Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voisiko joku lapsena uusperheessä elänyt kertoa, miten lapsi kokee tämän?
20.02.2023 |
Olen ollut viitisen vuotta uusperheessä. Miehen lapset ovat nyt 13 ja 11, köyvät joka toinen vkl. Ovat hyväkäytöksisiä kovassa kurissa kasvatettuja.
En saa heihin kontaktia, en vieläkään. Teen ruon, seurustelen ruokapöydässä, ja he vastaavat. Mutta muistan vain yhden tilanteen, jossa minulle on kysymättä ja oma-aloitteisesti sanottu jotain. Siis jotain muuta kuin mihin mä laitan nää roskat.
Mietin siis, tunnistaisiko joku omaa kokemusta ja kertoisi, miten lapsi ehkä jokee minut?
Mies erosi silloin, kun lapset olivat 5 ja 3. Minä tulin kuvioon pari vuotta myöhemmin. Ja nyt siis viitisen vuotta uusperheenä. En muuten vietä aikaa heidän kanssaan kuin ruokapöydässä. No, kesälomalla he olivat viikon meidän mökillä, niin silloin olin mukana enemmän. Kuvio on usein tämä: Lähden viikonloppuaamuisin liikkeelle ennen kuin he heräävät. Ip teen ruoan ja syömme. Illalla he ovat omissa huoneissaan padeillä, kun olemme kaikki kotona.
Olen omasta mielestäni ihan asiallinen ja ystävällinen.
En kysy, mitä pitäisi tehdä toisin, vasn kysyn lapsen näkökulmaa.
Kommentit (250)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Ketä tuomitsen?
Olen sanonut, etten toimisi toisin. Enkä myöskään sano, että lasten tulisi toimia toisin. Kysyn vain, voisiko joku valoittaa lasten näkökulmaa.
Itse olin lapsena hyvin sosiaalinen ja tulin aikuista kohti. Kukaan aikuinen ei jäänyt minulle etäiseksi.
Juuri nytkin tuomitset.
Sinä olet ollut lapsena sosiaalisesti rajaton, mikä on tyypillistä käytöstä laiminlyödyille lapsille. Mene terapiaan pohtimaan miksi näin oli ja miksi olet nyt tuollainen.
Mikähän kaheli jankkaaja tähän ketjuun nyt eksyi 😂 "sosiaalisesti rajaton" 🤭
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Ketä tuomitsen?
Olen sanonut, etten toimisi toisin. Enkä myöskään sano, että lasten tulisi toimia toisin. Kysyn vain, voisiko joku valoittaa lasten näkökulmaa.
Itse olin lapsena hyvin sosiaalinen ja tulin aikuista kohti. Kukaan aikuinen ei jäänyt minulle etäiseksi.
Tullaiset lapset on usein olleet hyväksikäytettyjä, he hakeutuvat aikuisen seuraan hakien hyväksyntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Näin täysin ulkopuolisena kyllä kiinnostaa mikä tässä on niin väärin, että ap kysyy tälläisestä tilanteesta? Veikkaan itse, että lapset kokevat puolison vain liian vieraaksi uskaltaakseen itse juurikaan aloittaa keskustelua.
Kyllä se isäkin vähän vieraaksi jäi. Isän vaimo oli se joka hääri jossain siellä taustalla, kun iskä yritti keksiä jotain yhteistä. Olin 13v kun aloin vain treffailla isää, käytiin leffoissa, iskä kävi mun peileissä, jne ja viikonloppu vierailut jäi.
Oma kokemus oli sellainen, että yhtäkkiä oma perhe hajosi, elämään tuli uusia aikuisia joilla oli omituisia uusia sääntöjä ja joiden lasten kanssa piti tulla heti toimeen, eikä ketään kiinnostanut mille kaikki tämä minusta tuntui. Ei siinä paljon yhteisleipomiset ynnä muut aktiviteetit auttaneet kun tuntui että tilanne oli ok kaikille muille paitsi minulle, ja minä olin lähinnä rasite kun en osannut olla niin kuin muutkin. Että tämmönen kokemus kun niitä pyysit.
En stressaisi jos miehen ja lasten välit on kunnossa.Ei sinun tarvitse sen suurempaa roolia ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsen näkökulmasta tuo oli hirveää, inhosin isän puolisoa ja inhoan edelleen. Vieras ihminen yritti tunkeutua elämääni, jutteli ja jutteli, uteli ja yritti saada kysymyksillään nurkkaan. Minä ja veli vaikenimme tai sanoimme jotain tyyliin joo kai. Tälle isän naiselle (ei siis äitipuolelle edes) olisi pitänyt selvittää kaikki kaverijutut, yhdessä suunnitella kesälomaa, piti tehdä tiliä poikakavereista joskus 9v iässä kun ei edes tiennyt, että semmoinenkin voi olla jne. Lapsuus isän luona oli painajaista juuri tuosta syystä.
Onneksi äidin luona oli helpompaa, siellä sai olla oma itsensä eikä myöhemmin äidin miesystävä urkkinut asioitani, vaan suhtautui kuin johonkin sukulaislapseen, ei määrännyt eikä vaatinut. OLin 12v, kun sanoin äidille, että en enää mene isälle, jos isä haluaa nähdä, niin sitten mennään yhdessä laskettelemaan tms.
Näin isän puolison isän hautajaisissa, tervehdin, mutta muuten emme ole keskusteluväleissä.
Hyvä pointti. Tuo on jotenkin tosi vaikeaa keskustella, kun toinen ei ole kiinnostunut puhumaa. Itse en uskalla kuin kysyä mitä teitte lomalla tai kyselen harrastuksista tai tyyliin, mikä kouluruoka on parasta. Jos en kysele mitään, niinnkukaan ei puhu mitään, kun mieskään ei yhtäkkiä osaa puhua siinä ruokapöydässä.
Voisin tietty lopettaa kouluruoasta puhumisen. Olisiko se parempi, etten koskaan yritä ottaa mitään kontaktia? Mies ei kyllä sitten tykkäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Ketä tuomitsen?
Olen sanonut, etten toimisi toisin. Enkä myöskään sano, että lasten tulisi toimia toisin. Kysyn vain, voisiko joku valoittaa lasten näkökulmaa.
Itse olin lapsena hyvin sosiaalinen ja tulin aikuista kohti. Kukaan aikuinen ei jäänyt minulle etäiseksi.
Tullaiset lapset on usein olleet hyväksikäytettyjä, he hakeutuvat aikuisen seuraan hakien hyväksyntää.
No terve :D sosiaalinen lapsi onkin nykyään hyväksikäytetty. Kaikkea sitä keksitäänkin. Lapsetkin vain tuppaa olemaan erilaisia. Toisia jännittää uudet aikuiset ja toiset tuppaa kaupassakin juttelemaan vieraille. Sitten on tuosta välimaastostakin. Ei taida olla kovin paljoa kokemusta lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus oli sellainen, että yhtäkkiä oma perhe hajosi, elämään tuli uusia aikuisia joilla oli omituisia uusia sääntöjä ja joiden lasten kanssa piti tulla heti toimeen, eikä ketään kiinnostanut mille kaikki tämä minusta tuntui. Ei siinä paljon yhteisleipomiset ynnä muut aktiviteetit auttaneet kun tuntui että tilanne oli ok kaikille muille paitsi minulle, ja minä olin lähinnä rasite kun en osannut olla niin kuin muutkin. Että tämmönen kokemus kun niitä pyysit.
Kiitos. Ulkopuolisuuden tunne on varmasti läsnä.
Siis et halua viettää aikaa jonkun ihmisen kanssa ja sitten ihmettelet, miksi hän ei halua viettää aikaa sun kanssa? Tosissasiko kysyt oikeasti?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä jos alkaisit ainakin viettää aikaa näiden lasten kanssa? Toisin sanoen tutustuisit heihin ja he sinuun.
Nyt kuulostaa siltä, että lapset tosiaan käy vain kylässä teillä ja ehkä jopa vierastaa sinua. Lomilla jos lapset on pidempään, olisi hyvää aikaa tutustumiseen.
Olen itse ollut 5v. kun äitipuoleni tuli mukaan kuvioihin, hädintuskin siis muistan aikaa ennen häntä. Isäni asui ja asuu edelleen ulkomailla, joten en tosiaan käynyt siellä edes joka toinen viikonloppu, vaan olin siellä lomilla pidempään ja muuten pidennettyjä viikonloppuja, välillä saattoi jäädä väliin useita kuukausia ettei nähty, mutta toki pidettiin muuten yhteyttä.
Minusta se oli todella juttu, että äitipuoli halusi tutustua minuun ja sisaruksiini ja viettää aikaa meidän kanssa, siis jo silloin kun oltiin pieniä. Tosin vanhin siskoni oli jo 12v. tuolloin, ja hänelläkin on aina ollut hyvät välit äitipuolen kanssa, joten ei ehkä ollut pelkästään iästä kiinni. Nykyään olen jo kolmekymppinen ja äitipuoleni on ollut kuvioissa yli 25 vuotta. Hän on minulle todella tärkeä ihminen, kuin kolmas vanhempi.
Ehkä teidän tilanteessa asia voisi liittyä lasten persoonallisuuksiinkin? Ei kaikki lapset ole yhtä avoimia ja sosiaalisia, joille muiden aikuisten kanssa juttelukaan olisi helppoa. Ehkä heitä jännittää? Ehkä haluavat olla vieraskoreita? Toki kannattaa pitää auki sekin vaihtoehto, että joskus esiteinit on tuollaisia myös ihan vanhemmilleenkin, eivät puhu muuten kuin jus jotain kysytään ja silloinkin murahtavat vastauksen.
Vierailija kirjoitti:
Siis et halua viettää aikaa jonkun ihmisen kanssa ja sitten ihmettelet, miksi hän ei halua viettää aikaa sun kanssa? Tosissasiko kysyt oikeasti?!
En minä tuota kysynyt. Kysyin, mitä lapsen päässä mahdollisesti pyörii eli miten hän kokee tilanteen.
Olen saanut vastauksia: ujous ja ulkopuolisuuden tunne. Pienempänä lapset olivat tosi arkoja, mutta se on karissut.
En ihan tiedä, miten ujo lapsi kokee maailman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen näkökulmasta tuo oli hirveää, inhosin isän puolisoa ja inhoan edelleen. Vieras ihminen yritti tunkeutua elämääni, jutteli ja jutteli, uteli ja yritti saada kysymyksillään nurkkaan. Minä ja veli vaikenimme tai sanoimme jotain tyyliin joo kai. Tälle isän naiselle (ei siis äitipuolelle edes) olisi pitänyt selvittää kaikki kaverijutut, yhdessä suunnitella kesälomaa, piti tehdä tiliä poikakavereista joskus 9v iässä kun ei edes tiennyt, että semmoinenkin voi olla jne. Lapsuus isän luona oli painajaista juuri tuosta syystä.
Onneksi äidin luona oli helpompaa, siellä sai olla oma itsensä eikä myöhemmin äidin miesystävä urkkinut asioitani, vaan suhtautui kuin johonkin sukulaislapseen, ei määrännyt eikä vaatinut. OLin 12v, kun sanoin äidille, että en enää mene isälle, jos isä haluaa nähdä, niin sitten mennään yhdessä laskettelemaan tms.
Näin isän puolison isän hautajaisissa, tervehdin, mutta muuten emme ole keskusteluväleissä.
Hyvä pointti. Tuo on jotenkin tosi vaikeaa keskustella, kun toinen ei ole kiinnostunut puhumaa. Itse en uskalla kuin kysyä mitä teitte lomalla tai kyselen harrastuksista tai tyyliin, mikä kouluruoka on parasta. Jos en kysele mitään, niinnkukaan ei puhu mitään, kun mieskään ei yhtäkkiä osaa puhua siinä ruokapöydässä.
Voisin tietty lopettaa kouluruoasta puhumisen. Olisiko se parempi, etten koskaan yritä ottaa mitään kontaktia? Mies ei kyllä sitten tykkäisi.
Lapset kokevat juttelusi ahdisteluksi. He eivät halua puhua kanssasi, olet heille vieras ihminen, joka ei tunne omia rajojaan ja käy siksi sanallisesti lasten kimppuun. Lopeta kyseleminen, ole hiljaa, kun syödään. Ei se ole vaarallista eikä se ole lapsille paha asia, jos ihan vain syödään sen sijaan, että urkit tekemisiään. Lasten lomat eivät kuulu sinulle kuin silloin, kun lapset pakotetaan lomailemaan kanssasi.
Mies ei tykkäisi, jos olet ruokapöydässä hiljaa? Entäpä jos hän ei saa suunvuoroa, koska sinä olet siinä höpöttämässä? Entä jos lapset ja mies olisi onnellisempia, kun sinä antaisit heidän olla yhdessä perheenä ne vähät ajat, jolloin lapset tapaavat isäänsä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis et halua viettää aikaa jonkun ihmisen kanssa ja sitten ihmettelet, miksi hän ei halua viettää aikaa sun kanssa? Tosissasiko kysyt oikeasti?!
En minä tuota kysynyt. Kysyin, mitä lapsen päässä mahdollisesti pyörii eli miten hän kokee tilanteen.
Olen saanut vastauksia: ujous ja ulkopuolisuuden tunne. Pienempänä lapset olivat tosi arkoja, mutta se on karissut.
En ihan tiedä, miten ujo lapsi kokee maailman.
Unohdit sellaiset tunteet kuin viha ja inho. Yrität koko ajan tehdä miehen lapsista ujoja, koska he eivät puhu sinulle. Huomattavasti todennäköisempää on se, että he inhoavat sinua eivätkä siksi keskustele kanssasi. Vika ei ole miehen lapsissa, vika on sinussa, joka haluat leikkiä perhettä, mutta miehen lapset kieltäytyvät olemasta sätkynukkejasi. Leivo itttekses vaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Ketä tuomitsen?
Olen sanonut, etten toimisi toisin. Enkä myöskään sano, että lasten tulisi toimia toisin. Kysyn vain, voisiko joku valoittaa lasten näkökulmaa.
Itse olin lapsena hyvin sosiaalinen ja tulin aikuista kohti. Kukaan aikuinen ei jäänyt minulle etäiseksi.
Tullaiset lapset on usein olleet hyväksikäytettyjä, he hakeutuvat aikuisen seuraan hakien hyväksyntää.
No terve :D sosiaalinen lapsi onkin nykyään hyväksikäytetty. Kaikkea sitä keksitäänkin. Lapsetkin vain tuppaa olemaan erilaisia. Toisia jännittää uudet aikuiset ja toiset tuppaa kaupassakin juttelemaan vieraille. Sitten on tuosta välimaastostakin. Ei taida olla kovin paljoa kokemusta lapsista.
Minulla on valitettavan paljon kokemusta lapsista, jotka "tulevat aikuista kohti". He ovat kaikki hyväksikäytettyjä ja kohtaan heitä terveydenhuollossa.
ap, miksi ette ala tekemåän yhdessä jotain niiden lasten kanssa, eism. lähdette matkoille, vaikka Lappiin hiihtelemään, tai laivaristeilylle, missä lasten on pakko seurustella sinun kanssa, ja juttelet aktiivisesti heidän kanssa kaikesta. Tai ainakin alat itse avautumaan itsestäsi, näinhän sitä tutustuu muihin. Ostat lahjoja, viet harrastuksiin, olet aktiivinen heidän kanssa, järjetsätte jotain yhteistä lautapeliä. yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Olet jo iso tyttö ja varmaan ymmärrät, että olet vain jotain joka tulee sen isän mukana?
No, miten tuon ottaa. Ensinnäkin olen isän aviovaimo. Ja se huone, jossa lapset nukkuvat, ovat minun omaisuuttani.
😳😳🙄 tuossahan se tulee; "No, miten tuon ottaa. Ensinnäkin olen isän aviovaimo. Ja se huone, jossa lapset nukkuvat, ovat minun omaisuuttani."
Lapset aistii sun asenteen. Mene pois joskus kun lapset tulevat ja anna heille tilaa eläkä oleta että he olisi sulle jotain velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Näin täysin ulkopuolisena kyllä kiinnostaa mikä tässä on niin väärin, että ap kysyy tälläisestä tilanteesta? Veikkaan itse, että lapset kokevat puolison vain liian vieraaksi uskaltaakseen itse juurikaan aloittaa keskustelua.
Samaa mieltä, asiasta voi keskustella asiallisesti syyllistämättä ap:ta.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos alkaisit ainakin viettää aikaa näiden lasten kanssa? Toisin sanoen tutustuisit heihin ja he sinuun.
Nyt kuulostaa siltä, että lapset tosiaan käy vain kylässä teillä ja ehkä jopa vierastaa sinua. Lomilla jos lapset on pidempään, olisi hyvää aikaa tutustumiseen.
Olen itse ollut 5v. kun äitipuoleni tuli mukaan kuvioihin, hädintuskin siis muistan aikaa ennen häntä. Isäni asui ja asuu edelleen ulkomailla, joten en tosiaan käynyt siellä edes joka toinen viikonloppu, vaan olin siellä lomilla pidempään ja muuten pidennettyjä viikonloppuja, välillä saattoi jäädä väliin useita kuukausia ettei nähty, mutta toki pidettiin muuten yhteyttä.
Minusta se oli todella juttu, että äitipuoli halusi tutustua minuun ja sisaruksiini ja viettää aikaa meidän kanssa, siis jo silloin kun oltiin pieniä. Tosin vanhin siskoni oli jo 12v. tuolloin, ja hänelläkin on aina ollut hyvät välit äitipuolen kanssa, joten ei ehkä ollut pelkästään iästä kiinni. Nykyään olen jo kolmekymppinen ja äitipuoleni on ollut kuvioissa yli 25 vuotta. Hän on minulle todella tärkeä ihminen, kuin kolmas vanhempi.
Ehkä teidän tilanteessa asia voisi liittyä lasten persoonallisuuksiinkin? Ei kaikki lapset ole yhtä avoimia ja sosiaalisia, joille muiden aikuisten kanssa juttelukaan olisi helppoa. Ehkä heitä jännittää? Ehkä haluavat olla vieraskoreita? Toki kannattaa pitää auki sekin vaihtoehto, että joskus esiteinit on tuollaisia myös ihan vanhemmilleenkin, eivät puhu muuten kuin jus jotain kysytään ja silloinkin murahtavat vastauksen.
Isäviikonloppu isän naisystävän kanssa on varmasti lapsista miellyttävää. Oikein osoitetaan lapsille, että ette kovin tärkeitä minulle ole, koska en halua viettää aikaa kanssanne vaan tämän naisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsella voi olla fiilis, että ei kannata tunteita laittaa peliin kun aikuiset voi erota milloin vain. Siksi pidetään etäisyyttä. Toisaalta mustasukkaisuutta/pettymystä siitä, että vanhempi viettää enempi aikaa tuon vieraan ihmisen kanssa kuin oman lapsen. Itse toivoin, että saisi viettää sen oman vanhemman kanssa aikaa kahdestaan, ilman sen puolison läsnäoloa. Ilman mitään "ohjelmaa", ihan tavallista oleskelua. Oli aivan mahdotonta saada sellaista aikaa.
Tämä. Anna nyt aikaa niille, älä tuppaa syömään ja kyselemään. Kyllä ne sitten tulee sun luokse jos et koko ajan ole vaatimassa keskustelua tai jotai. Rentoudu vähän. Sä olet itse valinnut miehen jolla on lapsia, ja miehelle lasten pitäisi tulla aina ennen sua. Lähde vaikka omien kavereiden kanssa syömään tai reissuun kun ne lapset tulee. Ja silloin kun olet tekemisissä ole heille kiva ja mukava, aloita ihan noista.
Alue: Aihe vapaa
Yksi yhteinen päivällinen (n. 15min kestävä) joka toinen vklp ei riitä millään minkäänlaisen suhteen luomiseen.
Lapsi ei itse omatoimisesti tule huoneesta ja sano, että nyt vietetään aikaa yhdessä. Ei, vaan sinun ja miehesi aikuisina tulee tehdä se aloite.
Ja miksi miehesi ei viiden vuoden aikana ole nähnyt enempää vaivaa sinun ja lasten suhteen välille. Miehesi on se linkki joka yhdistää teidät.