Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu tosi pahalle joutua lähtemään kodista
02.02.2023 |
Erotaan, mies lunastaa nykyisen kotimme itselleen ja itse muutan pois. Ei minulla ole taloudellisesti mahdollisuutta lunastaa kotia itselleni. Silti tuntuu todella pahalle että mies saa jäädä tähän. Saa nauttia jatkossakin kodistamme, pihasta. Minä pelkästä parvekkeesta. Joskus tänne tulee sitten joku uusi nainen asumaan. Remontoivat ja laittavat kivaksi. Tekevät kaikki ne asiat ja enemmän mitä me ei koskaan saatu aikaiseksi.
Yritän päästä eroon tästä tunteesta, mutta vaikeaa on.
Yritän ajatella hyviä puolia. Välillä vaan tuntuu etten keksi niitä.
En ymmärrä miksi tiputus omakotitalosta vuokrataloyhtiöön tuntuu jotenkin huonompi arvoiselle? Olen kuitenkin puolet elämästäni asunut muussa kuin omakotitalossa. Aivan hölmöjä ajatuksia, miksi niitä silti tulee päähäni? Olen kateellinen ex:lle, jonka taso pysyy ennallaan ja minun tipahtaa. Vuokralla asumisessahan on monta hyvää asiaa. Enkä yksinäni edes haluaisi omakotitaloon, on tässä niin paljon hommaa. Ja silti huomaan ajattelevani kun lämmitän takkaa, että tätä ihanan pehmeää lämpöä en saa enää koskaan kokea.
Olisi paljon parempi, jos molemmat lähtisi tästä pois ja joku ihan ulkopuolinen ostaisi tämän.
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi kateelinen oktaloon jääneelle. Jos taloa ei pidä hyvin yllä, kasvaa kivetykset ja nurmikko parin v sisään leppäpuskaa, ikkunat ovat niin likaiset ettei läpi näe jne
Tällä on hyvä lohduttaa itseään.
Ne takkahetket on loppujen lopuksi muutaman kerran vuodessa, kun taas työtä niiden takkahetkien eteen teet joka pv ainakin tunnin.
Minä ostin ex-pikkuvaimon ulos 12 vuotta sitten, ja takka lämpenee talviaikaan melkein yhtä usein kuin sauna, useammin kuin kerran viikossa joka tapauksessa. Tulta on kiva tuijottaa.
Mitä mahtaa tarkoittaa termi pikkuvaimo? Onko se exän vähättelyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää erota, kun se on noin hankalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.
Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.
Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.
Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.
Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.
Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.
Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.
Kun me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.
Tässä se ongelma on: on juuri ja juuri varaa siihen, mitä haluaa ja silloinkin vain toisen kanssa yhdessä. Jos hyväksyisi sen, että vähäisillä säästöillä ei kannata liian isoon hankkeeseen ryhtyä, niin ei tulisi eteen tilannetta, jossa toisella yllättäen on varaa lunastaa talo, toisella ei.
Eihän se, ettei ole yksin varaa ostaa omakotitaloa tarkoita, että yhdessä siihen olisi vain juuri ja juuri varaa.
Totta kai me olemme hankkineet juuri sellaisen asunnon johon meillä on varaa yhdessä, eli ei mitään ylimitoitettua. Mielestäni yhteistä taloa ostaessa ylimitoitettua ei ole se, että vastaavanlaiseen ei olisi yhden ihmisen tuloilla varaa.
Miten noissa tilanteissa muuten asia ratkaistaan, kun eron sattuessa kummallakin on halua ja varaa lunastaa yhdessä hankittu talo? Meneekö se sitten normaalin tarjouskilpailun mukaan jolloin kuitenkin lopputuloksena on se, että taloon jää se jolla on varaa siihen?
Vierailija kirjoitti:
Ap, sun osuus on puolet omaiauudesta mukaan lukien talo jos olette aviossa ilman avioehtoa.
Saat kivan summan talonpuolikkaasta käteisenä. Voit muuttaa vuokralle, ryhtyä osakesijoittajaksi ja muutaman vuoden päästä ostaa talon.Osakesijoittamisen voi opetella. Se on hyvin yksinkertaista. Nyt on turbulenssia, joten treidaamismahdollisuudet on hyvät.
Voit toki keksiä muitakin keinoja panna omaisuutesi poikimaan. Ymmärrän surusi erosta ja tutusta kodista luopumisesta, kokemusta on. Mutta jos omistat talonpuolikkaan et ole varaton. Muista teettää ositus juristilla ettei sua huijata.
Tsemppiä!
MIhin unohdit velat? Vai onko oletuksenasi, että jos talon arvo on 200 000 e ja velkaa on 150 000 e, niin vaimo saa 100 000 e eli puolet talon arvosta, mies saa talon ja 150 000 e velat?
Se kiva summa talonpuolikkaasta voi olla 25 000 e, koska ap juuri kertoi meille, että ei ole varaa maksaa velvoja pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kykenee maksamaan asumisesta puolet, mutta ei koko könttää, sitten on lokki? Mitä hittoa, onko teillä mitään realiteetteja? Ap voi olla ihan ok-palkkaisessa työssä mutta harvan palkka riittää yksinään talon lainaan ja ylläpitoon.
Usein meneekin niin että erotessa myydään koko höskä, kun kumpikaan ei pysty yksin lunastaa kokonaan.
"kun lämmitän takkaa, että tätä ihanan pehmeää lämpöä en saa enää koskaan kokea."
Ap, kuka sanoo ettei enää koskaan? Mistä sen tietää missä asut vaikka viiden vuoden päästä? Jos haikailet ok-taloa, katselet edullisempaa ja alat säästämään. Ihan täysin mahdollista.
Jos mies kuitenkin kykenee maksamaan kaiken yksin, niin eikö se kerro siitä, että ap eli miehensä siivellä siellä omakotitalossa? Aika epätodennäköistä, että ap yllättäen pystyisi omakotitalon edes säästämällä hankkimaan, jos ei nyt kykene lunastamaan edes puolikasta.
Ei helvetti mikä daiju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
41, en ole yksin, omistan yksin, se on vähän eriasia ja empatia... Niin sitä ei aina riitä niille jotka tyhmyyttään sössivät elämänsä.
Minä ole riippuvainen kenestäkään, samaa suosittelen kaikille, silloin ei tarvitse täällä vinkua kun joutuu muuttamaan jonnekin vuokralle, omistakaa se oma elämänne oma asuntonne.
Seuraatko ollenkaan kotimaan uutisia? Tässä maassa on valtava joukko köyhiä, pienituloisia henkilöitä, joilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta valita asumismuotoaan tai muuttaa elämäänsä toisenlaiseksi. Moni sinnittelee vaatimattoman tasoisessa yksiössä ja tulee hädin tuskin toimeen. Tämä on ohis, mutta valtava joukko maanmiehiämme ei saa pankista asuntolainaa. Tiedän naisen, jolle ei myönnetty edes luottokorttia ja syynä oli pienet tulot. Silloin ei voi koskaan hyödyntää vaatealeja tai hankkia pesukonetta tarjouksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.
Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.
Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.
Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.
Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.
Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.
Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.
Kun me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.
Tässä se ongelma on: on juuri ja juuri varaa siihen, mitä haluaa ja silloinkin vain toisen kanssa yhdessä. Jos hyväksyisi sen, että vähäisillä säästöillä ei kannata liian isoon hankkeeseen ryhtyä, niin ei tulisi eteen tilannetta, jossa toisella yllättäen on varaa lunastaa talo, toisella ei.
Eihän se, ettei ole yksin varaa ostaa omakotitaloa tarkoita, että yhdessä siihen olisi vain juuri ja juuri varaa.
Totta kai me olemme hankkineet juuri sellaisen asunnon johon meillä on varaa yhdessä, eli ei mitään ylimitoitettua. Mielestäni yhteistä taloa ostaessa ylimitoitettua ei ole se, että vastaavanlaiseen ei olisi yhden ihmisen tuloilla varaa.
Miten noissa tilanteissa muuten asia ratkaistaan, kun eron sattuessa kummallakin on halua ja varaa lunastaa yhdessä hankittu talo? Meneekö se sitten normaalin tarjouskilpailun mukaan jolloin kuitenkin lopputuloksena on se, että taloon jää se jolla on varaa siihen?
Tässä ketjussa on jo kaksi kertonut ostaneensa asunnon yhdessä puolison kanssa, vaikka siihen on juuri ja juuri ollut varaa. Piti sitten tulla kertomaan, että eihän se noin mene, toki on rahaa muuhunkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.
Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.
Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.
Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.
Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.
Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.
Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.
Kun me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.
Tässä se ongelma on: on juuri ja juuri varaa siihen, mitä haluaa ja silloinkin vain toisen kanssa yhdessä. Jos hyväksyisi sen, että vähäisillä säästöillä ei kannata liian isoon hankkeeseen ryhtyä, niin ei tulisi eteen tilannetta, jossa toisella yllättäen on varaa lunastaa talo, toisella ei.
Eihän se, ettei ole yksin varaa ostaa omakotitaloa tarkoita, että yhdessä siihen olisi vain juuri ja juuri varaa.
Totta kai me olemme hankkineet juuri sellaisen asunnon johon meillä on varaa yhdessä, eli ei mitään ylimitoitettua. Mielestäni yhteistä taloa ostaessa ylimitoitettua ei ole se, että vastaavanlaiseen ei olisi yhden ihmisen tuloilla varaa.
Miten noissa tilanteissa muuten asia ratkaistaan, kun eron sattuessa kummallakin on halua ja varaa lunastaa yhdessä hankittu talo? Meneekö se sitten normaalin tarjouskilpailun mukaan jolloin kuitenkin lopputuloksena on se, että taloon jää se jolla on varaa siihen?
Oletko nähnyt leffan nimeltään Ruusujen sota? Niin siinä käy 😆.
Pelaa lottoa ja eurojackpottia. Jos voitat isosti, voit ostaa paljon hienomman omakotitalon kuin miehelläsi. Hankkia sisustussuunnittelijan ja puutarhuripalvelut yms. Ei tarvitse sormea liikauttaa (muuta kuin maksaakseen laskut) talon ylläpitoon ja upealta näyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.
Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.
Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.
Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.
Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.
Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.
Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.
Kun me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.
Tässä se ongelma on: on juuri ja juuri varaa siihen, mitä haluaa ja silloinkin vain toisen kanssa yhdessä. Jos hyväksyisi sen, että vähäisillä säästöillä ei kannata liian isoon hankkeeseen ryhtyä, niin ei tulisi eteen tilannetta, jossa toisella yllättäen on varaa lunastaa talo, toisella ei.
Eihän se, ettei ole yksin varaa ostaa omakotitaloa tarkoita, että yhdessä siihen olisi vain juuri ja juuri varaa.
Totta kai me olemme hankkineet juuri sellaisen asunnon johon meillä on varaa yhdessä, eli ei mitään ylimitoitettua. Mielestäni yhteistä taloa ostaessa ylimitoitettua ei ole se, että vastaavanlaiseen ei olisi yhden ihmisen tuloilla varaa.
Miten noissa tilanteissa muuten asia ratkaistaan, kun eron sattuessa kummallakin on halua ja varaa lunastaa yhdessä hankittu talo? Meneekö se sitten normaalin tarjouskilpailun mukaan jolloin kuitenkin lopputuloksena on se, että taloon jää se jolla on varaa siihen?
Tässä ketjussa on jo kaksi kertonut ostaneensa asunnon yhdessä puolison kanssa, vaikka siihen on juuri ja juuri ollut varaa. Piti sitten tulla kertomaan, että eihän se noin mene, toki on rahaa muuhunkin.
Ei ne anna pankistakaan lainaa ellei ole varaa, eli kyllä ne talot ihan tulojen mukaan ostetaan. Toki pankit antoivat aiemmin hövelimmin lainaa kuin nykyisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.
Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.
Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.
Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.
Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.
Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.
Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.
Kun me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.
Tässä se ongelma on: on juuri ja juuri varaa siihen, mitä haluaa ja silloinkin vain toisen kanssa yhdessä. Jos hyväksyisi sen, että vähäisillä säästöillä ei kannata liian isoon hankkeeseen ryhtyä, niin ei tulisi eteen tilannetta, jossa toisella yllättäen on varaa lunastaa talo, toisella ei.
Eihän se, ettei ole yksin varaa ostaa omakotitaloa tarkoita, että yhdessä siihen olisi vain juuri ja juuri varaa.
Totta kai me olemme hankkineet juuri sellaisen asunnon johon meillä on varaa yhdessä, eli ei mitään ylimitoitettua. Mielestäni yhteistä taloa ostaessa ylimitoitettua ei ole se, että vastaavanlaiseen ei olisi yhden ihmisen tuloilla varaa.
Miten noissa tilanteissa muuten asia ratkaistaan, kun eron sattuessa kummallakin on halua ja varaa lunastaa yhdessä hankittu talo? Meneekö se sitten normaalin tarjouskilpailun mukaan jolloin kuitenkin lopputuloksena on se, että taloon jää se jolla on varaa siihen?
Tässä ketjussa on jo kaksi kertonut ostaneensa asunnon yhdessä puolison kanssa, vaikka siihen on juuri ja juuri ollut varaa. Piti sitten tulla kertomaan, että eihän se noin mene, toki on rahaa muuhunkin.
Kaksi vastausta siis riittää tekemään yleistyksen? Oma pointtini on ollut koko ajan se, että tapausket ja tilanteet ovat erilaisia ja elämä voi muuttua radikaalisti suuntaan tai toiseen, joten ketään on turha näillä tiedoilla alkaa haukkumaan lokiksi tai toista arvostaa mahdollistajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.
Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.
Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.
Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.
Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.
Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.
Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.
Kun me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.
Tässä se ongelma on: on juuri ja juuri varaa siihen, mitä haluaa ja silloinkin vain toisen kanssa yhdessä. Jos hyväksyisi sen, että vähäisillä säästöillä ei kannata liian isoon hankkeeseen ryhtyä, niin ei tulisi eteen tilannetta, jossa toisella yllättäen on varaa lunastaa talo, toisella ei.
Eihän se, ettei ole yksin varaa ostaa omakotitaloa tarkoita, että yhdessä siihen olisi vain juuri ja juuri varaa.
Totta kai me olemme hankkineet juuri sellaisen asunnon johon meillä on varaa yhdessä, eli ei mitään ylimitoitettua. Mielestäni yhteistä taloa ostaessa ylimitoitettua ei ole se, että vastaavanlaiseen ei olisi yhden ihmisen tuloilla varaa.
Miten noissa tilanteissa muuten asia ratkaistaan, kun eron sattuessa kummallakin on halua ja varaa lunastaa yhdessä hankittu talo? Meneekö se sitten normaalin tarjouskilpailun mukaan jolloin kuitenkin lopputuloksena on se, että taloon jää se jolla on varaa siihen?
Oletko nähnyt leffan nimeltään Ruusujen sota? Niin siinä käy 😆.
Heh, tuli itse asiassa ihan sama mieleen.
Talo sijainnee Porvoossa, palstaulin päässä. Naiset eivät ole noin surkeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tosi tunteettomia vastauksia :(
todellakin saa tuntua ihan hirveältä kun joutuu omasta kodista lähtemään. Itse mietin jos pitäisi omasta kodistani lähteä, itse valinnut tapetit, keittiö rempattu just mun halun mukaan, itse maalasin terassin just viime kesänä, kaikki taloa varten valitut kalusteet ja istutetut pensaat...
Ihan hirveä ajatus, ja just se että joku muu muija sinne tulee ja maalaa uusiksi seinät ja antaa kasvimaan kasvaa umpeen, hyi että.
Voimia ap:lle
Minä ajattelin niin, että eihän mikään mennyt hukkaan ja se kaunis koti on vielä olemassa, se on nyt exän ja lapsen koti (ja exän uuden puolison lapsineen). Ja sainhan minä omista sijoituksistani korvauksen tietysti kun ex lunasti talon itselleen. En ehkä ihan täyttä summaa, mutta sellaista se sijoittamisen kanssa on.
Eikä ollut ensimmäinen koti joka multa on jatkanut matkaa uudelle asukkaalle, ei materiaan pidä rakastua ja jäädä kiinni
Vierailija kirjoitti:
Eli siis olit koko liiton ajan lokkina miehen elämässä, hän oli sinulle kivan kodin maksaja? Ei ihme, että erositte. Olet kateellinen exälle, jonka ei enää tarvitse tarjota sinulle unelmaasi.
Näköjään ap heti kommentoimassa keksimäänsä satua.
Vierailija kirjoitti:
No älä roiku siinä mitä ei edes ole
Ette ole viitsineet hoitaa taloa kunnolla ja miksi mies tekisi jatkossakaan
Mistä ihmeestä päättelit ettei ap ja mies ole viitsineet hoitaa taloa??
87, elämä on valintoja täynnä, jos jo nuorena päättää omistaa tulevat asiat vain itse ja kerää itselleen omaisuutta ei siihen kovin isoja tuloja edes tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis olit koko liiton ajan lokkina miehen elämässä, hän oli sinulle kivan kodin maksaja? Ei ihme, että erositte. Olet kateellinen exälle, jonka ei enää tarvitse tarjota sinulle unelmaasi.
Mistä mielikuva naisen elävän lokkina?
Jos tarkastelee tutkimuksia, Suomessa naiset käyvät töissä ja heidän työllisyysaste on korkeampi kuin miesten, eikä palkkaero on todella pieni, päinvastoin esim. ikäluokassa 25v naisen tulot ovat korkeammat.
Koska naiset pariutuvat ylöspäin. Se on lokkeilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.
Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.
Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.
Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.
Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.
Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.
Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.
Kun me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.
Tässä se ongelma on: on juuri ja juuri varaa siihen, mitä haluaa ja silloinkin vain toisen kanssa yhdessä. Jos hyväksyisi sen, että vähäisillä säästöillä ei kannata liian isoon hankkeeseen ryhtyä, niin ei tulisi eteen tilannetta, jossa toisella yllättäen on varaa lunastaa talo, toisella ei.
Eihän se, ettei ole yksin varaa ostaa omakotitaloa tarkoita, että yhdessä siihen olisi vain juuri ja juuri varaa.
Totta kai me olemme hankkineet juuri sellaisen asunnon johon meillä on varaa yhdessä, eli ei mitään ylimitoitettua. Mielestäni yhteistä taloa ostaessa ylimitoitettua ei ole se, että vastaavanlaiseen ei olisi yhden ihmisen tuloilla varaa.
Miten noissa tilanteissa muuten asia ratkaistaan, kun eron sattuessa kummallakin on halua ja varaa lunastaa yhdessä hankittu talo? Meneekö se sitten normaalin tarjouskilpailun mukaan jolloin kuitenkin lopputuloksena on se, että taloon jää se jolla on varaa siihen?
Kai tuostakin asiasta voi mennä käräjille, mutta sekin maksaa. Yleensä näissä tapauksissa päädytään vaan myymään talo, jolloin kumpikaan ei saa sitä. Harvalla on varaa lähteä oikeusteitse taistelemaan talosta.
Tapasin kerran kyläpaikassa avioparin, joka oli tutustunut kummankin erottua aikaisemmasta puolisosta. Mies kertoi joutuneensa myymään omakotitalon avioeron yhteydessä. Hän oli hyvin katkera sen johdosta. Miehen työ liittyi rakennusalaan ja hän oli panostanut paljon perheensä kotiin (työtä, aikaa, rahaa, haaveita). Hän vannoi, ettei enää koskaan elämässään hanki omaa taloa vaan asuu mieluummin kerrostalossa.