Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Elin lapsuutta 50-luvulta vaihteessa. Koulussa oltiin 6 päivää viikossa joten sunnuntaina tehtiin sitä mitä arkena ei ehtinyt tekemään, esim talvella hiihtelin ja luin kirjastokirjoja tai piirtelin.

Jokainen tunti tuli sunnuntaina käytettyä, ei ehtinyt olla koskaan tylsää.

Joo muistan. Meillä äiti uskovainen ja yritti pitää sunnuntait oikein superpyhinä.

Ensin pyhäkouluun ja sitten lounaaksi jotain muka-hienompaa ruokaa. Yleensä lohta, mutta siihen ei oltu laitettu suolaa eikä muitakaan mausteita, koska äiti ei tykkää ja epäterveellistä. Lohen kanssa keitettyä perunaa, aina. Terveellisyysnäkökannan vuoksi myös pieni salaatinlehti lautasen reunalle.

Myöhemmin päiväkahvit ja terveyspullaa, jee!

Tv:stä tuli just jotain tylsää urheilua tai kirkonmenoja. Huh, kuinka masentavaa.

Tylsyys kuuluu elämään. Ilman tylsyyttä ei tapahdu edistystä. Sen huomaa nykyään, kaikki taantuu välitön huvitus taskusta löytyen.

kasarilla peruskouluikäisenä en vielä juuri stressannut sunnuntaista, mutta heti 90-luvun alusta lähtien siitä tuli stressipäivä. Esim. Beverly Hills 90210 sarjaa esitettiin sunnuntaisin ja siitä tulee mieleen yököttävän pinnallisuuden lisäksi päänsärky.

Sunnuntairaportti ja Karpo taisi olla sunnuntaiden vakio-ohjelmia myös.

Vierailija kirjoitti:

kasarilla peruskouluikäisenä en vielä juuri stressannut sunnuntaista, mutta heti 90-luvun alusta lähtien siitä tuli stressipäivä. Esim. Beverly Hills 90210 sarjaa esitettiin sunnuntaisin ja siitä tulee mieleen yököttävän pinnallisuuden lisäksi päänsärky.

Sunnuntairaportti ja Karpo taisi olla sunnuntaiden vakio-ohjelmia myös.

Ai niin ja sunnuntaiden ankeutta lisäsi 90-luvun lamassa se työnvälitysohjelma sunnuntaisin, tarkkaa nimeä en enää muista. Jossain vaiheessa taisi Pertti Salovaara juontaa sitä ohjelmaa?

Olen 90 luvun lapsi ja muistan hyvin sunnuntai päivien ankeuden. Isä nukkui puoleen päivään, äiti kolisteli kattiloita ja siivosi. Isän herättyä hän asettui sohvalle katsomaan nimenomaan niitä pirun formuloita!! Inhosin sitä tunnelmaa. Vanhemmat eivät puhua pukahtaneet toisilleen ja tunnelma oli kireä. Yleensä isän perjantai ja lauantain juopottelun vuoksi. Mitään ei ikinä tehty perheenkesken sunnuntaisin. Ja mikään ei tosissaan ollut auki paitsi R-kioskit ja Siwat. Muutaman kilometrin kävelin välillä Siwaan jos halusin sunnuntai suklaapatukan.

Voitte varmaan arvata olenko pitänyt huolen siitä nyt itse äitinä, että minun lapsilla on oikeasti mukavat sunnuntait! Ja olen siinä mielestäni onnistunut hyvin.

Alle kouluikäisenä kun asuttiin isovanhempien yläkerrassa muistan, että mummo vaihtoi puhtaan esiliinan ja istui katselemaan jumalanpalvelusta telkkarista. Me lapset käytiin alle kouluikäisenä sunnuntaisin pyhäkoulua, muistan vieläkin lauluja sieltä. Äiti teki usein lihapullia sunnuntaisin, se oli ihan parasta. Ei me juuri kyläilty mutta meille saattoi pölähtää vieraita, sitten keitettiin kahvit ja ne nautittiin tietysti olohuoneessa vieras-ruokapöydän ääressä. Tai kesäaikaan ulkona keinussa.

Sitten 70-luvulla kun olin teini ja asuttiin omassa talossa, ei me kyläilty sunnuntaisin. Isä teki usein töitä (opettaja), äiti teki ruokaa pitkän kaavan kautta ja sitten tiskasi käsin 5-henkisen perheen astiat. Harmi ettei paljon äitiä auteltu, paitsi pyynnöstä. Lisäksi pyykit pestiin pulsaattorikoneella, ensin lämmitettiin vesi saunan padassa, usein kyllä lauantaisin. En muista yhtään, mitä telkkarista katsotiin, ei sieltä tainnut silloin päiväaikaan mitään tulla. Käytiin luistelemassa, sinne käveltiin reilu 2 km suuntaan luistimet kaulalla ja siellä oltiin koko päivä tai fillaroitiin uimarannalle.

Joo, muistan! ja se sunnuntain harmaus varjostaa edelleen mua!

Eli teen projekti- ja etätöitä ja viikonpäivillä ei ole enää suurta merkitystäkään, mutta edelleen takaraivossa kummittelee että jeeee...! nyt on perjantai!!! tai että plääh! sunnuntai!

Juuri nuo samat muistot: huomenna taas ankea herätys kouluun, pitää tehdä läksyjä, ensiviikolla kokeet, luinko niinhin viikonloppuna? En... ja tuo pakko-sunnuntaikävely oli meilläkin! Eli koko perhe ulos harmaita kaupungin katuja talsimaan...

Sunnuntai oli "perhepäivä" monessa perheessä. Silloin ei oikein sovinnut soittaa kavereiden koteihin ja pyytää ulos. Sunnuntaina ei saanut häiritä toisia perheitä.

Perjantai oli paras päivä! Siinä oli varmaan jotain samanlaista "nousuhumalan" tunnetta kuin vangilla, joka vapautuu pian vankilasta.

Joo, Asuntomarkkinat, Formuloiden melu, hiihto/mäkihyppy, Karpolla on asiaa ja Sunnuntairaportti. Sekä läksyt ja lähestyvä kouluviikko. Ihan kamalaa..x-D

Oli putkiradio,josta tuli Jumalanpalvelus.Riisipuuro oli ruokana.Isä "ruokki" seinäkellon,kävi sitten taas viikon.

Harras tunnelma.Hillumista ei sallittu.

Vierailija kirjoitti:

Joo, Asuntomarkkinat, Formuloiden melu, hiihto/mäkihyppy, Karpolla on asiaa ja Sunnuntairaportti. Sekä läksyt ja lähestyvä kouluviikko. Ihan kamalaa..x-D

Ai niin tosiaan, Asuntomarkkinat ja remontti-Reiska :)

Vierailija kirjoitti:

Olen 90 luvun lapsi ja muistan hyvin sunnuntai päivien ankeuden. Isä nukkui puoleen päivään, äiti kolisteli kattiloita ja siivosi. Isän herättyä hän asettui sohvalle katsomaan nimenomaan niitä pirun formuloita!! Inhosin sitä tunnelmaa. Vanhemmat eivät puhua pukahtaneet toisilleen ja tunnelma oli kireä. Yleensä isän perjantai ja lauantain juopottelun vuoksi. Mitään ei ikinä tehty perheenkesken sunnuntaisin. Ja mikään ei tosissaan ollut auki paitsi R-kioskit ja Siwat. Muutaman kilometrin kävelin välillä Siwaan jos halusin sunnuntai suklaapatukan.

Voitte varmaan arvata olenko pitänyt huolen siitä nyt itse äitinä, että minun lapsilla on oikeasti mukavat sunnuntait! Ja olen siinä mielestäni onnistunut hyvin.

Juuri tuon takia vanhempien pitäisi erota, koska kaikilla on kamalaa, kun yksi juo kaikki viikonloput. Paitsi ei ehkä sillä yhdellä joka juo, sillä jos hänelläkin olisi kurjaa,ehkä hän lopettaisia perheensä elämän pilaamisen.

Ymmärrän hyvin, että äitisi ei ole ilosta kiljunut viikonloppuisin, eikä teillä ole tehty peheenä mitään, koska kyllä se viinapiru on sellainen virtahepo-olohuoneessa, että sillä pilataan monen ihmisen/perheen elämä. 

Viina on viisasten juoma ja isäsi ei selvästikään ole ollut niin viisas, että hänen olisi kannattanut alkoholiin koskea. 

Toivottavasti vanhempasi ovat jossain välissä tajunneet erota, vai onko äitisi antanut koko elämänsä mennä pilalle juopon miehen takia?

Olen 60-luvun lapsi, enkä muista, että sunnuntait olisi lapsena  olleet mitenkään tylsiä. Toki minulla oli sisaruksia, joiden kanssa riitti tekemistä. 

Ehkä joskus kasarilla oli tylsää, kun kaikki paikat oli kiinni, vaikka asuin asuin siihen aikaan Suomen toiseksi/kolmanneksi suurimmassa kaupungissa.

Joskus yli 40v iski sitten se sunnuntaiahdistus. Jouduin jopa turvautumaan nukahtamislääkeeseen, että sain nukutuksi sunnuntain ja maananatain välisen yön. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että liian raskas työ/ epävarmuus omasta työstä(olin mennyt lasten jälkeen takaisin työelämään) stressasi niin, että ahdistus iski aina sunnuntaisin. 

Nyt olen jo 63v ja vasta nyt, kun olen ollut puoli vuotta työttömänä sunnuntai ahdistus on hävinnyt. Se tuntuu ihan ihmeelliseltä. En edes huomaa, että on sunnuntai, koska kotona kaikki päivät on samanlaisia.

Saas nähdä, jos vielä työllistyn, iskeekö ahdistus sunnuntaisin. 

Lapsuuden sunnuntait muistan lämpiminä kesäpäivina, kun sai leikkiä ja olla ulkona leikkimässä kauppaa ja käydä uimassa,  eikä elämässä ollut huolen häivää. 

Sadepäivinä leikittiin kotimme ullakolla (jossa myös nukuimme kesäisin) ompeluseuroja ja tehtiin nukeille vaatteita. Iltaisin vanhempi sisareni luki meille iltasadun Lasten Suuresta satukirjasta. 

Meillä oli paljon kirjoja, kun äitimme oli kova lukemaan ja me lapsetkin saatiin aina joululahjoiksi kirjoja. 

Sunnuntaisin meidän perhe meni Jehovan todistajien valtakunnansalille puoleltapäivin (sinne mentiin myös kahtena iltana viikolla). Sunnuntaiaamut piti lukea raamattua ja kerrata päivän teema Vartiotorni-lehdestä. Ja harjoitella miten vastata kun puheenpitäjä kysyy teemasta (kuin pyhäkoulu mutta sama ohjelma aikuisille ja lapsille). Kokoontumisen jälkeen kotona vielä kerrattiin mitä oli opittu. Sen jäljeen oli sitten loppupäivä vapaa ellei ollut "kenttäpalvelusta" eli kiertelyä ovelta ovelle saarnaamassa.

Vierailija kirjoitti:

Sunnuntaisin meidän perhe meni Jehovan todistajien valtakunnansalille puoleltapäivin (sinne mentiin myös kahtena iltana viikolla). Sunnuntaiaamut piti lukea raamattua ja kerrata päivän teema Vartiotorni-lehdestä. Ja harjoitella miten vastata kun puheenpitäjä kysyy teemasta (kuin pyhäkoulu mutta sama ohjelma aikuisille ja lapsille). Kokoontumisen jälkeen kotona vielä kerrattiin mitä oli opittu. Sen jäljeen oli sitten loppupäivä vapaa ellei ollut "kenttäpalvelusta" eli kiertelyä ovelta ovelle saarnaamassa.

En ole jehova, mutta kiinnostaa muuten vaan, johtiko se ovelta ovelle kiertely koskaan mihinkään, hurahtiko kukaan milloinkaan siihen uskontoon jollain ovella? Vai mikä teillä oli maalina siinä ovelta ovelle kiertelyssä?

Kyllä. Kaikkia väsytti ja vitutti jo etukäteen tuleva koulu/työviikko. Telkkarista ei tullut mitään kiinnostavaa, kavereita ei saanut (?) nähdä. Yleensä olin nälässäkin, viikonloppuisin meillä syötiin vain yksi lämmin ruoka n. klo 15 ja aikaisena herääjänä saatoin hyvin syödä aamupalan jo ennen yhdeksää. Usein ruokana oli vielä jotain sellaista josta en pitänyt, kuten uunissa paistettua lihaa ja veteliä porkkanoita keitinperunoiden kanssa... Vanhemmilla oli kerrankin aikaa laittaa jotain muuta kuin spagettia tai uncle ben's -kastiketta, en tykännyt :D

Viihdyin koulussa pääosin ihan hyvin, joten on erikoista miten ankealta se maanantain koittaminen tuntuikin.

Rakastin sunnuntaita lapsena. Vanhempani olivat vanhanaikaisesti kasvatettuja, joten sunnuntai pyhitettiin lepopäivänä. Ainoa päivä viikosta, kun siivoushullu äitini ei siivonnut ja vanhemmat eivät riidelleet tekemättömistä töistä. Ihana hiljaisuus ja rauha. Sain luvan kanssa lukea kirjoja niin paljon kuin halusin ilman ainaista pakkoa tehdä jotain hyödyllistä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sunnuntaisin meidän perhe meni Jehovan todistajien valtakunnansalille puoleltapäivin (sinne mentiin myös kahtena iltana viikolla). Sunnuntaiaamut piti lukea raamattua ja kerrata päivän teema Vartiotorni-lehdestä. Ja harjoitella miten vastata kun puheenpitäjä kysyy teemasta (kuin pyhäkoulu mutta sama ohjelma aikuisille ja lapsille). Kokoontumisen jälkeen kotona vielä kerrattiin mitä oli opittu. Sen jäljeen oli sitten loppupäivä vapaa ellei ollut "kenttäpalvelusta" eli kiertelyä ovelta ovelle saarnaamassa.

En ole jehova, mutta kiinnostaa muuten vaan, johtiko se ovelta ovelle kiertely koskaan mihinkään, hurahtiko kukaan milloinkaan siihen uskontoon jollain ovella? Vai mikä teillä oli maalina siinä ovelta ovelle kiertelyssä?

Tavoite virallisesti oli tietenkin saada ihmisiä mukaan uskontoon: auttaa tutkimaan raamattua "oikealla tavalla" ja tulemaan kokoontumisiin, löytämään "totuus" ja lopulta sitoutumaan loppuelämäkseen menemällä kasteelle (jota virhettä en itse koskaan tehnyt). Ei tainnut meidän perheen käännytysyritykset johtaa kenenkään kohdalla lopputulokseen asti. Eipä väliä koska seurakunnalle riitti jonkun tietyn tuntimäärän käyttö saarnaamiseen tuloksista riippumatta, tunnit raportoitiin kirjallisena kk:tain.

Vierailija kirjoitti:

Alle kouluikäisenä kun asuttiin isovanhempien yläkerrassa muistan, että mummo vaihtoi puhtaan esiliinan ja istui katselemaan jumalanpalvelusta telkkarista. Me lapset käytiin alle kouluikäisenä sunnuntaisin pyhäkoulua, muistan vieläkin lauluja sieltä. Äiti teki usein lihapullia sunnuntaisin, se oli ihan parasta. Ei me juuri kyläilty mutta meille saattoi pölähtää vieraita, sitten keitettiin kahvit ja ne nautittiin tietysti olohuoneessa vieras-ruokapöydän ääressä. Tai kesäaikaan ulkona keinussa.

Sitten 70-luvulla kun olin teini ja asuttiin omassa talossa, ei me kyläilty sunnuntaisin. Isä teki usein töitä (opettaja), äiti teki ruokaa pitkän kaavan kautta ja sitten tiskasi käsin 5-henkisen perheen astiat. Harmi ettei paljon äitiä auteltu, paitsi pyynnöstä. Lisäksi pyykit pestiin pulsaattorikoneella, ensin lämmitettiin vesi saunan padassa, usein kyllä lauantaisin. En muista yhtään, mitä telkkarista katsotiin, ei sieltä tainnut silloin päiväaikaan mitään tulla. Käytiin luistelemassa, sinne käveltiin reilu 2 km suuntaan luistimet kaulalla ja siellä oltiin koko päivä tai fillaroitiin uimarannalle.

Jos olit teini 1970- luvulla, ei sinun ollessasi alle kouluikäinen mummusi voinut katsoa Jumalanpalvelusta telkkarista! Vielä koko 1970- lukukin se kuunneltiin radiosta. Televisioinnit tulivat vasta paljon myöhemmin.

Mun lapsuudessa telkkarista tuli Englannin valioliigaa tms, ja se on tylsintä mitä tiedän. Sit kun videot keksittiin niin se oli juhlaa!