Tuntuu tosi pahalle joutua lähtemään kodista

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tosi tunteettomia vastauksia :( 

todellakin saa tuntua ihan hirveältä kun joutuu omasta kodista lähtemään. Itse mietin jos pitäisi omasta kodistani lähteä, itse valinnut tapetit, keittiö rempattu just mun halun mukaan, itse maalasin terassin just viime kesänä, kaikki taloa varten valitut kalusteet ja istutetut pensaat... 

Ihan hirveä ajatus, ja just se että joku muu muija sinne tulee ja maalaa uusiksi seinät ja antaa kasvimaan kasvaa umpeen, hyi että. 

Voimia ap:lle

Näinhän se homma menee.

Itse katsoin sivusta aikoinaan, kun isälläni vaimot vaihtui talossa. Ensimmäinen vaimo (äitini) loi unelmiensa pihan ja hoiti sitä rakkaudella. Lähtiessään itki, kun joutui jättämään rakastamansa pihan. Toinen vaimoke tuli taloon ja totesi, että ihan kamala piha ja loi unelmiensa pihan ja hoiti sitä rakkaudella. Lähtiessään itki, kun joutui jättämään rakastamansa pihan. Nyt on kolmas vaimoke luonut pihasta rakkaudella omanlaistaan jo 15 vuotta.

Kolmannella kävi ns. "tuuri", eikä ole pelkoa, että joutuisi vaihtoon. Isäni kuoli, minä perin talon ja minun puolestani hän voi elää ja hoitaa pihaa loppuelämänsä. :)

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisen naisen kohtalo on kauhea eron tullessa. Ihankuin hanta ei olisi ollut olemassakaan koko yhteiselaman aikana.

Kaiken lisaksi nimitellaan lokiksi vaikka on ollut miehensa palvelija.

Niin jos uhriutuu kaikesta, silloin se elämä näyttää ihan tuollaiselta. Mitäpäs jos ottaisitte vastuun niistä omista teoistanne? Tunteistakin pitäisi ottaa vastuuta, mutta ensin ne teot.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisen naisen kohtalo on kauhea eron tullessa. Ihankuin hanta ei olisi ollut olemassakaan koko yhteiselaman aikana.

Kaiken lisaksi nimitellaan lokiksi vaikka on ollut miehensa palvelija.

Miten niin?

Yhtä kurja tai kurjempi on suomalaisen miehen kohtalo eron tullessa. Olen omassa ystävä/sukulaispiirissäni todistanut tällaisia eroja, jonka lopputuloksena hänet on ryövätty taskun pohjia myöten.

Pahin tapaus oli eräs hyväuskoinen kirvesmies, jota yrittäjä-avopuoliso käytti häikäilemättä hyväkseen, ilmaisena remontoijana paitsi rouvan toiveiden mukaan remontoidussa vanhassa kartanomaisessa talossa, myös rouvan liiketoimintaan liittyvässä rakennuksessa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis olit koko liiton ajan lokkina miehen elämässä, hän oli sinulle kivan kodin maksaja? Ei ihme, että erositte. Olet kateellinen exälle, jonka ei enää tarvitse tarjota sinulle unelmaasi.

Mistä mielikuva naisen elävän lokkina?

Jos tarkastelee tutkimuksia, Suomessa naiset käyvät töissä ja heidän työllisyysaste on korkeampi kuin miesten, eikä palkkaero on todella pieni, päinvastoin esim. ikäluokassa 25v naisen tulot ovat korkeammat.

Tilanne muuttuu, jos tarkastellaan sinkkuja ja parisuhteessa olevia naisia ja miehiä.

Sinkkunaisten työllisyys on huippuluokkaa, sinkkumiesten ei.

Parisuhteessa olevien naisten työllisyys on suhteellisesti ottaen paljon pienempi.

Ap, olen kokenut saman. Mies halusi erota, minä en.Koirakin kuoli kun erottiin. Meni kerralla elämäni tärkeimmät asiat: puoliso, koira ja koti. Lapsia ei onneksi ollut ja olin alle 30. Puolisen vuotta oli ihan kauheeta itkeä yksin vuokramurjussa. Mutta sitten: sain töitä, kykenin ostamaan oman asunnon joka olikin aivan ihana. Sain uutta nostetta elämään. Tapasin miehen, perustimme perheen..

Ja nyt tänään voin todeta että onneksi ensimmäinen suhde päättyi. Onneksi ei ole koiraa. Onneksi en asu omakotitalossa maalla.

Ajan joskus tuon talon ohi. Ei tunnu miltään. Oikeastaan tuntuu helpottuneelta.

Aika auttaa. Sinuakin.

Voimia.

Been there.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.

Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.

Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.

Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.

Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.

Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.

Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.

Kun  me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.

Tässä se ongelma on: on juuri ja juuri varaa siihen, mitä haluaa ja silloinkin vain toisen kanssa yhdessä. Jos hyväksyisi sen, että vähäisillä säästöillä ei kannata liian isoon hankkeeseen ryhtyä, niin ei tulisi eteen tilannetta, jossa toisella yllättäen on varaa lunastaa talo, toisella ei.

Eihän se, ettei ole yksin varaa ostaa omakotitaloa tarkoita, että yhdessä siihen olisi vain juuri ja juuri varaa.

Totta kai me olemme hankkineet juuri sellaisen asunnon johon meillä on varaa yhdessä, eli ei mitään ylimitoitettua. Mielestäni yhteistä taloa ostaessa ylimitoitettua ei ole se, että vastaavanlaiseen ei olisi yhden ihmisen tuloilla varaa.

Miten noissa tilanteissa muuten asia ratkaistaan, kun eron sattuessa kummallakin on halua ja varaa lunastaa yhdessä hankittu talo? Meneekö se sitten normaalin tarjouskilpailun mukaan jolloin kuitenkin lopputuloksena on se, että taloon jää se jolla on varaa siihen?

Tässä ketjussa on jo kaksi kertonut ostaneensa asunnon yhdessä puolison kanssa, vaikka siihen on juuri ja juuri ollut varaa. Piti sitten tulla kertomaan, että eihän se noin mene, toki on rahaa muuhunkin.

Kaksi vastausta siis riittää tekemään yleistyksen? Oma pointtini on ollut koko ajan se, että tapausket ja tilanteet ovat erilaisia ja elämä voi muuttua radikaalisti suuntaan tai toiseen, joten ketään on turha näillä tiedoilla alkaa haukkumaan lokiksi tai toista arvostaa mahdollistajaksi.

Kaksi vastausta riitti siihen, että ymmärtää tässä viestiketjussa keskusteltavan nimenomaan siitä, että kun kaksi persaukista ostaa talon velaksi, niin lopputulos voi olla kehno. Jos haluat kertoa, että tilanteet ovat erilaisia, niin miksi se kommentti nimenomaan piti kirjoittaa tänne jatkoksi, kun samaa asiaa on jo muissa viestijonoissa?

Täällä pohditaan "Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ?" ja siitä seuraavaa kahden köyhän talonostoa, ei sitä, että sinä voit ostaa talon yksinkin ja elää onnellisena.

Vierailija kirjoitti:

Jos kykenee maksamaan asumisesta puolet, mutta ei koko könttää, sitten on lokki? Mitä hittoa, onko teillä mitään realiteetteja? Ap voi olla ihan ok-palkkaisessa työssä mutta harvan palkka riittää yksinään talon lainaan ja ylläpitoon. 

Usein meneekin niin että erotessa myydään koko höskä, kun kumpikaan ei pysty yksin lunastaa kokonaan. 

"kun lämmitän takkaa, että tätä ihanan pehmeää lämpöä en saa enää koskaan kokea."

Ap, kuka sanoo ettei enää koskaan? Mistä sen tietää missä asut vaikka viiden vuoden päästä? Jos haikailet ok-taloa, katselet edullisempaa ja alat säästämään. Ihan täysin mahdollista. 

Asuntojen tarjonta meillä kasvaa jatkuvasti.  Samasta johtuen myös asunnot halpenevat. Asuntojen  tarjontaa lisää myös suomalaisten kiihtynyt kuolevuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuo Ap:n tuntemukset ovat niin inhimillisiä. Siihen kotiin sisältyy niin paljon muistoja ja eron tullessa se kaikki suru mieltä painaa.

Itse asun vielä asunnossa lapseni kanssa, joka mieheni kanssa ostettiin 21 vuotta sitten. Mies muutti pois 3kk sitten. Tammikuussa maksettiin viimeinen asuntolainaerä pois. Ei minulla ole varaa maksaa miehelleni 50% tästä asunnosta, eli asunnon myynti edessä. Jostakin syystä mies ei ole valmis siihen, eli elämme jonkinlaisessa välitilassa. Minulle tämä koti tuottaa tuskaa, eli liikaa onnellisia muistoja. Tavallaan ajatus muutosta ei tunnu pahalta, tarvitsen uuden kodin uuteen alkuun. Lapsemme 17v haluaisi asua tässä ja uhoo muuttavansa omaan kotiin heti kun täyttää 18v, no nyt lukiossa ja armeijat yms edessä, mutta välillä mietin, että pystyisinkö pitämään tämän kodin siihen asti, että lapsi muuttaa pois (1-4v). Olen kyllä miehelle sanonut myös, että ostaa minut pois ja muuttaa poikansa luo tähän. No, aika näyttää mitä tapahtuu.

Mies siis omistaa puolet? Paljonko vastaavan kokoisen kämpän vuokra on kunnassanne? Ja paljon siitä on puolet? Ehdottaisin, että niin kauan kuin poika asuu kotona, maksat miehelle vuokraa hänen osuudestaan. Esim. maksat vastikkeen kokonaan ja sen päälle vuokraa. Ja teette vuokrasopimuksen. Jos vastaavan kämpän vuokra on vaikka 900 euroa, eli 450 euroa olisi miehen osuus........ja nykyisen vastike vaikka 300, niin maksat sen 300 vastiketta omasta pussistasi ja 300 euroa vuokraa (tästä vähennetty vastikkeesta puolet) miehelle. Eli 900/2= 450 euroa, ja tästä pois vastike 300/2 omistajaa= 150, 450-150=300 vuokraa. Sulle tulee siis maksettavaa 600.

Halvempaa sekin sulle on, kuin muuttaa ulkopuoliselle vuokralle. 

Ei niitä myyntejä ole pakko heti tehdä. Ositus sen sijaan on syytä tehdä mm. tulevia perunjakoja ajatellen. 

Asumme Helsingissä ja vuokrat on täällä aika kamalia. Olen tässä selaillut sekä vuokrailmoituksia että asunnon myynti hintoja. Mihinkään en osaa tarttua ennen kuin mies pystyy keskustelemaan tulevaisuutta ajatellen, eli myöskin poikamme asumisjärjestelyistä. Mies vaan muutti pois yhteisen 28 vuoden jälkeen. Oli hommannut salaa vuokra-asunnon (helskutin kalliin). Ei mies ole ottanut edes mitään mukaan, osan vaatteista, mutta kodissani on edelleen kaikki miehen tavarat. Kun mies muutti pois niin kiltisti ilmoitin heti, että riittää että maksaa lainasta puolet ja asumiskuluni nousi heti, eli maksoin yksin vastikkeen + lainasta puolet. Ei ollut ns irtisanomisaikaa. Ongelmana tässä asunnossa on kova vastike, joka tulee nousemaan varmasti yhtiökokouksen jälkeen lisää. Nyt kun helmikuussa maksan vain vastikkeen vesimaksuineen (480 euroa) on asuminen jopa halpaa. Enkä sillä hinnalla maksa täällä edes yksiön vuokraa. Asumme neljän asunnon pienkerrostalossa saunallisessa kolmiossa hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Vastaavissa asunnoissa vuokra vähintään 1200 euroa.

Paljon nyt riippuu myös siitä tarviiko mies rahat asunnosta kuinka pian.

Täytyy kyllä kaikki vaihtoehdot punnita myös lapsemme toiveet huomioon ottaen. Ehkä tässä pystyisin asumaan jonkun vuoden.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tästä opimme? Jos ihminen on kateellinen, niin tästä tulee pysyä kaukana.

Pöh, kateus on normaali tunne. Kyllä minäkin tunnen kateutta koska äitini kuoli ja jouduin myymään häneltä jääneen talon pois. Sinne tulee ulkomaalainen perhe asumaan, MUN lapsuudenkotiini!

Mutta en minä mitään tee yksin isolla talolla.

Sitä minä ihmettelen että miten naisen itsetunto ei kestä sitä, että joku toinen nainen toimii päin persettä. Miksi sitä aina puolustellaan, että naisilla on rankaa, vaikka ihan selvästi on itse sössinyt tilanteensa. Onko se kun naisesta tuntuu joltain, niin sitten on pakko kokea vääryyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tästä opimme? Jos ihminen on kateellinen, niin tästä tulee pysyä kaukana.

Pöh, kateus on normaali tunne. Kyllä minäkin tunnen kateutta koska äitini kuoli ja jouduin myymään häneltä jääneen talon pois. Sinne tulee ulkomaalainen perhe asumaan, MUN lapsuudenkotiini!

Mutta en minä mitään tee yksin isolla talolla.

Kateus on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Vierailija kirjoitti:

Sitä minä ihmettelen että miten naisen itsetunto ei kestä sitä, että joku toinen nainen toimii päin persettä. Miksi sitä aina puolustellaan, että naisilla on rankaa, vaikka ihan selvästi on itse sössinyt tilanteensa. Onko se kun naisesta tuntuu joltain, niin sitten on pakko kokea vääryyttä?

Siis mitä sä oikein yrität sanoa? Ei tosta ota mitään selvää.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tosi tunteettomia vastauksia :( 

todellakin saa tuntua ihan hirveältä kun joutuu omasta kodista lähtemään. Itse mietin jos pitäisi omasta kodistani lähteä, itse valinnut tapetit, keittiö rempattu just mun halun mukaan, itse maalasin terassin just viime kesänä, kaikki taloa varten valitut kalusteet ja istutetut pensaat... 

Ihan hirveä ajatus, ja just se että joku muu muija sinne tulee ja maalaa uusiksi seinät ja antaa kasvimaan kasvaa umpeen, hyi että. 

Voimia ap:lle

Asuin vuosia sitten rivitalossa ja laitoin pienen pihan nätiksi. Kukkapenkkejä ja marjoja. Muutin pois ja ajattelin että uusi asukas varmaan innoissaan kun on valmis piha. Tuli nuoripari, veti kaiken irti maasta ja laittoivat ison koiranhäkin tilalle. Kyllä ketutti kun en ottanut kasveja mukaani. No saahan niitä uusia.

Lähinnä outoa että ei ole varaa lunastaa velkaista taloa ja maksaa velka 1000€/kk mutta vuokralla voi asua sen 1000€/kk?

"En ymmärrä miksi tiputus omakotitalosta vuokrataloyhtiöön tuntuu jotenkin huonompi arvoiselle? Olen kuitenkin puolet elämästäni asunut muussa kuin omakotitalossa. Aivan hölmöjä ajatuksia, miksi niitä silti tulee päähäni?En ymmärrä miksi tiputus omakotitalosta vuokrataloyhtiöön tuntuu jotenkin huonompi arvoiselle? Olen kuitenkin puolet elämästäni asunut muussa kuin omakotitalossa. Aivan hölmöjä ajatuksia, miksi niitä silti tulee päähäni?"

Nämä ovat minusta aivan täysin ymmärrettäviä tunteita ja ajatuksia ja takaan, että tuntisin itse samoin samassa tilanteessa. Nuo eivät ole mitään hölmöjä ajatuksia. Muista, että ihmisarvoasi ei määritä tulosi tai asuinjärjestelysi, olet yhtä arvokas siellä vuokrataloyhtiössä kuin olit omakotitalossasi. Tsemppiä AP. 

Miksi sinulla ei voisi olla mahdollista, asua joskus omakotitalossa?

Uusi mies ja uudet kujeet.

Ei eroaminen ole välttämättä astuminen johonkin huonompaan.

Suru ja murhe kestää aikansa, sitten mennään eteenpäin ja se tulevaisuus voi olla minkälainen tahansa.

Kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tosi tunteettomia vastauksia :( 

todellakin saa tuntua ihan hirveältä kun joutuu omasta kodista lähtemään. Itse mietin jos pitäisi omasta kodistani lähteä, itse valinnut tapetit, keittiö rempattu just mun halun mukaan, itse maalasin terassin just viime kesänä, kaikki taloa varten valitut kalusteet ja istutetut pensaat... 

Ihan hirveä ajatus, ja just se että joku muu muija sinne tulee ja maalaa uusiksi seinät ja antaa kasvimaan kasvaa umpeen, hyi että. 

Voimia ap:lle

Asuin vuosia sitten rivitalossa ja laitoin pienen pihan nätiksi. Kukkapenkkejä ja marjoja. Muutin pois ja ajattelin että uusi asukas varmaan innoissaan kun on valmis piha. Tuli nuoripari, veti kaiken irti maasta ja laittoivat ison koiranhäkin tilalle. Kyllä ketutti kun en ottanut kasveja mukaani. No saahan niitä uusia.

Meillä taas kävi niin, että olimme kovalla vaivalla rakentaneet hienon kissojen ulkotarhan ja toivoskelin näkeväni sen käytössä vielä uusillakin asukkailla. No, kun kävelin talon ohi, kissatarha oltiin juuri purettu ja se läjä oli vielä siinä maassa. Tuli ikävä fiilis, mutta tietenkin jokainen tekee omalle talolleen mitä itse haluaa. Mutta kyllä nämäkin fiilikset ihan normaaleja on. Juuri juttelin työkaverini kanssa ja hän sanoi, että hän ja miehensä ikävöivät kumpikin sitä heidän entistä vanhaa taloaan missä asuivat ennen kuin rakennuttivat uuden. Vaikka se vanha olikin sellainen pieni ja vanha omakotitölli ja heidän uusi talo on hieno, iso ja moderni, niin hekin ikävöivät sitä vanhaa vaatimatonta tölliään. Että menee se näinkin. Olen itse kuin kissa, kiinnyn paikkoihin. Siksi en olekaan muuttanut usein, enkä kotikounnuiltani kauas.

Jospa laittaisit nyt seuraavaksi tavoitteeksi takan saamisen etkä nyt piittaisi miehen saamisesta.

Psykologisesti ehkä uusi alku voi alkaa paremmin aivan uudesta paikasta. Käännä sivua, katkaise kuivat oksat, jätä mennyt. Se onnistuu parhaiten uudessa asunnossa.

Hassua olettaa, että joku uusi nainen haluaisi muuttaa siihen omakotitaloon.

Minä aloin seurustella eronneen miehen kanssa, jolla oli omakotitalo, jonka olivat ostaneet puoliksi exänsä kanssa. En minä sinne muuttanut, sillä itselläni oli oma kerrostaloasunto Helsingin arvoalueella. Mies sitten myi okt:n pois ja muutti minun asuntooni.