Oletko Sad Beige -äiti tai tunnetko sellaisia?

Beige oli sisustuksessa muodikasta 80-luvun alussakin. Ero oli vain siinä, että lapsia ei pakotettu leluineen samaan muotiin, vaan jo silloin tiedettiin, että lapset rakastavat värejä ja värit ovat lasten kehitykselle tärkeitä. 

En ole sad beige, mutta tunnen pari sellaista n. 3-kymppistä naista ja yhden 5-kymppisen.Mun koti on elämistä varten, ei somea.

Vierailija kirjoitti:

Miettikää niitä lapsuuskuvia, pelkkää beigeä ja ruskeaa, siihen vielä filtterit. No, aikansa lapsia.

Ja lapset vielä puettu tyyliin sopivasti. Ihanaa olla äipän instasomiste. 

Ei kai tuossa sisustuksessa vielä mitään, enempi ihmettelen sitä kun taapero hieman villeilee kuten lapsilla on tapana, niin aletaan miettiin oisko sillä ADHD, ja sitten kun leikki-ikäinen kiinnostuu intensiivisesti jostain ja leikkii päivästä toiseen esim. avaruutta, prinsessaa tai rekkamiestä, niin sillä on ehkä autismia. 

Aikuiset on tottuneet niin helppoon elämään, että täysin normaalia ikätasoista lapsen käytöstä pidetään ongelmana. Vähintään kuvitellaan lapsen olevan vilkas, vaikka olisi ihan tavallinen taapero. 

Esim. Astrid Lindgrenin elokuvissa (Marikki, Melukylän lapset, Pikkuinen Lotta ym.) sisustuksissa olevat värit ovat murrettuja. Lastenhuoneet ovat todella viihtyisiä ilman kirkuvia värejä. 1800-1900 luvun alusta aina 1950 luvulle olevia,  aikakauden mukaisia neutraaleja värejä, on ilo katsella. 

Minusta ei nyt ole ihan fiksua kollektiivisesti pilkata niitä vanhempia, jotka haluavat rauhoittaa lastensa huoneet neutraalimman värisiksi. 

Jos jossain akko##jen lehdessä rapakon takana joku mimmi keksii uuden termin ylemmyyden tunnossaan, niin keksiköön. 

Ei ole keltään pois erilaiset sisustukset.

En kykene. Karkaa homma käsistä.

Kävelkää metsässä.

Vierailija kirjoitti:

Esim. Astrid Lindgrenin elokuvissa (Marikki, Melukylän lapset, Pikkuinen Lotta ym.) sisustuksissa olevat värit ovat murrettuja. Lastenhuoneet ovat todella viihtyisiä ilman kirkuvia värejä. 1800-1900 luvun alusta aina 1950 luvulle olevia,  aikakauden mukaisia neutraaleja värejä, on ilo katsella. 

Minusta ei nyt ole ihan fiksua kollektiivisesti pilkata niitä vanhempia, jotka haluavat rauhoittaa lastensa huoneet neutraalimman värisiksi. 

Jos jossain akko##jen lehdessä rapakon takana joku mimmi keksii uuden termin ylemmyyden tunnossaan, niin keksiköön. 

Ei ole keltään pois erilaiset sisustukset.

Tämä!  Siinä sitä on Sad Beige-mamaa kerrakseen... ; )

Sad beigen lisäksi olen ihmetelllyt monen suomalaisen tapaa sisustaa mustavalkoisia koteja ja myös lastenhuoneita. Kai sekin on jonkun mielestä tyylikästä, jos ei osaa tai uskalla väreillä sisustaa ja on kaikesta muutenkin niin epävarma. Väreilläkin voi sisustaa hyvin harmonisen, viihtyisän ja tyylikkään kodin. Monelle tyylikkyys on yhtäkuin tylsyys ja joku kopioitu tyyli? 

Vierailija kirjoitti:

Minusta vielä tätäkin pahempi oli ne valko-harmaa-musta-äidit 2010-luvulla. Kun ensin kotinsa näillä väreillä sisustaneet bloggarit (tai heidän seuraajansa) saivat lapsia ja tekivät sitten lapsistaankin osan sisustusta.

Tää oli siis live love laugh eiks ni

Onneksi en ole somessa, niin voin sisustaa kotiani ihan kuten tykkään ilman, että kukaan pääsee haukkumaan. Lällällää!

Meillä on niin ihania hiekan sävyjä. Paljon puupintaa (aitoa puuta), itsetehtyä ja kunnostettua. Paljon myös kasveja ja monenlaisia luonnonelementtejä kuten simpukoita, kiviä, erikoisesti vääntyneitä oksia ja juu, tykkään akvaarioistakin. Kaikkea harmonista, luonnollista ja kaunista, sekä ennenkaikkea aidot luonnonmateriaalit. Välttelen keinokuituja, muovia ja jopa muovimaaleja.

Lapsetkin tykkää kodistamme ja sanovat usein, että ihanaa kun meillä on niin kiva ja kaunis koti. 

Rakastan ihanaa, luonnonläheistä, kaunista rauhallista kotiani jossa elää onnellinen lapsi ja perhe...

Hähää ärsyttääkö? Haukkukaa ja nimitelkää vaan. Nauran jutuillenne:)

Ette voi yhtään mitään kodilleni, joka on sitäpaitsi varmana satakertaa kivempi kuin teillä jotka haukutte muita, koska oma kotinne näyttää satavarmana kaatopaikalta!

Taitaa käydä kateeksi, kun toiset jaksaa sisustaa ja siivota kotiaan. Kannattaisi ehkä itsekin tehdä joskus jotain muuta kuin makoilla ja laiskotella, niin kateuskin ehkä helpottaisi.

Joillakin on niin räikeät värit kotona, että siellä saa herkempi yksilö migreenin. Sitten vielä kaikki aparaatit pauhaa, radio, tv ja älyluurit metelöi..ja lapsilla rajaton ruutuaika ettei tuu tylsää. Koko talo täynnä kirkuvanvärisiä muoviesineitä, joissa lisäksi joku nappula tai ruutu josta saa klikattua lisävirikettä ja stimulaatiota herkästi tylsistymiseen taipuvaisille aivoille.

Koko perhe kiljuu toisilleen ja huutaa toisilleen huoneesta toiseen. Lemmikit siellä kaiken sekamelskassa kissat ja koirat lattialle pissimässä. Roskat viedään jos jaksetaan ja yleensä ei jakseta. Se on sitten vissiin värikästä ja ihanaa ja kunnollista ja terveellistä lapsille.

Ainakin voi olla ylpeä siitä ettei ole mikään Sad Beige mama. Onhan sekin sentään jonkinlainen saavutus elämässä.

Tiedän yhden sad beige maman. Siis sellaisen että kaikki on kirjaimellisesti sitä samaa tasaista beigeä. Jännästi tämän maman aivotoimintakin tuntuu olevan samaa tasaista beigeä käyrää hyvin usein. On siis työkaverini.

Sitten tiedän paljon sellaisia maanläheisillä murretuilla sävyillä sisustajia. Näilläkään ei ole kovin räikeitä leluja tms, mutta silti lastenhuoneet on jotenkin hyvin värikkään oloisia. Tykkään kovasti tästä sisustustyylistä, mutta en osaa ollenkaan toteuttaa sitä itse.

Olen sitten päätynyt siihen että meidän kodissa on räikeitä värejä. Toki yritän hiukan saada jotain kuria väreihin, ettei niitä ole aivan sikinsokin vaan harmonisesti, mutta kyllä tuo tuntemani sad beige mama varmaan pyörtyisi täällä. 

Nyt on kyllä todella pienet ongelmat, kun arvostellaan äitejä heidän  esteettisten mieltymystensä mukaan...Ihan oikea ongelma nykyään on se, kuinka paljon monet vanhemmat on älypuhelimiensa lumoissa sen sijaan että olisivat lastensa kanssa aidossa vuorovaikutuksessa. Sen rinnalla on kertakaikkiaan aivan sama minkävärinen sisustus kodista löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Esim. Astrid Lindgrenin elokuvissa (Marikki, Melukylän lapset, Pikkuinen Lotta ym.) sisustuksissa olevat värit ovat murrettuja. Lastenhuoneet ovat todella viihtyisiä ilman kirkuvia värejä. 1800-1900 luvun alusta aina 1950 luvulle olevia,  aikakauden mukaisia neutraaleja värejä, on ilo katsella. 

Minusta ei nyt ole ihan fiksua kollektiivisesti pilkata niitä vanhempia, jotka haluavat rauhoittaa lastensa huoneet neutraalimman värisiksi. 

Jos jossain akko##jen lehdessä rapakon takana joku mimmi keksii uuden termin ylemmyyden tunnossaan, niin keksiköön. 

Ei ole keltään pois erilaiset sisustukset.

Olen aivan samaa mieltä. Kun joku huomionhakuinen läyhääjä - luultavasti toimittaja tai influensseri - keksii rueta tölvimään jotakuta toista, niin kohta on elämänkoululaiset messissä.

 

Tietenkin mahtavaa kun se oma ei-mitenkään-suunniteltu kaaoskoti onkin yhtäkkiä lapselle ainoa oikea ja keskiluokkainen stailattu kämppä on kauhia lapsen elämän ja kehityksen pilaava vankila. Onnea vaan jokaiselle joka nostelee omaa itsetuntoaan tämmöisellä ryönällä. Minä olisin iloinen jos olis resursseja laittaa koti oikein nätiksi ja oman maun mukaiseksi. En usko ollenkaan että joku tietty väri tai tiettyjen värien puuttuminen sisustuksessa vaikuttaa haitallisesti lasten kehitykseen. Eiköhän siihen vaikuta paljon enemmän esim vanhempien asenne muita ihmisiä kohtaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen pari. Entisen työpaikkani visualisti oli tämmöinen. Hän pukeutui itsekin pelkästään rusehtaviin sävyihin, mikä oli hassua, koska ne värit eivät sopineet hänelle yhtään ja hän näytti usein siltä,kuin olisi vetänyt päälleen mummonsa vanhat kotivaatteet. Koti, instatili ja lapset samaa värimaailmaa. 

Toinen on maltillisempi, käyttää sentään värejäkin.

Suomalaisista suurella osalla on viileä ihonväri, eikä lämpimät sävyt sovi kasvojen lähelle ollenkaan. Itsekin näytän olmilta beigessä.

Minäkin näytän beigessä todella pahalta. Olen 70-luvun lapsia ja äitini käytti koko lapsuuteni ajan beigejä baskereita ja beigejä takkeja. Yllättävää, sillä 70-luvulla värikkyys oli trendikästä. Beige jopa sopi hänelle. Kun minä kokeilin hänen vaatteitaan, näytin maasta kaivetulta ruumiilta. Äidilläni oli beigeistä vaatteista huolimatta aivan loistava värisilmä. Hän kutoi matot aina itse, eivätkä ne koskaan olleet sellaisia epämääräisen värisiä, kuten vanhoista vaatteista kudotut matot usein ovat. Upeita mattoja ja loistavia väriyhdistelmiä. Häneltä olen perinyt kauneudenkaipuun, vaikka en yhtä taitava olekaan kuin hän. En viihtyisi kokonaan beigessä kodissa. Ehkä se on se 70-luvun lapsuus tai äitini vaikutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohhoh kylläpäs toisten tyyli harmittaa monia yllättävän paljon. Miettikääs, mitä värejä luonnossa on ja varsinkin talvella täällä Suomessa. Ei ne räiskyvän väriset lelut ja sisustukset oo lapselle tarpeellisia tai edes kovin luonnollisia, jos miettii, mitä ovat nähneet ennen, kun ne on keksitty.

Mutta itse olen happy beige mom siinä mielessä, että valitsen itse neutraaleja värejä lasten vaatteissa ja sisustuksessa. Leluja on kaikenvärisiä ja ne saan pois silmistä halutessani. Sit kun kasvavat ja heitä alkaa kiinnostaa niin saavat itse valita vaatteensa, lelunsa ja huoneidensa sisustuksen :)

 

 

Minä olen aina voinut sisustaa suurin piirtein kuten olen halunnut, ja uskon että sen vuoksi toisten sisustusideat ja - tyylit ei ole koskaan ärsyttäneet millään tavalla. On paljon tyylejä, joista en pidä, mutta en pääse sellaiseen mielentil

Kun lapset oli pieniä, totta kai sisustin heidänkin huoneensa oman makuni mukaan. Nyt kun tätä taloa rakennettiin, saivat valita seiniensä värit ja mitä sieltä sitten tulikaan: Tikkurilan Jääruusu ja Tikkurilan Tuhka :D Vain kuopuksen huone on pinkki, ja huomaan, että hän alkaa siihen kyllästyä. 

 

Mitä sitten vaikka kyllästyy. Voihan maalata jollain muulla värillä mikä miellyttää enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Joillakin on niin räikeät värit kotona, että siellä saa herkempi yksilö migreenin. Sitten vielä kaikki aparaatit pauhaa, radio, tv ja älyluurit metelöi..ja lapsilla rajaton ruutuaika ettei tuu tylsää. Koko talo täynnä kirkuvanvärisiä muoviesineitä, joissa lisäksi joku nappula tai ruutu josta saa klikattua lisävirikettä ja stimulaatiota herkästi tylsistymiseen taipuvaisille aivoille.

Koko perhe kiljuu toisilleen ja huutaa toisilleen huoneesta toiseen. Lemmikit siellä kaiken sekamelskassa kissat ja koirat lattialle pissimässä. Roskat viedään jos jaksetaan ja yleensä ei jakseta. Se on sitten vissiin värikästä ja ihanaa ja kunnollista ja terveellistä lapsille.

Ainakin voi olla ylpeä siitä ettei ole mikään Sad Beige mama. Onhan sekin sentään jonkinlainen saavutus elämässä.

Tai voi olla värikäs koti jossa lapsilla ruutuaika, puhutaan normaalilla äänellä ja lemmikitkin lenkitetään ja pissatetaan, samalla viedään roskatkin. 

..tai voi olla neutraalein värein ja luonnonmateriaalein sisustettu koti (josta löytyy myös paljon beigeä) ja jossa asuu onnellisia lapsia jotka eivät traumatisoidu (tai muutenkaan kärsi) sisustuksesta. Voi olla että beigevoittoisen kodin lapsille kehittyy myös aivan normaali värinäkö.

..Voi olla, että lapset muistelevat myöhemmin onnellisina lapsuuttaan ja kotiaan. Voi olla, että perheen äiti on lempeä, ystävällinen ja ottaa toiset huomioon. Voi olla että koko perhe nauttii kauniista kodista ja että vieraatkin käyvät kylässä mielellään. 

Omilla lempiväreillä pitää sisustaa eikä jonkun muun mielipiteiden mukaan.

Etkö tiedä lempivärejäsi? Tirsk!