Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa miksi nuorempi sukupolvi uupuu?
27.02.2023 |
Koen hiukan vaikeaksi käsittää, miksi ihmeessä tämä nuorempi sukupolvi nyt uupuu niin mahdottomaan tahtiin (esim tänään 27.2. HS "Nuorten työuupumus uhkaa jo taloutta").
Siis mikä ihme näitä uuvuttaa?
Yritän siis vilpittämästi hahmottaa, mistä tämä johtuu? Onko aines jotenkin "heikompaa" nykyisin? Eikö ole paineensietokykyä?
Työelämä ei taatusti ole kovin paljon erilaista kuin ollut parikymmentä viime vuotta (vähintään). On paineistavia töitä, on pas*oja työpaikkoja, on huonoja pomoa, mutta on myös erinomaisia työpaikkoja, hyviä työkokemuksia jne. Eli samaa kuin ennenkin.
Okei, en itse ole enää nuori, ikää 52 v.
Opiskelin yliopistossa maisteritutkinnon, olin hanttihommissa laman aikana ja sen jälkeen sitten kokoaikaisesti työelämässä. Elämään mahtunut kaikenlaista vastoinkäymistä, mutta vielä tässä porskutetaan.
Onko jokin maailmassa niin muuttunut, että nuoret uupuu ELÄMÄSTÄ yleisesti (???) vai mistä on kyse?
Kommentit (1167)
Toi on hyvin sanottu. Mistä nuoriso on saanut käsityksen, että työssä ei voisi olla kova kiire ja mäntti pomo. Tai että koko ajan muuten on kivaa tai helppoa, ettei välillä ole ihan normaalia olla tosi väsynytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen olen huomannut tässä parinkymmenen vuoden aikana, että työhön on tullut enemmän ja enemmän erilaisia mittareita: miten nopeasti hoidat tämän, miten laadukkaasti hoidit yms. Ja sitten näitä mittareita käydään kuukausittain esihenkilön kanssa läpi, että missä voisi vielä parantaa, mistä tehostaa, miten olisit nopeampi, myyvämpi, tuottavampi. Toisilla aloilla taas sitten on henkilökunnasta pula, ja ne vähät yrittää tehdä monen henkilön työt.
Sitten myös yks kaks palkka, joka ennen olisi riittänyt, ei riitäkään. Asumiskustannukset nousee, elinkustannukset, bensan hinta.
Eihän elämä mitään ruusuilla tanssimista ole, ja töitä täällä on tehtävä. Mutta jotenkin kaikki on muuttunut niin, että ollaan kuin mehulingossa, ja vauhti vaan kiihtyy.
Käyttävät somea ja älypuhelinta liikaa.
Kun ei ole vanhempiensa takia ikinä kokenut tylsyyttä eikä vastoinkäymisiä, vaan aina saanut kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Sen olen huomannut tässä parinkymmenen vuoden aikana, että työhön on tullut enemmän ja enemmän erilaisia mittareita: miten nopeasti hoidat tämän, miten laadukkaasti hoidit yms. Ja sitten näitä mittareita käydään kuukausittain esihenkilön kanssa läpi, että missä voisi vielä parantaa, mistä tehostaa, miten olisit nopeampi, myyvämpi, tuottavampi. Toisilla aloilla taas sitten on henkilökunnasta pula, ja ne vähät yrittää tehdä monen henkilön työt.
Sitten myös yks kaks palkka, joka ennen olisi riittänyt, ei riitäkään. Asumiskustannukset nousee, elinkustannukset, bensan hinta.
Eihän elämä mitään ruusuilla tanssimista ole, ja töitä täällä on tehtävä. Mutta jotenkin kaikki on muuttunut niin, että ollaan kuin mehulingossa, ja vauhti vaan kiihtyy.
Jep. Ei mikään ihme, että työuraansa aloittava luovuttaa jo alkumetreillä. Harva elää tehdäkseen työtä ja nyt se työ alkaa olla niin kuluttavaa, että vapaa-ajalla pystyy vain palautumaan seuraavaa päivää varten. Se eläminen jää ihan sivuseikaksi jo, kun kaikki vain pyörittää koneiston rattaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toi on hyvin sanottu. Mistä nuoriso on saanut käsityksen, että työssä ei voisi olla kova kiire ja mäntti pomo. Tai että koko ajan muuten on kivaa tai helppoa, ettei välillä ole ihan normaalia olla tosi väsynytkin.
Normaalia varmaan on olla VÄLILLÄ väsynyt. Ei kokoajan. Työn ei myöskään kuulu olla elämän tarkoitus.
Nuorempana uuvuin enemmän kuin nyt itsenäisenä aikuisena. Itsenäisyys on kasvattanut paljon ja auttanut pärjäämään, kun on joutunut olemaan varmempi omista taidoistaan ja päätöksistään, joita ennen latelivat muut.
Elämässäni on nyt myös enemmän haasteita, kuten sairauksia, jotka on saaneet työelämän haasteet tuntumaan pienemmiltä ja elämän merkityksellisemmältä.
Uskon, että elämästä puuttuu nykyään itsenäisyyden aito kokeminen ja pieni kamppailu, joka antaa puhtia eteenpäin.
Merkityksettömyys isossa maailmassa voi olla nykypäivänä vahvempaa, kun maailman suuruus on tullut niin kokreettiseksi. Mutta nykyään nuoret myös tavoittelevat heti itselleen merkityksellistä työtä, jolloin he voivat pysyäkin lopulta pidempään tyytyväisinä työssään.
Toivoa on tulevaisuuteen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainahan töissä on ollut raskasta ja vaativaa, ja perheet ym on ollut hoidettava. Mikä tässä nyt on kymmenessä vuodessa muka muuttunut. Meidän vanhempamme selvisivät sodista, jälleenrakensivat maamme pommitusten jäljiltä, ei ollut "teknologiaa" apuna, ei pesukoneita eikä muitakaan rankkoja päiviä helpottavia asioita, koulussa ja töissä käytiin lauantaisinkin. Miten silloin selvittiin mutta nyt ei mitenkään. En ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvää päivää. Oikeus uupua.
Eikö mielestäsi ole? Täytyy jaksaa vaikka toinen jalka haudassa?
Kyllä, kun on vastuu muistakin kuin itsestä. Ja jossakin vaiheessa helpottaa, esimies vaihtuu parempaan tai vaan oma osaaminen karttuu niin että selviääkin töistä vaikka pomo on mitä on. Tai löytää uuden työpaikan.
Nuoret ei kanna vastuuta, on vain se minä ja minun tarpeet ja minun fiilikset. Ja sitten ollaankin takuueläkkeellä loppuikä, ei häävi elämä.
Eihän ihminen olekaan vastuussa kuin itsestään ja mahdollisista lapsistaan, ja on nimenomaan vastuunkantoa olla pilaamatta terveyttään työn tähden. Mitä olen uupumistapauksia lähipiirissä todistanut, ei sieltä töistä yleensä ole edes jääty pois, vaan työolohin pyritty vaikuttamaan siten, että jaksaa paremmin, tai juuri vaihdettu työpaikkaa/alaa. Toisten eläkkeistä ei tarvitse muiden huolta kantaa, ovat jokaisen oma asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole vanhempiensa takia ikinä kokenut tylsyyttä eikä vastoinkäymisiä, vaan aina saanut kaiken.
Eli vanhempia ikäluokkia on syyttäminen.
Olisipa vain nuorilla ollut parhaan mahdollisen sukupolven vanhemmat. Siis sellaiset jotka on kaikessa parhaita, niin heistä olisi tullut yhtä hyviä. Surkeaa etteivät itse ole osanneet itseään kasvattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvää päivää. Oikeus uupua.
Eikö mielestäsi ole? Täytyy jaksaa vaikka toinen jalka haudassa?
Kyllä, kun on vastuu muistakin kuin itsestä. Ja jossakin vaiheessa helpottaa, esimies vaihtuu parempaan tai vaan oma osaaminen karttuu niin että selviääkin töistä vaikka pomo on mitä on. Tai löytää uuden työpaikan.
Nuoret ei kanna vastuuta, on vain se minä ja minun tarpeet ja minun fiilikset. Ja sitten ollaankin takuueläkkeellä loppuikä, ei häävi elämä.
Eihän ihminen olekaan vastuussa kuin itsestään ja mahdollisista lapsistaan, ja on nimenomaan vastuunkantoa olla pilaamatta terveyttään työn tähden. Mitä olen uupumistapauksia lähipiirissä todistanut, ei sieltä töistä yleensä ole edes jääty pois, vaan työolohin pyritty vaikuttamaan siten, että jaksaa paremmin, tai juuri vaihdettu työpaikkaa/alaa. Toisten eläkkeistä ei tarvitse muiden huolta kantaa, ovat jokaisen oma asia.
Näin juuri. Sitä työtä sopeutetaan. Lyhyen loman saa esim jos on unettomuutta.
Eläkkeistä ei tosiaan tarvitse nuorten murehtia, se on kadonnut etu kun he ovat vanhoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran uniikki lumihiutale; meillä on ihan samat vaatimukset plus täytyy tehdä teidän uupuujien työt.
Niinpä, teillä on rankinta! 😂
Niinpä, eikä silti itketä netissä. Sitähän tässä juuri ollaan ihmettelemässä.
Etkö tuossa juuri "itkenyt", kun "täytyy" tehdä uupujienkin työt. Ei täydy. Teillä on yhtälainen oikeus uupua.
Ei hyvää päivää. Oikeus uupua.
Eikö mielestäsi ole? Täytyy jaksaa vaikka toinen jalka haudassa?
No jälleen kerran palataan tähän teille ilmeisesti aivan uskomattomaan ja käsittämättömään asiaan - se on ihan tavallista elämää että käydään töissä, siellä on välillä rankkaa, hoidetaan lapsia, sekin on välillä rankkaa. Elämä ei ole aina helppoa eikä reilua eikä valittaminen auta. Työtä kuitenkin pitäisi tehdä jos aikoo jotenkin itsensä ja perheensä elättää.
Sehän tässä on se perimmäinen kysymys: mitä tapahtui nähtävästi hyvinkin lyhyessä aikahaarukassa että ihan tavallinen elämä koetaan aivan mahdottomana?? Ja nimenomaan psyykelle, olosuhteethan ovat kolme- ja nelikymppisillä aivan identtiset.
Ihmiset tajusivat haluavansa elämältä muutakin kuin työntekoa ja sylkykuppina oloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvää päivää. Oikeus uupua.
Eikö mielestäsi ole? Täytyy jaksaa vaikka toinen jalka haudassa?
Kyllä, kun on vastuu muistakin kuin itsestä. Ja jossakin vaiheessa helpottaa, esimies vaihtuu parempaan tai vaan oma osaaminen karttuu niin että selviääkin töistä vaikka pomo on mitä on. Tai löytää uuden työpaikan.
Nuoret ei kanna vastuuta, on vain se minä ja minun tarpeet ja minun fiilikset. Ja sitten ollaankin takuueläkkeellä loppuikä, ei häävi elämä.
Eihän ihminen olekaan vastuussa kuin itsestään ja mahdollisista lapsistaan, ja on nimenomaan vastuunkantoa olla pilaamatta terveyttään työn tähden. Mitä olen uupumistapauksia lähipiirissä todistanut, ei sieltä töistä yleensä ole edes jääty pois, vaan työolohin pyritty vaikuttamaan siten, että jaksaa paremmin, tai juuri vaihdettu työpaikkaa/alaa. Toisten eläkkeistä ei tarvitse muiden huolta kantaa, ovat jokaisen oma asia.
Näin juuri. Sitä työtä sopeutetaan. Lyhyen loman saa esim jos on unettomuutta.
Eläkkeistä ei tosiaan tarvitse nuorten murehtia, se on kadonnut etu kun he ovat vanhoja.
Ei ennenkään mitään unta tarvittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran uniikki lumihiutale; meillä on ihan samat vaatimukset plus täytyy tehdä teidän uupuujien työt.
Niinpä, teillä on rankinta! 😂
Niinpä, eikä silti itketä netissä. Sitähän tässä juuri ollaan ihmettelemässä.
Etkö tuossa juuri "itkenyt", kun "täytyy" tehdä uupujienkin työt. Ei täydy. Teillä on yhtälainen oikeus uupua.
Ei hyvää päivää. Oikeus uupua.
Eikö mielestäsi ole? Täytyy jaksaa vaikka toinen jalka haudassa?
No jälleen kerran palataan tähän teille ilmeisesti aivan uskomattomaan ja käsittämättömään asiaan - se on ihan tavallista elämää että käydään töissä, siellä on välillä rankkaa, hoidetaan lapsia, sekin on välillä rankkaa. Elämä ei ole aina helppoa eikä reilua eikä valittaminen auta. Työtä kuitenkin pitäisi tehdä jos aikoo jotenkin itsensä ja perheensä elättää.
Sehän tässä on se perimmäinen kysymys: mitä tapahtui nähtävästi hyvinkin lyhyessä aikahaarukassa että ihan tavallinen elämä koetaan aivan mahdottomana?? Ja nimenomaan psyykelle, olosuhteethan ovat kolme- ja nelikymppisillä aivan identtiset.
Elämä ei ole kaikille ikinä helppoa. Olet onnekas jos sulla on rankkaa vain välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvää päivää. Oikeus uupua.
Eikö mielestäsi ole? Täytyy jaksaa vaikka toinen jalka haudassa?
No jälleen kerran palataan tähän teille ilmeisesti aivan uskomattomaan ja käsittämättömään asiaan - se on ihan tavallista elämää että käydään töissä, siellä on välillä rankkaa, hoidetaan lapsia, sekin on välillä rankkaa. Elämä ei ole aina helppoa eikä reilua eikä valittaminen auta. Työtä kuitenkin pitäisi tehdä jos aikoo jotenkin itsensä ja perheensä elättää.
Sehän tässä on se perimmäinen kysymys: mitä tapahtui nähtävästi hyvinkin lyhyessä aikahaarukassa että ihan tavallinen elämä koetaan aivan mahdottomana?? Ja nimenomaan psyykelle, olosuhteethan ovat kolme- ja nelikymppisillä aivan identtiset.
Mikä ihmeen tavallinen elämä? Jokainen elää omanlaistaan elämää eivätkä ulkopuoliset tiedä, millaisia haasteita se pitää sisällään ja millaisista lähtökohdista kukin ponnistaa. Ja kyllä se vain kummasti usein auttaa, kun voimavarojen ehtyessä kehtaa vähän "valittaa" eli pyytää apua ja hakea muutosta asioihin.
Epärealistiset käsitykset siitä mitä elämä on. Kuvitellaan ettei ahdistus, epäonnistuminen ja kriisit kuuluisi normaaliin elämään. Harhaluulot siitä, että joka päivä rakastaa työtään ja elämäänsä.
Me 50+ vuotiaan ollaan väsyneitä , uupuneista, eronneita, läheisiä haudanneita, petettyjä, jätettyjä, velallisia, unelmansa kadottaneita, sairaita, kivuliaita, yksinäisiä Mutta kun sekin on elämää, eikä tästä ainoastaan halua luopua, niin hammasta purren kohti niitä pieniä ilon hetkiä joita aina välillä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on hyvin sanottu. Mistä nuoriso on saanut käsityksen, että työssä ei voisi olla kova kiire ja mäntti pomo. Tai että koko ajan muuten on kivaa tai helppoa, ettei välillä ole ihan normaalia olla tosi väsynytkin.
Normaalia varmaan on olla VÄLILLÄ väsynyt. Ei kokoajan. Työn ei myöskään kuulu olla elämän tarkoitus.
Tämä. Itse nukuin 3v ajan n. 20h/vko. Olin aivan loppu. Toki vanhusten suureksi iloksi en ollut päivääkään töistä pois, vaikka meninkin sinne 0-3h unien jälkeen.
Ja ei en ollut puhelimella, telkkarilla, baarissa tms. Olin sängyssä ja yritin nukkua siinä onnistumatta. Se oli aivan hirveää. Edelleen korjailen tuota aikaa, enkä edelleenkään nuku kuin 4-6h yössä. Ja ihan töiden takia. Koko ajan pyörii työasiat mielessä ja ahdistaa mikä kaikki on tekemättä ja mitä on tulossa listan jatkoksi.
Vierailija kirjoitti:
Epärealistiset käsitykset siitä mitä elämä on. Kuvitellaan ettei ahdistus, epäonnistuminen ja kriisit kuuluisi normaaliin elämään. Harhaluulot siitä, että joka päivä rakastaa työtään ja elämäänsä.
Me 50+ vuotiaan ollaan väsyneitä , uupuneista, eronneita, läheisiä haudanneita, petettyjä, jätettyjä, velallisia, unelmansa kadottaneita, sairaita, kivuliaita, yksinäisiä Mutta kun sekin on elämää, eikä tästä ainoastaan halua luopua, niin hammasta purren kohti niitä pieniä ilon hetkiä joita aina välillä on.
väsyneitä , uupuneista, eronneita, läheisiä haudanneita, petettyjä, jätettyjä, velallisia, unelmansa kadottaneita, sairaita, kivuliaita, yksinäistä
Nuoret on näistä kaikkea jo ennenkuin pääsevät koulusta pois. Ja kun menet töihin niin tämä vain pahenee. Ja sitä on edessä 40-50 v ja ylikin.
No jälleen kerran palataan tähän teille ilmeisesti aivan uskomattomaan ja käsittämättömään asiaan - se on ihan tavallista elämää että käydään töissä, siellä on välillä rankkaa, hoidetaan lapsia, sekin on välillä rankkaa. Elämä ei ole aina helppoa eikä reilua eikä valittaminen auta. Työtä kuitenkin pitäisi tehdä jos aikoo jotenkin itsensä ja perheensä elättää.
Sehän tässä on se perimmäinen kysymys: mitä tapahtui nähtävästi hyvinkin lyhyessä aikahaarukassa että ihan tavallinen elämä koetaan aivan mahdottomana?? Ja nimenomaan psyykelle, olosuhteethan ovat kolme- ja nelikymppisillä aivan identtiset.