Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista)
Mielipiteitä? Ovat 20 ja toinen lapsi tulossa. Luoja päättää lapsiluvun.
Kommentit (10127)
Vierailija kirjoitti:
Onkohan lestadiolaisilla riivaajien ulosajoa lapsista? Meillä helluntaiseurakunnassa oli, muistan sen lapsuudesta. Isä rukoillen huusi, avasi oven ja uunien pellit jos kiukuttelin lapsena. Silloin minussa oli riivaaja.
Siis oikeastiko tapahtui noin vai provoatko vain?.
Ongelma on yhteisöön kiinnittyminen. Uskosta tulee yhtä kuin yhteisöön kuuluminen. Sen vuoksi yhteisön koheesiota yllä pitävät tavat muuttuvat vähitellen uskon ehdoiksi ilman että monikaan uskaltaa kyseenalaistaa niitä. Vaikka vedotaan lapsen yksinkertaiseen uskoon että armo pitää ottaa lahjana, ei siinä pysytä vaan lisätään monenlaisia vaatimuksia tapoihin, käyttäytymiseen, ulkonäköön ja harrastuksiin. Omaa askeettisuutta. Yhteisöllisyys tavallaan estää opin puhtaana pysymisen kun sen maalliset tavat sekoittuvat hengellisyyden kanssa ja niiden väliin vedetään yhtäläisyysmerkki. Näin ei puhtaassa kristinopissa saisi käydä.
Tuossa Hesaarin linkissä minkä joku jakoi edellisellä sivulla kerrotaan yhden henkilön kokemus hengellisestä väkivallasta.
"Aloin tutkia Raamattua ja tajusin, että sitä voi käyttää sekä rakentavalla että rikkovalla tavalla ja että minuun sitä oli käytetty rikkovalla tavalla. Että minullehan oli opetettu aina vähän väärin.
Hän ymmärsi, kuinka syvälle häneen olivat juurtuneet sanat emmehän me. Emmehän me korosta itseämme. Emmehän me käytä korvakoruja.
Ne ovat voimakkaita sanoja, kun niitä on hoettu koko elämän.
Sellaisen kokemuksen jälkeen voi olla vaikea kuulla omat ajatuksensa.
Hilla oppi ajattelemaan, että ei Jeesusta kiinnostanut, oliko hänellä korvarenkaat.
Kun löysin henkilökohtaisen uskon, lakkasin pelkäämästä.
Minusta yhteisöjen pitäisi ottaa enemmän vastuuta siitä, mitä ne sanovat julkisesti.
Aini Linjakumpu on samoilla linjoilla:
Lasten oikeuksia loukataan hengellisen väkivallan tapauksissa. Uskonnollisten yhteisöjen pitäisi lähteä entistä enemmän keskusteluun siitä, mitkä ovat uskonnon lähtökohdat. En usko, että tiukoissakaan uskonyhteisöissä haluttaisiin tietoisesti vahingoittaa ihmistä.
Hengellistä väkivaltaa voi olla vaikea havaita, koska yhteisön sisällä se näyttäytyy normaalina, Linjakummun sanoin jopa rakkaudellisena toimintana. Ulkopuolisten voi olla vaikea puuttua epäkohtiin, kun uskonnollinen arvomaailma on itselle vieras.
Kun väkivalta on rakenteellista, sillä ei ole selkeää tekijää, vaan sosiaaliset valtajärjestelmät ylläpitävät ajatusmalleja ja toimintatapoja, jotka eriarvoistavat ihmisiä. Ne periytyvät sukupolvelta toiselle.
Hengellinen väkivalta ilmenee usein juurikin valinnanmahdollisuuksien kaventumisena, kun elämää kontrolloidaan tiukoilla säännöillä. Se vaikuttaa ihmisen toimintaan ja olemiseen rajoittavasti.
Lapselle, joka on syntynyt ja varttunut tällaisessa rajoittavassa yhteisössä, vaihtoehdottomuus voi näyttäytyä normaalina, Aini Linjakumpu sanoo.
Jo pelkästään pukemisen rajoittaminen voi vaikuttaa nuoren minäkuvaan, Hilla muistuttaa.
Hengellistä väkivaltaa on vaikea tunnistaa ja kriminalisoida. Se on niin henkilökohtaista, ettei edes huomaa olevansa uhri, Hilla miettii.
Vanhemmat ei ymmärrä tekevänsä väärin ja käyttäytyvänsä väkivaltaisesti lapsiaan kohtaan puuttuessaan heidän ulkonäköön, musiikkimakuun ja harrastuksiin. He lulevat toimivansa rakkauden pohjalta mutta todellisuudessa taustalla on ymmärtämättömyyttä ja jopa kovuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat ei ymmärrä tekevänsä väärin ja käyttäytyvänsä väkivaltaisesti lapsiaan kohtaan puuttuessaan heidän ulkonäköön, musiikkimakuun ja harrastuksiin. He lulevat toimivansa rakkauden pohjalta mutta todellisuudessa taustalla on ymmärtämättömyyttä ja jopa kovuutta.
Kollektiivisesta traumasta johtuva ajatusmaailman vinouma, jota siirretään tehokkaasti sukupolvelta toiselle. Kunnes joku kärsii liikaa ja havahtuu, eihän tää olekaan tervettä.
Kenenkään ei tietenkään tarvitse meikata eikä kukaan sellaista ketjussa esitäkään. Jos sen sijaan meikkaamattomuus laitetaan yhdeksi uskon ehdoksi ollaan väärällä ja vaarallisella tiellä. Kelläkään ei ole oikeutta lisätä omia lisälakeja Kristuksen säätämään vanhurskauttamisoppiin.
Ulkonäkö on muutenkin hyvin henkilökohtainen ja intiimi asia johon kenelläkään toisella ei ole oikeus puuttua. Se miten sinä haluat toimia ei ole sama mitä joku toinen haluaa. Älä oleta ja vaadi että sinun tapasi on ainut oikea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat ei ymmärrä tekevänsä väärin ja käyttäytyvänsä väkivaltaisesti lapsiaan kohtaan puuttuessaan heidän ulkonäköön, musiikkimakuun ja harrastuksiin. He lulevat toimivansa rakkauden pohjalta mutta todellisuudessa taustalla on ymmärtämättömyyttä ja jopa kovuutta.
Kollektiivisesta traumasta johtuva ajatusmaailman vinouma, jota siirretään tehokkaasti sukupolvelta toiselle. Kunnes joku kärsii liikaa ja havahtuu, eihän tää olekaan tervettä.
Useimmat varmaan sisimmässään ymmärtävätkin, että ei lasten mielen manipulointi ole tervettä, mutta joukkoon kuulumisen paine ajaa osalla ohi terveen ajattelun.
Ei tunnisteta aitoja ongelmia. Hoetaan vaikka, että riidassa on kaksi syypäätä, rakkauden muurilaastia vaan päälle ja anteeksiantoa niin kaikki ratkeaa. Mutta kun tuo ei ole totuus, vl-parisuhteessakin toisella voi olla vaikka persoonallisuushäiriö tai vaikka omia käsittelemättömiä lapsuustraumoja, jolloin tämä aikuinen voi omilla teoillaan ja toimillaan tehdä koko perheen elämästä h*lvettiä. Jos toinen on järjissään ja yrittää asioita selvittää, totta kai tuloksena on helposti riita. Juurisyy voi kuitenkin olla yhden aikuisen toiminnassa, siihen ei todellakaan tarvita kahta.
Onpa täällä viisasta ja syvällistä pohdintaa. Hyvä te.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on taas ihmetyttänyt se, miksi monissa tilanteissa vanhoillislestadiolaiset eivät ääneen kerro olevansa vanhoillislestadiolaisia? Katsoin juuri yhden muutaman vuoden takaisen remontointiohjelman jakson. Siinä oli selvästi vanhoillislestadiolainen perhe: monta pientä lasta kotihoidossa, kotona ei telkkaria, hyllyssä ei mitään viinilaseja tms (näitähän näkee nykyään monissa ei-vl-perheissä), olohuoneessa oli piano, ei levysoittimia tms, perheen äiti ei meikannut eikä korvakoruja ollut.
Miksi sitä vanhoillislestadiolaisuutta ei mainita ääneen? Minusta on tosi kurja, jos jotenkin joutuu piilottelemaan sitä, mitä aidosti on. Eihän se ole mikään paha asia, jos toteaisi, että me olemme vanhoillislestadiolaisia ja se näkyy meidän kodissamme. Päinvastoin asia voisi olla monen katsojan/vanhoillislestadiolaisen mielestä mielenkiintoinen: millaisia tilaratkaisuita voidaan suurperheen arjen helpot
Itseasiassa kerron somessa ja muualla ihan avoimesti, että olen kirkon työntekijä. En häpeile asiaa. :)
T. Tuo aiempi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan lestadiolaisilla riivaajien ulosajoa lapsista? Meillä helluntaiseurakunnassa oli, muistan sen lapsuudesta. Isä rukoillen huusi, avasi oven ja uunien pellit jos kiukuttelin lapsena. Silloin minussa oli riivaaja.
Siis oikeastiko tapahtui noin vai provoatko vain?.
Ihan oikeasti tapahtui noin.
Puhuja puhui hyvin siitä, ettei yksittäisillä ihmisillä voi olla ikään kuin muita korkeampaa tietämystä uskon asioista, vaan asioita tutkitaan seurakunnan kanssa Pyhän Hengen kautta. Mutta tässä tulee se sokea piste jälleen. Vl-liikkeessä kun ajatellaan, että sillä on liikkeenä, yhteisönä korkeampi tietämys uskon asioista kuin millään muulla ryhmällä maailmassa. Eli asetutaan yhteisönä opillisesti muiden yläpuolelle, tätä ei pystytä näkemään ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Puhuja puhui hyvin siitä, ettei yksittäisillä ihmisillä voi olla ikään kuin muita korkeampaa tietämystä uskon asioista, vaan asioita tutkitaan seurakunnan kanssa Pyhän Hengen kautta. Mutta tässä tulee se sokea piste jälleen. Vl-liikkeessä kun ajatellaan, että sillä on liikkeenä, yhteisönä korkeampi tietämys uskon asioista kuin millään muulla ryhmällä maailmassa. Eli asetutaan yhteisönä opillisesti muiden yläpuolelle, tätä ei pystytä näkemään ollenkaan.
Kyllä, juurikin noin.
Toisaalta, nimenomaan vl-liikkeessä on ollut tuo harhaoppi, että ikään kuin maallisessa organisaatiossa korkeammalla olevalla on enemmän ymmärrystä uskon asioista. (Ns. huoneenhallitusoppi) Eli vaikka Srk:n johtokunta olisi "viisaampi" kuin vaikka yksittäinen pappi tai rivikristitty, hyvin tarkka hierarkia. Eikä tästä ajattelusta ole kokonaan vieläkään päästy, Oulun pääkonttorilla on melkein paavin istuimen asema hengellisissä asioissa vaikka virallisesti sanottaisiin mitä. Haluaisinpa nähdä myös, että nainen käyttäisi puheenvuoron puhujien ja seurakunnan vanhinten kokouksessa. Jos -60 ja -70-luvulla olisi kuunneltu myös naisia kun muodostettiin jyrkkää ehkäisemättömyyslinjaa, tuskin se olisi päässyt muodostumaan sellaiseksi kuin muodostui. Mutta nainenhan ei ollutkaan tasa-arvoinen seurakunnan jäsen, jonka näkemystä olisi kysytty, miehet näistä on päättäneet ja naisten tehtävä on ollut myötäillä. Jos nainen on ollut eri mieltä, nainen ei vaan ole ymmärtänyt asiaa oikein tai ole ollut "yhteisessä rakkaudessa" tai miten vaan on haluttu asia torjua. Yhteisön miehillä ja eritoten Srk:n päättävässä asemassa olevilla miehillä oli korkein ymmärrys ja muiden piti vaan alistua. Näinhän se ei tietenkään ole mutta eipä löytynyt nöyryyttä näiltä ihmisiltä. Seuraukset näkyvät.
Vierailija kirjoitti:
Kenenkään ei tietenkään tarvitse meikata eikä kukaan sellaista ketjussa esitäkään. Jos sen sijaan meikkaamattomuus laitetaan yhdeksi uskon ehdoksi ollaan väärällä ja vaarallisella tiellä. Kelläkään ei ole oikeutta lisätä omia lisälakeja Kristuksen säätämään vanhurskauttamisoppiin.
Ulkonäkö on muutenkin hyvin henkilökohtainen ja intiimi asia johon kenelläkään toisella ei ole oikeus puuttua. Se miten sinä haluat toimia ei ole sama mitä joku toinen haluaa. Älä oleta ja vaadi että sinun tapasi on ainut oikea.
Jatkona keskusteluun, jossa todettiin ettei meikkaaminen aiheuta kaikille paineita ja sen olevan taidemuoto (kyllä, olen aivan samaa mieltä edellä mainituista), kirjoitin seuraavasti:
"Paljon on myös niitä, jotka ei halua meikata. Siis ihan aidosti ei halua. Antakaa myös heidän tehdä tyylillään."
Jos tuossa viestissä sinun mielestäsi jotenkin ohjeistetaan tai vaaditaan toimimaan tietyllä tavalla, niin ihmettelen kyllä suuresti. Tässä kontekstissa kannattaisi kyllä lukea omia viestejään lävitse.
En ole kyllä ennen ollut tällaisessa keskustelussa, jossa jokainen kommentti pyritään jotenkin pienentämään. Kun sanot, että moni nauttii syksystä, toinen tulee tuomiten paikalle ja tuumaa että älä oleta että sinun tapasi on oikea ja vaadi muilta samaa. Vaikka missään ei sanottu niin. Itse en juuri toisten toimintaa tuossa mielessä ajattele, ja minusta jokainen ainakin lähtökohtaisesti tekee oman parhaansa omassa kontekstissaan. Vaikka en toimisi samoin tai olisin asiasta ihan eri mieltä, ei se ole minun puoleltani minkäänlainen vaade suuntaan tai toiseenkaan.
Ilmeisesti sinulla on omia kipeitäkin kokemuksia taustalla. Sellaisen kuvan viesteistäsi toistojen perusteella saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan vl-liikettä olisi aikoinaan voinut kutsua paastoliikkeeksi. Kaikesta maallisesta olisi pitänyt kieltäytyä, se on tavallaan jatkuvaa henkistä/hengellistä paastoamista. (Kumma kyllä tämä ei sitten ulottunut materialismiin ja seksuaalisuuteen.) Ongelmallisesti käy helposti niin, että kun vaaditaan ulkoista täydellisyyttä, tapojen noudattamista hurskauden merkkinä, ihmiset alkaa noudattaa niitä näennäisesti eivätkä kiinnitä enää sisäiseen tilaan huomiota. Vaikka kristillisesti ajateltuna nimenomaan sisäinen uudistuminen on tärkeää, ei ulkoisten tapojen noudattaminen. Johtaa just näihin tilanteisiin, että ei käytetä korvakororuja mutta kiusataan muita lapsia omassa koulussa. Niin niin, kumpaan asiaan pitäisi kiinnittää huomiota, ei liene epäselvää... Ollaan muille ilkeitä tai tehdään moraalisesti väärin, mutta käydään tunnollisest
Miten perustelet väitteesi siitä, että seuroissa käymisestä on tehty jonkinlainen mittari?
Jos vaikka ison perheen isä ja puhuja, joka on aktiivisesti mukana kaikessa mahdollisessa toiminnassa mutta ei käy kertaakaan vuosien aikana vaikka yhden lapsen perheen luona kylässä, niin onhan tuo omituista. Energiaa ja aikaa riittää mutta omat lapset ei sitten ilmeisesti kiinnosta. Eikö yhtä tärkeää olisi huomioida lapsia ja lapsenlapsia, kuin sosialisoida rauhanyhdistyksen toiminnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienemmillä paikkakunnilla, ja miksei isommillekin kuten Oulussa, jos ihmistä ei yhtäkkiä näy seuroissa niin usein, aletaan olla "huolestuneita ihmisen uskonelämästä". Vähintään pitäisi osata kertoa hyvä syy, esim terveydellinen syy hyväksytään. Jos joku käy tunnetusti harvoin vaikka ei ole tiedossa mitään erityistä syytä, aletaan suhtautua vähän epäillen. Mitä pienempi paikkakunta, sen isompi sosiaalinen kontrolli. Tosin en osaa sanoa onko nykyään yhtä tiukkaa, voi olla että esim koronan jälkeen on näissäkin tapahtunut lieventymistä.
No siis mitä ihmettä, miten tuo huoli sitten käytännössä ilmenee? Tuleeko joku ovelle tai soittaa tai pitää jonkun puhuttelun?
Joku saattaa kyselläkin, mutta tyypillisimmin vaan hiljaa mietitään onko se nyt oikeasti uskovainen. Ainakin aiemmin oli tälläistä, en tiedä onko enää.
Vierailija kirjoitti:
Pienemmillä paikkakunnilla, ja miksei isommillekin kuten Oulussa, jos ihmistä ei yhtäkkiä näy seuroissa niin usein, aletaan olla "huolestuneita ihmisen uskonelämästä". Vähintään pitäisi osata kertoa hyvä syy, esim terveydellinen syy hyväksytään. Jos joku käy tunnetusti harvoin vaikka ei ole tiedossa mitään erityistä syytä, aletaan suhtautua vähän epäillen. Mitä pienempi paikkakunta, sen isompi sosiaalinen kontrolli. Tosin en osaa sanoa onko nykyään yhtä tiukkaa, voi olla että esim koronan jälkeen on näissäkin tapahtunut lieventymistä.
Toisen uskon epäily ja "huolestuminen" on kontrollointia ja hengellistä väkivaltaa. Huolestuja asettaa itsensä toisen yläpuolelle. Että hän on "oikein" uskomassa ja toisen usko on "epäilyttävää". Todellisuudessa asia on usein päinvastoin eli huolestuja itse kulkee tekojen ja suoritus uskon alla, kun toinen voi olla vapaa armolapsi jolle usko ei ole seurakertojen määrää ja yhteisön keskellä muille patsastelua oman uskon hyvyydestä.