Elänkö jossain kuplassa, jos en ole havainnut yhteiskuntaluokkia Suomessa?
Ihmettelen sitä, että Hesarissa on ollut viime vuosina usein juttua luokkanoususta ja Suomen yhteiskuntaluokista.
Olen syntynyt 70-luvulla pienellä paikkakunnalla ja nyt asun pääkaupunkiseudulla ja olen asiantuntijatyössä. Tuttavapiiriini kuuluu kaikenlaisia ihmisiä sairaseläkeläisistä ja tehdastyöläisistä yritysjohtajiin ja kulttuuri-ihmisiin, ja loppupelissä aika samanlaista elämää kaikki elävät. Kenelläkään ei ole mitään kartanoita, eikä palvelijoita. Kertokaa mulle esimerkkejä näistä luokkaeroista, joita en ole itse havainnut.
Kommentit (281)
Vierailija kirjoitti:
Mihin yhteiskuntaluokkaan minä mielestäni kuulun?
- Olen kotoisin maalta, isäni työskenteli bussikuskien esimiehenä toimistossa, äiti oli kirkonkylän kaupan kassalla, meitä lapsia on viisi
- Olen käynyt lukion ja pääsin yliopistoon, olen oman perheeni ainoa yliopistossa opiskellut
- Luvut yliopistossa jäivät kuitenkin kesken, kandin sain lopulta vuosien tauon jälkeen tehtyä
- tein vuosikausia pienipalkkaisia pätkätöitä toimistohommissa ja markkinointialalla, kunnes sain vakityön
- vakityössäni olen nyt edennyt esihenkilöasemaan ja kuukausipalkkani on 5000 eroa brutto
- asun omakotitalossa, olen eronnut yh.
- käyn kirjastossa, teatterissa ja taidemuseoissa, mutta yhtä lailla myös jääkiekko-otteluissa ja pesäpallopeleissä.
Minun on tosi vaikea määritellä, että mihin yhteiskuntaluokkaan kuulun. Haluan tällä vain osoittaa, että varmaan suurin osa meistä ei ole ihan yksiselitteisiä tapauksia.
Oliko se Neljä ruusua joka sanoitti tätä teemaa tavallaan:
Olen juppihippipunkkari ja vaihdan paikkaa.
turha meikäläistä yrittääkään kategoriin laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen harvemmin esiin tuotu lisä vielä tähän luokkakeskusteluun, että maalla ja kaupungissa yhteiskuntaluokka voi tarkoittaa hiukan eri asiaa.
Itse olen pankkivirkailijan ja opettajan tytär. Pienessä maalaispitäjässä olimme 90-luvulla selvästi ns. parempaa väkeä. Lions Clubit, Rotaryt, perhetuttuina lähinnä muita opettajia ja jotain kylän menestyviä yrittäjiä. Tehtaan naiset hyvä etteivät niiata niksauttaneet vastaantullessa. Kun sitten lähdin opiskelemaan yliopistoon Helsinkiin, oli järkytys, kun kukaan ei ollut mitenkään vaikuttunut kun kerroin, että mun äiti on töissä pankissa 😂
Joo. Itse olen akateemisten lapsi ja duunaripaikkakunnalla kasvanut. Koko pienen ikäni mietin, miksen sovi joukkoon. Puhuin ja ajattelin väärällä tavalla.
Aikuisena luin yhteiskuntaluokista ja tajusin, mistä ulkopuolisuuden tunne johtui. Minua pidettiin hienostelijana.
Tottakai on yhteiskuntaluokat. Ota mikä tahansa kaupunki ja käy katsomassa sen pahamaineisin lähiö, niin löytyy heti aika huonokuntoisen näköistä väkeä. Se on sitä alinta yhteiskuntaluokkaa, ehkä kaikista sairaimmat tosin pysyttelee kämpillään suurimman osan päivistä.
Ja sitten vielä semmoinen näkökulma, että on työväenluokka eli ns. duunarit, mutta sit vielä alempi työväenluokka eli alaluokka.
Itse olen kasvanut työväenluokkaisessa perheessä. Molemmat vanhemmat teki uransa tehdastyöläisinä, eivätkä olleet kouluja käyneet. Meidän koti oli siisti ja sopivankokoinen, leikittiin rivarin pihalla muiden lasten kanssa, meille lapsille luettiin paljon, lomilla telttailtiin ja mökkeiltiin Suomessa, vanhemmat korosti että koulut pitää hoitaa ja ammatti hankkia.
Ero oli aika valtava siihen teinivuosien ystävän perheeseen, jossa tehtaalla siivoojana työskennellyt äiti sai lapsia kolmen eri miehen kanssa, isäpuoli oli vuoroin linnassa ja vuoroin kotona kuten tuntui suuri osa suvun miehistä olevan, velipuoli käytti aineita avoimesti kotona, ruokana ei ollut loppukuusta kuin ranskanleipää ja maitoa... Olin ihan järkyttynyt, en ikinä sitä ennen ollut törmännyt alaluokan elämään.
Mutulla sanoisin, että nykysuomessa työväenluokka pienenee, keskiluokka ja alaluokka kasvavat.

Työväenluokassa on vielä se ylinkin luokka. Ammattitaitoiset kädentaitajat. Oli kyse sitten sähkömiehestä tai muurarista, mutta oman ammattinsa mestarista. Näillä saattaa palkka ja elintaso olla suhteellisen samaa kuin keskiluokassa etenkin paperimiehillä. Mutta taatusti eivät identifioidu siellä paperitehtaassa sinne insinööreihin tai pomoihin vaan todellakin duunareihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen harvemmin esiin tuotu lisä vielä tähän luokkakeskusteluun, että maalla ja kaupungissa yhteiskuntaluokka voi tarkoittaa hiukan eri asiaa.
Itse olen pankkivirkailijan ja opettajan tytär. Pienessä maalaispitäjässä olimme 90-luvulla selvästi ns. parempaa väkeä. Lions Clubit, Rotaryt, perhetuttuina lähinnä muita opettajia ja jotain kylän menestyviä yrittäjiä. Tehtaan naiset hyvä etteivät niiata niksauttaneet vastaantullessa. Kun sitten lähdin opiskelemaan yliopistoon Helsinkiin, oli järkytys, kun kukaan ei ollut mitenkään vaikuttunut kun kerroin, että mun äiti on töissä pankissa 😂
Joo. Itse olen akateemisten lapsi ja duunaripaikkakunnalla kasvanut. Koko pienen ikäni mietin, miksen sovi joukkoon. Puhuin ja ajattelin väärällä tavalla.
Aikuisena luin yhteiskuntaluokista ja tajusin, mistä ulkopuolisuuden tunne johtui. Minua pidettiin hienostelijana.
Tunnistan. Asuin opiskellessa kaupungin vuokrayksiössä talossa täynnä samanlaisia pieniä asuntoja, Vantaalla. Ja auta armias, kun pihalla päivystävälle juopporemmille selvisi että minä paitsi opiskelen niin minulla on myös iltatyö, sain osakseni oikeaa vihaa, kun kehtasinkin yrittää muuta elämää kuin sitä loputonta juopottelua sossun rahoilla.
Kun sitten sai hyvän työpaikan ja ostimme talon hyvältä alueelta, tuntui kuin henkisesti olisin tullut kotiin. Kaikki puhuivat ja ajattelivat kuten minä, pihat ovat siistejä ja naapurit hyvin ystävällisiä, ei tarvinnut ponnistella kuuluakseen joukkoon.
Mitä se on muuta kuin yhteiskuntaluokkaa. Väärään luokkaan tilapäisesti joutuva on pulassa, ei tunnista ajattelutapoja, eikä sopeudu. Minulla on sentään oppinut suku vaikka olin tilapäisesti tosi köyhä, kyse ei ole rahasta, vaan arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen harvemmin esiin tuotu lisä vielä tähän luokkakeskusteluun, että maalla ja kaupungissa yhteiskuntaluokka voi tarkoittaa hiukan eri asiaa.
Itse olen pankkivirkailijan ja opettajan tytär. Pienessä maalaispitäjässä olimme 90-luvulla selvästi ns. parempaa väkeä. Lions Clubit, Rotaryt, perhetuttuina lähinnä muita opettajia ja jotain kylän menestyviä yrittäjiä. Tehtaan naiset hyvä etteivät niiata niksauttaneet vastaantullessa. Kun sitten lähdin opiskelemaan yliopistoon Helsinkiin, oli järkytys, kun kukaan ei ollut mitenkään vaikuttunut kun kerroin, että mun äiti on töissä pankissa 😂
Toi on niin totta. Maalla se pankkivirkailija asuu omassa mukavassa talossaan ja kuuluu kylän kermaan, kaupungissa on nimetön ja vuokralla jossakin kuutiossa. Ihan pienellä paikkakunnalla jo osa-aikainen kaupan kassa kuuluu keskiluokkaan, kun kaupungissa sellainen lasketaan paskaduuniksi, jota ei edes kannata ottaa vastaan.
Ei ole olemassa mitään yhteiskuntaluokkia, vaikka jotkut näin haluavat uskotella, vain koska halauavat tuntea itsensä muita paremmaksi eläimeksi laumassa.
Eric Arthur Blair
”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.
Matt. 23:1
"Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."
Kuulun keskiluokkaan.
Jo lapsena huomasin tämän.
Olen ylpeä keskiluokasta.
Keskiluokka on tärkein lk ja se muodostaa
pääosan yhteiskunnasta.
Ilman keskiluokkaa ei ole hyvinvointia tai modernia yht.kuntaa. ei olisi mitään.
Olen myös asein valmis puolustamaan keskiluokkaa. Kuten 1918 torjuttiin pahan voimat.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään yhteiskuntaluokkia, vaikka jotkut näin haluavat uskotella, vain koska halauavat tuntea itsensä muita paremmaksi eläimeksi laumassa.
Eric Arthur Blair
”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.
Matt. 23:1
"Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."
Olet aivan väärässä. Luokista puhumisen aloittivat itse asiassa kommunistit, koska haluttiin osoittaa, että yhteiskunnassa heikommilla ei ole samoja mahdollisuuksia kuin vahvemmilla. Edelleen menestyjät eivät halua puhua luokista, koska on mukavampi ajatella, että menestyn, koska olen lahjakas ja ahkera.
Mutta erityisesti vähäosaisten lasten takia meidän täytyy tiedostaa luokkayhteiskunnan nyanssit, jotta voisimme tukea heitä pahimpien esteiden ylitse.

Tuskin kommunistit tätä ovet keksineet.
Vierailija kirjoitti:
Mihin yhteiskuntaluokkaan minä mielestäni kuulun?
- Olen kotoisin maalta, isäni työskenteli bussikuskien esimiehenä toimistossa, äiti oli kirkonkylän kaupan kassalla, meitä lapsia on viisi
- Olen käynyt lukion ja pääsin yliopistoon, olen oman perheeni ainoa yliopistossa opiskellut
- Luvut yliopistossa jäivät kuitenkin kesken, kandin sain lopulta vuosien tauon jälkeen tehtyä
- tein vuosikausia pienipalkkaisia pätkätöitä toimistohommissa ja markkinointialalla, kunnes sain vakityön
- vakityössäni olen nyt edennyt esihenkilöasemaan ja kuukausipalkkani on 5000 eroa brutto
- asun omakotitalossa, olen eronnut yh.
- käyn kirjastossa, teatterissa ja taidemuseoissa, mutta yhtä lailla myös jääkiekko-otteluissa ja pesäpallopeleissä.
Minun on tosi vaikea määritellä, että mihin yhteiskuntaluokkaan kuulun. Haluan tällä vain osoittaa, että varmaan suurin osa meistä ei ole ihan yksiselitteisiä tapauksia.
Olet tehnyt luokkanousun työväenluokasta keskiluokkaan.

Platon puhui luokista ensimmäisenä, ja häntä pidetäänkin kommunistisen ajattelun alkupisteenä. Mutta luokkakäsite oli nimenomaan tärkeä kommunisteille, ja puhuttiin luokkasodasta, missä alemmat luokat ottavat vallan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin yhteiskuntaluokkaan minä mielestäni kuulun?
- Olen kotoisin maalta, isäni työskenteli bussikuskien esimiehenä toimistossa, äiti oli kirkonkylän kaupan kassalla, meitä lapsia on viisi
- Olen käynyt lukion ja pääsin yliopistoon, olen oman perheeni ainoa yliopistossa opiskellut
- Luvut yliopistossa jäivät kuitenkin kesken, kandin sain lopulta vuosien tauon jälkeen tehtyä
- tein vuosikausia pienipalkkaisia pätkätöitä toimistohommissa ja markkinointialalla, kunnes sain vakityön
- vakityössäni olen nyt edennyt esihenkilöasemaan ja kuukausipalkkani on 5000 eroa brutto
- asun omakotitalossa, olen eronnut yh.
- käyn kirjastossa, teatterissa ja taidemuseoissa, mutta yhtä lailla myös jääkiekko-otteluissa ja pesäpallopeleissä.
Minun on tosi vaikea määritellä, että mihin yhteiskuntaluokkaan kuulun. Haluan tällä vain osoittaa, että varmaan suurin osa meistä ei ole ihan yksiselitteisiä tapauksia.
Tähän tarvittaisiin vähän lisätietoja esim. kulutustottumuksistasi ja yhteiskunnallisesta osallistumisestasi: Mitä ostat vaatekaupasta, ruokakaupasta, huonekalukaupasta, Alkosta? Matkusteletko ja jos, niin mihin? Äänestätkö? Mitä puoluetta? Seuraatko yhteiskunnallista keskustelua? Mitä ajattelet ilmastokysymyksistä tai tasa-arvoasioista?
Anyway, minun määritelmäni mukaan olet työväenluokasta ponnistanut keskiluokkaan. Hyvin tavallinen tarina keski-ikäisten suomalaisten keskuudessa.[/quote
Ostan Stockalta,Hipposportilta,Marius & Roselta, Diatypiquelta,Tokmannita,Kärkkäiseltä.Sänky Jensen .Matkustin viime vuonna Nizza, Pariisi, Marseille.Ensi kuussa Nyc missä käyn kerran vuodessa ja takaisin Medellinin kautta. Äänestän sdp tai rkp, vihreitä en enää.Seuraan yhteiskunnallista keskustelua ja taloutta, myös muiden maiden kuin Suomen.Luen hesaria,seiskaa,sk,lemonde.le figaro, the economist, nypost,nytimes.guardian ja ulkolaisia akkainlehtiä.en meikkaa mutta naamarasvat diorilta.puhun mieluummin kjin kirjoitan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään yhteiskuntaluokkia, vaikka jotkut näin haluavat uskotella, vain koska halauavat tuntea itsensä muita paremmaksi eläimeksi laumassa.
Eric Arthur Blair
”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.
Matt. 23:1
"Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."
Olet aivan väärässä. Luokista puhumisen aloittivat itse asiassa kommunistit, koska haluttiin osoittaa, että yhteiskunnassa heikommilla ei ole samoja mahdollisuuksia kuin vahvemmilla. Edelleen menestyjät eivät halua puhua luokista, koska on mukavampi ajatella, että menestyn, koska olen lahjakas ja ahkera.
Mutta erityisesti vähäosaisten lasten takia meidän täytyy tiedostaa luokkayhteiskunnan nyanssit, jotta voisimme tukea heitä pahimpien esteiden ylitse.
Ei ole olemassa mitään menestyjiä tai lahjakkaita tai vähäosaisia.
On olemassa vain hyväksikäytettyjä ja hyväksikäyttäjiä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulun keskiluokkaan.
Jo lapsena huomasin tämän.
Olen ylpeä keskiluokasta.Keskiluokka on tärkein lk ja se muodostaa
pääosan yhteiskunnasta.Ilman keskiluokkaa ei ole hyvinvointia tai modernia yht.kuntaa. ei olisi mitään.
Olen myös asein valmis puolustamaan keskiluokkaa. Kuten 1918 torjuttiin pahan voimat.
Ai torjuttiin? Minäpä kerron, että silloin köyhiä suomalaisia näännytettiin hengiltä vankileirillä. Sellaista hyvyyttä.
Olen alinta pohjasakkaa. Elämme tuilla pahamaineisesta lähiössä. Siitä voi tehdä ja tehdään viranomaisten ja hoitotahojen puolesta liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Kyllä se luokka, jos sellaista sanaa haluaa käyttää, vaikuttaa asioihin. Se olisi huvittavaa, ellei siitä riippuisi toimeentulo.
oot joko tyhmä tai muuten yksinkertainen jos luokkayhteiskunnan nousu ei hypi silmille,toisaalta huomasin että kaikki pitää antaa sulle valmiina kun en nää tätä, vaikka uutisissa kerrotiin, eli et uskoisi uutista murhasta koska sua ei murhattu? outo?
Vaikka pienellä tehdaspaikkakunnalla kasvaneena akateemisena tunnistan toki yhteiskuntaluokat, niin onhan se fakta, että kansainvälisessä mittakaavassa suurimman osan elämä Suomessa on hyvin samankaltaista. Hyvin harva elää mitään ökyelämää palvelijoineen, privaattilentoineen jne., vastaavasti todella köyhiä (siis kodittomia, niitä keillä ei ole oikeasti yhtään mitään) ei juurikaan ole, tai kenenkään ei tarvitse olla, kunhan vaan hakee sosiaalitukia. Ääripäitä on siis minimaalisesti, jos kansainvälisesti verrataan.
Oikeasti Suomessa voi ylempää keskiluokkaa ja työväenluokkaa edustavat asua naapureina, lapset käy samaa koulua, harrastaa samassa futisjoukkueessa, leikkii yhdessä pihalla. Toisilla on parempi huvila, kalliimpi auto ja isompi talo, mutta aika samanlaista arkea molemmat perheet viettää.