Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Ahdistus tuli itselleni kuvioihin vasta aikuisempana, lapsuuden sunnuntait oli ihania! Kyläiltiin sukulaisilla tai toisin päin, ja etenkin ne automatkat oli ihania. Sunnuntaiautoilu oli just parasta. Tämähän oli sitä oikeaa elämää. Tavattiin serkkuja ja tätejä, ei ollut yksinäistä, se perheen tuntu oli hienoa. Pukeuduttiin vähän siistimmin, vietiin tuliaisia. Ajeltiin pidemmän kautta, käytiin katsomassa lehmiä tms.

Kadonnut perinne.

Nykyään ahdistus onkin oikeastaan läsnä 24/7, ei vain sunnuntaisin.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus tuli itselleni kuvioihin vasta aikuisempana, lapsuuden sunnuntait oli ihania! Kyläiltiin sukulaisilla tai toisin päin, ja etenkin ne automatkat oli ihania. Sunnuntaiautoilu oli just parasta. Tämähän oli sitä oikeaa elämää. Tavattiin serkkuja ja tätejä, ei ollut yksinäistä, se perheen tuntu oli hienoa. Pukeuduttiin vähän siistimmin, vietiin tuliaisia. Ajeltiin pidemmän kautta, käytiin katsomassa lehmiä tms.

Kadonnut perinne.

Nykyään ahdistus onkin oikeastaan läsnä 24/7, ei vain sunnuntaisin.

Oletteko romaneita? 😊

Ihana sunnuntain rauha 😍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus tuli itselleni kuvioihin vasta aikuisempana, lapsuuden sunnuntait oli ihania! Kyläiltiin sukulaisilla tai toisin päin, ja etenkin ne automatkat oli ihania. Sunnuntaiautoilu oli just parasta. Tämähän oli sitä oikeaa elämää. Tavattiin serkkuja ja tätejä, ei ollut yksinäistä, se perheen tuntu oli hienoa. Pukeuduttiin vähän siistimmin, vietiin tuliaisia. Ajeltiin pidemmän kautta, käytiin katsomassa lehmiä tms.

Kadonnut perinne.

Nykyään ahdistus onkin oikeastaan läsnä 24/7, ei vain sunnuntaisin.

Oletteko romaneita? 😊

Ei sinne päinkään, kuinka? Ihan tavallinen suht sivistynyt duunariperhe.

Sunnuntaisin ahdisti vain se, että seuraavana päivänä on taas koulu tai työ.

Toisilla se vaan juhla jatkuu sunnuntaisinkin, eikä huolen häivää mistään.

Vierailija kirjoitti:

No ei ollut mikään auki, eikä edes ollut lähellä kauppaa. Televisiossa kaksi kanavaa joista tuli harvakseltaan mitään katsottavaa. Saattoi olla että siinä välillä tuli joku tylsempi hetki.

Eikö se ollut hyvä, että paikat olivat kiinni, oli kiva käyskennellä erinäisissä paikoissa, kun missään ei ollut melkein ketään ja vallitsi sellainen ihana rauhallisuus ja hiljaisuus.

Meillä nuo kanavien vähyys korvattiin lähinnä commodore 64 laitteella, tai sitten katsottiin leffoja videolta.

Isä herätteli aikaisin ja avasi verhot ja ikkunat ja patisti olemaan laiskottelematta. Mitään viihdykkeitä ei ihmeemmin ollut ja vanhemmat imuroi ja siivosi hullun lailla. Tiettyyn aikaan isä parkkeerasi sohvalle katsomaan Formuloita ja tällöin oli ensiarvoisen tärkeää olla hiljaa.

Ruokana oli niitä ainaisia broilerinkoipia oranssissa marinadissa. Kökötettiin ahtaassa kodissa peukaloita pyöritellen ja illemmalla äiti katsoi Tanssii tähtien kanssa ja isä meni toivottavasti ulos väkertelemään omiaan.

Olihan se vähän tylsä päivä, mutta toisaalta harvoinpa enää saa viettää niin rauhallista ja toimetonta pyhäpäivää. Äiti kuunteli kirkonmenot aamusta. Päivällä tuli telkkarista urheilua, formulaa, hiihtoa, mäkihyppyä tai muuta. Pitkällä lenkillä tuli käytyä ja kaverin kanssa maleksittua. Syötiin vähän parempaa ruokaa ja jälkkäriä. Velipoika pienten lastensa kanssa kävi usein kylässä. Iltapäivällä alkoi ahdistamaan tuleva kouluviikko. Läksyjä tuli tehtyä usein.

Enpä muista ankeutta, paitsi tietysti tylsä fiilis siitä, että seuraavana päivänä on koulua. Usein jo ip tuli luettua läksyjä. Ankeus tuli ennemminkin aikuisiällä siitä, että on krapula. Ja taas siitä, että seuraavana päivänä on töitä/koulua. Krapularuokaa (pizzaa/karkkimättöä) oli saatavilla vasta 90-luvulla, viikonlopun juomisista ja syömisistä tuli 1-2 kg lisää painoa, joka sitten laihdutettiin taas viikon jumppatunneilla pois.

Mä olen nyt 46. Sunnuntaisin äiti teki jotain uuniruokaa, lohilaatikkoa oli usein. Mä inhosin sitä ja inhoan vieläkin. Lohi on hyvää mutta mihinkään perunasotkuun en sitä halua. Ruoasta ei voinut valittaa.

Olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä. Sunnuntaisin eivät kaupat olleet auki paitsi asematunnelin Alepa, siellä käytiin äidin kanssa. Se oli ikäänkuin joku ohjelmanumero.

Lapsuuden sunnuntait eivät ole jääneet mieleen mitenkään erityisen ahdistavina, mutta aikuisena olen kyllä ruvennut inhoamaan niitä! Usein todella ankea fiilis, pitkästynyt olo, toisaalta jo ensi viikon työt ahdistavina mielessä, väkisin yrittää keksiä jotakin ohjelmaa ja houkutella muuta perhettä mukaan... Viimeksi eilen ajattelin, että jos tekisin vuorotyötä, niin todella mieluusti olisin aina sunnuntait töissä.

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan entisajan pyhäsunnuntaita.

Niin minäkin. Se ihana rauha. Molemmat vanhemmat kotona, tehtiin retkiä ja leivottiin yhdessä. Kavereiden kanssa käveltiin pitkiä lenkkejä ja juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Ei ollut kännyköitä eikä kaupat auki, luojan kiitos.

Voi, sunnuntaithan oli ihania. Koti oli siivottu puhtaaksi ja radiosta tuli hyvää klassista musiikkia. Käytiin talvisin koko perhe yhdessä ensin hiihtämässä ja sen jälkeen syötiin päiväateria ruokahuoneessa. Porsaankyljyksiä tai stroganoffia oli usein. Kesäisin oltiin viikonloput pienellä rantamökillämme.

Iltapäivisin käytiin usein kahvikutsuilla tuttavaperheiden luona tai meille tuli vieraita.

Televisiosta tuli ihania vanhoja jenkkifilmejä ja sarjoja. Sunnuntait oli kiireettömiä, valoisia ja rentoja päiviä minun muistoissani. Vai kultaako se aika muistot, tästä onkin jo muutama vuosikymmen aikaa.,

Vierailija kirjoitti:

En muista niiden olleen aina tylsiä. Silloin oli mielikuvitusta. Aamulla tuli aivopesupiirrettyjä? Oli kirjoja, tv-sarjat, ulkoilua, leikkiä, pelit ja muuta sellaista. Joskus oltiin kaverilla koko viikonloppu, ehkä oli varamummokin jostain. Automatkat saattoivat olla tylsiä, koska oli pelkkää pystymetsää, aikuisena pitäisi sitäkin mielenkiintoisena. Ajateltiin aivoilla myös itse, mielikuvitus. Nyt ollaan konezombeja.

Joo, eipä minullakaan tuollaisia muistoja ole. Ei sunnuntaissa muuta vikaa ole kuin että viikonloppuvapaa päättyy. Eikä minun tunnelmaani latista, jos kaupat on kiinni. Päin vastoin latistaa, jos joutuu sinne lähtemään. Siksi käynkin ostoksilla jo torstaina niin viikonloppu jää pidemmän tuntuiseksi, kun sitä ei joudu kaupassa tuhlaamaan.

Sunnuntai oli kyllä ankeista ankein päivä. Vanhempana se ei enää ollut niin paha, kun sai kuitenkin tehdä mitä haluaa koko päivän ja viihdettä ja tekemistä oli tarjolla enemmän. Silti sitä ankeuttaa aina se, että seuraavana päivänä on taas koulua/töitä.

Ei ollut televisiota eikä ahdistusta. Mukavaa oli, kun äiti ja isä eivät olleet töissä.

Nykyään rakastan sunnuntaita aiempaa enemmän. Kävelylenkkejä, kahvia kiireettömästi, hyvää ruokaa, ehkä sauna vaikka yleensä tulee kyllä lauantaina käytyä.. Lapsuuden sunnuntaista tulee mieleen perunamuussi ja pihvit, uuno turhapuro sekä se että kyläkauppa oli kiinni.

Meillä sunnuntait oli kivoja, aina joku isommista sisaruksista perheineen tuli käymään. Äiti saattoi olla töissä, mutta sisarukset toivat tullessaan leivonnaisiaan yms. Isä ja vävyt/ pojat pelasivat koronaa tai korttia tai kesällä heittivät tikkaa. Minä leikin sisarusten lasten kanssa ja juttelin sisarten kanssa.

Vähän vanhempana olin illalla usein ystäväni luona, tai käveltiin pitkiä lenkkejä samalla jutellen.

Joo. Meillä oli aina mäkihyppyä tai hiihtoa ja kuivia, vanhanmakuisia keksejä. Kuolettavan tylsää. Laskettiin busseja ikkunasta viihdykkeeksi. Toisaalta ikävä jo edesmenneitä isovanhempia.

Sunnuntait olivat samanlaisia kuin lauantait, piti suorittaa parin tunnin ulkoilu ja sen jälkeen sain olla rauhassa ja tehdä omia juttuja huoneessa. Sunnuntain hyvä puoli oli se, että maanantai oli lähellä ja pääsi taas kouluun näkemään ihmisiä.