Lue keskustelun säännöt.
Kokeeko joku oikeasti koko identiteettinsä ja olemassaolonsa sukupuolensa kautta?
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sukupuoli on oikeasti iso osa suunnilleen jokaisen ihmisen identiteettiä. Sitä ei vain huomaa jos asiassa ei ole mitään ristiriitaa tai ongelmaa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.
Mutta vaikka jokainen keskiverto mies voi kokeilla laittaa mekon päälle ja mennä kulkemaan se päällä kaupungilla. Eikö tunnu yhtään missään? Ja jos tuntuu niin mistä se mahtaa johtua?
Tuntuu kuinka tuuli hivelee ihanasti karvaisia kassejani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun alan miettiä asiaa, niin tosiaankaan ajattele koskaan sukupuoltani. Olen vain olemassa sellaisena kuin olen.
Näytän miltä näytän ja pidän mistä pidän.Entäpä jos ympäristö laajasti olisi vakaasti sitä mieltä että näytät ihan toisen sukupuolen edustajalta kuin olet? Eikö se saisi sinua tuntemaan mitään?
Minua ei ihan oikeasti kiinnosta. Olen ihminen ja persoona, ja ennen kaikkea näytän omalta itseltäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun alan miettiä asiaa, niin tosiaankaan ajattele koskaan sukupuoltani. Olen vain olemassa sellaisena kuin olen.
Näytän miltä näytän ja pidän mistä pidän.Entäpä jos ympäristö laajasti olisi vakaasti sitä mieltä että näytät ihan toisen sukupuolen edustajalta kuin olet? Eikö se saisi sinua tuntemaan mitään?
Minua ei ihan oikeasti kiinnosta. Olen ihminen ja persoona, ja ennen kaikkea näytän omalta itseltäni.
Jos ulkonäkösi muuttuisi vaikka sairauden seurauksena, niin näyttäisitkö edelleen omalta itseltäsi?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minulle olisi aika kova pala herätä jonakin päivänä karvaisena miehenä, että kyllä sillä siinä mielessä on minulle väliä. Jos heräisin karvaisena naisena, niin se ei olisi puoliksikaan niin paljon väliä. Oikeastikko te olette sitä mieltä, että teille olisi yhdentekevää kummassa ruumiissa heräisitte jos näin kävisi?
Kai se olisi melko epäkäytännöllistä, että yhtäkkiä minulla ei olisi kaapissa kropalleni sopivia vaatteita ja kukaan ei uskoisi, että olen minä. Voisi tulla isoja ongelmia. Tytär varmaan soittaisi poliisit.
Noin muuten: ei, minulle ei ole väliä olenko mies vai nainen. Kaikki ihmiset eivät identifioidu voimakkaasti sukupuoleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun alan miettiä asiaa, niin tosiaankaan ajattele koskaan sukupuoltani. Olen vain olemassa sellaisena kuin olen.
Näytän miltä näytän ja pidän mistä pidän.Entäpä jos ympäristö laajasti olisi vakaasti sitä mieltä että näytät ihan toisen sukupuolen edustajalta kuin olet? Eikö se saisi sinua tuntemaan mitään?
Minua ei ihan oikeasti kiinnosta. Olen ihminen ja persoona, ja ennen kaikkea näytän omalta itseltäni.
Jos ulkonäkösi muuttuisi vaikka sairauden seurauksena, niin näyttäisitkö edelleen omalta itseltäsi?
Tietenkin näytän omalta itseltäni, koska en voi näyttää keneltäkään muulta. Olen mm. sairastanut syövän, ja sen jäljet ovat osa elämääni elämää. Identiteettiä ei kannata ripustaa kiinni asioihin, jotka voivat muuttua hetkessä toisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun alan miettiä asiaa, niin tosiaankaan ajattele koskaan sukupuoltani. Olen vain olemassa sellaisena kuin olen.
Näytän miltä näytän ja pidän mistä pidän.Entäpä jos ympäristö laajasti olisi vakaasti sitä mieltä että näytät ihan toisen sukupuolen edustajalta kuin olet? Eikö se saisi sinua tuntemaan mitään?
Minua ei ihan oikeasti kiinnosta. Olen ihminen ja persoona, ja ennen kaikkea näytän omalta itseltäni.
Jos ulkonäkösi muuttuisi vaikka sairauden seurauksena, niin näyttäisitkö edelleen omalta itseltäsi?
Ihme jankkaamista. Tietenkin sairaudet ja monet muut asiat elämässä vaikuttavat ulkonäköön, ja toki samalla kokemukseen omasta itsestä. Mutta siis jos ympäristö laajasti olisi sitä mieltä, että näytän mieheltä enkä naiselta (olen siis nainen), niin sitten olisin varmaan tottunut siihen. Aivan kuten olen tottunut siihenkin, että pienikokoisuuteni ja yleisen olemukseni perusteella minun oletetaan olevan arka ja kiltti hissukka, vaikka todellisuudessa olen kiroileva, kovaääninen ja voimakastahtoinen. Välillä tulee tuon ristiriidan takia omituisia tilanteita, mutta sellaista se nyt vaan on.
T: eri
Vierailija kirjoitti:
Joka ihmisessä on sekä feminiinistä että maskuliinia energiaa, mutta toki yleensä kokevat identiteettiään enemmän oman sukupuolensa kautta.
Tätäkin mietittyäni kyseenalaistan myös maskuliininen ja feminiinisen energian. Energia on energiaa. Saahan toki feminiiniseen ja maskuliiniseen energiaankin uskoa, mutta sekin on pelkkä uskomus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka ihmisessä on sekä feminiinistä että maskuliinia energiaa, mutta toki yleensä kokevat identiteettiään enemmän oman sukupuolensa kautta.
Tätäkin mietittyäni kyseenalaistan myös maskuliininen ja feminiinisen energian. Energia on energiaa. Saahan toki feminiiniseen ja maskuliiniseen energiaankin uskoa, mutta sekin on pelkkä uskomus.
Niinpä. Sitäpaitsi, miten ja kuka ylipäätään määrittelee, mikä on feminiinistä ja mikä maskuliinista? Sehän on täysin kulttuuri- ja aikariippuvaista. Kuten tässäkin ketjussa joku jo mainitsi, niin 1700-luvulla röyhelöt, meikki, korkokengät ja pinkki väri olivat erittäin maskuliinisia juttuja. Nyt ne nähdään feminiinisinä. Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat määritteinä täysin epätieteellisiä ja mahdottomia määritellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan ihmisestä. Toisille sukupuolen ilmaisu on vahva osa identiteettiä, toisille se on täysin yhdentekevä asia. Vähän kuin seksuaalisuuskin. Toisille se on yksityisasia, Toisille taas koko persoona. Varmaan riippuu myös siitä, kuinka päteväksi ihminen kokee itsensä eri elämänalueilla.
Minäkin olen oppinut viime vuosien aikana, että olen koko ikäni ilmaissut sukupuoltani miehekkäällä (lapsena poikamaisella) tavalla.
Ei se minusta silti tee trans-sukupuolista. Ärsyttää, että sellaista tuputetaan nyt joka tuutista.
"Tyttöjen" leluilla leikkivät pojat mielletään translapsiksi, ja heiltä tivataan, että koetko olevasi tyttö.
"Poikien"leluilla leikkiviltä tytöiltä taas tivataan, että koetko olevasi poika. Ja taas löytyy liuta translapsia.Ihan hukkaan on mennyt kaikki se työ mikä on tehty sen eteen, että jokainen saa olla ja pukeutua niinkuin tahtoo. Antaisivat edes lasten olla rauhassa.
80-luvulla punainen oli tyttöjen väri ja sininen poikien väri. Nykyään punaisesta tykkäävä on tyttö ja sinisestä tykkäävä poika. Hienoa kehitystä, eikö? :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun alan miettiä asiaa, niin tosiaankaan ajattele koskaan sukupuoltani. Olen vain olemassa sellaisena kuin olen.
Näytän miltä näytän ja pidän mistä pidän.Entäpä jos ympäristö laajasti olisi vakaasti sitä mieltä että näytät ihan toisen sukupuolen edustajalta kuin olet? Eikö se saisi sinua tuntemaan mitään?
Minua ei ihan oikeasti kiinnosta. Olen ihminen ja persoona, ja ennen kaikkea näytän omalta itseltäni.
Jos ulkonäkösi muuttuisi vaikka sairauden seurauksena, niin näyttäisitkö edelleen omalta itseltäsi?
Tietenkin näytän omalta itseltäni, koska en voi näyttää keneltäkään muulta. Olen mm. sairastanut syövän, ja sen jäljet ovat osa elämääni elämää. Identiteettiä ei kannata ripustaa kiinni asioihin, jotka voivat muuttua hetkessä toisiksi.
Kuitenkin, jos ajattelee näyttävänsä omalta itseltään, perustaa identiteettiään ulkonäölleen. On se ulkonäkö sitten pysyvä tai muuttuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun alan miettiä asiaa, niin tosiaankaan ajattele koskaan sukupuoltani. Olen vain olemassa sellaisena kuin olen.
Näytän miltä näytän ja pidän mistä pidän.Entäpä jos ympäristö laajasti olisi vakaasti sitä mieltä että näytät ihan toisen sukupuolen edustajalta kuin olet? Eikö se saisi sinua tuntemaan mitään?
Minua ei ihan oikeasti kiinnosta. Olen ihminen ja persoona, ja ennen kaikkea näytän omalta itseltäni.
Jos ulkonäkösi muuttuisi vaikka sairauden seurauksena, niin näyttäisitkö edelleen omalta itseltäsi?
Ihme jankkaamista. Tietenkin sairaudet ja monet muut asiat elämässä vaikuttavat ulkonäköön, ja toki samalla kokemukseen omasta itsestä. Mutta siis jos ympäristö laajasti olisi sitä mieltä, että näytän mieheltä enkä naiselta (olen siis nainen), niin sitten olisin varmaan tottunut siihen. Aivan kuten olen tottunut siihenkin, että pienikokoisuuteni ja yleisen olemukseni perusteella minun oletetaan olevan arka ja kiltti hissukka, vaikka todellisuudessa olen kiroileva, kovaääninen ja voimakastahtoinen. Välillä tulee tuon ristiriidan takia omituisia tilanteita, mutta sellaista se nyt vaan on.
T: eri
Eli sinun mielestäsi on "ihme jankkaamista", jos joku kysymyksellään haastaa sinut ajattelemaan ja perustelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rowling känselöitiin, kun kritisoi, että biologisia naisia kutsutaan menstruoiviksi ihmisiksi. Jos joku kutsuisi mua menstruoivaksi ihmiseksi, saisi tuntea nahoissaan.
Biologisiksi naisiksi syntyneet kategorisoidaan näin, niin kyllä on naisasialiike tehnyt työnsä turhaan.
Jokainen olkoon rauhassa mitä on, mutta itse tahdon, että saan olla nainen (enkä mikään menstruoiva ihminen tai kohdullinen tms) kun kerran tunnen itseni naiseksi. Ei se liity siihen, onko mekkoja yllä tai tietyn näköinen kroppa tai olemus, vaan siihen, mitä on. Jos minulta kysytään, ei naiseutta tai mieheyttä saa keneltäkään kieltää. Jos lisäksi jotkut tahtovat olla jotain muuta, niin olkoot, mutta ei heillä ole sen enempää oikeutta puuttua muiden ihmisten olemiseen ja itsensä kokemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun alan miettiä asiaa, niin tosiaankaan ajattele koskaan sukupuoltani. Olen vain olemassa sellaisena kuin olen.
Näytän miltä näytän ja pidän mistä pidän.Entäpä jos ympäristö laajasti olisi vakaasti sitä mieltä että näytät ihan toisen sukupuolen edustajalta kuin olet? Eikö se saisi sinua tuntemaan mitään?
Minua ei ihan oikeasti kiinnosta. Olen ihminen ja persoona, ja ennen kaikkea näytän omalta itseltäni.
Jos ulkonäkösi muuttuisi vaikka sairauden seurauksena, niin näyttäisitkö edelleen omalta itseltäsi?
Tietenkin näytän omalta itseltäni, koska en voi näyttää keneltäkään muulta. Olen mm. sairastanut syövän, ja sen jäljet ovat osa elämääni elämää. Identiteettiä ei kannata ripustaa kiinni asioihin, jotka voivat muuttua hetkessä toisiksi.
Kuitenkin, jos ajattelee näyttävänsä omalta itseltään, perustaa identiteettiään ulkonäölleen. On se ulkonäkö sitten pysyvä tai muuttuva.
Totta tämäkin. Jos karhu söisi kasvoistani puolet, olisin muille se tyyppi, jolla on karmaisevat kasvot. Ja itse yrittäisin vain sopeutua vammaani ja keskittyä muihin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
En sen kummemmin mieti identiteettiäni naisena ellei naiseuttani kyseenalaisteta. Täällä aiemmin kommentoitiin ettei identiteettiä tarvitse sen kummemmin ilmaista sillä on ilmaisemattakin olemassa. Jokainen kuitenkin ilmaisee tavallaan olla olemassa jatkuvasti identiteettiään. Ihan jo pukeutumisesta, hiuksista ja puhetavasta lähtien, ellei jokin seikka estä tätä ilmaisua.
Mutta on iso ero, rakentaako sitä identiteettiä tietoisesti ja pukeutuu tietyllä tavalla, koska haluaa ilmaista omaa aatemaailmaansa.
Vai onko kyseessä ihminen, joka ei miellä "identiteettiään" ajatuksellisella tasolla, vaan pitää joistakin asioista, joistakin ei, ilman sen kummempaa maailmankatsomukselllista sisältöä.Silloin voisi ehkä enemmän puhua luonteesta ja sen ilmaisusta.
Identifikaatio on abstraktin ajattelun piiriin kuuluva idea, jossa kuvitellaan, että ihminen olisi jotenkin jäännöksettömästi määriteltävissä jonkin identiteetin kautta. Identiteetti on kuitenkin vain ajatusrakennelma, ei kovin pysyvää laatua.
Ihmisen minuus koostuu niin monista asioista, että niiden sullominen johonkin selvärajaiseen identiteetti-lokeroon ei vastaa todellisuutta.
Jos sukupuolella ei ole mitään väliä (olemmehan kaikki ihmisiä) niin miksi vastasyntyneestä halutaan tietää ensimmäiseksi sukupuoli? No minäpä kerron, siksi että sukupuoli määrittää ensi hetkestä alkaen miten suhtaudumme uuteen tulokkaaseen.
Näillä naiseksi itsensä koskevilla miehillä voisi ääni kellossa muuttua, jos joutuisivat koko elämänsä kärsimään esimerkiksi endometrioosi kivuista. Ja sitten sen jälkeen joku päättäisi, että vähemmistöä loukkaa, jos sinua kutsutaan naiseksi. Olet siis menstruoiva ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Jos sukupuolella ei ole mitään väliä (olemmehan kaikki ihmisiä) niin miksi vastasyntyneestä halutaan tietää ensimmäiseksi sukupuoli? No minäpä kerron, siksi että sukupuoli määrittää ensi hetkestä alkaen miten suhtaudumme uuteen tulokkaaseen.
Ei kukaan väitä, etteikö olisi myös biologisia eroja, paitsi ne, joiden mielestä sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio ja abstrakti asia.
Mutta ihminen ei koe noita biologisia eroja sisältäpäin, ihminen vain on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä koen onnellisuutta siitä, että olen nainen. Synnytyksen jälkeen arvostan naisen kehoani, joka on pysynyt kantamaan ja synnyttämään lapsen ja sen jälkeen imettämään. Naisen keho on uskomaton ja tunnen itseni naiseksi, vaikka pukeutuisin miesten pukuihin koko loppuelämäni. Vaatteet tai käyttäytyminen eivät määrittele sukupuoltani.
Tästä näkökulmasta tuntuu oudolta, että joku kieltää biologiset tosiasiat ja kokee olevansa nainen, vaikka ei ole mitään käsitystä mitä on elää naisen kehossa. Mielestäni on suoranaista naisten vähättelyä ja halveksintaa erottaa naisena oleminen kehollisesta kokemuksesta, koska se naisen kehoon kasvaminen ja fyysinen ulottuvuus on olennainen kokemus naisena olemisesta ja joissain tapauksissa tosi kivuliaskin kokemus.
Sukupuoli nimenomaan astuu todellisuudessa keskiöön vain silloin, kun mietitään mihin kaikkeen naisen/miehen keho on suunniteltu. Esimerkiksi minä olen nainen, mutta minulla ei ole lapsia. Ehkä siksi en juuri mieti sukupuoltani. Minä vain olen. Silti tiedostan olevani nainen, ja se on synnynnäinen osa minua. Se vaikuttaa paljon muuhunkin kuin lisääntymisasioihin.
On todella harhaista kuvitella, että on olemassa sellaista häiriötä kuin transgenderismi, koska gender ei perustu mihinkään tosiasiaan. On olemassa vain sukupuoli, joka on biologiaa. Miten transhenkilö voi muka tuntea olevansa sellainen, joka synnyttää, kärsii kuukautisista, kasvattaa maitorauhaset tai kokee yhtään mitään niasen biologiaan liittyviä asioita?
Mies ei voi saavuttaa naisen biologiaa millään leikkauksella. Kenellekään ei asenneta kohtua, munasarjoja, naisen luustoa, naisen aivokemkaa vastaavaa systeemiä eikä mitään oikeaa naisesta peräisin olevaa kehonosaa. Eikä sellainen henkilö voi saavuttaa yhtään mitään, joka ei edes harkitse "korjausleikkauksia" vai elää päässään kehittämässään todellisuudessa.
Tuli mieleen myös se, ettei ole tavatonta, että yksin illalla/yöllä liikkuva nainen pelkää jokaista vastaantulevaa miestä. Ei miehellä voi olla ihan kokemusta siitä tunteesta, vaikka joku nyt varmaan ottaa esiin sen nakkikioskiturpaanvedon. En kai tajua, miksi kukaan haluaisi varta vasten olla fyysisesti heikompi kuin mitä on.
Ei ole, kun en ole Vihreä.