Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

On kamalia äitejä ja on kamalia lapsia. Useimmat on onneksi ihan ok.

"Äidin ja lapsen välinen suhde on maailman tärkein, herkin ja merkityksellisin"

Voihan yrjöttävä äitimyytti, eipä tuon lapsen mielestä taida asia olla noin. Ja olisiko äiti kuitenkin saanut vihjeitä mikä mättää...? Yleensä niitä on saatu, mutta niitä ei ole haluttu kuulla.

Raamatussa kuitenkin opetetaan, että mies ja nainen erkaantuvat vanhemmistaan ja muuttuvat yhdeksi lihaksi, kun perustavat oman perheen. Ja vaikkei olisi uskonnollinenkaan, tuo on oikea ohje. Ehkä lapsi otti etäisyyden äitiinsä, jotta parisuhteensa pysyisi hengissä. Tai lapsi itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri aikakausilla on omat tapansa ja vuosikymmenten kuluttua ne vanhat asiat saattavat näyttäytyä ihan erilaisessa valossa kuin silloin aikanaan. Tämä ilmiö korostaa monia vanhoja erimielisyyksiä ja saattaa tehd jostain aikanaan tavanomaisesta ikävästä kokemuksesta vahvasti traumaattisen.

Minua kasvatettiin 60-luvulla tyypilliseen ajan tapaan. Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.

Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito mainio jälkiruoka.

Olemme käsitelleet tätä asiaa usein ja olem ymmärtänyt, että äitini toteutti vain oman lapsuudenperheensä sitä kurittaa, jota rakastaa - kasvatusihannetta. Äitini on nykyään jo yli yhdeksänkymppinen. Ei meillä yhteisymmärrystä näistä asioista vieläkään ole, mutta aika on haalistanut muistot. Syömme nykyään pari kerta kuukaudessa yhdessä pullamaitoa ja täytyy sanoa, että se on edelleen yhtä hyvää kuin sillin ennen.

Tämä on koko ketjun järkevin puheenvuoro. Asiallinen ja tasapuolinen.

Niin tämä missä hakataan kuivalla pullapitkolla? Selvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri aikakausilla on omat tapansa ja vuosikymmenten kuluttua ne vanhat asiat saattavat näyttäytyä ihan erilaisessa valossa kuin silloin aikanaan. Tämä ilmiö korostaa monia vanhoja erimielisyyksiä ja saattaa tehd jostain aikanaan tavanomaisesta ikävästä kokemuksesta vahvasti traumaattisen.

Minua kasvatettiin 60-luvulla tyypilliseen ajan tapaan. Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.

Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito mainio jälkiruoka.

Olemme käsitelleet tätä asiaa usein ja olem ymmärtänyt, että äitini toteutti vain oman lapsuudenperheensä sitä kurittaa, jota rakastaa - kasvatusihannetta. Äitini on nykyään jo yli yhdeksänkymppinen. Ei meillä yhteisymmärrystä näistä asioista vieläkään ole, mutta aika on haalistanut muistot. Syömme nykyään pari kerta kuukaudessa yhdessä pullamaitoa ja täytyy sanoa, että se on edelleen yhtä hyvää kuin sillin ennen.

Tämä on koko ketjun järkevin puheenvuoro. Asiallinen ja tasapuolinen.

Niin tämä missä hakataan kuivalla pullapitkolla? Selvä.

Vielä leivotaan sitä tarkoitusta varten ja lopuksi se pyllynhajuinen puikula imeskellään maidossa 🤢.. niin tervettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Ei äiti voi vaatia lapselta ratkaisua heidän tilanteelle hopelautasella tarjottuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."

Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?

"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."

Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.

Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.

Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.

Ei äiti voi vaatia lapselta ratkaisua heidän tilanteelle hopelautasella tarjottuna.

Ei äidillä ole oikeutta sekaantua aikuisen lapsensa asioihin millään tavalla. Nythän hän vaatii, että se aikuisen lapsen psykoterapiakin tapahtuisi äidin ehdoilla.

Minun äitini on vahvasti narsistinen ja minä se syntipukki. Hän suuttui minun lapsilleni, kun nämä olivat eri mieltä minusta äitinä kuin äitini. Siis raivosi ja huusi, että teinini erehtyvät, että olen pelotellut teinit valehtelemaan. Itse hän oli äitinä hirviö. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Isosiskoni valittaa, etten halua olla yhteydessä. Olen pistänyt poikki erittäin pitkän ja raskaan harkinnan jälkeen. Ennen kuin pistin poikki pyysin häneltä, että menisimme yhdessä perheterapiaan, koska en jaksa enää. Siihen hän huusi suoraa kurkkua, että viat ovat minussa (ei hänessä). En ollut ajatellut, että etsittäisiin terapiassa virheitä, vaan ett kommunikointia parannettaisiin. Olen ajatellut, että ehkä hyvä että huusi noin, koska olen jälkeenpäin lukenut, että narsistit osaavat hyvin manipuloida terapiatilanteessa.

Ongelmana enää lähinnä on, että ihmiset eivät ymmärrä, että sisarukset eivät ole aina kivoja, eivätkä vanhimmat sisarukset ole aina vastuuntuntoisia, usein ovat valitettavasti yksinkertaisesti epäasiallisen ilkeitä. Lähisuhdeväkivaltaa tapahtuu myös sisarusten kesken ja se on tutkimusten mukaan varsin traumatisoivaa.

Näinpä. Minullakin on kaksikin isosisarusta, jotka eivät todellakaan ole niitä vastuuntuntoisia ihmisiä. Joku täällä jo ehti moittia, miten itse sota-aikana syntyneet vanhempani ovat varmaan jotain curling-vanhempia tms. paskaa ja nähtävästi sai siitä vielä yläpeukkuja muilta ajattelemattomilta.

Ei: Vaan on ihmisiä, jotka eivät ota toisten selkeästikään asettamia rajoja mitenkään huomioon vaan manipuloivat ja painostavat muita henkisesti, kunnes toinen voi olla ihan loppu. Esimerkiksi aikuinen lapsi voi vuosikymmeniä uhkailla omalla itsemurhallaan tai olla muka aina kuolemassa johonkin keksimäänsä sairauteen tms., jos hänet vähänkin isä tai äiti yrittää saada toimimaan vastuullisen aikuisen tavoin. Samaa peliä harrastetaan sitten pikkusiskonkin suuntaan, kun sehän on toiminut vanhusten kanssa niin hyvin.

Se, että on mahdollisuus olla olematta tekemisissä jonkun sukulaisen tai useammankin kanssa on oikeasti nykypäivän luksusta ja satsausta omaan henkiseen hyvinvointiin. Itseltäni tämä onnistuu, koska lapsuudenkotini painostavasta ilmapiiristä onnistuin pakenemaan 18-vuotiaana toiselle puolelle maata opiskelemaan ja myös jäin tänne. Siksi minun oli helpompi oikeasti laittaa välit poikki sisaruksiini, kun aloin vuorostani vanhempieni jälkeen saada sitkeitä rahapyyntöjä ja muuta painostusta kaikenlaisten perusasioiden hoitajaksi, mutta kyllähän sekin vaati lisää ikävyyksiä: Välttelen tällä hetkellä omaa vapaa-ajanasuntoani, joka sijaitsee liian lähellä heitä, ja lopulta jouduin luopumaan myös joistakin iäkkäistä sukulaisista, jotka myös ymmärtämättömyyttään jäivät heidän koukkuunsa.

Hinta on joskus tosi kova, mutta välttämätön maksettavaksi. Kaikki eivät siihen pysty. Itse uskon, että iäkkäät vanhemmat ovat monesti tällaisten aikuisten lastensa uhreja, koska minne ne vanhukset nyt esimerkiksi voisivat lähteä omasta kodistaan jollain pikkupaikkakunnalla, jos sinne majoittuu heidän aikuisia lapsiaan vaatimalla vaatimaan itsensä palvelemista ja käyttäytymään epävakaasti. Vanhemmilla toki on aina jokin heikko kohta muutenkin lapsiinsa, mutta mukana on myös pienen yhteisön keskellä asuvan häpeää tilanteesta. Tätä häpeää ja pelkoja voi aikuinen manipuloija käyttää hyvinkin taitavasti hyväkseen.

Curlingista tällainen on hyvin kaukana. Kyse on henkisestä (ja lehtijuttujen perusteella joskus fyysisestäkin) väkivallasta omia vanhempia ja sisaruksia kohtaan. Ei sellaisesta hyötyvä todellakaan suostu mihinkään henkiseen hoitoon: Sitäkin on meilläkin yritetty. Useita kertoja. Suomessa on hyvin korkea raja ottaa ketään tahdonvastaiseenkaan hoitoon ja eihän sille ole sinällään perusteitakaan, jos esimerkiksi ihmisen jatkuvat itsemurhapuheet eivät todellakaan ole aitoja vaan pelkästään julma tapa saada muut tanssimaan pillinsä mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Mistä sinä tämän tiedät?

Koska elin ihan saman lapsuuden kuin hänkin. Hän on ainoa perheessä, joka muistaa jotakin mitä kukaan muu ei, edes isämme.

Niin kulunut väite.

Kasvatus ei koskaan ole sama perheen lapsilla useastakin syystä. Kokemukseen vaikuttaa mihin kohtaan sisarussarjaa tulee syntymään, millainen luonne on vanhempien luonteeseen ja sisaruksiin nähden, miltä näyttää, ja mitä muita erilaisia ominaisuuksia on. Käytökseemme vaikuttaa myös paljon asioita joita ei tietoisiin aivoihin rekisteröidä, joten emme ole niistä edes tietoisia.

No just. Väität siis tietäväsi paremmin kuin henkilö, joka tietää asian ja perheensä? Miksi ottaa noin koville? Väität siis että lapsi ei voi olla väärässä?

Lapset eivät elä samaa lapsuutta. Jokainen elää ihan oman lapsuuden.

Miksi sinun pitää pakkomielteisesti saada päättää myös se siskosi lapsuus? Mitä se yleensä edes sinulle kuuluu? Mistä vallanhalu?

😅 Jos sun sisko väittäisi että teidän äiti oli vaikkapa koko ajan kännissä ja kukaan muu perheestä ei tätä allekirjoita, olisiko hän kuitenkin oikeassa? Vain siksi että hän koki lapsuuden eritavoin?

Sinähän täällä yrität kaikkien kokemukset kääntää, en minä.

Vaikutat niin sekaselta että sun juttuihin en ainakaan usko. Taitaa siskosi olla ainoa tervejärkinen teidän perheessä,

toivottavasti pääsee teistä lopullisesti eroon.

Tottakai niin. Valemuisto nyt on kuitenkin ihan tosiasia. Kuten myös defenssit, sulla ne tuntuvat olevan aika voimakkaasti päällä, kun räkytät tuntemattomalle ihmiselle avlla.

MIKSI juuri sinun täytyy saada aggressiivisesti päättää siskosi lapsuudesta?

Eri

Mitä? Enhän mä sanonut mitään diskoni lapsuudesta. Voi luoja taas.

Sitähän sinä jyräät. Että sinå tiedät siskosi lapsuuden, ei sisko itse.

Tyypillistä vääntää asiat nurin kun joku sanoo että aina se vika ei ole siinä vanhemmassa.

-eri

Sinä et voi määrätä millaiset lapsuusmuistot siskollasi saa olla.

Ei ole kyse lapsuusmuistoista vaan siitä että hän on kehitellyt päässään äidistämme kuvan, jota kukaan muu ei näe. Joo, unohtakaa koko juttu. Sovitaan että vanhemmissa aina vika.

Hänellä on oikeus muodostaa kuva ihmisistä omien havaintojensa pohjalta.

Miksi sinä uhriudut tuolla lailla? Asenteesi äitiisi on jotenkin todella sairas.

Uhriudun? Kyllä, puolustan äitiäni, koska tiedän totuuden. Jos se on susta sairasta, mikäs siinä.

Niin. Uhriudun. Heittelet marttyyrilausahduksia. Olet aggressiivinen.

Miksi se äitisi on uhri jota pitää puolustaa aggressiivisesti?

Kyllä se nyt on ihan eri henkilö joka on aggressiivinen ja täysin neutraaliin kommenttiin tulee räkyttämään.

-eri

Neutraaliin?

Jep, ei ihme että perheessä on ns valemuistoja.

Kyllä, neutraaliin. Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Kaikki omat traumat ja kokemukset ja keittiöpsykologin opit sit tähän piti tulla laittamaan.

Ei laittanut vaan sen takia että koki lapsuutensa ja äitinsä käytöksen sellaiseksi ettei halunnut äitisi enää kuormittavan itseään.

Siihen siskollasi on oikeus ja aikuisena sinun pitäisi kunnioittaa siskoasi ja siskosi näkemyksiä ja kokemuksia.

Kukaan ei laita välejä poikki yhden valemuiston takia. Sen sijaan ihmiset sietävät järkyttävää käytöstä vuosia ihan turhaan.

Sinäkö sen tiedät miksi laittoi välit poikki? Jos hän on ainut, joka koki että äitinsä oli sekaisin (eipä selvinnyt miten), kokekoon, mutta jos se äiti ei ole ollut sekaisin, onko sun mielestä ok väittää niin?

Hänellä on täysi oikeus omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa.

Ja siihen että päättää milloin sukulaisen käytös saa riittää ja milloin ei sitä aio sietää.

Sinulla taas on ihan sairas tarve toimia jonain ylituomarina ja puolustaa äitiäsi vimmaisesti.

Miksi?

Ei ole nyt minun äidistä kyse, mutta kuvitellaan hetki niin. Jos siskoni kertoisi minulle että äitimme oli sekaisin koko lapsuutemme vaikka isämme ja muut sisaruksemme emme olisi nähneet häntä sekaisin, kyllä ihmettelisin ja suuresti. Saisihan hän ajatella näin, mutta ei mun tarvitsisi sitä tajuta. Ihan saisi laittaa välit poikki tuon takia, mutta tuskinpa hänen ajatukseensa lähtisin mukaan. Ja todennäköisesti olisin äitini puolella, jos asiaan liittyisi syyttelyä. Sama tilanne, jos siskoni olisi psykoosissa, enpä lähtisi hänen harhoihinsa mukaan.

Minulla oli tällainen tilanne, että kaksivuotiaana jouduin pyytämään muilta tuntemiltani aikuisilta puuttumista sekaisin olevan äitini käytökseen. Selitin asiaani aika monelle, ja lopulta joku kyllä uskoikin siinä määrin että minut velvoitettiin viemään päivähoitoon. Äitini oli siis minulle hengenvaarallinen, kävi päälle ja käytti ties mitä, mutta onnistui salaamaan näitä kaikkein vaarallisimpia riehumisiaan muilta aikuisilta hyvin pitkälle.

Isältäni meni yli neljä vuosikymmentä ennen kuin hänen silmänsä avautuivat. Äitini kuollessa kävi näet ilmi että hän oli alusta alkaen valehdellut jopa sukutaustansa ja lapsimääränsä. Hän kuoli pitkään jatkuneen alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön seurauksiin.

Saahan sitä silmät laittaa kiinni jos ei usko muttei se mitään muuta.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Varmasti oli tarkoitus saada minut näyttämään valehtelijalta ja/tai typerältä. Sinun kokemuksesi on kauhea, se ei ole minun kokemukseni.

Siskoni ei koskaan ole syyttänyt äitiäni mistään tuollaisesta eikä lapsena tai nuorena reagoinut mihinkään. Puhuimme usein lapsuudestamme iloisina aikoina. Vasta aikuisena erään toisen ihmisen kautta paineistetussa tilanteessa hän sitten muisti asiat eri tavoin ja yhtäkkiä kuva lapsuudesta muuttui. Asia johti äidin vuosien stressiin ja hänen työnsä oli mennä alta. Siskoni on oikeutettu tunteisiinsa ja sai laittaa välit poikki, itseasiassa se oli helpotus kaikille. Se ei kuitenkaan estä surua ja toiveikkuutta äitimme puolelta, minun kyllä.

On hyvä että puhutte omista kokemuksistanne, mutta toivoisin teidän tekevän sen painamatta muita alas. Jos teitä ärsyttää että joku ei ole kokenut samaa kuin te, käsitelkää asia jossain muualla. Kiitos

-se alkuperäinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kamalia äitejä ja on kamalia lapsia. Useimmat on onneksi ihan ok.

"Äidin ja lapsen välinen suhde on maailman tärkein, herkin ja merkityksellisin"

Voihan yrjöttävä äitimyytti, eipä tuon lapsen mielestä taida asia olla noin. Ja olisiko äiti kuitenkin saanut vihjeitä mikä mättää...? Yleensä niitä on saatu, mutta niitä ei ole haluttu kuulla.

Raamatussa kuitenkin opetetaan, että mies ja nainen erkaantuvat vanhemmistaan ja muuttuvat yhdeksi lihaksi, kun perustavat oman perheen. Ja vaikkei olisi uskonnollinenkaan, tuo on oikea ohje. Ehkä lapsi otti etäisyyden äitiinsä, jotta parisuhteensa pysyisi hengissä. Tai lapsi itse. 

Raamatusta viis, mutta jos elämän tärkein suhde on yhä sinne lapsuudenperheeseen, jää elämä kyllä pitkälti elämättä. Kyllä se tärkein suhde tulee olla omaan perheeseen, omiin lapsiin ja puolisoon.

Eikä kellään onneksi enää ole velvollisuutta pitää myrkyllisiä ihmisiä elämässään, sukua tai ei.

Ylipäätään kun yritetään pitää ihmissuhdetta pakottamalla tai painostamalla, niin väärin menee. Ei lapset välejä vanhempiinsa katkaisen kepeästi ja huvikseen ja ilman syytä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Mistä sinä tämän tiedät?

Koska elin ihan saman lapsuuden kuin hänkin. Hän on ainoa perheessä, joka muistaa jotakin mitä kukaan muu ei, edes isämme.

Niin kulunut väite.

Kasvatus ei koskaan ole sama perheen lapsilla useastakin syystä. Kokemukseen vaikuttaa mihin kohtaan sisarussarjaa tulee syntymään, millainen luonne on vanhempien luonteeseen ja sisaruksiin nähden, miltä näyttää, ja mitä muita erilaisia ominaisuuksia on. Käytökseemme vaikuttaa myös paljon asioita joita ei tietoisiin aivoihin rekisteröidä, joten emme ole niistä edes tietoisia.

No just. Väität siis tietäväsi paremmin kuin henkilö, joka tietää asian ja perheensä? Miksi ottaa noin koville? Väität siis että lapsi ei voi olla väärässä?

Lapset eivät elä samaa lapsuutta. Jokainen elää ihan oman lapsuuden.

Miksi sinun pitää pakkomielteisesti saada päättää myös se siskosi lapsuus? Mitä se yleensä edes sinulle kuuluu? Mistä vallanhalu?

😅 Jos sun sisko väittäisi että teidän äiti oli vaikkapa koko ajan kännissä ja kukaan muu perheestä ei tätä allekirjoita, olisiko hän kuitenkin oikeassa? Vain siksi että hän koki lapsuuden eritavoin?

Sinähän täällä yrität kaikkien kokemukset kääntää, en minä.

Vaikutat niin sekaselta että sun juttuihin en ainakaan usko. Taitaa siskosi olla ainoa tervejärkinen teidän perheessä,

toivottavasti pääsee teistä lopullisesti eroon.

Tottakai niin. Valemuisto nyt on kuitenkin ihan tosiasia. Kuten myös defenssit, sulla ne tuntuvat olevan aika voimakkaasti päällä, kun räkytät tuntemattomalle ihmiselle avlla.

MIKSI juuri sinun täytyy saada aggressiivisesti päättää siskosi lapsuudesta?

Eri

Mitä? Enhän mä sanonut mitään diskoni lapsuudesta. Voi luoja taas.

Sitähän sinä jyräät. Että sinå tiedät siskosi lapsuuden, ei sisko itse.

Tyypillistä vääntää asiat nurin kun joku sanoo että aina se vika ei ole siinä vanhemmassa.

-eri

Sinä et voi määrätä millaiset lapsuusmuistot siskollasi saa olla.

Ei ole kyse lapsuusmuistoista vaan siitä että hän on kehitellyt päässään äidistämme kuvan, jota kukaan muu ei näe. Joo, unohtakaa koko juttu. Sovitaan että vanhemmissa aina vika.

Hänellä on oikeus muodostaa kuva ihmisistä omien havaintojensa pohjalta.

Miksi sinä uhriudut tuolla lailla? Asenteesi äitiisi on jotenkin todella sairas.

Uhriudun? Kyllä, puolustan äitiäni, koska tiedän totuuden. Jos se on susta sairasta, mikäs siinä.

Niin. Uhriudun. Heittelet marttyyrilausahduksia. Olet aggressiivinen.

Miksi se äitisi on uhri jota pitää puolustaa aggressiivisesti?

Kyllä se nyt on ihan eri henkilö joka on aggressiivinen ja täysin neutraaliin kommenttiin tulee räkyttämään.

-eri

Neutraaliin?

Jep, ei ihme että perheessä on ns valemuistoja.

Kyllä, neutraaliin. Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Kaikki omat traumat ja kokemukset ja keittiöpsykologin opit sit tähän piti tulla laittamaan.

Ei laittanut vaan sen takia että koki lapsuutensa ja äitinsä käytöksen sellaiseksi ettei halunnut äitisi enää kuormittavan itseään.

Siihen siskollasi on oikeus ja aikuisena sinun pitäisi kunnioittaa siskoasi ja siskosi näkemyksiä ja kokemuksia.

Kukaan ei laita välejä poikki yhden valemuiston takia. Sen sijaan ihmiset sietävät järkyttävää käytöstä vuosia ihan turhaan.

Sinäkö sen tiedät miksi laittoi välit poikki? Jos hän on ainut, joka koki että äitinsä oli sekaisin (eipä selvinnyt miten), kokekoon, mutta jos se äiti ei ole ollut sekaisin, onko sun mielestä ok väittää niin?

Hänellä on täysi oikeus omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa.

Ja siihen että päättää milloin sukulaisen käytös saa riittää ja milloin ei sitä aio sietää.

Sinulla taas on ihan sairas tarve toimia jonain ylituomarina ja puolustaa äitiäsi vimmaisesti.

Miksi?

Ei ole nyt minun äidistä kyse, mutta kuvitellaan hetki niin. Jos siskoni kertoisi minulle että äitimme oli sekaisin koko lapsuutemme vaikka isämme ja muut sisaruksemme emme olisi nähneet häntä sekaisin, kyllä ihmettelisin ja suuresti. Saisihan hän ajatella näin, mutta ei mun tarvitsisi sitä tajuta. Ihan saisi laittaa välit poikki tuon takia, mutta tuskinpa hänen ajatukseensa lähtisin mukaan. Ja todennäköisesti olisin äitini puolella, jos asiaan liittyisi syyttelyä. Sama tilanne, jos siskoni olisi psykoosissa, enpä lähtisi hänen harhoihinsa mukaan.

Minulla oli tällainen tilanne, että kaksivuotiaana jouduin pyytämään muilta tuntemiltani aikuisilta puuttumista sekaisin olevan äitini käytökseen. Selitin asiaani aika monelle, ja lopulta joku kyllä uskoikin siinä määrin että minut velvoitettiin viemään päivähoitoon. Äitini oli siis minulle hengenvaarallinen, kävi päälle ja käytti ties mitä, mutta onnistui salaamaan näitä kaikkein vaarallisimpia riehumisiaan muilta aikuisilta hyvin pitkälle.

Isältäni meni yli neljä vuosikymmentä ennen kuin hänen silmänsä avautuivat. Äitini kuollessa kävi näet ilmi että hän oli alusta alkaen valehdellut jopa sukutaustansa ja lapsimääränsä. Hän kuoli pitkään jatkuneen alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön seurauksiin.

Saahan sitä silmät laittaa kiinni jos ei usko muttei se mitään muuta.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Varmasti oli tarkoitus saada minut näyttämään valehtelijalta ja/tai typerältä. Sinun kokemuksesi on kauhea, se ei ole minun kokemukseni.

Siskoni ei koskaan ole syyttänyt äitiäni mistään tuollaisesta eikä lapsena tai nuorena reagoinut mihinkään. Puhuimme usein lapsuudestamme iloisina aikoina. Vasta aikuisena erään toisen ihmisen kautta paineistetussa tilanteessa hän sitten muisti asiat eri tavoin ja yhtäkkiä kuva lapsuudesta muuttui. Asia johti äidin vuosien stressiin ja hänen työnsä oli mennä alta. Siskoni on oikeutettu tunteisiinsa ja sai laittaa välit poikki, itseasiassa se oli helpotus kaikille. Se ei kuitenkaan estä surua ja toiveikkuutta äitimme puolelta, minun kyllä.

On hyvä että puhutte omista kokemuksistanne, mutta toivoisin teidän tekevän sen painamatta muita alas. Jos teitä ärsyttää että joku ei ole kokenut samaa kuin te, käsitelkää asia jossain muualla. Kiitos

-se alkuperäinen

Voisin tavallaan olla tuo siskosi, paitsi että. Lapsuus oli hirveä, olen siis se, jota äiti pahoinpiteli kun sisko sulkeutui huoneeseensa. Nuorena aikuisena tilanne korjautui jossain määrin joksikin aikaa. Äitini saattoi kyllä edelleen esimerkiksi kutsua perheeni syömään ja jättää minut ilman ruokaa siinä pöydässä, mutta muuten elämä sujui enimmäkseen ihan hyvin. Siskoni ei kestä ikävistä asioista puhumista, joten puhuin hänen kanssaan vain iloisista asioista.

Äidin vanhetessa hän muuttui kuitenkin pahemmaksi, ja lopulta välit on ollut pakko laittaa poikki. Siskoni ei hyväksy tätä lainkaan. Hän ei myöskään ymmärrä, että asiat ovat oikeasti tapahtuneet, vaikka minä en puhuisi niistä hänen kanssaan. Ja kuinka voisinkaan, kun hän menee heti täysin tolaltaan, alkaa huutaa ja käskee minun olla hiljaa, koska hän ei suostu kuuntelemaan pahaa sanaa äidistämme.

Hänen kieltoreaktionsa ei kuitenkaan poista sitä, että ne asiat ovat tapahtuneet.

Puistattava kirjoitus. Tuli aivan oma narsistinen isäni mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Mistä sinä tämän tiedät?

Koska elin ihan saman lapsuuden kuin hänkin. Hän on ainoa perheessä, joka muistaa jotakin mitä kukaan muu ei, edes isämme.

Niin kulunut väite.

Kasvatus ei koskaan ole sama perheen lapsilla useastakin syystä. Kokemukseen vaikuttaa mihin kohtaan sisarussarjaa tulee syntymään, millainen luonne on vanhempien luonteeseen ja sisaruksiin nähden, miltä näyttää, ja mitä muita erilaisia ominaisuuksia on. Käytökseemme vaikuttaa myös paljon asioita joita ei tietoisiin aivoihin rekisteröidä, joten emme ole niistä edes tietoisia.

No just. Väität siis tietäväsi paremmin kuin henkilö, joka tietää asian ja perheensä? Miksi ottaa noin koville? Väität siis että lapsi ei voi olla väärässä?

Lapset eivät elä samaa lapsuutta. Jokainen elää ihan oman lapsuuden.

Miksi sinun pitää pakkomielteisesti saada päättää myös se siskosi lapsuus? Mitä se yleensä edes sinulle kuuluu? Mistä vallanhalu?

😅 Jos sun sisko väittäisi että teidän äiti oli vaikkapa koko ajan kännissä ja kukaan muu perheestä ei tätä allekirjoita, olisiko hän kuitenkin oikeassa? Vain siksi että hän koki lapsuuden eritavoin?

Sinähän täällä yrität kaikkien kokemukset kääntää, en minä.

Vaikutat niin sekaselta että sun juttuihin en ainakaan usko. Taitaa siskosi olla ainoa tervejärkinen teidän perheessä,

toivottavasti pääsee teistä lopullisesti eroon.

Tottakai niin. Valemuisto nyt on kuitenkin ihan tosiasia. Kuten myös defenssit, sulla ne tuntuvat olevan aika voimakkaasti päällä, kun räkytät tuntemattomalle ihmiselle avlla.

MIKSI juuri sinun täytyy saada aggressiivisesti päättää siskosi lapsuudesta?

Eri

Mitä? Enhän mä sanonut mitään diskoni lapsuudesta. Voi luoja taas.

Sitähän sinä jyräät. Että sinå tiedät siskosi lapsuuden, ei sisko itse.

Tyypillistä vääntää asiat nurin kun joku sanoo että aina se vika ei ole siinä vanhemmassa.

-eri

Sinä et voi määrätä millaiset lapsuusmuistot siskollasi saa olla.

Ei ole kyse lapsuusmuistoista vaan siitä että hän on kehitellyt päässään äidistämme kuvan, jota kukaan muu ei näe. Joo, unohtakaa koko juttu. Sovitaan että vanhemmissa aina vika.

Hänellä on oikeus muodostaa kuva ihmisistä omien havaintojensa pohjalta.

Miksi sinä uhriudut tuolla lailla? Asenteesi äitiisi on jotenkin todella sairas.

Uhriudun? Kyllä, puolustan äitiäni, koska tiedän totuuden. Jos se on susta sairasta, mikäs siinä.

Niin. Uhriudun. Heittelet marttyyrilausahduksia. Olet aggressiivinen.

Miksi se äitisi on uhri jota pitää puolustaa aggressiivisesti?

Kyllä se nyt on ihan eri henkilö joka on aggressiivinen ja täysin neutraaliin kommenttiin tulee räkyttämään.

-eri

Neutraaliin?

Jep, ei ihme että perheessä on ns valemuistoja.

Kyllä, neutraaliin. Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Kaikki omat traumat ja kokemukset ja keittiöpsykologin opit sit tähän piti tulla laittamaan.

Ei laittanut vaan sen takia että koki lapsuutensa ja äitinsä käytöksen sellaiseksi ettei halunnut äitisi enää kuormittavan itseään.

Siihen siskollasi on oikeus ja aikuisena sinun pitäisi kunnioittaa siskoasi ja siskosi näkemyksiä ja kokemuksia.

Kukaan ei laita välejä poikki yhden valemuiston takia. Sen sijaan ihmiset sietävät järkyttävää käytöstä vuosia ihan turhaan.

Sinäkö sen tiedät miksi laittoi välit poikki? Jos hän on ainut, joka koki että äitinsä oli sekaisin (eipä selvinnyt miten), kokekoon, mutta jos se äiti ei ole ollut sekaisin, onko sun mielestä ok väittää niin?

Hänellä on täysi oikeus omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa.

Ja siihen että päättää milloin sukulaisen käytös saa riittää ja milloin ei sitä aio sietää.

Sinulla taas on ihan sairas tarve toimia jonain ylituomarina ja puolustaa äitiäsi vimmaisesti.

Miksi?

Ei ole nyt minun äidistä kyse, mutta kuvitellaan hetki niin. Jos siskoni kertoisi minulle että äitimme oli sekaisin koko lapsuutemme vaikka isämme ja muut sisaruksemme emme olisi nähneet häntä sekaisin, kyllä ihmettelisin ja suuresti. Saisihan hän ajatella näin, mutta ei mun tarvitsisi sitä tajuta. Ihan saisi laittaa välit poikki tuon takia, mutta tuskinpa hänen ajatukseensa lähtisin mukaan. Ja todennäköisesti olisin äitini puolella, jos asiaan liittyisi syyttelyä. Sama tilanne, jos siskoni olisi psykoosissa, enpä lähtisi hänen harhoihinsa mukaan.

Minulla oli tällainen tilanne, että kaksivuotiaana jouduin pyytämään muilta tuntemiltani aikuisilta puuttumista sekaisin olevan äitini käytökseen. Selitin asiaani aika monelle, ja lopulta joku kyllä uskoikin siinä määrin että minut velvoitettiin viemään päivähoitoon. Äitini oli siis minulle hengenvaarallinen, kävi päälle ja käytti ties mitä, mutta onnistui salaamaan näitä kaikkein vaarallisimpia riehumisiaan muilta aikuisilta hyvin pitkälle.

Isältäni meni yli neljä vuosikymmentä ennen kuin hänen silmänsä avautuivat. Äitini kuollessa kävi näet ilmi että hän oli alusta alkaen valehdellut jopa sukutaustansa ja lapsimääränsä. Hän kuoli pitkään jatkuneen alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön seurauksiin.

Saahan sitä silmät laittaa kiinni jos ei usko muttei se mitään muuta.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Varmasti oli tarkoitus saada minut näyttämään valehtelijalta ja/tai typerältä. Sinun kokemuksesi on kauhea, se ei ole minun kokemukseni.

Siskoni ei koskaan ole syyttänyt äitiäni mistään tuollaisesta eikä lapsena tai nuorena reagoinut mihinkään. Puhuimme usein lapsuudestamme iloisina aikoina. Vasta aikuisena erään toisen ihmisen kautta paineistetussa tilanteessa hän sitten muisti asiat eri tavoin ja yhtäkkiä kuva lapsuudesta muuttui. Asia johti äidin vuosien stressiin ja hänen työnsä oli mennä alta. Siskoni on oikeutettu tunteisiinsa ja sai laittaa välit poikki, itseasiassa se oli helpotus kaikille. Se ei kuitenkaan estä surua ja toiveikkuutta äitimme puolelta, minun kyllä.

On hyvä että puhutte omista kokemuksistanne, mutta toivoisin teidän tekevän sen painamatta muita alas. Jos teitä ärsyttää että joku ei ole kokenut samaa kuin te, käsitelkää asia jossain muualla. Kiitos

-se alkuperäinen

Voisin tavallaan olla tuo siskosi, paitsi että. Lapsuus oli hirveä, olen siis se, jota äiti pahoinpiteli kun sisko sulkeutui huoneeseensa. Nuorena aikuisena tilanne korjautui jossain määrin joksikin aikaa. Äitini saattoi kyllä edelleen esimerkiksi kutsua perheeni syömään ja jättää minut ilman ruokaa siinä pöydässä, mutta muuten elämä sujui enimmäkseen ihan hyvin. Siskoni ei kestä ikävistä asioista puhumista, joten puhuin hänen kanssaan vain iloisista asioista.

Äidin vanhetessa hän muuttui kuitenkin pahemmaksi, ja lopulta välit on ollut pakko laittaa poikki. Siskoni ei hyväksy tätä lainkaan. Hän ei myöskään ymmärrä, että asiat ovat oikeasti tapahtuneet, vaikka minä en puhuisi niistä hänen kanssaan. Ja kuinka voisinkaan, kun hän menee heti täysin tolaltaan, alkaa huutaa ja käskee minun olla hiljaa, koska hän ei suostu kuuntelemaan pahaa sanaa äidistämme.

Hänen kieltoreaktionsa ei kuitenkaan poista sitä, että ne asiat ovat tapahtuneet.

Näin sivusta tulee mieleen, että ehkä se äidin lempilapsi kokee itsekin vähän syyllisyyttä eikä siksi halua myöntää, että mitään epäreilua tai julmaa on koskaan tapahtunutkaan. Tavallaan turhaan, koska lapsi  yhä ollessaan lapsi on aina vanhemman manipulaation armoilla, eikä oikeasti voi tehdä yhtään mitään sairaassa tilanteessa. Kaltoinkahtelun katselukin on haitallista, ehkä hänellä on omat traumansa, joita hän ei tässä elämäntilanteessa halua käsitellä.

Siksi joskus on vaan parempi katkaista ne välit. Minä katkaisin jo 30 v sitten omaann äitiini, enkä ole katunut. Toki hän on valehdellut ja kääntänyt osaa suvusta minua vastaan, mutta se on pienempi paha kun pitää myrkyllistä, aiemmin hyvin väkivaltaistakin ihmistä jatkuvasti elämäänsä myrkyttämässä.

Aina kun kohtaa vanhuksen joka valittaa miten jälkikasvu on hylännyt, tekee mieli kysyä, että mitä sinä ensin teit niille lapsillesi, kun kukaan ei enää halua tavata. 

Narsistivanhemmastani kasvoi tunnekylmä ja rakkauteen kykenemätön narsisti oman narsistiäitinsä lempilapsena, joka nostettiin jalustalle ja jonka kanssa yhdessä kiusattiin perheen toisia lapsia, etenkin syntipukkia. Nämä kaksi narsistia klikkiytyivät ja äidin ja lapsen side pysyi maailman tärkeimpänä suhteena, vaikka vanhempani meni naimisiin ja perusti oman perheen.

En ole tekemisissä narsistivanhempani kanssa. Onneksi hän ei koe meidän suhdettamme mitenkään tärkeänä, joten saan olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Mistä sinä tämän tiedät?

Koska elin ihan saman lapsuuden kuin hänkin. Hän on ainoa perheessä, joka muistaa jotakin mitä kukaan muu ei, edes isämme.

Niin kulunut väite.

Kasvatus ei koskaan ole sama perheen lapsilla useastakin syystä. Kokemukseen vaikuttaa mihin kohtaan sisarussarjaa tulee syntymään, millainen luonne on vanhempien luonteeseen ja sisaruksiin nähden, miltä näyttää, ja mitä muita erilaisia ominaisuuksia on. Käytökseemme vaikuttaa myös paljon asioita joita ei tietoisiin aivoihin rekisteröidä, joten emme ole niistä edes tietoisia.

No just. Väität siis tietäväsi paremmin kuin henkilö, joka tietää asian ja perheensä? Miksi ottaa noin koville? Väität siis että lapsi ei voi olla väärässä?

Lapset eivät elä samaa lapsuutta. Jokainen elää ihan oman lapsuuden.

Miksi sinun pitää pakkomielteisesti saada päättää myös se siskosi lapsuus? Mitä se yleensä edes sinulle kuuluu? Mistä vallanhalu?

😅 Jos sun sisko väittäisi että teidän äiti oli vaikkapa koko ajan kännissä ja kukaan muu perheestä ei tätä allekirjoita, olisiko hän kuitenkin oikeassa? Vain siksi että hän koki lapsuuden eritavoin?

Sinähän täällä yrität kaikkien kokemukset kääntää, en minä.

Vaikutat niin sekaselta että sun juttuihin en ainakaan usko. Taitaa siskosi olla ainoa tervejärkinen teidän perheessä,

toivottavasti pääsee teistä lopullisesti eroon.

Tottakai niin. Valemuisto nyt on kuitenkin ihan tosiasia. Kuten myös defenssit, sulla ne tuntuvat olevan aika voimakkaasti päällä, kun räkytät tuntemattomalle ihmiselle avlla.

MIKSI juuri sinun täytyy saada aggressiivisesti päättää siskosi lapsuudesta?

Eri

Mitä? Enhän mä sanonut mitään diskoni lapsuudesta. Voi luoja taas.

Sitähän sinä jyräät. Että sinå tiedät siskosi lapsuuden, ei sisko itse.

Tyypillistä vääntää asiat nurin kun joku sanoo että aina se vika ei ole siinä vanhemmassa.

-eri

Sinä et voi määrätä millaiset lapsuusmuistot siskollasi saa olla.

Ei ole kyse lapsuusmuistoista vaan siitä että hän on kehitellyt päässään äidistämme kuvan, jota kukaan muu ei näe. Joo, unohtakaa koko juttu. Sovitaan että vanhemmissa aina vika.

Hänellä on oikeus muodostaa kuva ihmisistä omien havaintojensa pohjalta.

Miksi sinä uhriudut tuolla lailla? Asenteesi äitiisi on jotenkin todella sairas.

Uhriudun? Kyllä, puolustan äitiäni, koska tiedän totuuden. Jos se on susta sairasta, mikäs siinä.

Niin. Uhriudun. Heittelet marttyyrilausahduksia. Olet aggressiivinen.

Miksi se äitisi on uhri jota pitää puolustaa aggressiivisesti?

Kyllä se nyt on ihan eri henkilö joka on aggressiivinen ja täysin neutraaliin kommenttiin tulee räkyttämään.

-eri

Neutraaliin?

Jep, ei ihme että perheessä on ns valemuistoja.

Kyllä, neutraaliin. Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Kaikki omat traumat ja kokemukset ja keittiöpsykologin opit sit tähän piti tulla laittamaan.

Ei laittanut vaan sen takia että koki lapsuutensa ja äitinsä käytöksen sellaiseksi ettei halunnut äitisi enää kuormittavan itseään.

Siihen siskollasi on oikeus ja aikuisena sinun pitäisi kunnioittaa siskoasi ja siskosi näkemyksiä ja kokemuksia.

Kukaan ei laita välejä poikki yhden valemuiston takia. Sen sijaan ihmiset sietävät järkyttävää käytöstä vuosia ihan turhaan.

Sinäkö sen tiedät miksi laittoi välit poikki? Jos hän on ainut, joka koki että äitinsä oli sekaisin (eipä selvinnyt miten), kokekoon, mutta jos se äiti ei ole ollut sekaisin, onko sun mielestä ok väittää niin?

Hänellä on täysi oikeus omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa.

Ja siihen että päättää milloin sukulaisen käytös saa riittää ja milloin ei sitä aio sietää.

Sinulla taas on ihan sairas tarve toimia jonain ylituomarina ja puolustaa äitiäsi vimmaisesti.

Miksi?

Ei ole nyt minun äidistä kyse, mutta kuvitellaan hetki niin. Jos siskoni kertoisi minulle että äitimme oli sekaisin koko lapsuutemme vaikka isämme ja muut sisaruksemme emme olisi nähneet häntä sekaisin, kyllä ihmettelisin ja suuresti. Saisihan hän ajatella näin, mutta ei mun tarvitsisi sitä tajuta. Ihan saisi laittaa välit poikki tuon takia, mutta tuskinpa hänen ajatukseensa lähtisin mukaan. Ja todennäköisesti olisin äitini puolella, jos asiaan liittyisi syyttelyä. Sama tilanne, jos siskoni olisi psykoosissa, enpä lähtisi hänen harhoihinsa mukaan.

Minulla oli tällainen tilanne, että kaksivuotiaana jouduin pyytämään muilta tuntemiltani aikuisilta puuttumista sekaisin olevan äitini käytökseen. Selitin asiaani aika monelle, ja lopulta joku kyllä uskoikin siinä määrin että minut velvoitettiin viemään päivähoitoon. Äitini oli siis minulle hengenvaarallinen, kävi päälle ja käytti ties mitä, mutta onnistui salaamaan näitä kaikkein vaarallisimpia riehumisiaan muilta aikuisilta hyvin pitkälle.

Isältäni meni yli neljä vuosikymmentä ennen kuin hänen silmänsä avautuivat. Äitini kuollessa kävi näet ilmi että hän oli alusta alkaen valehdellut jopa sukutaustansa ja lapsimääränsä. Hän kuoli pitkään jatkuneen alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön seurauksiin.

Saahan sitä silmät laittaa kiinni jos ei usko muttei se mitään muuta.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Varmasti oli tarkoitus saada minut näyttämään valehtelijalta ja/tai typerältä. Sinun kokemuksesi on kauhea, se ei ole minun kokemukseni.

Siskoni ei koskaan ole syyttänyt äitiäni mistään tuollaisesta eikä lapsena tai nuorena reagoinut mihinkään. Puhuimme usein lapsuudestamme iloisina aikoina. Vasta aikuisena erään toisen ihmisen kautta paineistetussa tilanteessa hän sitten muisti asiat eri tavoin ja yhtäkkiä kuva lapsuudesta muuttui. Asia johti äidin vuosien stressiin ja hänen työnsä oli mennä alta. Siskoni on oikeutettu tunteisiinsa ja sai laittaa välit poikki, itseasiassa se oli helpotus kaikille. Se ei kuitenkaan estä surua ja toiveikkuutta äitimme puolelta, minun kyllä.

On hyvä että puhutte omista kokemuksistanne, mutta toivoisin teidän tekevän sen painamatta muita alas. Jos teitä ärsyttää että joku ei ole kokenut samaa kuin te, käsitelkää asia jossain muualla. Kiitos

-se alkuperäinen

Voisin tavallaan olla tuo siskosi, paitsi että. Lapsuus oli hirveä, olen siis se, jota äiti pahoinpiteli kun sisko sulkeutui huoneeseensa. Nuorena aikuisena tilanne korjautui jossain määrin joksikin aikaa. Äitini saattoi kyllä edelleen esimerkiksi kutsua perheeni syömään ja jättää minut ilman ruokaa siinä pöydässä, mutta muuten elämä sujui enimmäkseen ihan hyvin. Siskoni ei kestä ikävistä asioista puhumista, joten puhuin hänen kanssaan vain iloisista asioista.

Äidin vanhetessa hän muuttui kuitenkin pahemmaksi, ja lopulta välit on ollut pakko laittaa poikki. Siskoni ei hyväksy tätä lainkaan. Hän ei myöskään ymmärrä, että asiat ovat oikeasti tapahtuneet, vaikka minä en puhuisi niistä hänen kanssaan. Ja kuinka voisinkaan, kun hän menee heti täysin tolaltaan, alkaa huutaa ja käskee minun olla hiljaa, koska hän ei suostu kuuntelemaan pahaa sanaa äidistämme.

Hänen kieltoreaktionsa ei kuitenkaan poista sitä, että ne asiat ovat tapahtuneet.

Ei tietenkään niin. Kuten se että sä jauhat että on tapahtunut, saisi ne olemaan totta. Minä en epäile yhtäkään teidän kertomaa, voisitko kertoa miksi minua epäilet? Se että sulle on tapahtunut näin, ei poista niitä meidän tilanteen faktoja ja *todisteita* miksikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Mistä sinä tämän tiedät?

Koska elin ihan saman lapsuuden kuin hänkin. Hän on ainoa perheessä, joka muistaa jotakin mitä kukaan muu ei, edes isämme.

Niin kulunut väite.

Kasvatus ei koskaan ole sama perheen lapsilla useastakin syystä. Kokemukseen vaikuttaa mihin kohtaan sisarussarjaa tulee syntymään, millainen luonne on vanhempien luonteeseen ja sisaruksiin nähden, miltä näyttää, ja mitä muita erilaisia ominaisuuksia on. Käytökseemme vaikuttaa myös paljon asioita joita ei tietoisiin aivoihin rekisteröidä, joten emme ole niistä edes tietoisia.

No just. Väität siis tietäväsi paremmin kuin henkilö, joka tietää asian ja perheensä? Miksi ottaa noin koville? Väität siis että lapsi ei voi olla väärässä?

Lapset eivät elä samaa lapsuutta. Jokainen elää ihan oman lapsuuden.

Miksi sinun pitää pakkomielteisesti saada päättää myös se siskosi lapsuus? Mitä se yleensä edes sinulle kuuluu? Mistä vallanhalu?

😅 Jos sun sisko väittäisi että teidän äiti oli vaikkapa koko ajan kännissä ja kukaan muu perheestä ei tätä allekirjoita, olisiko hän kuitenkin oikeassa? Vain siksi että hän koki lapsuuden eritavoin?

Sinähän täällä yrität kaikkien kokemukset kääntää, en minä.

Vaikutat niin sekaselta että sun juttuihin en ainakaan usko. Taitaa siskosi olla ainoa tervejärkinen teidän perheessä,

toivottavasti pääsee teistä lopullisesti eroon.

Tottakai niin. Valemuisto nyt on kuitenkin ihan tosiasia. Kuten myös defenssit, sulla ne tuntuvat olevan aika voimakkaasti päällä, kun räkytät tuntemattomalle ihmiselle avlla.

MIKSI juuri sinun täytyy saada aggressiivisesti päättää siskosi lapsuudesta?

Eri

Mitä? Enhän mä sanonut mitään diskoni lapsuudesta. Voi luoja taas.

Sitähän sinä jyräät. Että sinå tiedät siskosi lapsuuden, ei sisko itse.

Tyypillistä vääntää asiat nurin kun joku sanoo että aina se vika ei ole siinä vanhemmassa.

-eri

Sinä et voi määrätä millaiset lapsuusmuistot siskollasi saa olla.

Ei ole kyse lapsuusmuistoista vaan siitä että hän on kehitellyt päässään äidistämme kuvan, jota kukaan muu ei näe. Joo, unohtakaa koko juttu. Sovitaan että vanhemmissa aina vika.

Hänellä on oikeus muodostaa kuva ihmisistä omien havaintojensa pohjalta.

Miksi sinä uhriudut tuolla lailla? Asenteesi äitiisi on jotenkin todella sairas.

Uhriudun? Kyllä, puolustan äitiäni, koska tiedän totuuden. Jos se on susta sairasta, mikäs siinä.

Niin. Uhriudun. Heittelet marttyyrilausahduksia. Olet aggressiivinen.

Miksi se äitisi on uhri jota pitää puolustaa aggressiivisesti?

Kyllä se nyt on ihan eri henkilö joka on aggressiivinen ja täysin neutraaliin kommenttiin tulee räkyttämään.

-eri

Neutraaliin?

Jep, ei ihme että perheessä on ns valemuistoja.

Kyllä, neutraaliin. Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Kaikki omat traumat ja kokemukset ja keittiöpsykologin opit sit tähän piti tulla laittamaan.

Ei laittanut vaan sen takia että koki lapsuutensa ja äitinsä käytöksen sellaiseksi ettei halunnut äitisi enää kuormittavan itseään.

Siihen siskollasi on oikeus ja aikuisena sinun pitäisi kunnioittaa siskoasi ja siskosi näkemyksiä ja kokemuksia.

Kukaan ei laita välejä poikki yhden valemuiston takia. Sen sijaan ihmiset sietävät järkyttävää käytöstä vuosia ihan turhaan.

Sinäkö sen tiedät miksi laittoi välit poikki? Jos hän on ainut, joka koki että äitinsä oli sekaisin (eipä selvinnyt miten), kokekoon, mutta jos se äiti ei ole ollut sekaisin, onko sun mielestä ok väittää niin?

Hänellä on täysi oikeus omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa.

Ja siihen että päättää milloin sukulaisen käytös saa riittää ja milloin ei sitä aio sietää.

Sinulla taas on ihan sairas tarve toimia jonain ylituomarina ja puolustaa äitiäsi vimmaisesti.

Miksi?

Ei ole nyt minun äidistä kyse, mutta kuvitellaan hetki niin. Jos siskoni kertoisi minulle että äitimme oli sekaisin koko lapsuutemme vaikka isämme ja muut sisaruksemme emme olisi nähneet häntä sekaisin, kyllä ihmettelisin ja suuresti. Saisihan hän ajatella näin, mutta ei mun tarvitsisi sitä tajuta. Ihan saisi laittaa välit poikki tuon takia, mutta tuskinpa hänen ajatukseensa lähtisin mukaan. Ja todennäköisesti olisin äitini puolella, jos asiaan liittyisi syyttelyä. Sama tilanne, jos siskoni olisi psykoosissa, enpä lähtisi hänen harhoihinsa mukaan.

Minulla oli tällainen tilanne, että kaksivuotiaana jouduin pyytämään muilta tuntemiltani aikuisilta puuttumista sekaisin olevan äitini käytökseen. Selitin asiaani aika monelle, ja lopulta joku kyllä uskoikin siinä määrin että minut velvoitettiin viemään päivähoitoon. Äitini oli siis minulle hengenvaarallinen, kävi päälle ja käytti ties mitä, mutta onnistui salaamaan näitä kaikkein vaarallisimpia riehumisiaan muilta aikuisilta hyvin pitkälle.

Isältäni meni yli neljä vuosikymmentä ennen kuin hänen silmänsä avautuivat. Äitini kuollessa kävi näet ilmi että hän oli alusta alkaen valehdellut jopa sukutaustansa ja lapsimääränsä. Hän kuoli pitkään jatkuneen alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön seurauksiin.

Saahan sitä silmät laittaa kiinni jos ei usko muttei se mitään muuta.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Varmasti oli tarkoitus saada minut näyttämään valehtelijalta ja/tai typerältä. Sinun kokemuksesi on kauhea, se ei ole minun kokemukseni.

Siskoni ei koskaan ole syyttänyt äitiäni mistään tuollaisesta eikä lapsena tai nuorena reagoinut mihinkään. Puhuimme usein lapsuudestamme iloisina aikoina. Vasta aikuisena erään toisen ihmisen kautta paineistetussa tilanteessa hän sitten muisti asiat eri tavoin ja yhtäkkiä kuva lapsuudesta muuttui. Asia johti äidin vuosien stressiin ja hänen työnsä oli mennä alta. Siskoni on oikeutettu tunteisiinsa ja sai laittaa välit poikki, itseasiassa se oli helpotus kaikille. Se ei kuitenkaan estä surua ja toiveikkuutta äitimme puolelta, minun kyllä.

On hyvä että puhutte omista kokemuksistanne, mutta toivoisin teidän tekevän sen painamatta muita alas. Jos teitä ärsyttää että joku ei ole kokenut samaa kuin te, käsitelkää asia jossain muualla. Kiitos

-se alkuperäinen

Voisin tavallaan olla tuo siskosi, paitsi että. Lapsuus oli hirveä, olen siis se, jota äiti pahoinpiteli kun sisko sulkeutui huoneeseensa. Nuorena aikuisena tilanne korjautui jossain määrin joksikin aikaa. Äitini saattoi kyllä edelleen esimerkiksi kutsua perheeni syömään ja jättää minut ilman ruokaa siinä pöydässä, mutta muuten elämä sujui enimmäkseen ihan hyvin. Siskoni ei kestä ikävistä asioista puhumista, joten puhuin hänen kanssaan vain iloisista asioista.

Äidin vanhetessa hän muuttui kuitenkin pahemmaksi, ja lopulta välit on ollut pakko laittaa poikki. Siskoni ei hyväksy tätä lainkaan. Hän ei myöskään ymmärrä, että asiat ovat oikeasti tapahtuneet, vaikka minä en puhuisi niistä hänen kanssaan. Ja kuinka voisinkaan, kun hän menee heti täysin tolaltaan, alkaa huutaa ja käskee minun olla hiljaa, koska hän ei suostu kuuntelemaan pahaa sanaa äidistämme.

Hänen kieltoreaktionsa ei kuitenkaan poista sitä, että ne asiat ovat tapahtuneet.

Ei tietenkään niin. Kuten se että sä jauhat että on tapahtunut, saisi ne olemaan totta. Minä en epäile yhtäkään teidän kertomaa, voisitko kertoa miksi minua epäilet? Se että sulle on tapahtunut näin, ei poista niitä meidän tilanteen faktoja ja *todisteita* miksikään.

Oletko sinä se joka väität hallitsevasi myös siskosi muistot? Eikö sinua uhtään ihmetytä milloin sinusta tuli noin kaikkivaltias?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Mistä sinä tämän tiedät?

Koska elin ihan saman lapsuuden kuin hänkin. Hän on ainoa perheessä, joka muistaa jotakin mitä kukaan muu ei, edes isämme.

Niin kulunut väite.

Kasvatus ei koskaan ole sama perheen lapsilla useastakin syystä. Kokemukseen vaikuttaa mihin kohtaan sisarussarjaa tulee syntymään, millainen luonne on vanhempien luonteeseen ja sisaruksiin nähden, miltä näyttää, ja mitä muita erilaisia ominaisuuksia on. Käytökseemme vaikuttaa myös paljon asioita joita ei tietoisiin aivoihin rekisteröidä, joten emme ole niistä edes tietoisia.

No just. Väität siis tietäväsi paremmin kuin henkilö, joka tietää asian ja perheensä? Miksi ottaa noin koville? Väität siis että lapsi ei voi olla väärässä?

Lapset eivät elä samaa lapsuutta. Jokainen elää ihan oman lapsuuden.

Miksi sinun pitää pakkomielteisesti saada päättää myös se siskosi lapsuus? Mitä se yleensä edes sinulle kuuluu? Mistä vallanhalu?

😅 Jos sun sisko väittäisi että teidän äiti oli vaikkapa koko ajan kännissä ja kukaan muu perheestä ei tätä allekirjoita, olisiko hän kuitenkin oikeassa? Vain siksi että hän koki lapsuuden eritavoin?

Sinähän täällä yrität kaikkien kokemukset kääntää, en minä.

Vaikutat niin sekaselta että sun juttuihin en ainakaan usko. Taitaa siskosi olla ainoa tervejärkinen teidän perheessä,

toivottavasti pääsee teistä lopullisesti eroon.

Tottakai niin. Valemuisto nyt on kuitenkin ihan tosiasia. Kuten myös defenssit, sulla ne tuntuvat olevan aika voimakkaasti päällä, kun räkytät tuntemattomalle ihmiselle avlla.

MIKSI juuri sinun täytyy saada aggressiivisesti päättää siskosi lapsuudesta?

Eri

Mitä? Enhän mä sanonut mitään diskoni lapsuudesta. Voi luoja taas.

Sitähän sinä jyräät. Että sinå tiedät siskosi lapsuuden, ei sisko itse.

Tyypillistä vääntää asiat nurin kun joku sanoo että aina se vika ei ole siinä vanhemmassa.

-eri

Sinä et voi määrätä millaiset lapsuusmuistot siskollasi saa olla.

Ei ole kyse lapsuusmuistoista vaan siitä että hän on kehitellyt päässään äidistämme kuvan, jota kukaan muu ei näe. Joo, unohtakaa koko juttu. Sovitaan että vanhemmissa aina vika.

Hänellä on oikeus muodostaa kuva ihmisistä omien havaintojensa pohjalta.

Miksi sinä uhriudut tuolla lailla? Asenteesi äitiisi on jotenkin todella sairas.

Uhriudun? Kyllä, puolustan äitiäni, koska tiedän totuuden. Jos se on susta sairasta, mikäs siinä.

Niin. Uhriudun. Heittelet marttyyrilausahduksia. Olet aggressiivinen.

Miksi se äitisi on uhri jota pitää puolustaa aggressiivisesti?

Kyllä se nyt on ihan eri henkilö joka on aggressiivinen ja täysin neutraaliin kommenttiin tulee räkyttämään.

-eri

Neutraaliin?

Jep, ei ihme että perheessä on ns valemuistoja.

Kyllä, neutraaliin. Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Kaikki omat traumat ja kokemukset ja keittiöpsykologin opit sit tähän piti tulla laittamaan.

Ei laittanut vaan sen takia että koki lapsuutensa ja äitinsä käytöksen sellaiseksi ettei halunnut äitisi enää kuormittavan itseään.

Siihen siskollasi on oikeus ja aikuisena sinun pitäisi kunnioittaa siskoasi ja siskosi näkemyksiä ja kokemuksia.

Kukaan ei laita välejä poikki yhden valemuiston takia. Sen sijaan ihmiset sietävät järkyttävää käytöstä vuosia ihan turhaan.

Sinäkö sen tiedät miksi laittoi välit poikki? Jos hän on ainut, joka koki että äitinsä oli sekaisin (eipä selvinnyt miten), kokekoon, mutta jos se äiti ei ole ollut sekaisin, onko sun mielestä ok väittää niin?

Hänellä on täysi oikeus omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa.

Ja siihen että päättää milloin sukulaisen käytös saa riittää ja milloin ei sitä aio sietää.

Sinulla taas on ihan sairas tarve toimia jonain ylituomarina ja puolustaa äitiäsi vimmaisesti.

Miksi?

Ei ole nyt minun äidistä kyse, mutta kuvitellaan hetki niin. Jos siskoni kertoisi minulle että äitimme oli sekaisin koko lapsuutemme vaikka isämme ja muut sisaruksemme emme olisi nähneet häntä sekaisin, kyllä ihmettelisin ja suuresti. Saisihan hän ajatella näin, mutta ei mun tarvitsisi sitä tajuta. Ihan saisi laittaa välit poikki tuon takia, mutta tuskinpa hänen ajatukseensa lähtisin mukaan. Ja todennäköisesti olisin äitini puolella, jos asiaan liittyisi syyttelyä. Sama tilanne, jos siskoni olisi psykoosissa, enpä lähtisi hänen harhoihinsa mukaan.

Minulla oli tällainen tilanne, että kaksivuotiaana jouduin pyytämään muilta tuntemiltani aikuisilta puuttumista sekaisin olevan äitini käytökseen. Selitin asiaani aika monelle, ja lopulta joku kyllä uskoikin siinä määrin että minut velvoitettiin viemään päivähoitoon. Äitini oli siis minulle hengenvaarallinen, kävi päälle ja käytti ties mitä, mutta onnistui salaamaan näitä kaikkein vaarallisimpia riehumisiaan muilta aikuisilta hyvin pitkälle.

Isältäni meni yli neljä vuosikymmentä ennen kuin hänen silmänsä avautuivat. Äitini kuollessa kävi näet ilmi että hän oli alusta alkaen valehdellut jopa sukutaustansa ja lapsimääränsä. Hän kuoli pitkään jatkuneen alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön seurauksiin.

Saahan sitä silmät laittaa kiinni jos ei usko muttei se mitään muuta.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Varmasti oli tarkoitus saada minut näyttämään valehtelijalta ja/tai typerältä. Sinun kokemuksesi on kauhea, se ei ole minun kokemukseni.

Siskoni ei koskaan ole syyttänyt äitiäni mistään tuollaisesta eikä lapsena tai nuorena reagoinut mihinkään. Puhuimme usein lapsuudestamme iloisina aikoina. Vasta aikuisena erään toisen ihmisen kautta paineistetussa tilanteessa hän sitten muisti asiat eri tavoin ja yhtäkkiä kuva lapsuudesta muuttui. Asia johti äidin vuosien stressiin ja hänen työnsä oli mennä alta. Siskoni on oikeutettu tunteisiinsa ja sai laittaa välit poikki, itseasiassa se oli helpotus kaikille. Se ei kuitenkaan estä surua ja toiveikkuutta äitimme puolelta, minun kyllä.

On hyvä että puhutte omista kokemuksistanne, mutta toivoisin teidän tekevän sen painamatta muita alas. Jos teitä ärsyttää että joku ei ole kokenut samaa kuin te, käsitelkää asia jossain muualla. Kiitos

-se alkuperäinen

Voisin tavallaan olla tuo siskosi, paitsi että. Lapsuus oli hirveä, olen siis se, jota äiti pahoinpiteli kun sisko sulkeutui huoneeseensa. Nuorena aikuisena tilanne korjautui jossain määrin joksikin aikaa. Äitini saattoi kyllä edelleen esimerkiksi kutsua perheeni syömään ja jättää minut ilman ruokaa siinä pöydässä, mutta muuten elämä sujui enimmäkseen ihan hyvin. Siskoni ei kestä ikävistä asioista puhumista, joten puhuin hänen kanssaan vain iloisista asioista.

Äidin vanhetessa hän muuttui kuitenkin pahemmaksi, ja lopulta välit on ollut pakko laittaa poikki. Siskoni ei hyväksy tätä lainkaan. Hän ei myöskään ymmärrä, että asiat ovat oikeasti tapahtuneet, vaikka minä en puhuisi niistä hänen kanssaan. Ja kuinka voisinkaan, kun hän menee heti täysin tolaltaan, alkaa huutaa ja käskee minun olla hiljaa, koska hän ei suostu kuuntelemaan pahaa sanaa äidistämme.

Hänen kieltoreaktionsa ei kuitenkaan poista sitä, että ne asiat ovat tapahtuneet.

Näin sivusta tulee mieleen, että ehkä se äidin lempilapsi kokee itsekin vähän syyllisyyttä eikä siksi halua myöntää, että mitään epäreilua tai julmaa on koskaan tapahtunutkaan. Tavallaan turhaan, koska lapsi  yhä ollessaan lapsi on aina vanhemman manipulaation armoilla, eikä oikeasti voi tehdä yhtään mitään sairaassa tilanteessa. Kaltoinkahtelun katselukin on haitallista, ehkä hänellä on omat traumansa, joita hän ei tässä elämäntilanteessa halua käsitellä.

Siksi joskus on vaan parempi katkaista ne välit. Minä katkaisin jo 30 v sitten omaann äitiini, enkä ole katunut. Toki hän on valehdellut ja kääntänyt osaa suvusta minua vastaan, mutta se on pienempi paha kun pitää myrkyllistä, aiemmin hyvin väkivaltaistakin ihmistä jatkuvasti elämäänsä myrkyttämässä.

Aina kun kohtaa vanhuksen joka valittaa miten jälkikasvu on hylännyt, tekee mieli kysyä, että mitä sinä ensin teit niille lapsillesi, kun kukaan ei enää halua tavata. 

Ja se on siis ihan mahdoton ajatus että yhden ihmisen kertomaa asiaa x ei oikeasti olisi tapahtunut? Kumpi on tidennäköisempää, se että kaikki muut sulkevat asian mielestään, lapsenomaisesti unohtavat, piilottelevat, eivät myönnä vai se että asiaa ei ole tapahtunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Mistä sinä tämän tiedät?

Koska elin ihan saman lapsuuden kuin hänkin. Hän on ainoa perheessä, joka muistaa jotakin mitä kukaan muu ei, edes isämme.

Niin kulunut väite.

Kasvatus ei koskaan ole sama perheen lapsilla useastakin syystä. Kokemukseen vaikuttaa mihin kohtaan sisarussarjaa tulee syntymään, millainen luonne on vanhempien luonteeseen ja sisaruksiin nähden, miltä näyttää, ja mitä muita erilaisia ominaisuuksia on. Käytökseemme vaikuttaa myös paljon asioita joita ei tietoisiin aivoihin rekisteröidä, joten emme ole niistä edes tietoisia.

No just. Väität siis tietäväsi paremmin kuin henkilö, joka tietää asian ja perheensä? Miksi ottaa noin koville? Väität siis että lapsi ei voi olla väärässä?

Lapset eivät elä samaa lapsuutta. Jokainen elää ihan oman lapsuuden.

Miksi sinun pitää pakkomielteisesti saada päättää myös se siskosi lapsuus? Mitä se yleensä edes sinulle kuuluu? Mistä vallanhalu?

😅 Jos sun sisko väittäisi että teidän äiti oli vaikkapa koko ajan kännissä ja kukaan muu perheestä ei tätä allekirjoita, olisiko hän kuitenkin oikeassa? Vain siksi että hän koki lapsuuden eritavoin?

Sinähän täällä yrität kaikkien kokemukset kääntää, en minä.

Vaikutat niin sekaselta että sun juttuihin en ainakaan usko. Taitaa siskosi olla ainoa tervejärkinen teidän perheessä,

toivottavasti pääsee teistä lopullisesti eroon.

Tottakai niin. Valemuisto nyt on kuitenkin ihan tosiasia. Kuten myös defenssit, sulla ne tuntuvat olevan aika voimakkaasti päällä, kun räkytät tuntemattomalle ihmiselle avlla.

MIKSI juuri sinun täytyy saada aggressiivisesti päättää siskosi lapsuudesta?

Eri

Mitä? Enhän mä sanonut mitään diskoni lapsuudesta. Voi luoja taas.

Sitähän sinä jyräät. Että sinå tiedät siskosi lapsuuden, ei sisko itse.

Tyypillistä vääntää asiat nurin kun joku sanoo että aina se vika ei ole siinä vanhemmassa.

-eri

Sinä et voi määrätä millaiset lapsuusmuistot siskollasi saa olla.

Ei ole kyse lapsuusmuistoista vaan siitä että hän on kehitellyt päässään äidistämme kuvan, jota kukaan muu ei näe. Joo, unohtakaa koko juttu. Sovitaan että vanhemmissa aina vika.

Hänellä on oikeus muodostaa kuva ihmisistä omien havaintojensa pohjalta.

Miksi sinä uhriudut tuolla lailla? Asenteesi äitiisi on jotenkin todella sairas.

Uhriudun? Kyllä, puolustan äitiäni, koska tiedän totuuden. Jos se on susta sairasta, mikäs siinä.

Niin. Uhriudun. Heittelet marttyyrilausahduksia. Olet aggressiivinen.

Miksi se äitisi on uhri jota pitää puolustaa aggressiivisesti?

Kyllä se nyt on ihan eri henkilö joka on aggressiivinen ja täysin neutraaliin kommenttiin tulee räkyttämään.

-eri

Neutraaliin?

Jep, ei ihme että perheessä on ns valemuistoja.

Kyllä, neutraaliin. Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Kaikki omat traumat ja kokemukset ja keittiöpsykologin opit sit tähän piti tulla laittamaan.

Ei laittanut vaan sen takia että koki lapsuutensa ja äitinsä käytöksen sellaiseksi ettei halunnut äitisi enää kuormittavan itseään.

Siihen siskollasi on oikeus ja aikuisena sinun pitäisi kunnioittaa siskoasi ja siskosi näkemyksiä ja kokemuksia.

Kukaan ei laita välejä poikki yhden valemuiston takia. Sen sijaan ihmiset sietävät järkyttävää käytöstä vuosia ihan turhaan.

Sinäkö sen tiedät miksi laittoi välit poikki? Jos hän on ainut, joka koki että äitinsä oli sekaisin (eipä selvinnyt miten), kokekoon, mutta jos se äiti ei ole ollut sekaisin, onko sun mielestä ok väittää niin?

Hänellä on täysi oikeus omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa.

Ja siihen että päättää milloin sukulaisen käytös saa riittää ja milloin ei sitä aio sietää.

Sinulla taas on ihan sairas tarve toimia jonain ylituomarina ja puolustaa äitiäsi vimmaisesti.

Miksi?

Ei ole nyt minun äidistä kyse, mutta kuvitellaan hetki niin. Jos siskoni kertoisi minulle että äitimme oli sekaisin koko lapsuutemme vaikka isämme ja muut sisaruksemme emme olisi nähneet häntä sekaisin, kyllä ihmettelisin ja suuresti. Saisihan hän ajatella näin, mutta ei mun tarvitsisi sitä tajuta. Ihan saisi laittaa välit poikki tuon takia, mutta tuskinpa hänen ajatukseensa lähtisin mukaan. Ja todennäköisesti olisin äitini puolella, jos asiaan liittyisi syyttelyä. Sama tilanne, jos siskoni olisi psykoosissa, enpä lähtisi hänen harhoihinsa mukaan.

Minulla oli tällainen tilanne, että kaksivuotiaana jouduin pyytämään muilta tuntemiltani aikuisilta puuttumista sekaisin olevan äitini käytökseen. Selitin asiaani aika monelle, ja lopulta joku kyllä uskoikin siinä määrin että minut velvoitettiin viemään päivähoitoon. Äitini oli siis minulle hengenvaarallinen, kävi päälle ja käytti ties mitä, mutta onnistui salaamaan näitä kaikkein vaarallisimpia riehumisiaan muilta aikuisilta hyvin pitkälle.

Isältäni meni yli neljä vuosikymmentä ennen kuin hänen silmänsä avautuivat. Äitini kuollessa kävi näet ilmi että hän oli alusta alkaen valehdellut jopa sukutaustansa ja lapsimääränsä. Hän kuoli pitkään jatkuneen alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön seurauksiin.

Saahan sitä silmät laittaa kiinni jos ei usko muttei se mitään muuta.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Varmasti oli tarkoitus saada minut näyttämään valehtelijalta ja/tai typerältä. Sinun kokemuksesi on kauhea, se ei ole minun kokemukseni.

Siskoni ei koskaan ole syyttänyt äitiäni mistään tuollaisesta eikä lapsena tai nuorena reagoinut mihinkään. Puhuimme usein lapsuudestamme iloisina aikoina. Vasta aikuisena erään toisen ihmisen kautta paineistetussa tilanteessa hän sitten muisti asiat eri tavoin ja yhtäkkiä kuva lapsuudesta muuttui. Asia johti äidin vuosien stressiin ja hänen työnsä oli mennä alta. Siskoni on oikeutettu tunteisiinsa ja sai laittaa välit poikki, itseasiassa se oli helpotus kaikille. Se ei kuitenkaan estä surua ja toiveikkuutta äitimme puolelta, minun kyllä.

On hyvä että puhutte omista kokemuksistanne, mutta toivoisin teidän tekevän sen painamatta muita alas. Jos teitä ärsyttää että joku ei ole kokenut samaa kuin te, käsitelkää asia jossain muualla. Kiitos

-se alkuperäinen

Voisin tavallaan olla tuo siskosi, paitsi että. Lapsuus oli hirveä, olen siis se, jota äiti pahoinpiteli kun sisko sulkeutui huoneeseensa. Nuorena aikuisena tilanne korjautui jossain määrin joksikin aikaa. Äitini saattoi kyllä edelleen esimerkiksi kutsua perheeni syömään ja jättää minut ilman ruokaa siinä pöydässä, mutta muuten elämä sujui enimmäkseen ihan hyvin. Siskoni ei kestä ikävistä asioista puhumista, joten puhuin hänen kanssaan vain iloisista asioista.

Äidin vanhetessa hän muuttui kuitenkin pahemmaksi, ja lopulta välit on ollut pakko laittaa poikki. Siskoni ei hyväksy tätä lainkaan. Hän ei myöskään ymmärrä, että asiat ovat oikeasti tapahtuneet, vaikka minä en puhuisi niistä hänen kanssaan. Ja kuinka voisinkaan, kun hän menee heti täysin tolaltaan, alkaa huutaa ja käskee minun olla hiljaa, koska hän ei suostu kuuntelemaan pahaa sanaa äidistämme.

Hänen kieltoreaktionsa ei kuitenkaan poista sitä, että ne asiat ovat tapahtuneet.

Ei tietenkään niin. Kuten se että sä jauhat että on tapahtunut, saisi ne olemaan totta. Minä en epäile yhtäkään teidän kertomaa, voisitko kertoa miksi minua epäilet? Se että sulle on tapahtunut näin, ei poista niitä meidän tilanteen faktoja ja *todisteita* miksikään.

Oletko sinä se joka väität hallitsevasi myös siskosi muistot? Eikö sinua uhtään ihmetytä milloin sinusta tuli noin kaikkivaltias?

En hallitse siskoni muistoja, en ole missään vaiheessa niin väittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri aikakausilla on omat tapansa ja vuosikymmenten kuluttua ne vanhat asiat saattavat näyttäytyä ihan erilaisessa valossa kuin silloin aikanaan. Tämä ilmiö korostaa monia vanhoja erimielisyyksiä ja saattaa tehd jostain aikanaan tavanomaisesta ikävästä kokemuksesta vahvasti traumaattisen.

Minua kasvatettiin 60-luvulla tyypilliseen ajan tapaan. Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.

Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito mainio jälkiruoka.

Olemme käsitelleet tätä asiaa usein ja olem ymmärtänyt, että äitini toteutti vain oman lapsuudenperheensä sitä kurittaa, jota rakastaa - kasvatusihannetta. Äitini on nykyään jo yli yhdeksänkymppinen. Ei meillä yhteisymmärrystä näistä asioista vieläkään ole, mutta aika on haalistanut muistot. Syömme nykyään pari kerta kuukaudessa yhdessä pullamaitoa ja täytyy sanoa, että se on edelleen yhtä hyvää kuin sillin ennen.

Tämä on koko ketjun järkevin puheenvuoro. Asiallinen ja tasapuolinen.

Niin tämä missä hakataan kuivalla pullapitkolla? Selvä.

Vielä leivotaan sitä tarkoitusta varten ja lopuksi se pyllynhajuinen puikula imeskellään maidossa 🤢.. niin tervettä.

Uskotteko todella tämän pullapitko jutun. On tarjoiltu monessa ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Mistä sinä tämän tiedät?

Koska elin ihan saman lapsuuden kuin hänkin. Hän on ainoa perheessä, joka muistaa jotakin mitä kukaan muu ei, edes isämme.

Niin kulunut väite.

Kasvatus ei koskaan ole sama perheen lapsilla useastakin syystä. Kokemukseen vaikuttaa mihin kohtaan sisarussarjaa tulee syntymään, millainen luonne on vanhempien luonteeseen ja sisaruksiin nähden, miltä näyttää, ja mitä muita erilaisia ominaisuuksia on. Käytökseemme vaikuttaa myös paljon asioita joita ei tietoisiin aivoihin rekisteröidä, joten emme ole niistä edes tietoisia.

No just. Väität siis tietäväsi paremmin kuin henkilö, joka tietää asian ja perheensä? Miksi ottaa noin koville? Väität siis että lapsi ei voi olla väärässä?

Lapset eivät elä samaa lapsuutta. Jokainen elää ihan oman lapsuuden.

Miksi sinun pitää pakkomielteisesti saada päättää myös se siskosi lapsuus? Mitä se yleensä edes sinulle kuuluu? Mistä vallanhalu?

😅 Jos sun sisko väittäisi että teidän äiti oli vaikkapa koko ajan kännissä ja kukaan muu perheestä ei tätä allekirjoita, olisiko hän kuitenkin oikeassa? Vain siksi että hän koki lapsuuden eritavoin?

Sinähän täällä yrität kaikkien kokemukset kääntää, en minä.

Vaikutat niin sekaselta että sun juttuihin en ainakaan usko. Taitaa siskosi olla ainoa tervejärkinen teidän perheessä,

toivottavasti pääsee teistä lopullisesti eroon.

Tottakai niin. Valemuisto nyt on kuitenkin ihan tosiasia. Kuten myös defenssit, sulla ne tuntuvat olevan aika voimakkaasti päällä, kun räkytät tuntemattomalle ihmiselle avlla.

MIKSI juuri sinun täytyy saada aggressiivisesti päättää siskosi lapsuudesta?

Eri

Mitä? Enhän mä sanonut mitään diskoni lapsuudesta. Voi luoja taas.

Sitähän sinä jyräät. Että sinå tiedät siskosi lapsuuden, ei sisko itse.

Tyypillistä vääntää asiat nurin kun joku sanoo että aina se vika ei ole siinä vanhemmassa.

-eri

Sinä et voi määrätä millaiset lapsuusmuistot siskollasi saa olla.

Ei ole kyse lapsuusmuistoista vaan siitä että hän on kehitellyt päässään äidistämme kuvan, jota kukaan muu ei näe. Joo, unohtakaa koko juttu. Sovitaan että vanhemmissa aina vika.

Hänellä on oikeus muodostaa kuva ihmisistä omien havaintojensa pohjalta.

Miksi sinä uhriudut tuolla lailla? Asenteesi äitiisi on jotenkin todella sairas.

Uhriudun? Kyllä, puolustan äitiäni, koska tiedän totuuden. Jos se on susta sairasta, mikäs siinä.

Niin. Uhriudun. Heittelet marttyyrilausahduksia. Olet aggressiivinen.

Miksi se äitisi on uhri jota pitää puolustaa aggressiivisesti?

Kyllä se nyt on ihan eri henkilö joka on aggressiivinen ja täysin neutraaliin kommenttiin tulee räkyttämään.

-eri

Neutraaliin?

Jep, ei ihme että perheessä on ns valemuistoja.

Kyllä, neutraaliin. Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Kaikki omat traumat ja kokemukset ja keittiöpsykologin opit sit tähän piti tulla laittamaan.

Ei laittanut vaan sen takia että koki lapsuutensa ja äitinsä käytöksen sellaiseksi ettei halunnut äitisi enää kuormittavan itseään.

Siihen siskollasi on oikeus ja aikuisena sinun pitäisi kunnioittaa siskoasi ja siskosi näkemyksiä ja kokemuksia.

Kukaan ei laita välejä poikki yhden valemuiston takia. Sen sijaan ihmiset sietävät järkyttävää käytöstä vuosia ihan turhaan.

Sinäkö sen tiedät miksi laittoi välit poikki? Jos hän on ainut, joka koki että äitinsä oli sekaisin (eipä selvinnyt miten), kokekoon, mutta jos se äiti ei ole ollut sekaisin, onko sun mielestä ok väittää niin?

Hänellä on täysi oikeus omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa.

Ja siihen että päättää milloin sukulaisen käytös saa riittää ja milloin ei sitä aio sietää.

Sinulla taas on ihan sairas tarve toimia jonain ylituomarina ja puolustaa äitiäsi vimmaisesti.

Miksi?

Ei ole nyt minun äidistä kyse, mutta kuvitellaan hetki niin. Jos siskoni kertoisi minulle että äitimme oli sekaisin koko lapsuutemme vaikka isämme ja muut sisaruksemme emme olisi nähneet häntä sekaisin, kyllä ihmettelisin ja suuresti. Saisihan hän ajatella näin, mutta ei mun tarvitsisi sitä tajuta. Ihan saisi laittaa välit poikki tuon takia, mutta tuskinpa hänen ajatukseensa lähtisin mukaan. Ja todennäköisesti olisin äitini puolella, jos asiaan liittyisi syyttelyä. Sama tilanne, jos siskoni olisi psykoosissa, enpä lähtisi hänen harhoihinsa mukaan.

Minulla oli tällainen tilanne, että kaksivuotiaana jouduin pyytämään muilta tuntemiltani aikuisilta puuttumista sekaisin olevan äitini käytökseen. Selitin asiaani aika monelle, ja lopulta joku kyllä uskoikin siinä määrin että minut velvoitettiin viemään päivähoitoon. Äitini oli siis minulle hengenvaarallinen, kävi päälle ja käytti ties mitä, mutta onnistui salaamaan näitä kaikkein vaarallisimpia riehumisiaan muilta aikuisilta hyvin pitkälle.

Isältäni meni yli neljä vuosikymmentä ennen kuin hänen silmänsä avautuivat. Äitini kuollessa kävi näet ilmi että hän oli alusta alkaen valehdellut jopa sukutaustansa ja lapsimääränsä. Hän kuoli pitkään jatkuneen alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön seurauksiin.

Saahan sitä silmät laittaa kiinni jos ei usko muttei se mitään muuta.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Varmasti oli tarkoitus saada minut näyttämään valehtelijalta ja/tai typerältä. Sinun kokemuksesi on kauhea, se ei ole minun kokemukseni.

Siskoni ei koskaan ole syyttänyt äitiäni mistään tuollaisesta eikä lapsena tai nuorena reagoinut mihinkään. Puhuimme usein lapsuudestamme iloisina aikoina. Vasta aikuisena erään toisen ihmisen kautta paineistetussa tilanteessa hän sitten muisti asiat eri tavoin ja yhtäkkiä kuva lapsuudesta muuttui. Asia johti äidin vuosien stressiin ja hänen työnsä oli mennä alta. Siskoni on oikeutettu tunteisiinsa ja sai laittaa välit poikki, itseasiassa se oli helpotus kaikille. Se ei kuitenkaan estä surua ja toiveikkuutta äitimme puolelta, minun kyllä.

On hyvä että puhutte omista kokemuksistanne, mutta toivoisin teidän tekevän sen painamatta muita alas. Jos teitä ärsyttää että joku ei ole kokenut samaa kuin te, käsitelkää asia jossain muualla. Kiitos

-se alkuperäinen

Voisin tavallaan olla tuo siskosi, paitsi että. Lapsuus oli hirveä, olen siis se, jota äiti pahoinpiteli kun sisko sulkeutui huoneeseensa. Nuorena aikuisena tilanne korjautui jossain määrin joksikin aikaa. Äitini saattoi kyllä edelleen esimerkiksi kutsua perheeni syömään ja jättää minut ilman ruokaa siinä pöydässä, mutta muuten elämä sujui enimmäkseen ihan hyvin. Siskoni ei kestä ikävistä asioista puhumista, joten puhuin hänen kanssaan vain iloisista asioista.

Äidin vanhetessa hän muuttui kuitenkin pahemmaksi, ja lopulta välit on ollut pakko laittaa poikki. Siskoni ei hyväksy tätä lainkaan. Hän ei myöskään ymmärrä, että asiat ovat oikeasti tapahtuneet, vaikka minä en puhuisi niistä hänen kanssaan. Ja kuinka voisinkaan, kun hän menee heti täysin tolaltaan, alkaa huutaa ja käskee minun olla hiljaa, koska hän ei suostu kuuntelemaan pahaa sanaa äidistämme.

Hänen kieltoreaktionsa ei kuitenkaan poista sitä, että ne asiat ovat tapahtuneet.

Näin sivusta tulee mieleen, että ehkä se äidin lempilapsi kokee itsekin vähän syyllisyyttä eikä siksi halua myöntää, että mitään epäreilua tai julmaa on koskaan tapahtunutkaan. Tavallaan turhaan, koska lapsi  yhä ollessaan lapsi on aina vanhemman manipulaation armoilla, eikä oikeasti voi tehdä yhtään mitään sairaassa tilanteessa. Kaltoinkahtelun katselukin on haitallista, ehkä hänellä on omat traumansa, joita hän ei tässä elämäntilanteessa halua käsitellä.

Siksi joskus on vaan parempi katkaista ne välit. Minä katkaisin jo 30 v sitten omaann äitiini, enkä ole katunut. Toki hän on valehdellut ja kääntänyt osaa suvusta minua vastaan, mutta se on pienempi paha kun pitää myrkyllistä, aiemmin hyvin väkivaltaistakin ihmistä jatkuvasti elämäänsä myrkyttämässä.

Aina kun kohtaa vanhuksen joka valittaa miten jälkikasvu on hylännyt, tekee mieli kysyä, että mitä sinä ensin teit niille lapsillesi, kun kukaan ei enää halua tavata. 

Todennäköisesti kokee, ja varmaan sisimmässään kokee ongelmalliseksi myös sen, että hän hyötyy nykyään suosikkiasemastaan paljon taloudellisesti.

Minun on kuitenkin vähän vaikea olla hirveän myötätuntoinen siitä, että on traumaattista katsella kaltoinkohtelua sivusta, kun itse olen joutunut olemaan se varsinainen kohde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Mistä sinä tämän tiedät?

Koska elin ihan saman lapsuuden kuin hänkin. Hän on ainoa perheessä, joka muistaa jotakin mitä kukaan muu ei, edes isämme.

Niin kulunut väite.

Kasvatus ei koskaan ole sama perheen lapsilla useastakin syystä. Kokemukseen vaikuttaa mihin kohtaan sisarussarjaa tulee syntymään, millainen luonne on vanhempien luonteeseen ja sisaruksiin nähden, miltä näyttää, ja mitä muita erilaisia ominaisuuksia on. Käytökseemme vaikuttaa myös paljon asioita joita ei tietoisiin aivoihin rekisteröidä, joten emme ole niistä edes tietoisia.

No just. Väität siis tietäväsi paremmin kuin henkilö, joka tietää asian ja perheensä? Miksi ottaa noin koville? Väität siis että lapsi ei voi olla väärässä?

Lapset eivät elä samaa lapsuutta. Jokainen elää ihan oman lapsuuden.

Miksi sinun pitää pakkomielteisesti saada päättää myös se siskosi lapsuus? Mitä se yleensä edes sinulle kuuluu? Mistä vallanhalu?

😅 Jos sun sisko väittäisi että teidän äiti oli vaikkapa koko ajan kännissä ja kukaan muu perheestä ei tätä allekirjoita, olisiko hän kuitenkin oikeassa? Vain siksi että hän koki lapsuuden eritavoin?

Sinähän täällä yrität kaikkien kokemukset kääntää, en minä.

Vaikutat niin sekaselta että sun juttuihin en ainakaan usko. Taitaa siskosi olla ainoa tervejärkinen teidän perheessä,

toivottavasti pääsee teistä lopullisesti eroon.

Tottakai niin. Valemuisto nyt on kuitenkin ihan tosiasia. Kuten myös defenssit, sulla ne tuntuvat olevan aika voimakkaasti päällä, kun räkytät tuntemattomalle ihmiselle avlla.

MIKSI juuri sinun täytyy saada aggressiivisesti päättää siskosi lapsuudesta?

Eri

Mitä? Enhän mä sanonut mitään diskoni lapsuudesta. Voi luoja taas.

Sitähän sinä jyräät. Että sinå tiedät siskosi lapsuuden, ei sisko itse.

Tyypillistä vääntää asiat nurin kun joku sanoo että aina se vika ei ole siinä vanhemmassa.

-eri

Sinä et voi määrätä millaiset lapsuusmuistot siskollasi saa olla.

Ei ole kyse lapsuusmuistoista vaan siitä että hän on kehitellyt päässään äidistämme kuvan, jota kukaan muu ei näe. Joo, unohtakaa koko juttu. Sovitaan että vanhemmissa aina vika.

Hänellä on oikeus muodostaa kuva ihmisistä omien havaintojensa pohjalta.

Miksi sinä uhriudut tuolla lailla? Asenteesi äitiisi on jotenkin todella sairas.

Uhriudun? Kyllä, puolustan äitiäni, koska tiedän totuuden. Jos se on susta sairasta, mikäs siinä.

Niin. Uhriudun. Heittelet marttyyrilausahduksia. Olet aggressiivinen.

Miksi se äitisi on uhri jota pitää puolustaa aggressiivisesti?

Kyllä se nyt on ihan eri henkilö joka on aggressiivinen ja täysin neutraaliin kommenttiin tulee räkyttämään.

-eri

Neutraaliin?

Jep, ei ihme että perheessä on ns valemuistoja.

Kyllä, neutraaliin. Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.

Kaikki omat traumat ja kokemukset ja keittiöpsykologin opit sit tähän piti tulla laittamaan.

Ei laittanut vaan sen takia että koki lapsuutensa ja äitinsä käytöksen sellaiseksi ettei halunnut äitisi enää kuormittavan itseään.

Siihen siskollasi on oikeus ja aikuisena sinun pitäisi kunnioittaa siskoasi ja siskosi näkemyksiä ja kokemuksia.

Kukaan ei laita välejä poikki yhden valemuiston takia. Sen sijaan ihmiset sietävät järkyttävää käytöstä vuosia ihan turhaan.

Sinäkö sen tiedät miksi laittoi välit poikki? Jos hän on ainut, joka koki että äitinsä oli sekaisin (eipä selvinnyt miten), kokekoon, mutta jos se äiti ei ole ollut sekaisin, onko sun mielestä ok väittää niin?

Hänellä on täysi oikeus omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa.

Ja siihen että päättää milloin sukulaisen käytös saa riittää ja milloin ei sitä aio sietää.

Sinulla taas on ihan sairas tarve toimia jonain ylituomarina ja puolustaa äitiäsi vimmaisesti.

Miksi?

Ei ole nyt minun äidistä kyse, mutta kuvitellaan hetki niin. Jos siskoni kertoisi minulle että äitimme oli sekaisin koko lapsuutemme vaikka isämme ja muut sisaruksemme emme olisi nähneet häntä sekaisin, kyllä ihmettelisin ja suuresti. Saisihan hän ajatella näin, mutta ei mun tarvitsisi sitä tajuta. Ihan saisi laittaa välit poikki tuon takia, mutta tuskinpa hänen ajatukseensa lähtisin mukaan. Ja todennäköisesti olisin äitini puolella, jos asiaan liittyisi syyttelyä. Sama tilanne, jos siskoni olisi psykoosissa, enpä lähtisi hänen harhoihinsa mukaan.

Minulla oli tällainen tilanne, että kaksivuotiaana jouduin pyytämään muilta tuntemiltani aikuisilta puuttumista sekaisin olevan äitini käytökseen. Selitin asiaani aika monelle, ja lopulta joku kyllä uskoikin siinä määrin että minut velvoitettiin viemään päivähoitoon. Äitini oli siis minulle hengenvaarallinen, kävi päälle ja käytti ties mitä, mutta onnistui salaamaan näitä kaikkein vaarallisimpia riehumisiaan muilta aikuisilta hyvin pitkälle.

Isältäni meni yli neljä vuosikymmentä ennen kuin hänen silmänsä avautuivat. Äitini kuollessa kävi näet ilmi että hän oli alusta alkaen valehdellut jopa sukutaustansa ja lapsimääränsä. Hän kuoli pitkään jatkuneen alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön seurauksiin.

Saahan sitä silmät laittaa kiinni jos ei usko muttei se mitään muuta.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Varmasti oli tarkoitus saada minut näyttämään valehtelijalta ja/tai typerältä. Sinun kokemuksesi on kauhea, se ei ole minun kokemukseni.

Siskoni ei koskaan ole syyttänyt äitiäni mistään tuollaisesta eikä lapsena tai nuorena reagoinut mihinkään. Puhuimme usein lapsuudestamme iloisina aikoina. Vasta aikuisena erään toisen ihmisen kautta paineistetussa tilanteessa hän sitten muisti asiat eri tavoin ja yhtäkkiä kuva lapsuudesta muuttui. Asia johti äidin vuosien stressiin ja hänen työnsä oli mennä alta. Siskoni on oikeutettu tunteisiinsa ja sai laittaa välit poikki, itseasiassa se oli helpotus kaikille. Se ei kuitenkaan estä surua ja toiveikkuutta äitimme puolelta, minun kyllä.

On hyvä että puhutte omista kokemuksistanne, mutta toivoisin teidän tekevän sen painamatta muita alas. Jos teitä ärsyttää että joku ei ole kokenut samaa kuin te, käsitelkää asia jossain muualla. Kiitos

-se alkuperäinen

Voisin tavallaan olla tuo siskosi, paitsi että. Lapsuus oli hirveä, olen siis se, jota äiti pahoinpiteli kun sisko sulkeutui huoneeseensa. Nuorena aikuisena tilanne korjautui jossain määrin joksikin aikaa. Äitini saattoi kyllä edelleen esimerkiksi kutsua perheeni syömään ja jättää minut ilman ruokaa siinä pöydässä, mutta muuten elämä sujui enimmäkseen ihan hyvin. Siskoni ei kestä ikävistä asioista puhumista, joten puhuin hänen kanssaan vain iloisista asioista.

Äidin vanhetessa hän muuttui kuitenkin pahemmaksi, ja lopulta välit on ollut pakko laittaa poikki. Siskoni ei hyväksy tätä lainkaan. Hän ei myöskään ymmärrä, että asiat ovat oikeasti tapahtuneet, vaikka minä en puhuisi niistä hänen kanssaan. Ja kuinka voisinkaan, kun hän menee heti täysin tolaltaan, alkaa huutaa ja käskee minun olla hiljaa, koska hän ei suostu kuuntelemaan pahaa sanaa äidistämme.

Hänen kieltoreaktionsa ei kuitenkaan poista sitä, että ne asiat ovat tapahtuneet.

Minä en ole missään vaiheessa siskoni kanssa asiasta riidellyt tai reagoinut puolustelemalla äitiä. Vasta siinä vaiheessa puutuin kun äitini työpaikalle siskoni lähetteli kirjeitä levittäen tätä valhettaan. En aio kertoa koko tilannetta, se kun ei teille kuulu pätkääkään, mutta mistä ajattelisit olevan kyse mikäli 20 ensimmäistä vuotta ihminen viettää joulut perheensä kanssa kivaa pitäen ja sen jälkeen yhtäkkiä jättää tulematta koska äiti on pilannut hänen jokaisen joulunsa siihen asti koska on nisti? Mitä ajattelet siitä jos kukaan muu ei ole nähnyt yhtäkään piikkiä missään koskaan ja yksi henkilö kertoo kasvaneensa niillä leikkien?

Meidän sukudraamassa oli piiloalkkis isovanhempi. Yksi lapsista, se jota alkkis kiusasi, yritti saada muut avaamaan silmänsä vanhempansa alkoholismille. Meni vuosikymmeniä ennen kuin häntä uskottiin. Alkkis oli jopa sairaalassa kolmen ja puolen promillen lukemilla, silti vain tuo yksi ihminen yksin suostui näkemään tilanteen ja muut kieltäytyivät. Itse olin siihen aikaan lapsi.