Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut tylsää, koska oltiin aina kavereiden kanssa ja leikittiin sisarusten kesken. Lapsilla oli tapana leikkiä ja juosta pihalla.

Sukuloitiin puolin ja toisin. Ei ollu yhtään tylsää, Oli kivaa ja mukavaa aikaa. Nykyään hyvinkin tylsää.

Olin teini 90-luvulla ja myös omissa muistoissani sunnuntai oli harmaa ja kamala. Tekemättömät koulujutut vaivasivat koko päivän, mutta en saanut niitä millään hoidettua. Vielä sunnuntai-iltanakin välttelin läksyjä, katsoin esim salaa Silkkiä ja luoteja -sarjaa. Läksyt tein hutiloiden vasta maanantaiaamuna.

Muistan sunnuntai-iltapäivät tyhjinä ja lohduttomina. Isälläni oli lapsuudessani alkoholiongelma, ja hän usein nukkui sunnuntaisin krapulaansa pois. Äitini oli vuorotyössä hoitoalalla, ja useimmiten sunnuntait töissä. Isäni laittoi ruokaa vähän hutiloiden, eikä kiinnittänyt kokkailuissaan juuri huomiota siihen, mitä lapset haluaisivat syödä. Asuimme maalla paikassa jossa ei ollut muita lapsia, ja lähin koulukaverikin asui 10 km päässä. Ei sillä, että sinne olisin muutenkaan päässyt, sillä isäni ei usein ollut ajokunnossa. Tuijotin ikkunasta ulos metsänlaitaa ja mietin, onko elämä aina tällaista. 

Sunnuntaissa vituttaa eniten se tietoisuus että seuraava päivä on maanantai

Forkkee ei enää tsiigailla samaan malliin koska se on maksumuurin takana ja etenkin koska suomalaiset ei menesty.

Suomalaiset tunnetusti seuraa vaikka hómôilua järven jäällä sikäli mikäli siinä saavutetaan kansainvälistä menestystä.

Sunnuntaisin ahdisti, koska maanantaina taas kouluun. Nykyään aina sunnuntaisin töissä, joka ei myöskään innostavaa.

Tämä ketju tarjosi nostalgiatripin lapsuuden sunnuntaihin. Olin jo unohtanut Joka kodin asuntomarkkinat - tylsyyden multihuipentuman. Voi luoja se tympäsi, kun alkoi lastenohjelmien jälkeen.

Sunnuntait tuntui tosiaan vankilalta, kun mihinkään ei päässyt. Ne päivät vaan veny ja vanu.

Nykyään sunnuntai on melkein yhtä kiva päivä kuin lauantai. Ihan samoja juttuja voi tehdä molempina päivinä. Arki on kanssa kivaa, niin ei maanantaikaan ahdista.

Pikkuinen vanha mummo kirjoitti:

Minä muistan lapsuuden sunnuntait viikon kohokohtina ja oikeastaan jopa elämäni parhaimpina aikoina.

Aamiaisen jälkeen kuunneltiin radiosta jumalanpalvelus ja sen jälkeen isä otti esiin perheraamatun ja luki sekä selitti sieltä meille Jobin kirjaa.

Muistan kuinka äiti seisoi esiliinassaan hellan ääressä ja hämmensi kattilaa, jossa kiehui Pulmentum iecoris.

Me lapset saimme leikkiä tuvan lattialla käpylehmillä ja temmeltä ometan vintillä olkien seassa. Pian kuuluikin jo äidin kutsuhuuto: Ptryii Mielikki, ptryii Annikki, ptryii Kalevi, ptryiii Maikki. SYÖMÄÄN !

Ne olivat onnellisia päiviä. Kirkkaimmat helmet elämäni helminauhassa.

Voi kuinka söpöä ! Mutta mitä ihmettä se Pulmentum iecoris on ?

eilen tuli ihan hirvee sunnuntaiahdistus pitkästä aikaa.

n51

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alle kouluikäisenä kun asuttiin isovanhempien yläkerrassa muistan, että mummo vaihtoi puhtaan esiliinan ja istui katselemaan jumalanpalvelusta telkkarista. Me lapset käytiin alle kouluikäisenä sunnuntaisin pyhäkoulua, muistan vieläkin lauluja sieltä. Äiti teki usein lihapullia sunnuntaisin, se oli ihan parasta. Ei me juuri kyläilty mutta meille saattoi pölähtää vieraita, sitten keitettiin kahvit ja ne nautittiin tietysti olohuoneessa vieras-ruokapöydän ääressä. Tai kesäaikaan ulkona keinussa.

Sitten 70-luvulla kun olin teini ja asuttiin omassa talossa, ei me kyläilty sunnuntaisin. Isä teki usein töitä (opettaja), äiti teki ruokaa pitkän kaavan kautta ja sitten tiskasi käsin 5-henkisen perheen astiat. Harmi ettei paljon äitiä auteltu, paitsi pyynnöstä. Lisäksi pyykit pestiin pulsaattorikoneella, ensin lämmitettiin vesi saunan padassa, usein kyllä lauantaisin. En muista yhtään, mitä telkkarista katsotiin, ei sieltä tainnut silloin päiväaikaan mitään tulla. Käytiin luistelemassa, sinne käveltiin reilu 2 km suuntaan luistimet kaulalla ja siellä oltiin koko päivä tai fillaroitiin uimarannalle.

Jos olit teini 1970- luvulla, ei sinun ollessasi alle kouluikäinen mummusi voinut katsoa Jumalanpalvelusta telkkarista! Vielä koko 1970- lukukin se kuunneltiin radiosta. Televisioinnit tulivat vasta paljon myöhemmin.

Jumalanpalveluksia televisioitiin hyvinkin jo 60-luvun puolivälissä. Terveisin mummo 71 vee.

70-luvulla Tallinnassa oli lauantaikin koulupäivä, tosin vähän normaalia lyhyempi. Kylpyammeessa tuli loikoiltua puolikin tuntia ja sitten nukkumaan. Sunnuntain kohokohta oli, kun istuin pöydän ääressä läksyjä tekemässä ja radiosta tuli "Soovid, soovid, soovid"- nuortenohjelma. Hyvä kirja pelasti illan - Astrid Lindgren oli suuri suosikkini. Onni oli sitä, kun äitini oli terve ja laittoi jotain hyvää ruokaa. Aika usein hänellä kyllä hermot petti ja taas odotti pitkähkö sairaalajakso.

Peukaloisen retket tuli sunnuntai-iltana televisiosta. Se kai se oli sunnuntain kohokohta lapsena.

Lapsuuden ankeat sunnuntait. Formula ääni yhdistettynä kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Possunkyljystä ja jätskiä. Iskä haisi vanhalta viinalta. Muumien lopputunnarin aikana iski se pahin ahdistus , muumit tais tulla su iltana ysärillä?

Tän takia rakastan vuorotyötä! Kaikki päivät on saman arvoisia <3 arkivapaat

Oon siirtynyt virka-aikaduunista vuorotyöhön ja teen pitkää vuoroa, n. 3 vuoroa viikossa, eli 100% työaikaa.

En useinkaan muistele, mikä viikonpäivä on, tiedän vain että nyt on 3 vapaata ja sitten 2 työpäivää.

Viisi aamua viikossa 15 vuotta oli tosi rankkaa ja kauheaa duunia.

Sunnuntaina ei ne 2 kylän ruokakauppaa ollut auki :D ei sillä että rahaa olisi ollut siellä käydäkkään. Onneksi oli kavereita, mutta jos olivat muualla niin ainoana lapsena oli tylsää. Mitään ei perheenä koskaan tehty, jos "yhdessä" syötiin niin hiljaa oltiin, ellei äiti vetänyt jotain marttyrointia. Koiraa kuljetin lenkillä, teininä kävelin koiran kanssa lähimetsään tupakalle :D 

No siinä ahdistuksessa oli jotain kaunistakin.

No joo. Meillä sunnuntait ysärillä: isä oli kännissä ja mutsi siivosi ja valitti. Lopulta äiti hääti kaikki ulos kun oli vuorossa lattioiden pesu. Silloin kun iskä oli selvänä niin lähdettiin autoajelulle ja jos hyvä tuuri kävi niin johonkin kioskille jätskille.

Sunnuntaiaamut oli kivoja kun telkkarista tuli hyviä lastenohjelmia. Päivisin tuli vain jotain Folke Westin dokkareita.

EN minä muista lapsuuden sunnuntaita ahdistavina. Sai nukkua pitkään, lököillä ja lukea kirjoja. Aamiainen syötiin myöhemmin. Joskus iltapäivällä saatettiin mennä leffaan koko perhe ja jätskille baariin. Ulkoiltiin paljon ja tehtiin retkiä Suomenlinnaan,  Korkeasaareen tai uimaan sekä käytiin museoissa Kansallisessa, Atskissa jne. Ihania muistoja -60 luvun lopulta.

Lapsuuden sunnuntait olivat ihania. Aamulla pukeuduttiin kauniisti ja hiuksiin laitettiin rusetti tai jokin koriste. Sitten juotiin kaakaota äidin lauantaina paistamien pullien kanssa. Leikittiin, piirreltiin, tehtiin paperinukkeja (veli myös), kirjoiteltiin 'omaan pikku vihkoon' tai päiväkirjaan. Ruokapöytä katettiin erikoisen kauniisti lasten auttaessa. Hartaasti ja pitkään syötiin äidin tekemiä herkkuja. Tavallisia suomalaisia ns. kotiruokia ja ah niin herkkullisia. Lapset siivosivat pöydän ja tiskasivat astiat. Sen jälkeen ulkovaatteet päälle ja kavereita tapaamaan.Leikittiin ja pelattiin, hiihdettiin ja kesällä tietysti järven rantaan uimaan. Joskus oman perheen kanssa retkiä, serkut vierailivat usein ja silloin oli entistä hauskempaa. Aina keksittiin jotain tekemistä, aika ei meinannut millään riittää kaikkeen mitä halusi. Ei ollut televisiota, muista sähköisistä viihdykkeistä puhumattakaan.

Ei minua vaivannut kauppojen kiinni olo, eihän sellaisesta olisi lapsuudessani uneksittukaan, että ne olisivat olleet sunnuntaisin auki.

Sunnuntaisin vaivasi ahdistus tulevasta koulupäivästä ja -viikosta. Alkoi jo viimeistään iltapäivällä jännittää kouluunmeno ja mielessä pyöri, voisiko jotenkin lintsata ja jäädä kotiin. Harvoin se onnistui.

Viikon paras päivä oli perjantai, kun koulu loppui ja oli jo se iltapäivä vapaata ja koko vapaa viikonloppu tiedossa.