Oletko Sad Beige -äiti tai tunnetko sellaisia?

Tunnen. Ihminen, jonka mielestä vaaleanpunaiset irtokukatkin on "kamalia", kun ei tykkää väristä. Jos joku tuo vääränväriset kukat, niin vie ne roskiin heti ko. henkilön lähdettyä. En ole koskaan ajatellut mitään pahaa minulle tuoduista kukkasista, vaikka ne olisi keltaisia, josta värinä sinänsä en pidä. Nehän on kauniit pöydällä aina ja ei ne ole pysyvä sisustuselementti. 

Lasten huoneet on valkoiset, joissa hillitysti joku tyyny jotain "väriä" tuomassa. Yleensä haaleansiniharmaa yms. Ei puhettakaan, että lapsi olisi maalatessa saanut valita vaikka värin johonkin seinään tai edes tekstiiliin. Julisteeksi ostettiin kehystetty kuva, joka on abstraktia taidetta ja sävymaailmaltaan oikeanlainen. 

Muutama tällainen sad beige- instamamma on laittanut ränttiä tämän asian tullessa tapetille. Niin se koira älähtää, kun kalikka kalahtaa. Kun ei vaan tykkää väreistä. Juu, en minäkään tykkää, mutta meillä on värejä tässä elämänvaiheessa, sitten kun ollaan miehen kanssa taas kahdestaan, niin sitten taas paluu rauhallisempaan väriskaalaan..

Mieluummin beige kuin se mustavalkosisustus.

Mikä siinä 70-luvun sisustuksessa missä värejä ja psykedeelisiä kuvioita pursuili joka kodissa oli sitten parempaa?

Tai 90-luvun värikkäässä abstraktikuvioisessa sisustuksessa?

Miten muuten kehittyy ne yksilöt, jotka saavat migreenikohtauksen liiasta värikkyydestä? Miten syntyy ne ihmiset, joiden psyyke ylikuormittuu liiasta tavarasta, liiasta värikkyydestä ja ympärillä hallitsemattomasti elävistä ihmisistä?

Mielestäni kyse ei ole pelkästään väristä (joka muuten voisi olla mikä tahansa väri) vaan muotilehtikulistimaisessa kodissa asumisesta, jossa elämisen jäljet asunnossa aiheuttaa hermostuneisuutta. Karrikoiden hullu äiti siivoaa ja raivoaa lapsilleen, koska nämä eivät osaa elää siten ettei äidin valokuvauksellinen kulissikoti sotkeudu.

Vierailija kirjoitti:

Miten muuten kehittyy ne yksilöt, jotka saavat migreenikohtauksen liiasta värikkyydestä? Miten syntyy ne ihmiset, joiden psyyke ylikuormittuu liiasta tavarasta, liiasta värikkyydestä ja ympärillä hallitsemattomasti elävistä ihmisistä?

Mielestäni kyse ei ole pelkästään väristä (joka muuten voisi olla mikä tahansa väri) vaan muotilehtikulistimaisessa kodissa asumisesta, jossa elämisen jäljet asunnossa aiheuttaa hermostuneisuutta. Karrikoiden hullu äiti siivoaa ja raivoaa lapsilleen, koska nämä eivät osaa elää siten ettei äidin valokuvauksellinen kulissikoti sotkeudu.

Minulla migreenikohtauksen aiheuttaa kirkkaat valot ja värit.

En kuitenkaan pitäisi lapsuuttani syyllisenä, koska kasvoin lapsuuteni värien keskellä.

Eikö jotkut ihmiset poistu koskaan kotoa vai miksi ihmeessä jotkut nyt luulee, että jos kotona ja lastenhuoneessa on rauhallisen värinen beige sisustus, olisi ongelmana että lapsi ei näkisi muita värejä?

Niin no. Kyllä meillä on kotona aika vaalea sisustus. Beigeä, ruskeaa, valkoista kyllä löytyy... Löytyy myös vihertävää... En kuvaa kotiamme someen. 

Vierailija kirjoitti:

Miettikää niitä lapsuuskuvia, pelkkää beigeä ja ruskeaa, siihen vielä filtterit. No, aikansa lapsia.

Ei tarvitse vain miettiä vaan voi ihan katsoa niitä omia lapsuuskuvia 80-luvulta. Sitä ruskean määrää ja eri sävyjä! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miettikää niitä lapsuuskuvia, pelkkää beigeä ja ruskeaa, siihen vielä filtterit. No, aikansa lapsia.

Ei tarvitse vain miettiä vaan voi ihan katsoa niitä omia lapsuuskuvia 80-luvulta. Sitä ruskean määrää ja eri sävyjä! 

Mietin ihan samaa. Kaverin kotona 90-luvun puolivälissä oli jopa ruskeat kodinkoneet, jääkaappi, liesi, liesituuletin ja tiskikone.

Vierailija kirjoitti:

Joillakin on niin räikeät värit kotona, että siellä saa herkempi yksilö migreenin. Sitten vielä kaikki aparaatit pauhaa, radio, tv ja älyluurit metelöi..ja lapsilla rajaton ruutuaika ettei tuu tylsää. Koko talo täynnä kirkuvanvärisiä muoviesineitä, joissa lisäksi joku nappula tai ruutu josta saa klikattua lisävirikettä ja stimulaatiota herkästi tylsistymiseen taipuvaisille aivoille.

Koko perhe kiljuu toisilleen ja huutaa toisilleen huoneesta toiseen. Lemmikit siellä kaiken sekamelskassa kissat ja koirat lattialle pissimässä. Roskat viedään jos jaksetaan ja yleensä ei jakseta. Se on sitten vissiin värikästä ja ihanaa ja kunnollista ja terveellistä lapsille.

Ainakin voi olla ylpeä siitä ettei ole mikään Sad Beige mama. Onhan sekin sentään jonkinlainen saavutus elämässä.

No nyt menee kyllä naurettavaksi. Ihan niinkuin ei olisi mitään muuta vaihtoehtoa kuin täysbeige sisustus tai totaalinen värioksennus-kaaos ja totaalinen elämänhallintakyvyttömyys? 

Suurin osa ihmisistä ja sisustuksista on ihan normaaleita, värejä käytetään mutta yleensä suomalaiskodeissa hillitysti, lastenhuoneet  voi olla kirjavampia. 

Vierailija kirjoitti:

Eihän köyhillä yh-mammoilla ole varaa eikä värisilmää tällaiseen. Siksi haukutaan.

Värisilmää? Eiköhän se puutu just niiltä, joilla on käytössä vain yksi väri. Yksivärisyys on helppo tapa saada aikaan harmoninen tunnelma, ja beige on tietysti vähän vähemmän kolkko kuin kokovalkoinen.

Eihän rauhallinen, harmoninen sisustus tarkoita samaa kuin täysbeige. Tai siis, täysbeige on varmaan harmoninen, mutta sisustus voi olla hyvin hillitty ja mietitty myös värejä käyttäen. Itsekin tykkään maanläheisestä tyylistä, mutta sellainen joittenkin instamamojen täysbeige näyttää jo suorastaan ahdistavalta. Varsinkin jos lapsetkin on puettu sävy sävyyn kodin kanssa. Ja perheen koirakin on vaaleanruskea. 

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin beige kuin se mustavalkosisustus.

Mielummin kova kakka kuin ripali, vai? Se että toinen on "parempi" ei tarkoita että se on HYVÄ.

Voi hyvää päivää kun on tyhmiä elukoitta liikenteessä. Eikö aivosolut toimi? Leikkasin sormeni irti MUTTA AINAKAAN SE EI OLE NIIN PAHA JOS OLISIN LEIKANNUT JALKANI IRTI XDDD

Vierailija kirjoitti:

Huomaa ketkä kirjoittajat sisustaa beigellä. "

Huomaa, että et ole ollut paikalla silloin, kun älyä jaettiin. 

Meillä on kotona jopa neonvärejä, mutta en silti tunne tarvetta haukkua muitten värimieltymyksiä. 

Täällä on kyllä suorastaan maagisia kykyjä omaavia meedioita kun sisustusvärien perusteella kuvitellaan tietävänsä muitten ihmisten elämästä vaikka mitä. 

Oikea syy haukkumiseen on kateus (joillakin kenties myös luokkaviha) ja se on tiedätkös vaan niiin läpinäkyvää. 

Kateus on ikävä tunne ja tekee elämästä tosi ankeaa. Kateuteen ihan oikeasti auttaa, kun viitsii itse ponnistella omien unelmien eteen. Aina ei voi onnistua, mutta tärkeintä on edes yrittää. Varmaan pohjimmiltaan tosi kurja olo ja elämä teillä haukkujilla. Ihan sääliksi käy. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Ihminen, jonka mielestä vaaleanpunaiset irtokukatkin on "kamalia", kun ei tykkää väristä. Jos joku tuo vääränväriset kukat, niin vie ne roskiin heti ko. henkilön lähdettyä. En ole koskaan ajatellut mitään pahaa minulle tuoduista kukkasista, vaikka ne olisi keltaisia, josta värinä sinänsä en pidä. Nehän on kauniit pöydällä aina ja ei ne ole pysyvä sisustuselementti. 

Lasten huoneet on valkoiset, joissa hillitysti joku tyyny jotain "väriä" tuomassa. Yleensä haaleansiniharmaa yms. Ei puhettakaan, että lapsi olisi maalatessa saanut valita vaikka värin johonkin seinään tai edes tekstiiliin. Julisteeksi ostettiin kehystetty kuva, joka on abstraktia taidetta ja sävymaailmaltaan oikeanlainen. 

Tässä surullisinta mielestäni on lapsen kontrollointi ja tiettyyn muottiin pakottaminen.

Meillä jo leikki-ikäiset halusivat sisustaa omia huoneitaan omilla maalauksillaan ja piirroksillaan. Hyllyt olivat täynnä päiväkodin askarteluja, jotka olivat äärimmäisen tärkeitä heille. Luonnollisesti meillä myös jääkaapin ovet + muut keittiön metallipinnat olivat täynnä lasten "taidetta". Kotimme oli myös lastemme koti, myös heillä oli oikeus sisustaa sitä, vaikka rehellisesti sanottuna, olisin kyllä pärjännyt vähemmälläkin värillä ja roinalla...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Ihminen, jonka mielestä vaaleanpunaiset irtokukatkin on "kamalia", kun ei tykkää väristä. Jos joku tuo vääränväriset kukat, niin vie ne roskiin heti ko. henkilön lähdettyä. En ole koskaan ajatellut mitään pahaa minulle tuoduista kukkasista, vaikka ne olisi keltaisia, josta värinä sinänsä en pidä. Nehän on kauniit pöydällä aina ja ei ne ole pysyvä sisustuselementti. 

Lasten huoneet on valkoiset, joissa hillitysti joku tyyny jotain "väriä" tuomassa. Yleensä haaleansiniharmaa yms. Ei puhettakaan, että lapsi olisi maalatessa saanut valita vaikka värin johonkin seinään tai edes tekstiiliin. Julisteeksi ostettiin kehystetty kuva, joka on abstraktia taidetta ja sävymaailmaltaan oikeanlainen. 

Tässä surullisinta mielestäni on lapsen kontrollointi ja tiettyyn muottiin pakottaminen.

Meillä jo leikki-ikäiset halusivat sisustaa omia huoneitaan o

Ja ne joilla on beigevoittoinen sisustus, eivät sitten laita koskaan lasten askarteluja esille vai mitä oikein yrität sanoa?

Hihhih:) Täällä on monilla päättelykyky ja looginen ajattelu heikompaa kuin päiväkoti-ikäisellä..

Tyyliin: naapurin tädillä on punainen tukka ja vinot hampaat = kaikilla joilla on punainen tukka on vinot hampaat 

Kuulin kerran juorun piettihirmusta äidistä joka tykkäsi beigestä = kaikki jotka tykkää beigestä on sekopäitä

Vierailija kirjoitti:

Muutama tällainen sad beige- instamamma on laittanut ränttiä tämän asian tullessa tapetille. Niin se koira älähtää, kun kalikka kalahtaa. Kun ei vaan tykkää väreistä. Juu, en minäkään tykkää, mutta meillä on värejä tässä elämänvaiheessa, sitten kun ollaan miehen kanssa taas kahdestaan, niin sitten taas paluu rauhallisempaan väriskaalaan..

Ja sehän ei vaan ...tuakaan kuulu sulle miten muut sisustaa. Huolehdi omasta läävästäsi oksettava Mad-Mama.

Olette kyllä niin säälittäviä hyypiöitä. Toisten arvostelu pikkuasioista kertoo ihmisen luonteesta tosi paljon. Kierrän kaltaisesi tyypit tosi kaukaa. 

Vierailija kirjoitti:

Eihän rauhallinen, harmoninen sisustus tarkoita samaa kuin täysbeige. Tai siis, täysbeige on varmaan harmoninen, mutta sisustus voi olla hyvin hillitty ja mietitty myös värejä käyttäen. Itsekin tykkään maanläheisestä tyylistä, mutta sellainen joittenkin instamamojen täysbeige näyttää jo suorastaan ahdistavalta. Varsinkin jos lapsetkin on puettu sävy sävyyn kodin kanssa. Ja perheen koirakin on vaaleanruskea. 

Mitäs sitten oikein kyyläät ja kyttäät niitä instamameja? Pakottaako sut joku niitä toisten sisustuksia ja koiria ja lapsia kyyläämään ja kyttäämään? Keskittyisit omaan elämääsi.

Taitaakin olla kurja ja tylsistyttävä elämä itselläs kun ei ole muuta kiireempää tekemistä kuin kyylätä muita.

Juoruämmiksi, kyyliksi ja mäkätädeiksi tuommoisia ennenvanhaan kutsuttiin.