Tuntuu tosi pahalle joutua lähtemään kodista

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan, kuinka HUONOT tulot ihmisellä on jos ei yksin pysty maksamaan vaikka 1000€/ talolainaa ja muita kuluja päälle? Mulle on aina opetettu että yksin pitää pystyä maksamaan ja pärjäämään, se on vienyt mua elämässä aina eteenpäin. Ei tule tuollaista tilannetta että pitää luopua jostain rakkaasta talosta jonkun eron takia.

Parempi että oletkin yksin, on tuo empatia sen verran heikkoa.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä ikävää kun joutuu muuttamaan jonnekin vuokralähiöön, etkö AP saa mieheltä rahaa jos hän kerran lunastaa talonne?

Eiköhän tuossa ole se vanha tarina eli talon arvo 200 000 e, lainaa 180 000 e, lisäksi 2 autoa, joiden arvo 20 000 e. Jaettavaa on siten vain 40 000 e ja jos ap haluaa sen paremman auton (arvo 15 000 e), niin miehen ei tarvitse maksaa kuin 5000 e.

Tuntuu pahalta ei pahalle.

No ap voisi ostaa pienemmän omakotitalon osituksesta saamillaan rahoilla. Ei sen pitäisi mitenkään mahdoton asia olla, etenkään, jos on pesämunaa ja käy töissä. Ei sinkkuna tarvitse mitään isoa hehtaarihallia, alle 100 neliöinen OKT riittänee oikein hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Eli siis olit koko liiton ajan lokkina miehen elämässä, hän oli sinulle kivan kodin maksaja? Ei ihme, että erositte. Olet kateellinen exälle, jonka ei enää tarvitse tarjota sinulle unelmaasi.

Mistä mielikuva naisen elävän lokkina?

Jos tarkastelee tutkimuksia, Suomessa naiset käyvät töissä ja heidän työllisyysaste on korkeampi kuin miesten, eikä palkkaero on todella pieni, päinvastoin esim. ikäluokassa 25v naisen tulot ovat korkeammat.

Ei siis niinkään se mies, vaan kaikki se mitä jäi kuppaamatta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis olit koko liiton ajan lokkina miehen elämässä, hän oli sinulle kivan kodin maksaja? Ei ihme, että erositte. Olet kateellinen exälle, jonka ei enää tarvitse tarjota sinulle unelmaasi.

Mistä mielikuva naisen elävän lokkina?

Jos tarkastelee tutkimuksia, Suomessa naiset käyvät töissä ja heidän työllisyysaste on korkeampi kuin miesten, eikä palkkaero on todella pieni, päinvastoin esim. ikäluokassa 25v naisen tulot ovat korkeammat.

Silti ap:lla ei ole varaa siihen kotiin, josta nyt on lähdössä, miehellään on. Kumma juttu, että hyvätuloisella naisella ei ole varaa lunastaa miehen osuutta, mutta huonotuloisella miehellä onkin sen verran hyvät pankkisuhteet, että hän voi pitää yhteisen kodin. Outoa, mutta näköjään nykypäivää.

Vierailija kirjoitti:

Wt:n elämä on kovaa.

Kerro lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.

Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.

Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.

Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.

Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.

Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.

Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.

Kun  me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.

Vierailija kirjoitti:

Ei siis niinkään se mies, vaan kaikki se mitä jäi kuppaamatta?

T. Akaton mies, katkera.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.

Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.

Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.

Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.

Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.

Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.

Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.

Kun  me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.

Mä en sanoisi ketjun aloittajaa lokiksi, mutta olihan hänen miehensä omakotitaloasumisen mahdollistaja. Tai ainakin asumisen juuri tässä kyseisessä omakotitalossa. Aloittajalla itsellään ei ollut varaa taloon yksin, mutta hänen exällään oli. Jossain edullisemmassa omakotitalossa tilanne olisi voinut olla toinen ja myös aloittaja olisi voinut olla se, joka jää taloon asumaan. 

En olisi kateelinen oktaloon jääneelle. Jos taloa ei pidä hyvin yllä, kasvaa kivetykset ja nurmikko parin v sisään leppäpuskaa, ikkunat ovat niin likaiset ettei läpi näe jne

Ne takkahetket on loppujen lopuksi muutaman kerran vuodessa, kun taas työtä niiden takkahetkien eteen teet joka pv ainakin tunnin.

Kyllä nuo Ap:n tuntemukset ovat niin inhimillisiä. Siihen kotiin sisältyy niin paljon muistoja ja eron tullessa se kaikki suru mieltä painaa.

Itse asun vielä asunnossa lapseni kanssa, joka mieheni kanssa ostettiin 21 vuotta sitten. Mies muutti pois 3kk sitten. Tammikuussa maksettiin viimeinen asuntolainaerä pois. Ei minulla ole varaa maksaa miehelleni 50% tästä asunnosta, eli asunnon myynti edessä. Jostakin syystä mies ei ole valmis siihen, eli elämme jonkinlaisessa välitilassa. Minulle tämä koti tuottaa tuskaa, eli liikaa onnellisia muistoja. Tavallaan ajatus muutosta ei tunnu pahalta, tarvitsen uuden kodin uuteen alkuun. Lapsemme 17v haluaisi asua tässä ja uhoo muuttavansa omaan kotiin heti kun täyttää 18v, no nyt lukiossa ja armeijat yms edessä, mutta välillä mietin, että pystyisinkö pitämään tämän kodin siihen asti, että lapsi muuttaa pois (1-4v). Olen kyllä miehelle sanonut myös, että ostaa minut pois ja muuttaa poikansa luo tähän. No, aika näyttää mitä tapahtuu.

Itse olin yhtälön toisella puolella. Vaimo, jonka hipiään 8h/d-työnteko ei mitenkään sopinut, vaikka oli akateeminen koulutus ja omalla alallaan vientiä, katsoi rakastavansa myös muita miehiä. Kerroin, että voitkin sitten alkaa etsiä uutta kämppää. Lapset jäivät minulle (ei hänestä olisi ollut asiassa vastuunkantajaksi, joten oli pienoinen pakko) ja otin ihan käsittämättömän määrän velkaa saadakseni pitää sen ainoan kotitalon, jossa ovat asuneet ja antaakseni rakkaalle pikkuvaimolle puolet siitä yhteisestä omaisuudesta, jota hän ei ollut ollut tienaamassa.

12 vuotta myöhemmin velka on maksettu, lapset (joista toinen täysi-ikäinen) asuvat edelleenkin kodissamme, ja ensimmäistä kertaa eläessäni säästöön on alkanut kertyä rahaa. Ex-pikkuvaimolle ei työnteko edelleenkään oikein maistu, eikä sitä kysyntääkään enää niin ole, kun työhistoria on akateemisen uran sijaan parin kuukauden kassasijaisuuksia, mutta onneksi se ei enää ole minun ongelmani.

(Tajuan kyllä, että uran tekemättömyys ei aina ole yhtä selkeä punainen lippu kuin tässä, jos on esimerkiksi sovittu, että toinen tekee uraa ja toinen hoitaa lapsia kotona. Mutta tapauksessani se lasten- ja kodinhoitokin tuppasi kaatumaan minun päälleni, että avioero ei sen kannalta ollut enää ihan valtava huononnus. Niin makaa kuin petaa.)

Monelta sinun duuni alkaa.Kun aamulla voit aihe kirjoitaa? Ihmeteln sitä.Jos ei ole duunissa? Miten voi puolison kanssa maksaa velat ja kulut päivittäin puoliksi? Jos on töissä ja vaikka ilta vuoron menisi? Ei aika tällä valitaa!

Vierailija kirjoitti:

En olisi kateelinen oktaloon jääneelle. Jos taloa ei pidä hyvin yllä, kasvaa kivetykset ja nurmikko parin v sisään leppäpuskaa, ikkunat ovat niin likaiset ettei läpi näe jne

Tällä on hyvä lohduttaa itseään.

Ne takkahetket on loppujen lopuksi muutaman kerran vuodessa, kun taas työtä niiden takkahetkien eteen teet joka pv ainakin tunnin.

Minä ostin ex-pikkuvaimon ulos 12 vuotta sitten, ja takka lämpenee talviaikaan melkein yhtä usein kuin sauna, useammin kuin kerran viikossa joka tapauksessa. Tulta on kiva tuijottaa.

Tavallaan ollut helppoa kun miehellä ja minulla on aina ollut sama palkkataso, eli ostimme ensin kaksion ja sitten kolmion jne. Olemme aina maksaneet puoliksi kaiken. Aika vaatimatonta elämää olemme eläneet.

Parhaan ystäväni tilanne on niin toinen, ystävälläni ihan ok tulot, mutta miehen palkka on 2,5 kertainen. Heillä on kaksi lasta. Upea valtava omakotitalo, neljä autoa ja ihan mielettömän upea kesämökki. Välillä ystäväni miettii eroa, kun ei tiedä mitä elämältään tahtoo jne. Heidän tilanteessa kyllä mies on mahdollistanut kaiken luksuksen ja välillä rehellisesti sanottuna mietin, että ystäväni ei kyllä sopeutuisi enää mihinkään kerrostalokaksioon.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu pahalta ei pahalle.

Kiitos.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.

Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.

Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.

Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.

Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.

Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.

Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.

Kun  me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.

Mä en sanoisi ketjun aloittajaa lokiksi, mutta olihan hänen miehensä omakotitaloasumisen mahdollistaja. Tai ainakin asumisen juuri tässä kyseisessä omakotitalossa. Aloittajalla itsellään ei ollut varaa taloon yksin, mutta hänen exällään oli. Jossain edullisemmassa omakotitalossa tilanne olisi voinut olla toinen ja myös aloittaja olisi voinut olla se, joka jää taloon asumaan. 

Me emme kuitenkaan tiedä olivatko he toinen toisilleen omakotitalon mahdollistajia siinä vaiheessa kun hankkivat talon.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka huonot tulot on ihmisillä tai onko liian isot lainat jos taloa ei ole varaa yksin pitää ??? Ihan oikeasti, mitoittakaa ne lainanne niin että asioiden muuttuessa myös teillä on varaa pitää talo.

Kun puhutaan yhteisistä hankinnoista ne myös tupataan rahoittamaan yhdessä. Talon otaminen ei eroa mitenkään siitä, että kaksi yksiöissä asuvaa henkilöä ostavat yhteen muuttaessa isomman kaksion tai kolmion mihin heillä yksin ei olisi varaa. Yhteisten vuosien aikana tilanne sitten elää suuntaan tai toiseen, tulot nousevat tai laskevat, laina lyhenee ja erotessa tilanne voi ihan hyvin olla se, että toisella on mahdollisuus nykyiseen asuntoon, vaikkei alussa niin olisikaan ollut.

Esimerkiksi meillä kummallakaan kumppanini kanssa ei olisi ollut varaa ostaa yksin tätä taloa jossa nyt asumme. Eikä olisi vieläkään kummalakaan varaa lunastaa toista pihalle tästä. Nyt kun oma terveys reistailee ja tulevaisuus on avoin tätä on jouduttu miettimään oikeinkin paljon. Silti tuntuisi oudolta, että olisi varmuuden vuoksi pitänyt elää edullisessa asunnossa vain sen takia, jos tilanne muuttuu (esim. nyt terveyden romahtaessa) ja ei olekaan enää varaa siihen mihin nyt.

Elämä on täynnä yllätyksiä, eikä niiden pelossa voi jäädä poteroon kyhjöttämään. Tilanteen muuttuessa tehdään uudet suunnitelmat ja eletään sen mukaan, mutta siitä huolimatta on ihan normaalia tuntea surua menetyksistään.

Minä ajattelen päinvastoin eli yhteinenkin koti on sellainen, johon minulla olisi yksin varaa. Kyse ei ole mistään varmuuden vuoksi köyhäilystä vaan siitä, että vaikka puolisoa ei olisi, en joutuisi luopumaan siitä, mikä minulle on tärkeää. Puoliso ei saisi olla pankki, joka mahdollistaa unelmani.

Vaikka sairastuisin, joutuisin työttömäksi tai tulisi ero, niin kodistani minun ei tarvitse lähteä ellen halua.

Tokihan tuo on ihanne, mutta monille meistä kovin epärealistinen.

Kun  me teimme päätöksen yhteisen talon hankkimisesta meillä oli tasan tarkkaan yhteen lyötävät tulot ja kummankin vähäiset säästöt, jotka nippa nappa riittivät alkupääomaksi. Tiedän myös, että tämä on aivan arkipäivän realismia Suomessa. Sen takia nämä kommentit missä nainen on lokki ja mies omakotitaloasumisen mahdollistaja tuntuvat kovin epärealistisilta.

Mä en sanoisi ketjun aloittajaa lokiksi, mutta olihan hänen miehensä omakotitaloasumisen mahdollistaja. Tai ainakin asumisen juuri tässä kyseisessä omakotitalossa. Aloittajalla itsellään ei ollut varaa taloon yksin, mutta hänen exällään oli. Jossain edullisemmassa omakotitalossa tilanne olisi voinut olla toinen ja myös aloittaja olisi voinut olla se, joka jää taloon asumaan. 

Me emme kuitenkaan tiedä olivatko he toinen toisilleen omakotitalon mahdollistajia siinä vaiheessa kun hankkivat talon.

Se on toki totta. Molemmilla on voinut alunperin olla niin hyvät tulot, että kumpikin olisi voinut ostaa talon yksinkin. Ja sitten aloittajan tulot pienentyneet. Tai molemmat ovat aluksi saattaneet olla toistensa omakotitaloasumisen mahdollistajia, mutta miehen tulot ovat nousseet ja aloittajan ei.