**Tammituhinat**
Aloitin uudella otsikolla meille, vanha oli venähtänyt jo pitkäksi.Älkää moittiko!!
Aika moni meistä kärsii suppareista ja muksuja 2, meillä menee lähinnä samaa rataa noiden paikkojen avautumisen kanssa. Pe kävin taas kontrollissa ja tilanne oli pysynyt suht samana kun viikko sitten,eli kanava pehmeä ja reilulle sormelle auki, mittaa oli 2cm jäljellä.Mulle kerrottiin että rv 34 kun on saavutettu, niin lääkärit huokasevat ensimmäisen kerran.Pari viikkoa kun menis nopeesti ja hyvin, se on nyt tähtäin meillä.
Kaikkea sellaista mikä aiheuttaa painetta alapäähän pitää välttää,istuminen,kyykkyminen,nostaminen ym. lepoa paljon.
Beibit voi muuten hyvin ja oli kasvanut hienosti, olivat melkein pari kiloisia molemmat.Huomaa että alkaa ahdasta olemaan sen verran kovasti ne myllää ja maha on välillä vaikka minkä muotoinen.Vessassa saa ravata monta kertaa yössä,eikä tuu kun pieni liru, silti tuntuu että rakko olis ihan täynnä.A:n pää on laskenut jo ihan alas, että se sielä painaa,B oli myös kääntynyt viime viikolla rt:aan.
Viime yönä heräsin kun A alkoi hikkaamaan,se tuntui niin hyvin käteen,kun koitin.Aluksi pelästyin mitä ihmettä tää on,mutta kyllä sillä hikka oli.Yksös odotuksissa ei koskaan hikkaaminen ole tuntunut noin voimakkaalta.Onhan se tietty selvä, kun tilaa on puolet enemmän käytössä.
Nyt on tullut taas isuttua koneen ääressä sen verran että menen taas sohvalle makoilemaan.Ihanaa masun kasvatusta kaikille.
vm.71 rv.32+4
Kommentit (190)
Minä ainakin mielelläni tulisin vauva-puolelle teidän kanssanne, jotenkin en osaa liittyä niihin pinoihin, mitä sielä jo on... Olisiko muita mukaan tulijoita?
En tiedä, tuleeko viesti vielä perille, jos olette jo vauva-kategoriassa kaikki muut. Meidän vauva ei jaksanut loppuun saakka. 29.1. synnytin kuolleen pienen tytön raskausviikolla 40+5 . Lapsi menehtyi kohtuun vuorokausi aiemmin osastolla ollessani. Sairastin raskausmyrkytystä, synnytys ei käynnistynyt ensimmäisellä yrittämällä, toisen yrityspäivän aamuna vauva oli jo kuollut napanuorakomplikaatioon. Rajun ja tuskaisen, enemmän henkisesti raskaan synnytyksen jälkeen sain pitää rakastani sylissäni hetken. Hautasimme pikkuenkelimme viime pyhän aikana, nyt opettelemme elämään raskaan taakan kanssa; ilo ja pitkä odotus vaihtuivat silmänräpäyksessä loppuelämän kestävään suruun ja ikävään.
Nauttikaa aaretistanne ja alkavasta keväästä. Rilla
Luin juuri viestisi ja puhkesin lohduttomaan itkuun. En tiedä mitä sanoa. Olen niin kovin pahoillani.Sanoja ei ole. Olet ajatuksissani. Rukoilen voimia myös pienelle enkelillesi. Jos tarvitset kuuntelevaa korvaa tai lohduttavaa olkapäätä, niin olen käytettävissä. Voit koska tahansa kääntyä puoleeni. Mielelläni laitan sinulle sähköposti-osoitteeni jos voin jotenkin olla avuksi. Älä epäröi ottaa yhteyttä jos haluat. Ihan milloin tahansa. Olet(te) ajatuksissani.
Niin monin lämpimin ajatuksin,
@mour
Otan osaa prinsessanne menettämisen johdosta. Olen aivan sanaton ja lohduton: en voi kun itkeä ja surea puolestanne.
Haluaisin auttaa sinua jotenkin, mutta jos vain tietäisin miten. Samastuin niin sinuun+raskauden ajan ongelmiisi. Kyllä elämä on epäreilua. Voimia ja halaus. Kurnau
En ole kirjoitellut tässä pinossa, mutta tunnustan lukeneeni pinoa ja palstailleeni aiemmin lapsettomuuspuolella. Siksi haluan sanoa Sinulle Rilla syvimmät pahoitteluni ja toivottaa hurjasti voimia tulevaisuuteen! Odotit täällä niin malttamattomana pienokaisen syntymistä ja sitten kävi näin julmalla tavalla. Olen todella pahoillani ja haluan ottaa osaa suruusi! En edes kuvittele, että minulla olisi käsitystä siitä, miten pahalta sinusta mahtaa tuntua eivätkä mitkään sanat varmasti riitä lohduttaman. Olen mykistynyt, oma suurin pelkoni oli, että vauvalle käy synnytyksessä huonosti (kun ensin sinne saakka selvittiin).
Toivon, että löydät tältä palstalta tukea!
Milka
Minä myös entinen lapsettomuuspalstalainen, mutta en ole kirjoitellut juuri alkuraskauden jälkeen- seurannut tammituhinoita kyllä kovasti. Kyyneleet silmissä täällä kirjoitellaan. Myös minun sydämeeni riipaisi kirjoituksesi =' ( Huutava vääryys... ensin taistella raskauden alkamiseksi ja sitten menettää pienokainen. Liian paljon kyyneleitä vieritettäväksi. Päivä kerrallaan koittakaa jaksaa eteeenpäin ja käyttäkää läheisiänne surussanne jaksamiseen. Ei tällaiselle asialle löydä tarkoitusta =' (
Lämpimin ajatuksen
-sykerö
Voi mitä huutavaa vääryyttä. Sydäntä särkee kokemanne menetys. Lähetän voimaa, jaksamista sekä ymmärrystä teille. Kukaan ei voi käsittää mikä tarkoitus tällaisilla tapahtumilla on. Rukoilen puolestanne!
Miiruskainen
Voimat on vähissä, välillä tuntuu, ettei elämässä ole mitään tarkoitusta enää. Olisi helppoa luovuttaa, suru vie valtavasti voimia, usein kapinoin julmaa isäntää vastaan. Miksi minun piti jäädä kitumaan, olisinpa saanut kuolla itsekin synnytykseen, ei tarttisi teutaroida päivästä toiseen tässä järjettömässä ja tarkoituksettomassa elämässä.
Oma tuska ja ikävä on usein pelottavaa. En uskalla enää edes itkeä yksin ollessani, pelkään että suru imaiseen minut niin syvälle etten pääse sieltä itse pois. Koitan täyttää päivät kaikella turhalla puuhastelulla, etten joutuisi jäämään paikoilleni. Ihmiset pitävät minua hirmu reippaana, kun olen jaksanut lähteä jumppaan tai musiikkiharrastuksiin, luulevat että tuohan toipuu nopeasti. Kaikkea muuta. tekemiset ovat täytettä, surun siirtämistä siihen hetkeen, etten ole yksin, että on joku joka nostaa minut peiton alta ja pakottaa taas rämpimään ylemmäs.
Mielessä on piinaava kysymys; MIKSI tämän pitää tapahtua meille? Ei tällaista saa tapahtua kenellekään! Välillä mietin, olenko äiti ollenkaan tai millainen äiti minä olen. Raskausajan uikutukset tuntuvat tosi lapsellisilta, häpeän että olen edes ajatellut sellaisia asioita kuin silloin ajattelin. Alussa en uskaltanut tuntea vauvasta iloa, ajattelin ettei tästä tule kuitenkaan mitään. Rakenneultran jälkeen alkoi kiihkeä odotus ja vouhkaaminen, varmaan kukaan ihminen tällä planeetalla ei ole ollut niin raskaana kuin minä. Jooga ja rentoutusharjoituksia, kaikki mahdollinen ja epäoleellinenkin vauvalle valmiiksi, vanhemmuusoppaiden lukemista, oikea ympäristösaaste olin! Koko elämä pyöri vauvan ympärillä, suunnittelin kaiken tulevankin sen varaan, että meillä on vauva! Ajattelin, että pahinta mitä voi tapahtua, on se että meille syntyy vammainen tai sairas lapsi. Mielessä ei vilahtanutkaan tämä mahdollisuus; saamme kuolleen lapsen. Miksi kukaan ei kertonut että tämä on edes mahdollista, täysiaikainen terve lapsi kuolee kohtuun?!
Olin vaativa ja kärsimätön äiti. Ensin käskin lasta pysymään matkassa edes riskirajaan saakka, sitten jouluun, tammikuun puolelle. Lasketun ajan lähetessä patistelin sitä jo syntymään, äiti ei jaksa sinua enää kantaa, olo on huono. Yöllä saatoin sanoa, lopeta jo tuo jylttääminen että täällä sais edes joku nukkua, seuraavana päivänä tönin sitä itse hereille, miksi et liiku. En ollut tyytyväinen mihinkään, vaadin lapselta koko ajan jotakin. Olin hirvittävän lapsellinen ja tyhmä!!! Pelkään, että vauvan piti kuolla juuri sen takia, että minusta ei ollut sille äidiksi, en olisi osannut hyväksyä ja rakastaa sitä juuri sellaisena, kuin se oli. Kuitenkin tunnen nyt suunnatonta ikävää ja rakkautta pieneen enkeliini, jonka hyväksi en voi tehdä enää mitään muuta kuin sytyttää kynttilöitä haudalle. Välillä en osaa edes sitä tehdä oikein. Eilen haudalle mennessäni huomasin että kynttilät oli sammuneet.
Olen yrittänyt ajatella, että minulla on enkeli, joka kulkee mukanani aina. Välillä sitä on vaikeaa ajatella. Kun puin lastani ensimmäistä ja viimeistä kertaa ja peittelin hänet ompelemani tilkkupeiton mutkaan odottamaan arkkuun laittamista, pyysin että hän ei unohtaisi minua. Pyysin, että hän lentelisi kotipihaamme katsomaan mitä meille kuuluu ja antaisi äitille ja isälle voimaa elää. Välillä tuntuu, että enkeli lentää muualla, on unohtanut minut. Välilläajattelen, että kotipian puussa laulava talitintti on enkelini lähettämä, siinä tintti koittaa laulaa suruani kauemmas. Välillä tuska ja ikävä on niin suuri, että se vie jalat alta hetkessä. Välillä en voi muuta kuin maata ja itkeä katkerasti, milloin vuoteessa, milloin pesuhuoneessa, milloin pihalla postinhakureissulla. En ole tiennyt, että tällaista surua voi olla edes olemassa.
Olen pahoillani tästä ryöpytyksestä, mutta eihän näitä juttuja ole kenenkään pakko lukea, vai mitä? Olen yksin kotona ja tuntui siltä, että jonnekin on pakko purkaa, välillä se saattaa helpottaakin. Kiitos, ulkoilkaa ja höpötelkää vauvojenne kanssa. Lapsi on suunnaton lahja, aarre, enkelinäkin. Rilla
Et ole huono äiti! Kaikki kertomasi on aivan normaalia =' ) varmasti moni meistä turhautui hetkellisesti olotilaansa raskaana ollessa, vaikkei sillä sen enmpiä tarkoittanutkaan. Varmasti myös moni meistä suunnitteli kaiken valmiikai - niin tein itsekin. Sen varalta, että jotain tapahtuu- halusin kokea sen suunnittelun ainakin kerran. Meillä oli jo ristiäisetkin valmiit kesäkuussa, vaikka niitä vasta vietetään muutaman viikon päästä. Halusin käydä kaiken ilon läpi siltä varalta, että kaikki loppuu yht' äkkiä.
Vaikka sureminen tuntuu raskaalta, se on tärkeää käydä lävitse. Vain siten voit löytää voimaa jaksaa eteenpäin. Puhukaa miehesi kanssa, jos vain suinkin pystytte =' ( ja niille jotka luulevat sinun toipuvan nopesti, näytä ettei niin ole, saat varmasti lisää olkapäitä (meidän virtuaaliolkapäiden lisäksi). Moni ei osaa nähdä touhukkuutesi lävitse tuskaasi, kerro se heille =' )
Lämpimin ajatuksin
-sykerö*joka osaa juuri nyt arvostaa nyyttiään entistä enemmän*
Luin juuri itkien sinun kirjoituksesi, tuntuu että sanoja ei ole. Voimia sinulle ja perheellesi.
En ole aikoihin käynyt täällä, kun palsta on meidän osalta uinunut talviuntaan pitkän aikaa. Oli järkyttävää lukea menetyksestäsi.
Menetys ei johdu mistään siitä mitä olet ajatellut tai miettinyt odotusaikana, samoja asioita on moni muukin miettinyt.
Serkkuni on käynyt tuon saman asian läpi, tosin ei lapsettomuutta ennen sitä. en tosiaankaan nyt löydä sanoja, mutta kerro ystävillesi mitä oikeasti tunnet, jos vaan pystyt. Toivottavasti saatte riittävästi apua selvitymiseen!!!
Haleja sinulle ja meidät löydät täältä palstalta!!!
toivoopi Minniska
Meidän tytteli tulikin sitten vauhdilla. Supistuksia oli aamusta asti, mutta tosi epäsäännöllisesti ja ei kovin kipeitä. Väliä oli välillä 5 min ja välillä meni yli puoli tuntia ilman supistuksia. Joten en nähnyt mitään tarvetta lähteä sairaalaan. Kolmen jälkeen päivällä alkoi sitten supistella säännöllisemmin ja vähän kipakammin. Neljän aikaan tehtiin sitten lähtöä ja silloin olikin jo ihan kipeitä, mutta ihan siedettäviä kuitenkin. Puoli viisi oltiin sairaalalla ja tyttö syntyi minuuttia vaille viisi. Synnytyssalissa ehdittiin olla sen verran, että tuli yksi kunnon supistus ja sitten alkoikin ponnistuttaa. Parilla ponnistuksella tyttö oli maailmassa. Oli siinä hetken äitillä ihmettelemistä, että mitä tapahtui! Mutta tosi hyvä mieli jäi synnytyksestä, vaikka loppu mentiinkin vauhdilla.
Mitat oli 3170 g ja 50 cm. Tänään päästiin sairaalasta kotiin. Mutta nyt pitää palata ihailemaan meidän pikku neitiä. Palaillaan, kunhan keritään.
... ennen ku loppuu...
Odottavan aika on pitkä...
Tyyntä ennen myrskyä...
Listaa voisi kai jatkaa vaikka kuinka pitkäksi.
Tänään on uutuutena alkanut alaselkää särkeä, minkä voisi ajatella enteilyksi synnytykseen. Vessassa on myös vierailtu ahkerasti, joten suoli alkaisi olla kohta luonnostaan tyhjä. Muita merkkejä ei sitten ole näkynyt. Onko tämä nyt takertumista oljenkorsiin..?
Meilläkin mies nukku ihan hyvin vaikka pöngerrän itseni vessaan yön aikana n. 5-6 kertaa. Aika katkonaista on tuo nukkuminen, joo. Mä kyllä saan aika hyvin unen päästä uudelleen kiinni. Sympatiat on kyllä huonosti nukahtavien puolella... Itselläni lukeminen toimii usein hyvänä unilääkkeenä. Varsinkin, jos sattuu olemaan jotakin tylsempää sisällöltään.
Onko Huvitutti (www.huvitutti.net) linkki sinulle Rilla tuttu? Itse olen monesti unohtunut sinne tuntikausiksi lukemaan ihmisten kertomuksia synnytyksestä ja odotuksesta etc. Siellä on myös paljon hyvää tietoa lapsen hoitoon liittyvistä asoista. Suosittelen. Pampers.fi sivuilla vierailen myös aika-ajoin. Toivottavasti näistä on apua :-)
Jokohan Kurnau lähti synnyttämään?
Toivoisin pian pääseväni minäkin tositoimiin...
Miiruskainen 39+4
Äh, täällähän minä vielä :/
Huomenaamuna synnärille enkä sieltä aio pois lähteä. Paino noussut eilisestä + 900 g, ihan hulluahan tämä turvotus on. Nivelet on ihan sairaan kipeät ja kaikki hienomotorinen tekeminen on tosi kömpelöä. Mitenköhän pärjään vauvan kanssa ekat päivät näillä käsillä?
Laskeskelin juuri, että nyt painoa on + 30 kg ja jos synnyttäisinkin vasta 2 vk la jälkeen, niin tätä vauhtia painoa tulisi vielä 4 vk* 6 kg= n. 24 kg lisää. Mieti, raskauden aikainen painonousu olisi + 54 kg... (heh-heh) eli kertoohan se, ettei tää nyt ihan normia ole ;)
Rilla: mä kulutan yöni (nukun siis max 2 h/yö) olemalla: en jaksa enää keskittyä lukemiseen, telkkarin katsomiseen tahi netissä pyörimiseen. Kyllä mä viime yönä katoin leffoja, mutta enpähän niitä sen tarkemmin seuraillut.
Nyt peukut pystyyn, että huomenna olisi tuhisija sylissä!
kurnau, rv 38+0
Viimeyö oli taas kiva, nukuin ekaks tunnin sit valvoin ja mylläsin neljä tuntia ja sit olkkarin sohvalla pieniä tirsoja huonossa asennossa..
Saas nähdä mitä ensi yö tuo tullessaan.
Tänään on tuntunut jotenkin erillaista painetta tuolla alhaalla. Oliskos vauva " tippunut" vieläkin alemmas/kiinnittynyt kunnolla. Suppareita tulee välillä, muttei ne satu.
Tein pientä kasvohoitoa äsken ja huomasin, että mun huulet on jotenkin turvonneet!? Sellaset paksun oloset ja pinkeät???
Olen välttänyt suolaa ym, ettei johdu siitä.
Hirmuisesti vaaleaa untuvakarvaa on leukaperät täynnä.Lähteeköhän itekseen pois vai pitääkö mun alkaa sheivailee...?! ;)
angut ja nöpö 37+5
Kävin neuvolassa lääkärintarkastuksessa. Kohdunsuu pehmennyt ja vähän lyhentynyt ja vauvan sydänäänet kuulosti kuulemma hieman muuttuneilta. Eli vähän matalammat ja pehmeän kuuloiset?! Enteilee kuulemma synnytystä. Kehoitti, ettei lähdettäisi enää pitemmälle reissulle. Ei tosin kyllä olla mihinkään menossakaan. Mutta tilanne vaikuttaa siis ihan hyvältä ja lähtö voi tulla millon vaan. Tai sitten vasta kolmen viikon päästä.
Näinköhän Kurnau on päässyt synnytyshommiin? Toivottavasti. Onnea vaan kovasti sinne suuntaan, toivottavasti vaaveli on jo masun ulkopuolella.
Gaia 36+5
Eilen jo aattelin, että te kaikki muut ootte jo synnärillä punnertamassa, kun oli niin hiljasta. Mutta onhan täällä onneksi muitakin vielä vuoroansa oottamassa, kivaa. Kiitos Miiruskainen vinkeistä, käväisenpä noilla sivuilla seuraavana liskoyönä aikaani kuluttelemassa.
Sain ne opiskeluhommatkin viimeinkin tehdyksi, jes! Kaikkeen sitä näköjään ryhtyy, kun tarpeeksi tylsistyypi...
Kävin aamulla neukkarissa toiveikkaana, muttei mittään uutta auringon alla. Sen verran sain jännitystä elämääni, että pääsin käväsemään ultrassa koko ja tarjonta-arviossa. Terkkari alkoi epäillä, josko muksu on kääntynyt, kun ei sisäpuolelta päätä kunnolla tuntunut.( Eli turhan toiveikas olin sunnuntain kävelyreissun jälkeen kipuineni...) No, raivotarjonnassahan se edelleen oli. Oisin kyllä menettäny luottamukseni omiin tuntemuksiini, jos en ois hoksannu jöllikän kääntyneen, on se sen verran riski toimissaan... Viikolla 32 kävin hieronnassa ja sillä reissulla tämä pyörähti pää menosuuntaan ja sen jälkeen se mun mielestä on niinpäin ollut. Ja oikeassa olin! Kokoa oli vaikia arvella, kun pää oli kuitenkin jo aikas alhaalla, vaikkei kiinnittyneenä. Virhemarginaaliksi lääkäri esitti + - 300g ja painoarvioksi 2600g. Vaan! Miten kummassa se voi olla niin pieni, meikä on suuri ku hylje! Oon ottanut melkoset raskauskilot ja käyny sokerirasituksissa, luullu koko ajan, että jättiläinen tästä tulee tällä kilosaldolla. Masentavaa, että kakara onkin kirpun kokoinen, ihan syömällä oon kiloja ottanut... No, onhan sillä hyvästikin neljä viikkoa aikaa kasvaa, jos yliajalle päättää jäädä. Nyt kun oikein oottelee pientä keijukaisprinsessaa, niin kattokaapa vain, syntyy viiskilonen jymypoika... Sitä odotellessa...
Heräsin vessaan klo.01:55 siellä meni A.n lapsi vedet. Soitin synnytysvastaanottoon ja tilasin taksin.
Sairaalaan saavuimme 03:00 olin silloin 3 cm auki ei supistellut vielä.
03:30 alkoi säännölliset supistukset 5min välein, 04:00 siirryttiin synnytyssaliin.
06:00 olin 6 cm auki, laitetiinn epiduraali puudutus joka auttoi välittömästi.
09:00 alettiin harjoitus ponnisteleen ja sitten ponnistamaan kunnolla.
A) syntyi 10:05 poika 2060g, 44cm, pipo 31,5cm
B) syntyi 10:28 tyttö 3350g, 49cm, pipo 34cm
Synnytys sujui siis hyvin alakautta, kokonaiskesto 7h 15min.
Lapset olivat osaksi vierihoidossa ja osaksi lastenosastolla lähinnä seurannassa ja saamassa valohoitoa keltaisuuteen.
Tänään molemmat saivat terveen vauvan paperit, eikä tarvitse mennä edes kontrolleihin lastenpolille, vaikka syntyivätkin ennenaikaisesti tasan rv 36 ja poika oli pieni kokoinen.
Jos jotain jäi kysykää???
Ibiza ja vaavit 3vko
Onnea Ibitsa huisin paljon tuoreista tuhisijoista. Arvelinkin, että olet varmasti jo synnyttämässä, kun ei vähään aikaan ollut kuulunut mitään! Mukavaa kun tuli sekä tyttö että poika. Onnea vielä oikein paljon koko teidän perheelle!
Itsellä täällä toivomus päällä, että pääsisi mahdollisimman pian synnytyshommiin. Muuten menee ihan mukavasti, mutta tuo malttamattomuus vallitsee. Kaikki kikat ja oljenkorret otetaan viimeistään tänään käyttöön...
Miiruskainen 39+5
Hiljaista on tällä rintamalla... enkä enää yhtään ihmettele. Vauvan
hoitaminen on kokopäivätyötä. Nyytti on mitä suloisin mutta on kyllä
alkuun laittanut isänsä ja äitinsä koville. Paljon on opeteltavaa.
Synnytys käynnistettiin 30.1 klo:10.30 kalvojen puhkaisulla ja vauva
syntyi 31.1 klo:07.00. Synnytys oli äärimmäisen rankka. Moni asia meni
pieleen ja menetin lopuksi tajuntani runsaan verenvuodon seurauksena.
Lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen. Äiti on toipilaana mutta vauva
voi hyvin (3670g/51cm).
Angnutille ja Kurnaulle myös lämpimät onnitteluhalit!
Yksi kysymys yhteisesti kaikille: Kiinnostaisiko jatkaa ajatusten vaihtamista vauva-puolella? Teidän tuki on ollut tärkeää ja olisi mukavaa vaihtaa kuulumisia jatkossakin? Mitä mieltä olette? Kurnau, huhuu, sinä ainakin osaat avata meille uuden linkin jos kiinnostusta on.
@mour rv+0