Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Ei ollut ahdistavaa, mutta nälän muistan. Syötiin päivällä vähän normaalia paremmin, yleensä kanaa. Joo ei ollut broilereita. Illalla ei syöty enää mitään. Paistettiin sitten sokeria voissa.

No ei ollut mikään auki, eikä edes ollut lähellä kauppaa. Televisiossa kaksi kanavaa joista tuli harvakseltaan mitään katsottavaa. Saattoi olla että siinä välillä tuli joku tylsempi hetki.

Muistan! Olipa sattuma tämä keskustelu, kun just toissapäivänä muistelin lapsuuden sunnuntaipäiviä. Formulat oli ylivoimaisesti kaikista pahin, mulle tulee vieläkin sellainen lievä ahdistuksen aalto, kun esimerkiksi urheilu-uutisissa kuulen pienenkin pätkän sitä autojen metelin ja selostuksen yhteensekoittunutta kakofoniaa. En kyllä mistään muustakaan penkkiurheilusta tykännyt, voi luoja jotkut Keski-Europpan mäkiviikot, tuntitolkulla maailman tylsintä urheilulajia, ja piti olla hiljaa, kun tärkeintä siinä mäkihypyn katsomisessa kai on kuulla se selostus eikä nähdä niitä tapahtumia. 

Minä kaipaan entisajan pyhäsunnuntaita.

Eipä ollut simpsoneita eikä frendejä silloin, kun olin lapsi. Ne ja formulat liittyvät mun muistoissani nuoruuden sunnuntaihin, ja silloin oli usein krapula, siitä se ankeus. Lapsuuden sunnuntait kyläiltiin, pullakahvien sävytteisiä muistoja ovat ne.

Lapsuudessa ei videovuokraamoista tiedetty,saati monesta telkkarilanavasta. Ei sunnuntait ankeita olleet, vanhemmilla oli aikaa lapsille puuhata yhdessä, käytiin kylässä tai joku ehkä meillä, leikittiin ja aamulla katsottiin lastenohjelmaa. Hyvin selvittiin ilman kauppojen ja kaiken aukioloa. Sitä en muista oliko pyhäruoka jotenkin erilaista kun arkena, ihan hyvää ruokaa oli jokatapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Muistan! Olipa sattuma tämä keskustelu, kun just toissapäivänä muistelin lapsuuden sunnuntaipäiviä. Formulat oli ylivoimaisesti kaikista pahin, mulle tulee vieläkin sellainen lievä ahdistuksen aalto, kun esimerkiksi urheilu-uutisissa kuulen pienenkin pätkän sitä autojen metelin ja selostuksen yhteensekoittunutta kakofoniaa. En kyllä mistään muustakaan penkkiurheilusta tykännyt, voi luoja jotkut Keski-Europpan mäkiviikot, tuntitolkulla maailman tylsintä urheilulajia, ja piti olla hiljaa, kun tärkeintä siinä mäkihypyn katsomisessa kai on kuulla se selostus eikä nähdä niitä tapahtumia. 

Minä inhoan myös formuloita! Tulee heti todella ankea fiilis ja lapsuuden sunnuntaiden harmaus mieleen. Jos ysärin sunnuntaita pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin harmaa olis aika lähelle.

Mulle taas formulat on aina jotenkin kevään merkki vaikka itse en niitä seurannut eikä lapsuudenperheessänikään kukaan. Mutta olin muuttanut pois kotoa, sunnuntaiaamuisin tuli asuntomarkkinat ja formulat, se oli sitä "aikuisen elämää" silloin :D

Joo, formulat ja mäkihypyt tai hiihdot! Ankeat harmaat päivät! Vanhemmat kävivät sunnuntaireippailulla tuulipuvuissaan. Ja omassa lapsen takaraivossa koputti koko ajan se tieto, että huomenna taas kouluun. 😫

Ei tullut minun lapsuudessa telkasta Simpsoneja. Kauppakin oli kiinni. En silti kokenut että olisi ollut puuduttavaa, juostiin kavereiden kanssa pitkin pihoja.

Sunnuntai oli ihan jees. Alkoi se jossain vaiheessa ahdistaa ihan siksi kun seuraavan päivän tiesi maanantaiksi. Lauantai ollut aina mun suosikkipäivä, on edelleen.

Mutta kyllä sunnuntait otetaan edelleen rauhallisemmin. Sunnuntai ja lupa laiskotella.

Muistan lastenohjelmat aamuisin. Mummolassa vietin aikaa, radiossa soi jumalanpalvelus ja muu kirkollinen veisaus ja mummo käryytti lihaa. Illalla oli sitten se sunnuntai-ahdistus mikä johtui koulusta. Etukäteen jo ahdisti tuleva viikko painajaisten koulussa. Kaupat ei tosiaan olleet auki, kiskalta sai irtokarkkia, se oli viihdyttävää.

Sunnuntai-ahdistus minulla jatkui aikuisuuteen saakka. Vasta sitten kun menin työhön, jossa viihdyn, ei sunnuntait enää ole olleet pahoja.

Vierailija kirjoitti:

Muistan! Olipa sattuma tämä keskustelu, kun just toissapäivänä muistelin lapsuuden sunnuntaipäiviä. Formulat oli ylivoimaisesti kaikista pahin, mulle tulee vieläkin sellainen lievä ahdistuksen aalto, kun esimerkiksi urheilu-uutisissa kuulen pienenkin pätkän sitä autojen metelin ja selostuksen yhteensekoittunutta kakofoniaa. En kyllä mistään muustakaan penkkiurheilusta tykännyt, voi luoja jotkut Keski-Europpan mäkiviikot, tuntitolkulla maailman tylsintä urheilulajia, ja piti olla hiljaa, kun tärkeintä siinä mäkihypyn katsomisessa kai on kuulla se selostus eikä nähdä niitä tapahtumia. 

No tämä, nää urheilukilpailut tosin voi kestää kauankin ja viedä arki-illat sen sunnuntain lisäksi. Formula ei onneksi niin kiinnostanut.

Nyt kun sanoit, muistan kyllä myös pitäväni sunnuntaita jokseenkin tylsänä viikonpäivänä minkä oleellinen osa oli formuloiden huudattaminen eikä puhettakaan, että sinä aikana olisi saanut aiheuttaa minkäänlaista häiriötä. Sunnuntaina ehkä myös tehtiin ensiviikon läksyjä mitkä olivat vapauden huumassa jääneet perjantailta ja sunnuntailta tekemättä. Mutta onhan sunnuntait vähän ahdistavia aikuisenakin. Parhaat viikonpäivät ovat perjantai ja lauantai.

En muista niiden olleen aina tylsiä. Silloin oli mielikuvitusta. Aamulla tuli aivopesupiirrettyjä? Oli kirjoja, tv-sarjat, ulkoilua, leikkiä, pelit ja muuta sellaista. Joskus oltiin kaverilla koko viikonloppu, ehkä oli varamummokin jostain. Automatkat saattoivat olla tylsiä, koska oli pelkkää pystymetsää, aikuisena pitäisi sitäkin mielenkiintoisena. Ajateltiin aivoilla myös itse, mielikuvitus. Nyt ollaan konezombeja.

Omaan sunnuntaipäivien kokemukseen varmaan vaikuttaa osaltaan ruoka. Kaikki kunnia vanhemmilleni, he eivät vaan ole mitään ruuanlaittajia, mutta vasta puolisoni löydettyäni olen oppinut ymmärtämään, että sunnuntain kaltaista "erikoispäivää" voi hyvin juhlistaa jollakin vähän paremmalla syömisellä. Tavallaan vanhempanikin varmaan ajattelivat näin, mutta sen enempää silloin kuin nytkään en kyllä mitään juhlafiilistä löydä umpisitkeästä porsaanpihvistä, joka tarjoillaan soijalla maustetun ruokakerman kanssa. Jos oli oikein panostettu, saattoi kurkku-tomaatti-lehtisalaatti -salaatissa olla muutama nokare marinoitua salaattijuustokuutiota öljyineen päivineen. 

Myöskään mitään yhteisiä aamupaloja ei ollut, jokainen söi omaan tahtiinsa jonkun ruisleivän oltermannilla. Me keitetään miehen kanssa aina hyvä puuro, ostetaan tuoremehua sunnuntaiaamuksi (ei niitä lämpimässä säilyviä, vaan jääkaappimehuja), usein on jotain parempaa jogurttia ja tuoremarjoja, ehkä croissantia tai karjalanpiirakoita. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun sanoit, muistan kyllä myös pitäväni sunnuntaita jokseenkin tylsänä viikonpäivänä minkä oleellinen osa oli formuloiden huudattaminen eikä puhettakaan, että sinä aikana olisi saanut aiheuttaa minkäänlaista häiriötä. Sunnuntaina ehkä myös tehtiin ensiviikon läksyjä mitkä olivat vapauden huumassa jääneet perjantailta ja sunnuntailta tekemättä. Mutta onhan sunnuntait vähän ahdistavia aikuisenakin. Parhaat viikonpäivät ovat perjantai ja lauantai.

Siis perjantailta ja lauantailta.

Inhosin lapsuudessa kun ei saanut olla kotona sunnuntaisin vaan väkisin raahattiin vanhoille sukulaisille kylään istumaan sohvan nurkkaan. Piti oikein pukeutua pyhä kolttuun niin kuin kirkkoon. 

Nautin kun saan pitää lepopäivän sunnuntaina yöpaita päällä koko päivän. Korkeintaan voin käydä hakemassa noutoruokaa. 

Urheiluselostus ja mäkihyppy oli tylsintä. Onneksi nykyään ihmisille on kuulokkeet.

Ajoittaisen tylsyyden muistan 70-luvulta, en ahdistavuutta. Se ei ollut ahdistavaa aikaa olla lapsi.

Mitä me tehtiin viikonloppuisin? Täytyy ihan muistella ankarasti.

Käytiin satamassa raaputtamassa purjeveneenpohjaa, valtava savotta joka kevät, käytiin lentämässä, pelattiin sählyä, ajettiin autorataa, hengailtiin kavereiden kanssa kartsalla, pyöräiltiin, laskettiin Stigalla.