Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Mä muistan nimenomaan ahdistuksen. Olin arka ja ujo lapsi, jolle koulu oli helvettiä. Ei siihen aikaan kun mä olin koulumaailmassa, kannustettu. Tai sitten kannustettiin vain niitä parempien perheiden lapsosia. Muutaman lastenohjelman ja luontodokkarin tv-tunnarin kuuleminen saa niin paskan olon aikaiseksi vielä aikuisenakin, että hyi! Mua siis ahdisti jo sunnuntaina aamusta asti, että huomenna pitää taas mennä kouluun ja pitkä viikko on edessä.

Minustakin sunnuntait olivat maailman tylsimpiä päiviä. Tylsyydessään edelle meni vain pitkäperjantai. Ei ollut mitään tekemistä, ja kaupatkin oli kiinni. Meilläkin isä katsoi formuloita. Formuloiden äänestä tulee edelleen mieleen lapsuiden sunnuntait. Lähdimme silloin yleensä mummolaan äidin kanssa. Mummu oli leiponut pullaa. Joskus myöhemmin sunnuntait ahdisti tulevan koulupäivän takia.

Teininä telkusta tuli Toivotaan Toivotaan, jossa tuli toivekappaleita. Ainoa ohjelma missä näki musavideoita maailmantähdiltä (80-luvun alussa). Ja Fame tuli iltapäivisin.

Lapsena kotona soi jumalanpalvelus radiosta, päiväruoka tasan klo 12. Sitten lähdettiin usein mummolaan tai vanhemmat ottivat päivälevon. Usein käytiin kävelyllä ennen iltaruokaa koko perhe, uuniin jäi liharuoka muhimaan.

Kylään kavereille ei oikein saanut pyhänä mennä, eivätkä olleet kotonakaan kun kaikki menivät vierailulle jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin muistan 70-luvun lapsuuden tosi värikkäänä aikana. Värikkäät vaatteet, värikkäät astiat, värikkäät seinät, sohvat jne. Auto oli kirkkaan turkoosi. Mun polkupyörä kirkkaan keltainen.

Niin minäkin. Been there too. Violetti oli aika suosittu väri, ja voimakkaan vihreä, jota joku sanoisi myrkynvihreäksi.

Nykyään ihaillaan beigeä, valkoista ja mustaa.

En voi jakaa muistoja tylsistä sunnuntaista kun ne olivat viikon paras päivä. Ovat edelleenkin. Onneksi asutaan kaukana hulinasta, niin saadaan edelleen viettää hiljaisia sunnuntaipäiviä. Perhe yhdessä ja silleen

Sunnuntait olivat ihania, luin kirjoja koko päivän.

Miten niin lapsuuden? Sitä samaa se on näin yli kolmekymppisenäkin

Aloituksen perusteella Ap:n elämänsisältö on kaupoissa käynti ja television katsominen.

Minä ole jo ikäihminen, eikä minun lapsuudessanikaan sunnuntait olleet tylsiä, kävi vieraita, kävimme kylässä ja retkillä, pelasimme paljon korttia tai shakkia.

Täälläkin kyllä su muistoja tylsyydestä, mutta la muistoja värikkyydestä, kivasta, hauskoista asioista. Minusta ' sunnuntaitylsyys' liittyi jonkinlaiseen nimettömään sääntöön, että silloin ei saanut kutsua vieraita/ käydä kylässä ja tosiaan, kaupunki oli autio. Toki mukava ja kiva tunnelma kotona olisi muuttanut asian; tarkoitan esim yhdessä perheen kanssa korttien/ pelien pelaileminen. Sunnuntaina ei kuitenkaan ' tehty mitään.' Siinä oli sellainen 'perinne'.

Ajattelen, että 'entisaikojen' kirkkomatkat', jotka olivat myös sosiaalisia tilaisuuksia kirkkokahveineen, korvautuivat 'tylsyydellä'.

Eli kun sellaiset yhteisöllistävät aktiviteetit jäivät pois pyhäpukuihin pukeutumisineen, niitä ei ehkä korvattu millään.

Meillä oli aina parempaa ruokaa sunnuntaisin ja muistan kyllä sen kylläisyyden tunteen; toki ruokaa oli joka päivä, mutta su ruoka erityisempää. Sillä tavalla sunnuntai erosi mukavana asiana.

Kavereita ja ulkoilua kaivaten olin tosi iloinen maanantaina, kun koulu alkoi; oli 'säpinää", jota lapsi kaipaa; sellaista iloa ja tapahtumia.

Minusta kauppojen aukiolo ei oikeastaan ole tärkeää su; siis nykyään, vaan enemmänkin sellainen salliminen; voit vaikkapa lepäillä, uida, käydä ulkoilemassa ihanassa auringonpaisteessa, kun sitä on; metsässä virkistymässä ja olla vain, mukavasti. Levätä kukin itselle sopivalla keinolla:)

Ja toki myös ihmisten tapaaminen on ihan okei,kirppiksillä käyminen ja joskus myös kivoja tapahtumia, joihin hyvin aikaa juuri sunnuntaisin:)

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan entisajan pyhäsunnuntaita.

Minäkin! Miksi kauppojen olisi pitänyt olla auki? Eikö 6 päivää riitä ostoksiin sunnuntain yli? Meillä ei ketään pyntätty sohvannurkkaan. Ap:lla täytyy olla tyhmät vanhemmat. Sunnuntaisin sai meillä valita, meneekö kirkkoon mummin ja äidin kanssa vai nukkuako pitkään. Sai pelata ja leikkiä ja lukea sisällä tai ulkona, ja nauttia pyhästä.

Talvista muistan iänikuisen hiihtojen töllötyksen, kaappikellon raksutuksen ja keinutuolit. Päivän kohokohtia olivat vieraisilla ollessa pullakahvit. Mummot leipoivat itse pullansa, marjapiirakkansa, pikkuleipänsä ja kahvikakkunsa. Tunnustan suoraan että pistäydyin naapureiden luona ihan tarjoilujen takia!

Toinen syy käydä jossain kylässä olivat hevoset, nuo loputtoman kiinnostavat ja eksoottiset otukset. Jokainen hevosellinen talo tunnettiin hevoshullujen keskuudessa tarkasti.

Minulla on vieläkin sunnuntaiahdistusta, tosin se on alkanut lieventyä. Se alkoi ala-asteella, jolloin inhosin ja välillä pelkäsinkin mennä kouluun.

Katsoin aina sunnuntain lastenohjelmat (Taotao, Maija Mehiläinen yms.), mutta muistan jo silloin lapsena ymmärtäneeni etten pysty nauttimaan niistä, kun alkava kouluviikko ahdistaa.

Pahinta oli tammikuussa, kun oli aamulla pimeää ja kylmää ja hiihtokausi alkoi ja piti raahata sukset ja sauvat mukaan. Pelkäsin sitäkin että eksyn hiihtoladulla (kerran niin kävikin).

Perjantai taas oli ihana päivä. Koulussakin oli perjantaisin joskus ihan kivaa.

Se oli krapula ja formulat. Taattu ahdistus.

Ei ole valittamista lapsuuden sunnuntaista, pyhäkoulussa käytiin kavereiden kanssa ja mielelläni katselin urheilua telkkarista. Väillä pääsi mummon kanssa jonnekin vanhemman ihmisen synttäreille, missä tarjolla kaikenlaisia herkkuja. Oli paljon aikaa lukea tai ulkoilla kelin mukaan, tällaisilla keleillä kuin nyt oli kiva lähteä hiihtolenkille.

Ei ollut ahdistavaa - länkkäri tuli telkusta ja sai ruuankin syödä tv:n ääressä :) Kyläilyt myös mieluisia mummoloissa tai serkkujen luona :) Mentiin ovelle ja kyläiltiin jos olivat kotona ja ei tarvinnut sopia kyläilystä 2 viikkoa etukäteen - tämä siis 1970-luvulla kun ei ollut kännyköitä ja somea :) ihana lapsuus :)

Luterilaisten "kirkonmenojen" pakkokuuntelu "hipihiljaa", riisipuuro, ankeuttava hiljaisuus hela dagen.

Tuskalliset mäkihyppy  -ja formulalähetykset. Isä tölläsi televisiota tuntikausia ja äiti hoiti keittiötä sekä siivosi. Itse yritti keksiä omia leikkejä, kun kaverit olivat aina jossain. Nintendoa ei voinut pelata, koska isä katsoi formuloita. Ruoaksi oli aina jotain karmean makuista järvikalaa ja perunamuusia. Kalassa oli yleensä enemmän ruotoja, kuin itse kalaa.

varsinkin kesä sunnuntait muistan, pomittiin kukkia pientareilta ja sikloin ei tehty töitä kyn pakolliset, maatalo. Eikä pahemmin osallistettu ulkotöihin, iso talo niin piti auttaa siivouksessa.

Lapsuuden sunnuntait olivat ihania. Ainoa päivä viikosta, että äiti ja isä eivät tehneet aamu- ja iltanavetan välillä mitään vaan  vietettiin yhdessä aikaa. 

Iltapäivällä oli usein ruuaksi paistettua kokonaista kanaa ja riisiä ja syötiin olohuoneessa samalla kun katseltiin jotain hyvää iltapäivän elokuvaa. Joskus käytiin mummolassa kylässä myös tai serkkujen luona ja meilläkin saattoi käydä vieraita

Ei silloin kun sunnuntaisin kaikki oli kiinni todellakaan mitään formuloita tai simpsoneja tullut tvstä. Sotkette aikakausia.

Mielestäni wanha sunnuntai jolloin kaupat oli kiinni (ja se alkoi siis jo hyvissä ajoin lauantain puolella) oli paljon parempi systeemi kuin nykyinen. Arki ja pyhä olivat erilliset, nykyään ei ole kuin pelkkää arkimössöä josta ei saa koskaan rauhaa. Ajatelkaa sellaista leppoista lepopäivää jolloin kaikki on kiinni eikä ole mitään velvoitteita. Aitoa vapaata aikaa. Jos et sitten tuolle ajalle keksi muuta käyttöä kuin harmittelun siitä että pitäisi päästä supermarkettiin kuluttamaan niin on markkinavoimat kohdallasi onnistuneet.

Ja pystyi tuolloin käymään brunssilla ja elokuvissa ja teatterissa ym. ja näissä juuri sunnuntaisin käytiinkin.