Kertokaa miksi nuorempi sukupolvi uupuu?

Vierailija kirjoitti:

Missä ap on töissä, jos työelämä ei hänen mielestään ole muuttunut niin paljon 20 vuodessa?

Omassa työssäni muutoksia on tapahtunut paljon 20 vuodessa. Vaikka työn tarkoitus on pysynyt samana, niin menettelyt ovat muuttuneet jo moneen kertaan. Työ on muuttunut vaativammaksi, koska helpommat työt on suureksi osaksi siirretty ihmisiltä roboteille. Ihmisille on jäänyt niitä "haastavampia", joissa pitää tutkia, miettiä, kysellä. Lisäksi työsovelluksia uudistetaan suunnilleen joka vuosi. Uutta on täytynyt opetella joka vuosi. Lisäksi sovelluksissa on ollut jatkuvasti virheitä, joita on pitänyt seurata ja huomioida.

Näinpä juuri, aina on opeteltu uutta ja koko ajan lisää. Maailma muuttuu. Mikä tässä on ongelma?

Töihin vaan laiskat nuoret niin täällä suomessa tehdäön ja työtä kyllä tekevälle löytyy.

Irma 65

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Nykyään on se trendi, että työpaikoilla yksi ihminen tekee kahden ihmisen työt yhden ihmisen palkalla.

Mutta jos näin on, niin miksi nimenomaan nuoret työntekijät uupuvat? Mikseivät nelikymppiset, viisikymppiset, kuusikymppiset ja liki seitsenkymppiset uuvu? Heillä on lisäpaineena vielä se että ikääntyvän on hyvin vaikeata saada uusi työpaikka.

Niin, mikähän siinä on että työ on helpompaa sille joka sitä on tehnyt jo 20 vuotta kuin sille joka on tehnyt sitä 2 viikkoa? Hmmm....

Niin voi että kun pitäisi vähän viitsiä opetella jotain, niin se on liian hankalaa sitten?

Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys! Miksi nuori uupuu, mutta 'vanha' ei. Itse 55-vuotiaana en todellakaan ole työn takia koskaan uupunut. Monenlaisia hommia olen tehnyt elämäni aikana.

Ehkäpä tämä, kun lapsilta ei saa vaatia mitään, eikä lapsen mieltä pahoittaa, aiheuttaa aikuiselämässä olemattoman paineensietokyvyn. Kaiken pitäisi olla kivaa ja helppoa, komentaminen on ihan hirveätä! Pitää alistua jonkun käskyläiseksi, eikä saa tehdä mitä huvittaa. Kännykän käytöstäkin joku urputtaa 😁

Valitettavasti näitä minäkeskeisiä aikuislapsia on jossain työpaikassa näkynyt. Suuttuvat kovin helposti 😟

Jos vertaan oman alani töitä nyt vs 20 vuotta sitten, on vaatimukset tänäpäivänä aivan toista luokkaa.

Jos vertaan työpaikallani 30 vuotiasta joka on ollut alalla 5 vuotta ja 60 vuotiasta joka on ollut alalla 40 vuotta, on tuo nuorempi kaikin puolin pätevämpi, nopeampi oppimaan ja omaksumaan uutta. Vanhoilla tiedoilla ei ole mitään painoarvoa kun uutta tulee kokoajan. Käytännössä tuo nuori tekee vanhankin työt kun vanha ratsastaa jollain ihme kokemuksella jolla ei käytännössä tee mitään. Käsittämätöntä vielä että tuolle vanhalle maksetaan paremmin. En ihmettele että meidän alalla palkataan mieluiten nuoria. Hyötysuhde työnantajalle paljon parempi.

Jotenkin naivia tulla ikäänkuin ylhäältäpäin v*ttuilemaan että miksi nuoret uupuvat.

Vierailija kirjoitti:

onko siinä lopulta mitään järkeä, että tuhlataan koko elämä työpaikalla 40 tuntia viikossa. Ihan hyvä, jos nuoremmat sukupolvet alkavat uupumaan ja heitä ei enää kiinnosta raataa niska limassa. Ehkä elämänlaatu siitä sitten paranee jälkipolvilla.

Et niinku ei oo kivaa tehdä duunii niin mä en niinku tee. Niin elämä on kivempaa hei.

Tämä maa on tuhoon tuomittu.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset pelkäävät, etteivät pääse koskaan eläkkeelle ja skippaavat työelämän kokonaan.

Sekö sitten on parempi: 60 vuotta joutenoloa yhteiskunnan tuilla ja lopulta minimieläkkeellä kituuttaen?

Oon näin 33-vuotiaana alkanut luiskahtaa työuupumuksen puolelle. Samaa tuntuu olevan kausittain myös kavereillani, yhteistä meille kaikille tuntuu olevan työmäärä sekä työpaineet. Työtä on paljon ja varsinaisen työtehtävän lisäksi on vielä paljon muuta, mitä odotetaan tekevän. Omalla kohdallani oon tunnistanut työkuormitukseen altistavista piirteistäni riittämättömyyden tunteen, perfektionismin ja tunnollisuuden. Lisäksi voi hyvin olla, että stressaan enemmän kuin muut (ja enemmän, kuin olisi tarpeellista). Ehkä iän ja kokemuksen kautta alkaa suhtautua työhön, siitä tuleviin suoriutumispaineisiin ja omaan osaamiseen leppoisammin. Noin muuten koen, että ikäluokan kokemukseen uupumuksesta vaikuttaa sosiaalinen media ja täydellisyyden tavoittelu, valintojen paljous (vaikka siinä on paljon hyvää, on myös loputonta vertailua ja turhautumista siihen, kun elämä ei ole sellaista kuin odottaa ja toivoo), keskittymiskyvyn madaltuminen, jatkuva tavoitettavissa oleminen ym.

Valtaosa nuorista ei ole uupuneita. Toki sekin on yhteiskunnan kannalta ongelma, jos 20%:lla on uupumusta, mielenterveysongelmia.

Luin jostain, että mt-ongelmat ovat melkein kaksi kertaa yleisempiä niillä nuorilla, joilla on matala sosioekonominen tausta.

Itse olen aika varma, että seuraava pitää paikkansa:

1) mt-ongelmat, uupumus ym. ovat yleisempiä perheissä, joissa muutenkin jaksamattomuutta. Ennenkin oli koteja, joissa oli jaksamattomuutta, mutta sitten oli koulu ym. joissa oli tietyt rutiinit ja järjestys

2) hyväosaisilla lapsilla ja nuorilla menee entistä paremmin. Auktoriteettien, rutiinien ja järjestyksen väheneminen koulussa ei heitä haittaa, koska heillä kotikasvatus on korostanut hyvää itsekontrollia

Esim. lähipiiristä, jossa kolme hyvinvoivaa teiniä: isällä ja äidillä hyvä parisuhde, molemmilla korkeakoulututkinto, äiti oli lasten kanssa kotona 6 vuotta, ei älylaitteita, ei edes televisiota kotona kun lapset pieniä, liikunnallisia harrastuksia.

Muistatteko karanteeniajan? Toisilla meni kotikoulussa erittäin huonosti, mutta toisilla taas paremmin kuin koskaan, saivat rauhassa keskittyä ja edetä nopeammin.

Motivaatio, hyvä itsekontrolli, hyvä mielenterveys, ei some p a s k a a, ei LGBT:tä ja wokea, ei passiivista ruudun ääressä lojumista. Hyvä kasvatus olisi periaatteessa ilmaista, mutta käytännössä hyväosaisten "pääomaa".

Mitä tälle nyt sitten pitäisi tehdä? Kun seuraa tuota (Helsingin) kouluista käytävää keskustelua niin pahoin pelkään, että tasa-arvoa pyritään lisäämään niin, että aletaan kampittaa hyväosaisia. 

Vastoinkäymisten sietokyky on radikaalisti alentunut. Netti ja 'unelmaelämä' siellä, kaikki päälle vyöryvä pka uuvuttaa.

250 jatkaa vielä sen verran että lukaiskaapa noita ketjuja joissa 70-80 luvuilla lapsuutensa viettäneet avautuu traumoistaan. Niitä ketjuja on muuten eräitäkin. Miten vanhemmat luisti kaikesta, lapset ihan heitteillä. Tänäpäivänä lasahtais lasut sellaisesta vanhemmuudesta. Tähän päälle jatkuvalla tahdilla kiihtyvä työelämä.

Ei kai kukaan oikeasti väitä että elämä joskus ysärillä on ollut vaativampaa mitä tänäpäivänä. Voin sanoa: ei ole ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei täti, kasvoit ja teit työuraasi ihan erilaisessa maailmassa kuin nykynuoret. Niin minäkin. Olen sua vain kymmenen vuotta nuorempi mutta meidän sukupolviemme välissä kulkee kummallinen raja-aita, jonka toiselta puolelta vanhempi väestö huutelee pätemistään. Mielestäni oman ja nuoremman sukupolven välissä ei sitä ole, vaan x-sukupolven jäsen ymmärtää millenniaalien kasvua ja maailman muutosta sivusta seuranneena tuon sukupolven olevan henkisesti tosi ahtaalla hyvinvointivaltion raunioissa.

Täällä toinen täti, joka haluaisi täsmennystä mikä se oleellinen ero meidän viisikymppisten maailmaan nuoremmilla on? Mekään ei kävelty rakennuksille kysymään töitä mestarilta kuten vanhempamme eikä meilläkään ole mitään koko elämän kestäneitä vakaita työsuhteita. 

Oletteko te eläneet kuunnellen sitä, että maailmassa ei pärjää jos ei ole täydellinen? Minä pääsin ylioppilaaksi 2015 ja paineet pärjätä oli hirveät, koska jopa opo sanoi että kirjoitukset määrittää koko loppuelämän. Yliopistossa tehtiin selväksi, että töitä ei sitten ole ellet ole mukana kaikessa mahdollisessa ja verkostoidu. Viestiä tulee töistä öisin ja heti pitää vastata tai työnantaja raivoaa. Palkkoja ei makseta, lapsia ei voi hankkia koska terveydenhuolto on kriisissä, lastensuojelu voi lapset jos niitä teet, ympäristö on kriisissä... Vähän meinaa olla stressitasot koholla.

Niin sitä puhuttiin jo kun me oltiin nuoria. Hirveät paineet pääseekö yliopistoon sisään ja saako tutkinnot tehtyä siinä ajassa kun opintotukea saa, saako töitä. Me valmistuimme lamaan suoraan, joten töitä ei tietenkään saanut eikä ollut kesätöistä kokemusta samasta syystä. Nyttemmin meillä viiskymppisillä on useimmilla toiset ellei kolmannetkin loppututkinnot tehtynä ja uravalinta mennyt uusiksi pariin kertaan. Asia mikä silloin nuorena oli olevinaan jotenkin mahdotonta. 

Minä olen täti vuosimalli -86 ja pystyn näkemään, että minua nuoremmilla on rankempaa lukiossa ja jatko-opinnoissa ym. Mun aika yliopistoon pääsi vielä 2000-luvun loppupuolella pelkällä pääsykokeella. Omaan pääaineeseen pääsi vain yksi pelkillä yo-todistuksella. 50% yo-todistuksella ja pääsykokeella, 50% pelkillä pääsykokeilla. Itse en kirjoittanut pitkää matematiikkaa, enkä 6 rivin L riviä (vaikka hyvin kirjoitinkin), joten pelkällä pääsykokeella oli pakko päästä suosittuun paikkaan. Kun yliopistovalinnat muuttuivat pääosin yo-todistuksiin perustuen ja ensikertalaisiin painottuen teki se hurjasti vaikeammaksi päästä yliopistoon sisään ja enemmän paineita lukiolaisille. Tämä konkreettisena esimerkkinä miten nuoremmilla on stressi kasvanut ja opintie vaikeutunut.

4 viime vuodessa huomaan isossa pörssiyrityksessä työkulttuurin pahentuneen jo entisestä burnout-kulttuurista pahemmaksi teamsin tultua. Ennen pääosin laitettiin mailia, johon vastattiin päivän sisällä, nyt teamsissa on vastattava minuuteissa samaan aikaan kun on toisessa palaverissa ja palaverissakin tekee muita töitä, kun ei muuten kerkeä. Keskittyminen hajoaa ja välillä tuntuu, ettei saa edes yhtä tuntia rauhassa keskittyä johonkin kun viestiä pukkaa monesta eri viestimestä samaan aikaan.

Varmaan että nuorilta vaaditaan paljon enemmän. Ennenkun pääsit töihin kävelemällä sisään paikkaan.

Nykyään on miljoona hakijaa ja hirveet hakemukset täytyy laittaa, saatikaan sittä mitä kaikkea työnantaja odottaa.

Luin tossa jokunen aika sitten että tiskaajan hommiin etsittiin tekijää 15vuoden työkokemuksella, luulisi tuon jo kertovan kaiken nykypäivän menosta.

Tein itse ennen alanvaihtoa laitoshuoltajan töitä. Olin perehdytysjaksolla isohkossa kohteessa. Vanhempi olisiko noin 58 vuotias laitoshuoltaja kertoi, että vielä reilu 15 vuotta sitten heidän kohteessa työskenteli 6 laitoshuoltajaa ja nyt vain 2.

Ap:lle tiedoksi! Hyvin hyvin monessa työpaikassa on mitoitukset vedetty minimiin! Tämä koskettaa kaikkia aloja!!! Miksiköhän ihmiset uupuvat

Monissa tapauksissa se olet sinä itse, joka vaadit itseltäsi liikaa! Ei koulu, työpaikka tai yhteiskunta. Liiallisella somen suraamisella ja miettimällä, mitä muut sinusta ajattelevat, syntyvät ne vääränlaiset vaatimukset, joita moni itselleen haalii ja sitten uupuu. Lisää omanarvontuntoa porukat, älkää olko uhreja vaan äjatelkaa omilla aivoillanne!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorten elämä on ollut syntymästä saakka kilpajuoksua ja toisaalta heidän elämäntilanteensa kuormittavampi kuin keski-ikäisen ap:n. Ap:llä tuskin on opintolainat niskassa ja pienet lapset valvottamassa öisin.

Jotenkin huvittaa tämän tyyppiset kommentit. X -sukupolvella (eli Ap:n ikäisillä) elämä oli jo aivan samanlaista. Downshiftauksen muuten "keksi" 2000 -luvun alun uupuneet nuoret aikuiset...

X-sukupolvi pääsi kylläkin nauttimaan yltäkylläisyydestä esimerkiksi koulutuksessa 80-luvulla. Milleniaalit syntyivät suoraan laman keskelle aikaan, jossa tukiopetus karsittiin kokonaan, luokkakoot paisutettiin jättimäisiksi ja pyyhekumejakin säästeltiin säästösyistä. Varhaiskasvatuksesta puhumattakaan. Työelämä oli myös huomattavasti yksinkertaisempaa 90-luvulla mitä se nykypäivänä on, pääsi rakentamaan rauhassa oman ammattitaitonsa hyvän perustan saaneen koulutuksen päälle. Onhan se jo tutkimuksissakin nähty että X-sukupolvella oli kaikista parhaat kouluarvosanat, koulutuksesta leikkaamisen jälkeen sukupolvien tulokset laskevat merkittävästi.

Jokaisella sukupolvella on ollut omat haasteensa. Me 1970 -luvun alussa syntyneet saimme 90 -luvun laman ns. Päin pläsiä ja yhtäkkiä koulutus ei enää tuonut varmaa työpaikkaa, jne.

Toinen asia on, että en oikein tiedä koska se koulutus oikein oli kunnossa. Ehkä muutaman vuoden kasinotalouden aikaan? Omat peruskoulumuistoni ovat aivan samoja mitä edellä mainitut. Kaikki tehtävät tehtiin vihkoihin, kirjoja ei saanut omaksi, jne. Ja ala-asteella ei todellakaan koulu antanut omaksi mitään pyyhekumeja, eli se puolikas pyyhekumi olisi ollut kova juttu. Tai ehkä minun kouluni oli sitten vain harvinaisen köyhä

Kaiken kaikkiaan en ymmärrä miksi tästä asiasta on tehty tässä ketjussa sukupolvien vastakkainasettelu. Eikö nuorempien kannattaisi myös kuunnella, millä keinoilla aikaisempi sukupolvi on pärjännyt. Tai eihän kaikki pärjänneet, mutta heistä moni ei ole enää tarinaansa kertomassa.

Uh että jaksetaankin jankuttaa 'korkeakoulutetuista' vanhemmista! Ettäkö siinä autuus, mikään ei voi silloin mennä pieleen? Täydelliset, rakastavat vanhemmat, niinkö? Ja hlvetisti rahaa, kaikki hyvin?

Onko niin että vähemmän koulutetut vanhemmat eivät voi antaa lapsilleen mitään muuta henkistä pääomaa kuin tuijottaa tylsänä seinää mölisten käsittämättömiä? Uskomatonta skeidaa.

Kaikki ammattikoulutettujen vanhempien lapset, te voitte jo teineinä luovuttaa ja hypätä kaivoon!

Miten Suomesta on voinut ponnistaa köyhistä oloista niin valtava lauma suurmiehiä ja - naisia kuin menneinä aikoina? Mistä ne tulivat, ulkoavaruudesta 'korkeakoulutetuilta' avaruusoliovanhemmilta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä pääsin ylioppilaaksi 2015 ja paineet pärjätä oli hirveät, koska jopa opo sanoi että kirjoitukset määrittää koko loppuelämän.

En ole tehnyt sillä paperilla koko elämäni aikana yhtään mitään. Hyvissä asiantuntijatöissä. Pikkumerkintä koulutus-kohdan alla cv:ssä.

Ja minä taas olen hakenut sillä paperilla kouluun ja päässyt sisään. Pikkusiskoni taas ei pääse C:tä ja M:ää sisältävillä papereillaan, vaan on välivuosikierteessä. Kun maailma katsos muuttuu.

Ei mekään päästy c:n papereilla yliopistoon. Itselläni oli L:n paperit. t: täti

Ketkä te? Minä pääsin C:n papereilla yliopistoon.

Jatkuva vertailu. Ulkonäkökeskeisyys. Tunne, ettei ikinä ole tarpeeksi hyvä eikä riittävä.

Typerät älykännykät, some, jatkuva rasitus, että aina pitää muka olla tavoitettavissa. Miksi muka? Ei siunaamaa rauhaa eikä lepoa missään.

Jatkuva, inhottava poliittisten ideologioiden tuputtaminen ja syyllistäminen.

Henkinen tyhjyys, moraalin ja elämän tarkoituksen katoaminen.

Sääliksi käy nuoria ihmisiä. Koettakaa jaksaa.

Tässä oma arvioni aikuisen ihmisen näkökulmasta.

Voin  tietenkin olla väärässäkin.

Hörölömpsis, kyllä maailma ja työelämä ovat täysin erilaiset kuin parikymmentä vuotta sitten. Eihän edes tietokoneista ollut paljon mihinkään 20v sitten - nykyään tavallinen älypuhelin on tehokkaampi kuin supertietokoneet parikymmentä vuotta sitten (!) ja tämä tarina on tosi. Siitä seuraa myös aivan valtava tiedon pauke joka suunnalta.