Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Niin, nyt vastasinkin jo  täällä esitettyihin kysymyksiin. Tuskin tuo mielipidekirjoittaja näitä avaisikaan, koska ne olisivat aikuisen lapsen jotain höpinää. On tietenkin spekulatiivisesti täysin mahdollista, että homma on niinkin päin, että aikuinen lapsi on se vaikea. Emme voi sitä mennä sanomaan ja tietämään. Voimme vain spekuloita. Ilmiö on sinänsä jo täällä kuvattu aika hyvin. 

Kukaan ei jätä äitiään jonkun yhden epäselvyyden tai riidan vuoksi, esimerkiksi. Eikä toisin päin. 

Minun olisi pitänyt jättää äitini, edes henkisesti, koska hän leimasi minut vaikeaksi jo lapsena. En osannut vaan olin läsnä hänen elämässään sen loppuun asti, tuntien itseni vaikeaksi, oudoksi ja jotenkin vialliseksi ihmiseksi. On tarvittu terapiaa ja vuosia, että olen saanut nuo syvälle iskostetut uskomukset hälvennettyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Täysin sama tökkäsi tuossa kirjoituksessa. Mulla on omakohtaista kokemusta siitä, kun vanhempi jatkuvasti syyllistämällä ja raivoamalla yritti vastuuttaa mua omasta olostaan ja terveydestään. Oli pakko lopulta pistää välit kokonaan poikki, jotta sain työrauhan terapiaan ja revittyä itseni sairaasta perhedynamiikasta irti. On jokaisen aikuisen omalla vastuulla hakea tarvittaessa apua itselleen.

Minä jouduin käymään terapiassa nuorena aikuisena ja syömään lääkkeitä, että olisin kestänyt elämän meidän perheyksikössämme. Kun sain etäisyyttä, ongelmat alkoivat helpottaa. 

Äiti uhriutuu uhkaavista sairauksista. Luultavasti lapsella niitä on jo kourallinen, kun on elänyt tuollaisen kontrolloinnin, kaasuvalotuksen ja manipulaation alla koko lapsuutensa. 

Vaatii rohkeuttaa tehdä tuollainen linjanveto itseään suojatakseen. Hyvä Lapsi, tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Siihen pattitilanteeseen? Eri.

Mihin pattitilanteeseen? Ei ole mitään pattitilannetta. On kaksi perheyksikköä, joilla on kummallakin vastuu vain itsestään. Jos joku aikuinen ei halua olla tekemisissä, hän ei halua, piste.

Taidat nyt projisoida liiaksi omaan tilanteeseesi. Eihän tuossa mistään perheyksiköistä ollut kyse vaan äidin ja aikuisen lapsen suhteesta. Ei mistään käynyt ilmi että oliko tässä edes lapsenlapsia. Eikä oma lapsi ole kuka tahansa vieras aikuinen ihminen. Mitä horiset?

Kai se nyt on aika normaalia kokea huonoa oloa ja ihmetellä syitä, jos oma lapsi katkaisee välit? 

Siinä on nimenomaan kyse kahdesta erillisestä perheyksiköstä.

Sehän se ongelma juuri on, kun äiti ei edes hahmota, että se aikuinen lapsi ei ole hänen jatkeensa, vaan erillinen aikuinen ihminen, oma yksikkö.

Siihen omaan lapseen ei ole mitään oikeuksia. Ei vaikka kuinka riehuisi, kiristäisi, nyyhkisi ja uhriutuisi ja uhkailisi.

Ei hyvän tähen 😂 Ei tuossa ollut mitään noista elementeistä. Täällä varmaan kauhisteltaisiin ja rivien välistä luettaisiin metsästystarinaakin.

Kyllä oli. Sehän alkaa jo sillä, että äidin mielestä hänellä ja lapsella on jokin erityinen pyhä yhteys. Jota lapsi ei nyt kunnioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Siihen pattitilanteeseen? Eri.

Mihin pattitilanteeseen? Ei ole mitään pattitilannetta. On kaksi perheyksikköä, joilla on kummallakin vastuu vain itsestään. Jos joku aikuinen ei halua olla tekemisissä, hän ei halua, piste.

Taidat nyt projisoida liiaksi omaan tilanteeseesi. Eihän tuossa mistään perheyksiköistä ollut kyse vaan äidin ja aikuisen lapsen suhteesta. Ei mistään käynyt ilmi että oliko tässä edes lapsenlapsia. Eikä oma lapsi ole kuka tahansa vieras aikuinen ihminen. Mitä horiset?

Kai se nyt on aika normaalia kokea huonoa oloa ja ihmetellä syitä, jos oma lapsi katkaisee välit? 

Kyllä. Ja se lapsikin ihmettelee siellä omissa oloissaan, että pakkoko äidin on olla niin kontrolloiva ja itsekäs ja rajaton. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoedukaatio on se avainsana: lue narsismista ja opi. 

Moni asia liittyy, kuten edellinen kirjoittikin, siihen, kun aikuinen lapsi haluaa viimein vetää omat rajansa. Narsisti (tai muu cluster B) ei hyväksy, että hänelle vedetään rajaa. Hän ylittää ne tavalla tai toisella joka kerta. Hän tulee ovelle pyytämättä, hän postittaa jatkuvasti lahjoja tai kirjeitä, hän ajaa asuinpaikan ohi hitaasti autollaan, hän tapaa luvatta (ilman huoltajien lupaa) lapsenlapsiaan heidän koulumatkallaan, hän menee aikuisen lapsen työpaikalle vaatimaan keskustelua, hän ottaa aikuisen lapsensa pomoon yhteyttä, hän ottaa aikuisen lapsen ystäviin yhteyttä, hän kirjoittaa lapsenlapsille "totuuden tapahtumista" luettavaksi kuolemansa jälkeisenä aikana, hän jättää lapsensa perinnöttömäksi, hän trianguloi yhteisten tuttavien kautta jne...

Ja hän kirjoittaa mielipidekirjoituksen asiasta lehteen, vaikka asiat olisi jo hänelle selvitetty moneen kertaan. 

Juurikin näin. Sittne on vielä viranomaiset, joille kaikille pitää päästä kertomaan se oma kanta. Lastensuojelu, neuvola, päivähoito, koulut, iltis, terveyskeskus, veroviranomainen, oikeuskansleri...

Minusta on kanneltu kaikkiin.

Ja naapurit. Koko naapurustomme on infottu tilanteesta.

Lapsia stalkattiin puistossa, mikä johti lähestymiskieltoon.

Ja koskaan missään vaiheessa kukaan ei näe asiaa kuten hän, ja raivo kasvaa.

Hän on se uhri, jota kukaan ei ymmärrä ja joka kantaa suurinpiirtein koko maailman synnin harteillaan muiden edestä.

Koko narsismi ilmiönä on äärettömän moni-ilmeinen ja hämäävä: se naamioituu milloin mihinkin asiaan ja tyypillisesti vaatii kyltymättömästi huomiota itselleen. Narsisti on aina itse syytön uhri. Hän näkee maailman mustavalkoisena tyyliin hyvät ja pahat. Jos et ole varauksetta hänen puolellaan, kuulut pahoihin. On tuskallista joutua näiden sekopäiden mustamaalauksen ja panettelun kohteeksi, sillä valitettavasti he saattavat olla hyvin uskottavia ja vakuuttavia. Draama on se juttu mistä he saavat virtansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Siihen pattitilanteeseen? Eri.

Mihin pattitilanteeseen? Ei ole mitään pattitilannetta. On kaksi perheyksikköä, joilla on kummallakin vastuu vain itsestään. Jos joku aikuinen ei halua olla tekemisissä, hän ei halua, piste.

Taidat nyt projisoida liiaksi omaan tilanteeseesi. Eihän tuossa mistään perheyksiköistä ollut kyse vaan äidin ja aikuisen lapsen suhteesta. Ei mistään käynyt ilmi että oliko tässä edes lapsenlapsia. Eikä oma lapsi ole kuka tahansa vieras aikuinen ihminen. Mitä horiset?

Kai se nyt on aika normaalia kokea huonoa oloa ja ihmetellä syitä, jos oma lapsi katkaisee välit? 

Siinä on nimenomaan kyse kahdesta erillisestä perheyksiköstä.

Sehän se ongelma juuri on, kun äiti ei edes hahmota, että se aikuinen lapsi ei ole hänen jatkeensa, vaan erillinen aikuinen ihminen, oma yksikkö.

Siihen omaan lapseen ei ole mitään oikeuksia. Ei vaikka kuinka riehuisi, kiristäisi, nyyhkisi ja uhriutuisi ja uhkailisi.

Ei hyvän tähen 😂 Ei tuossa ollut mitään noista elementeistä. Täällä varmaan kauhisteltaisiin ja rivien välistä luettaisiin metsästystarinaakin.

Mitä metsästystarinaa? Onko tämä joku palstan inside-juttu, josta en ole ennen kuullut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Siihen pattitilanteeseen? Eri.

Mihin pattitilanteeseen? Ei ole mitään pattitilannetta. On kaksi perheyksikköä, joilla on kummallakin vastuu vain itsestään. Jos joku aikuinen ei halua olla tekemisissä, hän ei halua, piste.

Taidat nyt projisoida liiaksi omaan tilanteeseesi. Eihän tuossa mistään perheyksiköistä ollut kyse vaan äidin ja aikuisen lapsen suhteesta. Ei mistään käynyt ilmi että oliko tässä edes lapsenlapsia. Eikä oma lapsi ole kuka tahansa vieras aikuinen ihminen. Mitä horiset?

Kai se nyt on aika normaalia kokea huonoa oloa ja ihmetellä syitä, jos oma lapsi katkaisee välit? 

Kyllä. Ja se lapsikin ihmettelee siellä omissa oloissaan, että pakkoko äidin on olla niin kontrolloiva ja itsekäs ja rajaton. 

Tai sitten ei ihmettele vaan on sujut sen kanssa että tuosta äidistä ei ihmistä tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Tilanteeseen, josta hän puhuu. Luitko edes koko juttua? Kukaan ei sanonut että lapsi olisi vastuussa. Äitinsä haluaisi selvittää asiat ja tavata, se ei psykoterapialla selviä.

Ei ole mitään heidän tilannettaan.

Se juuri on se ongelma mitä äiti - ja sinä - ei tajua. Se aikuinen lapsi ei ole äidin jatke, ei äidin perheen jäsen, ei millään tavoin samaa yksikköä kuin se äiti, eikä mitenkään velvollinen edes painostettaessa ja sairauksilla uhkaillen parantamaan yhtään mitään yhteistä tilannetta äitinsä kanssa.

Aikuisella ihmisellä on oikeus omiin rajoihin. Se on ihan jo laissa.

Tottakai on, mutta et sä tiedä heidän asioistaan tai tilsnteestaan yhtään mitään. Et edes sitä onko se lapsi vetänyt omat rajansa tai kiusaaja tai sairas. Ihan kuin tästä olisi tullut ihmisten omien traumojen terapia-ketju taas vaihteeksi. Objektiivisuus loistaa poissaolollaan.

Yritä lukea objektiivisesti seuraava lause: " Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia."

Miten mielestäsi on objektiivista väittää, että tilanteesta ei tiedetä mitään? Millä objektiivisuudella päättelet, että kirjoittaja muotoilee omat muistikuvat harhaisiksi? Millä objektiivisuudella päättelet, että asiasta ei ole kirjoittajan mukaisesti keskusteltu, mutta kaikesta epätietoisuudesta huolimatta tiedetään jonkun  osapuolen muistikuvat harhaiseksi?

Objektiivisuus ei ole synonyymi typeryydelle. Annetun tiedon perusteella voi tehdä päätelmiä. Objektiivisuus ei tarkoita, että saisi ymmärtää vain väitety tieto, vaikka se on selkeästi ristiriidassa muun annetun tiedon kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysin sama tökkäsi tuossa kirjoituksessa. Mulla on omakohtaista kokemusta siitä, kun vanhempi jatkuvasti syyllistämällä ja raivoamalla yritti vastuuttaa mua omasta olostaan ja terveydestään. Oli pakko lopulta pistää välit kokonaan poikki, jotta sain työrauhan terapiaan ja revittyä itseni sairaasta perhedynamiikasta irti. On jokaisen aikuisen omalla vastuulla hakea tarvittaessa apua itselleen.

Minä jouduin käymään terapiassa nuorena aikuisena ja syömään lääkkeitä, että olisin kestänyt elämän meidän perheyksikössämme. Kun sain etäisyyttä, ongelmat alkoivat helpottaa. 

Äiti uhriutuu uhkaavista sairauksista. Luultavasti lapsella niitä on jo kourallinen, kun on elänyt tuollaisen kontrolloinnin, kaasuvalotuksen ja manipulaation alla koko lapsuutensa. 

Vaatii rohkeuttaa tehdä tuollainen linjanveto itseään suojatakseen. Hyvä Lapsi, tsemppiä!

Kiitos <3 Tuosta on jo 15 vuotta, ja opittuani asettamaan rajat sille, miten minua saa kohdella, jonkinlaiset välit vanhempiinkin ovat olleet mahdolliset. Ei niistä koskaan tule sellaiset kuin olisin toivonut, mutta sen olen hyväksynyt ja tahollani surrut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Tilanteeseen, josta hän puhuu. Luitko edes koko juttua? Kukaan ei sanonut että lapsi olisi vastuussa. Äitinsä haluaisi selvittää asiat ja tavata, se ei psykoterapialla selviä.

Ei ole mitään heidän tilannettaan.

Se juuri on se ongelma mitä äiti - ja sinä - ei tajua. Se aikuinen lapsi ei ole äidin jatke, ei äidin perheen jäsen, ei millään tavoin samaa yksikköä kuin se äiti, eikä mitenkään velvollinen edes painostettaessa ja sairauksilla uhkaillen parantamaan yhtään mitään yhteistä tilannetta äitinsä kanssa.

Aikuisella ihmisellä on oikeus omiin rajoihin. Se on ihan jo laissa.

Tottakai on, mutta et sä tiedä heidän asioistaan tai tilsnteestaan yhtään mitään. Et edes sitä onko se lapsi vetänyt omat rajansa tai kiusaaja tai sairas. Ihan kuin tästä olisi tullut ihmisten omien traumojen terapia-ketju taas vaihteeksi. Objektiivisuus loistaa poissaolollaan.

Yritä lukea objektiivisesti seuraava lause: " Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia."

Miten mielestäsi on objektiivista väittää, että tilanteesta ei tiedetä mitään? Millä objektiivisuudella päättelet, että kirjoittaja muotoilee omat muistikuvat harhaisiksi? Millä objektiivisuudella päättelet, että asiasta ei ole kirjoittajan mukaisesti keskusteltu, mutta kaikesta epätietoisuudesta huolimatta tiedetään jonkun  osapuolen muistikuvat harhaiseksi?

Objektiivisuus ei ole synonyymi typeryydelle. Annetun tiedon perusteella voi tehdä päätelmiä. Objektiivisuus ei tarkoita, että saisi ymmärtää vain väitety tieto, vaikka se on selkeästi ristiriidassa muun annetun tiedon kanssa.

Olen eri kirjoittaja. Mutta mistä sinä tiedät noin varmaksi, että se lapsen muistikuva ei ole harhainen? Voihan lapsella olla vaikka skitsofrenia. Mistä sen tietää? Ei tuosta jutusta voi päätellä, mitä on taustalla. Eihän me tiedetä oikeesti tuosta tilanteesta mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Tilanteeseen, josta hän puhuu. Luitko edes koko juttua? Kukaan ei sanonut että lapsi olisi vastuussa. Äitinsä haluaisi selvittää asiat ja tavata, se ei psykoterapialla selviä.

Ei ole mitään heidän tilannettaan.

Se juuri on se ongelma mitä äiti - ja sinä - ei tajua. Se aikuinen lapsi ei ole äidin jatke, ei äidin perheen jäsen, ei millään tavoin samaa yksikköä kuin se äiti, eikä mitenkään velvollinen edes painostettaessa ja sairauksilla uhkaillen parantamaan yhtään mitään yhteistä tilannetta äitinsä kanssa.

Aikuisella ihmisellä on oikeus omiin rajoihin. Se on ihan jo laissa.

Tottakai on, mutta et sä tiedä heidän asioistaan tai tilsnteestaan yhtään mitään. Et edes sitä onko se lapsi vetänyt omat rajansa tai kiusaaja tai sairas. Ihan kuin tästä olisi tullut ihmisten omien traumojen terapia-ketju taas vaihteeksi. Objektiivisuus loistaa poissaolollaan.

Yritä lukea objektiivisesti seuraava lause: " Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia."

Miten mielestäsi on objektiivista väittää, että tilanteesta ei tiedetä mitään? Millä objektiivisuudella päättelet, että kirjoittaja muotoilee omat muistikuvat harhaisiksi? Millä objektiivisuudella päättelet, että asiasta ei ole kirjoittajan mukaisesti keskusteltu, mutta kaikesta epätietoisuudesta huolimatta tiedetään jonkun  osapuolen muistikuvat harhaiseksi?

Objektiivisuus ei ole synonyymi typeryydelle. Annetun tiedon perusteella voi tehdä päätelmiä. Objektiivisuus ei tarkoita, että saisi ymmärtää vain väitety tieto, vaikka se on selkeästi ristiriidassa muun annetun tiedon kanssa.

Olen eri kirjoittaja. Mutta mistä sinä tiedät noin varmaksi, että se lapsen muistikuva ei ole harhainen? Voihan lapsella olla vaikka skitsofrenia. Mistä sen tietää? Ei tuosta jutusta voi päätellä, mitä on taustalla. Eihän me tiedetä oikeesti tuosta tilanteesta mitään. 

Koska koko tarina on yhtä narsistista ruikutusta.

Lapsen vähättelyä, kiristämistä ja gaslightingia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Tilanteeseen, josta hän puhuu. Luitko edes koko juttua? Kukaan ei sanonut että lapsi olisi vastuussa. Äitinsä haluaisi selvittää asiat ja tavata, se ei psykoterapialla selviä.

Ei ole mitään heidän tilannettaan.

Se juuri on se ongelma mitä äiti - ja sinä - ei tajua. Se aikuinen lapsi ei ole äidin jatke, ei äidin perheen jäsen, ei millään tavoin samaa yksikköä kuin se äiti, eikä mitenkään velvollinen edes painostettaessa ja sairauksilla uhkaillen parantamaan yhtään mitään yhteistä tilannetta äitinsä kanssa.

Aikuisella ihmisellä on oikeus omiin rajoihin. Se on ihan jo laissa.

Tottakai on, mutta et sä tiedä heidän asioistaan tai tilsnteestaan yhtään mitään. Et edes sitä onko se lapsi vetänyt omat rajansa tai kiusaaja tai sairas. Ihan kuin tästä olisi tullut ihmisten omien traumojen terapia-ketju taas vaihteeksi. Objektiivisuus loistaa poissaolollaan.

Yritä lukea objektiivisesti seuraava lause: " Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia."

Miten mielestäsi on objektiivista väittää, että tilanteesta ei tiedetä mitään? Millä objektiivisuudella päättelet, että kirjoittaja muotoilee omat muistikuvat harhaisiksi? Millä objektiivisuudella päättelet, että asiasta ei ole kirjoittajan mukaisesti keskusteltu, mutta kaikesta epätietoisuudesta huolimatta tiedetään jonkun  osapuolen muistikuvat harhaiseksi?

Objektiivisuus ei ole synonyymi typeryydelle. Annetun tiedon perusteella voi tehdä päätelmiä. Objektiivisuus ei tarkoita, että saisi ymmärtää vain väitety tieto, vaikka se on selkeästi ristiriidassa muun annetun tiedon kanssa.

Olen eri kirjoittaja. Mutta mistä sinä tiedät noin varmaksi, että se lapsen muistikuva ei ole harhainen? Voihan lapsella olla vaikka skitsofrenia. Mistä sen tietää? Ei tuosta jutusta voi päätellä, mitä on taustalla. Eihän me tiedetä oikeesti tuosta tilanteesta mitään. 

Ei kai skitsofrenikon äiti kirjoittaisi noin vaan kirjoittaisi, miten avohoito on heikolla tolalla ja lapsen skitsofrenian hoito mitä sattuu. 

Olen itse juuri tuollaisen äidin lapsi. Minä olen aina väärässä ja vääränlainen. Jos ikinä suutuin tai oireilin yhtään mitenkään, minussa oli jotain vikaa. Minun olisi pitänyt kestää vuosikausien henkinen väkivalta ihan zeninä, vaikka olin alaikäinen lapsi. Äiti ei ole koskaan ymmärtänyt, miltä minusta tuntuu ja mitä minä olisin tarvinnut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Tilanteeseen, josta hän puhuu. Luitko edes koko juttua? Kukaan ei sanonut että lapsi olisi vastuussa. Äitinsä haluaisi selvittää asiat ja tavata, se ei psykoterapialla selviä.

Ei ole mitään heidän tilannettaan.

Se juuri on se ongelma mitä äiti - ja sinä - ei tajua. Se aikuinen lapsi ei ole äidin jatke, ei äidin perheen jäsen, ei millään tavoin samaa yksikköä kuin se äiti, eikä mitenkään velvollinen edes painostettaessa ja sairauksilla uhkaillen parantamaan yhtään mitään yhteistä tilannetta äitinsä kanssa.

Aikuisella ihmisellä on oikeus omiin rajoihin. Se on ihan jo laissa.

Tottakai on, mutta et sä tiedä heidän asioistaan tai tilsnteestaan yhtään mitään. Et edes sitä onko se lapsi vetänyt omat rajansa tai kiusaaja tai sairas. Ihan kuin tästä olisi tullut ihmisten omien traumojen terapia-ketju taas vaihteeksi. Objektiivisuus loistaa poissaolollaan.

Yritä lukea objektiivisesti seuraava lause: " Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia."

Miten mielestäsi on objektiivista väittää, että tilanteesta ei tiedetä mitään? Millä objektiivisuudella päättelet, että kirjoittaja muotoilee omat muistikuvat harhaisiksi? Millä objektiivisuudella päättelet, että asiasta ei ole kirjoittajan mukaisesti keskusteltu, mutta kaikesta epätietoisuudesta huolimatta tiedetään jonkun  osapuolen muistikuvat harhaiseksi?

Objektiivisuus ei ole synonyymi typeryydelle. Annetun tiedon perusteella voi tehdä päätelmiä. Objektiivisuus ei tarkoita, että saisi ymmärtää vain väitety tieto, vaikka se on selkeästi ristiriidassa muun annetun tiedon kanssa.

Olen eri kirjoittaja. Mutta mistä sinä tiedät noin varmaksi, että se lapsen muistikuva ei ole harhainen? Voihan lapsella olla vaikka skitsofrenia. Mistä sen tietää? Ei tuosta jutusta voi päätellä, mitä on taustalla. Eihän me tiedetä oikeesti tuosta tilanteesta mitään. 

Äidilläni on iän myötä diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Toisaalta hänen käytöksessään oli jo nuorempana piirteitä, jotka hankaloittivat hänen ihmissuhteitaan. 300 km etäisyys auttaa.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Tilanteeseen, josta hän puhuu. Luitko edes koko juttua? Kukaan ei sanonut että lapsi olisi vastuussa. Äitinsä haluaisi selvittää asiat ja tavata, se ei psykoterapialla selviä.

Ei ole mitään heidän tilannettaan.

Se juuri on se ongelma mitä äiti - ja sinä - ei tajua. Se aikuinen lapsi ei ole äidin jatke, ei äidin perheen jäsen, ei millään tavoin samaa yksikköä kuin se äiti, eikä mitenkään velvollinen edes painostettaessa ja sairauksilla uhkaillen parantamaan yhtään mitään yhteistä tilannetta äitinsä kanssa.

Aikuisella ihmisellä on oikeus omiin rajoihin. Se on ihan jo laissa.

Tottakai on, mutta et sä tiedä heidän asioistaan tai tilsnteestaan yhtään mitään. Et edes sitä onko se lapsi vetänyt omat rajansa tai kiusaaja tai sairas. Ihan kuin tästä olisi tullut ihmisten omien traumojen terapia-ketju taas vaihteeksi. Objektiivisuus loistaa poissaolollaan.

Yritä lukea objektiivisesti seuraava lause: " Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia."

Miten mielestäsi on objektiivista väittää, että tilanteesta ei tiedetä mitään? Millä objektiivisuudella päättelet, että kirjoittaja muotoilee omat muistikuvat harhaisiksi? Millä objektiivisuudella päättelet, että asiasta ei ole kirjoittajan mukaisesti keskusteltu, mutta kaikesta epätietoisuudesta huolimatta tiedetään jonkun  osapuolen muistikuvat harhaiseksi?

Objektiivisuus ei ole synonyymi typeryydelle. Annetun tiedon perusteella voi tehdä päätelmiä. Objektiivisuus ei tarkoita, että saisi ymmärtää vain väitety tieto, vaikka se on selkeästi ristiriidassa muun annetun tiedon kanssa.

Olen eri kirjoittaja. Mutta mistä sinä tiedät noin varmaksi, että se lapsen muistikuva ei ole harhainen? Voihan lapsella olla vaikka skitsofrenia. Mistä sen tietää? Ei tuosta jutusta voi päätellä, mitä on taustalla. Eihän me tiedetä oikeesti tuosta tilanteesta mitään. 

Millainen skitsofreenikon äiti keskittyisi marisemaan omasta olostaan jos lapsella oikeasti olisi skitsofrenia? Valoja nyt.

Kuulostaa melko tutulta. Äitini yhä toistelee 30 vuoden jäljiltä, miksi emme voisi soitella ja tavata kuten normaalit äidit ja tyttäret tekevät. Olen kerta toisensa jälkeen yrittänyt käsitellä hänen kanssaan asioita, ensisijassa hänen nykypäivän käyttäytymiseensä liittyen, mutta reaktiona on ollut täysi kyvyttömyys siihen: hänen mukaansa vain kiusaan häntä tahallaan, olen joutunut muiden manipuloimaksi tai muistan tilanteet väärin. Tai sitten hän ei vastaa yhtään mitään, täysi blokkaus. Näiden käsittely-yritysteni jälkeen hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Viimekin vuonna taas yritin, kirjoitin hänelle pitkän kirjeen viestinä, jossa yritin selittää ystävälliseen sävyyn oman tulkintani ja kantani. Ei mitään vastausta. Seuraavan kerran kun tapasimme, äitini oli vain jälleen kuin en olisi hänelle mitään koskaan sanonut.

Olen myös ties kuinka monta kertaa vuosien varrella ehdottanut, että kävisimme juttelemassa yhdessä ammattilaisen kanssa, jonka hän saa halutessaan valita. Ei käy. En osaa sanoa, onko kyse siitä, että äidilläni on omat traumansa ja siksi defenssit ovat sataprosenttiset. Siis että tavallaan hän olisi syyntakeeton. Joka tapauksessa hän myös muissa asioissa toimii siten, kuin millään sanomallani ei olisi merkitystä: minun sääntöjäni saati toiveitani ei tarvitse kunnioittaa, ja lisäksi hän todistetusti valehtelee ja jättää kertomatta olennaisia asioita (esim. hoidossa olevalle lapselle tapahtuneesta). Näiden seikkojen seurauksena en koe millään tasolla luontevaksi tai kenellekään meistä hyväksi, että olisimme aktiivisesti tekemisissä, tai hän vaikkapa yhä hoitaisi lapsia. Olen tästä surullinen, mutta en osaa tehdä enää enempää.

Vierailija kirjoitti:

Aivan järkyttävää nais- ja äitivihaa tällä palstalla. Oletteko itse olevinanne jollakin tavalla ylempänä - superäitejä?

Suomessa on ok katkaista välit äitiinsä ties mistäkin syystä. Suoranaista heitteilejättöä kiittämättömyydestä puhumattakaan. Projisoidaan kaikki oman elämän ongelmat äitisuhteeseen.

Samalla kärsivät kaikki sukulaissuhteet yhden itsekkään ihmisen valintojen vuoksi.

Tiesittekö muuten että Italiassa on tuomarin ratkaistava saako vanhemmat vieroittaa lapsenlapset isovanhemmistaan? Äitisuhteen katkaisija on siellä tutkinnan kohde.

Näin maissa jossa perheyhteyksiä ei niin vaan ole kulttuurin mukaista katkaista.

Menkää itseenne ja hävetkää. Miettikää mitä äitinne on saanut puolestanne kestää leimaallisenne kanssa.

Joskus voi tulla päivä että on liian myöhäistä mutta tekonne seuraa mukananne loppuelämänne ajan.

1. Käsky: Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

"Tiesittekö muuten että Italiassa on tuomarin ratkaistava saako vanhemmat vieroittaa lapsenlapset isovanhemmistaan? Äitisuhteen katkaisija on siellä tutkinnan kohde."

Tiesitkö, että tästä tuli juuri oikeuden ratkaisu? Äidillä on oikeus katkaista katkaista lapsen välit isovanhempiin. 

Mua ei paljon kiinnosta , mitä äiti on saanut kestää, kun olen terapian avulla selvinnyt itse siitä, mitä itse olen saanut kestää. Nyt mun ei enää tarvi kestää sitä niin kutsuttua äitiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Tilanteeseen, josta hän puhuu. Luitko edes koko juttua? Kukaan ei sanonut että lapsi olisi vastuussa. Äitinsä haluaisi selvittää asiat ja tavata, se ei psykoterapialla selviä.

Ei ole mitään heidän tilannettaan.

Se juuri on se ongelma mitä äiti - ja sinä - ei tajua. Se aikuinen lapsi ei ole äidin jatke, ei äidin perheen jäsen, ei millään tavoin samaa yksikköä kuin se äiti, eikä mitenkään velvollinen edes painostettaessa ja sairauksilla uhkaillen parantamaan yhtään mitään yhteistä tilannetta äitinsä kanssa.

Aikuisella ihmisellä on oikeus omiin rajoihin. Se on ihan jo laissa.

Tottakai on, mutta et sä tiedä heidän asioistaan tai tilsnteestaan yhtään mitään. Et edes sitä onko se lapsi vetänyt omat rajansa tai kiusaaja tai sairas. Ihan kuin tästä olisi tullut ihmisten omien traumojen terapia-ketju taas vaihteeksi. Objektiivisuus loistaa poissaolollaan.

Yritä lukea objektiivisesti seuraava lause: " Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia."

Miten mielestäsi on objektiivista väittää, että tilanteesta ei tiedetä mitään? Millä objektiivisuudella päättelet, että kirjoittaja muotoilee omat muistikuvat harhaisiksi? Millä objektiivisuudella päättelet, että asiasta ei ole kirjoittajan mukaisesti keskusteltu, mutta kaikesta epätietoisuudesta huolimatta tiedetään jonkun  osapuolen muistikuvat harhaiseksi?

Objektiivisuus ei ole synonyymi typeryydelle. Annetun tiedon perusteella voi tehdä päätelmiä. Objektiivisuus ei tarkoita, että saisi ymmärtää vain väitety tieto, vaikka se on selkeästi ristiriidassa muun annetun tiedon kanssa.

Olen eri kirjoittaja. Mutta mistä sinä tiedät noin varmaksi, että se lapsen muistikuva ei ole harhainen? Voihan lapsella olla vaikka skitsofrenia. Mistä sen tietää? Ei tuosta jutusta voi päätellä, mitä on taustalla. Eihän me tiedetä oikeesti tuosta tilanteesta mitään. 

Minäkin olen eri kirjoittaja. Lapsen muistikuvat eivät voi olla harhaisia, koska äidille ei ole kerrottu yhtään mitään. Äiti on mitään sanomatta ghostattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin, että meidän ikäluokkamme syyllistetetään someen vajoamisesta ja vähäisestä lasten huomioimattomuudesta. Toki olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa suhteessa sodanjälkeisen sukupolven vanhempiini, että myönnän tämän jo itsessäni ja olen valmis sitä pyytämään anteeksi, jos se heitä vaivaa 30 vuoden päästä. (En edes pahasti tuossa mokannut.) Jos asia on joku sellainen, jota en itse keksi, olen avoin sen sitten itse kuulemaan ja tulemaan asiassa vastaan. En pyri konrtolloimaan heidän näkemystään siitä, miten meillä asiat nyt ovat. 

Ero sukupolvien välillä on suuren suuri monella syvemmällä olevalla tasolla. 

Suuri onkin juuri tuo, että edellisiä sukupolvia paremmin - tämän päivän äidit kykenevät paremmin itsereflektioon ja omien tunteiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn. Kuten sanoit, olisit valmis kuuntelemaan, ymmärtämään ja pyytämään anteeksi, jos on aiheuttanut jotain ikäviä fiiliksiä saatikka traumoja lapsilleen. Se on hyvä lähtökohta, vaikka olisi tehnyt virheitäkin.

Sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot ja tunteiden ilmaiseminen on luontevampaa tämän päivän vanhemmille kuin mitä oli aiemmilla puhumattomilla sukupolvilla.

Joku vanhemman sukupolven edustaja ei välttämättä edes tajua kontrollointiaan tai osaa asettua toisen asemaan. Anteeksipyyntö on ihan vieras asia ja olisi nöyryyttävää, mitä se ei taas ole useimmille tämän päivän vanhemmille.

Tämän päivän aikuiset tunnistavat myös paremmib esim narsistiset piirteet, mitä niiden takana on, ja millaista hallaa ne tekevät.

Tämän päivän aikuiset ovat oppineet sanan narsisti. Sitä käytetään surutta kaikissa yhteyksissa, kun käsitellään ihmistä, joka on eri mieltä kuin itse. Esimies on narsisti, ex-puoliso on narsisti jne. Aina kun jonkun kanssa menee sukset ristiin, vastapuoli on narsisti. 

Ennen ihmisiä kutsuttiin usein itsekkäiksi, nykyään nekin on yksinkertaisesti narskuja. Mä skippaan kaikki kommentit heti, kun tekstissä tulee vastaan sana narsisti. 

Toivottavasti seuraava sukupolvi keksii tarkoituksenmukaisemman sanan ikävälle ihmiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.

Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.

Tilanteeseen, josta hän puhuu. Luitko edes koko juttua? Kukaan ei sanonut että lapsi olisi vastuussa. Äitinsä haluaisi selvittää asiat ja tavata, se ei psykoterapialla selviä.

Ei ole mitään heidän tilannettaan.

Se juuri on se ongelma mitä äiti - ja sinä - ei tajua. Se aikuinen lapsi ei ole äidin jatke, ei äidin perheen jäsen, ei millään tavoin samaa yksikköä kuin se äiti, eikä mitenkään velvollinen edes painostettaessa ja sairauksilla uhkaillen parantamaan yhtään mitään yhteistä tilannetta äitinsä kanssa.

Aikuisella ihmisellä on oikeus omiin rajoihin. Se on ihan jo laissa.

Tottakai on, mutta et sä tiedä heidän asioistaan tai tilsnteestaan yhtään mitään. Et edes sitä onko se lapsi vetänyt omat rajansa tai kiusaaja tai sairas. Ihan kuin tästä olisi tullut ihmisten omien traumojen terapia-ketju taas vaihteeksi. Objektiivisuus loistaa poissaolollaan.

Yritä lukea objektiivisesti seuraava lause: " Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia."

Miten mielestäsi on objektiivista väittää, että tilanteesta ei tiedetä mitään? Millä objektiivisuudella päättelet, että kirjoittaja muotoilee omat muistikuvat harhaisiksi? Millä objektiivisuudella päättelet, että asiasta ei ole kirjoittajan mukaisesti keskusteltu, mutta kaikesta epätietoisuudesta huolimatta tiedetään jonkun  osapuolen muistikuvat harhaiseksi?

Objektiivisuus ei ole synonyymi typeryydelle. Annetun tiedon perusteella voi tehdä päätelmiä. Objektiivisuus ei tarkoita, että saisi ymmärtää vain väitety tieto, vaikka se on selkeästi ristiriidassa muun annetun tiedon kanssa.

Olen eri kirjoittaja. Mutta mistä sinä tiedät noin varmaksi, että se lapsen muistikuva ei ole harhainen? Voihan lapsella olla vaikka skitsofrenia. Mistä sen tietää? Ei tuosta jutusta voi päätellä, mitä on taustalla. Eihän me tiedetä oikeesti tuosta tilanteesta mitään. 

Minäkin olen eri kirjoittaja. Lapsen muistikuvat eivät voi olla harhaisia, koska äidille ei ole kerrottu yhtään mitään. Äiti on mitään sanomatta ghostattu.

Eihän siinä niin sanota vaan että lapsi on yrittänyt toistuvasti kertoa mutta äiti on mitätöinyt hänet.

Milloin pitäisi vain ottaa huumorilla, milloin lasi muka muistaa väärin, milloin lapsen mielenterveys brakaa.

Minut on haukuttu jokaiselle sukulaiselle ja tämän lisäksi syyllistetty pienestä pitäen. Nyt voin hyvin, kun katkaisin välit.