Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voisiko joku lapsena uusperheessä elänyt kertoa, miten lapsi kokee tämän?
20.02.2023 |
Olen ollut viitisen vuotta uusperheessä. Miehen lapset ovat nyt 13 ja 11, köyvät joka toinen vkl. Ovat hyväkäytöksisiä kovassa kurissa kasvatettuja.
En saa heihin kontaktia, en vieläkään. Teen ruon, seurustelen ruokapöydässä, ja he vastaavat. Mutta muistan vain yhden tilanteen, jossa minulle on kysymättä ja oma-aloitteisesti sanottu jotain. Siis jotain muuta kuin mihin mä laitan nää roskat.
Mietin siis, tunnistaisiko joku omaa kokemusta ja kertoisi, miten lapsi ehkä jokee minut?
Mies erosi silloin, kun lapset olivat 5 ja 3. Minä tulin kuvioon pari vuotta myöhemmin. Ja nyt siis viitisen vuotta uusperheenä. En muuten vietä aikaa heidän kanssaan kuin ruokapöydässä. No, kesälomalla he olivat viikon meidän mökillä, niin silloin olin mukana enemmän. Kuvio on usein tämä: Lähden viikonloppuaamuisin liikkeelle ennen kuin he heräävät. Ip teen ruoan ja syömme. Illalla he ovat omissa huoneissaan padeillä, kun olemme kaikki kotona.
Olen omasta mielestäni ihan asiallinen ja ystävällinen.
En kysy, mitä pitäisi tehdä toisin, vasn kysyn lapsen näkökulmaa.
Kommentit (250)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä tuossa on se uusperhe. Sulla on mies, jonka lapset kyläilee harvakseltaan, eikä mitään uusperhettä.
Anna lasten olla isänsä kanssa ja unohda itsesi hetkeksi.
No, tätä juridisesti kutsutaan uusperheeksi.
Jos luit ylläolevan kirjoitukseni niin näet, että nimenomaan annan lasten olla isänsä kanssa.
Mikä tämän aloituksen motiivi nyt sitten oli?
Saada näkökulma, mitä lapsi tällaisessa tilanteessa ajattelee. Motiivi on yrittää ymmärtää.
Olet lapsille vain isän puoliso. Et mitään muuta. Lapsilla ei ole mitään velvollisuuksia sinua kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin etäisenä, ehkä kylmänä. Aikuisena pyöritellään silmiä ja ymmärretään, että isän uusi puoliso ei rakastanut. Nyt se tunnetaan kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Olet jo iso tyttö ja varmaan ymmärrät, että olet vain jotain joka tulee sen isän mukana?
No, miten tuon ottaa. Ensinnäkin olen isän aviovaimo. Ja se huone, jossa lapset nukkuvat, ovat minun omaisuuttani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset välit lapsilla on mieheesi? Onko lämpimät ja avoimet, vai samalla tapaa etäiset?
Miehelle he puhuvat kyllä. Puhe loppuu, kun minä olen paikalla.
Eli kokevat sinut vieraaksi ihmiseksi. Sanot ettet hae muutosta asiaan, eihän tuossa sitten mitään ongelmaa ole.
Ettekä ole varsinainen uusperhe edes, miehesi on viikonloppuisä jonka luona lapset käyvät kylässä ja sinä isän etäinen puoliso joka ei ole lapsille mitään.
En mäkään saa sanaakaan omasta 13vuotiaasta. Ei se juuri edes tervehdi tai sano huomenta. Örisee tai katsoo vaan. Kyl se sit puhuu kun sillä asiaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin itse ujo lapsi ja pari kertaa kuussa kävin isän luona. En oikein koskaan tutustunut kunnolla isän puolisoon, vaikka hän olikin mukavan oloinen ja ystävällinen. Harvemmin teimme yhdessä mitään ja yleensä hänkin teki omia hommiaan mikä oli tietysti ok. Ujona olisin tarvinnut enemmän yhdessä oloa ja useammin, että olisin rennommin ollut naisystävän seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Olet jo iso tyttö ja varmaan ymmärrät, että olet vain jotain joka tulee sen isän mukana?
No, miten tuon ottaa. Ensinnäkin olen isän aviovaimo. Ja se huone, jossa lapset nukkuvat, ovat minun omaisuuttani.
Hohhoijaa, nyt heidän pitäisi osoittaa kunnioitusta sinua kohtaan, kun olet noin armollinen että he saa käyttää SINUN huonetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Ketä tuomitsen?
Olen sanonut, etten toimisi toisin. Enkä myöskään sano, että lasten tulisi toimia toisin. Kysyn vain, voisiko joku valoittaa lasten näkökulmaa.
Itse olin lapsena hyvin sosiaalinen ja tulin aikuista kohti. Kukaan aikuinen ei jäänyt minulle etäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Olet jo iso tyttö ja varmaan ymmärrät, että olet vain jotain joka tulee sen isän mukana?
No, miten tuon ottaa. Ensinnäkin olen isän aviovaimo. Ja se huone, jossa lapset nukkuvat, ovat minun omaisuuttani.
Se huone ovat? Tarina alkaa rakoilla.
Sun tarttee varmaan maalarinteipillä rajata alue, jossa mies saa oleilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Olet jo iso tyttö ja varmaan ymmärrät, että olet vain jotain joka tulee sen isän mukana?
No, miten tuon ottaa. Ensinnäkin olen isän aviovaimo. Ja se huone, jossa lapset nukkuvat, ovat minun omaisuuttani.
No tässähän se asenneongelma sit tulikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Olet jo iso tyttö ja varmaan ymmärrät, että olet vain jotain joka tulee sen isän mukana?
No, miten tuon ottaa. Ensinnäkin olen isän aviovaimo. Ja se huone, jossa lapset nukkuvat, ovat minun omaisuuttani.
Olet mitä tahansa lapsille olet vain välttämätön paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Ketä tuomitsen?
Olen sanonut, etten toimisi toisin. Enkä myöskään sano, että lasten tulisi toimia toisin. Kysyn vain, voisiko joku valoittaa lasten näkökulmaa.
Itse olin lapsena hyvin sosiaalinen ja tulin aikuista kohti. Kukaan aikuinen ei jäänyt minulle etäiseksi.
Juuri nytkin tuomitset.
Sinä olet ollut lapsena sosiaalisesti rajaton, mikä on tyypillistä käytöstä laiminlyödyille lapsille. Mene terapiaan pohtimaan miksi näin oli ja miksi olet nyt tuollainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Näin täysin ulkopuolisena kyllä kiinnostaa mikä tässä on niin väärin, että ap kysyy tälläisestä tilanteesta? Veikkaan itse, että lapset kokevat puolison vain liian vieraaksi uskaltaakseen itse juurikaan aloittaa keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Ketä tuomitsen?
Olen sanonut, etten toimisi toisin. Enkä myöskään sano, että lasten tulisi toimia toisin. Kysyn vain, voisiko joku valoittaa lasten näkökulmaa.
Itse olin lapsena hyvin sosiaalinen ja tulin aikuista kohti. Kukaan aikuinen ei jäänyt minulle etäiseksi.
Miehen lapset eivät ole kiinnostuneita sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Näin täysin ulkopuolisena kyllä kiinnostaa mikä tässä on niin väärin, että ap kysyy tälläisestä tilanteesta? Veikkaan itse, että lapset kokevat puolison vain liian vieraaksi uskaltaakseen itse juurikaan aloittaa keskustelua.
Ihmettelee ja pällistelee ja nostaa oikeaksi käytökseksi oman käytöksensä. Pällistelee ja julistaa, että kiitollisuudesta pitäisi olla sellainen kuin hän, kun kerran vierashuonekin on hänen.
Paaaaaaaaasaaaaa ja paaaaaaaasaa.
Lapsella voi olla fiilis, että ei kannata tunteita laittaa peliin kun aikuiset voi erota milloin vain. Siksi pidetään etäisyyttä. Toisaalta mustasukkaisuutta/pettymystä siitä, että vanhempi viettää enempi aikaa tuon vieraan ihmisen kanssa kuin oman lapsen. Itse toivoin, että saisi viettää sen oman vanhemman kanssa aikaa kahdestaan, ilman sen puolison läsnäoloa. Ilman mitään "ohjelmaa", ihan tavallista oleskelua. Oli aivan mahdotonta saada sellaista aikaa.
Lapsen näkökulmasta tuo oli hirveää, inhosin isän puolisoa ja inhoan edelleen. Vieras ihminen yritti tunkeutua elämääni, jutteli ja jutteli, uteli ja yritti saada kysymyksillään nurkkaan. Minä ja veli vaikenimme tai sanoimme jotain tyyliin joo kai. Tälle isän naiselle (ei siis äitipuolelle edes) olisi pitänyt selvittää kaikki kaverijutut, yhdessä suunnitella kesälomaa, piti tehdä tiliä poikakavereista joskus 9v iässä kun ei edes tiennyt, että semmoinenkin voi olla jne. Lapsuus isän luona oli painajaista juuri tuosta syystä.
Onneksi äidin luona oli helpompaa, siellä sai olla oma itsensä eikä myöhemmin äidin miesystävä urkkinut asioitani, vaan suhtautui kuin johonkin sukulaislapseen, ei määrännyt eikä vaatinut. OLin 12v, kun sanoin äidille, että en enää mene isälle, jos isä haluaa nähdä, niin sitten mennään yhdessä laskettelemaan tms.
Näin isän puolison isän hautajaisissa, tervehdin, mutta muuten emme ole keskusteluväleissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Ketä tuomitsen?
Olen sanonut, etten toimisi toisin. Enkä myöskään sano, että lasten tulisi toimia toisin. Kysyn vain, voisiko joku valoittaa lasten näkökulmaa.
Itse olin lapsena hyvin sosiaalinen ja tulin aikuista kohti. Kukaan aikuinen ei jäänyt minulle etäiseksi.
Juuri nytkin tuomitset.
Sinä olet ollut lapsena sosiaalisesti rajaton, mikä on tyypillistä käytöstä laiminlyödyille lapsille. Mene terapiaan pohtimaan miksi näin oli ja miksi olet nyt tuollainen.
Mikähän kaheli jankkaaja tähän ketjuun nyt eksyi 😂 "sosiaalisesti rajaton" 🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata, minulla oli ihana isäpuoli joka paistoi lettuja ja rakensi meille majoja, vei onkimaan ja haki kotiin yömenoista kun olin isompi. Lämmin ja ihana ihminen.
Hänen pojat oli 8- ja 10-vuotiaat kun meistä tuli uusperhe, minä 9-v. Oli ihana pappakin lapsilleni.
Joku teillä nyt mättää että lapset kokevat sinut etäiseksi, teetkö heidän kanssaan mitään yhteistä? Voisitko viettää aikaa vaikka erikseen kummankin kanssa, siinä voisi olla helpompi jutella ja lähentyä. Miten miehesi kokee tilanteen?Kuten aiemmin sanoin, niin en hae tilanteeseen muutosta. Mnulla on 84 v äiti, joka tarvitsee minua. Lisäksi minulla on kaksi aikuista lasta, jotka myös joskus tarvitsevat minua. Ja mikäli en halua unohtaa omasta hyvinvoinnista hyvinvoinnista huoehtimista, niin minun on toimittava niin kuin toimin. Saan burm outin, jos repeydyn vielä näiden lastenkin elämään.
Miehelle tämä on ok. Sanoo, että kyllä hän osaa lapsensa hoitaa.
Minä olen keskustelija. Omien lastenikin kanssa minä juttelin, juttelin ja juttelin samalla, kuin leivoimme. En muuten oikein osannut olla lasten kanssa, mutta tämä oli meidän juttumme. Nämä lapset eivät halua leipoa kanssani, eikä heidän kanssaan oikein tule juttua.
Vaikutat erittäin rasittavalta ja tuomitsevalta.
Miksi niiden vieraiden lasten pitäisi leipoa sinun kanssasi? Oikeesti.
Ei tarvitsekaan. Ei kai se ole tuomitsevaa, jos kerran tai kaksi viidessä vuodessa kysyy, haluatko leipoa???
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.
Näin täysin ulkopuolisena kyllä kiinnostaa mikä tässä on niin väärin, että ap kysyy tälläisestä tilanteesta? Veikkaan itse, että lapset kokevat puolison vain liian vieraaksi uskaltaakseen itse juurikaan aloittaa keskustelua.
Olen myös ihmeissäni, mitä muurahaispesää sohaisin.
Ehkä lapset vain ovat temperamentiltaan ujoja. Miten siis ujo lapsi kokee maailman? Pelottavanko?
Alue: Aihe vapaa
Koko tämä kirjoittelusi on tuomitsevaa.