Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen keski-ikäinen nainen ja kuvittelen olevani teini
15.02.2023 |
Tuli mieleen siitä Vaasan naisesta, joka kävi lasten kerhossa, että itse en menisi noin pitkälle, mutta elän kuvitellen olevani vieläkin teini. Minulla on traumaattinen tausta lapsuudessa nuoruudessa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sekä hyväksikäyttöä. En ole koskaan aikuistunut normaalisti. En ole motivoitunut opiskelemaan aikoinaan, en käymään töissä, en ole halunnut tehdä lapsia, enkä oikein sitoutua mihinkään tai ottaa vastuuta mistään. Ajelehtinut elämässä tehden mitä milloinkin huvittanut (vrt. teinit, jotka tekevät vain mitä huvittaa) muuttanut kymmeniä kertoja, parisuhde on, mutta siinä olen, kuin teini ja puoliso on jokin isän korvike. Lähinnä käytän aikani keskittymällä ulkonäkööni, shoppailemalla, lorvailemalla, ostoskeskuksissa, musaa kuuntelemalla, energiajuomia litkien. Pukeudun teinimäisen nuorekkaasti ostaen usein vaatteita ja kenkiä nuorten osastoilta. Viihdyn hyvin nuorten seurassa ja haaveilen, että paras ystäväni olisi joku teini/nuori. Kaipaan usein paljon aikoja jolloin olin teini, vaikkei se ollutkaan niin onnellista aikaa, mutta sitä ulkonäköä, vartaloa, tyyliä ja aika-kautta. Kuuntelen sen ajan musiikkia ja muistelen paljon. Kaikki paheni, kun äitini sairastui vasta vakavasti ja masennuin siitä. Tuntuu, että menetin viimeisen linkin niihin ihaniin aikoihin, kaikki traumat jysähti päälle ja teini-oireet voimistui rytisten. Tuntuu, ettei millään muulla, kuin teineilyllä ole enää edes väliä. Ja tämä kuuluu myös seksuaaliseen identiteettiini. Diagnosoitu myös epävakaa, mutta itse luulen, että traumat plus jotain muuta. Mitä ajatuksia herättää? Onko muita kaltaisiani? Nainen45
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja minulla on aivan liikaa hiusdonitseja ja meikkejä joita en käytä...(tätä teinimoodia ei muuten yhtään auta se että 90-luku ja sen rytkyt ovat muodissa ja nykynuoret on ulkonäöllisesti täysi kopio omasta teini-iästäni..kuin astuisi takaisin menneisyyteen konkreettisestikin kun nuoria ihmisiä näkee. )
Oih, ihan sama minulla! Meikkejä, kynsilakkoja, koruja ja varsinkin niitä hiusdonitseja (nehän oli muotia teininä) on joka paikka täynnä ja tänään juuri ostin lisää. Jotenkin ihana olo, kun niitä on ympärillä. Ja tosiaan nythän on 90-luku joka paikassa ja nuoret sen näköisiä. Se todella buustaa tätä omaa juttua todella paljon. Tuntuu, kuin se oma nuoruusaika olisi jotenkin tullut takaisin. Varmasti sekaisin omia traumoja ja myös kriisiä omasta vanhenemisesta. Haluaa pysyä sinä traumojen aiheuttamana teininä, eikä vanheta enää yhtään. Minä mietin jatkuvasti mistä saisin rahaa kauneusleikkauksiin, joilla nuorentaa itseään. Olisi ihana jos peilistä katsoisi nuori itsensä tyyliin 25vuotias. Silloin tuntuisi että olisi taas kaikki mahdollisuudet ja maailma auki ja saisi taas täysillä miesten ja setämiesten huomiota ja ihailua, heh heh!
-Ap
No tämäpä. Olen vahingossa törmännyt valokuviini noilta ajoilta, näytän niissä paljon paremmalta mitä muistin. Kuitenkin sain kyllä hirveästi myös arvostelua miehiltä osakseni parikymppisenä(kin), kehujakin kyllä mutta ihmettelen kuvia katsoessa että mistä se kaikki kohtaamani arvostelu ja ignooraaminen oikein kumpusi.
Että ei kyllä teini-iän jälkeenkään ole vahvasti mennyt, ei sitten alkuunkaan, traumaa on kertynyt vain lisää. Joten jos en ikäni mukaisesti jaksa hoitaa ja kasvattaa mitään penskoja tai tehdä tuottavaa työtä niin saatanas*ti niin eipä voi mittään! En vaan jaksa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teineily-ystävä olisi kyllä kiva. Eng kielisillä dissosiaatiofoorumeilla on teineilyketjuja kyllä kirjoittajien teiniosille mikäli sellainen kiinnostaa, esim. psych forum vai oliko forums.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkuu...
Olin mieleltäni sairastunut niin pahasti jo parikymppisenä että en koskaan saanut kunnollista, pysyvää ja normaalia parisuhdetta enkä päässyt kunnolla ns normaaliin työelämään. Olen ollut monissa työharjoittelussa ja parissa vaatimattomassa palkkatyössäkin, mutta säännöllisiä "romahduksia" on tullut ja nyt olen mt-syistä eläkkeellä. Terapia lopetettiin tuloksettomana ja terapeuttini totesi, että psyyken rakenteeni on traumojen takia niin heikko, että en kestä terapiaa joka oli näinollen lopettava...
En koskaan ole päässyt elämään ns normaalia elämää, en nuorena enkä aikuisena. Tuntuu, että jäin loppuiäkseni henkisesti johonkin 15-16 ikävuoteen ja enemmän yhteistä on minulla ja teini-ikäisellä veljenpojalla kuin minulla ja veljelläni.
Kaipaan jatkuvasti takaisin teini-ikään ja mietin, millaista olisi jos saisin elää sen ajan uudestaan terveenä, normaalina ja ilman traumoja. Kuuntelen ns teinimusiikkia ja jos yksin ollessa pukeudun kotona kuin teinit (ulkona en kehtaa) ja meikkaan teinimäisesti. En myöskään tykkää laittaa ruokaa enkä siivota, kaikki "aikuisten" rutiinit tuntuvat kuolettavan tylsiltä...Olen kai sisimmässäni teini hamaan kuolemaani asti
En vain osaa elää ns aikuisten elämää
Minäkään en pidä yhtään siivouksesta enkä ruoanlaitosta! Minut on pariin otteeseen jätetty alkavista suhteista sen takia miltä kämppäni näyttää...siitä plus tuosta ruoanlaittamattomuudesta ja kaikista muista elämän outouksista olen kehittänyt vaan hauskoja vitsejä, kaiketi peittääkseni totuuden koska eihän näistä voi kellekään puhua. Ja jatkuva haaveilu ns puhtaasta teini-iästä ilman sisuskaluja jäytävää ahdistusta ja häpeän ja vääränlaisuuden ja outouden tunnetta on minullakin, kun on päässyt näkemään vierestä kavereiden lapsista että miltä se normaali teini-ikä oikein näyttää. Helppoa ja huoletonta, huoh.
Näin päälle kolmekymppisenä olen alkanut haikailla takaisin teini-ikään, sellaiseen teini-ikään, jossa ei ole niitä murheita ja traumoja, mitä oikeasti oli. Juuri tuo "puhdas teini-ikä" on se, mikä jäi minulta elämättä eikä sitä enää takaisin saa...Vuosia jatkunut koulukiusaaminen ja ongelmat kotona pitivät huolen siitä, että mitään normaalia teini-ikää ei koskaan ollut. Olen jämähtänyt sen ajan musiikkiin, sarjoihin, muotiin, harrastuksiin...
Olen vähän kuin ikuinen peter-pan tyttö joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi
Juuri samoin on minulla. En saanut kokea sitä ihanaa teini-ikää ja nuoruutta huolettomana. Rankka vuosien kiusaaminen ja siitä jo nuorena tulleet masennus, ahdistus synkensivät sen ajan ja kotona ongelmat lisäksi. Nyt sitten jäänyt pyörimään siihen aikaan ja ikävöimään sitä kuviteltuna sellaisena hyvänä nuoruutena, joka sen olisi pitänyt olla ja jonka jäi itse vaille. Juuri nuo sarjat, musiikki, muu tyyli. Onneksi on ne.
-Ap
Musta tuntuu tuollaiselta myös, ei kiinnosta aikuisten elämä ja vastuut. Seuraan somessa paljon nuoremmille suunnattua sisältöä ja uusia trendejä. Pidän myös paljon nuoremmista miehistä, koska haluan tuntea olevani samanikäinen. Silloin kun miehet alkaa puhua siitä, kuinka vanhempi nainen tietää mitä haluaa ym, huomaan että ovat ymmärtäneet jutun väärin koska en ole se "aikuinen" suhteessa todellakaan. Haluan mieluiten sellaisen kumppanin, joka on sekä minua nuorempi että kypsempi, ja kuitenkin kiinni siinä nuorten maailmassa somen, pukeutumisen ym suhteen. Se luo aika paljon ulkonäköpaineita kuitenkin kun olen yli kolmekymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Olisi ihana sellainen laajempikin genre tai jokin suuntaus: teineilevät aikuiset. Esim. tämä Japanilainen kawaii-tyyli jotenkin kolahti, jossa aikuiset naiset niin sanotusti söpöilevät eli ovat tyttömäisiä. Se on siellä tosi suosittua. Olisipa täälläkin. Täällä tuntee vain olevansa jokin friikki.
-Ap
Oi, aikuisten teini (alakulttuuri tai jokin sellainen) olisi mahtavaa. Mä seuraan joitakin genrejä tai tyylejä, joita pidetään nuorten juttuna. Yritin tehdä aikuisemman version esim. indie kid-tyylistä, kun tykkään retrotyylistä.
Se on kyllä varmaan muillekin sopiva, valkoiset tennarit, mutsifarkut ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette ole terapiaa ajatelleet?
Ihminenhän voi aina heittäytyä vastuuttomaksi ja irti realiteeteista, mutta myös kasvaa psyykkisesti psyykkisellä työllä.
Vierailija kirjoitti:
Ette ole terapiaa ajatelleet?
Ihminenhän voi aina heittäytyä vastuuttomaksi ja irti realiteeteista, mutta myös kasvaa psyykkisesti psyykkisellä työllä.
Tavallaan, mutta en ymmärrä, mitä iloa siitä aikuistumisesta olisi. Toki olisi kätevää silloin kun alkaa vanheta,että on vakituinen koti ja kumppani, varallisuutta ja näin. Mielestäni se on kuitenkin ikävä käytännön asia, eikä sellainen asia jota kohti rauhallisin mielin menisin. Olen ihmetellyt, kun samanikäiset kaverit on vuorollaan alkaneet harrastaa puutarhanhoitoa, lakanneet seuraamasta trendejä ja alkaneet päivitellä, että eivät ymmärrä nuorten musiikkia. Minulla ei ole ollut tuota vaihetta, että tuntisin luonnollista eroa nuorempaan ikäpolveen. Ikääntymiseen mielletään kuuluvan se, että on alkanut ottaa vastuuta ja oppinut jotain, ja jos näin ei ole käynyt niin se oman iän hyväksyminen on vain kammottava tyhjyys.
Nuoruudessa "pysyminen" on hankalampaa, mutta en ymmärrä mitä iloa vanhan/omanikäisen identiteestä voisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikääntymisestä: en yhtään tiedä mitä kehitysvaiheita olen skipannut (vaikka minulla on sosiaalialan tutkinto hyvin arvosanoin josta en muista yhtään mitään, hyvä kun miellän koko opinahjossa käyneeni mutta todistuksen mukaan näin on), mutta selvästi aika monia. Ei kai nyt ole mikään ihmekään jos ei oikein nappaa olla joku perinteinen keski-ikäinen nuorille hymyävä tantta jonka mielestä ulkonäöllä ei "enää tässä iässä" ole mitään merkitystä ja seksikin on jotain mikä on nuorisoslangia.(joo nuorisokieleni lienee vanhentunutta, ajoittain menee 50-luvun puheenparteen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mähän oon 15v. 😁 Paitsi kesällä, silloin on pakko olla18v. 😎
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei noin pahaa mutta unissa olen aina teini/nuori, mut haluaisin olla taas teini tai ainakin nuorempi ja olen kateellinen teinien hauskanpidolle ja naurulle itse en koulukiusattuna saanut kokea samaa naurua ja iloa,lisäksi piti aikuistua jo varhain äidin masennuksen ja isän väkivaltaisen ja arvaamattoman käytöksen takia, olin ns "toinen äiti" sisaruksilleni huolehdin siis koulun ohella syömiset,pukemiset yms oman terveyden kustannuksella, iski paniikkioireet myöhään aikuisiällä ja hyperventiloin sitä etten ole enää nuori teini. Yritän olla ns nuorekas mutta tiedän ettei tämän ikäinen voi koskaan olla nuorekas ja pitää olla aikuinen.
N 35.
Samaistun. Ymmärrän kyllä että en ole vielä kovin vanha, mutta 30v raja lähestyy uhkaavaa vauhtia parin vuoden päästä. Olen yrittänyt puhua tästä teiniyden tunteesta läheisimmille, mutta eivät ole ollenkaan saaneet kiinni siitä mitä tarkoitan.
Onnistun myös olemaan samaan aikaan liian hyväkuntoinen mihinkään hoitoon ja täysi sekopää, saatan siis joskus romahtaa täysin muutamaksi tunniksi illalla ja olla i t s rin partaalla, ja sitten taas kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Lapsuus oli aika helvettiä.
Odotan vieläkin sitä että kasvan aikuiseksi ja alan tuntea itseni joksikin muuksi kuin esiteiniksi. Että joku päivä vaan herään, ja kaikki on naksahtanut paikoilleen.
Minulle ei esim. tapahtunut ikinä mitään heräämistä seksin suhteen, hormonitasot on tutkittu ja kaikki oli ihan normaalilla tasolla. Tuntuu oudolta kun muilla samanikäisillä on perheet, minä olen vieläkin siinä "hihii seksi" vaiheessa. Edellinen parisuhteeni kariutui juuri tuohon, vedin seksin ihan vitsailuksi tai dissosioin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette ole terapiaa
ajatelleet?Ihminenhän voi aina heittäytyä vastuuttomaksi ja irti realiteeteista, mutta myös kasvaa psyykkisesti psyykkisellä työllä.
Tavallaan, mutta en ymmärrä, mitä iloa siitä aikuistumisesta olisi. Toki olisi kätevää silloin kun alkaa vanheta,että on vakituinen koti ja kumppani, varallisuutta ja näin. Mielestäni se on kuitenkin ikävä käytännön asia, eikä sellainen asia jota kohti rauhallisin mielin menisin. Olen ihmetellyt, kun samanikäiset kaverit on vuorollaan alkaneet harrastaa puutarhanhoitoa, lakanneet seuraamasta trendejä ja alkaneet päivitellä, että eivät ymmärrä nuorten musiikkia. Minulla ei ole ollut tuota vaihetta, että tuntisin luonnollista eroa nuorempaan ikäpolveen. Ikääntymiseen mielletään kuuluvan se, että on alkanut ottaa vastuuta ja oppinut jotain, ja jos näin ei ole käynyt niin se oman iän hyväksyminen on vain kammottava tyhjyys.
Nuoruudessa "pysyminen" on hankalampaa, mutta en ymmärrä mitä iloa vanhan/omanikäisen identiteestä voisi olla.
Esimerkiksi se, että elämässä on paljon syvempiä ja pysyvämpiä merkityksiä kuin ne uusimmat hiusdonitsit ja huulikiille. Elämä realiteeteissa on myös paljon jaetumpaa kanssaihmisten kanssa: elämää voi vastaanottaa sellaisenaan kuin se realiteeteissa meille kaikille tulee eikä väkisin yrittää esim leikellä itseään kuminukeksi menneisyyteen. Menneisyyteen jota ei kuitenkaan oikeasti koskaan tavoita.
Kypsymättömään persoonallisuuteen liittyy väistämättä myös paljon surua ja tyhjyyttä, sekä enenevissä määrin törmäyksiä realiteetteihin.
Loppujenlopuksi psykoterapia tulee halvemmaksi, myös inhimillisesti.
Olen aina ajatellutkin, ettei tämän palstan naisilla varmaan ole kaikki kunnossa yläkerrassa.
Tämän ketjun nähdessäni tajusin että en ole yksin. Olen 46-vuotias, taustalla lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö perheen ulkopuolisen henkilön taholta. Sairastuin anoreksiaan tuon seurauksena. Mulla on AMK-tutkinto ja käyn töissä, olen naimisissa, mutta lapsia ei ole.
Mulla ei ole ystäviä, ei ole koskaan ollutkaan, enkä haluakaan. Mä tykkään pyöriä netissä, lähinnä vaatekauppojen sivuilla. Vaikea ottaa mistään vastuuta. Mies se pääasiassa asioita hoitelee. Ruokaa osaan laittaa ja leipoa, anoreksian myötä opin nuo taidot koska tykkäsin ruokkia muita. Edelleen on epätyypillinen laihuushäiriö, olen hyvin ulkonäkökeskeinen. Mulla on hiusten- ja ripsienpidennykset, mietin tarkkaan miten pukeudun.
Musta tuntuu välillä että olen ihan teini, pelkään "aikuisten" maailmaa. Mun työ on helppoa ja rutiininomaista ja tulen toimeen työkavereiden kanssa. Ehkä työ pitää osin aikuisuudessa kiinni. Arkiaamuisin herättävä ja lähdettävä ovesta ulos, ei voi jäädä lorvimaan. Toisaalta työ tuo sitten oikeutuksen lorvia muuten, selailla nettiä ja töllöttää Netflixia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja joo, minunkin huone taitaa olla aika teinimäinen, vapaa-ajalla katselen vain suoratoistopalveluja ja olen puhelinaddikti sekä askartelen ja harrastan urheilua, yksi luottamustehtävä on (omg, liittyy muuten nuoriin vaikkei heidän kanssa onneksi tarvitse olla tekemisissä) jota en miiiillläääään viitsisi hoitaa ja se jää aina viime tippaan. Niin ja haluaisin myös että setämiehet ja kaikki muutkin miehet kuolaisi perääni, siitäkin olen kade nuoremmilleni.
Oi, ei! Olet aivan ihana ja juuri kuin itsekin olen. Kerrankin kuulee tällaisesta. Taitaa olla muuten aika vaiettu aihe tässä niin järkevässä yhteiskunnassa. Minä myös nautin jos juuri kaikki setämiehet ja jopa papparaiset vilkuilee minua, hah hah. Ja usein jos olen masentunut ja tunnenkin itseni yhtäkkiä vanhaksi läskiksi ym. niin olen kateellinen jollekin teini kaunottarelle, joka saa kenet vaan ja ajattelen, että jos olisin itse tuollainen niin eipä olisi mitään ongelmia esim. eräs ihastus mieheni, jota koitan iskeä ja jonka tiedän pitävän nuoremmista niin juoksisi kieli pitkällä luokseni jos olisin sen teini kaunottaren näköinen. Että tällaista pyörii mielessä. Aika weird elämää, mutta myös jotenkin ihanaa. En edes haluaisi olla sellainen täti-aikuinen, yäk! Paras kehu, kun se ihastusmieheni, joka tykkää nuoremmista naisista ja tykkää siis myös minusta, koska olen teinityylinen niin sanoi kerran minulle, että olen nelikymppinen, joka näyttää parikymppiseltä. Se tuntui ihanalta. Hulluinta, että haluaisin mennä alapään kauneusleikkaukseen, että saisin sen näyttämään mahdollisimman nuorekkaalta. Että semmosta. Jotenkin ihania sinun jutut ja ymmärrän täysin.
-Ap
Kuulostat narsistilta, joka ei ole kusipää. Eksäni, narsisti, oli juuri tuollainen kuvailemasi, mutta lisäksi todella patologinen kusipää. Tuntui aina, että jouduin palaamaan teini-ikään, jopa seksissä.
Klusteri b:n persoonallisuushäiriöt sopivat hyvin kuvaan ja niissähän kehitys pysähtyy maksimissaan teinin tasolle.
Teetkö myös paskatemppuja ja saat raivareita vai oletko vain helppo teini?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette ole terapiaa
ajatelleet?Ihminenhän voi aina heittäytyä vastuuttomaksi ja irti realiteeteista, mutta myös kasvaa psyykkisesti psyykkisellä työllä.
Tavallaan, mutta en ymmärrä, mitä iloa siitä aikuistumisesta olisi. Toki olisi kätevää silloin kun alkaa vanheta,että on vakituinen koti ja kumppani, varallisuutta ja näin. Mielestäni se on kuitenkin ikävä käytännön asia, eikä sellainen asia jota kohti rauhallisin mielin menisin. Olen ihmetellyt, kun samanikäiset kaverit on vuorollaan alkaneet harrastaa puutarhanhoitoa, lakanneet seuraamasta trendejä ja alkaneet päivitellä, että eivät ymmärrä nuorten musiikkia. Minulla ei ole ollut tuota vaihetta, että tuntisin luonnollista eroa nuorempaan ikäpolveen. Ikääntymiseen mielletään kuuluvan se, että on alkanut ottaa vastuuta ja oppinut jotain, ja jos näin ei ole käynyt niin se oman iän hyväksyminen on vain kammottava tyhjyys.
Nuoruudessa "pysyminen" on hankalampaa, mutta en ymmärrä mitä iloa vanhan/omanikäisen identiteestä voisi olla.Esimerkiksi se, että elämässä on paljon syvempiä ja pysyvämpiä merkityksiä kuin ne uusimmat hiusdonitsit ja huulikiille. Elämä realiteeteissa on myös paljon jaetumpaa kanssaihmisten kanssa: elämää voi vastaanottaa sellaisenaan kuin se realiteeteissa meille kaikille tulee eikä väkisin yrittää esim leikellä itseään kuminukeksi menneisyyteen. Menneisyyteen jota ei kuitenkaan oikeasti koskaan tavoita.
Kypsymättömään persoonallisuuteen liittyy väistämättä myös paljon surua ja tyhjyyttä, sekä enenevissä määrin törmäyksiä realiteetteihin.
Loppujenlopuksi psykoterapia tulee halvemmaksi, myös inhimillisesti.
Mitä ne syvemmät ja pysyvämmät merkitykset on? Aika moni tuntuu elävän esim työnsä tai lastensa kautta enkä näe että se on yhtään sen realistisempaa tai syvällisempää. Ja ne miehet joka tapauksessa kuolaa vain teinejä ja teinin näköisiä nuoria naisia että mihinkään romanttiseen rakkauteenkaan en usko. Enkä kuitenkaan voi ikinä saada mitä haluan täällä reaalimaailmassa (talo, kesämökki, kivat harrastukset) koska olen fyys ja psyyk niin romuna että minua esim tuskin koskaan mihinkään oikeaan työhön palkataan, jo tämä osa-aikainen työkokeilu vie yöuneni ja pahentaa muita oireitani (flashbackit, osien vaihtelu, dissosiointi, teineily, psykoottiset oireet)
Alue: Aihe vapaa
Voi että olisi aivan ihanaa jos löytäisi juuri tuollaisen aikuisen sisäisesti teinin ystäväksi. Olisi ihana, kun toinen ymmärtäisi ja voisi sitten teineillä yhdessä ja sillä saisi myös paikattua sitä traumaa, ettei teininä ollut suosittu oikein kavereiden silmissäkään niin nyt aikuisena olisi ihana teineily-ystävä. Tai sellainen teinijengi oikein ilman niitä inhottavia kiusaamisia ym.
-Ap