Miksi jotkut suuttuu, kun sanon olevani isätön?

Vaikuttaisi vähän siltä, että tämän "isättömyyden" vuoksi ap:n elämä on nyt melko pitkälti pilalla. Aika monella meillä on ollut ei-niin-ruusuinen lapsuus, mutta ei sen vangiksi tarvitse jäädä. Lapsuudesta ja isättömyydestä voi päästä yli eikä nillittää isättömyydestään muille. Oletan, että olet aikuinen ihminen.

Jos kerrot uudelle seurustelukumppanille, että olet isätön, mutta myöhemmin paljastuu, että sinulla onkin isä, niin pitäisin sinua valehtelijana. Selityksistä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.

Olet väärässä.

Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?

Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.

Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.

Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.

Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.

Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.

Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.

Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?

Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.

Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.

Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?

Miksi pitää kertoa henkilökohtaisia asioita "huonosta isästä". Se saisi vaikuttamaan siltä, että olen huono sosiaalisilta taidoiltani tai riitaisa. 

"Isäni" kuolema on helpottanut keskusteluja isättömyydestäni.  Olen kokenut olevani isätön hänen eläessään, nyt tilanne on helpompi kun voin vain kuitata että on kuollut.

Isä sanassa on tietty lataus, joka pitää sisällään esim. rahtusen välittämistä lastansa kohtaan.  Sen takia se ei ole ikinä ollut käytössäni muuta kuin pakotettuna eli kohteliaisuudesta.

Isätön on määritelmä, millä ei todellakaan ole mikään yhtä yksiselitteistä määritelmää. Isättömyys voidaan määritellä sosiaalisesta, juridisesta tau biologisesta näkökulmasta. Määrittelyyn voidaan käyttää myös psykologista näkökulmaa.

Juridisesta näkökulmasta lapsi on isätön, jos hänen kohdallaan ei ole tehty isyydentunnustusta vanhempien ollessa avoliitossa tai asuessa erillään. Silti kukaan tuskin sanoi lasta isättömäksi jos isä on ollut aina mukana lapsen elämässä ja on vielä biologinenkin isä, vaikka isyydentunnustus olisi jostain kumman syystä jäänyt tekemättä.

Sosiaalisesta näkökulmasta taas lapsi voi olla isätön, vaikka hänellä olisi juridisesti isä ja biologinen isä olisi tiedossa, mutta lähtenyt ennen lapsen syntymää tai pian syntymän jälkeen, eikä lapsi olisi koskaan tavannut tätä tai ollut missään tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan vielä täsmentää, että tämä aloituksessa kyseessä ollut ihminen ei ole minulle biologisesti mitään sukua. Virallisesti minulla ei myöskään ole isää, koska isyydentunnustusta ei koskaan tehty.

Ap

😅😅😂

Ei ole todellista enää. Jos sä lerran oikeasti olet isätön, mitä ihmettä sä selittelet jotain suurtumasta siitä että sanot olevasi isätön vaikket ole? Sun tilanteesi on täysin selkeä. Sulla ei ole isää ja sen lisäksi sun isäpuolesi oli perseestä. Huoh, mitä ajanhukkaa.

Tämähän lähti laukalle vain näiden "et sä mikään isätön oo"-öyhöttäjien omista ilmeisen vääristä oletuksista. Kuvittelivat asioiden olevan jotain, kitä ne ei olleetkaan, kun oli niin kiire öyhäämään.

Ap itse aloituksessa kertoi hänelle suutattavan sanasta isätön kun hän käyttää sitä isästään, johon ei ole väleissä.

Mistä öyhöttäjät teki omat virheelliset johtopäätöksensä, kun eivät viitsineet tutkia taustoja kunnolla. Tuollahan ap jo aiemmin viittasi tilanteeseen.

No joo, ap aloitti keskustelun vähän huterin perustein, näin jälkikäteen todettuna, mutta ongelma koskettaa muitakin, ei tämä olisi muuten venynyt näin. 

Ongelma niin, se että on paskoja isiä, eronneita ja karranneita, kaikki onko ap isätön vai ei-kommentit olisi jäänyt pois. Ja apn esittämä ongelma näyttäytyisi ihan eri valossa.

Tämä vahvistaa sen että ei hänelle suututa isättömyydestä tai huonosta mukaisäsuhteesta vaan siitä että hän selostaa ihan oudosti elämäänsä.

Moni selostaa elämäänsä erikoisesti, tunteiden kautta. Ei heille suututa heidän kokemuksistaan, jotenkin tämä aihe vain menee monella tunteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.

Olet väärässä.

Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?

Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.

Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.

Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.

Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.

Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.

Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.

Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?

Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.

Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.

Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?

Miksi pitää kertoa henkilökohtaisia asioita "huonosta isästä". Se saisi vaikuttamaan siltä, että olen huono sosiaalisilta taidoiltani tai riitaisa. 

"Isäni" kuolema on helpottanut keskusteluja isättömyydestäni.  Olen kokenut olevani isätön hänen eläessään, nyt tilanne on helpompi kun voin vain kuitata että on kuollut.

Isä sanassa on tietty lataus, joka pitää sisällään esim. rahtusen välittämistä lastansa kohtaan.  Sen takia se ei ole ikinä ollut käytössäni muuta kuin pakotettuna eli kohteliaisuudesta.

Kyllä. Eikä mikään ilmaus paska isä riitä kuvaamaan isääni ja suhdettani häneen. Sana isätön kuvaa sen kaikkein täsmällisimmin. Sana paska isä antaisi sen mielikuvan, että olisi isä, joka on jotenkin tekemässä jotain paskatemppuja, mutta olemassa elämässä. 

Jos isä vaikka raiskailee lapsia näiden lapsuudessa ja sitten joutuu vankilaan kun osa lapsista on jo koulussa, eikä kukaan kuule hänestä enää sen jälkeen, niin pitääkö lasten sanoa, että heillä on kuitenkin isä? Pitääkö heidän sanoa olevansa heitä raiskailleen isän lapsia, eikä kertoa olevansa isättömiä?

Miksi joillekin on niin tärkeää, että lapset kertoo olevansa heitä raiskailleen isän lapsia, eikä isättömiä?

Vierailija kirjoitti:

Isätön on määritelmä, millä ei todellakaan ole mikään yhtä yksiselitteistä määritelmää. Isättömyys voidaan määritellä sosiaalisesta, juridisesta tau biologisesta näkökulmasta. Määrittelyyn voidaan käyttää myös psykologista näkökulmaa.

Juridisesta näkökulmasta lapsi on isätön, jos hänen kohdallaan ei ole tehty isyydentunnustusta vanhempien ollessa avoliitossa tai asuessa erillään. Silti kukaan tuskin sanoi lasta isättömäksi jos isä on ollut aina mukana lapsen elämässä ja on vielä biologinenkin isä, vaikka isyydentunnustus olisi jostain kumman syystä jäänyt tekemättä.

Sosiaalisesta näkökulmasta taas lapsi voi olla isätön, vaikka hänellä olisi juridisesti isä ja biologinen isä olisi tiedossa, mutta lähtenyt ennen lapsen syntymää tai pian syntymän jälkeen, eikä lapsi olisi koskaan tavannut tätä tai ollut missään tekemisissä.

Kyllä minä olen isätön, vaikkei isäni lähtenyt heti syntymäni jälkeen. On ollut myös aika, jolloin minulla oli isä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.

Olet väärässä.

Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?

Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.

Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.

Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.

Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.

Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.

Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.

Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?

Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.

Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.

Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?

Miksi pitää kertoa henkilökohtaisia asioita "huonosta isästä". Se saisi vaikuttamaan siltä, että olen huono sosiaalisilta taidoiltani tai riitaisa. 

"Isäni" kuolema on helpottanut keskusteluja isättömyydestäni.  Olen kokenut olevani isätön hänen eläessään, nyt tilanne on helpompi kun voin vain kuitata että on kuollut.

Isä sanassa on tietty lataus, joka pitää sisällään esim. rahtusen välittämistä lastansa kohtaan.  Sen takia se ei ole ikinä ollut käytössäni muuta kuin pakotettuna eli kohteliaisuudesta.

Kyllä. Eikä mikään ilmaus paska isä riitä kuvaamaan isääni ja suhdettani häneen. Sana isätön kuvaa sen kaikkein täsmällisimmin. Sana paska isä antaisi sen mielikuvan, että olisi isä, joka on jotenkin tekemässä jotain paskatemppuja, mutta olemassa elämässä. 

Nimenomaan. Huono isä tarkoittaisi isää, joka on elämässä mukana, mutta tekee huonoja valintoja ja hoitaa isyyttään huonosti.

Huono tai paska isä on usein juurikin liian tilannetta vähättelevä ilmaus. Eiköhän melkein jokainen ole joskus sanonut isäänsä huonoksi, kun tämä ei mm. tullut katsomaan käsipallopelejä lupauksistaan huolimatta, teki liikaa töitä ja ei vienytkään perhettä lomamatkalle.

Sekin on outoa, jos väittää jollekin, että on isä, mutta sitten käy ilmi, ettei mitään yhteyttä ole ollut 25 vuoteen. 

Kun totean olevani isätön, tilanne on kaikkein selkein. Jos isä mainitaan niin monesti kanssakeskustelija alkaa kehitellä jotain juttuja isäsuhteestani (jota ei ole, mutta miten sen voisi saada uudelleen aikaseksi tms. vaikkei keskustelukumppani ole psykologi, perheterapeutti tms. ammattilainen). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä sitä ymmärrä miksi suuttua tommosesta, mutta et sä isätön ole.

Olet väärässä.

Miksi koet tarpeellisena hokea tuota?

Yksi kommentti on hokemista? Ei ap ole isätön vaikka kuinka jankkaisit.

Voihan sitä sanoa, että kukaan ei ole isätön. Kaikilla on oltava isä ja äiti, henkilöt joiden sukusoluista lapsi on alkunsa saanut. Tällöin toki puhutaan vain yhdestä, minimaalisesta vanhemmuuden osa-alueesta.

Kuka määrittää miten kukakin saa asiat kokea? Minä koen olevani äiditön nyt, kun äitini on kuollut. En toki asiaa ilmaise ihan noin yksinkertaisesti, koska muuten ihmiset luulevat että olen kasvanut ilman äitihahmoa elämässäni mikä ei ole totta.

Aloittajakin voisi miettiä miksi tahallaan haluaa käyttää ilmaisua, joka yleisesti katsotaan tarkoittavan tiettyä asiaa, joka ei pidä ap:n kohdalla paikkaansa. Miksi ei vain samalla vaivalla ilmaise asiaa tarkemmin: minulla ei koskaan ole ollut läsnäolevaa ja välittävää isää. Ei tarvitsisi väitellä ja tapella ja ärsyyntyä. Turhaa psovosointia, ja aika lapsellista.

Termi isätön ei kuvaa millään tavalla kokemusta. Ei siis ole kyse siitä että kaikki on siitetty ja synnytetty. Isätön on vailla isää oleva; sellainen, jonka isä ei ole tiedossa tai on kuollut. Sama kun kokisi olevansa orpo kun on paskat vanhemmat.

Ap nimenomaan täysin turhaan provosoi ja sit ihmettelee miksi provosoidutaan.

Mutta miksi joku provosoituu siitä, että joku toinen sanoo ettei hänellä ole isää. Mikä siinä kaivelee niin kovasti, että pitää alkaa inttämään?

Tässä keskustelussa on sitäpaitsi jo nekin kenen isä on kuollut kommentoineet, että ei he ole isättömiä.

Kyllä normaalijärkiselle aikuiselle pitäisi riittää, kun joku sanoo että on isätön. Ihan lapsellista alkaa inttää perusteluja ja syitä ja yrittää mitätöidä toisen sanomaa.

Eihän kukaan mitätöi hänen kokemustaan sanomalla että että et sä isätön ole. Kokemus isän huonouden vuoksi on ihan sama edelleen. Kyllä mä ihmettelisin, jos joku sanoisi mulle olevansa isätön vaikkei ole. Miettisin ja saattaisin kysyäkin että milloin hän kuoli? Vastaus olisi siis ei se ole kuollut vaan ihan hengissä mutta perseestä. Miksei voi alunperin sanoa että kasvoin käytännössä ilman isää, koska hän on huono isä?

Miksi pitää kertoa henkilökohtaisia asioita "huonosta isästä". Se saisi vaikuttamaan siltä, että olen huono sosiaalisilta taidoiltani tai riitaisa. 

"Isäni" kuolema on helpottanut keskusteluja isättömyydestäni.  Olen kokenut olevani isätön hänen eläessään, nyt tilanne on helpompi kun voin vain kuitata että on kuollut.

Isä sanassa on tietty lataus, joka pitää sisällään esim. rahtusen välittämistä lastansa kohtaan.  Sen takia se ei ole ikinä ollut käytössäni muuta kuin pakotettuna eli kohteliaisuudesta.

Kyllä. Eikä mikään ilmaus paska isä riitä kuvaamaan isääni ja suhdettani häneen. Sana isätön kuvaa sen kaikkein täsmällisimmin. Sana paska isä antaisi sen mielikuvan, että olisi isä, joka on jotenkin tekemässä jotain paskatemppuja, mutta olemassa elämässä. 

Niinpä.  Isätön on mielestäni myös kohtelias ilmaisu. Ymmärän, että hän oli jonkun ystävä eläessään ja jonkun yhteisön jäsen. En halua rikkoa heidän illusiota kivasta miehestä, en halua riitaa koska se ei olisi mahdollistanut kuitenkaan minulle kokemusta isän olemassaolosta. Eli hyväksyn isättömyyteni, muille se on ollut vaikeampaa koska tulkitsivat tilannetta omasta näkökulmastaan kuulematta minua. Kun kokonaiskuva puuttu, on helpompi heitellä, että onhan sinulla isä ja jne.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaisi vähän siltä, että tämän "isättömyyden" vuoksi ap:n elämä on nyt melko pitkälti pilalla. Aika monella meillä on ollut ei-niin-ruusuinen lapsuus, mutta ei sen vangiksi tarvitse jäädä. Lapsuudesta ja isättömyydestä voi päästä yli eikä nillittää isättömyydestään muille. Oletan, että olet aikuinen ihminen.

Jos kerrot uudelle seurustelukumppanille, että olet isätön, mutta myöhemmin paljastuu, että sinulla onkin isä, niin pitäisin sinua valehtelijana. Selityksistä huolimatta.

Minä luulisit sen kumppanin sitten sinua pitävän?

Tuskinpa erokaan sellaisesta suhteesta sille kumppanille mikään menetys olisi.

Usein isätön on kaikista selkein käsite.

Perhettään vuosikymmenen pahoinpidellyt ja sitten häipynyt, biologisesti valitettavasti sukua oleva tyyppi olisi aikamoinen käsite. Mikä ei takuulla tyydytä kuulijaa, vasn herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Vierailija kirjoitti:

Isätön on määritelmä, millä ei todellakaan ole mikään yhtä yksiselitteistä määritelmää. Isättömyys voidaan määritellä sosiaalisesta, juridisesta tau biologisesta näkökulmasta. Määrittelyyn voidaan käyttää myös psykologista näkökulmaa.

Juridisesta näkökulmasta lapsi on isätön, jos hänen kohdallaan ei ole tehty isyydentunnustusta vanhempien ollessa avoliitossa tai asuessa erillään. Silti kukaan tuskin sanoi lasta isättömäksi jos isä on ollut aina mukana lapsen elämässä ja on vielä biologinenkin isä, vaikka isyydentunnustus olisi jostain kumman syystä jäänyt tekemättä.

Sosiaalisesta näkökulmasta taas lapsi voi olla isätön, vaikka hänellä olisi juridisesti isä ja biologinen isä olisi tiedossa, mutta lähtenyt ennen lapsen syntymää tai pian syntymän jälkeen, eikä lapsi olisi koskaan tavannut tätä tai ollut missään tekemisissä.

Toki, kaikki nuo vain pitää sisällään sen ettei se isä ole siinä elämässä. Apllahan ei olisi ollut tällainen tilanne lainkaan tuon isäpuolen kohdalla. Tietenkin biologisen isän kohdalla joo.

Miks tämmöisestä asiasta pitää vääntää?

Olkoon isätön tai isällinen, omasta mielestään saa olla mitä vaan.

Jossain virallisissa papereissa kumminkin on merkintä siitä biologisesta isästä ja siellä se isäksi mainitaan. Koittakoon muuttaa sen sieltä joksikin muuksi jos se nyt niin kovasti mieltä hankaa.

Tässähän jankataan nyt sanasta.

Eikä kukaan jaksa suuttua tommosesta muutoin kuin jos sitä alkaa jänkyttää, mikä on ärsyttävintä ikinä. Jänkyttää jostain sanasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isätön on määritelmä, millä ei todellakaan ole mikään yhtä yksiselitteistä määritelmää. Isättömyys voidaan määritellä sosiaalisesta, juridisesta tau biologisesta näkökulmasta. Määrittelyyn voidaan käyttää myös psykologista näkökulmaa.

Juridisesta näkökulmasta lapsi on isätön, jos hänen kohdallaan ei ole tehty isyydentunnustusta vanhempien ollessa avoliitossa tai asuessa erillään. Silti kukaan tuskin sanoi lasta isättömäksi jos isä on ollut aina mukana lapsen elämässä ja on vielä biologinenkin isä, vaikka isyydentunnustus olisi jostain kumman syystä jäänyt tekemättä.

Sosiaalisesta näkökulmasta taas lapsi voi olla isätön, vaikka hänellä olisi juridisesti isä ja biologinen isä olisi tiedossa, mutta lähtenyt ennen lapsen syntymää tai pian syntymän jälkeen, eikä lapsi olisi koskaan tavannut tätä tai ollut missään tekemisissä.

Toki, kaikki nuo vain pitää sisällään sen ettei se isä ole siinä elämässä. Apllahan ei olisi ollut tällainen tilanne lainkaan tuon isäpuolen kohdalla. Tietenkin biologisen isän kohdalla joo.

Mitkä kaikki?

Miten muka juridinen isättömyys, missä isä on aina ollut lapsen elämässä muttei merkintänä viranomaisrekistereissä, pitää sisällään sen, ettei isä ole siinä elämässä?

Lapsella voi myös olla isä elämässä, vaikkei tyyppi olisikaan biologinen isä. Lapsi voi olla saanut alkunsa vaikka lahjasukusoluilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan vielä täsmentää, että tämä aloituksessa kyseessä ollut ihminen ei ole minulle biologisesti mitään sukua. Virallisesti minulla ei myöskään ole isää, koska isyydentunnustusta ei koskaan tehty.

Ap

😅😅😂

Ei ole todellista enää. Jos sä lerran oikeasti olet isätön, mitä ihmettä sä selittelet jotain suurtumasta siitä että sanot olevasi isätön vaikket ole? Sun tilanteesi on täysin selkeä. Sulla ei ole isää ja sen lisäksi sun isäpuolesi oli perseestä. Huoh, mitä ajanhukkaa.

Tämähän lähti laukalle vain näiden "et sä mikään isätön oo"-öyhöttäjien omista ilmeisen vääristä oletuksista. Kuvittelivat asioiden olevan jotain, kitä ne ei olleetkaan, kun oli niin kiire öyhäämään.

Ap itse aloituksessa kertoi hänelle suutattavan sanasta isätön kun hän käyttää sitä isästään, johon ei ole väleissä.

Mistä öyhöttäjät teki omat virheelliset johtopäätöksensä, kun eivät viitsineet tutkia taustoja kunnolla. Tuollahan ap jo aiemmin viittasi tilanteeseen.

No joo, ap aloitti keskustelun vähän huterin perustein, näin jälkikäteen todettuna, mutta ongelma koskettaa muitakin, ei tämä olisi muuten venynyt näin. 

Ongelma niin, se että on paskoja isiä, eronneita ja karranneita, kaikki onko ap isätön vai ei-kommentit olisi jäänyt pois. Ja apn esittämä ongelma näyttäytyisi ihan eri valossa.

Tämä vahvistaa sen että ei hänelle suututa isättömyydestä tai huonosta mukaisäsuhteesta vaan siitä että hän selostaa ihan oudosti elämäänsä.

Moni selostaa elämäänsä erikoisesti, tunteiden kautta. Ei heille suututa heidän kokemuksistaan, jotenkin tämä aihe vain menee monella tunteisiin.

Enpä usko että apllekaan on suututtu hänen kokemuksistaan vaan siitä että kuulija kokee tulleensa harhaanjohdetuksi käyttämällä sanaa isätön kuvatessaan miestä, joka ei edes ole ollut isä, on kuitenkin ollut apn elämässä (ja ilmeisesti on edelleen), mutta hän ei käytä hänestä sanaa isä.

Kyllä, sana isätön ja isä (äiditön ja äiti) on tunnelatautuneita sanoja ja kaikkein paras on puhua niistä vain heille, joille on valmis avaamaan ajatustaan ja kokemustaan tarkemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isätön on sellainen, jonka isää ei joko tiedetä tai hän on kuollut.

Sinulla on isä ja vaikka hän ei ole ollut täydellinen eikä läsäoleva, niin sinulla on isä.

Sanotko Josef Fritzlinkin lapsille, että isänne ei ehkä ollut läsnäoleva ja täydellinen, mutta teillä on isä?

Miksi koet tarvetta sanoa sellaista potaskaa?

Olen eri, mutta mielestäni on aika suuri loukkaus Elisabeth Fritzliä kohtaan väittää, että hän olisi isätön.

Jos hän olisi oikeasti isätön, ei kukaan olisi vanginnut häntä kellariin ja pilannut hänen elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isätön on määritelmä, millä ei todellakaan ole mikään yhtä yksiselitteistä määritelmää. Isättömyys voidaan määritellä sosiaalisesta, juridisesta tau biologisesta näkökulmasta. Määrittelyyn voidaan käyttää myös psykologista näkökulmaa.

Juridisesta näkökulmasta lapsi on isätön, jos hänen kohdallaan ei ole tehty isyydentunnustusta vanhempien ollessa avoliitossa tai asuessa erillään. Silti kukaan tuskin sanoi lasta isättömäksi jos isä on ollut aina mukana lapsen elämässä ja on vielä biologinenkin isä, vaikka isyydentunnustus olisi jostain kumman syystä jäänyt tekemättä.

Sosiaalisesta näkökulmasta taas lapsi voi olla isätön, vaikka hänellä olisi juridisesti isä ja biologinen isä olisi tiedossa, mutta lähtenyt ennen lapsen syntymää tai pian syntymän jälkeen, eikä lapsi olisi koskaan tavannut tätä tai ollut missään tekemisissä.

Toki, kaikki nuo vain pitää sisällään sen ettei se isä ole siinä elämässä. Apllahan ei olisi ollut tällainen tilanne lainkaan tuon isäpuolen kohdalla. Tietenkin biologisen isän kohdalla joo.

Mitkä kaikki?

Miten muka juridinen isättömyys, missä isä on aina ollut lapsen elämässä muttei merkintänä viranomaisrekistereissä, pitää sisällään sen, ettei isä ole siinä elämässä?

Lapsella voi myös olla isä elämässä, vaikkei tyyppi olisikaan biologinen isä. Lapsi voi olla saanut alkunsa vaikka lahjasukusoluilla.

Isä, joka ei ole juridinen isä, ei voi ns. aiheuttaa (juridista) isättömyyttä. Eikä isättömyys koskaan voi olla olemassa jos se isä(hahmo) on elämässä.

Mitäs jos sanoisiy että sinulla on isä, mutta koet olevasi isätön? Koska kyllähän sinulle oli isä, mutta et koe hänen olevan vanhempi. Nämä ovat kaksi eri asiaa.