Lue keskustelun säännöt.
Miksi kouluista puuttuu niin paljon koulupsykologeja?
19.02.2023 |
Osaako joku sanoa syyn siihen, että miksi niin monesta koulusta puuttuu koulupsykologi, vaikka lain mukaan sellainen pitäisi koulussa olla? Luin uutisista, että monessa pikkukunnassa ei avoimeen virkaan ole vuosiin yhtään hakijaa mutta ilmeisesti jopa jossain Espoossa on niin, että paikkoja on auki, mutta hakijoita niihin pakkoihin ei ole. Mikä juttu tässä pikein on? Lapsilla on oikeus saada tukea. Miksi tätä asiaa ei laiteta kuntoon?
Kommentit (598)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihdoin koulupsykologin hommista muihin, ei ole ollut sekuntiakaan ikävä enkä ole katunut, vaikka kiireistä on nykyisessäkin työssä. Koulupsykologin työ on tärkeää ja on surullista, ettei se houkuttele psykologeja. Tässä ketjussa on käynyt hyvin ilmi, miksi ei. Epäilenpä, etteivät nuo kasvatuspsykologit sen kummemmin tulisi kouluilla viihtymään olosuhteiden ollessa samat.
Pitää vielä lisätä, että koin koulupsykologin työssä syvää turhautumista yhteisöllisen työn vastimuksista ja tuntitolkulla ohr kokouksissa istumisesta. Samalla muut työt painaa päälle ja itse olisin arvottanut huonosti voivien oppi
tapaamiset ja tutkimusjinon purkamisen näiden edelle. Eiköhän koulusta löydy ihan muita henkilöitä, jotka voivat pitää oppitunteja ryhmäytymisleikkejä yms.
Juuri tämä; yhteisöllinen työ meillä oli pullan, keksin, mehun, kaakaon, heijastimien ja milloin minkäkin jakamista. Kuka kouluttautuu psykologiksi, jotta pääsee koulussa jakamaan heijastimia. Ja tätä yhteisöllistä työtä kun pitäis olla jopa puolet työajasta.
Kenen tuosta mehun ja vastaavan jakamisesta ajateltiin hyötyvän? Tai siis millä idealla se oikein keksittiin?
Siinä on kai ajateltu, että opiskeluhuolto tulee tutuksi oppilaille, on osa arkea jne jne. Ja toisaalta myös piristystä oppilaiden arkeen. Sinänsä ihan jees, mutta psykologin koulutus tässä menee hukkaan.
Mä taas koen, että juuri tuollainen koulun toimintaan osallistuminen tekee koulupsykologista koulupsykologin eikä jotain muuta psykologia. En missään nimessä hyväksy ajatusta, että koulupsykologin työ olisi pelkkää yksilövastaanottoa aina vaan kasvalle asiakasmäärälle.
Siksi juuri on korostettu laissakin tuon yhteisöllisen työn merkitystä, koska on ymmärretty, että yksittäisten oppilaiden hoitaminen ei vaan toimi, vaan tarvitaan koko yhteisöön vaikuttavia toimia. Tarvitaan niitä työntekijöitä, jotka osaavat tuoda tähän psykologista näkökulmaa ja tietoa lapsen/nuoren kehityksestä. Ihan valtavan monipuolinen ja monimutkainen asia. Mikä merkitys on ryhmään kuulumisella, kuulluksi tulemisella, työn ja huvin vaihtelulla, sopivilla haasteilla jne.
Tässä asiassa haluan näyttää mallia myös omassa työssäni. Vaikka asiakaskunta on kaksinkertainen suositeluun ja porukkaa käy valtavasti, niin silti käytän joka elokuussa päivän lettujenpaistoon ryhmäytyksissä. Ystävänpäivänä jaettiin terkkarin kanssa munkkeja ja tsemppiviestejä. Samalla toki mainostettiin nettipalveluja ja sovelluksia, sekä muistutettiin mielenterveyteen ja arjenhallintaan liittyvistä asioista. Ja tehtiin kysely, mistä saatiin hyödyllistä tietoa itsellemme jatkoa ajatellen nuorten toiveista. Viimeksi kunnassa toteutettiin kaikki suosituimmat toiveet. Nuoret tulivat kuulluksi, pääsivät vaikuttamaan ja saivat mieleistä toimintaa.
Kaikesta tällaisesta tulee valtavasti hyvää palautetta. Onhan se vähän hassua, että teet niitä (jonkun mielestä) "oikeita" psykologin töitä huoneessasi, niin tuosta harvemmin tulee yhtä isoa kiitosta, kuin mehunkaadosta hassussa hatussa.Tuollaisen päivän jälkeen on posket ihan kipeinä siitä hymyilystä ja kaikenlaisten nuorten näkemisestä.
Olen ollut pitkään koulupsykologi ja tykkään työstä kovasti. Yritän tsempata nuorempia kollegojakin löytämään sen tyylin, millä tästä tärkeästä työstä voi nauttia. Kaikesta huolimatta kyllä mä tätä suosittelen ihan aidosti psykologeille. Kannattaa ainakin kokeilla. Vaihteleva, laaja-alainen, itsenäinen työ. Pääsee mukaan oppilaiden iloihin ja murheisiin.
T.435
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihdoin koulupsykologin hommista muihin, ei ole ollut sekuntiakaan ikävä enkä ole katunut, vaikka kiireistä on nykyisessäkin työssä. Koulupsykologin työ on tärkeää ja on surullista, ettei se houkuttele psykologeja. Tässä ketjussa on käynyt hyvin ilmi, miksi ei. Epäilenpä, etteivät nuo kasvatuspsykologit sen kummemmin tulisi kouluilla viihtymään olosuhteiden ollessa samat.
Pitää vielä lisätä, että koin koulupsykologin työssä syvää turhautumista yhteisöllisen työn vastimuksista ja tuntitolkulla ohr kokouksissa istumisesta. Samalla muut työt painaa päälle ja itse olisin arvottanut huonosti voivien oppi
tapaamiset ja tutkimusjinon purkamisen näiden edelle. Eiköhän koulusta löydy ihan muita henkilöitä, jotka voivat pitää oppitunteja ryhmäytymisleikkejä yms.
Juuri tämä; yhteisöllinen työ meillä oli pullan, keksin, mehun, kaakaon, heijastimien ja milloin minkäkin jakamista. Kuka kouluttautuu psykologiksi, jotta pääsee koulussa jakamaan heijastimia. Ja tätä yhteisöllistä työtä kun pitäis olla jopa puolet työajasta.
Kenen tuosta mehun ja vastaavan jakamisesta ajateltiin hyötyvän? Tai siis millä idealla se oikein keksittiin?
Siinä on kai ajateltu, että opiskeluhuolto tulee tutuksi oppilaille, on osa arkea jne jne. Ja toisaalta myös piristystä oppilaiden arkeen. Sinänsä ihan jees, mutta psykologin koulutus tässä menee hukkaan.
Voisikohan ne kasvatuspsykologit sitten tehdä tuollaista hommaa? :D mitähän siitä maksettaisiin ja saataisiinko sillä yhtään paremmin tekijöitä. Lisäksi taas tulisi yksi ammattiryhmä lisää opiskelijoille, jotka eivät varmaan ole kovin perillä edellisistäkään...
Hyvä kysymys, vastatkaa kasvatuspsykologit tähän. Ja totta tuo, että on jo nyt monia ammattiryhmiä valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihdoin koulupsykologin hommista muihin, ei ole ollut sekuntiakaan ikävä enkä ole katunut, vaikka kiireistä on nykyisessäkin työssä. Koulupsykologin työ on tärkeää ja on surullista, ettei se houkuttele psykologeja. Tässä ketjussa on käynyt hyvin ilmi, miksi ei. Epäilenpä, etteivät nuo kasvatuspsykologit sen kummemmin tulisi kouluilla viihtymään olosuhteiden ollessa samat.
Pitää vielä lisätä, että koin koulupsykologin työssä syvää turhautumista yhteisöllisen työn vastimuksista ja tuntitolkulla ohr kokouksissa istumisesta. Samalla muut työt painaa päälle ja itse olisin arvottanut huonosti voivien oppi
tapaamiset ja tutkimusjinon purkamisen näiden edelle. Eiköhän koulusta löydy ihan muita henkilöitä, jotka voivat pitää oppitunteja ryhmäytymisleikkejä yms.
Juuri tämä; yhteisöllinen työ meillä oli pullan, keksin, mehun, kaakaon, heijastimien ja milloin minkäkin jakamista. Kuka kouluttautuu psykologiksi, jotta pääsee koulussa jakamaan heijastimia. Ja tätä yhteisöllistä työtä kun pitäis olla jopa puolet työajasta.
Kenen tuosta mehun ja vastaavan jakamisesta ajateltiin hyötyvän? Tai siis millä idealla se oikein keksittiin?
Siinä on kai ajateltu, että opiskeluhuolto tulee tutuksi oppilaille, on osa arkea jne jne. Ja toisaalta myös piristystä oppilaiden arkeen. Sinänsä ihan jees, mutta psykologin koulutus tässä menee hukkaan.
Voisikohan ne kasvatuspsykologit sitten tehdä tuollaista hommaa? :D mitähän siitä maksettaisiin ja saataisiinko sillä yhtään paremmin tekijöitä. Lisäksi taas tulisi yksi ammattiryhmä lisää opiskelijoille, jotka eivät varmaan ole kovin perillä edellisistäkään...
Hyvä kysymys, vastatkaa kasvatuspsykologit tähän. Ja totta tuo, että on jo nyt monia ammattiryhmiä valmiiksi.
Opiskeluhuollon mitoituksiin tai määräaikoihin he eivät vaikuttaisi, paitsi jos lakia muutetaan. Koulupsykologeja ja kuraattoreja pitää olla se tietty määrä ja heille tai kouluterveydehuoltoon pitää päästä tietyssä ajassa riippumatta siitä kuinka paljon muuta ammattiväkeä koululla pyörii. Eivätkä he voi kirjata samoihin asiakasrekistereihin (nykyään), eivätkä saisi automaattisesti osallistua opiskeluhuollon kokouksiin (vieraita saa niihin tietenkin kutsua).
Eikä se, että Maija-kasvatuspsykologi käy kaatamassa mehua mitenkään auta siihen, että haluttaisiin, että oppilaat tuntisivat Harri-psykologin ja pitäisivät häntä hyvänä tyyppinä, jonka luo uskaltaa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihdoin koulupsykologin hommista muihin, ei ole ollut sekuntiakaan ikävä enkä ole katunut, vaikka kiireistä on nykyisessäkin työssä. Koulupsykologin työ on tärkeää ja on surullista, ettei se houkuttele psykologeja. Tässä ketjussa on käynyt hyvin ilmi, miksi ei. Epäilenpä, etteivät nuo kasvatuspsykologit sen kummemmin tulisi kouluilla viihtymään olosuhteiden ollessa samat.
Pitää vielä lisätä, että koin koulupsykologin työssä syvää turhautumista yhteisöllisen työn vastimuksista ja tuntitolkulla ohr kokouksissa istumisesta. Samalla muut työt painaa päälle ja itse olisin arvottanut huonosti voivien oppi
tapaamiset ja tutkimusjinon purkamisen näiden edelle. Eiköhän koulusta löydy ihan muita henkilöitä, jotka voivat pitää oppitunteja ryhmäytymisleikkejä yms.
Juuri tämä; yhteisöllinen työ meillä oli pullan, keksin, mehun, kaakaon, heijastimien ja milloin minkäkin jakamista. Kuka kouluttautuu psykologiksi, jotta pääsee koulussa jakamaan heijastimia. Ja tätä yhteisöllistä työtä kun pitäis olla jopa puolet työajasta.
Kenen tuosta mehun ja vastaavan jakamisesta ajateltiin hyötyvän? Tai siis millä idealla se oikein keksittiin?
Siinä on kai ajateltu, että opiskeluhuolto tulee tutuksi oppilaille, on osa arkea jne jne. Ja toisaalta myös piristystä oppilaiden arkeen. Sinänsä ihan jees, mutta psykologin koulutus tässä menee hukkaan.
Voisikohan ne kasvatuspsykologit sitten tehdä tuollaista hommaa? :D mitähän siitä maksettaisiin ja saataisiinko sillä yhtään paremmin tekijöitä. Lisäksi taas tulisi yksi ammattiryhmä lisää opiskelijoille, jotka eivät varmaan ole kovin perillä edellisistäkään...
Hyvä kysymys, vastatkaa kasvatuspsykologit tähän. Ja totta tuo, että on jo nyt monia ammattiryhmiä valmiiksi.
Opiskeluhuollon mitoituksiin tai määräaikoihin he eivät vaikuttaisi, paitsi jos lakia muutetaan. Koulupsykologeja ja kuraattoreja pitää olla se tietty määrä ja heille tai kouluterveydehuoltoon pitää päästä tietyssä ajassa riippumatta siitä kuinka paljon muuta ammattiväkeä koululla pyörii. Eivätkä he voi kirjata samoihin asiakasrekistereihin (nykyään), eivätkä saisi automaattisesti osallistua opiskeluhuollon kokouksiin (vieraita saa niihin tietenkin kutsua).
Eikä se, että Maija-kasvatuspsykologi käy kaatamassa mehua mitenkään auta siihen, että haluttaisiin, että oppilaat tuntisivat Harri-psykologin ja pitäisivät häntä hyvänä tyyppinä, jonka luo uskaltaa mennä.
Ainahan lakia voidaan muuttaa. Pakkohan jotain on tehdä. Kyllä ne oppilaat ihan riittävästi uskaltavat psykologilla käydä, siinä mielessä mehun kaatelu on täysin turhaa puuhaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihdoin koulupsykologin hommista muihin, ei ole ollut sekuntiakaan ikävä enkä ole katunut, vaikka kiireistä on nykyisessäkin työssä. Koulupsykologin työ on tärkeää ja on surullista, ettei se houkuttele psykologeja. Tässä ketjussa on käynyt hyvin ilmi, miksi ei. Epäilenpä, etteivät nuo kasvatuspsykologit sen kummemmin tulisi kouluilla viihtymään olosuhteiden ollessa samat.
Pitää vielä lisätä, että koin koulupsykologin työssä syvää turhautumista yhteisöllisen työn vastimuksista ja tuntitolkulla ohr kokouksissa istumisesta. Samalla muut työt painaa päälle ja itse olisin arvottanut huonosti voivien oppi
tapaamiset ja tutkimusjinon purkamisen näiden edelle. Eiköhän koulusta löydy ihan muita henkilöitä, jotka voivat pitää oppitunteja ryhmäytymisleikkejä yms.
Juuri tämä; yhteisöllinen työ meillä oli pullan, keksin, mehun, kaakaon, heijastimien ja milloin minkäkin jakamista. Kuka kouluttautuu psykologiksi, jotta pääsee koulussa jakamaan heijastimia. Ja tätä yhteisöllistä työtä kun pitäis olla jopa puolet työajasta.
Kenen tuosta mehun ja vastaavan jakamisesta ajateltiin hyötyvän? Tai siis millä idealla se oikein keksittiin?
Siinä on kai ajateltu, että opiskeluhuolto tulee tutuksi oppilaille, on osa arkea jne jne. Ja toisaalta myös piristystä oppilaiden arkeen. Sinänsä ihan jees, mutta psykologin koulutus tässä menee hukkaan.
Voisikohan ne kasvatuspsykologit sitten tehdä tuollaista hommaa? :D mitähän siitä maksettaisiin ja saataisiinko sillä yhtään paremmin tekijöitä. Lisäksi taas tulisi yksi ammattiryhmä lisää opiskelijoille, jotka eivät varmaan ole kovin perillä edellisistäkään...
Hyvä kysymys, vastatkaa kasvatuspsykologit tähän. Ja totta tuo, että on jo nyt monia ammattiryhmiä valmiiksi.
Opiskeluhuollon mitoituksiin tai määräaikoihin he eivät vaikuttaisi, paitsi jos lakia muutetaan. Koulupsykologeja ja kuraattoreja pitää olla se tietty määrä ja heille tai kouluterveydehuoltoon pitää päästä tietyssä ajassa riippumatta siitä kuinka paljon muuta ammattiväkeä koululla pyörii. Eivätkä he voi kirjata samoihin asiakasrekistereihin (nykyään), eivätkä saisi automaattisesti osallistua opiskeluhuollon kokouksiin (vieraita saa niihin tietenkin kutsua).
Eikä se, että Maija-kasvatuspsykologi käy kaatamassa mehua mitenkään auta siihen, että haluttaisiin, että oppilaat tuntisivat Harri-psykologin ja pitäisivät häntä hyvänä tyyppinä, jonka luo uskaltaa mennä.
Ainahan lakia voidaan muuttaa. Pakkohan jotain on tehdä. Kyllä ne oppilaat ihan riittävästi uskaltavat psykologilla käydä, siinä mielessä mehun kaatelu on täysin turhaa puuhaa
No eikö järkevämpi keino olisi nostaa koulupsykologien palkkaa ja parantaa työoloja, kuin palkata uusi ammattiryhmä (tekemään jotain, mitä?)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai kasvatuspsykologit kuitenkaan voi korvata psykologeja? Vai voiko ne muka hoitaa mielenterveyttä? Eli joka tapauksessa se psykologi tarvittaisiin. Kummallinen koko kasvatuspsykologi.
Iso syy on varmaan se, että koulutuksen pääsyvaatimukset ovat pahasti ristiriidassa alan vaativuuden kanssa. Auttamisaloilla on aina neuroottisia maailmantuskan kantajia, jotka hoitavat omia traumojaan ja kuvittelevat stressaamisen tekevän heistä parempia ihmisiä, vaikka homma hoituisi myös ilman.
Psykologian opiskelu yliopistossa on rentoa ja mukavan helppoa kielellisesti pätevälle ja pohdiskevalle ihmiselle, mutta kuten joku tyttö vasta uutisissa kertoi, sisäänpääsyssä katsotaan matematiikkaa ja tätä perustellaan epämääräisellä laarumilla logiikasta ja miten matikkanerot pärjäävät muuallakin.
Psykologia, sosiologia, historia yms. eivät ole käden taitoaloja, joissa pitää porata ruuvi seinään tai hitsata joku kappale laivan kylkeen, vaan kirja-aloja, joissa kirja-asiat siirretään puheeseen istuen tuolilla.
Lääkärin koulutuskin vaatii nykyisellään aitoja ruumiita, teknologiaa ja kädentaitoja puhumattakaan jostakin kirurgin koulutuksesta.
Psykologit ja vastaavat luvat pitäisi järjestää samaan tapaan kuin yleisten kielitutkintojen hommat järjestetään eli voisit hankkia tiedot vaikka navetan seinästä ja näyttää tietosi sitten kaikille yhteisessä tentissä, joka kestää enintään yhden päivän. Tällä tavalla ihminen voi osoittaa esim.oppineensa venäjän kielen, joka vie arviolta tuhat tuntia, jos puhutaan korkeasta tasosta. Ketään ei kiinnosta, että oletko ollut hienon yliopiston auditoriossa vai YouTubessa, vaan tiedot ja kyky reagoida testivaatimuksiin.
Sen jälkeen, kun teoriatiedot on rikkaasti osoitettu voitaisiin ehkä vielä katsoa työharjoittelupaikat lupien lopullistamiseksi. Nämä työharjoittelut voisivat kyllä ihan hyvin olla vapaaehtoisiakin, koska samat taidot voitaisiin katsoa jo tentissä, kuten kielissäkin. Tentissä voitaisiin testa sitä, miten ainoastaan suomea osaava psykologioppilas reagoi erilaisiin kirjallisiin ja suullisiin henkilökuvauksiin, avunpyyntöihin ja tilanteisiin aivan kuten kielitutkinnossakin pitää tehdä. Kielitutkinnossa tietysti korostuu kyky ymmärtää enemmän kuin vaikka politiikan tuntemus ja psykologitutkinnossa taas voisi käyttää omaa äidinkieltä ja haasteena korostuisi kuultujen ja nähtyjen asioiden sanoittaminen psykologian kielen kautta; esim."tämä ihminen sijoittuu persoonallisuusskaalassa näin".
Lisäksi saatan tässä olla väärässäkin, mutta minun näkemykseni nykyaikaisesta psykologin ammatista on se, että se mikä yhdistää psykologeja kansainvälisesti on erilaisten arviointien tekemispätevyys. Psykologeilla ei ole mitään yksinoikeutta ihmismielen kysymyksiin, vaan tämä tieto on jakautunut kaikkien ihmissuhdealojen kesken. Se, mihin psykologeilla on yksinoikeus on kertoa, miltä joku ihminen näyttää nimenomaan psykologisen tiedekunnan kielellä.
Lisäksi psykologeilla on tyypillisesti keskivertokansalaista enemmän tietoa ongelmista, joita voidaan hoitaa ilman lääkkeitä, kuten ahdistus, mutta tämäkin tieto on joko leviämässä useamman alan kesken tai sitten eri maiden eri yliopistoissa tai jopa samojen maiden eri yliopistoissa opetetaan asioita eri painotuksilla ja yhtenäisyyttä ei välttämättä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatus siitä, että jokaisessa koulussa pitäisi olla psykologi ei välttämättä perustu "tieteeseen", vaan mielikuviin Bruce Williksestä puhumassa pojalle sängyn vieressä ja tämä on varmasti sellainen mielikuva, mikä vetää ihmisiä alalle, koska kukapa kieltäytyisi ihmismielen taikurin arvonimestä ja positiivista mielikuvista. Arviointien tekeminen ei kuitenkaan välttämättä ole sellainen kiireinen asia, johon pitäisi koko ajan olla koulun oma psykologi saatavissa, vaan se psykiatrinen sairaanhoitaja tms. voi riittää. On totta, että psykologit oppivat koulussa muutakin, mutta sivuaineiden vaihtelu ja gradujen täysin vaihteleva sisältö viimeistäänkin varmistaa sen, että toinen voi tietää aidasta ja toinen seipäästä sen lisäksi, että vähän kaikkea on opiskeltu vähän. Pitäisi pystyä rohkeasti tarkastelemaan sitä, että mitä erillistä tietoa milläkin ammattikunnalla tosiasiallisesti on, mikä tulee työkokemuksen kautta ja mikä on mitäkin. Tämä on herkkä asia monille ymmärrettävistä syistä ja asioita ehkä halutaankin vähän mystifioida, jotta kilpailu omalla alalla pysyisi matalampana.
Koulupsykoli on ammatti siinä missä muutkin korkeakoulutetut.
Ehkä koulupsykologin vaatimuksia ammatinharjoittamiseen tulisi vähentää, jotta sitä voisi tehdä esim. myös kasvatuspsykologit, joilla myös koulupsykologien tavoin ylempi korkeakoulututkinto. Testejä osaavat varmasti tehdä yks jos toinenkin ammattilainen ja lähetteitä kirjoittaa. Oleelliseempaa tuossa työssä on se nuoren kohtaaminen arjessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kasvatuspsykologit kuitenkaan voi korvata psykologeja? Vai voiko ne muka hoitaa mielenterveyttä? Eli joka tapauksessa se psykologi tarvittaisiin. Kummallinen koko kasvatuspsykologi.
Sinustako x-psykologi ei voi olla se, joka kohtaa sen nuoren päivässä, vaan siihen on oltava joku tietty koulutus. Psykologia ei siis ole psykologiaa, vaan jotain kösittämätntö pseudotiedettä, jossa vain oman psykologialan kasvatus- tai koulupsykologia (mitä hemmettiä on kouluspykologia, jos ei kasvatuspsykologiaa?) voi hoitaa oman työnsä. Kuka tahansa psykologi ei siis selviytyisi samasta koulupsykologin työstä, vaikka kaikki ovat koulutukseltaan psykologeja ja osa jopa ihan erikoiwtunut kasvatukseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kasvatuspsykologit kuitenkaan voi korvata psykologeja? Vai voiko ne muka hoitaa mielenterveyttä? Eli joka tapauksessa se psykologi tarvittaisiin. Kummallinen koko kasvatuspsykologi.
Sinustako x-psykologi ei voi olla se, joka kohtaa sen nuoren päivässä, vaan siihen on oltava joku tietty koulutus. Psykologia ei siis ole psykologiaa, vaan jotain kösittämätntö pseudotiedettä, jossa vain oman psykologialan kasvatus- tai koulupsykologia (mitä hemmettiä on kouluspykologia, jos ei kasvatuspsykologiaa?) voi hoitaa oman työnsä. Kuka tahansa psykologi ei siis selviytyisi samasta koulupsykologin työstä, vaikka kaikki ovat koulutukseltaan psykologeja ja osa jopa ihan erikoiwtunut kasvatukseen
Kasvatuspsykologi ei ole psykologi. Siis terveydenhuollon ammattilainen, Valviran laillistama. Tätä eroahan tässä on koko ajan yritetty selvittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulupsykoli on ammatti siinä missä muutkin korkeakoulutetut.
Ehkä koulupsykologin vaatimuksia ammatinharjoittamiseen tulisi vähentää, jotta sitä voisi tehdä esim. myös kasvatuspsykologit, joilla myös koulupsykologien tavoin ylempi korkeakoulututkinto. Testejä osaavat varmasti tehdä yks jos toinenkin ammattilainen ja lähetteitä kirjoittaa. Oleelliseempaa tuossa työssä on se nuoren kohtaaminen arjessa.
Voiko tätä soveltaa myös muihin aloihin?
Aina vain uusien ammattiryhmien tuominen koululle ei oikein toimi. Olen itse koulussa, jossa rehtori hyvin innokkaasti ottaa kaikki hankkeet yms vastaan. Minun, kuraattorin ja terkkarin lisäksi on kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa, kouluvalmentaja ja neljän hengen hanketiimi, jossa monen alan terapeutteja jalkautunut kouluun. Kaikki fiksuja ja kivoja tyyppejä, ja kolmen hengen oppilashuollon sijaan onkin kymmenen ihmistä auttamassa. Teoriassa mahtavaa, käytännössä kaaos, jossa on liian monta kokkia yhdessä sopassa. Kukaan ei tiedä, kenen asiat ovat milläkin taholla hoidossa. Työhuoneita on tasan oppilashuollolle. Muut palloilevat käytävillä, minun huoneessani jos olen poissa ja yleisesti kaikkien tiellä. Kaikkia turhauttaa.
Vähiten apua on niistä ammattilaisista, jotka käyvät koululla esim. kerran viikossa. Yläkoulun psyk sh ottaa vastaan hitosti nuoria (noin 20 asiakkuutta), mutta ei ole opettajille tuttu tai tiedä koulun tuista ja arjesta, jolloin niistäkin nuorista tullaan lopulta puhumaan minulle - ja minä en osaa pahemmin kommentoida, kun en tunne.
Henkilökohtaisesti myös ärsyttää se kehityskulku, että tuodaan aina vaan uusia työntekijöitä ennaltaehkäisemään ja hoitamaan lieviä ongelmia, jolloin kaikki vaikea ja raskas jää koulupsykologille. Ei sellaista työnkuvaa jaksa kukaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina vain uusien ammattiryhmien tuominen koululle ei oikein toimi. Olen itse koulussa, jossa rehtori hyvin innokkaasti ottaa kaikki hankkeet yms vastaan. Minun, kuraattorin ja terkkarin lisäksi on kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa, kouluvalmentaja ja neljän hengen hanketiimi, jossa monen alan terapeutteja jalkautunut kouluun. Kaikki fiksuja ja kivoja tyyppejä, ja kolmen hengen oppilashuollon sijaan onkin kymmenen ihmistä auttamassa. Teoriassa mahtavaa, käytännössä kaaos, jossa on liian monta kokkia yhdessä sopassa. Kukaan ei tiedä, kenen asiat ovat milläkin taholla hoidossa. Työhuoneita on tasan oppilashuollolle. Muut palloilevat käytävillä, minun huoneessani jos olen poissa ja yleisesti kaikkien tiellä. Kaikkia turhauttaa.
Vähiten apua on niistä ammattilaisista, jotka käyvät koululla esim. kerran viikossa. Yläkoulun psyk sh ottaa vastaan hitosti nuoria (noin 20 asiakkuutta), mutta ei ole opettajille tuttu tai tiedä koulun tuista ja arjesta, jolloin niistäkin nuorista tullaan lopulta puhumaan minulle - ja minä en osaa pahemmin kommentoida, kun en tunne.
Henkilökohtaisesti myös ärsyttää se kehityskulku, että tuodaan aina vaan uusia työntekijöitä ennaltaehkäisemään ja hoitamaan lieviä ongelmia, jolloin kaikki vaikea ja raskas jää koulupsykologille. Ei sellaista työnkuvaa jaksa kukaan!
Huvittavaa, että ollaan valmiita maksamaan eri ammattiryhmille rahaa, jotta tulevat palloilemaan kouluille. Mutta psykologeille ei voida maksaa euroakaan enempää, jotta heitä saataisiin, vaikka kyseessä lakisääteinen palvelu.
Kiinnostaisi kuulla, millaisia tutkimuksia nämä kasvatuspsykologit tekisivät keskittymiseen ja autismikirjoon yms liittyen? Suuri osa testimenetelmistä on vain psykologien käytössä. Diagnostiikkaan vaaditaan usein myös arvio kognitiivisesta tasosta, mihin tarvitaan psykologin menetelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla, millaisia tutkimuksia nämä kasvatuspsykologit tekisivät keskittymiseen ja autismikirjoon yms liittyen? Suuri osa testimenetelmistä on vain psykologien käytössä. Diagnostiikkaan vaaditaan usein myös arvio kognitiivisesta tasosta, mihin tarvitaan psykologin menetelmiä.
Ehkä ne menetelmät annetaan käyttöön myös kasvatuspsykologeille? Hehän ovat melkein psykologeja kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kasvatuspsykologit kuitenkaan voi korvata psykologeja? Vai voiko ne muka hoitaa mielenterveyttä? Eli joka tapauksessa se psykologi tarvittaisiin. Kummallinen koko kasvatuspsykologi.
Sinustako x-psykologi ei voi olla se, joka kohtaa sen nuoren päivässä, vaan siihen on oltava joku tietty koulutus. Psykologia ei siis ole psykologiaa, vaan jotain kösittämätntö pseudotiedettä, jossa vain oman psykologialan kasvatus- tai koulupsykologia (mitä hemmettiä on kouluspykologia, jos ei kasvatuspsykologiaa?) voi hoitaa oman työnsä. Kuka tahansa psykologi ei siis selviytyisi samasta koulupsykologin työstä, vaikka kaikki ovat koulutukseltaan psykologeja ja osa jopa ihan erikoiwtunut kasvatukseen
Kasvatuspsykologi ei ole psykologi. Siis terveydenhuollon ammattilainen, Valviran laillistama. Tätä eroahan tässä on koko ajan yritetty selvittää.
Kasvatusåsykologi ei ole psykologi? No, miksi halvatussa sen ammatti on on kasvatuspsykologi eikä terveyden huollon ammattilainen?
Minusta näyttää siltä, etä joku epämääräinen joukko psykologeja haluaa nostaa itsensä jalustalle. Jos kasvatapsykologi ei ole psykologi, niin kuka on psykologi? Voisiko vaikka ne muut psykologit sana, että koulupsykologi ei ole oikea psykologi?
Siinähän järsitten oman ammattikuntanne oksaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kasvatuspsykologit kuitenkaan voi korvata psykologeja? Vai voiko ne muka hoitaa mielenterveyttä? Eli joka tapauksessa se psykologi tarvittaisiin. Kummallinen koko kasvatuspsykologi.
Sinustako x-psykologi ei voi olla se, joka kohtaa sen nuoren päivässä, vaan siihen on oltava joku tietty koulutus. Psykologia ei siis ole psykologiaa, vaan jotain kösittämätntö pseudotiedettä, jossa vain oman psykologialan kasvatus- tai koulupsykologia (mitä hemmettiä on kouluspykologia, jos ei kasvatuspsykologiaa?) voi hoitaa oman työnsä. Kuka tahansa psykologi ei siis selviytyisi samasta koulupsykologin työstä, vaikka kaikki ovat koulutukseltaan psykologeja ja osa jopa ihan erikoiwtunut kasvatukseen
Kasvatuspsykologi ei ole psykologi. Siis terveydenhuollon ammattilainen, Valviran laillistama. Tätä eroahan tässä on koko ajan yritetty selvittää.
Kasvatusåsykologi ei ole psykologi? No, miksi halvatussa sen ammatti on on kasvatuspsykologi eikä terveyden huollon ammattilainen?
Minusta näyttää siltä, etä joku epämääräinen joukko psykologeja haluaa nostaa itsensä jalustalle. Jos kasvatapsykologi ei ole psykologi, niin kuka on psykologi? Voisiko vaikka ne muut psykologit sana, että koulupsykologi ei ole oikea psykologi?
Siinähän järsitten oman ammattikuntanne oksaa
Kasvatuspsykologi EI ole psykologi. Psykologi on suojattu ammattinimike, jota Valvira valvoo. Kasvatuspsykologia lukeneella ei ole psykologin pätevyyttä.
Nimitys on harhaanjohtava, koska he tosiasn eivät ole psykologeja. Heidän oman yhdistyksensä sivuilla todetaan oman ammattikunnan nimittämisestä näin: Asiantuntemuksensa täsmentämiseksi yhdistys suosittaa kasvatuspsykologia pääaineenaan valmistuneiden jäsentensä käytettäväksi 'KM / KL / KT (kasvatuspsykologia)'
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kasvatuspsykologit kuitenkaan voi korvata psykologeja? Vai voiko ne muka hoitaa mielenterveyttä? Eli joka tapauksessa se psykologi tarvittaisiin. Kummallinen koko kasvatuspsykologi.
Sinustako x-psykologi ei voi olla se, joka kohtaa sen nuoren päivässä, vaan siihen on oltava joku tietty koulutus. Psykologia ei siis ole psykologiaa, vaan jotain kösittämätntö pseudotiedettä, jossa vain oman psykologialan kasvatus- tai koulupsykologia (mitä hemmettiä on kouluspykologia, jos ei kasvatuspsykologiaa?) voi hoitaa oman työnsä. Kuka tahansa psykologi ei siis selviytyisi samasta koulupsykologin työstä, vaikka kaikki ovat koulutukseltaan psykologeja ja osa jopa ihan erikoiwtunut kasvatukseen
Kasvatuspsykologi ei ole psykologi. Siis terveydenhuollon ammattilainen, Valviran laillistama. Tätä eroahan tässä on koko ajan yritetty selvittää.
Kasvatusåsykologi ei ole psykologi? No, miksi halvatussa sen ammatti on on kasvatuspsykologi eikä terveyden huollon ammattilainen?
Minusta näyttää siltä, etä joku epämääräinen joukko psykologeja haluaa nostaa itsensä jalustalle. Jos kasvatapsykologi ei ole psykologi, niin kuka on psykologi? Voisiko vaikka ne muut psykologit sana, että koulupsykologi ei ole oikea psykologi?
Siinähän järsitten oman ammattikuntanne oksaa
Laillistetut psykologit ovat psykologeja. Muut eivät. Esim. koulupsykologit ovat laillistettuja psykologeja.
Voisikohan ne kasvatuspsykologit sitten tehdä tuollaista hommaa? :D mitähän siitä maksettaisiin ja saataisiinko sillä yhtään paremmin tekijöitä. Lisäksi taas tulisi yksi ammattiryhmä lisää opiskelijoille, jotka eivät varmaan ole kovin perillä edellisistäkään...