Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen keski-ikäinen nainen ja kuvittelen olevani teini
15.02.2023 |
Tuli mieleen siitä Vaasan naisesta, joka kävi lasten kerhossa, että itse en menisi noin pitkälle, mutta elän kuvitellen olevani vieläkin teini. Minulla on traumaattinen tausta lapsuudessa nuoruudessa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sekä hyväksikäyttöä. En ole koskaan aikuistunut normaalisti. En ole motivoitunut opiskelemaan aikoinaan, en käymään töissä, en ole halunnut tehdä lapsia, enkä oikein sitoutua mihinkään tai ottaa vastuuta mistään. Ajelehtinut elämässä tehden mitä milloinkin huvittanut (vrt. teinit, jotka tekevät vain mitä huvittaa) muuttanut kymmeniä kertoja, parisuhde on, mutta siinä olen, kuin teini ja puoliso on jokin isän korvike. Lähinnä käytän aikani keskittymällä ulkonäkööni, shoppailemalla, lorvailemalla, ostoskeskuksissa, musaa kuuntelemalla, energiajuomia litkien. Pukeudun teinimäisen nuorekkaasti ostaen usein vaatteita ja kenkiä nuorten osastoilta. Viihdyn hyvin nuorten seurassa ja haaveilen, että paras ystäväni olisi joku teini/nuori. Kaipaan usein paljon aikoja jolloin olin teini, vaikkei se ollutkaan niin onnellista aikaa, mutta sitä ulkonäköä, vartaloa, tyyliä ja aika-kautta. Kuuntelen sen ajan musiikkia ja muistelen paljon. Kaikki paheni, kun äitini sairastui vasta vakavasti ja masennuin siitä. Tuntuu, että menetin viimeisen linkin niihin ihaniin aikoihin, kaikki traumat jysähti päälle ja teini-oireet voimistui rytisten. Tuntuu, ettei millään muulla, kuin teineilyllä ole enää edes väliä. Ja tämä kuuluu myös seksuaaliseen identiteettiini. Diagnosoitu myös epävakaa, mutta itse luulen, että traumat plus jotain muuta. Mitä ajatuksia herättää? Onko muita kaltaisiani? Nainen45
Kommentit (217)
Olisi ihana sellainen laajempikin genre tai jokin suuntaus: teineilevät aikuiset. Esim. tämä Japanilainen kawaii-tyyli jotenkin kolahti, jossa aikuiset naiset niin sanotusti söpöilevät eli ovat tyttömäisiä. Se on siellä tosi suosittua. Olisipa täälläkin. Täällä tuntee vain olevansa jokin friikki.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja joo, minunkin huone taitaa olla aika teinimäinen, vapaa-ajalla katselen vain suoratoistopalveluja ja olen puhelinaddikti sekä askartelen ja harrastan urheilua, yksi luottamustehtävä on (omg, liittyy muuten nuoriin vaikkei heidän kanssa onneksi tarvitse olla tekemisissä) jota en miiiillläääään viitsisi hoitaa ja se jää aina viime tippaan. Niin ja haluaisin myös että setämiehet ja kaikki muutkin miehet kuolaisi perääni, siitäkin olen kade nuoremmilleni.
Oi, ei! Olet aivan ihana ja juuri kuin itsekin olen. Kerrankin kuulee tällaisesta. Taitaa olla muuten aika vaiettu aihe tässä niin järkevässä yhteiskunnassa. Minä myös nautin jos juuri kaikki setämiehet ja jopa papparaiset vilkuilee minua, hah hah. Ja usein jos olen masentunut ja tunnenkin itseni yhtäkkiä vanhaksi läskiksi ym. niin olen kateellinen jollekin teini kaunottarelle, joka saa kenet vaan ja ajattelen, että jos olisin itse tuollainen niin eipä olisi mitään ongelmia esim. eräs ihastus mieheni, jota koitan iskeä ja jonka tiedän pitävän nuoremmista niin juoksisi kieli pitkällä luokseni jos olisin sen teini kaunottaren näköinen. Että tällaista pyörii mielessä. Aika weird elämää, mutta myös jotenkin ihanaa. En edes haluaisi olla sellainen täti-aikuinen, yäk! Paras kehu, kun se ihastusmieheni, joka tykkää nuoremmista naisista ja tykkää siis myös minusta, koska olen teinityylinen niin sanoi kerran minulle, että olen nelikymppinen, joka näyttää parikymppiseltä. Se tuntui ihanalta. Hulluinta, että haluaisin mennä alapään kauneusleikkaukseen, että saisin sen näyttämään mahdollisimman nuorekkaalta. Että semmosta. Jotenkin ihania sinun jutut ja ymmärrän täysin.
-Ap
Mulla oli aivan sama ajatus taannoin tuosta kauneusleikkauksesta mutta ajattelin että no se menisi jo liian pitkälle (liittyi yleiseen ulkonäköobsessiooni, ehkä sekin on siis joku teinijuttu? Vaikeaa kun tosiaan en varsinaisesti tiedä teineistä yhtään mitään koska itseni piti hypätä suoraan varhaisteinistä näennäisaikuiseksi), ei ole vertaisia joitten kanssa käydä läpi asioita kun muut on läpikäyneet nämä joskus viimeistään 20 vuotta sitten. Ja nyt ne on justiinsa noita tätiaikuisia mitä myös kammoksun ihan kauheasti. Mullekin tuo olisi paras kohteliaisuus ja minua on kyllä usein luultu alle 30 veeksi, en kyllä ihmettele koska jos on osittain paljonkin sisäisesti teini-iässä niin kai se heijastuu ulkoisestikin.
Ainahan kaikki naureskelee kaikenikäisille aikuisille jotka "yrittää olla jälleen nuoria" mutta kun itse haluaisi lähinnä olla edes kerran nuori, ei niinkään toisintaa jotain mennyttä unelmaelämää.
Jatkuu...
Olin mieleltäni sairastunut niin pahasti jo parikymppisenä että en koskaan saanut kunnollista, pysyvää ja normaalia parisuhdetta enkä päässyt kunnolla ns normaaliin työelämään. Olen ollut monissa työharjoittelussa ja parissa vaatimattomassa palkkatyössäkin, mutta säännöllisiä "romahduksia" on tullut ja nyt olen mt-syistä eläkkeellä. Terapia lopetettiin tuloksettomana ja terapeuttini totesi, että psyyken rakenteeni on traumojen takia niin heikko, että en kestä terapiaa joka oli näinollen lopettava...
En koskaan ole päässyt elämään ns normaalia elämää, en nuorena enkä aikuisena. Tuntuu, että jäin loppuiäkseni henkisesti johonkin 15-16 ikävuoteen ja enemmän yhteistä on minulla ja teini-ikäisellä veljenpojalla kuin minulla ja veljelläni.
Kaipaan jatkuvasti takaisin teini-ikään ja mietin, millaista olisi jos saisin elää sen ajan uudestaan terveenä, normaalina ja ilman traumoja. Kuuntelen ns teinimusiikkia ja jos yksin ollessa pukeudun kotona kuin teinit (ulkona en kehtaa) ja meikkaan teinimäisesti. En myöskään tykkää laittaa ruokaa enkä siivota, kaikki "aikuisten" rutiinit tuntuvat kuolettavan tylsiltä...Olen kai sisimmässäni teini hamaan kuolemaani asti
En vain osaa elää ns aikuisten elämää
Vierailija kirjoitti:
jos et olisi ollut noin vanha ja rupsahtanut mummeli niin olisin voinut ostaa sinulle tupakka-askin suihinotosta.
Voi voi, kuvitteletko voivasi loukata ihmistä joka on kuullut kaikki maailman loukkaukset lapsesta asti? Olet lähinnä tylsä incel jonka näköjään pitää maksaa seksuaalisesta kamssakäymisestä.
Vierailija kirjoitti:
Jatkuu...
Olin mieleltäni sairastunut niin pahasti jo parikymppisenä että en koskaan saanut kunnollista, pysyvää ja normaalia parisuhdetta enkä päässyt kunnolla ns normaaliin työelämään. Olen ollut monissa työharjoittelussa ja parissa vaatimattomassa palkkatyössäkin, mutta säännöllisiä "romahduksia" on tullut ja nyt olen mt-syistä eläkkeellä. Terapia lopetettiin tuloksettomana ja terapeuttini totesi, että psyyken rakenteeni on traumojen takia niin heikko, että en kestä terapiaa joka oli näinollen lopettava...
En koskaan ole päässyt elämään ns normaalia elämää, en nuorena enkä aikuisena. Tuntuu, että jäin loppuiäkseni henkisesti johonkin 15-16 ikävuoteen ja enemmän yhteistä on minulla ja teini-ikäisellä veljenpojalla kuin minulla ja veljelläni.
Kaipaan jatkuvasti takaisin teini-ikään ja mietin, millaista olisi jos saisin elää sen ajan uudestaan terveenä, normaalina ja ilman traumoja. Kuuntelen ns teinimusiikkia ja jos yksin ollessa pukeudun kotona kuin teinit (ulkona en kehtaa) ja meikkaan teinimäisesti. En myöskään tykkää laittaa ruokaa enkä siivota, kaikki "aikuisten" rutiinit tuntuvat kuolettavan tylsiltä...Olen kai sisimmässäni teini hamaan kuolemaani asti
En vain osaa elää ns aikuisten elämää
Minäkään en pidä yhtään siivouksesta enkä ruoanlaitosta! Minut on pariin otteeseen jätetty alkavista suhteista sen takia miltä kämppäni näyttää...siitä plus tuosta ruoanlaittamattomuudesta ja kaikista muista elämän outouksista olen kehittänyt vaan hauskoja vitsejä, kaiketi peittääkseni totuuden koska eihän näistä voi kellekään puhua. Ja jatkuva haaveilu ns puhtaasta teini-iästä ilman sisuskaluja jäytävää ahdistusta ja häpeän ja vääränlaisuuden ja outouden tunnetta on minullakin, kun on päässyt näkemään vierestä kavereiden lapsista että miltä se normaali teini-ikä oikein näyttää. Helppoa ja huoletonta, huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sä ole traumatisoitunut vaan rakastunut vastuuttomuuteen ja uhriutumiseen
Täällä myös yksi melkein keski-ikäinen ja olen aina tykännyt raskaammasta musiikista ja idolisoinut artisteja, vaikka en muusikoiden elämästä sinällään paljoa tiedä...Fanitan tiettyjä bändejä joiden jäsenet ovat minua yli 10 vuotta nuorempia ja olen jopa kaukoihastunut yhteen heistä! Etsin hänen kuvia, haastatteluita, ym infoa netistä ja haaveilen. Aika säälittävää vai mitä :D
En ikinä päässyt kiinni normaaliaikuisuuteen (pahat traumat murros/teini-iässä) ja tunnen edelleen joskus olevani oikealta iältäni jotain 15-18 välimaastosta vaikka täytän pian pyöreitä. Kukaan ei tiedä tästä (paitsi nyt te palstalaiset)
Ikuiseen teini-ikään voi todellakin jäädä kiinni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et sä ole traumatisoitunut vaan rakastunut vastuuttomuuteen ja uhriutumiseen
Nyys nyys.
Nyt alkoi tehdä mieli karkkia. Kauppa on kyllä lähellä. Hmm. Ja huominen typerä työvuoroni vasta illalla.
Vierailija kirjoitti:
Olisi ihana sellainen laajempikin genre tai jokin suuntaus: teineilevät aikuiset. Esim. tämä Japanilainen kawaii-tyyli jotenkin kolahti, jossa aikuiset naiset niin sanotusti söpöilevät eli ovat tyttömäisiä. Se on siellä tosi suosittua. Olisipa täälläkin. Täällä tuntee vain olevansa jokin friikki.
-Ap
Niinpä! Täällä on melkein kaikkien mielestä lähinnä säälittävää jos aikuinen nainen haluaa/yrittää näyttää joltain teiniltä...Puhutaan ilkeästi, että "miten kehtaa aikuinen nainen pukeutua kuin teinitytöt" jne jne
Menee uskottavuus niiden ns oikeiden aikuisten silmissä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkuu...
Olin mieleltäni sairastunut niin pahasti jo parikymppisenä että en koskaan saanut kunnollista, pysyvää ja normaalia parisuhdetta enkä päässyt kunnolla ns normaaliin työelämään. Olen ollut monissa työharjoittelussa ja parissa vaatimattomassa palkkatyössäkin, mutta säännöllisiä "romahduksia" on tullut ja nyt olen mt-syistä eläkkeellä. Terapia lopetettiin tuloksettomana ja terapeuttini totesi, että psyyken rakenteeni on traumojen takia niin heikko, että en kestä terapiaa joka oli näinollen lopettava...
En koskaan ole päässyt elämään ns normaalia elämää, en nuorena enkä aikuisena. Tuntuu, että jäin loppuiäkseni henkisesti johonkin 15-16 ikävuoteen ja enemmän yhteistä on minulla ja teini-ikäisellä veljenpojalla kuin minulla ja veljelläni.
Kaipaan jatkuvasti takaisin teini-ikään ja mietin, millaista olisi jos saisin elää sen ajan uudestaan terveenä, normaalina ja ilman traumoja. Kuuntelen ns teinimusiikkia ja jos yksin ollessa pukeudun kotona kuin teinit (ulkona en kehtaa) ja meikkaan teinimäisesti. En myöskään tykkää laittaa ruokaa enkä siivota, kaikki "aikuisten" rutiinit tuntuvat kuolettavan tylsiltä...Olen kai sisimmässäni teini hamaan kuolemaani asti
En vain osaa elää ns aikuisten elämää
Minäkään en pidä yhtään siivouksesta enkä ruoanlaitosta! Minut on pariin otteeseen jätetty alkavista suhteista sen takia miltä kämppäni näyttää...siitä plus tuosta ruoanlaittamattomuudesta ja kaikista muista elämän outouksista olen kehittänyt vaan hauskoja vitsejä, kaiketi peittääkseni totuuden koska eihän näistä voi kellekään puhua. Ja jatkuva haaveilu ns puhtaasta teini-iästä ilman sisuskaluja jäytävää ahdistusta ja häpeän ja vääränlaisuuden ja outouden tunnetta on minullakin, kun on päässyt näkemään vierestä kavereiden lapsista että miltä se normaali teini-ikä oikein näyttää. Helppoa ja huoletonta, huoh.
Näin päälle kolmekymppisenä olen alkanut haikailla takaisin teini-ikään, sellaiseen teini-ikään, jossa ei ole niitä murheita ja traumoja, mitä oikeasti oli. Juuri tuo "puhdas teini-ikä" on se, mikä jäi minulta elämättä eikä sitä enää takaisin saa...Vuosia jatkunut koulukiusaaminen ja ongelmat kotona pitivät huolen siitä, että mitään normaalia teini-ikää ei koskaan ollut. Olen jämähtänyt sen ajan musiikkiin, sarjoihin, muotiin, harrastuksiin...
Olen vähän kuin ikuinen peter-pan tyttö joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi
Itsellänikin tuo, että siivous, ruoan laittaminen, pyykin peseminen, joku ikkunoiden peseminen ei ole koskaan kiinnostanut. Siis kaikki aikuisten tylsät velvollisuudet. En osaa laittaa ruokaa, leipoa, pestä pyykkejä ym. No, puolisoni onneksi tekee ne kaikki. Oikeastaan mikään aikuisten elämään kuuluvat asiat ei kiinnosta, enkä pysty elämään aikuisten elämään. Nytkin omassa huoneessa kuulokkeet korvilla irtokarkkeja mussuttaen ja vaatteet levällään pitkin sänkyä, meikkejä, hiusdonitseja, tennarit ym. En jaksa pitää järjestystä. Huone on kuin teinin ja siellä makoilen ja viestittelen ihastus miehen kanssa. En pysty syömään terveellisesti ja järkevästi, kuin joskus kausittain. Nyt, kun ollut stressiä ja masennusta niin pystyn syömään vain herkkuja. Kun menen kauppaan ostan karkkeja, pullaa, jäätelöä, sipsejä, energiajuomia. Siellä kaupassakin koen olevani teini ja tavallaan vastuuton. En jaksa syödä järkevästi. Parasta oli, kun muistisairas äitini höperehti, että hänkin haluaisi laittaa vaaleanpunaiset trikoot jalkaan, kun kerroin vaatteistani. Sanoin äidille 80v että minusta olisi ihana pukea hänetkin teinityyliin söpön vanhuksen näköiseksi. Äidistä se kuulosti kivalta, hah hah. Mitä enemmän tulee ikää niin sitä enemmän kietoudun teinielämä kuplaani, muistoihini, sen aikojen musiikkiin. Ja vihaan vanhenemista!!!!!! Nytkin pitäisi laihduttaa, että olisi hoikempana teinimäisempi. Tunnen alavireisenä olevani vain vanha läski akka nuorten vaatteissa ja joku kaiken ulkopuolella oleva yksinäinen friikki.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin vihaan vanhenemista! Sehän on kyllä ymmärrettävää, kukapa teini haluaisi olla yhtään vanhempi kuin on. Maksimissaan 18 v että pääsee baariin tai jotain. Vihaan myös sitä kun minulle sanotaan "aikuisena ihmisenä sinä sitä ja tätä", kun äiti hoki minulle jo pienestä asti kuinka "tuon ikäisen ihmisen pitää jo ymmärtää", samalla kun jätti minut ihan yksin isän alkoholismin ja koulukiusaamisen ja kaiken muun kanssa selviämään. Minun on AINA pitänyt olla paljon vanhempi kuin olen, en halua olla sitä enää tai siis en halua olla vanha ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja minulla on aivan liikaa hiusdonitseja ja meikkejä joita en käytä...(tätä teinimoodia ei muuten yhtään auta se että 90-luku ja sen rytkyt ovat muodissa ja nykynuoret on ulkonäöllisesti täysi kopio omasta teini-iästäni..kuin astuisi takaisin menneisyyteen konkreettisestikin kun nuoria ihmisiä näkee. )
Eikä vanhenemista nyky-yhteiskunnassa kyllä muutenkaan ole erityisen helpoksi tehty, varmaan harva yli 30 v vanhenemisesta nauttii.
Tuntuu, että pikkuhiljaa tästäkin asiasta uskaltaa alkaa vähän esim. täällä kirjoittamaan, koska nykyään on tullut esille niin paljon muitakin suuntauksia ym. ja kaikesta puhutaan avoimemmin. Tästäkin aikuisen elämää teininä-aiheesta voisi olla joku taho kiinnostunut tekemään vaikka dokumentin. Siinä voisi olla useampi aikuisteini kertomassa elämästään ja ajatuksistaan. Tosin en kyllä tiedä miten kestäisi sen kaamean arvostelun ja varmasti jopa vihan minkä saisi siitä niskaan. Kyllähän siinä jonkinlaisen hullun ja friikin leiman saisi, mutta en tiedä välittäisinkö, vaikka olen kyllä lapsellisen herkkä, koska tunnemaailma jäänyt teinin asteelle. Esim. pettymyksiä en tahdo kestää ollenkaan vaan itken ja huudan ja kiukuttelen. Kaupassa aloin kerran itkemään pettymyksestä, kun mieheni ei ostanut minulle haluamaani karkkipussia, hah! Mieheni on ihana hän suhtautuu ymmärtäen tähän teinipuoleeni ja on kuin jokin isäpappa.
-Ap
Kaikkea sitä kuulee kun vanhaksi elää! En ole tiennyt että tollastakin on. Tsemppiä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea sitä kuulee kun vanhaksi elää! En ole tiennyt että tollastakin on. Tsemppiä vaan.
No kiitti!
Se on kyllä hyvä jos on löytynyt ymmärtäväinen puoliso. Itsekkin sellaisen haluaisin kun tää nykyelämä on toisinto teiniajoista elikkä aika yksinäistä on, kun muut pitäisi just friikkinä jos olisin "oma itseni". Ikäisessäni tätsykkä moodissa olen ihan sellainen hyväksytty, en mitenkään sorsittu mutta ei minulla mitään läheisiä ystäviäkään ole koska sisältö ei vastaa ulkoista olemusta eikä minulla ole juuri mitään yhteistä muiden tätsyköiden kanssa. Ahdistaa lähinnä kuunnella kaikkien juttuja lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja minulla on aivan liikaa hiusdonitseja ja meikkejä joita en käytä...(tätä teinimoodia ei muuten yhtään auta se että 90-luku ja sen rytkyt ovat muodissa ja nykynuoret on ulkonäöllisesti täysi kopio omasta teini-iästäni..kuin astuisi takaisin menneisyyteen konkreettisestikin kun nuoria ihmisiä näkee. )
Oih, ihan sama minulla! Meikkejä, kynsilakkoja, koruja ja varsinkin niitä hiusdonitseja (nehän oli muotia teininä) on joka paikka täynnä ja tänään juuri ostin lisää. Jotenkin ihana olo, kun niitä on ympärillä. Ja tosiaan nythän on 90-luku joka paikassa ja nuoret sen näköisiä. Se todella buustaa tätä omaa juttua todella paljon. Tuntuu, kuin se oma nuoruusaika olisi jotenkin tullut takaisin. Varmasti sekaisin omia traumoja ja myös kriisiä omasta vanhenemisesta. Haluaa pysyä sinä traumojen aiheuttamana teininä, eikä vanheta enää yhtään. Minä mietin jatkuvasti mistä saisin rahaa kauneusleikkauksiin, joilla nuorentaa itseään. Olisi ihana jos peilistä katsoisi nuori itsensä tyyliin 25vuotias. Silloin tuntuisi että olisi taas kaikki mahdollisuudet ja maailma auki ja saisi taas täysillä miesten ja setämiesten huomiota ja ihailua, heh heh!
-Ap
Alue: Aihe vapaa
Olen lähes 40v nainen ja vietin teini-ikäni pääasiassa yksin kotona, koulukiusaaminen kesti koko peruskoulun ja ystäviä ei oikein ollut eikä minua koskaan kutsuttu mihinkään. Haaveilin kotibileistä, ensisuudelmasta, poikaystävästä ja omista ystävistä, joiden joukkoon kuuluisin. Ihan tavallisesta teiniarjesta .
Menin lukioon 16-vuotiaana ja kuvittelin asioiden muuttuvan ja että nyt "elämä" voisi alkaa. Sain kyllä muutamia kavereita, mutta en edelleenkään tuntenut oikein kuuluvani joukkoon ja vapaa-ajat vietin edelleen paljon yksin, vaikka välillä onneksi sain hengailla parin lukiokaverini kanssa. Mutta ei tullut kotibileitä, ei ensisuudelmaa, ei edelleenkään niitä asioita mitä janosin...
Ylioppilaaksi päästyä asiat vähän paranivat ja aloin käydä yökerhoissa ja tutustuin hieman myös vastakkaiseen sukupuoleen. Tuli ekat työharjoittelut ym. Mutta mt-ongelmani olivat jo niin pahat, että terapiasta huolimatta paluuta ei ns ollut
jatkuu...