Kuka muistaa sunnuntaiden ahdistavan ja tylsän tunnelman lapsuudessa?

Lapsena ei Sunnuntai ikinä ahdistanut, aikuisiällä sitäkin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ei Sunnuntai ikinä ahdistanut, aikuisiällä sitäkin enemmän.

Minulla taas on ihan toisinpäin, lapsuuden sunnuntait oli ikäviä, aikuisiällä mukavia.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ei Sunnuntai ikinä ahdistanut, aikuisiällä sitäkin enemmän.

Tämä! Lapsena sunnuntait olivat mukavia päiviä muiden mukavien päivien joukossa. Näin aikuisena sunnuntaiahdistus on kamalaa. Tänäänkin olen itkeskellyt jo alkuiltapäivästä asti kun ahdistaa mennä taas huomenna töihin.

Mutta kasarin qlun sunnunrai-illat olivat huippuja! Ensin tuli Harold Lloydin pätkiä ja sitten hurjan pelottava Galactica cylon-robotteineen...

Sunnuntaissa ei ole muuta vikaa kuin viikonlopun loppuminen.

Toisaalta jos ei ollut nähnyt kavereita pariin päivään oli kiva mennä taas kouluun ja vaihtaa kuulumiset.

Me ei tehty mitään sunnuntaisin. Ehkä telkkaria kateltiin. Vanhemmat oli uupuneita töistään ja me lapset koulunkäynnistä. Yhtä raatamista oli elämä. Varmaan sen takia inhosin koulunkäyntiä. Aina piti mennä kouluun ennen sianpieremää. Viikonloppuisin joskus käytiin mummulassa ja siellä oli erityisen tylsää. Nykyäänkin on aika tylsää sunnuntaisin, mutta nautin siitä erilailla kun saan itse päättää mitä teen.

Sunnuntait olivat ahdistavia päiviä, kun alkoi jo kovasti jännittää kouluun meneminen maanantaina.

Jännitin koulunkäyntiä ja lintsasin melko usein, vaikka sainkin koulun kunnialla läpi ja ihan hyvin arvosanoin.

Ilman jännittämistä, sunnuntait olisivat olleet ihan kivoja, leppoisia päiviä. Kunnon kotiruokaa, telkkarin katsomista, ehkä joskus vieraitakin kävi.

Ei ollut ahdistavaa eikä tylsää. Johtuu ehkä siitä, että mun lähipiirissä kukaan ei innostunut formuloista, eikä kylässä ollut tapana katsoa telkkaria. Mun vanhemmat pitivät huonotapaisena katsoa telkkaria vieraiden aikana, koska pitää olla kiinnostunut oikeista ihmisistä eikä ruutuviihteestä, poislukien pitemmät vierailut ihan lähimmillä sukulaisilla jolloin telkkaria sai kyllä katsoa. Sunnuntaisin käytiin kirkossa, edelleen käyn ja se tekeekin sunnuntaista viikon parhaan päivän :)

Ilmiö tunnetaan muissakin maissa:

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan entisajan pyhäsunnuntaita.

Minä vältä edelleen kaupassa käyntiä sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä. En ole erityisen uskonnollinen, mutta haluan, että arjella ja pyhä- tai juhlapäivällä on ero.

Muistan kun ahdistuneena istuin sovalla sunnuntai-iltaisin katsoen frendejä ja simpsoneita, tietäen että kohta joutuu nukkumaan ja sen jälkeen heräämään kouluun.

Olin kotikyläni "soittajatyttö" eli soittelin pianoa ja haitaria; esiintymisiä minulla oli "laidasta laitaan", myöskin sunnuntaisin. Lisäksi joka sunnuntai oli sunnuntaikerho; usein myös lasten/ nuorten kirjastopiiri kokoontui sunnuntaisin.

Muistan tuollaiset ap:n kuvailemat sunnuntait. Silloin tuntuivat todella ankeilta, mutta aika on kai tehnyt tehtävänsä, kun muistelen noita(kin) aikoja kultareunuksin nyt 36-vuotiaana.

Ei ollut tylsää.

Koko ajan oltiin menossa kaveriporukan kanssa, pelattiin kaikenlaista ja hengailtiin toistemme luona.

Lisäksi ei oltu uskisperhe. Parilla naapurilla tämä rajoitti lasten ja nuorten sunnuntain tekemisiä.

Sunnuntait(kin) oli hyviä lapsuudessa. Eikä ole sitä että aika olisi kullannut muistot. Aikuisiällä ahdistanut enimmäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut ahdistavaa, mutta nälän muistan. Syötiin päivällä vähän normaalia paremmin, yleensä kanaa. Joo ei ollut broilereita. Illalla ei syöty enää mitään. Paistettiin sitten sokeria voissa.

Outo mutsi sinulla, piti lapsiaan nälässä! Olitteko niin köyhiä että iltapuuroa ei voinut keittää?

Voi tuo ap. 😃 Omassa kouluiässäni ei sunnuntaisin tullut frendejä tahi simpsoneita televisiosta. Tuli vaan viristykuvaa.

Illalla klo 19 tuli toki Peukaloisen retket! Sitä ennen piti vain lusia läpi Sunnuntairaportti.

Isäni kuunteli radiosta aina Sävellahjaa ja usein siellä soi Anneli Saariston Evakon laulu. Toisinaan Tauno Palon Ruusu on punainen. Tai Viikonloppuisä. Semmosta hilpeää. 🕺🏼

Lähestyvä kouluviikko toki masensi itseänikin. Mutta vierailuista nautin kun kaikilla muilla oli komeampi huusholli ja paremmat syötävät kuin lapsiudenkodissani.

Juu, formulat olohuoneessa, kotipizzasta pizzat niitä katsoessa. Ja katsoin kun ei ollut muutakaan tekemistä. Lapsille yhteinen perhepizza, tropicana. Ankea, koulun alkua odottava ahdistava päivä. Aamut oli vielä kivoja, tuli hyviä lastenohjelmia. En tiedä olenko tuon sunnuntai-ankeuden tunnun napannut isältä, hän ei liiemmin duunarityöstään nauttinut, vaikkei sitä kummemmin julki tuonut, kuin riemuiten lomien tai viikonlopun alkua.

Pitsa oli kyllä luksusta kun oli ainoaa noutoruokaa tai ulkona syömistä koko lapsuudessa.

Jos ei ollut Formuloita, lähdettiin mummolaan johon kokoontui muukin saman puolen suku. Siellä miehet ja naiset jakaantuivat omiin piireihinsä eri huoneisiin juttelemaan pariksi tunniksi ja sitten lähdettiin. Laihaa kahvia, makaroonivelliä, pakastimen makuista jäätelöä.

En muista että olisi ollut ankeaa. Aamu meni piirrettyjä ja muita ohjelmia katsoessa. Huvittaa että me lapsetkin tapitettiin Joka kodin asuntomarkkinoita tyytyväisenä. Samoin kokkiohjelmia kuten Bon appetit. Se saattoi kyllä tulla arki-iltana? En ole varma.

Loppupäivä meni kai leikkiessä, ulkoillessa ja läksyjä tehdessä, välillä käytiin tallillakin.

Isä oli rennompi sunnuntaisin ja kotona oli mukavampi tunnelma.

Ei ollut ahdistavia muistoja. Leikittiin pihalla ja metsässä eikä vanhempien tarvinnut vahtia vieressä.