Lue keskustelun säännöt.
Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä
19.02.2023 |
Lisää lapsia ei tule synnytystrsumojen vuoksi
Kommentit (1945)
Miksi ihmeessä vauvoja itketetään, kun aluksi ei sitä maitoa tule.
Vielä muutama vuosikymmen sitten sairaalassa annettiin rinnalla hiukka pullosta myös ja lapsi oli tyytyväinen.
Palataanko entiseen. Ei huonompi ratkaisu lainkaan kaikkien kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelasin varman päälle ja valitsin sektiot, se kannatti. Ei jäänyt traumoja synnytyksestä vaan kaikki meni 5/5. Sairaalassa oli sen sijaan oli karmeaa, jotkut hoitajat olivat hyvin ilkeitä ja töykeitä. Lähdin heti pois kun sai luvan, vaikka kunto oli heikko kummallakin kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.
Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?
Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?
Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .
Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!
Luulisi sitä nyt aikuisen ihmisen osaavan näistä asioista itse sanoa siinä tilanteessa. Esim. Että haluaa vauvalle oman sängyn ja sen soittonapin paremmin hollille. Minkälaiseksi ajatustenlukijaksi sen hoitajan kuvittelet?.Missäs se lapsen iskä luurasi kun ei ollut jeesaamassa?
Miten sanot poistuneelle hoitajalle yhtään mitään? En tiedä tästä tapauksesta, mutta kuulemma monissa sairaaloissa on ne vauvasängyt poistettu kokonaan. En siinä ei paljoa pyynnöt auta. Etenkään, jos ei yllä edes soittonappiin. Eikä kykene liikkumaan. Hoitajien ei tarvitse olla ajatustenlukijoita. Heillä pn koulutus ja kokemus siitä, mitä leikattu äiti tarvitsee. Se on hänen työnsä.
Leikattu äiti ei tarvitse vieressä seisojaa tai kääntäjää.
Koskeeko sama myös vatsan alueelta leikattuja miehiä? Sanotaanko heillekin heti leikkauksen jälkeen, että ylös ja mene hakemaan itse ruokasi?
Minulta leikattiin toukokuussa umpilisäke ja leikkauksen jälkeen tuotiin ruoka sängyn viereen koko sen 3 päivän sairaalassaoloajan.
Näin se menee kaikissa muissa operaatioissa. Tuskin lakanoitakaan vaihdoit itse.
Kuvitteellinen tilanne polven tekonivelleikkauksen jälkeen. Olet tietysti kipeä, laskimotulppariski korkeampi kuin sektion jälkeen. Puudutus on loppu. Hoitaja tuo sinulle vaikka lemmikkikoiran houdettavaksi ja käskee pärjäilemään omatoimisesti. Ruuan haet jos jaksat 100 m käytävän päästä, jos et kykene, näe nälkää. Lakanat vaihdat tietenkin itse ja haet puhtaat liinavaatteet sieltä 100 m päästä. Likaiset viet 80 m päähän. Leikkauksessa menetit 2,5 l verta ja pyörryttää kovasti. Lopeta valittaminen, tämä omatoimisuus on sinulle pelkästään hyväksi, pitäähän sinun kolmantena päivänä selvitä jo kotona omatoimisesti.
Mitä veikkaatte, kauanko hoitaja saisi pitää työnsä? Päivän? Viikon? Mutta vasta sektiolla synnyttäneelle tuo on ihan arkipäivää ja hän saa vielä prinsessan leiman otsaansa kun on niin hankala.
Tämä Peppi on tullut julkisuuteen jo ennen synnytystä YLEn jutussa.
Artikkelissa puidaan sitä miten häntä pelottaa kun mies ei pääse mahdollisesti mukaan synnytykseen, jos synnytys ei menekkään kuten on toivotti jne. jne.
"5.4.2020 14:51
Jaa
Rauhallinen odotusaika on muuttunut voimakkaiksi peloiksi, huokaa ensisynnyttäjä Peppi Tyykilä.
Tyykilän ja hänen miehensä Jukka Kärjen esikoisen on tarkoitus syntyä kuun lopussa. Nyt Tyykilää huolettaa erityisesti se, miten hän tulee selviämään synnytyksestä, kun lapsen isä saa olla sairaalassa vain synnytyksen ajan."
Juttu on pitkä ja luettavissa hänen fb:ssä alemaksi kun skrollailee.
Jää kuva vahvasta kontrollintarpeesta, hallinnan tarpeesta ja hieman neuroottisesti synnytykseen suhtautuvasta henkilöstä.
Ja en usko hetkeäkään enää että synnytys pakotti irtisanoutumaan työstä. Muut seikat olivat taustalla.
Sai mainosta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.
Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?
Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?
Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .
Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!
Luulisi sitä nyt aikuisen ihmisen osaavan näistä asioista itse sanoa siinä tilanteessa. Esim. Että haluaa vauvalle oman sängyn ja sen soittonapin paremmin hollille. Minkälaiseksi ajatustenlukijaksi sen hoitajan kuvittelet?.Missäs se lapsen iskä luurasi kun ei ollut jeesaamassa?
Miten sanot poistuneelle hoitajalle yhtään mitään? En tiedä tästä tapauksesta, mutta kuulemma monissa sairaaloissa on ne vauvasängyt poistettu kokonaan. En siinä ei paljoa pyynnöt auta. Etenkään, jos ei yllä edes soittonappiin. Eikä kykene liikkumaan. Hoitajien ei tarvitse olla ajatustenlukijoita. Heillä pn koulutus ja kokemus siitä, mitä leikattu äiti tarvitsee. Se on hänen työnsä.
Leikattu äiti ei tarvitse vieressä seisojaa tai kääntäjää.
Koskeeko sama myös vatsan alueelta leikattuja miehiä? Sanotaanko heillekin heti leikkauksen jälkeen, että ylös ja mene hakemaan itse ruokasi?
Minulta leikattiin toukokuussa umpilisäke ja leikkauksen jälkeen tuotiin ruoka sängyn viereen koko sen 3 päivän sairaalassaoloajan.
Näin se menee kaikissa muissa operaatioissa. Tuskin lakanoitakaan vaihdoit itse.
En vaihtanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on kyllä ihan järkyttävän ketju.
Mä en oikein usko, että kukaan on vaatimassa, että synnytykset on hoidettava niin, että missään tapauksessa koskaan ei mikään mene pieleen. Eihän se ole edes mahdollista.
Mun mielestä olennaista olisi, että tunnustettaisiin, että hengissä pysyneet äiti ja lapsi ei ole onnistuneen synnytyksen ainoa kriteeri, ja joskus synnytykset eivät syystä ai toisesta mene ihan putkeen, ja siihen täytyy reagoida. Hankalan synnytyksen jälkeen mahdollisesti sekä äiti että lapsi tarvitsevat enemmän hoivaa, ja se on heille annettava.
Ihan tavallisen hyvin sujuneen synnytyksenkin jälkeen nainen tarvitsisi hoivaa. En sano, että mitään prinsessakohtelua, vaan sen saman perushoivan, mitä muutkin sairaalassa olevat automaattisesti saa. Esimerkiksi, kun minulle tehtiin leikkaus, joka vaikutti (lähinnä tilapäisesti) mootoriikkaan, ennen kotiutumista sain fysioterapeutin palveluita automaationa. Synnärillä tämä lienisi useimmille naisille liian varhaista, mutta miksei synnyttänyt nainen, jonka keho on (luonnollisista syistä) tilapäisesti ihan sekaisin, voisi saada edes yhtä käyntiä fysioterapeutilla, siellä voitaisiin käydä läpi lantionpohjan lihakset ja vatsalihakset, jotta mahdollisiin "ylimääräisiin" ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti, ja tavallisia ongelmia varmasti ehkäistä helposti. Nykyään kaikenlaiset erkaantuneet vatsalihakset saatetaan löytää vasta vuosia synnytyksen jälkeen, naisen ihmeteltyä (ja valitettua) vuosia, miksi jotain tuntuu olevan vialla.
Lisäksi ei luulisi, että ihan normaalitasoinen, empaattinen hoito synnytyksen jälkeen on mahdotonta. Tuon em. muun leikkaukseni jälkeen ruoka tuotiin sängyn viereen vielä, vaikka itse jo hiihtelin pitkin osastoa (seuralaisen käsipuolessa tai yksin rollaattorilla), ja esimerkiksi päivä kahvia oikein tyrkytettiin, vaikka sanoi, ettei nyt tee mitään mieli ("No ota nyt jotain, pullaa, jätskiä, leipää?"). Luulisi, että vastasynnyttäneetkin voisi ehkäistä veritulppiaan muutenkin kuin ravitsemuksensa kustannuksella (eli hakemalla ruokansa käytävältä, jos ja kun kykenevät ja vauvaltaan pääsevät).
Sen kyllä myönnän, että sairaanhoitajilla on helposti kauhean negatiivinen tapa ilmaista asiansa muuallakin, kuin synnärillä: "Se on pakko pystyä pissaamaan nyt! Tai (lisää tähän jotain kamalaa)." sen sijaan, että selvitettäisiin, että "Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että pystyy pissaamaan normaalisti, koska (lisää tähän syy). Jos se ei onnistu, on riskinä, että (lisää tähän se jotain kamalaa)." Jälkimmäinen vie muutaman sekunnin aikaa enemmän, eli on mitätön resurssi kuluttaja, mutta potilaan kokemus (joka vaikuttaa myös toipumiseen) on äärettömän paljon parempi. Tämä on sellainen asia, missä hoitajien pitäisi muistaa, että potilas tai synnyttäjä on asialla hyvin todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa tai varsin harvalukuista kertaa, ja se, mikä on hoitajille rutiinia, ei ole sitä potilaalle/asiakkaalle.
TLDR: Kunnollinen, empaattinen jälkihoito potilaan tarvitsemalla tasolla erityisesti silloin, kun synnytyksessä on ollu äidillä tai lapsella hankaluuksia, on tärkeää. Suomessa se on aivan liian heikolta tasolla tällä hetkellä, ja vastasynnyttäneet äidit jätetään liiaksi oman onnensa nojaan pärjäämään.
Monet meistä ovat ilman omaa syytämme jääneet kokonaan ilman lasta. Tämmöisten synnytysvalittajien kannattaa kuitenkin muistaa se, että heillä on lapsi/lapsia ja yleensä vielä terveitä. Elämään nyt vain kuuluu se, että sitä ei voi lopulta meistä kukaan totaalisesti ja loppuun saakka hallita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet meistä ovat ilman omaa syytämme jääneet kokonaan ilman lasta. Tämmöisten synnytysvalittajien kannattaa kuitenkin muistaa se, että heillä on lapsi/lapsia ja yleensä vielä terveitä. Elämään nyt vain kuuluu se, että sitä ei voi lopulta meistä kukaan totaalisesti ja loppuun saakka hallita.
Wautsi! Tämä olikin ihan uusi dissauksen suunta. Koska osa on lapsettomia, lapsellisilla ei saa olla oikeutta valittaa mistään odotusaikaan, synnytkseen tai äitiyteen ja lapsiin liittyvästä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä vauvoja itketetään, kun aluksi ei sitä maitoa tule.
Vielä muutama vuosikymmen sitten sairaalassa annettiin rinnalla hiukka pullosta myös ja lapsi oli tyytyväinen.
Palataanko entiseen. Ei huonompi ratkaisu lainkaan kaikkien kannalta.
Vauvan kuuluu olla rinnalla aluksi paljon, että saa ne tärkeät ensimaitotipat, sekä rinnat alkavat tuottamaan maitoa. Jos vauvalle heti annetaan lisämaitoa, hän ei viihdy rinnalla imemässä ja se hankaloittaa imetyksen aloittamista. Tietysti, jos verensokerit on vaarassa laskea niin sitten lisämaitoa annetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä vauvoja itketetään, kun aluksi ei sitä maitoa tule.
Vielä muutama vuosikymmen sitten sairaalassa annettiin rinnalla hiukka pullosta myös ja lapsi oli tyytyväinen.
Palataanko entiseen. Ei huonompi ratkaisu lainkaan kaikkien kannalta.Vauvan kuuluu olla rinnalla aluksi paljon, että saa ne tärkeät ensimaitotipat, sekä rinnat alkavat tuottamaan maitoa. Jos vauvalle heti annetaan lisämaitoa, hän ei viihdy rinnalla imemässä ja se hankaloittaa imetyksen aloittamista. Tietysti, jos verensokerit on vaarassa laskea niin sitten lisämaitoa annetaan.
Kunhan vauva ei itke. Vauvaa ei koskaan saa laittaa tyhjälle rinnalle.
Vastasyntynyt ei itke, vaikka saa vain tetnimaidon.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä Peppi on tullut julkisuuteen jo ennen synnytystä YLEn jutussa.
Artikkelissa puidaan sitä miten häntä pelottaa kun mies ei pääse mahdollisesti mukaan synnytykseen, jos synnytys ei menekkään kuten on toivotti jne. jne.
"5.4.2020 14:51
Jaa
Rauhallinen odotusaika on muuttunut voimakkaiksi peloiksi, huokaa ensisynnyttäjä Peppi Tyykilä.Tyykilän ja hänen miehensä Jukka Kärjen esikoisen on tarkoitus syntyä kuun lopussa. Nyt Tyykilää huolettaa erityisesti se, miten hän tulee selviämään synnytyksestä, kun lapsen isä saa olla sairaalassa vain synnytyksen ajan."
Juttu on pitkä ja luettavissa hänen fb:ssä alemaksi kun skrollailee.
Jää kuva vahvasta kontrollintarpeesta, hallinnan tarpeesta ja hieman neuroottisesti synnytykseen suhtautuvasta henkilöstä.
Ja en usko hetkeäkään enää että synnytys pakotti irtisanoutumaan työstä. Muut seikat olivat taustalla.
Sai mainosta...
Mikä hänen sanomisistaan saa sinut eoäilemään hänen vilpittömyyttään? Oletko sitä mieltä, että hän valehtelee? Onko syynä epäilyihisi se, että Yle teki jutun? Vai se oman firman perustaminen? Ja jos nämä, mikä niissä?
Siis en nyt lukenut ehkä naisen tarinaa ajatuksella mutta mikä siinä synnytyksessä meni niin pieleen että ei voi palata opettajan hommiin..Jalat meni vai? Esim: jatkuva kipu ei ole syy -ei ainakaan te-toimiston mielestä jäädä pois töistä tai katosiko opettajalta muisti??!
Kauhea tapaus joka tapauksessa mutta mutta...........
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää on kyllä ihan järkyttävän ketju.
Mä en oikein usko, että kukaan on vaatimassa, että synnytykset on hoidettava niin, että missään tapauksessa koskaan ei mikään mene pieleen. Eihän se ole edes mahdollista.
Mun mielestä olennaista olisi, että tunnustettaisiin, että hengissä pysyneet äiti ja lapsi ei ole onnistuneen synnytyksen ainoa kriteeri, ja joskus synnytykset eivät syystä ai toisesta mene ihan putkeen, ja siihen täytyy reagoida. Hankalan synnytyksen jälkeen mahdollisesti sekä äiti että lapsi tarvitsevat enemmän hoivaa, ja se on heille annettava.
Ihan tavallisen hyvin sujuneen synnytyksenkin jälkeen nainen tarvitsisi hoivaa. En sano, että mitään prinsessakohtelua, vaan sen saman perushoivan, mitä muutkin sairaalassa olevat automaattisesti saa. Esimerkiksi, kun minulle tehtiin leikkaus, joka vaikutti (lähinnä tilapäisesti) mootoriikkaan, ennen kotiutumista sain fysioterapeutin palveluita automaationa. Synnärillä tämä lienisi useimmille naisille liian varhaista, mutta miksei synnyttänyt nainen, jonka keho on (luonnollisista syistä) tilapäisesti ihan sekaisin, voisi saada edes yhtä käyntiä fysioterapeutilla, siellä voitaisiin käydä läpi lantionpohjan lihakset ja vatsalihakset, jotta mahdollisiin "ylimääräisiin" ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti, ja tavallisia ongelmia varmasti ehkäistä helposti. Nykyään kaikenlaiset erkaantuneet vatsalihakset saatetaan löytää vasta vuosia synnytyksen jälkeen, naisen ihmeteltyä (ja valitettua) vuosia, miksi jotain tuntuu olevan vialla.
Lisäksi ei luulisi, että ihan normaalitasoinen, empaattinen hoito synnytyksen jälkeen on mahdotonta. Tuon em. muun leikkaukseni jälkeen ruoka tuotiin sängyn viereen vielä, vaikka itse jo hiihtelin pitkin osastoa (seuralaisen käsipuolessa tai yksin rollaattorilla), ja esimerkiksi päivä kahvia oikein tyrkytettiin, vaikka sanoi, ettei nyt tee mitään mieli ("No ota nyt jotain, pullaa, jätskiä, leipää?"). Luulisi, että vastasynnyttäneetkin voisi ehkäistä veritulppiaan muutenkin kuin ravitsemuksensa kustannuksella (eli hakemalla ruokansa käytävältä, jos ja kun kykenevät ja vauvaltaan pääsevät).
Sen kyllä myönnän, että sairaanhoitajilla on helposti kauhean negatiivinen tapa ilmaista asiansa muuallakin, kuin synnärillä: "Se on pakko pystyä pissaamaan nyt! Tai (lisää tähän jotain kamalaa)." sen sijaan, että selvitettäisiin, että "Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että pystyy pissaamaan normaalisti, koska (lisää tähän syy). Jos se ei onnistu, on riskinä, että (lisää tähän se jotain kamalaa)." Jälkimmäinen vie muutaman sekunnin aikaa enemmän, eli on mitätön resurssi kuluttaja, mutta potilaan kokemus (joka vaikuttaa myös toipumiseen) on äärettömän paljon parempi. Tämä on sellainen asia, missä hoitajien pitäisi muistaa, että potilas tai synnyttäjä on asialla hyvin todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa tai varsin harvalukuista kertaa, ja se, mikä on hoitajille rutiinia, ei ole sitä potilaalle/asiakkaalle.
TLDR: Kunnollinen, empaattinen jälkihoito potilaan tarvitsemalla tasolla erityisesti silloin, kun synnytyksessä on ollu äidillä tai lapsella hankaluuksia, on tärkeää. Suomessa se on aivan liian heikolta tasolla tällä hetkellä, ja vastasynnyttäneet äidit jätetään liiaksi oman onnensa nojaan pärjäämään.
Todellakin! Puhut asiaa👍. Tuostapa tuli mieleen, et yheskytluvulla oli fyssarilla tapaaminen. Siis ennen kotiuttamista. Eikö tällaista enää ole? Samanlainen oli kaks vuotta sitten muun leikkauksen jälkeen. Luulis, et kuuluu utomaattisesti kaikkien toimenpiteiden yhteyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä vauvoja itketetään, kun aluksi ei sitä maitoa tule.
Vielä muutama vuosikymmen sitten sairaalassa annettiin rinnalla hiukka pullosta myös ja lapsi oli tyytyväinen.
Palataanko entiseen. Ei huonompi ratkaisu lainkaan kaikkien kannalta.Vauvan kuuluu olla rinnalla aluksi paljon, että saa ne tärkeät ensimaitotipat, sekä rinnat alkavat tuottamaan maitoa. Jos vauvalle heti annetaan lisämaitoa, hän ei viihdy rinnalla imemässä ja se hankaloittaa imetyksen aloittamista. Tietysti, jos verensokerit on vaarassa laskea niin sitten lisämaitoa annetaan.
Tuossakin eroja eri tapausten välillä. Sektion jälkeen en saanut vauvaa edes syliin. Pari vuorokautta meni ja aloitin imetyksen. Kaikki sujui. Vauva osasi ja sille kelpasi, pulloaloituksesta huolimatta. Ja maitoa tuli. Ystävällä ei noussut maito, vaikka teki mitä. Ei tuohon ole mitään yhtä reseptiä ja aika paljon monet siitä myös kärsivät, kun menee aikaa, ennenkuin hoitajat tai lääkäri hyväksyy sen, ettei maitoa tule tai se ei riitä. Imetysstressi on todellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä vauvoja itketetään, kun aluksi ei sitä maitoa tule.
Vielä muutama vuosikymmen sitten sairaalassa annettiin rinnalla hiukka pullosta myös ja lapsi oli tyytyväinen.
Palataanko entiseen. Ei huonompi ratkaisu lainkaan kaikkien kannalta.Vauvan kuuluu olla rinnalla aluksi paljon, että saa ne tärkeät ensimaitotipat, sekä rinnat alkavat tuottamaan maitoa. Jos vauvalle heti annetaan lisämaitoa, hän ei viihdy rinnalla imemässä ja se hankaloittaa imetyksen aloittamista. Tietysti, jos verensokerit on vaarassa laskea niin sitten lisämaitoa annetaan.
Mitenkään nykyistä imetyskäsitystä väheksymättä, esikoiseni syntyi toista kuukautta etuajassa 90-luvulla ja sai synnyttyään pieniä hilkkuja lisäravintoa. Maito nousi rintoihin 4 pnä. Tällä systeemilläkin maitoa tuli niin paljon, että myin äidinmaitoa äidinmaitokeskukselle kuukausia litran päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Siis en nyt lukenut ehkä naisen tarinaa ajatuksella mutta mikä siinä synnytyksessä meni niin pieleen että ei voi palata opettajan hommiin..Jalat meni vai? Esim: jatkuva kipu ei ole syy -ei ainakaan te-toimiston mielestä jäädä pois töistä tai katosiko opettajalta muisti??!
Kauhea tapaus joka tapauksessa mutta mutta...........
Mutta mutta kommentoida voi aina. Ja luoda mielipiteitä.
Tämä on lähinnä surullinen tarina Krista Kiurun korona-ajasta. Anestesialääkäreillä saattoi olla muutakin kiirettä just tuolloin. Äiti jäänyt yksin kotiinsa huoliensa kanssa ilman psyykkistä tukea. Näitä monella lailla henkisesti haavoittuneita on pilvin pimein.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on lähinnä surullinen tarina Krista Kiurun korona-ajasta. Anestesialääkäreillä saattoi olla muutakin kiirettä just tuolloin. Äiti jäänyt yksin kotiinsa huoliensa kanssa ilman psyykkistä tukea. Näitä monella lailla henkisesti haavoittuneita on pilvin pimein.
Koronan synkimpiä viikkoja nuo lapsen syntymän ajat. Puuttuu tästä tarinasta kokonaan tuo Korona. Aika nopeasti porukka näyttää unohtavan. Sairaaloissa porukka oli ihan rikki. Aika moni työntekijä oli ihan tiltissä näiden vaatimusten kanssa. Ja ei pidä unohtaa että viimeisillään raskaana olevia joutui koronan takia teholle huonossa kunnossa. Maailmalla äitejä jopa kuoli. Raskaana olevat oli riskiryhmää.
Näin se menee kaikissa muissa operaatioissa. Tuskin lakanoitakaan vaihdoit itse.