Kertokaa miksi nuorempi sukupolvi uupuu?

Klassinen viisaus toteutuu taas: 

Hard times create strong men

Strong men create good times

Good times create weak men

Weak men create hard times

Vanhemmat sukupolvet on vielä sota-ajan ja sen jälkeisen ajan jäljiltä taistelijoita ja selviytyjiä. Ei toki kaikki, mutta selvästi enemmän kuin nuoremmat, koska uupumus lisääntyy. Ollaan valmiita näkemään paljonkin vaivaa, ei odoteta että on helppoa ja kivaa jne. Nyt sitten boomereille ja heidän jälkeläisilleen kun on syntynyt lapsia, he ovat syntyneet pehmeämpään maailmaan. Ei ole ollut useimmilla Suomessa sellaista kovuutta ja kurjuutta, ei taloudellista niukkuutta, kiusaamiseen puututaan kun omassa lapsuudessa se oli lähinnä hyväksyttyä että tuollaista se on ja itse täytyy pitää puolensa tai kärsiä, emotionaalisesti ihmisiä ei ennen rohkaistu miettimään omia tunnetilojaan vaan vain stoalaisesti kestämään ne ja painamaan.

Nämä uuden ajan ihmiset voi olla jollain tapaa herkempiä, empaattisempia, parempia ihmisiä jopa, mutta kun työelämä ja maailma on vielä paljolti vanhojen aikojen mukaisia, niin merkittävän osan on siellä vaikea pärjätä. Siellä pitäisi usein toimia sillä vanhan ajan mentaliteetilla, että paskat väliä miltä tuntuu, ken ei työtä tee sen ei syömänkään pidä jne.

Samaa olen ihmetellyt, miksi uuvutaan normaaleissa työtehtävissä.

Itse nuorena painettiin hullukiilto dilmissä töitä niin paljon kuin vain sai tehdä. Oli kova tarve saada omaa rahaa ja elämä...

Ehkä nykyisin nuoret ovat päässeet liian helpolla.

T. Lama-ajan nuori.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt, miksi uuvutaan normaaleissa työtehtävissä.

Itse nuorena painettiin hullukiilto dilmissä töitä niin paljon kuin vain sai tehdä. Oli kova tarve saada omaa rahaa ja elämä...

Ehkä nykyisin nuoret ovat päässeet liian helpolla.

T. Lama-ajan nuori.

Painoin minäkin, mutta väitän kyllä, että ne nuoruuden kioskilla ja kaupassa työskentelyt olivat paljon kevyempää kuin nykyinen työskentely omassa työssäni. 

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt, miksi uuvutaan normaaleissa työtehtävissä.

Itse nuorena painettiin hullukiilto dilmissä töitä niin paljon kuin vain sai tehdä. Oli kova tarve saada omaa rahaa ja elämä...

Ehkä nykyisin nuoret ovat päässeet liian helpolla.

T. Lama-ajan nuori.

Nyt on se muuttunut, että ennen olit ahkera ja sait siitä palkkaa. Palkalla sait itsellesi mieluisia asioita.

Nyt kun ahkeroit saat samaa palkkaa kuin se vieressä ei-mitään-tekevä eikä sillä palkallakaan saa oikein mitään ostettua.

Materiaa myös halutaan vähemmän. Voi siis olla että halutaan joku julmetun kallis laukku, mutta vain se yksi tietty. 10 halvemman laukun ostaminen ei motivoi. Kun taas ennen se oli laukku kuin laukku ja laatu korvattiin helposti määrällä.

Minäkin sanon, että suurin syy on se, että nuorilla ei ole mitään uskoa tulevaisuuteen. Ja kyllä tässä itselläkin usko loppuu. Siinä missä vuosituhannen vaihteessa ahkeruus palkittiin, sillä ahkeruudella ei ole mitään väliä ja koko ajan ollaan menossa suuntaan, missä hyvään asemaan pääsee vain suhteilla.

En ole ihan nuori, mutta millenniaali kumminkin ja oma vastaukseni on ihan vaan: kokeile itse tehdä kolmen - viiden ihmisen työt nolla tunti sopimuksella, saada haukut kun vielä pitäisi nopeammin tehdä mutta kuitenkin niin ettei työn laatu kärsi siitä. Kaksi ja puoli vuotta sitä jaksoin sitten aloin hyytymään ja kun vauhtini ei enää ollut tarpeeksi hyvä niin sitten en enää saanutkaan työtunteja ja tajusin että minua hiljaisesti painostetaan irtisanoutumaan. Kolmen kuukauden täysin työttömän jakson jälkeen päätin että pitäkööt tunkkinsa ja erosin. Nyt yritän löytää uutta työtä, mielellään jotain kevyempää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisitä on tullut mukavuudenhaluisia.

Ajatella, että joku ei halua elämän olevan pelkkää kurjuutta.

Se puhelimen vahtaaminen sohvalla, lihavuus ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet varhaisaikuisuudessa ja joka asiasta uhriutuminen ja kitiseminen vaikuttaakin oikein helvetin mielekkäältä elämältä. 

Amen. Lisäksi ihmettelen kovasti miten tämä sressitön ja kiva elämä on tarkoitus rahoittaa. Tuet joudutaan valitettavasti leikkaamaan jos ketään ei kiinnosta työnteko.

Arvatenkin siitä työelämästä pitää tehdä sitten kiinnostavaa, eli nostaa palkkoja niin kauheaa kuin se työnantajien mielestä onkin. Ei ne työntekijät huvikseen töihin tule.

Samoin johtajien pitää alkaa kannustaa tekijöitä ja etenkin hyviä tekijöitä on palkittava bonussysteemeillä tai lisälomapäivillä tai joustoilla.

Nyt vain ollaan tilanteessa, että nykyisenkaltainen työelämä on tiensä päässä eikä systeeminä motivoi tarpeeksi.

Mä olen alle 30 ja kokenut jo yhden työuupumuksen. Oon lukenut uupumuksesta paljon ja seurannut myös sitä vähäistä tutkimusta, mitä aiheesta toistaiseksi on. Jokaisella on totta kai omia yksilöllisiä tekijöitä uupumisen taustalla, mutta millenniaalien uupumiseen usein liittyy näitä tekijöitä:

- millenniaalit ovat käyneet koulunsa hyvin suorituskeskeisesti, koulu on kannustanut antamaan aina ihan kaikkensa ja ruokkinut suorittajakeskeisyyttä. Työelämässä suorittaminen ei vaan koskaan lopu, hommia riittää ja niistä harvemmin palkitaan.

- meille on uskoteltu, että pitää löytää intohimotyö, jota rakastaa koko sydämestään ja joka on myös cool ja kelpaa vanhemmille esiteltäväksi. Olen itse intohimoalallani ja voin sanoa että kun rakastaa sitä mitä tekee niin rajojen vetäminen on ihan pirun vaikeaa

- sitä rajojen vetämistä tai tarkoituksenmukaisen laadun käsitettä ei opeteta missään, ja siitä puhutaan hähmäisesti korkeintaan jossain työpaikan hyvinvointikoulutuksissa niin, että tulee olo että se on ihan itsestä vain kiinni ja siinäkin on vaan täysin epäonnistunut ihmisenä jos ei osaa edes rajoistaan pitää kiinni

- työelämä on epävarmempaa kuin vielä parikymmentä vuotta sitten ja nykyään yhä useamman ura alkaa pätkätöinä ja sijaisuuksina. Siinä on pakkokin antaa kaikkensa, ja sitten kun ehkä jonkun vakituisen työn saa, niin on oppinut työntekoon vain sen yhden mallin ja paahtaa vain täysillä kun edelleen yrittää todistaa olevansa sen työn arvoinen

- työpaikoilla tahti on aika kova, ja perehdytys yleensä hyvin lyhyt. Puolen vuoden jälkeen oletetaan, että se juuri koulusta valmistunut tyyppi on yhtä tehokas ja sillä on samanlaiset työelämätaidot kuin 20 vuotta töissä olleella. Työtehtävissä voi pärjätä hyvinkin ja siksi esimiehet ei huomaa ajoissa että työntekijä voi huonosti, mutta niitä työelämätaitoja ei vain opi millään tuossa ajassa (laskisin niihin mm. just sen rajojen vetämisen ja itsetuntemuksen, että tietää milloin pitää höllätä ettei aja itseään aivan piippuun).

Olen aiemminkin törmännyt tähän ajatukseen, että nuorissa (naisissa) on jotain vikaa kun ne vaan uupuu ihan omia aikojaan, ja joka kerta se tuntuu yhtä älyttömältä. Nuorehkojen ihmisten uupumisen taustalla on rakenteellisia syitä, eikä kukaan uupumuksen kanssa kamppaileva ainakaan yhtään paremmin jaksa töissä tai muussakaan elämässä sen voimalla, että joku tulee kaiken kukkuraksi vähättelemään ja kertomaan että se on ihan kuule vain susta itsestäsi kiinni.

Toivoisin, että tästä aiheesta voitaisiin käydä ihan oikeaa keskustelua eikä poteroitua ja heitellä typeriä oletuksia vastapuolesta. Mun kokemuksen mukaan parhaita ja myös menestyvimpiä työpaikkoja ovat ne, joissa eri-ikäiset ja eri taustoista tulevat ihmiset löytävät yhteisen sävelen ja onnistuvat tekemään töitä yhdessä, kunnioittavassa ilmapiirissä, eikä puolin ja toisin vähätellen.

Uupuuhan sitä jos jatkuvasti on sellainen olo, ettei omat ponnistelut johda parempaan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Klassinen viisaus toteutuu taas: 

Hard times create strong men

Strong men create good times

Good times create weak men

Weak men create hard times

Vanhemmat sukupolvet on vielä sota-ajan ja sen jälkeisen ajan jäljiltä taistelijoita ja selviytyjiä. Ei toki kaikki, mutta selvästi enemmän kuin nuoremmat, koska uupumus lisääntyy. Ollaan valmiita näkemään paljonkin vaivaa, ei odoteta että on helppoa ja kivaa jne. Nyt sitten boomereille ja heidän jälkeläisilleen kun on syntynyt lapsia, he ovat syntyneet pehmeämpään maailmaan. Ei ole ollut useimmilla Suomessa sellaista kovuutta ja kurjuutta, ei taloudellista niukkuutta, kiusaamiseen puututaan kun omassa lapsuudessa se oli lähinnä hyväksyttyä että tuollaista se on ja itse täytyy pitää puolensa tai kärsiä, emotionaalisesti ihmisiä ei ennen rohkaistu miettimään omia tunnetilojaan vaan vain stoalaisesti kestämään ne ja painamaan.

Nämä uuden ajan ihmiset voi olla jollain tapaa herkempiä, empaattisempia, parempia ihmisiä jopa, mutta kun työelämä ja maailma on vielä paljolti vanhojen aikojen mukaisia, niin merkittävän osan on siellä vaikea pärjätä. Siellä pitäisi usein toimia sillä vanhan ajan mentaliteetilla, että paskat väliä miltä tuntuu, ken ei työtä tee sen ei syömänkään pidä jne.

Tuossa voi olla tietty perä, että nykyihmisten mentaliteetti ja vanhempien sukupolvien rakentaman työelämän mentaliteetti eivät sovi vaan yhteen. Kun tunnesanoittajat ja oman yksilöllisen tiensä ja intohimonsa tavoittelijat törmäävät "perkele mennään vaikka läpi harmaan kiven ja kitinät pois, ja ihan turhaa kaikki haihattelu intohimoista ja mukavuudesta" -sukupolven rakentamaan ja pitkälti vieläkin hallitsemaan työelämään, ei yhteensopivuus ole kovin hyvä. Jotkut ei kestä, jotkut varmaan kestäisivät jos päättäisivät mutta kokevat sellaisen elämän liian epäinhimilliseksi, ja vetäytyvät pois. 

Itse uskon, että työelämän ei olisi pakko olla tällainen. Se voi muuttua sukupolvien mukana. Myös työn määrä ja merkitys yleensä voivat muuttua automaation kehityksen myötä, kunhan automaaation tekemän työn verotus, näin saadun rahan jakaminen "toimettomille" yms. saadaan jotenkin toimimaan. Nyt on vaan tällainen vähän hankala murrosvaihe jossa vanha ja uusi maailma törmäävät. Vanhan maailman ihmiset porskuttaa, uuden ihmisille on vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisitä on tullut mukavuudenhaluisia.

Ajatella, että joku ei halua elämän olevan pelkkää kurjuutta.

Se puhelimen vahtaaminen sohvalla, lihavuus ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet varhaisaikuisuudessa ja joka asiasta uhriutuminen ja kitiseminen vaikuttaakin oikein helvetin mielekkäältä elämältä. 

Amen. Lisäksi ihmettelen kovasti miten tämä sressitön ja kiva elämä on tarkoitus rahoittaa. Tuet joudutaan valitettavasti leikkaamaan jos ketään ei kiinnosta työnteko.

Tulevaisuudessa vääjäämättä menee paljolti siihen, että ihmiset ei tee paljon työtä, koneet ja automaatio tekee. Se voisi muuten olla jo lähitulevaisuutta, mutta kun ihmisten asenteet on vielä sellaisia etteivät hyväksyisi rahan jakamista toimettomille, tai sitä että tuotantovälineiden (robottien ja automaation) omistajat ei saa vaan rajattomasti rikastua tuotoksillaan vaan sitä pitäisi todella runsaasti verottaa niin että ihmiset voidaan vapauttaa suuresta osasta työtä. Tällaisista ajatuksistakin nousee kommunismin pelkoa, eikä sitä suuri osa halua. Mutta vääjäämättä, ajan kuluessa siihen se menee. Että suuri osa ei tee työtä tai tekee vain vähän työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen viisaus toteutuu taas: 

Hard times create strong men

Strong men create good times

Good times create weak men

Weak men create hard times

Vanhemmat sukupolvet on vielä sota-ajan ja sen jälkeisen ajan jäljiltä taistelijoita ja selviytyjiä. Ei toki kaikki, mutta selvästi enemmän kuin nuoremmat, koska uupumus lisääntyy. Ollaan valmiita näkemään paljonkin vaivaa, ei odoteta että on helppoa ja kivaa jne. Nyt sitten boomereille ja heidän jälkeläisilleen kun on syntynyt lapsia, he ovat syntyneet pehmeämpään maailmaan. Ei ole ollut useimmilla Suomessa sellaista kovuutta ja kurjuutta, ei taloudellista niukkuutta, kiusaamiseen puututaan kun omassa lapsuudessa se oli lähinnä hyväksyttyä että tuollaista se on ja itse täytyy pitää puolensa tai kärsiä, emotionaalisesti ihmisiä ei ennen rohkaistu miettimään omia tunnetilojaan vaan vain stoalaisesti kestämään ne ja painamaan.

Nämä uuden ajan ihmiset voi olla jollain tapaa herkempiä, empaattisempia, parempia ihmisiä jopa, mutta kun työelämä ja maailma on vielä paljolti vanhojen aikojen mukaisia, niin merkittävän osan on siellä vaikea pärjätä. Siellä pitäisi usein toimia sillä vanhan ajan mentaliteetilla, että paskat väliä miltä tuntuu, ken ei työtä tee sen ei syömänkään pidä jne.

Tuossa voi olla tietty perä, että nykyihmisten mentaliteetti ja vanhempien sukupolvien rakentaman työelämän mentaliteetti eivät sovi vaan yhteen. Kun tunnesanoittajat ja oman yksilöllisen tiensä ja intohimonsa tavoittelijat törmäävät "perkele mennään vaikka läpi harmaan kiven ja kitinät pois, ja ihan turhaa kaikki haihattelu intohimoista ja mukavuudesta" -sukupolven rakentamaan ja pitkälti vieläkin hallitsemaan työelämään, ei yhteensopivuus ole kovin hyvä. Jotkut ei kestä, jotkut varmaan kestäisivät jos päättäisivät mutta kokevat sellaisen elämän liian epäinhimilliseksi, ja vetäytyvät pois. 

Itse uskon, että työelämän ei olisi pakko olla tällainen. Se voi muuttua sukupolvien mukana. Myös työn määrä ja merkitys yleensä voivat muuttua automaation kehityksen myötä, kunhan automaaation tekemän työn verotus, näin saadun rahan jakaminen "toimettomille" yms. saadaan jotenkin toimimaan. Nyt on vaan tällainen vähän hankala murrosvaihe jossa vanha ja uusi maailma törmäävät. Vanhan maailman ihmiset porskuttaa, uuden ihmisille on vaikeaa.

Kyse ei ole vain vanhemman sukupolven arvoista. Työelämä pelaa kapitalismin säännöillä. Vaikka kuinka lässytettäisiin arvoista, lopulta se on tulos tai ulos. Yrityksen tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa eikä palvella työntekijöiden hyvinvointia, ihan osakeyhtiölainsäädännönkin mukaan. Tästä syntyy ylittämätön ristiriita puheiden ja käytännön välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen esimiesasemassa teknologiayhtiössä ja nähnyt työntekijämateriaalin muutoksen 30 vuoden työuran aikana.

Ongelman juurisyy on, että lapsista on tullut perheissä kaiken keskipisteitä, kuninkaita ja kuningattaria, jotka saavat aina tahtonsa läpi, ovat mulla jotenkin erilaisen huippuja vaikka todelliset kyvyt ovat keskinkertaisia. Heitä varjellaan epäonnistumisen tunteelta. He luulevat olevansa parhaita, kaikessa mihin ryhtyvät.

Kun tällainen nuori tulee töihin ja onkin vain yksi muurahainen isossa systeemissä, eikä osaa vielä juuri mitään. Eikä osaa kommunikoidakaan, kun äiti on aina hoitanut kaikki jutskat, niin harmitushan siitä tulee, stressi.

Ja kun ei ole sosiaalista elämää, niin paineet on oman pään loputtomassa silmukassa.

Näille pitää sitten olla isänä ja äitinä. On aina joku valitus, on saikkuja uupumuksesta, harrastuksia ei ole, ei ole kumppania, kun ei löydy sopivaa. Suurin osa näistäkin nuorista on sellaisia mätisäkkejä, etten ihmettele.

Joukosta löytyy aina muutama maalaisjärkinen, reipas ja topakka yksilö, mutta kyllä työntekijämateriaali on heikentynyt vuosikymmeninä. Aika heikolta näyttää.

Ja ovat niin tosikkoja. Ei kuulu kahvitauoilta naurunremakkaa nykyään.

Nuo jos saavat lapsia aikaiseksi, mitä epäilen, niin voi lapsiparat. Koulun opettajista puhumattakaan. Sääliksi käy.

Miten nämä topakat valiot palkitaan? Yleensähän ratkaisu on antaa lisää työtä ja lisää vastuuta, mutta ei lisää palkkaa tai vapaa-aikaa.

Esimies selitti lakonisesti, että osa työntekijöistä on seiskoja ja joku harva on kymppi. Kympit pitävät rattaat pyörimässä ja neuvovat osaamattomia, mutta heitä ei pidä kiittää liikaa. Ylpistyvät muuten, ja vaativat parempaa palkkaa. Siellä ne vaatimattomat kympit pakersivat ja kantoivat vastuuta, tietämättömänä omasta arvostaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ylipainoiset ja huonokuntoiset pullamössöläskit jaksaisivat tehdä töitä kun suurin rasitus on istua tuolilla pelaamassa pelejä yötä myöten. Vuosikymmeniä sitten käveltiin tai hiihdettiin kouluun monia kilometrejä sekä harrastettiin liikuntaa päivittäin. Kesällä oltiin keräämässä metsässä marjoja ja sadonkorjuuaikaan uurastettiin viljelyksillä. Nykyinen nuoriso on oppinut saamaan kaiken tarjottimella joten eipä paljona voi nykynuorisolta odottaa.

Itseasiassa tämä kyllä koskee paremmin boomereita kuin nuoria. Te saitte kaiken, talous kukoisti, oli paljon työpaikkoja, pääsette eläkkeellee nuorena ja anteeksi nyt vaan mutta olette hyvin ylipainoisia. Nykynuoriso kärsii inflaatiosta eniten köyhyyden vuoksi, töihin on vaikeaa päästä, ja jos pääsee kukaan ei perehdytä.

"Boomereista" monet elivät lapsuutensa sisävessattomissa mökeissä hyvin alkeellisissa olosuhteissa, eikä niitä kuskattu joka paikkaan, vaikka matkaa oli pahimmillaan kymmeniä kilometrejä. Eivätköhän ne nämä nykynuoret ja niiden vanhemmat ole niitä, jotka ovat saaneet kaiken valmiina. Ihan harhainen kommentti sinulta. 

Tuokin boomeri sana kertoo kuinka ne halveksuu meitä vanhempia sukupolvia.

Kylläpä sitä nyt uhriudutaan boomer sanasta kun on ollaan itse haukuttu nuorempia sukupolvia 30 sivun verran :-D

Ja vielä tuota aiempaa kommenttia kommentoin sen verran, että se että olette eläneet lapsuutenne maataloissa ilman autoja ei liity mitenkään nykyajan työelämän rankkuutteen.

Joo kyllä lapsilla nykyään on asiat paremmin syntyessään, mutta yhteiskunnassa on suuria rakenteellisia ongelmia ja työelämä käy läpi vaikeita murroksia joita teidän aikana ei ole ollut.

Sillon vanhaan aikaan yksinkertaisinkin jannu pääsi peruskoulusta suoraan hanttihommiin ilman mitään koulutusta tai papereita. Nykypäivänä tämä sama yksinkertainen jannu jää ilman työtä ja syrjäytyy koska samanlaisia töitä ei enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen viisaus toteutuu taas: 

Hard times create strong men

Strong men create good times

Good times create weak men

Weak men create hard times

Vanhemmat sukupolvet on vielä sota-ajan ja sen jälkeisen ajan jäljiltä taistelijoita ja selviytyjiä. Ei toki kaikki, mutta selvästi enemmän kuin nuoremmat, koska uupumus lisääntyy. Ollaan valmiita näkemään paljonkin vaivaa, ei odoteta että on helppoa ja kivaa jne. Nyt sitten boomereille ja heidän jälkeläisilleen kun on syntynyt lapsia, he ovat syntyneet pehmeämpään maailmaan. Ei ole ollut useimmilla Suomessa sellaista kovuutta ja kurjuutta, ei taloudellista niukkuutta, kiusaamiseen puututaan kun omassa lapsuudessa se oli lähinnä hyväksyttyä että tuollaista se on ja itse täytyy pitää puolensa tai kärsiä, emotionaalisesti ihmisiä ei ennen rohkaistu miettimään omia tunnetilojaan vaan vain stoalaisesti kestämään ne ja painamaan.

Nämä uuden ajan ihmiset voi olla jollain tapaa herkempiä, empaattisempia, parempia ihmisiä jopa, mutta kun työelämä ja maailma on vielä paljolti vanhojen aikojen mukaisia, niin merkittävän osan on siellä vaikea pärjätä. Siellä pitäisi usein toimia sillä vanhan ajan mentaliteetilla, että paskat väliä miltä tuntuu, ken ei työtä tee sen ei syömänkään pidä jne.

Tuossa voi olla tietty perä, että nykyihmisten mentaliteetti ja vanhempien sukupolvien rakentaman työelämän mentaliteetti eivät sovi vaan yhteen. Kun tunnesanoittajat ja oman yksilöllisen tiensä ja intohimonsa tavoittelijat törmäävät "perkele mennään vaikka läpi harmaan kiven ja kitinät pois, ja ihan turhaa kaikki haihattelu intohimoista ja mukavuudesta" -sukupolven rakentamaan ja pitkälti vieläkin hallitsemaan työelämään, ei yhteensopivuus ole kovin hyvä. Jotkut ei kestä, jotkut varmaan kestäisivät jos päättäisivät mutta kokevat sellaisen elämän liian epäinhimilliseksi, ja vetäytyvät pois. 

Itse uskon, että työelämän ei olisi pakko olla tällainen. Se voi muuttua sukupolvien mukana. Myös työn määrä ja merkitys yleensä voivat muuttua automaation kehityksen myötä, kunhan automaaation tekemän työn verotus, näin saadun rahan jakaminen "toimettomille" yms. saadaan jotenkin toimimaan. Nyt on vaan tällainen vähän hankala murrosvaihe jossa vanha ja uusi maailma törmäävät. Vanhan maailman ihmiset porskuttaa, uuden ihmisille on vaikeaa.

Kyse ei ole vain vanhemman sukupolven arvoista. Työelämä pelaa kapitalismin säännöillä. Vaikka kuinka lässytettäisiin arvoista, lopulta se on tulos tai ulos. Yrityksen tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa eikä palvella työntekijöiden hyvinvointia, ihan osakeyhtiölainsäädännönkin mukaan. Tästä syntyy ylittämätön ristiriita puheiden ja käytännön välillä.

Itse uskon ettei sen aina tarvitse olla ylittämätön. Olen itse ollut nimittäin it-alan firmassa, jossa minusta nämä eivät olleet ristiriidassa. Tulosta tehtiin, mutta toisaalta työntekijöistä pidettiin hyvin huolta ja jaksamisesta huolehtimiseen projektien kiireissä panostettiin kovasti. Liikunta- ja harrastusedut oli avokätiset (mm. polkupyöräetu 4000 euron arvoiseen pyörään asti), coachingiin tai terapiaan pääsi haluttaessa, työpäivän kesken oli ihan ok mennä vaikka firman saunaan, pelata pleikkarilla tai juoda kalja sohvalla istuen jos ei mikään aikataulupaine pakottanut muuhun. Firman Tesloja ja venettä sai vuokrata jne.

Mutta koko mentaliteetti oli sellainen firman perustaneiden "hipsterien" näköinen, rento ja pehmeä. Ei siellä edes yritetty erityisesti kasvaa suureksi firmaksi tai mitään, vaan tuottaa sen verran että saadaan pidettyä yllä sitä mukavaa meininkiiä kannattavasti. Vieläkin niillä menee hyvin tiettävästi, eli ei ollut vain nousukauden huumaa (itse en ole töissä enää siellä, koska miehen työn takia paikkakunta vaihtui).

Kukaan ei ehdi perehdyttää ja yksi hoitaa vähintään kolmen tyypin työt. Me 40+ ollaan vaan ehkä tunnollisempia ja totuttu raatamaan itku silmässä.

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan minäkin uupuisin heti jos olisin 18v ja joku sanoisi, että aikaisin eläkeikäsi on 70 vuotta. Siis kirjaimellisesti synnyit tänne olemaan jonkun ison koneen osa. Sinun ainoa elämä.

Tähän se oikeastaan tiivistyy, siis siihen että nuoret ottavat nykyään koko maailman murheet kantaakseen. Ei kai mistään mitään tule jos parikymppisenä mietit seuraavaa viittäkymmentä vuotta yhtenä könttänä. Asiat pitää ottaa hetki ja päivä kerrallaan, työt ei lopu tekemällä eikä maailma tule valmiiksi. Jokainen voi kerralla kantaa vain sen mitä pystyy, eikä kukaan muuta voi vaatiakaan.

Sama tietysti koskee tätä ilmasto- sun muuta ympäristöahdistusta. Jos ihminen suuntaa energiansa sen voivotteluun ettei kykene muuttamaan maailmaa tässä ja nyt niin totta kai se romahtaa ennemmin tai myöhemmin.

Toivon kyllä että tämä nuorempi sukupolvi saa muutosta aikaan työelämässä. Itse olen sitä ahkeraa liiankin tunnollista sukupolvea joka hammasta purren painaa 4 ihmisen hommat ja koittaa vaan jotenkin jaksaa tuntien huonoa omaa tuntoa jos joutuu sairaslomalla olemaan tai lomaa pitämään.

Taitaa tulla pitkä viesti kun aihe koskettaa syvästi omaa elämää. Ei sitä uskokkaan missä tiloissa voi olla ennen kuin sinne huomaamatta valuu voimien loppuessa ja mielen sumentuessa. Kunnon vakava uupumus on eri asia kuin normaali väsymys joka menee lepäämällä, liikkumalla ja hyvin syömällä pian ohi. Tuntuu että täällä monen vähän ylimielisetkin vinkit ja ihmettelyt liittyy tietämättömyyteen siitä mitä uupumus voi olla pitkäaikaisine seurauksineen. Ennaltaehkäisyn a & o nuo asiat kyllä ovat, hyvä katkaista kierre ajoissa. Ongelma on usein siinä että se ei jostakin syystä onnistu ja kyky ponnistella muutoksen eteen heikkenee uupuessa.

Minäkin yritin kun olin korona myllyssä puolisen vuotta saanut levättyä vain unilääkkeiden avulla ja niistä hävisi teho, mietin yötä myöten muistinko siinä parin tunnin unien huurussa kaiken jne. Vaan lisää työtä sain, työterveydestä kerrottiin että ei meillä ole läsnäaikoja koronan takia, kysy terveysasemalta lääkkeitä heippa. Siinä menee ajan kuluessa aikamoiseen selviytymistilaan missä en ainakaan itse enää hahmottanut kuinka huonosti menee. Parissa vuodessa kaikki sosiaalinen elämä ja itsestä huolehtiminen jäi, energia meni pitää pakka ja ulkokuori kasassa töissä. Toivoin että saisin koronan ja pääsisin lepäämään hetkeksi mutta eihän niin käynyt.

Lopulta oksensin aamupalat ulos, napostelin lääkkeitä tykytykseen ja yöt oli kuin painajaista pyöriä ahdistuneena valveilla vailla kykyä rauhoittua. Vaihdoin työtä kevyempään mutta ei auttanut enään. Sitten valvoin pitkän putken ja olotila oli sietämätön, en uskonut että selviän kun apua ei saanut enkä jaksanut enään sitä pyytääkään. Parhaalta tuntui pysäyttää kaikki onnettomuuden kautta (tuntuu nyt kaukaiselta, ymmärrän että tällaista on vaikea ihmisten käsittää normaaleissa sielun ja ruumiin voimissa). Pitkän uupumuksen jälkeen on pitkä tie opetella uudestaan rauhoittumaan ja lepäämään, hermosto muistaa.

En ihmettele pysyviä työkyvyttömyyksiä enään jos apua todella on kaikkien yhtä vaikeaa saada vai johtuiko vain ammatistani että viitattiin puhelimessa aina kintaalla. Iso resepti naps ja takaisin töihin paahtamaan ilman taukoja. Sain apua työterveydestä vasta kun sairasloma venyi pariin kuukauteen ja minulle alettiin ehdottaa sairaseläkkeen hakemista palkanmaksun loppuessa. En tiedä olisinko sen saanut, sinnehän sitten ihmiset helposti jää? Voi kun toivoisin että näihin asioihin saisi ajoissa apua, paljolta säästyisi moni ja veisi myös huomattavasti vähemmän resursseja kuin korjata raunioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ylipainoiset ja huonokuntoiset pullamössöläskit jaksaisivat tehdä töitä kun suurin rasitus on istua tuolilla pelaamassa pelejä yötä myöten. Vuosikymmeniä sitten käveltiin tai hiihdettiin kouluun monia kilometrejä sekä harrastettiin liikuntaa päivittäin. Kesällä oltiin keräämässä metsässä marjoja ja sadonkorjuuaikaan uurastettiin viljelyksillä. Nykyinen nuoriso on oppinut saamaan kaiken tarjottimella joten eipä paljona voi nykynuorisolta odottaa.

Itseasiassa tämä kyllä koskee paremmin boomereita kuin nuoria. Te saitte kaiken, talous kukoisti, oli paljon työpaikkoja, pääsette eläkkeellee nuorena ja anteeksi nyt vaan mutta olette hyvin ylipainoisia. Nykynuoriso kärsii inflaatiosta eniten köyhyyden vuoksi, töihin on vaikeaa päästä, ja jos pääsee kukaan ei perehdytä.

"Boomereista" monet elivät lapsuutensa sisävessattomissa mökeissä hyvin alkeellisissa olosuhteissa, eikä niitä kuskattu joka paikkaan, vaikka matkaa oli pahimmillaan kymmeniä kilometrejä. Eivätköhän ne nämä nykynuoret ja niiden vanhemmat ole niitä, jotka ovat saaneet kaiken valmiina. Ihan harhainen kommentti sinulta. 

Tuokin boomeri sana kertoo kuinka ne halveksuu meitä vanhempia sukupolvia.

Kylläpä sitä nyt uhriudutaan boomer sanasta kun on ollaan itse haukuttu nuorempia sukupolvia 30 sivun verran :-D

Ja vielä tuota aiempaa kommenttia kommentoin sen verran, että se että olette eläneet lapsuutenne maataloissa ilman autoja ei liity mitenkään nykyajan työelämän rankkuutteen.

Joo kyllä lapsilla nykyään on asiat paremmin syntyessään, mutta yhteiskunnassa on suuria rakenteellisia ongelmia ja työelämä käy läpi vaikeita murroksia joita teidän aikana ei ole ollut.

Sillon vanhaan aikaan yksinkertaisinkin jannu pääsi peruskoulusta suoraan hanttihommiin ilman mitään koulutusta tai papereita. Nykypäivänä tämä sama yksinkertainen jannu jää ilman työtä ja syrjäytyy koska samanlaisia töitä ei enää ole.

Se jannu menee ammattikouluun ja parin vuoden päästä on töissä. Jannut sitä paitsi ovat ihan tyytyväisiä tähän, se on ne nuoret naiset joiden mielestä ammattikoulu ei ole tarpeeksi hyvä. Ja se onkin varmasti osa tätä ongelmaa.

Kaikki on helppoa nykyään koska woltit, sähköautot, kännykät, verkkopankit jne automaatiot, niin ei olla totuttu että on rankkaa ja raskasta ja aina ei ole kivaa ja hauskaa ja joutuu näkemään vaivaa.