Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voisiko joku lapsena uusperheessä elänyt kertoa, miten lapsi kokee tämän?
20.02.2023 |
Olen ollut viitisen vuotta uusperheessä. Miehen lapset ovat nyt 13 ja 11, köyvät joka toinen vkl. Ovat hyväkäytöksisiä kovassa kurissa kasvatettuja.
En saa heihin kontaktia, en vieläkään. Teen ruon, seurustelen ruokapöydässä, ja he vastaavat. Mutta muistan vain yhden tilanteen, jossa minulle on kysymättä ja oma-aloitteisesti sanottu jotain. Siis jotain muuta kuin mihin mä laitan nää roskat.
Mietin siis, tunnistaisiko joku omaa kokemusta ja kertoisi, miten lapsi ehkä jokee minut?
Mies erosi silloin, kun lapset olivat 5 ja 3. Minä tulin kuvioon pari vuotta myöhemmin. Ja nyt siis viitisen vuotta uusperheenä. En muuten vietä aikaa heidän kanssaan kuin ruokapöydässä. No, kesälomalla he olivat viikon meidän mökillä, niin silloin olin mukana enemmän. Kuvio on usein tämä: Lähden viikonloppuaamuisin liikkeelle ennen kuin he heräävät. Ip teen ruoan ja syömme. Illalla he ovat omissa huoneissaan padeillä, kun olemme kaikki kotona.
Olen omasta mielestäni ihan asiallinen ja ystävällinen.
En kysy, mitä pitäisi tehdä toisin, vasn kysyn lapsen näkökulmaa.
Kommentit (250)
Vierailija kirjoitti:
Yksi yhteinen päivällinen (n. 15min kestävä) joka toinen vklp ei riitä millään minkäänlaisen suhteen luomiseen.
Lapsi ei itse omatoimisesti tule huoneesta ja sano, että nyt vietetään aikaa yhdessä. Ei, vaan sinun ja miehesi aikuisina tulee tehdä se aloite.
Ja miksi miehesi ei viiden vuoden aikana ole nähnyt enempää vaivaa sinun ja lasten suhteen välille. Miehesi on se linkki joka yhdistää teidät.
Ja se aloite olisi pitänyt tehdä jo aaaaikoja sitten, nyt voi olla jo myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheessä kuulostaa olevan sosiaalista osaamattomuutta ja taidottomuutta vähän joka nurkalla.
Et kerro, oletko ollut alunperin syy tai viimeinen tikki nykyisen puolisosi eropäätökseen. Tai uskooko lasten äiti ja hänen mukanaan tietysti lapsetkin, että näin olisi. Tällaiset haavat vaikuttavat nimittäin pitkään, varsinkin jos ei niistä ole kellään (isällä esim.) rohkeutta puhua.
Mutta ihmettelen myös sitä, että et ole kiinnostunut keskustelemaan näistä asioista sen tärkeimmän asiantuntijan ja asianosaisen, eli lasten isän kanssa. Kysymään, miten voisit luoda paremmat suhteet lapsiin. Ai niin, et halunnut muuttaa tilannetta. Ihmettelen kyllä sadismiasi, tuohan on lapsille aikamoista kidutusta. Vaikka kuinka kuvaat itseäsi kovasti sosiaaliseksi ja juttelevaiseksi, niin miten mukava ihminen, jolla itsekin on lapsia, antaa tuollaista tapahtua omassa kodissaan, eristää vieraat kakarat pädeilleen. Oisko se nyt ihan kauheeta kattoa vaikka koko porukalla leffaa olkkarissa tai viestitellä sieltä äitisi luota miehelle, että mitä tehtäis illalla, ootteko käyneet kaupalla?
Eivätkö sinun aikuiset lapset ja miehen lapset tunne toisiaan ollenkaan? Millaiset välit lapsillasi on puolisosi kanssa?
Vai oletko ehkä joku kuuttakymmentä lähestyvä puumatäti, joka on bongannut 35-vuotiaan sänkytiikerin, jolla vaan sattuu olemaan penskoja? Iäkkäämpänä omistat kotinne, ja annat armollisesti miehen siellä asua ja jopa tavata lapsiaan sinun huushollissasi. Nelikymppiset omat lapsesi ovat puolisoasi vanhempia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis et halua viettää aikaa jonkun ihmisen kanssa ja sitten ihmettelet, miksi hän ei halua viettää aikaa sun kanssa? Tosissasiko kysyt oikeasti?!
En minä tuota kysynyt. Kysyin, mitä lapsen päässä mahdollisesti pyörii eli miten hän kokee tilanteen.
Olen saanut vastauksia: ujous ja ulkopuolisuuden tunne. Pienempänä lapset olivat tosi arkoja, mutta se on karissut.
En ihan tiedä, miten ujo lapsi kokee maailman.
Unohdit sellaiset tunteet kuin viha ja inho. Yrität koko ajan tehdä miehen lapsista ujoja, koska he eivät puhu sinulle. Huomattavasti todennäköisempää on se, että he inhoavat sinua eivätkä siksi keskustele kanssasi. Vika ei ole miehen lapsissa, vika on sinussa, joka haluat leikkiä perhettä, mutta miehen lapset kieltäytyvät olemasta sätkynukkejasi. Leivo itttekses vaan!
en ole tuo jolle vastasit. Kuulostat ehkä nuorelta vielä. Mistä tuo inhosi äitipuolta kohtaan nousee? Onko äitisi puhunut hänestä teille pahaa? Miksi et ottaisi sitä hyvää mitä voit saada tästä ekstra -aikuisetsa? Ilman äitipuolta isäsi olis masentunut, joisi, yms. ja hänen kotinsa olisi sikolätti, eikä voisi tajota teille esim. hyviä ruokia, normaalia kotia. Nuorena ei osaa arvostaa sitä mitä on. Voisi nimittäin olla toisinkin, että isäsi olisi yksinäinen masentunut alkoholisti eronsa jälkeen. Olisit iloinen että saat tältä äitipuolelta eism. joululahjoja, tai huolenpitoa. Kuulostatte kiittämättömiltä.
Minä en ole edellinen kirjoittaja, mutta voin vakuuttaa, että iso osa eronneista miehistä osaa pitää kotinsa siistinä ja tarjota lapsilleen ruokaa ilman jotain luonaan asustavaa naistakin. Alkoholia eron jälkeen käyttää se, joka käytti jo ennen eroakin, joten tuo vertauksesi on aika hatara.
Meillä isä ei muuttanut naisystävänsä kanssa asumaan ennen kuin pikkusiskoni oli täysi-ikäinen eli isäviikonloppuina meitä oli aina vain 3, vaikka joskus 14 iässä hoksasin, että ei isä taida ihan yksin ollakaan. Hän halusi, että 4 päivää kuukaudessa on vain meitä varten, ei siihen kaivattu ketään laittamaan ruokaa ja juttelemaan, osasimme tehdä sen yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Ketä tuomitsen?
Olen sanonut, etten toimisi toisin. Enkä myöskään sano, että lasten tulisi toimia toisin. Kysyn vain, voisiko joku valoittaa lasten näkökulmaa.
Itse olin lapsena hyvin sosiaalinen ja tulin aikuista kohti. Kukaan aikuinen ei jäänyt minulle etäiseksi.
Tullaiset lapset on usein olleet hyväksikäytettyjä, he hakeutuvat aikuisen seuraan hakien hyväksyntää.
No terve :D sosiaalinen lapsi onkin nykyään hyväksikäytetty. Kaikkea sitä keksitäänkin. Lapsetkin vain tuppaa olemaan erilaisia. Toisia jännittää uudet aikuiset ja toiset tuppaa kaupassakin juttelemaan vieraille. Sitten on tuosta välimaastostakin. Ei taida olla kovin paljoa kokemusta lapsista.
Minulla on valitettavan paljon kokemusta lapsista, jotka "tulevat aikuista kohti". He ovat kaikki hyväksikäytettyjä ja kohtaan heitä terveydenhuollossa.
No ehkä tapaat siellä kaikkein ikävimmät "tapaukset" ja katselet sen läpi kaikkea. Kyllä lapsissa on myös sellaisia, jotka ovat rohkeita ja sosiaalisia, joskus ko lapset vaikuttavat "pikkuvanhoilta". En nyt heti leimaisi puheliaita ja avoimia lapsia hyväksikäytetyksi. Tuo on jopa vaarallinen yleistys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis et halua viettää aikaa jonkun ihmisen kanssa ja sitten ihmettelet, miksi hän ei halua viettää aikaa sun kanssa? Tosissasiko kysyt oikeasti?!
En minä tuota kysynyt. Kysyin, mitä lapsen päässä mahdollisesti pyörii eli miten hän kokee tilanteen.
Olen saanut vastauksia: ujous ja ulkopuolisuuden tunne. Pienempänä lapset olivat tosi arkoja, mutta se on karissut.
En ihan tiedä, miten ujo lapsi kokee maailman.
Sulla ei paljon taida olla empatiankykyä, kun täällä joudut tuollaista kyselemään? Miten itse kokisit, jos sut kerran viikossa raahattaisiin kahdeksi päiväksi paikkaan, jossa on kaksi aikuista, joista toinen tekee HYVIN selväksi, että ei halua sun olevan olemassakaan? Ja vaihtoehtoja ei ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen näkökulmasta tuo oli hirveää, inhosin isän puolisoa ja inhoan edelleen. Vieras ihminen yritti tunkeutua elämääni, jutteli ja jutteli, uteli ja yritti saada kysymyksillään nurkkaan. Minä ja veli vaikenimme tai sanoimme jotain tyyliin joo kai. Tälle isän naiselle (ei siis äitipuolelle edes) olisi pitänyt selvittää kaikki kaverijutut, yhdessä suunnitella kesälomaa, piti tehdä tiliä poikakavereista joskus 9v iässä kun ei edes tiennyt, että semmoinenkin voi olla jne. Lapsuus isän luona oli painajaista juuri tuosta syystä.
Onneksi äidin luona oli helpompaa, siellä sai olla oma itsensä eikä myöhemmin äidin miesystävä urkkinut asioitani, vaan suhtautui kuin johonkin sukulaislapseen, ei määrännyt eikä vaatinut. OLin 12v, kun sanoin äidille, että en enää mene isälle, jos isä haluaa nähdä, niin sitten mennään yhdessä laskettelemaan tms.
Näin isän puolison isän hautajaisissa, tervehdin, mutta muuten emme ole keskusteluväleissä.
Hyvä pointti. Tuo on jotenkin tosi vaikeaa keskustella, kun toinen ei ole kiinnostunut puhumaa. Itse en uskalla kuin kysyä mitä teitte lomalla tai kyselen harrastuksista tai tyyliin, mikä kouluruoka on parasta. Jos en kysele mitään, niinnkukaan ei puhu mitään, kun mieskään ei yhtäkkiä osaa puhua siinä ruokapöydässä.
Voisin tietty lopettaa kouluruoasta puhumisen. Olisiko se parempi, etten koskaan yritä ottaa mitään kontaktia? Mies ei kyllä sitten tykkäisi.
Lapset kokevat juttelusi ahdisteluksi. He eivät halua puhua kanssasi, olet heille vieras ihminen, joka ei tunne omia rajojaan ja käy siksi sanallisesti lasten kimppuun. Lopeta kyseleminen, ole hiljaa, kun syödään. Ei se ole vaarallista eikä se ole lapsille paha asia, jos ihan vain syödään sen sijaan, että urkit tekemisiään. Lasten lomat eivät kuulu sinulle kuin silloin, kun lapset pakotetaan lomailemaan kanssasi.
Mies ei tykkäisi, jos olet ruokapöydässä hiljaa? Entäpä jos hän ei saa suunvuoroa, koska sinä olet siinä höpöttämässä? Entä jos lapset ja mies olisi onnellisempia, kun sinä antaisit heidän olla yhdessä perheenä ne vähät ajat, jolloin lapset tapaavat isäänsä?
Minua jäi kiinnostamaan tuo aloituksessa käytetty ilmaisu, lapset ovat kasvatetut "kovassa kurissa", mitä se ap tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Jahas, ketjuun onkin tunkenut näitä äitipuolimollaajia, keiden mielestä äitipuoli ei kuulu millään tavalla perheeseen ja että äitipuolen pitäisi vaan olla hiljaa ja näkymätön taustailija, jolla ei ole sanomista mihinkään.
Oletteko jumiutuneet omaan lapsuuteen missä koitte negatiivisia tunteita äitipuolianne kohtaan ja vellotte vieläkin siinä harmissa, kun vanhemmalla olikin uusi puoliso?
Ei sitä omien vanhempien eroa tarvitse loppuelämää kiukutella, varsinkaan muille ihmisille.
Ei hän ole äitipuoli. Nuo lapsethan ei edes asu hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Ketä tuomitsen?
Olen sanonut, etten toimisi toisin. Enkä myöskään sano, että lasten tulisi toimia toisin. Kysyn vain, voisiko joku valoittaa lasten näkökulmaa.
Itse olin lapsena hyvin sosiaalinen ja tulin aikuista kohti. Kukaan aikuinen ei jäänyt minulle etäiseksi.
Tullaiset lapset on usein olleet hyväksikäytettyjä, he hakeutuvat aikuisen seuraan hakien hyväksyntää.
No terve :D sosiaalinen lapsi onkin nykyään hyväksikäytetty. Kaikkea sitä keksitäänkin. Lapsetkin vain tuppaa olemaan erilaisia. Toisia jännittää uudet aikuiset ja toiset tuppaa kaupassakin juttelemaan vieraille. Sitten on tuosta välimaastostakin. Ei taida olla kovin paljoa kokemusta lapsista.
Minulla on valitettavan paljon kokemusta lapsista, jotka "tulevat aikuista kohti". He ovat kaikki hyväksikäytettyjä ja kohtaan heitä terveydenhuollossa.
No ehkä tapaat siellä kaikkein ikävimmät "tapaukset" ja katselet sen läpi kaikkea. Kyllä lapsissa on myös sellaisia, jotka ovat rohkeita ja sosiaalisia, joskus ko lapset vaikuttavat "pikkuvanhoilta". En nyt heti leimaisi puheliaita ja avoimia lapsia hyväksikäytetyksi. Tuo on jopa vaarallinen yleistys.
Jos lapsi ei tee eroa tuttujen ja vieraiden ailuisten välillä, hänellä on häiriintynyt kiintymyssuhde.
Tieteellinen fakta se on.
Huvittavia nämä äitipuolikiukuttelijat, kenen mielestä äitipuoli ei saisi edes kotona olla silloin kun lapset tulee ja muutenkin yrittää kaikin tavoin mustamaalata äitipuolia. Mikähän saa ihmiset käyttäytymään noin?
Vai kyllästyikö iskä siihen ainaiseen kiukutteluun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huvittavia nämä äitipuolikiukuttelijat, kenen mielestä äitipuoli ei saisi edes kotona olla silloin kun lapset tulee ja muutenkin yrittää kaikin tavoin mustamaalata äitipuolia. Mikähän saa ihmiset käyttäytymään noin?
Vai kyllästyikö iskä siihen ainaiseen kiukutteluun?
Ap ei ole äitipuoli.
Olet tuntenut lapset jo viisi vuotta. Millaisia he olivat, kun tapasit heitä ensimmäisiä kertoja, toinenhan oli silloin vielä alle kouluikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Mitä jos järkkäisit vaikka yhteisen leffaillan. Sen ei pitäisi kuormittaa liikaa. Lapset saisivat valita elokuvan herkut ja yhdessä ostaisitte tai tekisitte herkut. Siinäkin pääsisi vähän lähemmäs lapsia.
Parasta olisi jos pystyisit tekemään jotain kivaa yhdessä lasten kanssa. Vaikka rakentamaan majan olkkariin, tai jotain muuta mikä on lapsista hauskaa. Ei sen tarvitse olla mikään iso juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Huomaatko miten sulle sopii vain sun tapa olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa? Sulle sopii leipominen ja jutteleminen, lapsille tämä ei sovi joten et halua osallistua ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Ketä tuomitsen?
Olen sanonut, etten toimisi toisin. Enkä myöskään sano, että lasten tulisi toimia toisin. Kysyn vain, voisiko joku valoittaa lasten näkökulmaa.
Itse olin lapsena hyvin sosiaalinen ja tulin aikuista kohti. Kukaan aikuinen ei jäänyt minulle etäiseksi.
Tullaiset lapset on usein olleet hyväksikäytettyjä, he hakeutuvat aikuisen seuraan hakien hyväksyntää.
No terve :D sosiaalinen lapsi onkin nykyään hyväksikäytetty. Kaikkea sitä keksitäänkin. Lapsetkin vain tuppaa olemaan erilaisia. Toisia jännittää uudet aikuiset ja toiset tuppaa kaupassakin juttelemaan vieraille. Sitten on tuosta välimaastostakin. Ei taida olla kovin paljoa kokemusta lapsista.
Minulla on valitettavan paljon kokemusta lapsista, jotka "tulevat aikuista kohti". He ovat kaikki hyväksikäytettyjä ja kohtaan heitä terveydenhuollossa.
No ehkä tapaat siellä kaikkein ikävimmät "tapaukset" ja katselet sen läpi kaikkea. Kyllä lapsissa on myös sellaisia, jotka ovat rohkeita ja sosiaalisia, joskus ko lapset vaikuttavat "pikkuvanhoilta". En nyt heti leimaisi puheliaita ja avoimia lapsia hyväksikäytetyksi. Tuo on jopa vaarallinen yleistys.
Aikuisia kohti tuleva lapsi ei ole sama asia kuin puhelias, rohkea tai sosiaalinen.
Vierailija kirjoitti:
Jahas, ketjuun onkin tunkenut näitä äitipuolimollaajia, keiden mielestä äitipuoli ei kuulu millään tavalla perheeseen ja että äitipuolen pitäisi vaan olla hiljaa ja näkymätön taustailija, jolla ei ole sanomista mihinkään.
Oletteko jumiutuneet omaan lapsuuteen missä koitte negatiivisia tunteita äitipuolianne kohtaan ja vellotte vieläkin siinä harmissa, kun vanhemmalla olikin uusi puoliso?
Ei sitä omien vanhempien eroa tarvitse loppuelämää kiukutella, varsinkaan muille ihmisille.
Ap:n esimerkissä lapset eivät kiukuttele, he eivät vain ole sellaisia kuin ap haluaa heidän olevan.
Vähän OT mutta moni ketjussa sanoo että jutteluyritykset on urkkimista ja utelua, miten saadaan keskustelua aikaan jos toiselta osapuolelta ei voi mitään kysyä? Tivaaminen toki asia erikseen.
Ja yleisestikin hyvä lasten oppia keskustelutaitoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Mitä jos järkkäisit vaikka yhteisen leffaillan. Sen ei pitäisi kuormittaa liikaa. Lapset saisivat valita elokuvan herkut ja yhdessä ostaisitte tai tekisitte herkut. Siinäkin pääsisi vähän lähemmäs lapsia.
Parasta olisi jos pystyisit tekemään jotain kivaa yhdessä lasten kanssa. Vaikka rakentamaan majan olkkariin, tai jotain muuta mikä on lapsista hauskaa. Ei sen tarvitse olla mikään iso juttu.
Tai entä jos kannustaisi isää ja lapsia olemaan enemmän yhdessä, isän takiahan ne lapset on poissa kotoa eikä siksi, että saisivat esiteineinä leiriytyä majaan olohuoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tuo kirjoittajien äitipuoliviha kumpuaa?
Luulisi, että viimeistään teini-iän jälkeen alkaisi ymmärtää asioita laajemmin eikä vaan sokeasti hokisi äitipuolta syyllisenä kaikkeen.
Lapsellista käytöstä aikuiselta. Erosta kipuilevalta lapselta sen voisi ymmärtää, jos lapsi todella tarvitsisi esimerkiksi jonkinlaista apua perhetilanteensa käsittelyyn. Mutta että aikuiselta.
Varmaan siitä että aikanaan heidän äitipuolet on olleet niitä kylmiä ja etäisiä jotka eivät ole halunneet ottaa heihin juurikaan kontaktia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jahas, ketjuun onkin tunkenut näitä äitipuolimollaajia, keiden mielestä äitipuoli ei kuulu millään tavalla perheeseen ja että äitipuolen pitäisi vaan olla hiljaa ja näkymätön taustailija, jolla ei ole sanomista mihinkään.
Oletteko jumiutuneet omaan lapsuuteen missä koitte negatiivisia tunteita äitipuolianne kohtaan ja vellotte vieläkin siinä harmissa, kun vanhemmalla olikin uusi puoliso?
Ei sitä omien vanhempien eroa tarvitse loppuelämää kiukutella, varsinkaan muille ihmisille.Tämä on aivan käsittämätön vihapuheketju. Ap on neutraali ja puhuu faktoilla. Tunteella vastataan. Mielenkiintoinen ilmiö.
Niinpä.
Ja oikein huutaa läpi se oma kiukkuinen ja lapsellinen asenne yleisesti äitipuolia kohtaan.
Tai sitten heillä itsellään on kokemusta ilkeistä äitipuolista?
Alue: Aihe vapaa
Kerro asiallisesti, miten ap:n pitäisi käyttäytyä. Kohtuutonta minusta, jos ap pitäisi poistua kodistaan siksi aikaa, kun lapset ovat isällään.