Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tällä hetkellä vela, en osaa päättää
24.01.2023 |
Olen 29-vuotias nainen. Olen ollut vapaaehtoisesti lapseton eli vela. N. 3 vuotta sitten mietin, että päätän vuonna 2023 haluanko lasta vai en. Silloin olin varma, että pääni kääntyy ja perheen perustan.
Nyt on vuosi 2023 ja en osaa päättää. Nautin vapaudesta, mutta silti mietin pitäisikö lapsi tehdä. Eniten mietin sitä, että kannattaako tällaiseen maailmaan lasta tehdä, mietin leviääkö sota, saako täällä enää terveydenhuoltoa jne. Onko typeriä syitä jättää lapsi tekemättä?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä, miten ihminen elämänsä aikana muuttuu. Ei näihin ketjuihin oikein osaa enää sanoa mitään, kun on käynyt läpi sekä nuo vuosien pohdinnat, että vähitellen mielen muuttumisen, sitten lopulta ottanut sellaisen "tulee jos on tullakseen" -periaatteen, sitten onkin jo epätoivoiset ovulaatioseurannat ja ajoitetut yhdynnät ynnä muut kun ei niin vain tullutkaan, sitten lapsettomuustutkimukset, sitten onnistunut raskaus, synnytys, sitten käy läpi imetyksen ja koko rankan ensimmäisen vauvavuoden, joka oikeasti repii ihmisen psyykkisesti aivan täysin auki - vain huomatakseen päätyneensä aikaan, jolloin on niin täynnä rakkautta, tarmoa ja motivaatiota koko omaa elämäänsä kohtaan, kun saa olla pienen taaperon äiti ja vain katsoa hänen nauruaan ja ihmetteleviä silmiään.
Mielestäni jokaisella on täysi vapaus päättää haluaako lapsia vai ei. Se on vain todella vaikeaa oikein enää kuvitella, miten on joskus voinut verrata esim. elokuvissa käynnin vapautta siihen että on oma lapsi. Niitä ei vain mitenkään pysty enää laittamaan samalle vaa'alle. Olen tästä huolimatta edelleen mielestäni täysin sama ihminen ja vapaa, vaikka elämässä onkin nyt myös lapsi.
Ei täällä kukaan voi kuin jakaa oman kokemuksensa ja ymmärtää, että se tosiaan on vain oma kokemus. Jotkut päätyvät erilaisiin valintoihin ja ovat niihin yhtä tyytyväisiä kuin sinä omiisi.
Se on juurikin näin ja elämä on valintoja, eivätkä minun valintani oli sen "oikeampia" kuin jonkun toisen. Pointtini oli, että kun huomaa että joku pohtii samoja asioita, joita itse on joskus pohtinut, on kovin vaikea enää sisäistää miten sellaista on joskus voinut niinkin kovasti pähkäillä. Sen ajan ja nykyhetken välissä on ainakin omalla kohdallani tapahtunut niin paljon elämää, hyvässä ja pahassa.
35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin vela 35-vuotiaaksi. Äidiksi tulin nelikymppisenä ja se on ollut ehdottomasti elämäni paras päätös.
Turha antaa itselleen jotain tekaistuja deadlineja, moni vela muuttaa mielensä kun elämään tulee sellainen kumppani jolle lapset ovat tärkeitä tai se oma biologinen kello alkaa yhtäkkiä tikittää kovempaa.
Mulla deadline on ollut kolmenkympin kohdalla. Kun se ylittyy, en edes harkitse enää lapsen hankkimista. Käytännössä voin sanoa jo nyt jääväni lapsettomaksi, sillä täytän parin vuoden päästä 30, eikä potentiaalista kumppania ole löytynyt. Mun mielestä lapsi pitää tehdä vain rakkautta täynnä olevaan suhteeseen.
Mulla tuo ikäraja on periaatekysymys josta aion pitää kiinni.Ok. Mitäs jos tapaat elämäsi rakkauden 30+ vuotiaana, teillä on rakkautta täynnä oleva suhde mutta puolisolle lapsiasia on kynnyskysymys?
Yleensä tulevaisuuden suunnitelmat selvitetään jo ennen kuin suhde etenee siihen vaiheeseen, että se on rakkautta täynnä. Jos suunnitelmat poikkeavat, ei jatketa yhdessä.
Jos kumppani muuttaisi mieltään suhteen aikana, sen kun lähtisi etsimään uutta naista.
Voi kuule, rakkauden huumassa moni ajattelee että toinen muuttaa mielensä. Näitä tapauksia on nähty!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sua viisi vuotta vanhempi. Tähän asti olin 100% varma, etten halua lapsia. Nyt huomaan ajattelevani, että saattaisihan tässä vielä jokin ihme tapahtua. Sanotaanko, että 99% en edelleenkään halua vanhemmaksi, 1% sija ihmeelle. Elämäntilanne ja realiteetit ovat kuitenkin sellaiset, ettei lapsen kasvatukseen ole mulla resursseja. Todennäköisesti siis pysyn lapsettomana ja olen sen ajatuksen kanssa täysin sinut. Jos joskus vielä asia käykin surettamaan, mieluummin kadun lapsettomuutta kuin lasta.
Onko tämä yleinenkin ajatus veloilla, että lasta saattaa katua? Olen nyt siellä täällä huomannut rivien välistä tätä uskomusta. Tiedän, että on olemassa sellaisiakin äitejä, jotka katuvat lapsen saamista (ja kaiken maailman psykopaatteja yms.), mutta nämä ovat varmaan jossain promillen luokassa ja kuvassa on silloin usein muitakin teijöitä, kuten traumoja.
Tottakai lasta voi katua, etenkin jos sellaisen tekee ilman hirveää intoa koko projektiin. Ei se niin harvinaista ole mitä kuvittelet.
Kyllä minä tiedän, että on olemassa naisia, jotka katuvat lastaan. En vain käsittänyt, että velojen keskuudessa elää ajatus, että se on yleistä. Ja että se saattaa vaikuttaa niin, että nainen ei tee sen vuoksi lapsia, koska sitten jonain päivänä saattaa alkaa yht'äkkiä kaduttaa. Hyvin kummallinen ajatus. Sen vuoksi kyselen.
Jokainen ajattelee skenaarioita omista lähtökohdistaan. Nyt siis puhutaan ihmisistä jotka eivät aktiivisesti halua lasta, vaan päinvastoin eivät koe minkäänlaista intoa lasten tekoon ja lapsiperhe-elämään. Tai jopa aktiivisesti kokevat ne epämiellyttävinä.
On ihan luonnollista ja fiksua tällaisista lähtökohdista ottaa huomioon se, että jos silti tekisi lapsen vaikkei oikein halua, on aika iso mahdollisuus sille että päätöstä tulisi katumaan. Ei siinä paljoa lohduttaisi että keskimäärin vanhempi ei yleensä kadu lisääntymistään.
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä, miten ihminen elämänsä aikana muuttuu. Ei näihin ketjuihin oikein osaa enää sanoa mitään, kun on käynyt läpi sekä nuo vuosien pohdinnat, että vähitellen mielen muuttumisen, sitten lopulta ottanut sellaisen "tulee jos on tullakseen" -periaatteen, sitten onkin jo epätoivoiset ovulaatioseurannat ja ajoitetut yhdynnät ynnä muut kun ei niin vain tullutkaan, sitten lapsettomuustutkimukset, sitten onnistunut raskaus, synnytys, sitten käy läpi imetyksen ja koko rankan ensimmäisen vauvavuoden, joka oikeasti repii ihmisen psyykkisesti aivan täysin auki - vain huomatakseen päätyneensä aikaan, jolloin on niin täynnä rakkautta, tarmoa ja motivaatiota koko omaa elämäänsä kohtaan, kun saa olla pienen taaperon äiti ja vain katsoa hänen nauruaan ja ihmetteleviä silmiään.
Mielestäni jokaisella on täysi vapaus päättää haluaako lapsia vai ei. Se on vain todella vaikeaa oikein enää kuvitella, miten on joskus voinut verrata esim. elokuvissa käynnin vapautta siihen että on oma lapsi. Niitä ei vain mitenkään pysty enää laittamaan samalle vaa'alle. Olen tästä huolimatta edelleen mielestäni täysin sama ihminen ja vapaa, vaikka elämässä onkin nyt myös lapsi.
Hyvin sanottu. Erityisesti tuo elokuvissa käynti-vertaus. Monesti ihmiset vertaakin asioita, joita ei vain voi verrata keskenään. Uuden ihmisen tulo ja kaikki biologiset muutokset, mitä se naiselle tuo tullessaan on merkitykseltään valovuosien päässä jostain listasta, missä harmitellaan, että sitten ei voi matkustella ja käydä ravintoloissa ja "elää" (mitä ihmettä se sitten lieneekään).
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia, mutta ikää jo päälle kolmekymmentä. Pitkä parisuhde löytyy, vakipaikka työelämässä ja iso omistusasunto. Kaikki "puitteet" siis kunnossa, mutta epäilyttää.
Mietin, miten jaksaisin lapsiperhe-elämää. Nytkin töiden jälkeen välillä väsyttää ihan tajuttomasti ja on ihana rötvätä sohvalla koko ilta. Lapsen kanssa ei onnistu. Koko ajan pitäisi olla toisesta ihmisestä vastuussa, kuulostaa uuvuttavalta.
Toinen asia, joka mietittyttää, on parisuhde. Rakastan viettää aikaa mieheni kanssa. Tehdä asioita yhdessä. Lapsen kanssa ei noin vain mentäiskään pelaamaan sulkapalloa kahdestaan tai elokuviin. En tiedä, miten suhtautuisin siihen, että kahdenkeskistä aikaa ei enää juurikaan olisi.
Ja sitten se viimeinen epäilys, raha. Miten hitossa riittäisi rahat kaikkeen. Nyt voi elää suht leveästi, mutta olisiko se sitten yhtä pennin venyttämistä koko ajan.
Jos asunto ja mahdollinen auto ovat sen kokoisia ettei niitä tarvitse päivittää isompaan, niin lapsesta tulee suoria kustannuksia varsin vähän - siis keskimäärin. Alkuun vaunut ja vaatteita tarpeen mukaan. Merkittävin on ehkä tulojen putoaminen vanhempain vapaiden aikana ja päivähoitomaksut. Harrastukset sitten isompana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä, miten ihminen elämänsä aikana muuttuu. Ei näihin ketjuihin oikein osaa enää sanoa mitään, kun on käynyt läpi sekä nuo vuosien pohdinnat, että vähitellen mielen muuttumisen, sitten lopulta ottanut sellaisen "tulee jos on tullakseen" -periaatteen, sitten onkin jo epätoivoiset ovulaatioseurannat ja ajoitetut yhdynnät ynnä muut kun ei niin vain tullutkaan, sitten lapsettomuustutkimukset, sitten onnistunut raskaus, synnytys, sitten käy läpi imetyksen ja koko rankan ensimmäisen vauvavuoden, joka oikeasti repii ihmisen psyykkisesti aivan täysin auki - vain huomatakseen päätyneensä aikaan, jolloin on niin täynnä rakkautta, tarmoa ja motivaatiota koko omaa elämäänsä kohtaan, kun saa olla pienen taaperon äiti ja vain katsoa hänen nauruaan ja ihmetteleviä silmiään.
Mielestäni jokaisella on täysi vapaus päättää haluaako lapsia vai ei. Se on vain todella vaikeaa oikein enää kuvitella, miten on joskus voinut verrata esim. elokuvissa käynnin vapautta siihen että on oma lapsi. Niitä ei vain mitenkään pysty enää laittamaan samalle vaa'alle. Olen tästä huolimatta edelleen mielestäni täysin sama ihminen ja vapaa, vaikka elämässä onkin nyt myös lapsi.
Ei täällä kukaan voi kuin jakaa oman kokemuksensa ja ymmärtää, että se tosiaan on vain oma kokemus. Jotkut päätyvät erilaisiin valintoihin ja ovat niihin yhtä tyytyväisiä kuin sinä omiisi.
No näinpä! Ihmiset on ihan erilaisia. Jonkun elämän tärkein haave voi olla vaikka tietää kaikki mahdollinen fysiikasta ja ryhtyä fyysikoksi ja keksiä jotain mullistavaa ja maailmaa parantavaa. Jos sitä ei tee niin elämä tuntuu tuhlaukselta. Siellä kuolinvuoteella miettii, että menipä elämä ihan hukkaan, vaikka sentään viis lasta tuli hankittua, mutta ei ehtinyt pureutua fysiikan syvimpään olemukseen. Toinen ei vois ajatellakaan mitään fysiikkaa eikä yhdenkään kirjan lukemista ja elämä tuntuis menevän sillä hukkaan eikä ois yhtään nautinnollista. Joku on kotihiiri eikä halua matkustella. Toiselle kotona istuminen ois kauhistus, pitää päästä jatkuvasti seikkailemaan ympäri maailmaa jne. Toisen pään sisälle ei voi päästä eikä tietää mikä toiselle on se elämän juttu.
sivusta
Vierailija kirjoitti:
Et ole vela. Olet nainen, joka ei vielä tiedä haluaako lapsia.
Eli: Et ole katkeruudessa vielä vela-tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä, miten ihminen elämänsä aikana muuttuu. Ei näihin ketjuihin oikein osaa enää sanoa mitään, kun on käynyt läpi sekä nuo vuosien pohdinnat, että vähitellen mielen muuttumisen, sitten lopulta ottanut sellaisen "tulee jos on tullakseen" -periaatteen, sitten onkin jo epätoivoiset ovulaatioseurannat ja ajoitetut yhdynnät ynnä muut kun ei niin vain tullutkaan, sitten lapsettomuustutkimukset, sitten onnistunut raskaus, synnytys, sitten käy läpi imetyksen ja koko rankan ensimmäisen vauvavuoden, joka oikeasti repii ihmisen psyykkisesti aivan täysin auki - vain huomatakseen päätyneensä aikaan, jolloin on niin täynnä rakkautta, tarmoa ja motivaatiota koko omaa elämäänsä kohtaan, kun saa olla pienen taaperon äiti ja vain katsoa hänen nauruaan ja ihmetteleviä silmiään.
Mielestäni jokaisella on täysi vapaus päättää haluaako lapsia vai ei. Se on vain todella vaikeaa oikein enää kuvitella, miten on joskus voinut verrata esim. elokuvissa käynnin vapautta siihen että on oma lapsi. Niitä ei vain mitenkään pysty enää laittamaan samalle vaa'alle. Olen tästä huolimatta edelleen mielestäni täysin sama ihminen ja vapaa, vaikka elämässä onkin nyt myös lapsi.
Hyvin sanottu. Erityisesti tuo elokuvissa käynti-vertaus. Monesti ihmiset vertaakin asioita, joita ei vain voi verrata keskenään. Uuden ihmisen tulo ja kaikki biologiset muutokset, mitä se naiselle tuo tullessaan on merkitykseltään valovuosien päässä jostain listasta, missä harmitellaan, että sitten ei voi matkustella ja käydä ravintoloissa ja "elää" (mitä ihmettä se sitten lieneekään).
Velan ero muihin onkin siinä, että hän nimenomaan haluaa elää elämänsä ilman lapsia. Vertauksena minäkin olisin varmasti sama ihminen kuin ennenkin vaikka hankkisin neljä laamaa, mutta haluan elää ilman niitä laamoja enkä siksi hanki niitä.
Tuohon katumiskeskusteluun sanon muuten vain ihan omakohtaisen kokemukseni, että todella monelle tulee varsinkin siinä ensimmäisenä vauvavuotena ainakin hetkittäin sellainen ajatus, että tämä oli kauhistuttava virhe. Näin ainakin omalla kohdallani kävi ja kaikkien muidenkin äitien, joiden kanssa olen läheisemmin keskustellut. Ne ovat vain ajatuksia stressaavassa uudessa elämäntilanteessa eikä kaikille synny mikään palava rakkaudentunne vauvaan heti kuin taikaiskusta. Rakkaus kasvaa huolenpidossa ja pienissä hyvissä hetkissä. Nyt rakastaa täysin ehdoitta.
Iäkkäämpien äitien kokemus siitä, että katuu lapsia, viittaa usein enemmänkin vanhenemiseen liittyvään reflektioon ja tyytyväisyys vs. katkeruus -dilemmaan. Tässäkin elämä on valintoja ja jos kokee, että on jäänyt jostain joko kuvitellusta tai realistisesta paitsi, voi syntyä tällaisiakin kokemuksia.
35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olin vela 35-vuotiaaksi. Äidiksi tulin nelikymppisenä ja se on ollut ehdottomasti elämäni paras päätös.
Turha antaa itselleen jotain tekaistuja deadlineja, moni vela muuttaa mielensä kun elämään tulee sellainen kumppani jolle lapset ovat tärkeitä tai se oma biologinen kello alkaa yhtäkkiä tikittää kovempaa.
Mitä paskaa. Älkää puhuko itsestänne vapaaehtoisesti lapsettomina, jos ette mitään oikeaa päätöstä ole tehneet. Pilaatte oikeitten velojen maineen ja kukaan ei ota todesta, jos sanoo, ettei halua lapsia kun tällaiset levittelevät omaa sanomaansa joka suuntaan. En tahdo lapsia, ikinä, en yhtään kenenkään kumppanin kanssa ja biologista kelloa minussa ei ole. Tämä on minussa sisäsyntyinen ominaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki muut apinalajit ovat uhanalaisia paitsi ihminen. Ehkä ap tarkoittaa niiden tekemistä lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä, miten ihminen elämänsä aikana muuttuu. Ei näihin ketjuihin oikein osaa enää sanoa mitään, kun on käynyt läpi sekä nuo vuosien pohdinnat, että vähitellen mielen muuttumisen, sitten lopulta ottanut sellaisen "tulee jos on tullakseen" -periaatteen, sitten onkin jo epätoivoiset ovulaatioseurannat ja ajoitetut yhdynnät ynnä muut kun ei niin vain tullutkaan, sitten lapsettomuustutkimukset, sitten onnistunut raskaus, synnytys, sitten käy läpi imetyksen ja koko rankan ensimmäisen vauvavuoden, joka oikeasti repii ihmisen psyykkisesti aivan täysin auki - vain huomatakseen päätyneensä aikaan, jolloin on niin täynnä rakkautta, tarmoa ja motivaatiota koko omaa elämäänsä kohtaan, kun saa olla pienen taaperon äiti ja vain katsoa hänen nauruaan ja ihmetteleviä silmiään.
Mielestäni jokaisella on täysi vapaus päättää haluaako lapsia vai ei. Se on vain todella vaikeaa oikein enää kuvitella, miten on joskus voinut verrata esim. elokuvissa käynnin vapautta siihen että on oma lapsi. Niitä ei vain mitenkään pysty enää laittamaan samalle vaa'alle. Olen tästä huolimatta edelleen mielestäni täysin sama ihminen ja vapaa, vaikka elämässä onkin nyt myös lapsi.
Hyvin sanottu. Erityisesti tuo elokuvissa käynti-vertaus. Monesti ihmiset vertaakin asioita, joita ei vain voi verrata keskenään. Uuden ihmisen tulo ja kaikki biologiset muutokset, mitä se naiselle tuo tullessaan on merkitykseltään valovuosien päässä jostain listasta, missä harmitellaan, että sitten ei voi matkustella ja käydä ravintoloissa ja "elää" (mitä ihmettä se sitten lieneekään).
Velan ero muihin onkin siinä, että hän nimenomaan haluaa elää elämänsä ilman lapsia. Vertauksena minäkin olisin varmasti sama ihminen kuin ennenkin vaikka hankkisin neljä laamaa, mutta haluan elää ilman niitä laamoja enkä siksi hanki niitä.
Tiedän, mitä vela tarkoittaa. Mietinkin vain niitä perusteluita, joita ihmiset käyttävät, kun miettivät kannattaako lapsia tehdä. Sitten tehdään lista, jossa on plussat ja miinukset, vaikka ne eivät millään vertaudu keskenään. Sitä yritin sanoa ja sen sanoi hyvin tuo ylläoleva kirjoitus. Kun se lapsi on siinä, niin tuntuu järjettömältä, että aikanaan on kauheasti surrut jotain triviaalia asiaa ja kuvitellut, että se olisi ollut sitä oikeaa "elämää".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä vapaaehtoista siinä on, jos on huono tekemään päätöksiä?
Olet vasten tahtoasi päättämätön, et vela.
Jos tarvitsee miettiä, ei kannata tehdä lapsia.
Useimmilla ei ole elämää ennen kuin yrittävät saada sellaisen emättimestään. Sitten häiriökäyttäydytään kun elämä yrittää aloittaa oman elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Useimmilla ei ole elämää ennen kuin yrittävät saada sellaisen emättimestään. Sitten häiriökäyttäydytään kun elämä yrittää aloittaa oman elämänsä.
Naisen elämänkaari:
0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä
20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä
30-45v: nukkeleikki
45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä
55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muut apinalajit ovat uhanalaisia paitsi ihminen. Ehkä ap tarkoittaa niiden tekemistä lisää.
Ei vaan syödään harvinaisempia lajeja ja muutetaan ne ihmisiksi. Ihmisiä ei voi ikinä olla liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä, miten ihminen elämänsä aikana muuttuu. Ei näihin ketjuihin oikein osaa enää sanoa mitään, kun on käynyt läpi sekä nuo vuosien pohdinnat, että vähitellen mielen muuttumisen, sitten lopulta ottanut sellaisen "tulee jos on tullakseen" -periaatteen, sitten onkin jo epätoivoiset ovulaatioseurannat ja ajoitetut yhdynnät ynnä muut kun ei niin vain tullutkaan, sitten lapsettomuustutkimukset, sitten onnistunut raskaus, synnytys, sitten käy läpi imetyksen ja koko rankan ensimmäisen vauvavuoden, joka oikeasti repii ihmisen psyykkisesti aivan täysin auki - vain huomatakseen päätyneensä aikaan, jolloin on niin täynnä rakkautta, tarmoa ja motivaatiota koko omaa elämäänsä kohtaan, kun saa olla pienen taaperon äiti ja vain katsoa hänen nauruaan ja ihmetteleviä silmiään.
Mielestäni jokaisella on täysi vapaus päättää haluaako lapsia vai ei. Se on vain todella vaikeaa oikein enää kuvitella, miten on joskus voinut verrata esim. elokuvissa käynnin vapautta siihen että on oma lapsi. Niitä ei vain mitenkään pysty enää laittamaan samalle vaa'alle. Olen tästä huolimatta edelleen mielestäni täysin sama ihminen ja vapaa, vaikka elämässä onkin nyt myös lapsi.
Hyvin sanottu. Erityisesti tuo elokuvissa käynti-vertaus. Monesti ihmiset vertaakin asioita, joita ei vain voi verrata keskenään. Uuden ihmisen tulo ja kaikki biologiset muutokset, mitä se naiselle tuo tullessaan on merkitykseltään valovuosien päässä jostain listasta, missä harmitellaan, että sitten ei voi matkustella ja käydä ravintoloissa ja "elää" (mitä ihmettä se sitten lieneekään).
Velan ero muihin onkin siinä, että hän nimenomaan haluaa elää elämänsä ilman lapsia. Vertauksena minäkin olisin varmasti sama ihminen kuin ennenkin vaikka hankkisin neljä laamaa, mutta haluan elää ilman niitä laamoja enkä siksi hanki niitä.
Tiedän, mitä vela tarkoittaa. Mietinkin vain niitä perusteluita, joita ihmiset käyttävät, kun miettivät kannattaako lapsia tehdä. Sitten tehdään lista, jossa on plussat ja miinukset, vaikka ne eivät millään vertaudu keskenään. Sitä yritin sanoa ja sen sanoi hyvin tuo ylläoleva kirjoitus. Kun se lapsi on siinä, niin tuntuu järjettömältä, että aikanaan on kauheasti surrut jotain triviaalia asiaa ja kuvitellut, että se olisi ollut sitä oikeaa "elämää".
Jännä muuten tuo miten sanotaan että lapsen elämä alkaa kun hän pääsee omaan kotiin ja naisen elämä alkaa kun saa sen lapsen asumaan samaan asuntoon.
Alue: Aihe vapaa
Jep. Useimmat ei uskalla sanoa ettei lapset saa tietää, kun sittenhän ne ei tule edes sinne vanhainkotiin katsomaan. Menee ihan täysin hukkaan se lasten hankkiminen sitten.