saati jotain tunnepuolta, se oli vanhemmille ihan hepreaa. Vanhemmat kävi töissä ja pienestä asti oltiin iltapäivät ja alkuillat yksin, avainlapsina. Kouluun ei vanhemmat puuttuneet eikä tukeneet, mutta kuin että jos tuli kielteistä palautetta koululta, sitten saatettiin huutaa ja haukkua laiskaksi ja tyhmäksi.
Ehkäpä vanhempien suorituskeskeisyyden ihannointi näkyy lasten ja nuorten uupumisena?
Ihan tiedoksi siellä somessa ei ole pakko olla koko ajan. Työajan ulkopuolella ei tarvitse vastata mihinkään puheluun ja viestiin. Nämä on omia valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klassinen viisaus toteutuu taas:
Hard times create strong men
Strong men create good times
Good times create weak men
Weak men create hard times
Vanhemmat sukupolvet on vielä sota-ajan ja sen jälkeisen ajan jäljiltä taistelijoita ja selviytyjiä. Ei toki kaikki, mutta selvästi enemmän kuin nuoremmat, koska uupumus lisääntyy. Ollaan valmiita näkemään paljonkin vaivaa, ei odoteta että on helppoa ja kivaa jne. Nyt sitten boomereille ja heidän jälkeläisilleen kun on syntynyt lapsia, he ovat syntyneet pehmeämpään maailmaan. Ei ole ollut useimmilla Suomessa sellaista kovuutta ja kurjuutta, ei taloudellista niukkuutta, kiusaamiseen puututaan kun omassa lapsuudessa se oli lähinnä hyväksyttyä että tuollaista se on ja itse täytyy pitää puolensa tai kärsiä, emotionaalisesti ihmisiä ei ennen rohkaistu miettimään omia tunnetilojaan vaan vain stoalaisesti kestämään ne ja painamaan.
Nämä uuden ajan ihmiset voi olla jollain tapaa herkempiä, empaattisempia, parempia ihmisiä jopa, mutta kun työelämä ja maailma on vielä paljolti vanhojen aikojen mukaisia, niin merkittävän osan on siellä vaikea pärjätä. Siellä pitäisi usein toimia sillä vanhan ajan mentaliteetilla, että paskat väliä miltä tuntuu, ken ei työtä tee sen ei syömänkään pidä jne.
Tuossa voi olla tietty perä, että nykyihmisten mentaliteetti ja vanhempien sukupolvien rakentaman työelämän mentaliteetti eivät sovi vaan yhteen. Kun tunnesanoittajat ja oman yksilöllisen tiensä ja intohimonsa tavoittelijat törmäävät "perkele mennään vaikka läpi harmaan kiven ja kitinät pois, ja ihan turhaa kaikki haihattelu intohimoista ja mukavuudesta" -sukupolven rakentamaan ja pitkälti vieläkin hallitsemaan työelämään, ei yhteensopivuus ole kovin hyvä. Jotkut ei kestä, jotkut varmaan kestäisivät jos päättäisivät mutta kokevat sellaisen elämän liian epäinhimilliseksi, ja vetäytyvät pois.
Itse uskon, että työelämän ei olisi pakko olla tällainen. Se voi muuttua sukupolvien mukana. Myös työn määrä ja merkitys yleensä voivat muuttua automaation kehityksen myötä, kunhan automaaation tekemän työn verotus, näin saadun rahan jakaminen "toimettomille" yms. saadaan jotenkin toimimaan. Nyt on vaan tällainen vähän hankala murrosvaihe jossa vanha ja uusi maailma törmäävät. Vanhan maailman ihmiset porskuttaa, uuden ihmisille on vaikeaa.
Kyse ei ole vain vanhemman sukupolven arvoista. Työelämä pelaa kapitalismin säännöillä. Vaikka kuinka lässytettäisiin arvoista, lopulta se on tulos tai ulos. Yrityksen tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa eikä palvella työntekijöiden hyvinvointia, ihan osakeyhtiölainsäädännönkin mukaan. Tästä syntyy ylittämätön ristiriita puheiden ja käytännön välillä.
Itse uskon ettei sen aina tarvitse olla ylittämätön. Olen itse ollut nimittäin it-alan firmassa, jossa minusta nämä eivät olleet ristiriidassa. Tulosta tehtiin, mutta toisaalta työntekijöistä pidettiin hyvin huolta ja jaksamisesta huolehtimiseen projektien kiireissä panostettiin kovasti. Liikunta- ja harrastusedut oli avokätiset (mm. polkupyöräetu 4000 euron arvoiseen pyörään asti), coachingiin tai terapiaan pääsi haluttaessa, työpäivän kesken oli ihan ok mennä vaikka firman saunaan, pelata pleikkarilla tai juoda kalja sohvalla istuen jos ei mikään aikataulupaine pakottanut muuhun. Firman Tesloja ja venettä sai vuokrata jne.
Mutta koko mentaliteetti oli sellainen firman perustaneiden "hipsterien" näköinen, rento ja pehmeä. Ei siellä edes yritetty erityisesti kasvaa suureksi firmaksi tai mitään, vaan tuottaa sen verran että saadaan pidettyä yllä sitä mukavaa meininkiiä kannattavasti. Vieläkin niillä menee hyvin tiettävästi, eli ei ollut vain nousukauden huumaa (itse en ole töissä enää siellä, koska miehen työn takia paikkakunta vaihtui).
Näin juuri. Ei se että työntekijät on tyytyväisiä ole mikään tuotannon loppu. Todennäköisesti päinvastoin. Ihmiset jaksaa paljon paremmin tehdä töitä, jos tuntuu että heitä arvostetaan myös. Lisäksi pysyvät todennäköisesti mukavassa työpaikassa töissä, eli ei tarvitse jatkuvasti rekrytäkään ketään.
Ahneella on p*skainen loppu ja se alkaa nyt realisoitua aika monessa yrityksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehokkuus, tehokkuus, tehokkuus. Ja vielä kirsikkana kakun päällä TEHOSTAMINEN.
Ei tätien aikaan ollut sellaista. Tietokoneet ja ohjelmistot tuli vasta 2000- luvun alussa . Sitä ennen kaikki oli paljon kotikutoisempaa.
Tilauksia kirjattiin käsin ja otettiin päiväsä vastaan ehkä 50 , kun nykyisin täytyy ottaa 500. Ym.. ym.. Keittäjät kuori perunat ja teki ruokaa 50: lle lapselle. Nykyään keittäjä ei ehdi kuoria kun ruokittavia on nelinkertaisesti. Jne.. jne..
Liikaa kaikkea.
Tämä. Hoidan meidän virastolla asiakirjahallinnan kokonaan yksin. Siis kaiken kirjaamisesta arkistointiin. Viime vuonna mulle lyötiin myös saapuvan postin avaaminen ja sen vieminen. No siinä ei nyt vielä ole paljoa.
Tällä viikolla ilmoitettiin, että mulle tulee myös laskutus. Vaihtoehdot on ota tai irtisanoudu. Palkkaa ei tule euroakaan lisää.Eli siis teen nyt yksin sen, mitä täti-aikaan teki 4-5 ihmistä.
No sanomattakin selvää, että uusi työpaikka on jo haussa. Ei vain ole mikään itsestäänselvyys saada uutta paikkaa näinä aikoina.
Voi kauhistus, postin avaaminen. Ei ihme että uuvut.
Ikäluokallesi tyypillisesti poimit juuri tuon lillukanvarren sieltä. Ja yrität sillä nyt alentaa nuorempaasi.
Et ollenkaan noteeraa sitä että se minkä ennen teki 4-5 ihmistä tekee nyt yksi.
On ollut varmaan eri vänkää opetella työtehtävät neljän tiimissä. Jos Sirkka ei tiennyt, niin Sinikka muisti. Tai viimeistään Selma osasi. Nykypäivänä joutuu kävelemään peilin ääreen ja kysymään itseltään :D
Sinulta eli seuraavalta vaaditaan nextin levelin kokonaisuuksien hallintaa ja seuraajan seuraajalta varmasti räjähtää pää, sillä hänet palkataan pystymetsästä ainoan mahdollisen perehdyttäjän karattua.
Sen perehdytys on tietysti se "uuden työntekijän opas" missä ei sanallakaan viitata siihen työntekemiseen, kerrotaan mitä sääntöjä työpaikalla on. Lisäksi joku tulee antamaan sille salasanat ja näyttää missä on vessa, leimauslaite ja jääkaappi. Siinä se nykyajan perehdytys työhön kuin työhön.
Näin se nykyään on. Kun menin lääkärinä uuteen työpaikkaan niin kymmenen minuutin päästä olivat ensimmäiset potilaat tulossa hoidettavaksi. Se siitä perehdytyksestä uudessa työpaikassa. kun olet erikoislääkäri niin siitä vaan työtä tekemään. Olen päättänyt että hoidan omat hommani mutta mitään ylimääräistä en ota tehtäväksi vaikka siitä maksettaisiin.
Kukaan ei silti tainnut kuolla.
Tuossa se ero nuoriin on, me vanhemmat purraan hammasta ja opitaan ne työt vaikka kaikki ei ole täydellistä.
Nuori luovuttaa heti eikä mieti pidemmän aikavälin seurauksia. Ei koskaan myöskään sitä itsetuntoa rakentavaa fiilistä, että "hei, mähän selvisin, vaikka oli alkuun vaikeaa".
Koulu on kai opettanut noin avuttomiksi ja helposti luovuttaviksi.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehokkuus, jatkuva kiire ja suorittamisen ihannointi, älylaitteet, toiminnot "jakautuneet" (some-live-toimisto-etätyö-hybridielämä). Kirjotin varmaan sekavasti mutta näin itse koen. Käyn täysipäiväisenä töissä ja opiskelen samalla korkeakoulussa. Olen väsynyt mutta kun "ikää tullut" vähän lisää niin on jotenkin helpottanut, oppinut priorisoimaan.
t. vähän yli parikymppinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klassinen viisaus toteutuu taas:
Hard times create strong men
Strong men create good times
Good times create weak men
Weak men create hard times
Vanhemmat sukupolvet on vielä sota-ajan ja sen jälkeisen ajan jäljiltä taistelijoita ja selviytyjiä. Ei toki kaikki, mutta selvästi enemmän kuin nuoremmat, koska uupumus lisääntyy. Ollaan valmiita näkemään paljonkin vaivaa, ei odoteta että on helppoa ja kivaa jne. Nyt sitten boomereille ja heidän jälkeläisilleen kun on syntynyt lapsia, he ovat syntyneet pehmeämpään maailmaan. Ei ole ollut useimmilla Suomessa sellaista kovuutta ja kurjuutta, ei taloudellista niukkuutta, kiusaamiseen puututaan kun omassa lapsuudessa se oli lähinnä hyväksyttyä että tuollaista se on ja itse täytyy pitää puolensa tai kärsiä, emotionaalisesti ihmisiä ei ennen rohkaistu miettimään omia tunnetilojaan vaan vain stoalaisesti kestämään ne ja painamaan.
Nämä uuden ajan ihmiset voi olla jollain tapaa herkempiä, empaattisempia, parempia ihmisiä jopa, mutta kun työelämä ja maailma on vielä paljolti vanhojen aikojen mukaisia, niin merkittävän osan on siellä vaikea pärjätä. Siellä pitäisi usein toimia sillä vanhan ajan mentaliteetilla, että paskat väliä miltä tuntuu, ken ei työtä tee sen ei syömänkään pidä jne.
Tuossa voi olla tietty perä, että nykyihmisten mentaliteetti ja vanhempien sukupolvien rakentaman työelämän mentaliteetti eivät sovi vaan yhteen. Kun tunnesanoittajat ja oman yksilöllisen tiensä ja intohimonsa tavoittelijat törmäävät "perkele mennään vaikka läpi harmaan kiven ja kitinät pois, ja ihan turhaa kaikki haihattelu intohimoista ja mukavuudesta" -sukupolven rakentamaan ja pitkälti vieläkin hallitsemaan työelämään, ei yhteensopivuus ole kovin hyvä. Jotkut ei kestä, jotkut varmaan kestäisivät jos päättäisivät mutta kokevat sellaisen elämän liian epäinhimilliseksi, ja vetäytyvät pois.
Itse uskon, että työelämän ei olisi pakko olla tällainen. Se voi muuttua sukupolvien mukana. Myös työn määrä ja merkitys yleensä voivat muuttua automaation kehityksen myötä, kunhan automaaation tekemän työn verotus, näin saadun rahan jakaminen "toimettomille" yms. saadaan jotenkin toimimaan. Nyt on vaan tällainen vähän hankala murrosvaihe jossa vanha ja uusi maailma törmäävät. Vanhan maailman ihmiset porskuttaa, uuden ihmisille on vaikeaa.
Kyse ei ole vain vanhemman sukupolven arvoista. Työelämä pelaa kapitalismin säännöillä. Vaikka kuinka lässytettäisiin arvoista, lopulta se on tulos tai ulos. Yrityksen tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa eikä palvella työntekijöiden hyvinvointia, ihan osakeyhtiölainsäädännönkin mukaan. Tästä syntyy ylittämätön ristiriita puheiden ja käytännön välillä.
Itse uskon ettei sen aina tarvitse olla ylittämätön. Olen itse ollut nimittäin it-alan firmassa, jossa minusta nämä eivät olleet ristiriidassa. Tulosta tehtiin, mutta toisaalta työntekijöistä pidettiin hyvin huolta ja jaksamisesta huolehtimiseen projektien kiireissä panostettiin kovasti. Liikunta- ja harrastusedut oli avokätiset (mm. polkupyöräetu 4000 euron arvoiseen pyörään asti), coachingiin tai terapiaan pääsi haluttaessa, työpäivän kesken oli ihan ok mennä vaikka firman saunaan, pelata pleikkarilla tai juoda kalja sohvalla istuen jos ei mikään aikataulupaine pakottanut muuhun. Firman Tesloja ja venettä sai vuokrata jne.
Mutta koko mentaliteetti oli sellainen firman perustaneiden "hipsterien" näköinen, rento ja pehmeä. Ei siellä edes yritetty erityisesti kasvaa suureksi firmaksi tai mitään, vaan tuottaa sen verran että saadaan pidettyä yllä sitä mukavaa meininkiiä kannattavasti. Vieläkin niillä menee hyvin tiettävästi, eli ei ollut vain nousukauden huumaa (itse en ole töissä enää siellä, koska miehen työn takia paikkakunta vaihtui).
Mulla on vastaava kokemus. Ensimmäisissä työpaikoissa nuppi hajoili. Sitten satuin pieneen työpaikkaan. Täällä on erikoinen, veltto mentaliteetti. Työpäivä alkaa puolen tunnin kahvitauolla, jolloin parannetaan maailmaa. Kaikenikäiset ruikuttavat milloin mistäkin. Mutta erikoisesti tämä homma... Toimii.
Edellisessä työpaikassa valittajalle tölväistiin sanat "etsi ratkaisu". Täällä keksitään porukalla ratkaisu. Mikään ongelma ei jää hiertämään. Aloittelijakaan ei lamaannu tietämättömyyteen.
Työpäivät alkavat hitaasti ja ihmiset saattavat karata kesken päivän hammaslääkäriin tai ties minne. Mutta sitten he tulevatkin tekemään pidempää päivää.
Työn vaatimustaso ja työlle tarkoitettu aika vastaavat toisiaan. Edellisessä paikassa kaiken piti näyttää uskomattoman hienolta, vaikka työaika oli mitoitettu vain keskinkertaisen suorituksen mukaan. Suorituksia kytättiin tarkasti, ja suorite perustui päivittäiseen raportointiin. Täällä aikaa ei kulu raportointiin, koska esimies seuraa vain euroja. Häntä ei kiinnosta vaikka työt tehtäisiin päällään seisten ja pelkkää hepreaa puhuen.
Olen tuuminut, että onko tämä paikka 80-lukulaisen työelämän aikakapseli. Itselläkään ei enää vanne kiristä päätä.
Tärkein henkinen ero on, että työntekijät eivät kilpaile toisiaan vastaan ja silti kaikilla on samanlainen työnkuva. Auttajia riittää ja työnteon mittareita on vain yksi eli raha.
Itse olen päinvastaisessa paikassa. Joka asia pitää raportoida ja koko päivä on yhtä kyttäämistä. Siihen ydinhommaan jää aikaa max puolet ttöpäivästä kiitos kaikenlaisen raportoinnin ja leimailun. Neljältä kaikki on jo niin loppu, että kellokortit ojossa odotetaan poistumislupaa.
Olen ihan kade kaverille, joka on tuollaisessa rennossa paikassa töissä. Hän saa poiketa pois työpaikalta ym. Itsekin saisin paljon enemmän aikaiseksi, jos voisin esim lähteä töistä heittämään lapsen treeneihin ja rulla jatkamaan päivää siksi aikaa kun lapsi on treeneissä ym. Se on sitä nykyaikaista elämää. Kyttääminen kuuluu menneisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uudessa työssä on aina stressaavaa, uuvuttavaa ja hankalaa alkuun kunnes oppii työn ja talon tavat.
Huonot ruokailutottumukset ja ala-arvoinen ravinto. Nykyään monet nuoret, varsinkin nämä uupujat yms. mielenterveysongelmaiset, ovat vegaaneja, ja siten syövät ainoastaan ihmisravinnoksi kelpaamatonta ruokaa, eli siis kasviksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tarttis illalla pistää nukkumaan ajoissa. krooninen univaje on aina burnoutin tärkein syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tehokkuus, jatkuva kiire ja suorittamisen ihannointi, älylaitteet, toiminnot "jakautuneet" (some-live-toimisto-etätyö-hybridielämä). Kirjotin varmaan sekavasti mutta näin itse koen. Käyn täysipäiväisenä töissä ja opiskelen samalla korkeakoulussa. Olen väsynyt mutta kun "ikää tullut" vähän lisää niin on jotenkin helpottanut, oppinut priorisoimaan.
t. vähän yli parikymppinen
Kyllä. Koko ajan vaaditaan ja vaaditaan. Jos teet hyvin niin pitää tehdä paremmin ja paremmin. Mikään ei riitä.
Ikä kyllä helpottaa. Sitä oppii siihen, ettei se työnantaja tule kiitosta sanomaan eikä mikään puurtaminen asiaa muuta. Samalla oppii pistämään sen oman hyvinvoinnin edelle.
Siinä missä parikymppisenä itku silmässä teki pitkää päivää ja suostui kaikkeen nyt 30v tekee tasan minimipanoksella pelkän pakollisen ja poistuu hyvällä omallatunnolla kun työpäivä on pulkassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ylipainoiset ja huonokuntoiset pullamössöläskit jaksaisivat tehdä töitä kun suurin rasitus on istua tuolilla pelaamassa pelejä yötä myöten. Vuosikymmeniä sitten käveltiin tai hiihdettiin kouluun monia kilometrejä sekä harrastettiin liikuntaa päivittäin. Kesällä oltiin keräämässä metsässä marjoja ja sadonkorjuuaikaan uurastettiin viljelyksillä. Nykyinen nuoriso on oppinut saamaan kaiken tarjottimella joten eipä paljona voi nykynuorisolta odottaa.
Itseasiassa tämä kyllä koskee paremmin boomereita kuin nuoria. Te saitte kaiken, talous kukoisti, oli paljon työpaikkoja, pääsette eläkkeellee nuorena ja anteeksi nyt vaan mutta olette hyvin ylipainoisia. Nykynuoriso kärsii inflaatiosta eniten köyhyyden vuoksi, töihin on vaikeaa päästä, ja jos pääsee kukaan ei perehdytä.
"Boomereista" monet elivät lapsuutensa sisävessattomissa mökeissä hyvin alkeellisissa olosuhteissa, eikä niitä kuskattu joka paikkaan, vaikka matkaa oli pahimmillaan kymmeniä kilometrejä. Eivätköhän ne nämä nykynuoret ja niiden vanhemmat ole niitä, jotka ovat saaneet kaiken valmiina. Ihan harhainen kommentti sinulta.
Tuokin boomeri sana kertoo kuinka ne halveksuu meitä vanhempia sukupolvia.
Kylläpä sitä nyt uhriudutaan boomer sanasta kun on ollaan itse haukuttu nuorempia sukupolvia 30 sivun verran :-D
Ja vielä tuota aiempaa kommenttia kommentoin sen verran, että se että olette eläneet lapsuutenne maataloissa ilman autoja ei liity mitenkään nykyajan työelämän rankkuutteen.
Joo kyllä lapsilla nykyään on asiat paremmin syntyessään, mutta yhteiskunnassa on suuria rakenteellisia ongelmia ja työelämä käy läpi vaikeita murroksia joita teidän aikana ei ole ollut.
Sillon vanhaan aikaan yksinkertaisinkin jannu pääsi peruskoulusta suoraan hanttihommiin ilman mitään koulutusta tai papereita. Nykypäivänä tämä sama yksinkertainen jannu jää ilman työtä ja syrjäytyy koska samanlaisia töitä ei enää ole.
Kyllä niitä hanttihommia on nykyisinkin, mutta ne eivät kelpaa suomalaisille, vaan niitä tekevät muualta tulleet. Tehdastyöpaikkoja on toki paljon vähemmän, mutta niin on sinne pyrkijöitäkin ja niihin on helppo päästä suoraan koulusta, jos vain kelpaa. Lisäksi bussikuskit, taksikuskit, lehdenjakajat, siivoajat, jakeluautojen kuljettajat, wolttaajat, jne, ovat lähinnä muun värisiä koska nuo työt eivät kelpaa sille koulupudokas jannullekaan. Erityisesti kuljetuspuolella on paljon töitä, koska ruokaostokset ja ravintolaruoat tuodaan nykyisin kotiovelle ja postipaketeillekin on monen yrityksen kuljettajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan minäkin uupuisin heti jos olisin 18v ja joku sanoisi, että aikaisin eläkeikäsi on 70 vuotta. Siis kirjaimellisesti synnyit tänne olemaan jonkun ison koneen osa. Sinun ainoa elämä.
Tähän se oikeastaan tiivistyy, siis siihen että nuoret ottavat nykyään koko maailman murheet kantaakseen. Ei kai mistään mitään tule jos parikymppisenä mietit seuraavaa viittäkymmentä vuotta yhtenä könttänä. Asiat pitää ottaa hetki ja päivä kerrallaan, työt ei lopu tekemällä eikä maailma tule valmiiksi. Jokainen voi kerralla kantaa vain sen mitä pystyy, eikä kukaan muuta voi vaatiakaan.
Sama tietysti koskee tätä ilmasto- sun muuta ympäristöahdistusta. Jos ihminen suuntaa energiansa sen voivotteluun ettei kykene muuttamaan maailmaa tässä ja nyt niin totta kai se romahtaa ennemmin tai myöhemmin.
Eikös ne nuoret nimenomaan hoe tätä YOLO-mantraa, matkustelevat ja n***ivat ympäriinsä ulkomaanlomilla? Ei vaikuttaisi huominen hirveästi painavan valintojensa perusteella.
Naurettavaa lukea miten jaksamattomuus johtuu siitä että syö huonosti, käyttää puhelinta tai on liian materialistinen ja laukkuja vailla.
Oikeasti ne juurisyyt ja -ongelmat ovat paljon syvemmällä. Elämä on aika näköalatonta ja käymällä koulut ja tekemällä kovasti töitä saat tehdä lisää töitä ja palkkakehitys on jäänyt niin pahasti alakynteen että ostovoima on todella surkea. Kun rahat menee pitkälti vuokraan ja ruokaan, on vaikeampaa toteuttaa isoja hankkeita kuten ostaa asuntoa tai hankkia jonkinlaista autoa.
Tähän saa varmaan vastaukseksi että nuoriso odottaa luksusta mutta monen toiveet ja tavoitteet ovat aika maltillisia. Monen on vaikea saada edes vakituista työpaikkaa vaikka olisikin koulut käytynä.
Muutamilla on se ongelma, että kännykkää tuijotettuaan ahdistutaan katsekontaktista toisen ihmisen kanssa. Tämä on melkoinen ongelma useilla työpaikoilla, varsinkin jos joutuu kasvotusten asiakaspalvelutilanteisiin tai työkavereiden kanssa. Jatkuva ahdistus puolestaan uuvuttaa. Toiset tottuvat ja löytävät itsestään sosiaalisen ihmisen, mutta osa ei. Kännykkä myös häiritsee keskittymistä. Vaikka se olisikin konkreettisesti pukukopissa, ajatuksetkin ovat siellä: mitähän somessa nyt tapahtuu, josta jään paitsi? Aivoille tämäkin on kuormittavaa, jos mieli poukkoilee, puhumattakaan, että vertaillaan omaa elämää joidenkin julkkisten hulppeaan elämään, ulkonäköön, tykkäyksiin jne.
Nuorille pitäisi enemmän opettaa kotona ja kouluissa työelämätaitoja ja -tietoa. Itsensä johtamista, töiden suunnittelua, organisointia, käytöstapoja, tes-asiaa, työsuojelua, työntekijän ja työnantajan oikeuksia jne.
Täytyy tehdä aika paljon töitä että voi saavuttaa nuo asiat. Jonkun on täytynyt siis kilpailla, suorittaa jne, että tuohon on päästy. Ja niiden työntekijöiden on täytynyt suorittaa ja kilpailla että pääsevät tuollaiseen paikkaan. Menestys ei koskaan tule tyhjästä vaan vaatii työtä.