Miten vastaisit, jos sinuun ottaa yhteyttä joku henkilö menneisyydestä

Olen saanut tällaisia yhteydenottoja vain sellaisilta ihmisiltä, joilta en ole niitä toivonut, mutta en niiltä, joilta olen toivonut. Paitsi aikoinaan mieheltäni, mutta hän ei olekaan tässä ketjussa tarkoitettu ihminen kaukaa menneisyydestäni. Odotin hänen osoittavan kiinnostustaan. Mutta se ei liity tähän keskusteluun.

Toivottaisin hyvää vappua, kesää tai joulua.

Sanoisin että kiitos ajatuksesta, mutta eiköhän tämä ollut jo tässä. Hyvää elämänjatkoa.

Pari vuotta lakkiaisten jälkeen yks poika soitti mulle, ja esitteli itsensä pelkällä etunimellä. "Kuka?" kysyin ihmeissäni. Se oli yks tyyppi meidän luokalta, joka oli tullut huomatuksi ääliömäisistä tempuistaan.

Siellä se änkkäsi hermostuneena että lähdenkö ulos sen kanssa. Kerroin ympäripyöreästi mutta jyrkästi että olen erittäin kiireinen. Toivotin ystävällisesti hyvää jatkoa.

Arvoisat salaisen rakkauden vaalijat. Jos päädytte ottamaan yhteyttä kohteeseen, tehkää se niin ettei kummankaan tarvitse nolostua. Alkeellisiin tapoihin kuuluu ymmärtää se että kohde ei ole edes ajatellut sinua, ei ehkä edes huomannut sinua. 99% varmuudella hän EI ole kiinnostunut sinusta. Joten käyttäydy sen mukaisesti. Jos kohde yleensä ehtii ja haluaa puhua, ensin jutellaan small talkia.

Ei missään nimessä kiusallisia tunnustuksia ekassa lauseessa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei perustu ohuelle tuntemiselle. Silti en ole ottanut yhteyttä ja tuskin otan jatkossakaan. Käsittelen kaipaukseni itseni kanssa enkä häiritse kaipaukseni kohteita.

Vastasin omasta puolestani. Ei minulla ole eksiä tai ketään, joka olisin tuntenut minut.

Jos emme ole olleet ikuisuuksiin tekemisissä, todennäköisesti on rakastunut mielikuviin. Ottaisin toki kohteliaisuutena ja tulisin hyvällä tuulelle, ehkä päiväunelmoisin hetken omissa mielikuvissani yhteiselosta jos olisi viehättävä henkilö kyseessä. Ja jatkaisin avioliittoani.

Vastaisin, että juna meni jo.

Meistä ei tullut paria, eikä tule edelleenkään.

Vierailija kirjoitti:

Jos emme ole olleet ikuisuuksiin tekemisissä, todennäköisesti on rakastunut mielikuviin. Ottaisin toki kohteliaisuutena ja tulisin hyvällä tuulelle, ehkä päiväunelmoisin hetken omissa mielikuvissani yhteiselosta jos olisi viehättävä henkilö kyseessä. Ja jatkaisin avioliittoani.

Välttämättä kyse ei olekaan tunteista tai pakkomielteisestä rakkaudesta, jos tosiaan on kaukaa menneisyydestä. Se voi jotakin vaivata mieltä todella pitkään, että asiat ovat jääneet kesken ja jotain jäänyt syystä tai toisesta sanomatta, mitä on halunnut sanoa. 

Vierailija kirjoitti:

Onko nimesi Marja-Leena?

Aim sori, kun sua näin yöllä häiritsen.

Ei ole ollut ketään sellaisia ihmisiä, joille nauraisin päin naamaa tai vastaisin ykskantaan ylimielisesti. Enkä halua muutenkaan kohdella ihmisiä huonosti.

Kaverini sai nuorena rakkauskirjeen yhdeltä pojalta. Hän luki minulle kirjeen ja haukkui poikaa nörtiksi tms. Sanoin, että älä vaan nyt loukkaa sitä poikaa. Kirjeen kirjoittaminen ei ehkä ollut fiksua, mutta olisi ollut mielestäni henkistä väkivaltaa loukata sitä poikaa päin naamaa.

Ujona, hiljaisena ja kiusattunakin en olisi peruskouluikäisenä ikipäivänä uskonut, että saisin myöhemmin elämässäni useampia rakkauden tunnustuksia menneisyyteeni kuuluvilta ihmisiltä. Lisäksi tuli useampia vakavasti kiinnostuneita miehiä. Todella absurdia, mutta totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos emme ole olleet ikuisuuksiin tekemisissä, todennäköisesti on rakastunut mielikuviin. Ottaisin toki kohteliaisuutena ja tulisin hyvällä tuulelle, ehkä päiväunelmoisin hetken omissa mielikuvissani yhteiselosta jos olisi viehättävä henkilö kyseessä. Ja jatkaisin avioliittoani.

Välttämättä kyse ei olekaan tunteista tai pakkomielteisestä rakkaudesta, jos tosiaan on kaukaa menneisyydestä. Se voi jotakin vaivata mieltä todella pitkään, että asiat ovat jääneet kesken ja jotain jäänyt syystä tai toisesta sanomatta, mitä on halunnut sanoa. 

Tämä! Mielestäni tässä on tämän ketjun tärkein pointti. Kyse voi olla vain tarpeesta puhua muutama asia vielä selväksi, ei niinkään pakkomielteisestä rakkaudesta. En tunnista itsessäni tällaista pakkomielteistä rakkautta.

Olisi mukava kohdata ihan asiallisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sen toisen osapuolen tarvitsee kokea samoin. Hyvä tietysti, jos voisi laittaa yhdessä pisteen vanhalle jutulle. Kaikkein tärkeintä on mielestäni prosessoida asia itsensä kanssa, kuten olen itse tehnyt, eikä mennä varattuna ihmisenä häiritsemään toista varattua ihmistä.

Sanoisin, että se juna meni jo. Olisi kannattanut tarttua tilaisuuteen silloin kun vielä oli mahdollisuus. Nykyään elän onnellisessa parisuhteessa.

Mielestäni se, että haluaisi vielä puhua entisen ihastuksensa tms kanssa, ei tarkoita sitä, että olisi aloittamassa suhdetta hänen kanssaan. Eikä sitä, että olisi pakkomielteenomaisesti rakastunut häneen. Eikö tällaisia asiaa voisi hoitaa ihan asiallisesti, kiihkottomasti ja rehellisesti, jos kokee, että haluaa vielä kohdata, puhua, pyytää anteeksi tms, ja jos toinen osapuoli kokee samoin. Mitä pahaa siinä olisi?

En sanoisi kenellekään "se juna meni jo". Aika alentavaa nokittelua, jos toinen on kerännyt rohkeutensa ja kertonut ajatuksistaan ja tunteistaan. Sekopäiset stalkkeri on tietysti asia erikseen. Silloin en vastaisi mitään.

Todella vaikea kuvitella tällaista tilannetta, että joku tunnustaisi minulle minun olleen hänen elämänsä rakkaus. Riippuisi ainakin siitä keneltä tällainen tunnustus tulisi. Suhtautuisin joka tapauksessa hienotunteisesti ja keskustelisin asiasta.

Ne pari ihmistä, joita kohtaan on jäänyt jonkinlaisia tunteita, eivät käsittääkseni ikinä tekisi tällaista tunnustusta, vaikka tunteita olisikin. Mutta JOS tällainen ihminen tunnustaisi tunteensa, olisin ilahtunut ja erittäin otettu. Suhtautuisin kunnioituksella ja haluaisin kuulla hänen ajatuksensa. Kertoisin omista ajatuksistani ja tunteistani, jotka aikanaan jäivät kertomatta.

Uskoakseni vastapuolen(kin) tunteet johtuisivat siitä, että meillä jäi aikoinaan jotakin kesken. En alkaisi suhteeseen. Minulle riittäisi, että löytäisimme ns. totuuden suhteestamme ja väleistämme Uskon, että se totuus vapauttaisi meidät toisistamme. Voisimme muistella toisiamme hyvällä sen jälkeen, mutta välillämme ei olisi enää mitään epäselvää.

Kysyisin siltä että miten tulevaisuuteen otetaan yhteys. Sitten tiedustelisin joltain henkilöltä tulevaisuudesta lottonumerot.

Menneisyydestä? Siis ammoisesta historiasta? Yhtäkkiä joku Kleopatra, Marilyn Monroe tai Elizabet I ottaisi yhteyttä? Kiinnostaisi kyllä vaikka käydä syömässä ja jutella, mutta olen uskollinen vaimolleni eli siihen se jäisi.

Jos taas tarkoitetaan jotain aiempaa nuoruuden heilaa tai vaikka erästäkin avopuolisoa 17 vuoden takaa (joka petti ja jätti), niin antaa olla kokonaan.

Mulle on käynyt niin ja mukavaltahan se tuntui. Oli jäänyt aikoinaan sanomatta. Suhdetta ei syntynyt, koska tilanne oli sellainen. Todennäköisesti muuten olisi roihahtanut ja kovaa. 

On yllättävän kivaa olla jollekin se joku.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni se, että haluaisi vielä puhua entisen ihastuksensa tms kanssa, ei tarkoita sitä, että olisi aloittamassa suhdetta hänen kanssaan. Eikä sitä, että olisi pakkomielteenomaisesti rakastunut häneen. Eikö tällaisia asiaa voisi hoitaa ihan asiallisesti, kiihkottomasti ja rehellisesti, jos kokee, että haluaa vielä kohdata, puhua, pyytää anteeksi tms, ja jos toinen osapuoli kokee samoin. Mitä pahaa siinä olisi?

Johonkin tämän tyyppiseen keskusteluun annoin mahdollisuuden yhdelle existäni vuosia sitten, mutta vastakaiku oli silloin itkupotkuraivarin tyyppinen. Jos hän olisi nyt kehitellyt mielessään tarpeen jollekin tällaiselle loppuselvittelylle, en enää suostuisi siihen. Tunnen jo hänen ajattelutapansa ja tyylinsä, ja se on

rehellisesti sanottuna niin sadistinen ja vastenmielinen, että mitä ikinä hän nyt haluaisi päästä sanomaan, vieköön sen tiedon hautaan mukanaan. Minulla on nyt hyvä.