Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista)
Mielipiteitä? Ovat 20 ja toinen lapsi tulossa. Luoja päättää lapsiluvun.
Kommentit (10127)
Kirjoitat: *Vanhoillislestadiolainen kulttuuri arvostaa materiaalista omaisuutta ja sen näyttämistä*ja päätit sitten perustaa väitteesi yhteisöblogiin, johon kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Blogikirjoitus taas puolestaan perustuu Hannu Raittilan fiktiiviseen Ei minulta mitään puutu -romaaniin. Sinulta jäi blogista ehkä huomaamatta mm. seuraavat kommentit:
- Herätysliikkeen määrällisen kasvuideologian ja materialistisen arvomaailman kritiikki esitetään romaanissa hulvattomana parodiana. (Parodia on Wikipedian mukaan ivallinen, piikittelevä, liioitteleva tai koominen toisen teoksen jäljitelmä, mutta myös reaalimaailman asioita, esim. jonkun elämäntyyliä, voidaan parodioida.)
- Romaanin ironian terävin kärki kohdistuu tehokkuusajatteluun ja koko länsimaisen yhteiskunnan häikäilemättömään yhä suurempien voittojen tavoitteluun, hybrikseen vailla vastuuta muista ihmisistä, elinympäristöstä ja tulevaisuudesta.
- Kirjaa on luettava kirjallisuutena, ei totuutena.
Kun lestadiolaisuudesta kirjoitetaan romaaneja tai tehdään elokuvia, ne tulkitaan poikkeuksetta totuutena. Vaikka kirjailija itse korostaisi sitä, että hänen teoksensa on fiktiivinen, lukijat eivät halua sitä uskoa. Jos Raittila olisi kirjoittanut romaaninsa pelkästään länsimaista tehokkuusajattelua ja voittojen tavoittelua vastaan, se tuskin olisi herättänyt kovinkaan paljon kiinnostusta. Mutta kun siihen liitetään lestadiolaisuus ja suviseurat, menestys ja mielenkiinto ovat taattuja. On väärin ja kohtuutonta väittää, että järjestäjien kannalta esim. suviseurojen väkimäärä olisi se tärkeä juttu. Näitä lukuja nostaa esiin media niin kuin se nostaa esiin kävijämäärät kaikista suurista sekä maallisista että hengellisistä kesätapahtumista. Media mässäilee myös myytyjen ruoka-annosten, makkaroiden ja jäätelöiden määrällä. Eikö ole itsestään selvää, että ruokaa kuluu, kun väkeä on paljon?
Kun sinäkin vedät väitteittesi tueksi subjektiivisen blogikirjoituksen ja kirja-arvostelun, minun lienee turha yrittää vakuuttaa, että suurin osa lestadiolaisista on kunnan, valtion tai eri yritysten palveluksessa toimivia, hyvin keskiluokkaisia ihmisiä (ja se, että tarvitsee tämmöistä edes vakuutella, tuntuu todella typerältä). Jos joku sen sijaan menestyy omalla työllään tai yrittämisellään, se ei liene väärin. Se on väärin, että sinun laillasi keskustelupalstalla todetaan totuutena, että erityisesti lestadiolaiset arvostavat materiaalista omaisuutta ja sen näyttämistä. Koen sen erittäin loukkaavana mm. itseäni ja perhettäni ja monia muita kohtaan. Uskallan väittää, että meidän perheemme elintapa kestää tarkastelun ekologisesta näkökulmasta ja on ympäristöä ja luontoa mahdollisimman paljon huomioon ottava.
On aina vaarallista yleistää.
Ovatko nuo suviseurat nyt ekologisesti ihan järkevät? Tuollainen määrä ihmisiä raahautuu pienelle alueelle. Koko infra ja maa-alueen kuirmittuminen jne.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko nuo suviseurat nyt ekologisesti ihan järkevät? Tuollainen määrä ihmisiä raahautuu pienelle alueelle. Koko infra ja maa-alueen kuirmittuminen jne.
Ei tietenkään ole mutta eihän sillä olw väliä
Olen yrittänyt löytää instasta kuvia suviseuroista, mutta niitä löytyy tosi vähän. Millä hakusanoilla kuvia kannattaisi etsiä? #suviseurat löytää tosi vähän kuvia tämän vuoden seuroista.
Tuossa oli hyvä juttu lestadiolaisten somen käytöstä. Kyllä hekin nykyään katsovat sarjoja yms. vaikkei telkkaria omista.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt löytää instasta kuvia suviseuroista, mutta niitä löytyy tosi vähän. Millä hakusanoilla kuvia kannattaisi etsiä? #suviseurat löytää tosi vähän kuvia tämän vuoden seuroista.
Srk:n omalla tilillä on jonkin verran. Varmaan ihmiset postaa niitä sitten enemmän suviseurojen jälkeen.
Oliverin piti kuvata mutta ei nyt kuvannut.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa oli hyvä juttu lestadiolaisten somen käytöstä. Kyllä hekin nykyään katsovat sarjoja yms. vaikkei telkkaria omista.
Minua ihmetyttää, miksi tuossa asiassa joustetaan ja vedotaan omatuntoon. Sitten taas esim. ehkäisyasiassa ollaan hyvin ehdottomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa oli hyvä juttu lestadiolaisten somen käytöstä. Kyllä hekin nykyään katsovat sarjoja yms. vaikkei telkkaria omista.
Minua ihmetyttää, miksi tuossa asiassa joustetaan ja vedotaan omatuntoon. Sitten taas esim. ehkäisyasiassa ollaan hyvin ehdottomia.
Kuka on, kuka ei. Saa joustaa vähän siinä missä huvittaa. Eihän tuossa mitään järkeä olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Oliverin piti kuvata mutta ei nyt kuvannut.
Kyllä se on joka päivä instan stooriin jotain päivitellyt. Kuvaa myös videota YouTubeen, mutta eihän sillä nyt siellä mitään editointivälineitä ole niin tulee vasta myöhemmin YouTubeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa oli hyvä juttu lestadiolaisten somen käytöstä. Kyllä hekin nykyään katsovat sarjoja yms. vaikkei telkkaria omista.
Minua ihmetyttää, miksi tuossa asiassa joustetaan ja vedotaan omatuntoon. Sitten taas esim. ehkäisyasiassa ollaan hyvin ehdottomia.
Ei siinä nykyään olla. Kyllä siinäkin joustetaan ja käytetään omaa harkintaa ja omaatuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa oli hyvä juttu lestadiolaisten somen käytöstä. Kyllä hekin nykyään katsovat sarjoja yms. vaikkei telkkaria omista.
Minua ihmetyttää, miksi tuossa asiassa joustetaan ja vedotaan omatuntoon. Sitten taas esim. ehkäisyasiassa ollaan hyvin ehdottomia.
Ei siinä nykyään olla. Kyllä siinäkin joustetaan ja käytetään omaa harkintaa ja omaatuntoa.
Eli missä asiassa tahansa voi käyttää omaa harkintaa ja omaatuntoa? Niinhän me muutkin teemme. Mikä lestadiolaisista sitten enää tekee erilaisia?
On tärkeää muistaa, että täällä voi kuka tahansa nimettömänä kirjoittaa mitä tahansa. Jopa niin, että ei-lestadiolainen esiintyy lestadiolaisena ja antaa harhaan johtavaa tietoa.
Uskovaisina edelleen ajattelemme ja uskomme, että Jumala antaa meille lapset, juuri sen sopivan kokoisen perheen. Tämän olen itse saanut ihmeekseni kokea. Luotamme myös lääkäreiden ammattitaitoon emmekä halua ohittaa heidän ohjeitaan. Jos äidillä on sairauksia, fyysisiä tai psyykkisiä, lääkärit osaavat parhaiten neuvoa. Tänä aikana lääkärit suhtautuvat suurperheisiin lähes poikkeuksetta myönteisesti. Tilanne oli toinen 70-80-luvuilla, jolloin monet lääkärit suorastaan nöyryyttivät monisynnyttäjiä. Tästä on lähipiirissäni kokemusta.
Olen itse ev.lut ja viime aikoina olen lukenut paljon lestadiolaisuuteen liittyvää kirjallisuutta. Komppaan ylempää kommentoijaa siinä, että täällä kuva vain saattaa esiintyä antamassa harhaanjohtavaa tietoa. Oma kuva lestadiolaisuudesta on, että tietyissä asioissa ei "omatunnonvapautta" ole. Ei käsitys ehkäisystä ja lasten saamisesta ole teologisesti muuttunut: lestadiolaiset ajattelevat, että Jumala antaa vanhemmille lapset, jotka on ennalta määrätty. Ehkäisy rikkoo tätä ajatusmallia vastaan. Ei tämä teologinen opetus ole muuttunut miksikään, vaikka sitä jotkut saattavat väittääkin.
Se täytyy sivusta seuraavana sanoa, että arkisissa asioissa on varmasti isojakin eroja perheiden välillä siinä, mitä pidetään hyväksyttävänä ja mitä ei. Juuri kuuntelin, kun yksi ex-lestadiolainen kertoi, että kyllä heidän perheessään seurattiin kilpaurheilua, käytiin katsomassa kilpailuita ja koneelta katsottiin vaikka mitä ohjelmia. En usko, että tuo olisi läheskään kaikissa lestadiolaisperheissä ok. Ilmeisesti myös asuinpaikka vaikuttaa: joissakin paikoissa yhteisössä on tiukemmat rajat kuin toisaalla.
2135 jatkaa vielä:
Lukemani ja tietämäni perusteella itselleni on piirtynyt kuva, että lestadiolaisuus näyttäytyy hyvin erilaisena ihmisille yhteisön sisällä. Toiset kokevat yhteisön rakastavana, turvallisena ja huolehtivana. Yhteiset talkoot, kokoontumiset ja muut koetaan mukavina paikkoina kohdata toisia, saada vertaistukea ja tehdä yhdessä. Toisille taas yhteisö näyttäytyy tuomitsevampana ja koetaan, että muut tarkkailevat elätkö uskovaisena oikein. En myöskään ollut aikaisemmin ymmärtänyt, että joillekin nuo yhteiset talkoot ja kokoontumiset esim. seuroihin voivat olla raskaita. Erinäisistä syistä talkoisiin osallistuminen voi tuntua vaikealta, mutta kynnys kieltäytymiseen voi joillekin olla korkea. Jos on kovin väsynyt, voi se yhdessä ruoan laittaminen, leipominen tai seurapenkkien kantaminen tuntua ylivoimaiselta. En ole itse tullut ajatelleeksi, että monin paikoin lestadiolaisuudessa on paljon tuota yhteisöllistä osallistumista ja se voi olla joissakin elämäntilanteissa osalle hyvin raskaskin taakka.
Olen itse nyt sellaisessa elämäntilanteessa, että en jaksa/voi osallistua yhteisiin kokoontumisiin. Kukaan ei ole minua siitä tuominnut. Minua on pyydetty mukaan, mitä suuresti arvostan ja pidän lähimmäisenrakkauden osoituksena, mutta tilanteeseeni on suhtauduttu erittäin ymmärtävästi. Joku voi kokea tarkkailuna sen, kun toinen esim. kyselee kuulumisia. Emme me ihmiset osaa aina sanojamme niin taitavasti asetella, etteikö väärinymmärtämisen mahdollisuus ole olemassa. Jos joku tuntee, että häntä on loukattu tai hänen asioihinsa on tarpeettomasti puututtu, olisi kaikkien kannalta parasta, että hän siitä myös sanoisi. Kokemukset ovat hyvin henkilökohtaisia ja eri ihmisillä erilaisia. Joka tapauksessa itse koen, etten olisi vaikeassa elämäntilanteessani saanut mistään muualta niin paljon tukea kuin nyt olen saanut.
"Hän ajattelee, että tiiviissä yhteisössä voi vaatia rohkeutta olla erilainen.
Minua on välillä mietityttänyt se, kuinka paljon paheksumista liberaalit ihmiset saavat osakseen liikkeessä. On todella konservatiivisia ihmisiä, jotka eivät hyväksy erilaisuutta. Itse olen saanut kasvaa ympäristössä, jossa sellaista ei ole. Minulla on tässä yhteisössä tosi turvallinen olo ja olen iloinen, että olen saanut kasvaa tähän, Pigg sanoo."
Tässä lestadiolaisnuoren ajatuksia Suviseurojen yhteydessä. HS:n juttu. Oikeastaan tiivistää sen ajatuksen mikä itselläkin on eli jotkut liikkeen säännöt rajoittavat sekä ihmisten asenne toisiin voi olla rajoittava. Silloin uskonnosta tehdään kuin kahle. Se ei minusta ole ok. Silti vaikka moni kirjoittaa täälläkin kuinka liikkeen parissa olevat ihmiset hyväksyvät sitä ja tätä niin ehkä se ei olekaan koko totuus. En kurjaa jos erilaisia arvostellaan ja paheksutaan. Sehän on toisaalta ymmärrettävää, mutta ei mukavaa kuitenkaan. Tarkoitan tässä siis liikkeen parissa olevia erilaisia ihmisiä. On varmaan helppoa paheksua sitten "täysin ulkopuolisia ihmisiä" jos liikkeen parissakin arvostellaan toisia. Onneksi tämäkin nuori saa sanojensa mukaan kasvaa hyvässä ympäristössä ja olla oma itsensä. Se on tärkeää. Silti hän myöntää ettei niin aina ole.
Miksi moni on luopunut uskosta juuri sen takia ettei halua olla kokoajan raskaana?
Vierailija kirjoitti:
Miksi moni on luopunut uskosta juuri sen takia ettei halua olla kokoajan raskaana?
-uskosta luopuminen ja vl-liikkeestä eroaminen ovat kaksi eri asiaa. vaikka joku liikkeen jättäisikin, voi hän sisimmässään uskoa jumalaan (ei toki vl-liikkeen opettamalla tavalla).
-jatkuvat raskaudet/pikkulapsiaika voi olla osalle naisista merkittävä rajoite: ei ehkä pysty opiskelemaan/olemaan töissä tms, jos elämä on täynnä jatkuvaa pikkulapsiarkea. joillekin ainoa tapa tämän välttämiseen on erota liikkeestä (kaikki eivät halua käyttää ehkäisyä ns. salaa).
No, Ollen kanavalle on vaan eduksi, että siitäpuhutaan. Sen takia Ylen ohjelmaankin menivät, toki voi puhua nätisti. Itse sain ihan asiallisen vastauksen siihen kysymykseeni miksi lestadiolaisten virret ovat niin paatoksellisen kuuloisia.