Lue keskustelun säännöt.
Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä
05.02.2023 |
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009362918.html
Suoraan sanottuna en ihmettele. Minulla tulee tästä kirjoituksesta hyvin ikävä olo. Kirjoittava äiti puhuu lapsen 'harhaisista muistoista', mutta valittaa, että lapsi ei halua keskustella.
Minulla on hankala suhde vanhempiini. Olen juuri kokenut niin, että he eivät edes myönnä muistojani - ikään kuin olisin keksinyt kaikki traumani! Kun tarpeeksi kauan joutuu tällä tavalla tunnetasolla hylätyksi ja kuulemaan sen, ettei omat ajatukseni ja muistot ole todellisia, niin todellakin siinä haluaa ottaa etäisyyttä.
Olen myös kuullut tuon kirjoittajan hokeman, että 'kaikkit ekevät virheitä' monta kertaa äitini suusta. Ikään kuin sillä pitäisi deletoida kaikki mennyt.
Kommentit (1197)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."
Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?
"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."
Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.
Täysin sama tökkäsi tuossa kirjoituksessa. Mulla on omakohtaista kokemusta siitä, kun vanhempi jatkuvasti syyllistämällä ja raivoamalla yritti vastuuttaa mua omasta olostaan ja terveydestään. Oli pakko lopulta pistää välit kokonaan poikki, jotta sain työrauhan terapiaan ja revittyä itseni sairaasta perhedynamiikasta irti. On jokaisen aikuisen omalla vastuulla hakea tarvittaessa apua itselleen.
Ainoa oikea tapa on että SINÄ sairas menet terapiaan ja siellä tervehdyt sellaiseksi että viihdyt taas seurassani ja saan penetroitua elämääsi. Sitten sanot rakastavasi minua.
Se on ainoa oikea tapa ja jos et niin teet olet vakavasti henkisesti _SAIRAS_ lapsi ja minun on jatkettava sen julistamista ympäri kyliä.
t. narsku
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on ollut hyödyllistä pohdintaa minulle siitä, mistä lapseni voisivat myöhemmin olla katkeria minulle. Lapset ovat varhaisteinejä nyt. Voisiko välit mennä minun tekemisistäni tai heidän tekemisistään? Jos jompikumpi sotkeutuisi huumeisiin/päihteisiin, joutuisin itse vetämään tiukat rajat. Itse toivoisin, että olisin ollut äiti edes keskimääräisellä tasolla. Minua ei ehkä muisteta kodin ruokahengettärenä, mutta olen mahdollistanut useita eri liikuntalajien kokeiluja. Olen sairastanut masennuksen ja ollut väsynyt, mutta yrittänyt sinnitellä lasten tarpeiden tyydytyksessä. Pahimmillaan olen varmasti ollut poissaoleva omien murheideni kanssa. Töitä on tullut tehtyä liikaa, varmaan saavat työnarkomaanin mallin. Toisaalta ei ole ollut toimeentulo-ongelmia. Kun minulta on palanut käämit, olen myöntänyt virheeni jälkeen päin ja pyytänyt anteeksi. En kuitenkaan osaa katsoa lasten näkökulmasta asioita, enkä voi tietää, minkä kaiken he ovat kokeneet raskaana. Toivottavasti uskaltavat kertoa, jos/kun näitä asioita myöhemmin tulee käsiteltäväksi.
Vanhemmat ainakin mahdollistavat lapsilleen kuoleman ja kärsimisen, jotta saavat omat lisääntymistarpeensa tyydytettyä.
"Äidin ja lapsen välinen suhde on maailman tärkein, herkin ja merkityksellisin"
Kuulostaa aika draama-queeniltä. En vähättele yhtään tämän äidin tuskaa, mutta tuntuu, että hänellä on selvä oma kuva siitä miten asioiden tulisi olla, minkälainen äidin ja lapsen suhde on ja odotukset ovat vähintäänkin todella korkealla. Lapsi ei sovi ihmisenä siihen kuvaan, eikä ole sellainen kun äiti haluaisi (tai aika ponnekkaasti ilmeisesti vaatii kirjoituksen perusteella). En ihmettele yhtään, että lasta ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."
Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?
"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."
Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.
Täysin sama tökkäsi tuossa kirjoituksessa. Mulla on omakohtaista kokemusta siitä, kun vanhempi jatkuvasti syyllistämällä ja raivoamalla yritti vastuuttaa mua omasta olostaan ja terveydestään. Oli pakko lopulta pistää välit kokonaan poikki, jotta sain työrauhan terapiaan ja revittyä itseni sairaasta perhedynamiikasta irti. On jokaisen aikuisen omalla vastuulla hakea tarvittaessa apua itselleen.
Ainoa oikea tapa on että SINÄ sairas menet terapiaan ja siellä tervehdyt sellaiseksi että viihdyt taas seurassani ja saan penetroitua elämääsi. Sitten sanot rakastavasi minua.
Se on ainoa oikea tapa ja jos et niin teet olet vakavasti henkisesti _SAIRAS_ lapsi ja minun on jatkettava sen julistamista ympäri kyliä.
t. narsku
Juuri näin. Ja terapian päätavoitteen pitää olla, että pystyy olemaan aina sellainen kuin äiti haluaa ja myöntämään viallisuutensa, ja jaksaa olla läsnä äidin elämässä niin paljon kuin äiti haluaa. Ja ymmärtää, että äiti tietää paremmin kuin viisikymppinen lapsensa, miten sen lapsen kuuluu omaa elämäänsä elää.
On myös tärkeää ymmärtää, että se äiti on se aito ja alkuperäinen äiti, joten jos lapsenlapsia on, he kuuluvat hänelle. Lasten oma äiti, se aikuinen lapsi, saa piikoa taloustyöt, mutta oikeat päätökset tekee aina se alkuperäinen äiti, eli isoäiti. Häntä ei välttämättä saa kutsua mummoksi, koska hän kokee sen ikävänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen useamman kerran yrittänyt keskustella äitini kanssa lapsuuteni tapahtumista. Lapsuudessani tapahtui paljon vakavia asioita, kuten päihdeongelmia, raakaa väkivaltaa niin vanhempien välillä kuin minuakin kohtaan, laiminlyöntejä jne. Hyvin turvaton ja vahingollinen ympäristö kenelle tahansa siis.
Äitini ei kuitenkaan jotenkin pysty ollenkaan tajuamaan, miltä se meno näytti minun silmin ja että minäkin elin siinä perhehel vetissä. Hän kääntää keskustelun saman tien itseensä ja alkaa taivastella, että "mitenkähän minä jaksoin sen kaiken, isäs kanssa oli niiin hankalaa. Kyllä oon monesti ihmetellyt ja moni on mulle sanonutkin, että oot kyllä vahva kun jaksoit yksin hoitaa lapset ja työt..."
Äiti oli itse väkivaltainen minua kohtaan (isä ei ollut), mutta kun siitä mainitsee, hän kääntää sen myös niin, että "no joo, oot varmaan nähnyt unta, en kyllä muista että olisin sinua ikinä lyönyt, mutta tiiätkö miten tiukilla minä olin isäs kanssa, ihan ihmetellä pitää, että näin selväjärkisenä siitä pääsin..." Hän ei siis ollenkaan kykene näkemään muuta kuin oman kokemuksensa, eikä tajua, että myös minä olin siellä paikalla selviytymässä tilanteista lapsen tietotaidoilla ilman kummankaan vanhemman tukea. Hän ohittaa sen täysin ja perään ihmettelee, että miksi en pidä yhteyttä, ja mikä minun lapsuudessani muka oli vialla, kun aina oli siistiä, puhtaat vaatteet ja lämmin ruoka pöydässä ja eihän lapset mitään ymmärrä aikuisten asioista.
Ymmärrän kyllä, että äiti on varmasti itsekin traumatisoitunut silloin alkoholistin puolisona ja mahdollisesti jo lapsuudessaan, mikä selittää monia asioita ja noita vahvoja suojauksia ja defenssejä myös. Mutta kun hän ei näe ollenkaan edes sitä, että vanhempana hänellä oli vastuu muustakin kuin siitä ruuasta ja vaatteista. En tiedä, miten enää käydä hänen kanssaan keskustelua, kun hän ei kykene ymmärtämään sitä, että jos ne olosuhteet traumatisoivat hänetkin, aikuisen ihmisen, niin ehkä niillä oli jotain vaikutusta myös lapseen. Hän vain syyttää minua, kun olen niin hankala ja varmasti mielenterveysongelmainen, kun en käy kylässä enkä soittele.
Minullakin on hirveä ikävä äitiä, mutta jotain sellaista, mitä en ole koskaan kokenut. Syliä, turvaa, lohdutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri kirjoittaja. Mutta mistä sinä tiedät noin varmaksi, että se lapsen muistikuva ei ole harhainen? Voihan lapsella olla vaikka skitsofrenia. Mistä sen tietää? Ei tuosta jutusta voi päätellä, mitä on taustalla. Eihän me tiedetä oikeesti tuosta tilanteesta mitään.
Minäkin olen eri kirjoittaja. Lapsen muistikuvat eivät voi olla harhaisia, koska äidille ei ole kerrottu yhtään mitään. Äiti on mitään sanomatta ghostattu.
Eihän siinä niin sanota vaan että lapsi on yrittänyt toistuvasti kertoa mutta äiti on mitätöinyt hänet.
Milloin pitäisi vain ottaa huumorilla, milloin lasi muka muistaa väärin, milloin lapsen mielenterveys brakaa.
Siis, otti vain päästä tuo kommentti: "Olen eri kirjoittaja. Mutta mistä sinä tiedät noin varmaksi, että se lapsen muistikuva ei ole harhainen? Voihan lapsella olla vaikka skitsofrenia. Mistä sen tietää? Ei tuosta jutusta voi päätellä, mitä on taustalla. Eihän me tiedetä oikeesti tuosta tilanteesta mitään."
... ja heitin yhtä typerän vastauksen - eli per'reikä logiikalla valitaan mielipidekirjoituksesta yksi väite ja idoottimaisesti unohdetaan tai kyseenalaistetaan kaikki muu tieto
- Kun siitä HS:n mielipidekirjoituksesta pystyy päättelemään, että äiti on ongelma, johon ei muu tehoa kuin etäisyyden ottaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En löytänyt HS kirjoituksesta mitään ihmeellistä, nykyaika on mennyt kummalliseksi, kaikki syy on vanhemmissa, ei kyllä ole harvinaista että lapset itse ovat todella töykeitä ja kittämättömiä ihan normi lapsuudenkin eläneenä. Eihän kukaan tän perusteella edes halua enää vanhemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
En löytänyt HS kirjoituksesta mitään ihmeellistä, nykyaika on mennyt kummalliseksi, kaikki syy on vanhemmissa, ei kyllä ole harvinaista että lapset itse ovat todella töykeitä ja kittämättömiä ihan normi lapsuudenkin eläneenä. Eihän kukaan tän perusteella edes halua enää vanhemmaksi.
Ihan on kuule lainkin mukaan ihmisellä oikeus rajoihinsa. Miten se sinusta on kummallista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eri aikakausilla on omat tapansa ja vuosikymmenten kuluttua ne vanhat asiat saattavat näyttäytyä ihan erilaisessa valossa kuin silloin aikanaan. Tämä ilmiö korostaa monia vanhoja erimielisyyksiä ja saattaa tehd jostain aikanaan tavanomaisesta ikävästä kokemuksesta vahvasti traumaattisen.
Minua kasvatettiin 60-luvulla tyypilliseen ajan tapaan. Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.
Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito mainio jälkiruoka.
Olemme käsitelleet tätä asiaa usein ja olem ymmärtänyt, että äitini toteutti vain oman lapsuudenperheensä sitä kurittaa, jota rakastaa - kasvatusihannetta. Äitini on nykyään jo yli yhdeksänkymppinen. Ei meillä yhteisymmärrystä näistä asioista vieläkään ole, mutta aika on haalistanut muistot. Syömme nykyään pari kerta kuukaudessa yhdessä pullamaitoa ja täytyy sanoa, että se on edelleen yhtä hyvää kuin sillin ennen.
Tämä on koko ketjun järkevin puheenvuoro. Asiallinen ja tasapuolinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että meidän ikäluokkamme syyllistetetään someen vajoamisesta ja vähäisestä lasten huomioimattomuudesta. Toki olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa suhteessa sodanjälkeisen sukupolven vanhempiini, että myönnän tämän jo itsessäni ja olen valmis sitä pyytämään anteeksi, jos se heitä vaivaa 30 vuoden päästä. (En edes pahasti tuossa mokannut.) Jos asia on joku sellainen, jota en itse keksi, olen avoin sen sitten itse kuulemaan ja tulemaan asiassa vastaan. En pyri konrtolloimaan heidän näkemystään siitä, miten meillä asiat nyt ovat.
Ero sukupolvien välillä on suuren suuri monella syvemmällä olevalla tasolla.
Suuri onkin juuri tuo, että edellisiä sukupolvia paremmin - tämän päivän äidit kykenevät paremmin itsereflektioon ja omien tunteiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn. Kuten sanoit, olisit valmis kuuntelemaan, ymmärtämään ja pyytämään anteeksi, jos on aiheuttanut jotain ikäviä fiiliksiä saatikka traumoja lapsilleen. Se on hyvä lähtökohta, vaikka olisi tehnyt virheitäkin.
Sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot ja tunteiden ilmaiseminen on luontevampaa tämän päivän vanhemmille kuin mitä oli aiemmilla puhumattomilla sukupolvilla.
Joku vanhemman sukupolven edustaja ei välttämättä edes tajua kontrollointiaan tai osaa asettua toisen asemaan. Anteeksipyyntö on ihan vieras asia ja olisi nöyryyttävää, mitä se ei taas ole useimmille tämän päivän vanhemmille.
Tämän päivän aikuiset tunnistavat myös paremmib esim narsistiset piirteet, mitä niiden takana on, ja millaista hallaa ne tekevät.
Tämän päivän aikuiset ovat oppineet sanan narsisti. Sitä käytetään surutta kaikissa yhteyksissa, kun käsitellään ihmistä, joka on eri mieltä kuin itse. Esimies on narsisti, ex-puoliso on narsisti jne. Aina kun jonkun kanssa menee sukset ristiin, vastapuoli on narsisti.
Ennen ihmisiä kutsuttiin usein itsekkäiksi, nykyään nekin on yksinkertaisesti narskuja. Mä skippaan kaikki kommentit heti, kun tekstissä tulee vastaan sana narsisti.Toivottavasti seuraava sukupolvi keksii tarkoituksenmukaisemman sanan ikävälle ihmiselle.
Olet oikeassa ja suurin osa narsistiväitteistä heitetäänkin selkeästi tulehtuneiden ihmissuhteiden pohjalta. Myös mielenterveyden diagnooseja heitellään aivan liian herkästi.
Ehkä olisi parempi puhua itsekkäistä ihmisistä, mutta joissakin tapauksessa narsistiksi luokitteleminen auttaa esittämään monimutkaisen ongelman erittäin tyhjentävästi ja ytimekkäästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En löytänyt HS kirjoituksesta mitään ihmeellistä, nykyaika on mennyt kummalliseksi, kaikki syy on vanhemmissa, ei kyllä ole harvinaista että lapset itse ovat todella töykeitä ja kittämättömiä ihan normi lapsuudenkin eläneenä. Eihän kukaan tän perusteella edes halua enää vanhemmaksi.
Rouva itse. Ei osaa hävetä, ei noi koskaan osaa vaikka aihetta on.
On kamalia äitejä ja on kamalia lapsia. Useimmat on onneksi ihan ok.
"Äidin ja lapsen välinen suhde on maailman tärkein, herkin ja merkityksellisin"
Voihan yrjöttävä äitimyytti, eipä tuon lapsen mielestä taida asia olla noin. Ja olisiko äiti kuitenkin saanut vihjeitä mikä mättää...? Yleensä niitä on saatu, mutta niitä ei ole haluttu kuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En löytänyt HS kirjoituksesta mitään ihmeellistä, nykyaika on mennyt kummalliseksi, kaikki syy on vanhemmissa, ei kyllä ole harvinaista että lapset itse ovat todella töykeitä ja kittämättömiä ihan normi lapsuudenkin eläneenä. Eihän kukaan tän perusteella edes halua enää vanhemmaksi.
Ei ole kaikki syy vanhemmissa, mutta omasta perseilystään ovat vastuussa ja siltä saavat lapset suojata itsensä.
Rauhallinen keskustelu hyvän aterian ääressä voisi auttaa. Tässä yksi erinomainen resepti.
Cawl selsig afu:
1. Berwch 2.5 dl o laeth cyflawn.
2. Ychwanegwch ychydig o dafelli o genhinen, 1/2 dl o bys wedi'u rhewi a llond llaw o gnau cashiw.
3. Berwch ac ychwanegu 20-30 gram o fenyn neu fargarîn.
4. Sleisiwch 150 gram o selsig yr iau/afu yn y cymysgedd.
5. Berwch a sesnin gyda chennin syfi, mintys, marjoram, cwmin a nytmeg. Ychwanegu halen i flasu.
6. Berwch a gadewch i'r blas setlo am 15-20 munud.
Mae'r cawl yn barod i'w fwyta. Hawdd, fforddiadwy a da!
Jälkiruuaksi tietysti pullamaitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutun kirjoittanut äiti: "Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus."
Aha, lapsi käy siis psykoterapiassa omasta puolestaan? Tämä äiti ei kuitenkaan kerro, onko hän itse käynyt omasta puolesta psykoterapiassa tilanteen vuoksi?
"Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat."
Jos ei tuossa tilanteessa hankeudu itse psykoterapiaan, vaan laittaa taakan ja vastuun lapselle ja vaatii, että lapsi ikään kuin tulisi ja ratkaisisi tilanteen ja helpottaisi vanhemman oloa, vaikka lapsi on ilmeisesti itse vaikeuksissa, niin kuulostaa kyllä valitettavasti vastuuttomalta vanhemmalta.
Äiti ei yksinkertaisesti kestä sitä, että siellä lapsen psykoterapiassa kuullaan yhtään mitään muuta kuin se hänen totuutensa, joka on se ainoa oikea totuus.
Tai sitten hän tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Se että pohtii terapiassa omaa elämäänsä, ei tuo ratkaisua heidän tilanteeseensa vaikka toki hyväksi yksilölle onkin.
Mihin ihmeen heidän tilanteeseensa? Eihän sen lapsen psykoterapian ole tarkoitus äidin oloa helpottaakaan. Lapsihan on jo rajansa määritellyt.
Ja aikuinen lapsi ei ole millään tavoin vastuussa äitinsä olotiloista, eikä ole lapsi-lapsikaan.
Tilanteeseen, josta hän puhuu. Luitko edes koko juttua? Kukaan ei sanonut että lapsi olisi vastuussa. Äitinsä haluaisi selvittää asiat ja tavata, se ei psykoterapialla selviä.
Ei ole mitään heidän tilannettaan.
Se juuri on se ongelma mitä äiti - ja sinä - ei tajua. Se aikuinen lapsi ei ole äidin jatke, ei äidin perheen jäsen, ei millään tavoin samaa yksikköä kuin se äiti, eikä mitenkään velvollinen edes painostettaessa ja sairauksilla uhkaillen parantamaan yhtään mitään yhteistä tilannetta äitinsä kanssa.
Aikuisella ihmisellä on oikeus omiin rajoihin. Se on ihan jo laissa.
Tottakai on, mutta et sä tiedä heidän asioistaan tai tilsnteestaan yhtään mitään. Et edes sitä onko se lapsi vetänyt omat rajansa tai kiusaaja tai sairas. Ihan kuin tästä olisi tullut ihmisten omien traumojen terapia-ketju taas vaihteeksi. Objektiivisuus loistaa poissaolollaan.
Yritä lukea objektiivisesti seuraava lause: " Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia."
Miten mielestäsi on objektiivista väittää, että tilanteesta ei tiedetä mitään? Millä objektiivisuudella päättelet, että kirjoittaja muotoilee omat muistikuvat harhaisiksi? Millä objektiivisuudella päättelet, että asiasta ei ole kirjoittajan mukaisesti keskusteltu, mutta kaikesta epätietoisuudesta huolimatta tiedetään jonkun osapuolen muistikuvat harhaiseksi?
Objektiivisuus ei ole synonyymi typeryydelle. Annetun tiedon perusteella voi tehdä päätelmiä. Objektiivisuus ei tarkoita, että saisi ymmärtää vain väitety tieto, vaikka se on selkeästi ristiriidassa muun annetun tiedon kanssa.
Olen eri kirjoittaja. Mutta mistä sinä tiedät noin varmaksi, että se lapsen muistikuva ei ole harhainen? Voihan lapsella olla vaikka skitsofrenia. Mistä sen tietää? Ei tuosta jutusta voi päätellä, mitä on taustalla. Eihän me tiedetä oikeesti tuosta tilanteesta mitään.
Minäkin olen eri kirjoittaja. Lapsen muistikuvat eivät voi olla harhaisia, koska äidille ei ole kerrottu yhtään mitään. Äiti on mitään sanomatta ghostattu.
No näin äiti sanoo, toisaalta viittaa myös toisen harhaisiin muistoihin, eli jotain tietää mutta ei usko... ?
Lapsen versio voisi olla toisenlainen. Ehkä joku päivä voivat yrittää keskustella yhdessä. Siihen asti äidin kannattaa lopettaa marttyyrin esittäminen.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri kirjoittaja. Mutta mistä sinä tiedät noin varmaksi, että se lapsen muistikuva ei ole harhainen? Voihan lapsella olla vaikka skitsofrenia. Mistä sen tietää? Ei tuosta jutusta voi päätellä, mitä on taustalla. Eihän me tiedetä oikeesti tuosta tilanteesta mitään.
Siis tuo oli sarkasmia jäi vain selventämättä: "Minäkin olen eri kirjoittaja. Lapsen muistikuvat eivät voi olla harhaisia, koska äidille ei ole kerrottu yhtään mitään. Äiti on mitään sanomatta ghostattu."
HS:n mielipidekirjoituksesta käy selväksi, että äiti on manipuloiva sanavalinnoissaan ja koko kirjoitus vaikuttaa narsistin tuotokselta, vaikka narsistiksi yritys oli tasoltaan varsin vaatimatonta luokkaa.
Hyi helvetti mikä traumatriggeri tuli tosta tekstistä! Monta kertaa kuullut myös en muista sanoneeni mitään tollasta oli sitten puhe siskon masennuksesta, johon huusi siskolle että pitää ryhdistäytyä tai miten raivosi mulle monta päivää, koska en ollut samaa mieltä siitä, että kaikki pedofiilit pitäisi automaattisesti tap*aa.
Hienosti myös unohti, miten monta kertaa oli toivonut ettei meitä lapsia edes olisi ja miten iso virhe äitiys oli.
En yhtään ihmettele ettei kukaan halua tuollaisten ihmisten kanssa olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Rauhallinen keskustelu hyvän aterian ääressä voisi auttaa. Tässä yksi erinomainen resepti.
Cawl selsig afu:
1. Berwch 2.5 dl o laeth cyflawn.
2. Ychwanegwch ychydig o dafelli o genhinen, 1/2 dl o bys wedi'u rhewi a llond llaw o gnau cashiw.
3. Berwch ac ychwanegu 20-30 gram o fenyn neu fargarîn.
4. Sleisiwch 150 gram o selsig yr iau/afu yn y cymysgedd.
5. Berwch a sesnin gyda chennin syfi, mintys, marjoram, cwmin a nytmeg. Ychwanegu halen i flasu.
6. Berwch a gadewch i'r blas setlo am 15-20 munud.Mae'r cawl yn barod i'w fwyta. Hawdd, fforddiadwy a da!
Jälkiruuaksi tietysti pullamaitoa.
Tuollaisessa tilanteessa keitto ei taida paras mahdollinen valinta. Salaatin heikot heitto-ominaisuudet voisi olla tilanteen kannalta parempi ratkaisu, jos keskustelun tiedetään kiihtyvän muutamassa sekunnissa.
Google kääntäjän mukaan ylläoleva resepti:
Maksamakkarakeitto:
1. Keitä 2,5 dl täysmaitoa.
2. Lisää muutama viipale purjoa, 1/2 kuppia pakasteherneitä ja kourallinen cashewpähkinöitä.
3. Kiehauta ja lisää 20-30 grammaa voita tai margariinia.
4. Viipaloi seokseen 150 grammaa maksamakkaraa.
5. Kiehauta ja mausta ruohosipulilla, minttulla, meiramilla, kuminalla ja muskottipähkinällä. Lisää suolaa maun mukaan.
6. Kiehauta ja anna maun asettua 15-20 minuuttia. Keitto on valmis syötäväksi. Helppoa, edullista ja hyvää!
Minulla oli tällainen tilanne, että kaksivuotiaana jouduin pyytämään muilta tuntemiltani aikuisilta puuttumista sekaisin olevan äitini käytökseen. Selitin asiaani aika monelle, ja lopulta joku kyllä uskoikin siinä määrin että minut velvoitettiin viemään päivähoitoon. Äitini oli siis minulle hengenvaarallinen, kävi päälle ja käytti ties mitä, mutta onnistui salaamaan näitä kaikkein vaarallisimpia riehumisiaan muilta aikuisilta hyvin pitkälle.
Isältäni meni yli neljä vuosikymmentä ennen kuin hänen silmänsä avautuivat. Äitini kuollessa kävi näet ilmi että hän oli alusta alkaen valehdellut jopa sukutaustansa ja lapsimääränsä. Hän kuoli pitkään jatkuneen alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön seurauksiin.
Saahan sitä silmät laittaa kiinni jos ei usko muttei se mitään muuta.