Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa miksi nuorempi sukupolvi uupuu?
27.02.2023 |
Koen hiukan vaikeaksi käsittää, miksi ihmeessä tämä nuorempi sukupolvi nyt uupuu niin mahdottomaan tahtiin (esim tänään 27.2. HS "Nuorten työuupumus uhkaa jo taloutta").
Siis mikä ihme näitä uuvuttaa?
Yritän siis vilpittämästi hahmottaa, mistä tämä johtuu? Onko aines jotenkin "heikompaa" nykyisin? Eikö ole paineensietokykyä?
Työelämä ei taatusti ole kovin paljon erilaista kuin ollut parikymmentä viime vuotta (vähintään). On paineistavia töitä, on pas*oja työpaikkoja, on huonoja pomoa, mutta on myös erinomaisia työpaikkoja, hyviä työkokemuksia jne. Eli samaa kuin ennenkin.
Okei, en itse ole enää nuori, ikää 52 v.
Opiskelin yliopistossa maisteritutkinnon, olin hanttihommissa laman aikana ja sen jälkeen sitten kokoaikaisesti työelämässä. Elämään mahtunut kaikenlaista vastoinkäymistä, mutta vielä tässä porskutetaan.
Onko jokin maailmassa niin muuttunut, että nuoret uupuu ELÄMÄSTÄ yleisesti (???) vai mistä on kyse?
Kommentit (1167)
Vierailija kirjoitti:
Maailma alkaa olla liian monimutkainen. Edes aikuiset ei pysy perässä.
Ja tämä johtuu siitä ettei edes asiantuntijat pysy perässä. Ihmisille ei enää tule kotiin tietopaketteja. Mainoksia kyllä työnnetään, mutta edes puhelinluetteloa ei saada painetttua missä olisi kaikki tärkeimmät numerot ja aukioloajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työelämä on nykyään huomattavasti rankempaa kuin joskus 80-luvulla. Olisitte itsekin uupuneet, jos olisi pitänyt olla aina puhelun/sähköpostin tavoitettavissa, pitää iltaisin palavereja Japanin toimiston kanssa ja silti mennä toimistolle klo 8 aamulla.
80-90-luvulla oli erikseen työelämä ja muu elämä, ei tarvinnut kotona vastailla työpuheluihin, ja kaikkeen annettiin enemmän aikaa kun ei ollut nettiä. Nyt kaiken pitäisi olla valmista heti. Se mihin 80-luvulla annettiin viikko aikaa, pitää tehdä nyt päivässä.
Helppohan se on eläkkeeltä päivitellä, miten ihmiset nykyään uupuvat herkemmin. Montakohan päivää boomerit jaksaisivat nykyajan työssä?
Älä jaksa.
Tässä ketjussa on jo moneen kertaan mainittu, että nykyajan vaatimukset työpaikoilla koskevat muitakin kuin nuoria.
Meitä on työelämässä paljon kaikenikäisiä, myös 40-65-vuotiaita, joten kyllä todellakin tiedämme, mitä työelämä on.
Ja varmasti moni tähänkin ketjuun kirjoittaneista ja nuorten jaksamattomuutta ihmetellyt on vielä itsekin työelämässä mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvaneet pumpuloidussa ympäristössä, jossa kaikki on tehty heidän puolestaan. Joten ihmekös tuo, etteivät pysty työtä tekemään.
Ja ketkäs tämä pumpuli pullamössö sukupolven ovat kasvattaneet? Ainiin teidän sukupolvi. Olisiko aika katsoa myös sinne peiliin?
50-60-70- luvuilla syntyneet ne on kasvattaneet. Eivät itse tmmärtäneer kertoa lapsilleen mitään vaikka maailma muuttui jatkuvasti. Viljapellolta avaruuteen ei toistu enää koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun perusteella kysymys kannattaisi varmaan kääntää toisinpäin. Mikä on vanhemman väen erinomaisuuden salaisuus? Yhtä vaikeaa tai vaikeampaakin on ollut kuin nykynuorilla, mutta ette uuvu. Miksi? Mistä on noin vahva aines tehty?
Ennen kasvatettiin paremmin lapset. Annettiin rakkautta ja rajoja. Perheet pysyivät paremmin kasassa ennen. Tämä tekee ihmisestä henkisesti vahvan.
Miksi nämä henkisesti vahvoiksi kasvatetut vanhemmat kasvattivat omista lapsistaan heikkoja uupujia?
Varhaiskasvatus ja peruskoulu pilaavat surkealla tasollaan parhaidenkin vanhempien tekemän kasvatustyön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun perusteella kysymys kannattaisi varmaan kääntää toisinpäin. Mikä on vanhemman väen erinomaisuuden salaisuus? Yhtä vaikeaa tai vaikeampaakin on ollut kuin nykynuorilla, mutta ette uuvu. Miksi? Mistä on noin vahva aines tehty?
Ennen kasvatettiin paremmin lapset. Annettiin rakkautta ja rajoja. Perheet pysyivät paremmin kasassa ennen. Tämä tekee ihmisestä henkisesti vahvan.
Miksi nämä henkisesti vahvoiksi kasvatetut vanhemmat kasvattivat omista lapsistaan heikkoja uupujia?
Varhaiskasvatus ja peruskoulu pilaavat surkealla tasollaan parhaidenkin vanhempien tekemän kasvatustyön.
Tämä. Siihen päälle some ja tubettajat, niin aivovamma on pysyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikani opiskeli unelmiensa alaa rekkakuskiksi. Puoli vuotta jaksoi ajaa kuorma-autoa. Töihin yöllä esim. klo 2-3, kotiin alkuillasta, seuraavana yönä taas töihin. Olen todella onnellinen, että tajusi lopettaa ennen kuin sekosi täysin. Kuljetusalasta ei ole muuten sivusta seuraten kokemusta, mutta esim. äitini oli siivooja ja siivosi toisen siivoojan kanssa koulua, jossa luokat 1-4, ei muita töitä. Heillä oli siellä oma taukotilakin. On nuo duunarihommat ainakin muuttuneet aika tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Työelämä on nykyään huomattavasti rankempaa kuin joskus 80-luvulla. Olisitte itsekin uupuneet, jos olisi pitänyt olla aina puhelun/sähköpostin tavoitettavissa, pitää iltaisin palavereja Japanin toimiston kanssa ja silti mennä toimistolle klo 8 aamulla.
80-90-luvulla oli erikseen työelämä ja muu elämä, ei tarvinnut kotona vastailla työpuheluihin, ja kaikkeen annettiin enemmän aikaa kun ei ollut nettiä. Nyt kaiken pitäisi olla valmista heti. Se mihin 80-luvulla annettiin viikko aikaa, pitää tehdä nyt päivässä.
Helppohan se on eläkkeeltä päivitellä, miten ihmiset nykyään uupuvat herkemmin. Montakohan päivää boomerit jaksaisivat nykyajan työssä?
Minä olin vuosi sitten vielä itsekin töissä 67-vuotiaana. Yksikään työnantaja ei vaadi että vapaa-ajalla hoidetaan työtehtäviä, ellet sitten kuulu yrityksen ylimpään johtoon. Tai jos vaaditaan, niin siitä maksetaan. Korvaus vapaa-ajalla hoidetuista työtehtävistä on 4 tunnin palkka heti pohjalle ja siitä sitten ajankäytön mukaan ylityötunteina.
Myönnän että minäkin tein satunnaisesti tulipalotilanteissa töitä kotoa mikäli läppäri oli mukana, kotiläppärillä en päässyt työpaikan verkkoon enkä pystynyt tekemään mitään. En stressannut enkä uupunut niistä, vaan hoidin hommat kuntoon pakottavissa tilanteissa. Useimmat, nuoremmat, työkaverini eivät vastanneet vapaa-ajallaan työpuheluihin tai tsättiin eivätkä asentaneet työsähköpostia puhelimeensa. He olivat vapaa-aikansa tavoittamattomissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletus on, että pääsee heti koulusta johtotason tehtäviin tai asiantuntijatehtäviin joissa istutaan kahvilassa tuliterä Macbook pöydällä ja latte kourassa suunnitellaan jotain maailmaa mullistavaa kalvoesitystä.
Sitten kun todellisuus lyö kasvoille, että pitää olla aika paljon lahjakkuutta ja intoa jos haluaa tehdä jotain kiinnostavaa tai sitten tehdä jotain tylsää, sielunsa myymistä vaativaa päästääkseen läppäriduuneihin niin varmasti masentaa. Kaikille ei niitä kivoja töitä vaan ole.
Mutta on tuossa muutakin, enkä itse ole sitä mieltä että pitäisi tehdä töitä joista ei pidä - kokoomusorjuuttajat joiden mielestä työnteko on pakko vaikka siitä ei suurin piirtein maksettaisi mitään on vähän turhan raaka agenda josta paistaa läpi tietty epätasa-arvoista ajattelumaailmaa ihannoiva maailmankuva.
Oikeasti kivoja duuneja voisi riittää kaikille jos kaikki maat olisivat kuten Pohjoismaat. Mutta kun ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun perusteella kysymys kannattaisi varmaan kääntää toisinpäin. Mikä on vanhemman väen erinomaisuuden salaisuus? Yhtä vaikeaa tai vaikeampaakin on ollut kuin nykynuorilla, mutta ette uuvu. Miksi? Mistä on noin vahva aines tehty?
Ennen kasvatettiin paremmin lapset. Annettiin rakkautta ja rajoja. Perheet pysyivät paremmin kasassa ennen. Tämä tekee ihmisestä henkisesti vahvan.
Miksi nämä henkisesti vahvoiksi kasvatetut vanhemmat kasvattivat omista lapsistaan heikkoja uupujia?
On kivempi tuntea olevansa kontrollissa kuin katsella sivusta toisen (harmittomia, opettavaisia, tarpeellisia) kommelluksia.
Tämä. Eikä kyllä ennen ollut rakkautta ja rajoja. Nälvimistä ja rajoja kyllä. Suorituskeskeisyyttä ja rajoja.
Tulee mieleen jännä ilmiö: äitini mielestä hän kannustaa, kun hän moittii. Äitini mielestä hän yrittää sisuunnuttaa ja rohkaista, kun minä koen että hän haukkuu ja itkettää minua.
Äiti kokee olleensa huolehtivainen curling-vanhempi. Minä koen äitini olleen sadisti, jolla oli liikaa aikaa olla lapsensa kanssa. Äidin äidillä ei ollut tietenkään juuri lainkaan aikaa olla lasten kanssa. Ehkä äiti kokee sen takia, että mikä tahansa huomio, ilkeä nälviminenkin, on lapselle positiivinen kokemus.)
Äiti 50-lukulainen, minä 90-lukulainen.
Kyllä, olemme molemmat erittäin ahdistuneita. Eri tavalla vain.
Samat muistot. Minä -92 äiti -62. Edelleen äidin mielestä on kannustavaa nälviä kaikki koulutuksesta vaatteisiin ja ulkonäköön.
Lisäksi piti olla todistuksessa 10, piti olla musikaalinen, muodikas ja huippu-urheilija. Lapsuuteni oli kammottava.
Ihme kyllä lapsiani ei "kannusta" samalla tavalla vaan on mummona paljon mukavampi kuin äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma alkaa olla liian monimutkainen. Edes aikuiset ei pysy perässä.
Ja tämä johtuu siitä ettei edes asiantuntijat pysy perässä. Ihmisille ei enää tule kotiin tietopaketteja. Mainoksia kyllä työnnetään, mutta edes puhelinluetteloa ei saada painetttua missä olisi kaikki tärkeimmät numerot ja aukioloajat.
Plim, olet internetissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämä on nykyään huomattavasti rankempaa kuin joskus 80-luvulla. Olisitte itsekin uupuneet, jos olisi pitänyt olla aina puhelun/sähköpostin tavoitettavissa, pitää iltaisin palavereja Japanin toimiston kanssa ja silti mennä toimistolle klo 8 aamulla.
80-90-luvulla oli erikseen työelämä ja muu elämä, ei tarvinnut kotona vastailla työpuheluihin, ja kaikkeen annettiin enemmän aikaa kun ei ollut nettiä. Nyt kaiken pitäisi olla valmista heti. Se mihin 80-luvulla annettiin viikko aikaa, pitää tehdä nyt päivässä.
Helppohan se on eläkkeeltä päivitellä, miten ihmiset nykyään uupuvat herkemmin. Montakohan päivää boomerit jaksaisivat nykyajan työssä?
Minä olin vuosi sitten vielä itsekin töissä 67-vuotiaana. Yksikään työnantaja ei vaadi että vapaa-ajalla hoidetaan työtehtäviä, ellet sitten kuulu yrityksen ylimpään johtoon. Tai jos vaaditaan, niin siitä maksetaan. Korvaus vapaa-ajalla hoidetuista työtehtävistä on 4 tunnin palkka heti pohjalle ja siitä sitten ajankäytön mukaan ylityötunteina.
Myönnän että minäkin tein satunnaisesti tulipalotilanteissa töitä kotoa mikäli läppäri oli mukana, kotiläppärillä en päässyt työpaikan verkkoon enkä pystynyt tekemään mitään. En stressannut enkä uupunut niistä, vaan hoidin hommat kuntoon pakottavissa tilanteissa. Useimmat, nuoremmat, työkaverini eivät vastanneet vapaa-ajallaan työpuheluihin tai tsättiin eivätkä asentaneet työsähköpostia puhelimeensa. He olivat vapaa-aikansa tavoittamattomissa.
Jaa. Meille kyllä soitellaan niin kauan että vastaa. Jos et vastaa, niin tunnet sen seuraavissa palkkaneuvotteluissa tai yt-neuvotteluissa, koska et ole sitoutunut. Ja olen ihan normikonttorirotta normityössä. Toki ainoa joka sitä työtä meidän työpaikalla tekee. Palkkaa tulee se 2200e/kk bruttona, ylityö tunti tunnista. Niinkuin kaikilla, jotka viimeisen 10v aikana ovat taloon tulleet.
Mutta niinkuin todettua, säännöt eivät ole kaikille samat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun perusteella kysymys kannattaisi varmaan kääntää toisinpäin. Mikä on vanhemman väen erinomaisuuden salaisuus? Yhtä vaikeaa tai vaikeampaakin on ollut kuin nykynuorilla, mutta ette uuvu. Miksi? Mistä on noin vahva aines tehty?
Ennen kasvatettiin paremmin lapset. Annettiin rakkautta ja rajoja. Perheet pysyivät paremmin kasassa ennen. Tämä tekee ihmisestä henkisesti vahvan.
Miksi nämä henkisesti vahvoiksi kasvatetut vanhemmat kasvattivat omista lapsistaan heikkoja uupujia?
On kivempi tuntea olevansa kontrollissa kuin katsella sivusta toisen (harmittomia, opettavaisia, tarpeellisia) kommelluksia.
Tämä. Eikä kyllä ennen ollut rakkautta ja rajoja. Nälvimistä ja rajoja kyllä. Suorituskeskeisyyttä ja rajoja.
Tulee mieleen jännä ilmiö: äitini mielestä hän kannustaa, kun hän moittii. Äitini mielestä hän yrittää sisuunnuttaa ja rohkaista, kun minä koen että hän haukkuu ja itkettää minua.
Äiti kokee olleensa huolehtivainen curling-vanhempi. Minä koen äitini olleen sadisti, jolla oli liikaa aikaa olla lapsensa kanssa. Äidin äidillä ei ollut tietenkään juuri lainkaan aikaa olla lasten kanssa. Ehkä äiti kokee sen takia, että mikä tahansa huomio, ilkeä nälviminenkin, on lapselle positiivinen kokemus.)
Äiti 50-lukulainen, minä 90-lukulainen.
Kyllä, olemme molemmat erittäin ahdistuneita. Eri tavalla vain.
Ja hän tällä sitä, että vuorovaikutus lapsen kanssa on ollut erilaista eri ikäpolvilla. Äitini on ollut yhdentekevä, ja asiat on vaan pitänyt oppia kerrasta ja osata, kunnes on mokannut ja saanut huudot (tai selkäänsä). Yksikin neuvo on auttanut eteenpäin ja tuntunut rakkaudelta.
Minulle äiti, jolla itsellään ei ollut 12 lasta (en liioittele!) eikä maatilaa vaan 8 h työpäivä ja liikaa luppoaikaa, palautti tuon rakkaudellisuuden kokemuksen puuttumalla kaikkeen, mitä tein. Siis aivan kaikkeen. Säksätys seuraa perässäni huoneistossa ehdotellen, mitä olen etsimässä, neuvoen missä synnyinkotini valokatkaisimet ovat ja huutaen ohjeita mikron käyttöön. Jos käteni eivät liiku yhtä nopeasti ja empimättä kuin hänen suunsa käy, hän luulee minun tarvitsevan ohjeita. Elin koko lapsuuteni jonkinlaisessa oudossa dissosiatiivisessä tilassa tämän takia. Sitä on hankala selittää, se on kuin olisi hyyryläisenä oman päänsä sisällä, alistettuna aina kun "osasvampi" oli läsnä.
Tunnistan ketjusta paljon tuttuja asioita - masennuksen ja ahdistuksen, sisäistetyn arvottomuuden ja perfektionismin, "teini-iän" kokemisen vasta pitkälti yli parikymppisenä (koska "minällä" ei ollut tilaa kehittyä kotikotona) jne. jne. Omat vanhempani ehdottivat minulle alan vaihtoa ja jopa työttömäksi jäämistä, koska olin pitkään pätkä- ja silppulimbossa kelpaamatta minnekään.
Opin hahmottamaan kokonaisuuksia, priorisoimaan ja säätelemään tunteitani vasta kolmikymppisenä. Miltei saman tien irtosi vakityö - minut tunnistettiin henkisesti kypsäksi ihmiseksi. Mikään määrä koenumeroita ja koulutuksia ei riittänyt, kun olin henkisesti infantiili äidistään eksynyt viisivuotias aikuisen kropassa!
Meidän suvussamme mentiin äärilaidasta äärilaitaan - lasten laiminlyömisestä lasten kautta elämiseen. Minulle riittämätön henkinen tila, äidin alivuokralaisuus nuppini sisällä, teki kovasti hallaa. Kovasti puhutaan siitä, että lapsuus ja nuoruus pitkittyy. Onkohan se hyvä asia, ja onko muutos lähtöisin lapsilta... Vai vanhemmiltaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun perusteella kysymys kannattaisi varmaan kääntää toisinpäin. Mikä on vanhemman väen erinomaisuuden salaisuus? Yhtä vaikeaa tai vaikeampaakin on ollut kuin nykynuorilla, mutta ette uuvu. Miksi? Mistä on noin vahva aines tehty?
Ennen kasvatettiin paremmin lapset. Annettiin rakkautta ja rajoja. Perheet pysyivät paremmin kasassa ennen. Tämä tekee ihmisestä henkisesti vahvan.
Miksi nämä henkisesti vahvoiksi kasvatetut vanhemmat kasvattivat omista lapsistaan heikkoja uupujia?
Varhaiskasvatus ja peruskoulu pilaavat surkealla tasollaan parhaidenkin vanhempien tekemän kasvatustyön.
Eli vanhemmat sukupolvet joka tapauksessa, olivat ne sitten kotona tai kasvatuslaitoksissa. Eipä siis vastuuteta ja haukuta nuoria vanhemman väen epäonnistumisista. Ei voi nuoremmat kuin yrittää kasvattaa itse itsensä jälkeenpäin, muun elämän ohella. Se muuten on uuvuttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden ihmisen, joka täyttää lähes kaikki nykyajan vaatimukset.
Hän harrasti nuorena urheilua mm-tasolla, kirjoitti hyvät paperit, pääsi suoraan lukiosta yliopistoon, meni 20v naimisiin, hankki opintojen ohessa 3 lasta, meni opintojen aikana kokopäivätyöhön omalle alalle, valmistui silti 5v päästä opintojen aloittamisesta maisteriksi.Nyt tekee 9h työpäiviä, kiitää siitä hakemaan nuorimman lapsen hoidosta, osti oman asunnon miehensä kanssa (sama mies, jonka kanssa meni 20v naimisiin), töistä kuljettaa lapsia harrastuksiin melkein päivittäin (3 lapsen harrastukset osuu kaikki eri päiville) ja heillä on kämppäkin siisti aina. Lisäksi sekä hän että mies harrastavat.
Kukaan ei tiedä miten he kaiken ehtivät. Tunnen paljon eri ikäisiä ihmisiä, mutten ketään muuta, joka pystyisi tuohon. Itse olisin uupunut jo siitä 3 pientä lasta + opiskelu + kokopäivätyö -kombosta. Eikä muuten vanhemmat ihmiset tuota kaveria kehu, vaikka tekee uupumatta noin paljon. Päinvastoin.
Eli on olemassa yksi n. 30v ihminen, joka ei uuvu täysin normaalista elämästä.
Moniko boomeri oli 3 pienen lapsen äiti hiukan yli 20v, joka opiskeli 8-16 ja kävi töissä 8-16?
Tai moniko lähti aamulla 6.30 viemään lasta hoitoon, jotta ehti tehdä 7-16 työpäivän ja lähti siitä viemään lapsia harrastuksiin?
Ei kukaan. Koska lapsiin ei panostettu sen vertaa, että olisi saanut harrastaa vaikka harrastuspaikka ei olisi ollut pyörä- tai bussimatkan päässä. Ne lapset meni ulos ennen viittä etteivät olleet vanhempien tiellä, tulivat kotiin 21, suoraan iltapalapöytään ja nukkumaan ettei olla vanhempien tiellä. Lomat mummolassa.
Vaatimustaso on noussut. Elämän joka osa-alueella. Kun vertaa teihin viis-kuuskymppisiin.
Hitaus puuttuu maailmasta. Osasyy on kaiken teknologistuminen. Tehokkuutta ja tehostettua kaikki tyynni. Ei ihmiset jaksa sellaista. Ei nuoret eikä vanhat. Mutta elämä on.
Elämme murroksessa. Työelämä on murroksessa. Etsitään uusia tapoja. Vanhat 8-16 työajat ei toimi enää ym..ym.. Maailma on muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma alkaa olla liian monimutkainen. Edes aikuiset ei pysy perässä.
Ja tämä johtuu siitä ettei edes asiantuntijat pysy perässä. Ihmisille ei enää tule kotiin tietopaketteja. Mainoksia kyllä työnnetään, mutta edes puhelinluetteloa ei saada painetttua missä olisi kaikki tärkeimmät numerot ja aukioloajat.
Plim, olet internetissä.
Niin olen. Mutta sitä faktatietoa ei saada edes tänne ILMAISEKSI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun perusteella kysymys kannattaisi varmaan kääntää toisinpäin. Mikä on vanhemman väen erinomaisuuden salaisuus? Yhtä vaikeaa tai vaikeampaakin on ollut kuin nykynuorilla, mutta ette uuvu. Miksi? Mistä on noin vahva aines tehty?
Ennen kasvatettiin paremmin lapset. Annettiin rakkautta ja rajoja. Perheet pysyivät paremmin kasassa ennen. Tämä tekee ihmisestä henkisesti vahvan.
Miksi nämä henkisesti vahvoiksi kasvatetut vanhemmat kasvattivat omista lapsistaan heikkoja uupujia?
Varhaiskasvatus ja peruskoulu pilaavat surkealla tasollaan parhaidenkin vanhempien tekemän kasvatustyön.
Eli vanhemmat sukupolvet joka tapauksessa, olivat ne sitten kotona tai kasvatuslaitoksissa. Eipä siis vastuuteta ja haukuta nuoria vanhemman väen epäonnistumisista. Ei voi nuoremmat kuin yrittää kasvattaa itse itsensä jälkeenpäin, muun elämän ohella. Se muuten on uuvuttavaa.
Kun kaikki on muiden syytä. Normaali nuori aikuinen ymmärtää jossain vaiheessa että vanhemmat olivatkin tavallisia vajavaisia ihmisiä, ja pääsevät siitä sitten yli ja kohtaavat asian taas kun itse ovat vanhempia. Tai siis ennen näin.
Valittamisessa te olette niin hyviä, että kannattasi varmaan keksiä joku työ jossa saa valittaa. Ette niin uupuisi sitten kun olisi mieluisaa tekemistä.
Motä pällisteltävää tuossa nyt on? Kaikki tietää mitä hullunmyllyä nykyaika on. Eikä vähiten älylaitteuden vuoksi.
Uskon vahvasti että jos palattaisiin sinne 90-luvulle jolloin tietokone oli kummastus , älypuhelimista puhumattakaan - niin aika iso taakka lähtisi monen harteilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden ihmisen, joka täyttää lähes kaikki nykyajan vaatimukset.
Hän harrasti nuorena urheilua mm-tasolla, kirjoitti hyvät paperit, pääsi suoraan lukiosta yliopistoon, meni 20v naimisiin, hankki opintojen ohessa 3 lasta, meni opintojen aikana kokopäivätyöhön omalle alalle, valmistui silti 5v päästä opintojen aloittamisesta maisteriksi.Nyt tekee 9h työpäiviä, kiitää siitä hakemaan nuorimman lapsen hoidosta, osti oman asunnon miehensä kanssa (sama mies, jonka kanssa meni 20v naimisiin), töistä kuljettaa lapsia harrastuksiin melkein päivittäin (3 lapsen harrastukset osuu kaikki eri päiville) ja heillä on kämppäkin siisti aina. Lisäksi sekä hän että mies harrastavat.
Kukaan ei tiedä miten he kaiken ehtivät. Tunnen paljon eri ikäisiä ihmisiä, mutten ketään muuta, joka pystyisi tuohon. Itse olisin uupunut jo siitä 3 pientä lasta + opiskelu + kokopäivätyö -kombosta. Eikä muuten vanhemmat ihmiset tuota kaveria kehu, vaikka tekee uupumatta noin paljon. Päinvastoin.
Eli on olemassa yksi n. 30v ihminen, joka ei uuvu täysin normaalista elämästä.
Moniko boomeri oli 3 pienen lapsen äiti hiukan yli 20v, joka opiskeli 8-16 ja kävi töissä 8-16?
Tai moniko lähti aamulla 6.30 viemään lasta hoitoon, jotta ehti tehdä 7-16 työpäivän ja lähti siitä viemään lapsia harrastuksiin?
Ei kukaan. Koska lapsiin ei panostettu sen vertaa, että olisi saanut harrastaa vaikka harrastuspaikka ei olisi ollut pyörä- tai bussimatkan päässä. Ne lapset meni ulos ennen viittä etteivät olleet vanhempien tiellä, tulivat kotiin 21, suoraan iltapalapöytään ja nukkumaan ettei olla vanhempien tiellä. Lomat mummolassa.
Niin selvennätkö vielä miksi näin pitää kenenkään tehdä?
Tulee mieleen jännä ilmiö: äitini mielestä hän kannustaa, kun hän moittii. Äitini mielestä hän yrittää sisuunnuttaa ja rohkaista, kun minä koen että hän haukkuu ja itkettää minua.
Äiti kokee olleensa huolehtivainen curling-vanhempi. Minä koen äitini olleen sadisti, jolla oli liikaa aikaa olla lapsensa kanssa. Äidin äidillä ei ollut tietenkään juuri lainkaan aikaa olla lasten kanssa. Ehkä äiti kokee sen takia, että mikä tahansa huomio, ilkeä nälviminenkin, on lapselle positiivinen kokemus.)
Äiti 50-lukulainen, minä 90-lukulainen.
Kyllä, olemme molemmat erittäin ahdistuneita. Eri tavalla vain.