Lapsella on vaikeuksia viihtyä koulussa, ja meidät vanhemmat on kutsuttu palaveriin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No meillä vastaavaa tilannetta ratkottiin niin että myös kiusaaja oli mukana tapaamisessa. Kiusaamisesta ei saanut sanoa mitään. Koulu puhuu lasten riitelystä. Koulussa ei nähdä tuon hiljaisen kiusaamisen osuutta ollenkaan. En tiedä mitä tehdä.

Meillä oli sama, kiusaamisesta ei saanut puhua eikä kertoa vieraan lapsen tekemisistä, koska "kyse on toisen käden tiedosta ja lapsesi kokemuksesta, joka ei välttämättä ole totta". Niinpä käytin sanoja manipulointi, henkinen väkivalta, nipistely, törkeä kielenkäyttö, julma toiminta, riepottelu, rääkkääminen, sivuunjättäminen, vihapuhe, vihanpito, väkivaltaan yllyttäminen jne.

Ja joka kerta opettaja sanoi, että ei saa leimata.

Sen sijaan minun lapseni sai leimata hiljaiseksi, varovaiseksi, huumorintajuttomaksi, vailla leikkimieltä olevaksi, luuseriksi, hikariksi jne. Opettajan mielestä nuo luonnehdinnat kertoivat vain siitä, että lapseni on erilainen ja hänen tulee muuttua.

Voi ei! Olen todella pahoillani lapsesi ja teidän koko perheen puolesta! Onko tilanne teidän osalta vielä käynnissä, vai laukesiko se esimerkiksi siirtyämällä yläkouluun? 

Olen täällä linjoilla, jos haluat räntätä tunteistasi. Annan vertaistukea <3 Ap

Tilanne laukesi sillä, että lapsi kävi terapeutilla (me maksoimme sen) ja tämä sai lapseen valettua riittävästi uskoa itseensä. Opettajalle ilmoitin, että seuraavasta uhkaavasta tilanteesta (ei välttämättä vielä väkivaltaa) tehdään rikosilmoitus ja niitä tehdään niin pitkään kuin on tarpeen, enää meille ei riitä opettajan kommentti "mitään ei lopulta tapahtunut", koska vaikka lapsi ei sillä kertaa kaadu portaissa, niin mikään ei takaa, etteikö seuraavalla kerralla olisi huonompi tuuri.

Meidän lapsen koulukiusaaminen meni siihen pisteeseen ettei minun auttanut kuin tehdä rikosilmoitus poliisille.  Kyseessä oli selkeää väkivaltaa. Koulu ei tarpeeksi puuttunut, eikä olisi ollut keinojakaan. Valmensin lastani poliisikuulusteluun. Elämäni raskaimpia päiviä, kun kaikki tapahtunut kirjataan tietokantoihin ja syytekohtia tulee kaikille osapuolille, vaikka kyseessä on puolustautumista. Toivottavasti ei tämmöistä tarvitsisi kenenkään vanhemman kokea, vaan koululta tulisi apua heti kun kiusaamista ilmenee. Mutta nämä poliisin keinot lopetti sen kiusaamisen kokonaan.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeuksia viihtyä koulussa - ja kyseessä kiusaaminen?

Niin, eipä tuota ihmettele jos on vaikeuksia viihtyä koulussa. Ei olisi työpaikallakaan mitenkään mukavat oltavat jos joku/jotkut kiusaisivat. Se olisi työsuojeluasia. Koulussa mitätöidään jo sanaan riitely tälläiset tapahtumat.

Tuo riitely kuulostaa kahden tai useamman välisiltä erimielisyyksiltä (riitelyn osapuolet  -asetelma), melko tasapuoliselta, ja voi olla tosi harhaanjohtava käsite, jos kyseessä on todellisuudessa kiusaaminen eli kiusaajat vs. uhri-asetelma. 

-Eri

Vierailija kirjoitti:

No meillä vastaavaa tilannetta ratkottiin niin että myös kiusaaja oli mukana tapaamisessa. Kiusaamisesta ei saanut sanoa mitään. Koulu puhuu lasten riitelystä. Koulussa ei nähdä tuon hiljaisen kiusaamisen osuutta ollenkaan. En tiedä mitä tehdä.

Hiljainen kiusaaminen kuulostaa tosi ikävältä, ja sitten voi tosiaan puolustautua, että "eihän me edes sanottu sille mitään" ulossuljetun kärsiessä dramaattisesti muuttuneessa tilanteessa. Kouluiässä senhetkiset kaverisuhteet ovat myös tärkeitä eikä siinä välttämättä auta ajattelu, että aikuisena olen eri kuvioissa ja minulla on eri ystävät. (Itse en juuri koskaan ole missään kontaktissa yläasteen ja lukion aikaisiin koulukavereihini. Elämä on vain kuljettanut muualle).

"Vahvistetaan oman lapsen omanarvontuntoa, kerrotaan että hän ei tee mitään väärin, ne kaksi muuta tekee."

Mistä tiedät tämän? Oma lapsesi on tietenkin kertonut sinulle oman versionsa totuudesta ja se saattaa olla hänelle totta. Kuitenkin näillä väittämilläsi kiusaajillakin on varmaan omat versiot totuudestaan ja voi olla vaikea lähteä selvittämään objektiivista totuutta.

Ymmärrän hyvin koulun kannan, että ketään ei lähdetä leimaamaan kiusaajiksi vain yhden vanhemman väitteiden perusteella. Onko kyse siitä, että lapsesi jotenkin aktiivisesti suljetaan ulos yhteisöstä vai siitä, että hänellä ei ole kavereita? Jos yksi lapsi ei tule kenenkään muun kanssa toimeen, niin ovatko muut automaattisesti kiusaajia?

Vierailija kirjoitti:

Tuttavaperheessä oli hyvin samankaltaista, hyvin koulussa pärjäävä lapsi, mutta jätettiin täysin luokassa ja wa-ryhmissä kaveripiirin ulkopuolelle. Ei vastattu mitään kun tämä yritti jutella jne. (en tähän nyt kaikkea luettele.)

Niinpä vaihtoivat koulua. Kaikki muuttui parempaan. Nyt on kavereita. 

Ja ihan sama vaikka kymmenen sanoo tähän että kiusaajien täytyisi vaihtaa, no, kuka luulee että etenkään kun kiusaminen on tällä tasolla - jätetään ulkopuolelle - että kiusaajien vanhemmat laittaisi omansa vaihtamaan koulua? Ei tule tapahtumaan.

Se oli ehdottomasti paras ratkaisu, että kiusattu vaihtoi, ja heti seuraavana syksynä. 

Ap, voi kuulostaa radikaalilta, mutta jos ei ala selkiämään - nyt keväällä kun aloitatte prosessin niin syksyllä on mahdollista olla toisessa koulussa. 

Tuo koulunvaihto kuulostaa realistiselta optiolta, kun tosiaan on kyse ulossulkemiselta eikä esim. fyysisiltä päällekarkauksilta, jolloin puhuttaisiin konkreettisista teoista. Vaikka se on tylyä, kiusaajien vanhemmat voisivat tosiaan sanoa, etteivät voi sille mitään, jos lapsensa ei halua kaveerata jonkun kanssa ja jokainen valitsee kaverinsa itse (mikä sinänsä onkin totta, mutta on todellisuudessa eri asia kuin tällainen, jossa ollaan oltu aiemmin kavereita ja sitten suljetaan ulos / kiusataan hiljaisesti).

Vierailija kirjoitti:

Tuttavaperheessä oli hyvin samankaltaista, hyvin koulussa pärjäävä lapsi, mutta jätettiin täysin luokassa ja wa-ryhmissä kaveripiirin ulkopuolelle. Ei vastattu mitään kun tämä yritti jutella jne. (en tähän nyt kaikkea luettele.)

Niinpä vaihtoivat koulua. Kaikki muuttui parempaan. Nyt on kavereita. 

Ja ihan sama vaikka kymmenen sanoo tähän että kiusaajien täytyisi vaihtaa, no, kuka luulee että etenkään kun kiusaminen on tällä tasolla - jätetään ulkopuolelle - että kiusaajien vanhemmat laittaisi omansa vaihtamaan koulua? Ei tule tapahtumaan.

Se oli ehdottomasti paras ratkaisu, että kiusattu vaihtoi, ja heti seuraavana syksynä. 

Ap, voi kuulostaa radikaalilta, mutta jos ei ala selkiämään - nyt keväällä kun aloitatte prosessin niin syksyllä on mahdollista olla toisessa koulussa. 

Näin minäkin sanoisin. Poikani luokalla oli muinoin tällainen tyttö, jonka muut tytöt jättivät täysin ulkopuolelle. Opettaja ei pystynyt tekemään asialle mitään. Toisaalta jos nyt mietitään niin aika vähän keinoja opettajalla käytännössä onkaan kitkeä tuollaista kiusaamista, mikä on vastaamatta jättämistä, silmien pyörittelyä ym. Joku kaveritaitojen opettaminen olisi ollut tuossa tilanteessa ihan yhtä tyhjän kanssa, sillä totta kai nämä kiusaajat osasivat vaikka mitä, he vain eivät halunneet tehdä niin! Siirryttäessä yläkouluun kaveritoivetta ei edes kuultu eli toivetta siitä, että EI samalla luokalle kiusaajien kanssa. Tilanne jatkui, mutta kiusattu tyttö siirrettiin toiselle luokalle ja hän päätyi samalle luokalle poikani kanssa ja näin sitten tytön äidiltä edes kuulin koko tarinan. Ja ainakin siinä vaiheessa tytöllä meni tosi hyvin, oli saanut kivoja kavereita. Alakoulussa ei ollut rinnakkaisluokkia, joten mahdollisuutta luokan vaihtoon ei ollut. 

Sinänsä jännää koko jutussa oli, että nämä kiusaajatytöt olivat ihan tavallisia tyttöjä, eivät näennäisesti mitään monstereita. Kiusaaminen on tosi outo ryhmäilmiö: joku otetaan silmätikuksi ja kiusaaminen vain yltyy ilman mitään syytä. Toista poikaani kiusattiin alakoulun vikoilla luokilla ja toiseksi pahin kiusaaja oli sen luokan ainoa poika, joka poikani lisäksi tuli samalle yläkoululuokalle. Olin kyllä aika kiukkuinen. No, näistä pojista tuli kaverit! Se alakoulun kiusaamisdynamiikka oli purettu ja lopulta tämä kiusaajapoika oli ihan tavallinen poika, kun vanhoja kiusaamisen tukijoita ei ollutkaan vieressä.

Mutta en tosiaan ap:n tapauksessa jäisi odottamaan, että jotain tapahtuu vaan laittaisin tapahtumaan. Se sairas dynamiikka purkautuu parhaiten sillä, että poistuu itse paikalta eli lapsi vaihtaa luokkaa/koulua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kouluun mennä viihtymään. Eikä hankkimaan kavereita. Kun tämän tajuaa, loppu on helppoa.

Väärin. Merkittävä osuus lähikoulun käymisessä sanotaannolevan juuri sosiaalistamisessa. Eli siinä, että saa kavereita ja viihtyy.

Siihen kyllä panostetaan, mutta ei se vaikuta lopputulokseen. Jos ei nauti kavereiden seurasta, ei niistä nauti aikuisenakaan, paitsi kännissä.

Mitä toivoisit koulun tekevän, ap?

Soita opettajalle ja kysy, mikä palaverin tarkoitus on ja ketä sinne tulee. Sano, että ennakkokäsityksesi on, että teitä syytetään. Soita myös muille työntekijöille, mikä heidän näkemyksensä on palaverin tarkoituksesta.

Tsemppiä ap! Itse katkaisin oma lapseni osalta kiusaamiskuvion syntymisen jo heti alkuunsa nopealla reagoinnilla. Kyseessä tytöt ja tilanne, jossa alkujaan oltiin oltu kavereita kunnes alettiin sulkea ulkopuolelle ja puhua ilkeästi sekä juosta karkuun välitunneilla. Opettaja yritti selvittää asiaa koulussa. Tuntui loukkaavalta ja vähättelevältä, kun opettaja vetosi siihen, että tässä on nyt monta näkökulmaa asiaan. Olisi ollut kunnioittavampaa, jos opettaja olisi edes todennut, että "näin ei saa koulussa toimia ja tähän puututaan ehdottomasti" kun opettaja vaan jankkasi tätä "monta näkökulmaa" ja yritti pysyä neutraalina.  Tein lopulta niin, että ohitin opettajan ja olin suoraan yhteydessä rehtoriin. Sain vaihdettua lapseni rinnakkaisluokalle ja koko ongelma ratkesi sillä, Lapsi jätti kiusaajat omaan arvoonsa ja sai monta uutta kaveri uudelta luokalta. Uudesta luokasta löytyi onneksi lapsia, joilla on paremmat kaveritaidot ja empatiakykyä. Olennaisinta on minusta reagoinnin nopeus, jos siis haluaa estää lapsen itsetunnon vauriot sekä kiusatun identiteetin muodostumisen.  Minusta opettajan puhe "leimaamisesta" on vaan asian kiertelyä ja huomion siirtämistä itse asiasta muualle ja jopa kiusaamisen hyväksymistä, jos lapsen kokemusta ei oteta tosissaan.  Jos osataan olla hyviä kavereita toiselle niin ketään ei tarvitse leimata miksikään.  Kiusaajalle pitäisi kertoa, että jos jatkat näin toimimista ja et opettele kohtelemaan muita ystävällisemmin niin leimaudut automaattisesti kiusaajaksi ja se ei silloin ole kyllä kenenkään muun ihmisen vika vaan oman toiminnan seuraus. 

Voimia teille. Mene tilanteeseen avoimin mielin. Ei kannata mennä oletukset ja defenssit edellä, koska silloin on epätodennäköisempää päästä toivottuun ratkaisuun. 

Nämä ovat hankalia asioita. Koulussa kaikkia pitää kohdella hyvin, mutta koulu ei voi muutoin vaikuttaa kaverisuhteisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä ap! Itse katkaisin oma lapseni osalta kiusaamiskuvion syntymisen jo heti alkuunsa nopealla reagoinnilla. Kyseessä tytöt ja tilanne, jossa alkujaan oltiin oltu kavereita kunnes alettiin sulkea ulkopuolelle ja puhua ilkeästi sekä juosta karkuun välitunneilla. Opettaja yritti selvittää asiaa koulussa. Tuntui loukkaavalta ja vähättelevältä, kun opettaja vetosi siihen, että tässä on nyt monta näkökulmaa asiaan. Olisi ollut kunnioittavampaa, jos opettaja olisi edes todennut, että "näin ei saa koulussa toimia ja tähän puututaan ehdottomasti" kun opettaja vaan jankkasi tätä "monta näkökulmaa" ja yritti pysyä neutraalina.  Tein lopulta niin, että ohitin opettajan ja olin suoraan yhteydessä rehtoriin. Sain vaihdettua lapseni rinnakkaisluokalle ja koko ongelma ratkesi sillä, Lapsi jätti kiusaajat omaan arvoonsa ja sai monta uutta kaveri uudelta luokalta. Uudesta luokasta löytyi onneksi lapsia, joilla on paremmat kaveritaidot ja empatiakykyä. Olennaisinta on minusta reagoinnin nopeus, jos siis haluaa estää lapsen itsetunnon vauriot sekä kiusatun identiteetin muodostumisen.  Minusta opettajan puhe "leimaamisesta" on vaan asian kiertelyä ja huomion siirtämistä itse asiasta muualle ja jopa kiusaamisen hyväksymistä, jos lapsen kokemusta ei oteta tosissaan.  Jos osataan olla hyviä kavereita toiselle niin ketään ei tarvitse leimata miksikään.  Kiusaajalle pitäisi kertoa, että jos jatkat näin toimimista ja et opettele kohtelemaan muita ystävällisemmin niin leimaudut automaattisesti kiusaajaksi ja se ei silloin ole kyllä kenenkään muun ihmisen vika vaan oman toiminnan seuraus. 

Olen pahoillani, että olette joutuneet kokemaan tämän. Hienoa että asia ratkesi. Opettaja on kuitenkin oikeassa siinä, että asioissa on monta näkökulmaa, eikä voi valita suoraan asian äärelle pysähtymättä yhtä.

Tulee mieleen eräs tuttava, joka sai palautetta siitä, ettei hänen lapsi kestä mitään kieltoja tai pettymyksiä tms. ja on hyvin herkkä kaikissa tilanteissa, joissa häntä ei kehuta yli muiden.

Arvatkaas mitä tämä tuttava teki ao keskustelussa? Purskahti itkuun, kun hänen lasta ei pelkästään kehuttu (oli siis tässä keskustelussa paljon kehuttu ja keskitytty positiiviseen, mutta tämä yksi kehityskohde oli mainittu).

Tästä on jo vuosia ja nykyisin tämä tuttava jo nauraa itsekin sille, kuinka höpsö hän oli ja mistä lapsensa oli kenties ao käytösmallin oppinut.

Opettaja voi omalta osaltaan ottaa kantaa kiusaamisasiaan niin, että kertoo, että oppilaan X kokemus, on, että te olette tehneet asian y, a ja b eikä näin saa ketään kohtaan toimia. Opettajan tulee mielestäni ehdottomasti tuomita tietyt toimintatavat ja kertoa, ettei sellainen ole sallittua. Opettaja ei siis tuomitse tai leimaa ketään kiusaajaksi vaan tuomitsee teot ja kertoo, miten koulussa ei saa toimia ja mitä koulussa ei saa tehdä. Jos jäädään hokemaan "monta näkökulmaa" ei edes oteta kantaa mihinkään. Tottakai opettajan pitää ottaa kiusatun puoli ja kertoa, että asiaa x, y ja b ei koulussa sallita. Opettajan ei tarvitse tietää, ovatko asiat a, y ja b, tapahtuneet vai vain toisen kokemus, mutta hän voi tuomita nämä teot. Minusta opettajan moraalisella kannanotolla on vaikutusta siihen millainen viesti koululaisille annettaan. Jos asia jätetään leijumaan ilmaan ja puhutaan vain näkökulmista niin silloin moraalinen viesti lapsille on, että "aina voi vedota eri näkökulmaan ja päästä kuin koira veräjästä, vaikka olisi toiminut väärin". Muistakaa opettajat, että voitte ja saatte tuomita teot ja on tärkeää, että annatte selkeän moraalisen viestin lapsille siitä, mikä toiminta on oikein ja mikä ei. 

Vierailija kirjoitti:

Opettaja voi omalta osaltaan ottaa kantaa kiusaamisasiaan niin, että kertoo, että oppilaan X kokemus, on, että te olette tehneet asian y, a ja b eikä näin saa ketään kohtaan toimia. Opettajan tulee mielestäni ehdottomasti tuomita tietyt toimintatavat ja kertoa, ettei sellainen ole sallittua. Opettaja ei siis tuomitse tai leimaa ketään kiusaajaksi vaan tuomitsee teot ja kertoo, miten koulussa ei saa toimia ja mitä koulussa ei saa tehdä. Jos jäädään hokemaan "monta näkökulmaa" ei edes oteta kantaa mihinkään. Tottakai opettajan pitää ottaa kiusatun puoli ja kertoa, että asiaa x, y ja b ei koulussa sallita. Opettajan ei tarvitse tietää, ovatko asiat a, y ja b, tapahtuneet vai vain toisen kokemus, mutta hän voi tuomita nämä teot. Minusta opettajan moraalisella kannanotolla on vaikutusta siihen millainen viesti koululaisille annettaan. Jos asia jätetään leijumaan ilmaan ja puhutaan vain näkökulmista niin silloin moraalinen viesti lapsille on, että "aina voi vedota eri näkökulmaan ja päästä kuin koira veräjästä, vaikka olisi toiminut väärin". Muistakaa opettajat, että voitte ja saatte tuomita teot ja on tärkeää, että annatte selkeän moraalisen viestin lapsille siitä, mikä toiminta on oikein ja mikä ei. 

Tämä on totta ja näin opettajan pitäisi ehdottomasti toimia! Mutta mitä tehdään sitten, kun tämä puhuttelu ei tuota mitään tuloksia?

Mun tyttöni joutuu pakosta leikkimään Erään kanssa. Eräs sanoo että jos tyttöni ei leiki niin hän on kiusaaja. Eräs myös sanoo että hänen 5v vanhempi isoveli tulee puhuttamaan tyttöäni jos hän ei leiki hänen kanssaan. Eräs on täysin rajaton ja esim.halailee väkisin. Eräs estää lapsiani leikkimästä niiden kanssa joiden haluaisi, Eräs ei halua ketään "ylimääräistä" leikkeihin. Lapseni on kiltti ja sosiaalinen jonka haluaisi olla kaikkien kanssa. Menee kohta hermo tuohon tyttöön ja meinaan kieltään tyttöäni leikkimästä Erään kanssa. Olen varma että tämän jälkeen Erään vanhemmat syyttävät lapsiani kiusaamisesta ja eristämisestä. Tuo vaan mitä Eräs tekee on rajua henkistä väkivaltaa.

Olen opettaja ja haluan toivottaa tsempit aloittajalle <3 Ota palaveri mahdollisuutena päästää kaikki asiat ulos.

Mulla on luokassa vähän samankaltainen tilanne. Puhutan kiusaajat jokainen kerta, kun jotakin kiusaamista tapahtuu. Ilmoitan vanhemmille ja kuraattorille. Kiusaajien vanhempia ei kiinnosta. Mulla ei ole enempää keinoja kuin lässyttää niistä kaveritaidoista. Meidän koulussa ei käytetä esim. jälki-istuntoa, joten sellaiseenkaan en voi ketään jättää.

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttöni joutuu pakosta leikkimään Erään kanssa. Eräs sanoo että jos tyttöni ei leiki niin hän on kiusaaja. Eräs myös sanoo että hänen 5v vanhempi isoveli tulee puhuttamaan tyttöäni jos hän ei leiki hänen kanssaan. Eräs on täysin rajaton ja esim.halailee väkisin. Eräs estää lapsiani leikkimästä niiden kanssa joiden haluaisi, Eräs ei halua ketään "ylimääräistä" leikkeihin. Lapseni on kiltti ja sosiaalinen jonka haluaisi olla kaikkien kanssa. Menee kohta hermo tuohon tyttöön ja meinaan kieltään tyttöäni leikkimästä Erään kanssa. Olen varma että tämän jälkeen Erään vanhemmat syyttävät lapsiani kiusaamisesta ja eristämisestä. Tuo vaan mitä Eräs tekee on rajua henkistä väkivaltaa.

Eräälle voi kertoa, että muutkin lapset pitää ottaa leikkiin mukaan ja ohjata tyttöjä leikkimään porukalla yhdessä. Aikuinen sitten mukaan valvomaan näitä tilanteita. Koulussa tai päiväkodissa voidaan ottaa puheeksi jokaisen oma tila ja harjoitella leikkien ja pelien avulla sitä, että toisen rajoja ei ylitetä ja ei halailla ilman lupaa. Lapsille voidaan kertoa, mitä on uhkailu ja kiristys ja miltä se toisesta tuntuu. Eräälle voidaan opettaa soveliaampia keinoja kysyä ja päästä mukaan leikkiin. Toiset lapset tarvitsevat tosi konkreettista apua sos.tilanteisiin, esim. mitä voin sanoa, kun haluaisin mukaan leikkiin. Aikuiset voivat sitten näyttää mallia ja esimerkkiä siitä, miten sosiaalisia konflikteja ratkaistaan rakentavasti, ilman että ketään aletaan hylkimään ja eristämään. On siis olemassa muitakin ratkaisuja asiaan, kuin se, että lähdetään vastakkainasetteluun tai mustavalkoiseen ajatteluun ikään kuin toisessa lapsessa olisi kaikki pahaa ka toisessa pelkkää hyvää.

Vierailija kirjoitti:

No meillä vastaavaa tilannetta ratkottiin niin että myös kiusaaja oli mukana tapaamisessa. Kiusaamisesta ei saanut sanoa mitään. Koulu puhuu lasten riitelystä. Koulussa ei nähdä tuon hiljaisen kiusaamisen osuutta ollenkaan. En tiedä mitä tehdä.

Ehkä ne oikeat sanat on kiusaajaoletettu ja kiusattuoletettu, kun kiusaamisesta ei saa puhua.